’’Hello’’
’’Mitä sä haluat’’
’’Susta dewin blogivastaavan’’
Ja tässä sitä ollaan! Tämä blogi on viettänyt tarpeettoman kauan aikaa hiljaiseloa, joten on aika laittaa näppäimistö laulamaan ja sanoja syntymään. Haluaisin luvata teille kuun ja tähdet taivaalta, sekä joka viikko jonkun näppärän julkaisun joko itseltäni tai muilta dewiläisiltä, mutta ollaanpas nyt hetken ajan realistisia; jos vuorokaudessa on 24 tuntia, joista menee yli puolet jo tylsiin asioihin, kuten nukkumiseen ja palkkatyössä käymiseen, niin jäljelle jäävä aika pitää käyttää viisaasti tasapainotellen niin oman jaksamisen, perhe-elämän kuin kodittomien kissojenkin puolesta. Meistä vapaaehtoisista ei ole kenellekään mitään iloa saati hyötyä jos alkava burnout häämöttää jo näköpiirissä, joten en aseta itselleni ainakaan mitään kovaa tavoitetta tämän blogin suhteen. Blogin ylläpidon lisäksi toimin myös adoptiotiimin leivissä, ja olen myös eksynyt hetkellisesti tapahtumatiimin sekä eläinlääkärikäyntivastaavan reviirille, mutta se on Dewissä normaalia – kavereita jeesataan aina tarvittaessa oli se oma tiimi mikä tahansa.
Joillekin onnekkaille olen tuttu sähköpostien kautta, kun taas muut ovat voineet lukea tekstejäni Dewin somesta, sillä olen se tyyppi, joka tekee jälkihuoltoa; kyselen adoptoitujen kissojen kuulumisia, joista välillä kirjoitan pienen tekstin, joka alkaa aina kliseisesti kertomuksella miten kissa on saanut oman loppuelämän kodin. Populaatiokissat ansaitsevat paikkansa valokeilassa, ja haluan osoittaa ihmisille miten arasta kissasta voi saada oikeasti hyvän ystävän ajan kuluessa. Kissojen maine on mielestäni muutenkin heikko vaikkapa koiriin verrattuna, joten vielä sitä suuremmalla syyllä koen tärkeäksi tuoda esille sen, miten seurallisia kissat voivat parhaimmillaan olla. Suurin osa saamistani kuulumisista ovat iloisia viestejä joille nauran ääneen, mutta joukkoon mahtuu myös niitä surullisempia tarinoita kissoista joista on aika jättänyt. Niistä viesteistä paistaa aina läpi puhdas suru, kaipaus ja ikävä, sekä lukuisat muistelut millainen perheenjäsen oli kyseessä. Perheenjäsen, joka oli aikaisemmassa elämässään ulkona asuva kissa, joka hytisi ulkona talvella pakkaslukemien vuoksi, tai kastui läpimäräksi sateen takia. Kissa, joka oli aggressiivinen kipujen takia, mutta myöhemmin muuttui lempeäksi karvapalloksi kun sai hoitoa. Kissa, josta kukaan ei välittänyt ja joka ei merkinnyt kenellekään yhtään mitään. Rakastan niitä viestejä, joista tulee hyvin selkeästi esille se, miten tärkeä kissa on perheelleen taustastaan huolimatta.
Vaikka pidänkin tätä blogia pienenä itsehallintonani, niin mitään kirjoitettavaa ei syntyisi ilman Dewin loistavia vapaaehtoisia, joiden avulla pyörät pyörii, joten heille kiitokset. Ilman kyseisiä vapaaehtoisia ei meidänkään perheessä asuisi pientä populaatiokissaa Fella la Mowersia! Haluan tuoda esille myös muiden vapaaehtoisten kokemuksia Dewillä olemisesta, joten ensimmäiseksi ääneen pääsee sijaiskodit. Sijaiskoteja on Dewillä monta, mutta ei siltikään tarpeeksi. Välillä meidän sijaiskotivastaava Linda joutuu kieltäytymään uusista kissoista, koska tyhjiä sijaiskoteja ei vain ole. Vanhemmissa teksteissä on toki sijaiskotien omia kokemuksia, mutta koska Dewin toiminta on vuosien aikana laajentunut sekä ehkäpä hieman enemmän organisoitunut Discordin myötä, niin haluan tuoda esille vähän päivitettyä näkökulmaa.
Parhaimmassa tapauksessa saamme laumaamme uuden vapaaehtoisen, ja heistä on suuri tarve tiimissä kuin tiimissä. Mikäli kiinnostuit nyt jo, niin eksypä tänne!
- Jonna P., Dewin blogivastaava sekä adoptiotiimiläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti