Kissojen tutustuttaminen toisiinsa

Leijonat liikkuvat laumassa, mutta kotikissa viihtyy usein yksinkin. Ystävystyminen voi olla verkkaista ja siihen tarvittiin paitsi kärsivällisyyttä, myös apuvälineitä. Dewi vastaanottaa mielellään lahjoituksena kissojen tutustuttamiseen käytettäviä turvaportteja tai häkkiovia.

Dewin sijaiskodeissa viiden kilon villipetoja joudutaan tuon tuosta tutustuttamaan toisiinsa, esimerkiksi vapaiden sijaiskotien puutteen takia. Arka kissa saattaa myös tarvita kaveria näyttämään kesyyntymisen mallia ja ylienerginen seinillä juoksija voi tarvita painikaverin, jonka kanssa käyttää pahimmat hepulienergiat. Tutustuttamisen aika voi koittaa myös adoption jälkeen, mikäli uudessa kodissa odottaa toinen kissa.

Vaikka Dewin kissat ovat usein populaatiotaustaisia ja tottuneita lajitoverien läsnäoloon, se ei takaa kissojen ongelmatonta ystävystymistä rajatuissa kotiolosuhteissa. Kissat eivät ystävysty kuten koirat, eikä niitä voi päästää selvittämään välejään keskenään. Kissojen tutustuttamiseen kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa, erityisesti mikäli kissan/kissojen temperamentti ei ole tuttu ja suhtautuminen lajitovereihin ei ole tiedossa. Rauhassa etenemällä saavutetaan todennäköisemmin rauha reviirille, vältytään pahemmilta pöllytyksiltä, eikä mahdollinen huono ensivaikutelma jää pysyväksi.

Tässä viisiportainen ohjelma, jota seuraamalla on saatu yrmyimmätkin kattimukset sietämään toisiaan:

Uuteen ympäristöön saapuminen

Kissojen tutustuttamisessa kärsivällisyys on kaiken a ja o. Kissa on luonnostaan saaliseläin ja reviiritietoinen sellainen, eikä usein mukisematta hyväksy alueelleen toista samanmoista. Kuten missä tahansa kissan elämään vaikuttavissa suurissa muutoksissa, myös uuden kissan taloon tutustuttamisessa on edettävä rauhassa ja kissaa kuunnellen. Tuotaessa kissa uuteen paikkaan, tulisi aina tutustuttaa se uuteen ympäristöön pala palalta, esimerkiksi huone kerrallaan. Dewillä kissa tuodaan usein ensimmäisenä sijaiskodin kylpyhuoneeseen tai muuhun helposti rajattuun ja suljettavaan tilaan, jossa kissan annetaan rauhassa tutustua uuden paikaan ääniin ja hajuihin, ja löytää piilot sekä sallitut vessapaikat.

Hajujen vaihto

Ennen ensimmäistä näköhavaintoa kaverista, kissat tutustutetaan toistensa hajuihin. Tarkkanenäisinä ne luultavasti haistavat toisensa suljetun oven läpi, mutta toisen hajua on hyvä tuoda tutuksi ja yhdistää se positiivisiin asioihin. Aloittaa voi esimerkiksi vaihtamalla kissojen lempilelut, seuraavaksi ruokakupit, makuupaikat ja ehkä lopulta kissojen vessat. Tärkeää on, että jokaiseen uuteen esineeseen ja hajuun kissat saavat tutustua rauhassa ja uusi tilanne esitellään vasta kun aiempaan on jo totuttu. Tämä voi kestää päivistä viikkoihin. Ruoan voi esimerkiksi tarjoilla toisen kissan lempityynyn päältä, jotta syödessään kissa yhdistää positiivisen kokemuksen toisen hajuun. Jos kissat ovat siliteltävissä ja hajujen vaihto on jo hyvällä mallilla, tehokas keino voi olla sujauttaa vanha sukka käteen, silitellä sillä ensin toista ja sitten toista.

Reviirien vaihto

Kun toisen kissan hajut eivät enää arveluta, voi olla paikallaan vaihtaa kissojen reviirit. Kissa, joka hallitsi kylpyhuoneen ja eteisen valtakuntaa pääsee vuorollaan tutustumaan olohuoneen ja makuuhuoneen valtakuntaan eli toisen kissan reviiriin. Kaikkien asuntojen pohjapiirustukset eivät aina salli ihanteellista tilannetta, jossa kissojen reviirejä pääsisi sekoittelemaan, mutta jonkinasteista vaihtoa kannattaa kokeilla. Asuntoon muuttavan kissan olisi hyvä päästä tutkimaan asunnon muita alueita rauhassa ja aikaisemman kissa-asukkaan tulisi päästä tutkimaan tulokkaan reviiriä. Mikäli reviirien vaihtelu onnistuu vaivatta kannattaa se tehdä useampaan kertaan, ja samoin kuin hajujen kanssa, kissojen annetaan rauhassa tottua uuteen paikkaan. Kissoista riippuen tähänkin vaiheeseen voi mennä viikkoja.

Ensimmäiset näköhavainnot

Tähän mennessä kissat ovat jo tietoisia toisistaan ja on aika aloittaa varsinainen tutustuttaminen. Kissojen reviirin välisen oven voi raottaa juuri sen verran, että kissat näkevät vilaukselta toisensa. Tässä edetään samalla kärsivällisyydellä eli näköhavainnon kestoa ja laajuutta nostetaan asteittain. Ruokailu kannattaa alkaa järjestää raotetun oven molemmin puolin, liikuttaen ruokakuppeja päivittäin hiukkasen lähemmäs ovea ja toista kissaa. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kissat ruokailevat tottuneesti lähes nokakkain oven molemmin puolin, auttaa hurjasti, jos käyttöön voidaan ottaa häkkiovi tai turvaportti. Tällöin kissat saavat kokonaisen näköhavainnon kaverista, pääsemättä kuitenkaan varsinaisesti kosketusetäisyydelle. Häkkiovien ja turvaporttien kanssa on AINA MUISTETTAVA, etteivät ne ole kissankestäviä, vaan innokas yksilö saattaa saada häkkioven auki ja hypätä vaivatta turvaportin yli. Kissojen sosialisointia on siis aina oltava vahtimassa. Kissoja kannattaa leikittää oven molemmin puolin, siliteltäviä kissoja silittää, antaa nameja ja muutenkin sosialisoida kissojen kanssa tässä reviirien rajapinnalla. Kissat näkevät, ettei toisesta ole vaaraa ja hyviä asioita (ruokaa, leikkiä ja huomiota) tapahtuu aina toisen kissan läsnäollessa.

Reviirien yhdistäminen

Tämä onkin tutustuttamisen vaihe, jossa kissanomistajalta vaaditaan hyvää tuntemusta omasta kissastaan ja kissan kehonkielen lukutaitoa. Joillain kissoilla reviirien yhdistäminen sujuu vaivatta, joidenkin kohdalla se kestää pitkäänkin. Kuten kaikessa muussakin, tässä on hyvä edetä rauhassa päästäen kissat samoihin tiloihin aina vähän aikaa kerrallaan, eikä koskaan valvomatta. Jos asunnossa on kissoille kiipeilyhyllyjä tai kissapuita, on hyvä keino koittaa pitää kissojen välillä etäisyyttä korkeuseroille eli pitää toinen kissa korkealla, toisen tutkiessa lattiatasoa. Leikitystä, ruokkimista ja silityksiä on hyvä jatkaa aina toisen läsnäollessa ja koittaa esimerkiksi onkilelulla saada kissat leikkimään samalla lelulla, vaikka olisivatkin vastakkaisilla puolilla huonetta tai toinen korkeammalla. Kun kissat alkavat tulla toimeen keskenään voi olla hyödyllistä aluksi erottaa ne yön tai työpäivän ajaksi ja jatkaa sosialisointia vain valvotusti.

Millä tahansa tutustuttamisen vaiheessa voi esiintyä sähinöitä, murinoita ja pörhentelyä. Tällöin kannattaa yleensä hidastaa tai ottaa jopa askel taaksepäin tutustuttamisen vaiheissa. Jokainen kissa on yksilö ja etenee omaa tahtiaan ja ongelmia usein tuottaakin se, että toinen haluaisi edetä toista nopeammin. Jotkin kissat ovat todellisia kissakuiskaajia ja tulevat toimeen kenen kanssa tahansa ja olisivat jo ensimmäisenä päivänä valmiita hyppäämään uuden kaverin kylkeen leipomaan. Tulokas on usein se, joka on enemmän peloissaan ja aikaisemman kissa-asukkaan tuttavallisuudesta huolimatta, kannattaa tulokkaallekin antaa aikaa tottua tilanteisiin.

Jotkin kissat taas eivät millään tahtoisi löytää yhteistä säveltä. Jotkin kissat oppivat jakamaan reviirin tulematta kuitenkaan koskaan kunnolla leikkikavereiksi. Jos tappeluita, hutipissailua tai muuta käytöshäiriötä esiintyy, voi tutustuttamisessa aina palata edelliselle askelmalle tai aloittaa alusta ja edetä entistä rauhallisemmin. Kissojen naamaferomonia huoneilmaan suhauttelevat haihduttimet voivat auttaa tutustuttamisessa. Kannattaa myös miettiä millaista kissakaveria on hankkimassa, sillä yleensä parhaiten juttuun tulevat eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat kissat, sillä ne eivät koe toisiaan uhaksi tai kilpailijaksi reviirillään.

Kissan kehonkielen kuuntelu, sen rajojen kunnioittaminen ja kärsivällisyys auttavat eteenpäin. Palkintona pitkällisestä tutustuttamisprosessista voi päästä näkemään, miten arka kissa sosiaalistuu kesyn kaverin esimerkistä tai kinttuihin käyvän villipeto rauhoittuu saadessaan toisesta kissasta paini- ja rallikaverin.

Parasta on, kun pääsee todistamaan elinikäisen ystävyyssuhteen syntyä.

- Laura, Dewi ry:n sihteeri

Paksu-Pate

Paksu-Pate on kuvitteellinen kissa, mutta Pateja on Suomi täynnä. Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry ei arvota kissoja loukkukäyttäytymisen perusteella, vaan kaikista arimmillekin ja pelokkaimmille kissoille annetaan mahdollisuus.

*****

Paksu-Pate istui vanhan kaivon päällä, ruostuneen pumpun vieressä. Talo oli liittynyt 9 vuotta aiemmin kunnalliseen vesiverkkoon eikä kaivoa oltu sen jälkeen käytetty. Se oli Paten lempipaikka, siinä se istui monta tuntia päivässä ja katseli ympärillään avautuvaa valtakuntaansa. Pate oli kulmakunnan isoin kolli, ja sillä oli isoin reviiri. Se oli tarkka sen rajoista, kiersi ne vähintään kahdesta päivässä. Nuuhki, merkitsi ja etsi merkkejä uusista alueelleen eksyneistä daameista ja mahdollisista vihamielisistä tunkeilijoista. Nykyään yhä harvemmin tuli tunkeilijoita vastaan ja nekin olivat surkeita pieniä kollinrääpäleitä, niiskuttavia ja rähmäsilmäisiä. Ne Pate hoiteli ja ajoi tiehensä helposti, vaikka ne epätoivoisina kovin koettivat pistää hanttiin.

Nytkin Pate makaili kaivon kannella, auringon lämmittämässä kohdassa. Talon vanha rouva katseli kultapojun päivätorkkuja ikkunasta ja hymyili. Pate tunsi nimensä ja tuli syömään, kun vanha emäntä huusi sitä talon betonisilla portailla seisten. Se tuli aina reippaasti paikalle, kaunis oranssi häntä kohti taivasta sojottaen. Yleensä vanha rouva toi ruokaa sen verran, että kolli kutsui myös daamejaan ruokaseuraksi, ja niitähän Patella riitti. Ohimennen se kävi puskemassa vanhan rouvan jalkaa kiitokseksi ruuasta.

Jos Pate ei ilmestynyt nopeasti paikalle vanha rouva huolestui. Kuten silloin, kun Pate oli taistellut naapurin kollin kanssa kulmakunnan herruudesta ja saanut pahan pureman niskaansa eikä päässyt omin voimin syömään. Vanha rouva oli silloin kulkenut pitkin pihamaata kissanruokaa kupissa heilutellen ja kisutellen etsien Patea. Sieltähän se, karviaispensaan alta, oli löytynyt ja päässyt karjakeittiöön hoidettavaksi.

Joskus taloa vastapäätä, pihan toisella puolella seisova, punaiseksi maalattu navettarakennus oli toiminut lampolana. Sen ylisillä oli ollut heinäsuopa, jossa hiiret olivat pitäneet pitojaan. Siellä myös aiemmin Paten isä sekä isoisä ja myöhemmin Patekin oli pitänyt pitoja, metsästänyt lukemattomia hiiriä. Nyt lampola oli tyhjä, heinistä oli jäljellä pieni homehtunut kasa ja hiiret olivat vilistelleet paremmille ruoka-apajille. Nykyään punainen maali hilseili navetan seinistä, ja yksi ikkunoista oli rikki.

Navetasta oli tullut yksinoikeudella Paten ja sen daamien ja parin lakeijan virkaa toimittavan alistuvaisen kollikissan palatsi. Paten seuraajakunta ei kuitenkaan päässyt kasvamaan valtavan suureksi. Aina joku varomattomista daameista jäi lähimetsässä liikkuvan ketun hampaisiin, ja kevään ja kesän aikana syntyneet pennut harvemmin jäivät heidän luokseen. Osan vanha emäntä luovutti eteenpäin pieninä räkänokkaisina ja sähisevinä karvapalloina, ja osan puolestaan vanha isäntä löi kuolleeksi navetan kivijalkaan.

Pate oli elämäänsä tyytyväinen. Navetta tarjosi säänsuojaa, ja siellä oli myös paukkupakkasilla riittävän lämmin, ettei tassuja ja korvia alkanut palella. Eräänä talvena navettaan oli ilmestynyt pieni naaraskissa, joka oli ollut edeltävän kevään pentu. Sen toinen korva oli paleltunut ja mennyt kuolioon. Se sai jäädä Paten laumaan, ja vanha rouva surkean ilmestyksen nähdessään nimesi sen Siruksi.

Ruokaakin oli tarjolla, ympärillä olevat pellot ja metsät tarjosivat pesäpaikan lukemattomille luonnon eläimille ja varsinkin lintujen maastopoikaset olivat oivaa ja helppoa ruokaa kokeneelle kollille. Sen lisäksi vanha rouva kantoi aina jotain syötävää ulos. Joskus tarjolla oli oikea juhlalounas, kaloja tai lihanrääppeitä. Joskus esiin katettu ruoka sai Paten kääntymään pois kupilta välittömästi, kuten aamuisen kaurapuuron jämät. Yleensä kuitenkin joku lauman kissoista oli sen verran nälkäinen, että puurokin katosi kupista.

Pate oli juuri lähtemässä pois kaivon kannelta, tutkimaan aluettaan, kun pihaan ajoi kovaa vauhtia valkoinen iso auto kovaäänisesti huutaen ja valot vilkkuen. Se vaistosi ihmisten kiireestä ja tohinasta, että nyt oli tapahtunut jotain pahaa, ja pian vanha rouva tuotiinkin talosta pyörin kulkevalla sängyllä ulos. Patea pelotti. Äänet, valot ja vieraat ihmiset.

Vanha rouva ei palannut ja vanha isäntä ei ollut tottunut huolehtimaan kissoista, koska se oli aina ollut vanhan rouvan tehtävä. Pate kävi muutamia kertoja maukumassa oven vieressä, että palvelu alkaisi pelata. Silloin vanha isäntä muisti kissat ja kaatoi niille isosta säkistä kuivia nappuloita useampaan astiaan, mutta sitten meni taas päiviä kun vanha isäntä ei muistanut tuoda heille ruokaa. Vanhan isännän ennestään huono kunto heikkeni, kun vanha emäntä ei ollut pitämässä hänestä huolta. Onneksi hänelle löytyi paikka palvelutalosta, jonne lapset hankkivat hänelle paikan. Vanhan isännän muutettua pois Pate kävi huutamassa ovella monena päivänä. Ei ristin sieluakaan.

*****

Muutaman kuukauden kuluttua lapset muistavat, että vanhalla rouvalla oli kissoja, ja että ne ovat nyt heitteillä. Kukaan heistä ei kuitenkaan voi ottaa kissaa, saati sitten ottaa toistakymmentä kissaa omaan asuntoonsa. Eikä kissoja voi navettaankaan jättää.

Pate ihmettelee pihaan tuotua metallista kapistusta. Se on kuin tehty verkosta, ja sisälle joku on laittanut sardiinia. Se tuoksuu hyvältä, ja Patella on nälkä. Se kiertää outoa kapistusta, ja tätä toimitusta tulee seuraamaan useampi sen daameista. Yksi niistä, pieni ja kaunis vihreäsilmäinen neitokainen pujahtaa sisälle kapineeseen ja astuu metalliselle tasolle, jonne sardiini on laitettu. Kuuluu kamala rämähdys, kun ansa napsahtaa kiinni ja pieni vihreäsilmäinen jähmettyy paikalleen. Muut kissat sinkoavat kauemmas ja piiloutuvat kuka mihinkin ehtii.

”Tämäpä on herttainen, utelias ja nuori, eikä vaikuta lainkaan villiltä. Kyllä siitä lemmikki tulee serkun kahdeksanvuotiaalle tytölle, joka on toivonut kissaa jo pitkään. Otetaan se mukaan.”

Ihmiset ovat ihastuneet pieneen arkaan ja jähmettyvään tyttöseen. Pate kuulee äänensävyn ja näkee ihmisten rennot asennot. Ne eivät vaikuta lainkaan uhkaavilta, vaan jopa ystävällisiltä. Ehkä se metallinen kapistus ei olekaan niin paha.

Metallinen kapistus on palautettu takaisin pihalle, ja sinne on laitettu uusi sardiini. Pate uskaltautuu kapineeseen, ja vaikka se osaa odottaa kolahdusta, se pelästyy. Se on tottunut taistelemaan ja nytkin vaistot lyövät päälle: se hyppii ja pomppii, sähisee ja murisee pitkin loukkua. Kun ihminen lähestyy, se päättää hypätä päin metallista verkkoa ja murista uhkaavasti ihmiselle, ihan vain varmuuden vuoksi.

”Tämä on liian villi, katsokaa vaikka sen käytöstä ja olemusta. Molemmat korvat ihan repaleilla ja muutenkin oikein kujakollin näköinen.”

Pate katsoo peloissaan ihmisiä. Niiden eleet ovat pelottavia ja äänet kaikkea muuta kuin pehmeät.

Yksi loukutusta hoitavista metsästäjistä nostaa loukun maasta, vie sen kauemmas talosta ja kohottaa aseen. Yksi laukaus.

Paten ei tarvitse enää vahtia isoa reviiriään, sen ei tarvitse enää puolustaa sitä tunkeilijoilta eikä sen tarvitse enää näyttää, kuinka se pelkonsa takana on kuitenkin ihmiseen luottava kissa.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja & some- ja adoptiovastaava