12. syyskuuta 2020

Kun Haamusta tuli muuta kuin haamu

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina tai sumuisina olentoina, jotka yleensä ovat piilossa ja katoavat monesti näkökentästä nopeasti sinne ilmestyessään. Niitä ei pysty koskettamaan, mutta ne pystyvät siirtämään tavaroita tai kadottamaan niitä. Meille tulee usein kissoja, jotka ovat aluksi kuin haamut. Piilottelevia ja vain vilaukselta nähtäviä olentoja, joiden olemassaolon voi havaita vain siitä, että ruoka katoaa kupeista, vessalaatikkoa käytetään ja tavarat liikkuvat paikoiltaan.

Kun sijaiskotiin saapui kaksi kissaa maaliskuussa 2019, nimettiin ne käytöksensä perusteella sijaiskodin toimesta Hyrräksi ja Haamuksi. Oletusarvo oli se, että ne ovat sisarukset, nuoria populaatiokissoja, joilla on koko elämä vielä edessä. Ikää noin vuosi, maksimissaan puolitoista.

Haamu, tuo kaunis sininen kissa valkoisin merkein oli selkeästi kaksikosta arempi ja vetäytyvämpi. Ensimmäinen eläinlääkärireissu muutama viikko yhdistykselle tulon jälkeen kertoi, että kissat olivat muutenkin hyvin erilaiset. Haamun turkki oli huonommassa kunnossa, sillä ei ollut samalla tavalla lihasmassaa kuin Hyrrällä ja hampaita pitäisi poistaa. Kirsikkana kakun päällä, Haamulla oli vatsassa patteja, mahdollisesti verisuonikasvaimia, jotka harvoin ovat pahanlaatuisia. Tässä kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt soida ja lujaa. Niiden olisi pitänyt kuulua viereiseen kirkonkylään asti.

Kellot eivät soineet, ja vuoden ikäiseltä kissalta alettiin hoitaa suuta. Kahdella kerralla poistettiin yhteensä seitsemän hammasta. Miksi kahdella kerralla? Koska ensimmäisen operaation keskeyttivät vakavat sydämen rytmihäiriöt, joita ei saatu tasaantumaan vaan anestesia piti purkaa. Puhtaan sydänultran jälkeen uskallettiin yrittää uudelleen.

Haamu selvästi piristyi käyntien jälkeen. Kun suu ei ollut enää kipeä, se alkoi olla enemmän näkyvillä. Varsinkin ruoka-aikaan se oli aina paikalla. Se ei kuitenkaan ollut kiinnostunut leluista tai muista kissoista. Ei edes öisin. Aikana, jolloin haamukissat harjoittelevat saalistustaitojaan lattialle lojumaan jätettyihin palloihin ja leluhiiriin. Ei kuulunut ääniä, joista olisi voinut päätellä Haamun leikkivän. Se ei myöskään tuntunut hoitavan turkkiaan juuri lainkaan.

Syyskuussa Haamu pääsi jälleen eläinlääkäriin, jotta patit saataisiin poistettua. Sen vaisu käytös ja turkin huono kunto huolestuttivat edelleen, ja siitä päätettiin ottaa myös verikokeet. Verikokeet paljastivat munuaisten vajaatoiminnan, ja tässä kohtaa nousi esiin se tosiasia, että meillä ei olekaan toimenpiteessä nuori aikuinen kissa vaan veteraani-ikäinen, vähintään kymmenvuotias kissa. Hyvälaatuisiksi oletetut patitkin paljastuivat nisäkasvaimiksi, ja koko nisärivi poistettiin.

Päätökset tehtiin sillä perusteella, että kissalla olisi edessään vielä 15 hyvää vuotta elämää jäljellä. Myöhemmin eläinlääkäri kertoi, ettei näillä munuaisarvoilla voi montaakaan vuotta luvata. Se tuntui iskulta palleaan, suututti ja suretti. Jos ikäarvio olisi mennyt jo alussa kohdalleen Haamu olisi jo ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä siirtynyt FIV-positiivisen ja erittäin huonossa kunnossa olleen populaatiotoverinsa kanssa sateenkaarisillalle.

Haamun elämä on varmasti ollut värikäs ja vuosiin on mahtunut paljon kurjaa. Kylmyyttä, sairauksia ja pentuja  emme halua edes arvata, kuinka monesti Haamu on ollut tiineenä elämänsä aikana. Sen ei olisi tarvinut enää kokea yhtään kipua. Ei kipeistä hampaista, ei hampaiden poistoista eikä nisäkasvainleikkauksesta ja vaikesta toipumisajasta sen jälkeen. Varsinkaan, jos sen loppuelämä mitattaisiin kuukausissa.

Tuosta toimenpiteestä tulee pian vuosi. Sen koko ajan Haamu, meidän old grey lady, on syönyt munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville kissoille tarkoitettua ruokaa ja voinut hyvin. Kun leikkauksesta oli toivuttu, se alkoi selvästi rohkaistua ja ottaa kontaktia muihin kissoihin ja myös ihmiseen. Voitiin aloittaa aran kissan kanssa se varsinainen sosiaalistamis- ja ”kesytystyö”. Ensimmäiset ”Jes!”-henkäykset tiimiltä tulivat, kun sijaiskoti raportoi Haamun pesseen itseään. Sen jälkeen saatiinkin nauttia monista muista ilon hetkistä, kun Haamu tuli ensimmäistä kertaa haistelemaan ihmisen sormia, sitä sai rapsutettua, ja se leikki ihmisen kanssa.

Piilossa nököttävästä kipeästä kissasta on tullut reippaasti liikkuva veikeä kissarouva, joka on osallistunut monien nuorempien Dewi-kissojen sosiaalistamistyöhön. Varsinkin sijaiskodin omien aikuisten kissojen kanssa se nauttii myös erilaisista jahtausleikeistä, joiden aikana tuntuu unohtuvan se, että sen pitäisi olla rauhallisesti ja arvokkaasti käyttäytyvä mummokissa.

Monet niistä ilon hetkistä ovat tuoneet osalle meistä myös haikeutta. Osalle meistä tiimiläisistä Haamu on nimittäin kytkös keskuudestamme poistuneeseen sielunsiskoon, Haamun ensimmäiseen sijaiskotiin, jonka piti olla Haamun loppuelämän koti. Haamu onkin enemmän kuin kissa, joka on meillä ikuisuussijaiskodissa. Se on elävä muisto ihmisestä, jolle Haamu ja yleisesti populaatiokissat merkitsivät todella paljon.

Meidän sijaiskotitiimillämme on Facebook-ryhmä, ja sen kansikuvana on Haamu. Se on toinen kissa, joka poseeraa kyseisellä paikalla. Ensimmäinen oli Myy, yhdistyksellä pisimpään koskaan ollut kissa. Pienellä taikauskolla olemme toivoneet, että kansikuvassa oleva kissa on yhdistyksellä vuosia ja taas vuosia. Toivoimme, ettei meidän tarvitse vielä muutamaan vuoteen korvata Haamun kuvaa toisen kissan kuvalla.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja, adoptio- ja somevastaava

9. elokuuta 2020

Kissanpentukoulutus

Kun lähtee sijaiskodiksi tiineelle emolle tai orpopennuille, tarvitaan paljon enemmän tietoa ja taitoa, kun aikuisten kissojen kanssa. Mitä tiine emo tarvitsee, miten synnytykseen valmistaudutaan? Mikä synnytyksessä voi mennä pieleen? Mikä on normaalia, mikä ei? Mitä tehdään, jos emo ei hoida pentuja tai jos emo menehtyy? Miten ihminen voi auttaa emoa, ja miten tukea pentujen kasvua ja kehitystä?

Me Dewillä haluamme, että sijaiskotimme ovat varautuneet tilanteisiin, mitä tiineen emon ja pienten kissanpentujen kanssa voi tulla vastaan. Dewi järjesti yhdessä Tesy ry:n kanssa kissanpentukoulutuksen vapaaehtoisilleen. PESU ry:n kissakoordinaattori Riikka "Riksu" Ala-Hulkko vieraili Turussa pitämässä luennon Kissanpennut 101, eli kissan matka ihan alkumetreiltä siihen, kun on aika alkaa etsiä kissalle oma loppuelämän koti. Luento oli yhden illan mittainen ja järjestettiin kahdessa ryhmässä 22-23.7 Panimoravintola Koulussa, Turussa.

Pentukoulutus pidettiin Panimoravintola Koulun historian luokassa.

Kissanpennut ovat ihania. Kaikki tietävät sen. Pehmeitä ja pörröisiä. Kirkassilmäisiä ja suloisia. Tai ainakin silloin, jos kaikki menee paremmin kuin hyvin ja jos näillä pennuilla on parhaimmat mahdolliset lähtökohdat elämän alkutaipaleelle.

Liian usein niin ei kuitenkaan ole. Se kannattaa jokaisen pitää mielessä, kun selailee suloisen siirappisia pentukuvia. Kaikilla kissoilla ei ole hyvät lähtökohdat elämään. On tärkeää tiedostaa tässä asiassa se kuuluisa kolikon kääntöpuoli, vaikka sitä ei näkisikään - tai haluaisi nähdä. Tiedostaminen on se ensimmäinen askel muutokselle. Sitä seuraa puheet ja teot. Lopulta ehkä muutos. Ehkä joskus voimme todeta, että yhä harvempi kissa saa onnettomat kortit elämän arpapelissä jo ennen syntymäänsä.

Vaikka kissanpentu saisi elämässä hyvät kortit, niin mitä tahansa voi tapahtua. Riskit ovat toki korkeammat populaatiopentujen kohdalla johtuen erinäisistä tekijöistä, kuten esimerkiksi sisäsiittoisuudesta. Se, että tiedostamme sen, mitä kaikkea se "mitä tahansa" pitää sisällään valmistaa vapaaehtoisia sijaiskoteja siihen, kun "jotain" tapahtuu. Juuri tätä Kissanpentu 101 käsitteli ja toimii hyvänä valmistautumispakettina, jos miettii sijaiskotina olemista tiinelle emolle tai orpopennuille.

Mikään ei kuitenkaan koskaan valmista siihen menetyksen tunteeseen, jos sellaisen joutuu kohtaamaan. Luennolla painotettiinkin siis alussa sitä, että edes me ihmiset emme ole kaikkivoipia. Emme pysty ihmeisiin. Voimme vain tehdä parhaamme - ja se riittää. Valmistaudu pahimpaan. Laadi mielessäsi toimintaohjeet kriisin varalle. Toivo parasta ja tee parhaasi. Ne riittävät. Älä anna itsesyytöksille sijaa.

Emo on kissanpennulle pääsääntöisesti se paras vaihtoehto. Jopa silloin, kun emo on villiintynyt. Kissanpennun henkisen kehityksen kannalta emon ja sisarusten läsnäolo on välttämätöntä. Näin pentu oppii kissan sosiaalisia taitoja. Tämän vuoksi Dewillä kissanpennun luovutusikä on 16 viikkoa, jotta voimme taata pennulle parhaat mahdolliset eväät elämään. Mikäli kissanpentujen emo on hormonien takia aggressiivinen ihmisiä kohtaan, pentuja käsitellään eri huoneessa. Siten pennuille voidaan antaa turvallisia ihmiskontakteja ilman emon stressantumista.

Loki-pentu pesälaatikossa Lilith-siskonsa ja Rage-emonsa kanssa

Kun taloon tulee tiine emo, alkaa valmistautuminen konkreettisesti. Emolle pitää järjestää turvallinen ympäristö synnytystä ajatellen. Kissat ovat kekseliäitä, mutta joskus se paras piilopaikka ei olekaan synnytykselle se paras vaihtoehto. On tarinoita siitä, kuinka kissa on esimerkiksi synnyttänyt kiipeilypuun pesään. Koulutuksen pitäjälle Riksulle sydämentykytyksiä on puolestaan aiheuttanut emo, joka alkoi synnyttää saunan erikorkuisille lauteille, ja Riksun piti nappailla putoilevia pentuja kiinni. Kissat ovat ovelia. Ihmisen pitää olla ovelampi ja järjestellä kissan ympäristö turvalliseksi, niin kissaa kuin ihan itseään ajatellen. Vai kuinka moni olisi vapaaehtoinen tunkemaan kätensä vaikkapa kissanpesään, jossa on pentujaan puolustava emo? Pentuja kun pitää päästä myös käsittelemään, jotta tiedetään pentujen voivan hyvin.

Laadukasta ruokaa, pyyhkeitä, maidonvastiketta, digitaalinen vaaka, matolääkeet, maitohappobakteerit, lisälämmönlähde, mahdollisesti kissakamera... Nämä ovat esimerkkejä siitä, millaisita varustusta tarvitaan sen tiedon lisäksi.

Sotkua, sotkua. Synnytys on sotkuista puuhaa. Eikä se sotku siihen jää. Ensimmäiset viikot emo pissattaa ja kakattaa pennut, mutta laatikolle opettelu alkaa jo varhain. Sijaiskodin on hyvä varautua siihen, että pissaa ja kakkaa saattaa löytyä kaikkialta muualta kuin laatikosta. Ja kun pentue alkaa totutella kiinteään ruokaan, ripuliin kannattaa valmistautua. Pennuilla voi muutenkin esiintyä ripulia, jos esimerkiksi niillä on sisäloisia tai jos niiden emo on ollut sairaana ja/tai heikolla ravinnolla tiineyden ajan. Yleensä ulkona elänyt kissa ei ole saanut kunnollista ruokaa ja se kärsii erilaisista taudeista.

Jahka kissanpentujen jalat alkavat kantaa, vaisto vie maailmaa tutkimaan. Ja sitten sitä mennään. Jokaiseen koloon, mihin pää vain mahtuu, tai verhoihin killumaan, jos niitä ei ole otettu jo ennakointina pois. Energiaa niillä viikareilla riittää ja kyytiä saavat välillä niin ruokakipot kuin sisustuskin. Kissanpentutaloudessa ei siis kannata sotkua kavahtaa.

Dewin sijaiskotilainen Petra, otti hoiviinsa tiinen emon. Kaikista valmisteluista huolimatta tämä tarina sai surullisen käänteen, kun pentu juuttui synnytyskanavaan. Apua oli heti saatavilla, mutta pentu menehtyi. Hopeareunus tapaukselle on se, että kyseinen emo selviytyi ja voi hyvin. Luonnossa myös emon tarina olisi päättynyt siihen hetkeen. Petralle kokemus oli esimerkki siitä, ettei eläinsuojelutyössä tule aina onnellisia loppuja, vaikka niitä toivoisi. Kokemuksesta huolimatta Petra kuitenkin kokee voivansa alkaa tiinen emon kotihoitajaksi.

Miten sitten selviytyä, jos omalle kohdalle osuu vastaavanlainen tragedia? Petra antaa meille vinkin omasta kokemuksestaan:

"Puhuin tosi paljon tapahtuneesta läheisille ystävilleni, mikä myös auttoi asian käsittelyssä. Itselleni puhuminen on olennainen keino käsitellä ikäviä asioita. Jos niitä vaan vatvoo liikaa oman pään sisällä, niin helposti ne vaan paisuu, eikä niihin saa mitään järkevää ratkaisua. Suosittelen oman kokemukseni pohjalta lämpimästi keskustelemaan ikävistä kokemuksista jonkun Dewin aktiivin ja/tai itselle läheisten ihmisten kanssa. Tai jos puhuminen ei tunnu luontevalta, niin puhumisen sijaan voi vaikkapa viestitellä/kirjoittaa tuntemuksistaan. Jokainen meistä suree ja käsittelee asioita eri tahtiin, niin on hyvä muistaa antaa itselle riittävästi aikaa toipua ikävistä kokemuksista. Ja se on myös hyvä muistaa, että eläinsuojelutyössä joutuu väistämättä kohtaamaan ikäviä ja surullisia asioita, joten niihin täytyy varautua."

Dewin toisessa sijaiskodissa Saanan luona majailee tällä hetkellä emo kahden pentunsa kanssa. Synnytys oli sujunut hyvin eikä sijaiskodin väki joutunut tarkkailua enemmän tilanteeseen puuttumaan. Pentujen emo suhtautui suojelevasti pentuihinsa, ja ensimmäiset viikot pentujen punnitus oli jännitysnäytemä. Emo suojeli pentujaan niin raivokkaasti, että päivittäisestä punnituksesta piti pitää taukoa. Kunnes sitten yllättäin emo päätti, että ihmiset ovat ihan ok, ja nyt viikkoja myöhemmin pelokkaasta emosta on tullut sylikissa.

Pennut ovat nyt liki 10-viikkoisia. Pienistä möngertäjistä on näinä viikkoina kasvanut pieniä kissanalkuja, jotka haastavat energiallaan mutta valloittavat persoonallaan. Vielä on "kissaksi" kasvamisessa matkaa, minkä vuoksi on onni, että nämä saavat mallia emoltaan.

Kun taloon muuttaa tiine emo, on joitain asioita, joita ei voi korostaa liikaa. Ensimmäisenä vastaan tulee emon eristys: sen tärkeyttä ei tule aliarvioida. Jahka pennut laajentavat reviiriään on ajateltava kuin kissanpentu ja ennakoitava kaikki kiipeilypaikat, joihin kissanpentu voi keksiä mennä. Sitä luonnollisesti seuraa niiden paikkojen suojaaminen.

Loki ja Lilith

Kekseliäisyys on myöskin valttia. Saanan luona on jouduttu pentua onkimaan pois pesästä soppakauhalla. Tärkein neuvo Saanalta on kuitenkin tämä:

"Yritä olla stressaamatta. Etukäteen murehtimalla ei voita mitään, sillä lopulta on niin vähän asioita, joihin ihminen voi pennun syntymässä ja pentujen kehityksessä vaikuttaa."

Miten sinä voit auttaa? Jos et voi ottaa tiineä emoa tai orpopentuetta hoitoosi, voit toimia sijaiskotina aikuisille kissoille. Tai jos tämä ei tunnu oikealta (kuten allekirjoittanut itsensä tuntien pitäisi kaikki kissat itsellään, mitkä ovesta sisään tulevat), vapaaehtoistoimintaa on kuitenkin monenlaista. Vapaaehtoistyön muodoista voi lukea lisää täältä. Myös lahjoitukset esimerkiksi ruuan ja tarvikkeiden muodossa ovat toivottuja.

Kissanpentu 101 oli luento pakattuna täyteen tietoa. Luennoitsijan omakohtaiset kokemukset värittivät ja koskettivat. Riksulla on ihanan nokkela tapa kertoa faktaa ja iskeä tarinaa samaan aikaan. Asiaa olisi varmasti riittänyt yömyöhälle - ja sellaisesta tunnistaa kissaihmisen. Kun puhutaan kissoista, asiaa riittäisi vaikka huomiselle. Toivon, että Riikka saa useampiakin kutsuja puhumaan eri puolille Suomea tällaisesta tärkeästä asiasta. Faktat ja omakohtaiset kokemukset (ja kuuntelijoiden kokemusten jakaminen luennolla) ovat mainio tietolähde sellaiselle, joka miettii, että ryhtyisikö sijaiskodiksi ja ottaisi kotiinsa tiinen emon.

Mikäli luento ei säikäyttänyt kuulijaa ja teille muuttaa tiine emo, toivon teille kaikkea parasta ja ihania kokemuksia kissanpentujen ja näiden emojen kanssa.

Luennolla olleiden sijaiskotilaisten ajatuksia:

Petra: "Mielestäni luento oli todella monipuolinen tietopaketti siitä, mitä kaikkea tulee huomioida, kun ottaa tiineen emon hoiviin. Luennolla käytiin läpi tärkeitä asioita muun muassa tiineen emon hoidosta, synnytyksestä, mahdollisista synnytysongelmista, pentujen hoidosta ja sairasteluista. Itse ainakin opin luennolla paljon uutta ja tärkeää asiaa. Suosittelen luentoa kaikille sijaiskodeille, jotka harkitsevat ottavansa tiineen emon kotihoitolaiseksi."

Saana: "Luento oli hyvä ja tiivis tietopaketti siitä, mihin kaikkeen kannattaa varautua ja mitä kannattaa ottaa huomioon tiineyden, synnytyksen ja kehityksen aikana. Erityisesti osio, missä kerrottiin useimmat ongelmat synnytyksessä ja pentujen kehityksessä olivat mielestäni hyvät. Kun tietopaketin sisäistää ennen kuin tilanne on käsillä, voi sitten tarpeen tullen toimia alusta asti mahdollisimman oikein."


Riksu on Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistyksen (Pesu ry:n) puheenjohtaja. Riksulla on blogi nimeltä Pissasirkus. Sitä kannattaa vilkaista jo ihan vertaistuen vuoksi, jos joskus löytää itsensä (ja kissansa) siitä pissasirkuksesta. Blogi valaa uskoa siihen, että kyseinen haaste ei ole toivoton. Tämä blogi on kehitetty tiedonlevittämiseen ja sisältääkin tietoa mm. sairauksista ja kissanpennun koulutuksesta. 

Kiitokset Dewille ja Tesylle, jotka kutsuivat Riikan jakamaan meille tietoaan. Kiitokset myös Petralle ja Saanalle, jotka antoivat aikaansa kertomalla sijaiskodin arjesta. Ennen kaikkea kiitokset Riksulle kattavasta luennosta.

- Jenna, Dewin kirjoittajavapaaehtoinen

25. heinäkuuta 2020

Ei pelkkää vaaleanpunaista pentuhattaraa


Vaikka kissanpennut ovat suloisia ja niiden kasvua on ihana seurata, vapaaehtoistyö pentujen parissa ei ole ollut mitään ilakointia ja hurraamista. Olemme paljon lohduttautuneet sillä, että ainakin näille kissoille on tarjottu paremmat mahdollisuudet, kun ne ovat päässeet sijaiskoteihimme. Kuolleisuus olisi varmasti ollut paljon suurempaa ja kivuliaampaa, jos kissat olisivat jääneet luonnon armoille.

Toukokuussa Dewin sijaiskoteihin tuli uusia kissoja, joista yhteensä seitsemän oli tiineenä.
19.5. Astrid di Vemo synnytti viisi pentua: Peppi, Mio, Birk, Korppu ja Eemeli.
20.5. Ruska synnytti: ainut pentu, Halla, ei selvinnyt.
24.5. Elli van Pikikselle tehtiin sektio. Valle selvisi, Allu, Vellu ja Illu menehtyivät.
26.5. Claire synnytti kaksi pentua: Jamie ja Angus.
27.5. Rage synnytti kaksi pentua: Loki ja Lilith.
1.6. Omena van Pikis synnytti kolme pentua: Luuna, Samo ja Hava.
25.6. Orvokki synnytti kolme pentua, joista Kuisma menehtyi ja Kielo ja Rölli selvisivät.

Kesäkuussa sijaiskoteihin tuli lisää, ulos syntyneitä, pentuja van Pikis -populaatiosta. Pentujen syntymäpäivistä on vain arviot:
Noin 20.5. syntyneet kolme orpopentua: Venla, Pinja ja Iitu.
Noin 25.5. syntyneet Scarlet van Pikiksen pennut: Minette, Aurora, Nelly ja Poppius.


Ruskan pentu Halla menehtyi synnytyksessä.

Synnytyskomplikaatioita

Ruskalla oli vaikea synnytys ja ainut pentu, Halla, kuoli jo synnytyksessä. Pentu juuttui synnytyskanavaan todennäköisesti siksi, että vain yhden pennun synnyttäminen kissalle on haastavaa, ja stimulaatiota oli liian vähän.

Elli van Pikikselle tuli synnytyskomplikaatioita, minkä takia päädyttiin sektioon. Ellin pennuista vain Valle selvisi ja kolme muuta – Allu, Vellu ja Illu – menehtyivät. Tarve sektiolle ei tullut yllätyksenä, sillä Ellin syöminen oli ollut jo pidempään heikohkoa: se söi vain ihmisen avustuksella.

Orvokin viimeinen pentu syntyi kuolleena, minkä takia emo myös hylkäsi pentunsa välittömästi. Kuismaa yritettiin elvyttää siinä onnistumatta. Yhteensä siis jo synnytyksissä menehtyi viisi pentua.


Elli van Pikiksen menehtyneet pennut: Allu, Vellu ja Illu

Kriisejä emojen kanssa

Elli van Pikis oli heikossa hapessa syömättömyyden, suoliston toimimattomuuden ja sektion takia. Valle sai varaemon Astridista ja sisarukset viikkoa vanhemmista pennuista. Ellin ruokahalu ei palannut. Todennäköisesti pitkään kestänyt aliravitsemus oli jo vaurioittanut sisäelimiäkin, mikä taas oli syynä siihen, ettei Ellillä ollut enää nälkä. Lopulta Elli päästettiin ajasta ikuisuuteen.

Elli van Pikis oli vaikeataustaisesta populaatiosta. Tiineenä emon olisi ehdottoman tärkeää syödä laadukasta ruokaa ja paljon, mutta Elli oli aliravittu ja menettänyt ruokahalunsa. Pitkään jatkuvan syömättömyyden ja suoliston toimimattomuuden takia Elli päästettiin sektion jälkeen ajasta ikuisuuteen.

Scarlet-emo ja tämän neljä pentua saatiin sisätiloihin pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Heti alkuun huomattiin Scarletin pitkäkarvaisen turkin huopaantuneen niin pahasti, että sen iho oli monesta kohtaa revennyt. Yksi haava oli niin tulehtunut, että se nostatti Scarletille kuumeen, ja emo sai antibiootit.


Pitkäkarvaisen Scarlet van Pikiksen turkki oli niin pahasti huopunut ja takkuuntunut, että se oli rikkonut ihoakin. 

Astrid synnytti viisi pentuaan vain 7 kuukauden ikäisenä ja otti vielä hienosti hoivakseen ottolapsi Vallen. Astrid alkoi oireilla läähättämällä, mikä sinäänsä ei ole vaarallista: kissa voi läähättää, kun sillä on kuuma, tai kun esimerkiksi se imettää kuutta pentua, jotka kirjaimellisesti imevät siitä energiaa itseensä. Läähätyksen pitkittyessä lääkäri epäili eklampsiaa eli kalkkivajausta. Astridia lähdettiin hoitamaan kalkkilisällä, ja se näytti auttavan, kunnes annosta pienennettiin ja helteet tulivat. Läähätys palasi, pahempana kuin aiemmin.

Astrid kiidätettiin eläinlääkäriin, sillä tiimissä alkoi herätä epäilyjä sydänoireista. Kukaan ei kuitenkaan osannut edes epäillä, miten vakava tilanne oli: Astrid oli kuitenkin viimeiseen asti ruokkinut ja hoivannut kuutta pentuaan, eikä ollut oireillut mitenkään muutoin.

Astridilla oli kuumetta, ja todennäköisimpänä vaihtoehtona pidettiin kohtutulehdusta. Kissa oli leikkuupöydällä, kun tiimille soitettiin: kyse ei ollutkaan märkäkohdusta. Mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä diagnoosi oli FIP. Vatsakalvontulehdus, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Pennut jäivät orvoiksi, Valle jo toista kertaa.


Astrid di Vemo oireili vain läähättämällä. Lopputuloksena emolta löytyi FIP, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Sateenkaarisilta kutsui Astridia pentujen ollessa 6-viikkoisia.

Jotkut emot muuttuvat hormonien vaikutuksesta hyvinkin ärhäköiksi synnytyksen jälkeen. Samaan tilaan tuleva ihminen saa monesti sähinää ja murinaa osakseen, ja emo voi jopa hyökkiä ihmistä kohti. Omenasta kuoriutui tällainen hormonihirviö. Se oli hyvin stressaantunut ja puolusti pentuja kovasti. Normaalisti pentuja suositellaan punnitsemaan kerran päivässä, mutta Omenan kanssa näin ei voitu toimia. Se olisi stressaantunut tästä operaatiosta, johon tarvittiin kasa pyyheitä, hitsaushanskoja ja pahvista tehty erotin, jonka avulla pennut saatiin pesästä pois muutamaksi minuutiksi. Omena murisi, sähisi ja maiskutti suutaan stressaantuneena. Koska pennuista näki silmämääräisesti, että ne kasvavat ja voivat hyvin, punnituksista luovuttiin.

Mitä enemmän pennut alkoivat liikkua ja laajentaa reviiriään, sitä hermostuneemmaksi Omena tuli. Erityisesti Omena stressaantui siitä, jos ihminen tuli samaan tilaan, eivätkä pennut olleet "emon hellässä huomassa" vaan seikkailemassa ympäri huonetta. Kun sitten pennuille kasvoivat hampaat, ja ne alkoivat käyttää niitä toisiinsa, pentujen kipuhuudot ja -vinkaisut saivat emon jokaisen vaiston terästäytymään entisestään.

Hyökkiminen jatkui ja lisääntyi sitä mukaa, mitä enemmän pentuja yritettiin sosiaalistaa ja mitä aktiivisempia niistä tuli. Tilanne kärjistyi siihen, kun Omena hyökkäsi saunan ovea päin kahdesti saman päivän aikana. Yleensä näin aggressiivinen käytös johtuu kivusta, joten Omena vietiin eläinlääkäriin. Epäiltiin mm. kohtutulehdusta tai kohtuun jäänyttä syntymätöntä pentua. Fyysistä vikaa ei kuitenkaan löytynyt, ja kissa steriloitiin.
Viikkoa myöhemmin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Omena rentoutui. Se murisee hyvin harvakseltaan ihmiselle, maiskutus ja hyökkiminen ovat puolestaan jääneet kokonaan pois. Se kulkee rennosti ihmisen nähden, eikä se hermostu siitä, kun pennut hajaantuvat ympäriinsä.

Omena van Pikiksestä kuoriutui synnytyksen jälkeen stressaantunut ja aggressiivinen emo. Onneksi sen pennut ovat voineet ja kasvaneet hyvin, eikä sijaiskodin tarvinnut stressata emoa koko aikaa esim. lisäruokkimalla pentuja.

Vallen huonot kortit

Valle van Pikis peri Elli-emoltaan huonot kortit: sillä oli heti alkuun silmätulehdus, sitä on pitänyt tukiruokkia ja sen vatsa on ollut usein löysällä. Kun Vallelle kasvoi hampaat, sijaiskoti huomasi Vallen leuan olevan vinossa. Ei tiedetty, olivatko hampaat kasvaneet vinoon ja aiheuttaneet leuan vinoutumisen, vai oliko taustalla jokin suurempi ongelma, joka oli aiheuttanut hampaiden vinoutumisen. Koska Valle oli vain 5-viikkoinen, piti odottaa, että Vallelle tulisi lisää ikää, jotta suuta voitiin operoida. 5-viikkoiselle pennulle pelkkä anestesia olisi ollut jo suuri riski.


Noin 8-viikkoisena Valle vietiin operoitavaksi. Vallella todettiin luojan lykyksi olevan normaali leuka, mutta pennulla on pään luustossa pientä epämuodostumaa. Tämäkään ei ollut tiimille yllätys, koska Valle on van Pikis -populaatiosta. Vallelta poistettiin kaikki maito-kulmahampaat, pari etuhammasta sekä pysyvien alakulmahampaiden aihiot. Ennuste on hyvä.


Valle van Pikis puoliunisena hammasoperaation jälkeen.

Mineten jalka

Minette-pennun toinen takajalka ei toimi. Minette kävi jo muutaman viikon ikäisenä lääkärissä, mutta koska pentu oli niin pieni, jalkaa ei voitu kuvata eikä myöskään operoida vielä mitenkään. Toivoimme, että kyseessä olisi ollut hermoperäinen ongelma, josta olisi päästy tukilastalla ja jumppaamalla, mutta jalkaa ei ole saatu toimimaan. Jalassa kiertää veri, mutta viimeisestä nivelestä alaspäin jalka on veltto. Se ei kuitenkaan Mineten menoa ole haitannut: pentu on pirteä, reipas ja tarpoo eteenpäin jalastaan huolimatta.


Mineten jalka päästiin kuvaamaan pennun ollessa 8-viikkoinen. Tällä hetkellä on todettu, että luustossa ei ole vikaa. Nyt lääkäreillä on pohdinnassa jäykistetäänkö jalka, amputoidaanko se, vai olisiko eettisintä saattaa Minette sateenkaarisillalle. Jalan toimimattomuus vaikeuttaa muun muassa Mineten kiipeilyä ja vessassa asiointia, joten jotain sille on tehtävä. Nyt punnittavana on se, että voidaanko kissalle taata kivuttomuus. Minette on populaatiosta, jossa on tavattu muun muassa pikkuaivojen vajaakehitystä.


Mineten toinen takajalka on veltto viimeisestä nivelestä alaspäin.

Silmä- ja vatsaongelmia

Ei-toivotuilla pennuilla ilmenee usein erilaisia, hoidettavissa olevia, ongelmia. Esimerkiksi niillä esiintyy sisä- ja ulkoloisia, ja niiden suolisto saattaa oireilla herkästi. Erityisesti ulos syntyneillä pennuilla esiintyy paljon silmätulehduksia.


Ulkoa tulleet orpopennut, Venla, Pinja ja Iitu, päädyttiin loukuttamaan ilman emoa. Aktiivimme kävi paikan päällä puhdistamassa pentujen tulehtuneita silmiä, ja niiden emoa yritettiin löytää. Mutta kun silmätulehdukset vain pahenivat, Iitun silmät jopa muurautuivat putsaamisesta huolimatta umpeen, ja kaikki pennut kärsivät rajusta ripulista, pennut otettiin sisätiloihin ilman emoa. Nyt pennut voivat hyvin.

Astridin pentueessa on myös kärsitty ripulista: tätä alkoi esiintyä emon yllättävän poismenon jälkeen. Todennäköisesti pentujen vatsat reagoivat siihen, ettei yhtäkkiä saanetkaan enää emon maitoa ja siitä tulevia vasta-aineita.


Iitu van Pikis kärsi pahasta silmätulehduksesta. Pahimmillaan molemmat silmät olivat muurautuneet umpeen.

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja

15. heinäkuuta 2020

Ginny, sijaiskotikissa, joka herätti ihmettelyä


Jokainen hoitamamme Dewin sijaiskotikissa on ollut ainutlaatuinen yksilö. Kirjoitamme sijaiskotikissasta nimeltään Ginny, koska opimme vuorovaikutuksesta hänen kanssaan paljon. Ginny oli arka kissa tullessaan hoitoomme. Hänen aktiivinen piileskelynsä oli uusi ilmiö meille. Aikaisemmat sijaiskotikissamme olivat olleet pentuja, joihin sai kontaktin leikin avulla nopeasti. Näkymättömissä oleva kissa sai meidät pohtimaan kissan ja ihmisen vuorovaikutusta. Keskustelimme, miksi ihmisen ja kissan suhteen ensisijaisena lähtökohtana on usein ihmisen halu koskettaa kissan turkkia, vaikka kissa ei haluaisi silitystä.


Kylpyhuoneen salaperäinen asukas

Ensimmäisten kuukausien aikana Ginny piileskeli pesukoneen takana. Sieltä näkyivät uteliaat silmät, jotka seurasivat talon ihmisten puuhia. Merkkeinä uudesta sijaiskotikissasta kertoivat tyhjä ruokakuppi ja käynnit kissan hiekkalaatikolla. Saatoimme kuulla myös Ginnyn leikkimistä suihkuhuoneesta yöisin. Kuitenkaan häntä ei nähnyt, jos jompikumpi meistä meni katsomaan hänen puuhiansa kylpyhuoneeseen. Hän oli hävinnyt salamana piilopaikkaansa.

Ginny halusi selvästi omaa tilaa, joten annoimme hänelle sitä. Hän sai olla rauhassa piilossa ja tarkkailla ihmisten puuhia varjojen kätköistä. Sijaiskotikissan vuorovaikutuksen välttäminen ihmisen kanssa ei tarkoita, että sijaiskotikissa välttäisi asunnon kissa-asukkaita. Huomasimme, että Ginny leikki toisen kissamme kanssa öisin. Heistä tulikin kavereita. Yön aikana kaverusten leikkejä ei häirinnyt ihmisten toimet.


Uteliaisuus voitti

Kissa on utelias eläin. Ginnykin tutki asuntoamme öisin. Hän kävi tutkimassa makuuhuoneettamme, kun nukuimme. Tämän vuoksi siirsimme hänen nukkumispaikkansa lähemmäksi meitä. Siirron ideana oli vauhdittaa lempeästi Ginnyä lähentymään meitä. Vähitellen Ginny alkoi olemaan samassa huoneessa kanssamme. Lepopaikan siirtäminen oli siis onnistunut ratkaisu.

Pienet eleet

Ginny alkoi liikkumaan samassa tilassa, jossa olimme. Hänen yhdeksi suosikkipaikaksi muodostui kantokoppa sänkyämme vastapäätä. Kantokopasta hän pystyi tarkkailemaan uutta ympäristöä turvallisesti ja tekemään meille silmien siristelyä eli ”ollaan kavereita” -elettä. Seuraavaksi meidän ja Ginnyn vuorovaikutuksessa tapahtui uusi käänne. Ginny haisteli käsiämme. Hän piti kättä erityisen mielenkiintoisena, kun tarjosimme hänelle kissanherkkuja.

Noin puolen vuoden jälkeen leikit alkoivat kiinnostaa Ginnyä. Hän saattoi hypätä jopa leikin innostamana sängylle. Itse asiassa leikkiminen oli pieni haaste. Meillä kesti pitkään löytää lelu, joka inspiroi Ginnyä. Hän innostui eniten keppilelusta, jossa oli sulkia. Aran Ginnyn tapauksessa voi todeta, että pienet eleet olivat suuria eleitä. Käden nuuskiminen ei ollut pieni ele, kun sijaiskotikissa oli pysyttelyt kaksi kuukautta piilossa pesukoneen takana.


Rutiinit

Ginny leikki kanssamme ja tässä vaiheessa hänellä oli selkeä päivärytmi. Hän katsoi ikkunasta ulos ja nukkui pöydäntasanteella aamuisin. Päivemmällä Ginny siirtyi nukkumaan sängyn alle, eli hän oli löytänyt uusia lepopaikkoja. Häntä ei enää kiinnostanut olla pelkästään kylpyhuoneessa, vaan hän otti koko asunnon haltuunsa. Hän ei antanut vielä silittää, emmekä kokeneet tarvetta siihen. Mielestämme Ginnyn liikkuminen näkyvissä oli tarpeeksi edistystä. Nyt näimme päivänvalossa mustavalkoisen kissan, jonka lempipuuhaa oli lintujen tarkkaileminen ikkunasta.


Oma koti Ginnylle

Ginny asui meillä noin vuoden, ennen kuin hänet adoptoitiin. Vuoden aikana olimme tutustuneet uteliaaseen ja tuimakatseiseen kissaan, joten hänen lähtönsä herätti haikeutta. Joka tapauksessa toivotimme Ginnylle hyvää elämää loppuelämän kotiin. Hänellä ja kaikilla muilla sijaiskotikissoilla on ollut hetkensä meillä, mutta sijaiskotitoimijoiden on sopeuduttava sijaiskotikissojen lähtemiseen. Oman kodin saaminen sijaiskotikissalle on keskeinen elementti sijaiskotitoiminnassa. Lähteneiden sijaiskotikissojen tilalle tulee aina uusia kissoja, koska autettavia kissoja riittää Suomessa. Opimme vuorovaikutuksesta Ginnyn kanssa, että aran kissan kohdalla vuorovaikutuksen pitää tapahtua kissan ehdoilla. Oivalsimme myös, että aran kissan sopeutuminen uuteen ympäristöön ja ihmisiin ei tapahdu lyhyellä ajalla.

Toivotamme Ginnylle leppoisia kissanpäiviä!

- Sijaiskotitoimijat Pauli J. (teksti) & Yolanda A. (kuvat)

25. kesäkuuta 2020

Kissan abortti

Tämä on monelle uutta ja ennenkuulumatonta tietoa, mutta myös kissalle voidaan tehdä abortti.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n hallitus on tehnyt päätöksen, että teemme tiineille kissoille abortin, mikäli tiineys ei ole jo loppuvaiheessa. Päätös johtuu siitä, että Suomessa on jo tällä hetkellä tuhansittain kodittomia kissoja sekä siitä, että Dewi ry työskentelee pääasiassa kissapopulaatioiden kanssa.

Smaug van Pikis löydettiin populaatiopaikalta. Muiden samanikäisten pentujen juostessa ihmistä karkuun, Smaug jäi kyhjöttämään paikalleen. Pennun takajalat olivat ripulissa, ja vilkkuluomet olivat selvästi näkyvillä. Pentu kiidätettiin eläinlääkäriin, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Smaug oli liian heikko ja kuivunut, ja sen sisäelimet pettivät.

Kissapopulaatioissa kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, ja ne ovat saattaneet jopa sukupolvien ajan lisääntyä sisäsiittoisesti. Kohtaamme valitettavan usein kissanpentuja, jotka kärsivät sisäsiittoisuuden ja tartuntatautien aiheuttamista terveysongelmista. Luonnollisesti populaatiokissa ei ole myöskään paras vaihtoehto emoksi, sillä sitä ei ole koskaan madotettu eikä rokotettu. Se kärsii todennäköisesti jostain vaivasta (esim. tartuntatauti, kipeä suu, sisäloiset), ja se ei ole koskaan saanut laadukasta ravintoa. Luonnossa elänyt kissa on yleensä selvästi aliravittu ja voi kärsiä erilaisista puutostiloista.

Dewi ry pyrkii vaikuttamaan Suomessa jylläävään kissakriisiin abortoimalla aikaisessa vaiheessa olevat tiineydet. Osa tiineistä kissoista on aivan liian nuoria tullakseen emoksi tai vaihtoehtoisesti niiden kehot ovat läpikäyneet jo liian monta tiineyttä. Tiineys rasittaa koko kehoa ja varsinkin kohtua. Olemme hoitaneet kissoja, joiden kohtu on ollut jo niin haperoitunut useista tiineyksistä, että se on revennyt, kun kissaa on steriloitu. Pahimmillaan niin on käynyt, kun pennut ovat olleet vielä kohdussa. Myös kohtutulehduksen riski lisääntyy tiineysmäärän kasvaessa, vaikka riski kohtutulehdukseen on myös kissalla, jolla ei ole ollut yhtään tiineyttä: jokainen kiima nostaa riskiä, mutta tiineys selkeästi enemmän.

Vastapainoksi loppukeväästä loukutimme populaatiosta pennun, joka paljastui tiineeksi. Astrid oli arviolta vain seitsemän kuukauden ikäinen ja näytti vielä selvästi pennulta itsekin, kun se saapui sijaiskotiin. Vain muutamaa päivää myöhemmin se synnytti viisi pentua sijaiskodissa. Kissanpennun luovutusikä on nykyään 3,5 kuukautta, mutta Dewi ry luovuttaa kissanpennut vasta nelikuisina. Kissan tiineys kestää keskimäärin reilu kaksi kuukautta, joten Astrid oli tiineytynyt vain juuri ja juuri luovutusiän ylittäneenä. Eli aivan pentuna.


Astrid oli tiineytynyt vain reilu nelikuisena, ja se synnytti viisi pentua noin seitsemän kuukauden ikäisenä eli aivan liian nuorena.

Aborttipäätöksissä ajatellaan aina kissan parasta. Jos kissa on itse huonossa kunnossa ja alipainoinen, pentujen hoitaminen on sille myös erittäin uuvuttava prosessi. Mutta jos kissa on viimeisillään, abortti saattaa olla vielä huonompi päätös.


Myöhäisessä vaiheessa tehdyllä abortilla on vaikutuksia kissan hormoneihin ja sitä kautta käytökseen, koska se on jo valmistautunut synnytykseen ja pentujen hoitoon. Abortti tiineyden loppuvaiheessa tekee myös hoidollisen ongelman: leikkaushaava on valtava. Haavan hoito ja tarkkailu on vaikeaa, jos kissa ei ole vielä tottunut ihmiseen. Sen lisäksi pennut pitää lopettaa erikseen, koska ne ovat melkein elinkelpoisia ja saattavat olla elossa siinä vaiheessa, kun ne leikataan ulos.


Elli van Pikiksen synnytyksessä tuli komplikaatioita pennun juututtua synnytyskanavaan. Elli joutui sektioon, ja neljästä pennusta vain Valle selvisi. Ellin tiineys oli pitkällä, ja sen tiedettiin olevan populaatiosta, jossa oli todettu erinäisiä sairauksia. Elli oli aliravittu, sille ei maistunut ruoka juuri lainkaan, ja sen suolisto ei toiminut. Ellille ei tullut ruokahalua sektion jälkeenkään, joten armollisinta oli päätyä eutanasiaan. Valle van Pikis puolestaan sai varaemon Astridista, joka oli synnyttänyt viikkoa aikaisemmin. Lähtökohtien takia Vallenkaan elämä ei ole ollut helppoa: sitä on tarvinnut tukiruokkia alusta asti ja senkään suolisto ei toimi kunnolla.

Tiedot ja kokemukset populaatiosta vaikuttavat Dewillä aborttipäätökseen: populaatioissa, joissa kissat ovat eläneet vuosia omillaan, pennuille alkaa tulla sisäsiitoksen aiheuttamia kehityshäiriöitä. On eettisesti oikein keskeyttää tiineydet mieluumin kuin antaa syntyä sairaita pentuja maailmaan. On eri asia, jos pennulla on jotain, mitä voimme hoitaa ja minkä voimme parantaa. Mutta olemme hyvin voimattomia ja neuvottomia siinä kohtaa, kun sisäsiittoisuuden takia pentu on epämuodostunut tai sen sisäelimet eivät ole kehittyneet.

Kissoihin pätee tässä asiassa samat asiat kuin ihmiseenkin: kun abortti tehdään ajoissa, se ei vahingoita kissaa. Jos siis sinulla on leikkaamaton naaraskissa, joka on tullut tiineeksi, sen voi käydä abortoimassa ja samalla sterilisoida. Tai jos on mahdollista, että leikkaamaton naaraskissa on karkureissun seurauksena tullut tiineeksi, kissalle voi varata ajan sterilisaatioon ja keskeyttää samalla mahdollinen tiineys.