22. lokakuuta 2020

Kun kissa tulee

Kissa on stressiherkkä ja reviiritietoinen eläin, ja kaikenlaiset muutokset voivat olla kissalle stressitekijöitä. Kissan stressi voi oireilla, vaikka muutokset olisivatkin positiivisia. Esimerkiksi kissa voi stressioireilla, kun asuntoon muuttaa pysyvästi uusi ihminen, vaikka henkilö olisikin jo valmiiksi kissalle läheinen ihminen, jonka seurasta kissa pitää. Kissa voi myös stressaantua siitä, jos ruoka vaihtuu, vesikippo siirtyy, vessojen hiekka tai paikka muuttuu jne. Siksi muutto tai uuden kissan ilmestyminen omalle reviirille on aina mahdollinen stressitekijä.

Tässä ohjeessa kerrotaan, miten tulee toimia, kun kissa tulee uuteen ympäristöön: sijaiskotiin, loppuelämän kotiin tai vaikka vain lyhyeksi ajaksi hoitoon.


Oma tila ja tarvikkeet


Kissalle tulee aina järjestää oma pienempi tila alkuun. Kissa on myös saaliseläin, ja siksi se haluaa olla jatkuvasti perillä siitä, mitä sen ympärillä ja reviirillä tapahtuu. Tämä on helpompaa silloin, kun kissan reviiri on pienempi ⎯ varsinkin täysin uudessa ympäristössä. On myös helpompaa rauhoittaa tila kissalle, kun kyseessä on vain yksi huone. Sijaiskotiin tullessa kissa eristetään aina yhteen huoneeseen, esimerkiksi kylpyhuoneeseen tai makuuhuoneeseen.


Eristystila on pätevä, kun sinne mahtuu kissalle vessa, ruokakupit ja vähintään yksi sopiva piilo, mieluiten useampi. Piilopaikaksi käy esimerkiksi sängyn, sohvan tai kiukaan alunen, pesukoneen tai sohvan taus. Kantokoppaan liittyy yleensä negatiivisia muistijälkiä, minkä takia se harvemmin kelpaa piilopaikaksi ⎯ ainakaan alkuun. Eristystilasta kannattaa poistaa irtotavarat tasoilta. Jos kissa on jo tottunut asumaan ihmisten kanssa, sille voi jättää radion päälle. Jos kissa tulee suoraan esim. populaatiopaikalta sisätiloihin, radion voi laittaa soimaan hiljaisella muutaman päivän jälkeen: näin kissa myös tottuu ihmisten ääniin ja ehkä myös eräänlaiseen vuorokausirytmiin.


Kylpyhuone on yleensä paras vaihtoehto eristämiselle, sillä se on helpointa siivota. Kissan stressi saattaa oireilla ohipissailuna tai ripulina. Riippuu tilanteesta, kuinka pitkään kissa tarvitsee omaa tilaa. Jos kyseessä on arka/ujo yksilö tai sijaiskotiin ensimmäistä kertaa tuleva kissa, se voi olla jopa viikkoja eristystilassa. Mutta uuteen kotiin muuttavalle kissalle tai hoitoon tulevalle reippaalle kaverille yön ylikin rentoutuminen voi riittää. Eristysaika riippuu myös siitä, onko taloudessa muita kissoja. Jos kotona on muita kissoja, kissoja kannattaa tutustuttaa hiljalleen toisiinsa (perusteluita ja vinkkejä tähän alempana). Hoitokissan kanssa eristystä ja tutustuttamista voidaan aloittaa vasta sitten, kun hoitokissan ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut viikko.


Sijaiskodin pienessä eristystilassa on hyödynnetty suihkuverhoa.

Kissa saapuu


Kun kissa tulee, tilan tulee olla jo valmiina, jolloin kissan kantokopan voi vain viedä tilaan, sulkea oven perässään ja avata kantokopan oven. Tässä kohtaa ei kannata jäädä samaan tilaan, vaan antaa kissalle aikaa ja poistua itse varoen huoneesta. Jos kissa on arka, stressaantunut tai peloissaan, ensimmäisinä päivinä kannattaa välttää samassa tilassa käymistä. Kun tilassa käy (viemässä ruokaa, putsaamassa vessaa tai asioimassa itse vessassa, jos tilana on kylpyhuone), tulee ignoorata kissan olemassaolo. Voit kuitenkin puhua ääneen rauhallisella äänensävyllä ja esimerkiksi selostaa tekemisiä kohdistamatta puhettasi kissalle. Jos kissa on luottavainen ja ihmisrakas, ja tulee hakemaan huomiota, silityksiä voi antaa ja tilassa kannattaa viettää enemmän aikaa. Mutta jos kissa pysyy piilossa tai katselee piilostaan silmät suurina, kissaa ei pidä lähestyä.


Syöminen


Kissa ei syö, kun se on stressaantunut, ja useamman päivän paasto ehtii aiheuttaa kissalle sisäelinvaurioita. Siksi stressitasot pitää saada mahdollisimman nopeasti alas. Stressitasot yleensä laskevat, kun kissa saa olla rauhassa ja toipua koettelemuksestaan.


Laita aina alkuun kissalle ruokabuffet ja sijoita ruokakupit suojaisiin paikkoihin. Lähelle piiloa, allaskaapin alle, sängyn alle… Jonnekin niin, että kissa voi syödä piilossa eikä sen tarvitse kerätä rohkeutta tullakseen avaralle paikalle syömään. Jos on tietoa, mitä kissa on aikaisemmin mielellään syönyt, kannattaa hyötykäyttää sitä. On ehdottoman tärkeää saada kissa syömään parin vuorokauden sisällä. Ja on yhtä lailla tärkeää, että tavaraa tulee uloskin. Jos kissa paastoaa täysin, on syytä pakkoruokkia kissaa tai viedä se eläinlääkäriin.


Esimerkki eristystilasta.

Madottaminen


Kun kissa tulee suoraan ulkoa sijaiskotiin, sen ensimmäinen madotuskuuri aloitetaan, kun kissa syö kunnolla. Viiden päivän Axilur-kuuri aloitetaan, kun tiedetään, että kissa syö varmasti eli toisin sanoen matolääke menee varmasti alas. Kahden viikon kuluttua ensimmäisestä madotuksesta annetaan kolmen päivän Axilur-kuuri ja kahden viikon kuluttua siitä uusitaan vielä kolmannen kerran kolmen päivän Axilur-kuuri.

-> Eli siis 5pv Axilur, 2vko:n tauko, 3pv Axilur, 2vko:n tauko, 3pv Axilur


Jokaisen Axilur-kuurin jälkeen pestään kissanvessa (tai -vessat) kloriitilla ja vaihdetaan hiekat. Älä käytä kloriitin kanssa kuumaa vettä.


Muutoin nykytietämyksen mukaan kissaa kannattaa madottaa vain, kun sillä on tiettävästi sisäloisia, ja ennen kuin kissa on menossa rokotettavaksi, sillä sisäloistartunta heikentää rokotteen vaikutusta.


Eristystarve


Mikäli asunnossa on muita eläimiä, täyseristys on pidettävä siihen asti, että kaikilla on rokotukset voimassa. Viikko rokotuksen jälkeen rokote on pätevä. Mikäli asunnossa ei ole muita eläimiä, eristystä voi alkaa purkamaan, kun kissa syö, pissaa ja kakkaa normaalisti. Eristystilaa ei kuitenkaan kannata lähteä muuttamaan, vaan eristyksen purkamisella tarkoitetaan kissan reviirin laajentamista vähitellen. Jos asunnossa ei ole muita eläimiä, oven voi vain laittaa raolleen.  Jos kissa vaikuttaa stressaantuvan avoimesta ovesta, eikä osoita kiinnostusta muualle asuntoon, ovea kannattaa pitää auki vain öisin tai vain tunnin verran päivässä. Vaikka ovi olisi auki, ja kissa kävisi muualla asunnossa, kannattaa silti pitää edelleen eristystila kissan ns. turvatilana.


Aralle emolle ja tämän pennuille valmisteltu oma huone.


Kissojen tutustuttaminen


Jos asunnossa on muita kissoja, kissat tulee tutustuttaa. Kissat ovat reviiritietoisia ja stressiherkkiä eläimiä, joten mieluummin kissat tutustutetaan liian hitaasti, kuin liian nopeasti. Jos tutustuttaminen etenee liian vauhdilla, on vaarana, että:

  • Kissat eivät ystävysty koskaan tai oppivat korkeintaan sietämään toisiaan.

  • Kissalla tai kissoilla ilmenee stressioireilua: esimerkiksi syömättömyyttä, karvanlähtöä/kaljuuntumista, ripulia tai ohipissailua. Stressi voi aiheuttaa kissalle muun muassa idiopaattisen kystiitin.

  • Kissa tai kissat alkavat käyttäytyä aggressiivisesti. Ja mahdollisesti kissa, joka joutuu aggressiivisen käytöksen kohteeksi, alkaa stressioireilla.

  • Kissan tai kaikkien kissojen persoonat muuttuvat stressaamisen takia.

  • Uusimmalle tulokkaalle pitää etsiä uusi paikka, koska kissoja ei voida pitää edes saman katon alla.


Kissojen tutustuttamisessa pitää tarkkailla kaikkien kissojen reaktioita, ja edetä pelokkaimman yksilön tahtiin. Tutustuttaminen aloitetaan vasta sitten, kun kaikki taloudessa asuvat kissat syövät, pissaavat ja kakkaavat normaalisti, eivätkä osoita merkkejä stressaamisesta. Jos missään vaiheessa tutustuttamista kissoilla alkaa ilmetä stressiä, murinaa tai pelokasta ulinaa, pitää tutustuttamisessa ottaa takapakkia. 


Kissat saavat sähistä toisilleen, se on niiden keino sanoa toisilleen esim. “ei” tai “älä tule lähemmäs”. Sähinän kohdalla kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, miten reagoi se kissa, jolle sähistään. Jos toinen kissa ei ymmärrä antaa sähisevälle kissalle tilaa, vaan sähisee takaisin, murisee, yrittää lähestyä hyvässä tai pahassa, on syytä ottaa takapakkia tutustumisessa.


Kun tutustuttaminen aloitetaan, voidaan edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti:

  • Ruokatarjoilua sijoitellaan molemmin puolin ovea lähemmäksi ovea. Vaikka kissat eivät näe toisiaan, ne aistivat ja kuulevat, kun lähellä, oven toisella puolella, on kissa. Kissojen ruokakuppeja voi alkaa siirtää lähemmäksi ovea, tai sitten oven molemmin puolin voi tiputella kuivaruokaa tai herkkuja. Jos kissat suostuvat syömään oven vieressä, se on jo hyvä merkki. Kun kissa aistii toisen lajitoverin saadessaan ruokaa tai herkkuja, se oppii yhdistämään toisen kissan positiiviseen kokemukseen, jonka se saa ruuasta.

  • Hajujen vaihtoa oven molemmin puolin. Kissoille voi antaa esimerkiksi toistensa leluja ja makuualustoja tutkittavaksi ja haisteltavaksi. Anna kissojen tutustua uusiin hajuihin rauhassa, päivien saatossa. Esimerkiksi yhden illan ajaksi voi vaihtaa kissojen vessoja keskenään.

  • Ensimmäiset näköhavainnot ovat turvallisia, jos kukaan kissa ei ole tähän mennessä vaikuttanut stressaantuneelta tai pitänyt pelokasta tai vihamielistä ääntä.

    • Jos saatavilla on verkko- tai lasiovi, se on oiva, turvallinen tapa kissojen näköyhteyden luomiseen.

    • Jos käytössä on vain normaali ovi, raota ovea hetkeksi niin, ettei ovesta pääse kulkemaan. Muista, että kissa on nestettä, ja se voi helposti livahtaa pieneltäkin tuntuvasta raosta. Pidennä oven raottamisaikaa vähitellen ja anna välissä aina aikaa sulattelulle. Muista, että vaikka oven toisella puolella olisi kissaystävällinen yksilö, joka haluaisi jo päästä leikkimään, oven toisella puolella oleva kissa ei välttämättä ymmärrä tätä, vaan pelkää toisen lähestymisyrityksiä. Pysy itse sillä puolen ovea, jossa on kissa, joka on enemmän tottunut sinuun. Jos molemmin puolin ovea kissat vaikuttavat olevan epäluuloisia läsnäolostasi, aseta ovelle painava tuki niin, että ovi jää vain 1-2cm auki, ja etteivät kissat saa avattua sitä enempää.

    • Jos jommalla kummalla puolella ovea kissat ovat kissarakkaita, kujertelevia, kesyjä ja täysin käsiteltävissä, eivätkä ne kaihda kantokoppaa/kuljetushäkkiä, laita kissat koppaan/häkkiin ja avaa ovea enemmän. Näin arempi kissa uskaltaa tulla toisen reviirille enemmän tutkimaan paikkoja, eikä toisen kissan yli-innokkuus pääse ahdistamaan sitä. Jos onnistuu, kissojen tilat voi myös vaihtaa: uusi kissa pääsee muualle asuntoon, muut kissat pääsevät tutkimaan eristystilan hajuja.

    • Leikitä kissoja niin, että niillä on näköyhteys toisiinsa. Eli leiki toisen kanssa niin, että toinen näkee leikkimisen.

    • Vaikka arki näyttäisi sujuvan hyvin, eristä kuitenkin kissat vielä jonkin aikaa toisistaan yöksi ja aina, kun kukaan ihminen ei ole kotona. Näin kissojen käyttäytymistä on helpompi tarkkailla, ja tilanne on helpommin pelastettavissa, jos joku kissoista alkaa stressaantua tai jos kissoille tulee konflikti.


- Linda, Dewin tiedottaja


4. lokakuuta 2020

Kissalla ei ole lemmikin arvoa

Mikä on kissapopulaatio? Miksi väitetään, että kissalla on heikko arvo? Mikä on tämä paljon puhuttu kissakriisi?

Me Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:ssä olemme erikoistuneet nimenomaan kissapopulaatioihin. Emme siis lähtökohtaisesti vastaanota löytökissoja tai kodinvaihtajia. Esimerkiksi täällä Turussa löytökissat menevät lähtökohtaisesti aina Turun Eläinhoitolalle, ja mikäli kissan omistajaa ei tavoiteta, kissa siirtyy Turun Eläinsuojeluyhdistykselle.

Kissapopulaatiot ovat kissalaumoja, jotka lisääntyvät hallitsemattomasti. Kissat voivat elää maaseudulla talon pihapiirissä, hylätyn rakennuksen suojissa tai vaikka kerrostaloasunnossa. Kissapopulaatio syntyy ihmisten välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kissapopulaatio voi saada alkunsa, kun kaksi leikkaamatonta kissaa löytää toisensa. Tämän vuoksi eläinsuojeluyhdistykset ovat erityisesti sitä vastaan, että lemmikkikissojen annetaan ulkoilla vapaasti leikkaamattomina. Vapaana ulkoileva leikkaamaton kolli voi antaa alun sadoille ei-toivotuille kissoille, mikäli leikkaamattomia naaraita vain löytyy. Ja valitettavan usein niitä löytyy.

Klassinen tarina populaation alulle on emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja vain ruokkimalla niitä. Joskus syntyy sisäpopulaatioita, kun kissanomistaja ei leikkauta kissojaan, vaan antaa niiden lisääntyä keskenään. Usein myös tapahtuu niin, että kun tajutaan jossain lähistöllä pyörivän kissoja, niitä aletaan ruokkia. Mutta kissa ei kuulu luontoon, ja pelkkä ruokkiminen ei riitä. Lopputuloksena kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, kohta kissoja on kymmenittäin, tartuntataudit leviävät ja sisäloiset jylläävät. Pahimmillaan ja jossain vaiheessa väistämättömästi sisäsiittoisuus alkaa näkyä.

Käytännössä aina kissapopulaatiolla on ruokkija, jolle kissojen ruokkiminen on verrattavissa lintujen talviruokintaan. Tämä on yksi asia, mikä kertoo juurikin siitä kissan heikosta arvosta: sitä ei nähdä lemmikkinä. Kuitenkin lain puitteissa kissojen ruokkija nähdään kissojen omistajana, minkä takia kissat eivät ole löytökissoja. Tosiasiassa kissojen ruokkija ei välttämättä ole edes tietoinen, montako kissaa ruokittavana on, eikä kissojen muusta hyvinvoinnista huolehdita. 

Ruokkija voi lahjoittaa pentuja eteenpäin ilmaiseksi tai kahvipakettia vastaan. Ruokkija voi itse lopettaa syntyneitä pentuja. Ruokkija voi jossain kohtaa hahmottaa, että hän tarvitsee apua kissojen kanssa, mutta siinä kohtaa varat eivät riitä esimerkiksi kymmenen kissan leikkauttamiseen & perusterveydenhuoltoon. Toisinaan ruokkija voi tajuta tarvitsevansa apua kissojen kanssa, mutta sitä ei haeta, koska pelätään, mitä muut ajattelevat tai pelätään, että kissat vain lopetetaan. Ruokkijan todellisuus voi myös alkaa hämärtyä, ja sadankin kissan pyöriminen omalla tontilla alkaa tuntua normaalilta. 

Kissapopulaation kissoista puhutaan “populaatiokissoina”. Ne kärsivät monista terveydellisistä ongelmista, koska niitä ei ole koskaan rokotettu, harvemmin myöskään madotettu. Ruokkijat, jotka tietävät kissanhoidosta vähän enemmän, voivat yrittää epätoivoisesti madottaa kissoja, mutta matolääkkeen annostelu esimerkiksi 30 kissalle, saatika 100 kissalle, on aika mahdotonta. Sisäloistartunnat, silmätulehdukset, tartuntataudit, suolisto-oireet ja hoitamattomat hammasongelmat ovat populaatioissa erittäin yleisiä.

Tällaisia kissapopulaatioita löytyy joka kunnasta. Ja valitettavasti ei-toivottuja kissoja syntyy koko ajan lisää. Kuvittele, jos jokaisessa Suomen kunnassa olisi vähintään yksi koirapopulaatio, jossa olisi 20-100 sairasta koiraa, jotka eläisivät oman onnensa nojassa? Niin. Sellaista ei pysty edes kuvittelemaan, koska koiran elämällä on arvoa. Koirahan on ihmisen paras kaveri. Koira tarvitsee ihmistä.

Se, että Suomessa on näin valtavasti kissapopulaatioita, todistaa sen, ettei kissalla ole oikeaa lemmikin arvoa. Suomessa jyllää kissakriisi.


Eri eläinsuojeluyhdistysten välillä vallitsee eriäviä mielipiteitä sen suhteen, miten populaatiokissojen ja villiintyneiden kissojen kanssa tulisi toimia. Joissakin eläinsuojeluyhdistyksissä villiintyneet kissat lopetetaan. Joissakin yhdistyksissä ei ole resursseja tai ymmärrystä auttaa populaatiokissoja.

Luonnon armoilla eläneet populaatiokissat eivät ole juuri koskaan käsiteltävissä, koska ne eivät ole tottuneet ihmiseen, vaikka ihminen onkin se, joka jättää niille ruokaa. Luottamus pitää rakentaa nollasta.

Me Dewi ry:ssä autamme parhaamme mukaan jokaista loukuttamaamme kissaa. Hoidamme kissoja eettisesti niin pitkälle kun voimme ja annamme niille aikaa ja tilaa sijaiskodeissa, joissa kissat voivat elää kotiolosuhteissa. Ohjeistamme ja autamme aktiivisesti sijaiskoteja ja etsimme kissoille vastuulliset loppuelämän kodit.

Toisinaan saamme kritiikkiä siitä, että miksi esimerkiksi hoidamme suurempia terveysongelmia, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt, munuaisvaivat, diabetes ja pentujen hammasongelmat, kun voisimme vain lopettaa kissan ja auttaa samalla rahalla 1-3 perustervettä kissaa. Yhdistyksen päätavoitteena ei ole kuitenkaan “pelastaa” mahdollisimman montaa kissaa, vaan parantaa kissojen arvoa ja asemaa Suomessa auttamalla mahdollisimman montaa kissaa. Olemme vastuussa niistä kissoista, jotka ovat hoidossamme, emmekä voi ottaa harteillemme koko Suomen kissakriisiä. 

Dewi ry:n hallitus haluaa kiittää kaikkia Dewin vapaaehtoisia ja Dewiltä kissan adoptoineita: te olette mukana parantamassa kissan arvoa ja asemaa. Kiitos, että annatte kissoille mahdollisuuden ja aikaa. Kissan luottamusta ei saada, se ansaitaan.

Niin kauan, kun ei-toivottuja kissoja tapetaan, kun kissojen hyvinvoinnista ei huolehdita ja kun kissapopulaatioita pääsee syntymään, kissalla ei ole oikeaa lemmikin arvoa.


- Linda, Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tiedottaja

28. syyskuuta 2020

Kissan FIP – sijaiskodin kokemuksia

Dewin hoitokissoista kaksi on vuosina 2019 ja 2020 kuollut FIP:iin. Olen saanut kyseenalaisen kunnian hoitaa molempia näistä kissoista: Mushu van Pikistä ja Astrid di Vemoa. Mushu oli isosta, yli sadan kissan populaatiosta, pienenä pentuna loukutettu poikakissa, ja Astrid taas pienemmästä populaatiosta aivan viimeisillään tiineenä ollut vain hieman yli puolivuotias kissa. 

FIP tulee sanoista Feline infectious peritonitis, mikä tarkoittaa tarttuvaa vatsakalvon tulehdusta. Nimi on sinällään harhaanjohtava, sillä vatsakalvon tulehdus on vain yksi FIP:in oireista eikä itsessään tartu. Nykyään tiedetään, että FIP saa alkunsa kissojen koronaviruksesta, ja se vaatii viruksen mutaation muuttuakseen FIP:iksi. Kissojen koronavirus on sukua mm. ihmisen koronavirukselle, mutta se ei tartu ihmiseen. Kissoilla korona tarttuu ulosteen välityksellä, ja erityisesti kissapopulaatiot ovat sille alttiita, koska niiden elintilat yleensä mahdollistavat ulosteen siirtymisen kissojen ravintoon ja sitä kautta niiden elimistöön. Koronavirusta tutkittaessa on havaittu sen olevan hyvin yleinen. Kuitenkin, vaikka kissapopulaatio eläisi riskiolosuhteissa, vain alle 5% sairastuisi FIP:iin. Viruskannan lisäksi sairastumiseen vaikuttaa kissan perimä, immuunijärjestelmä ja muut ulkoiset tekijät, kuten stressi.


Mushu van Pikiksellä oli silmätulehdus saapuessaan sijaiskotiin.

Kummastakaan minulle saapuneesta kissasta ei voinut ensin päällepäin sanoa, että niissä olisi ollut jotain muuta vikaa, kuin huonokuntoisuus ja aliravitsemus. Mushun kohdalla myös muut samaan aikaan saapuneet pennut olivat huonossa kunnossa, ja kolme samaan aikaan loukutettua pentua kuoli nopeasti mm. aliravitsemuksesta aiheutuneisiin yleisiin vaivoihin. Mushu ja kolme sen veljeä kuitenkin selvisivät ensimmäisistä viikoista.

Mushua alettiin tutkia sen mahavaivojen takia. Pentu ripuloi, ja sen vatsa oli hurjan pinkeä ja turvonnut. Tämä ei kuitenkaan ole erikoista ulkoa tulleelta pennulta, ja samat oireet voivat tulla myös sisäloisinfektiosta. Mushua alettiin lääkitä, ja se auttoi turvotukseen jonkin verran. Pennulle alkoi kuitenkin ajan kanssa tulla myös muita oireita, kuten ongelmia näön kanssa.

Mushun erittäin turvonnut maha ja tyypillinen lepäilyasento.

FIP on siitä hankala vaiva, ettei sitä pystytä elävästä kissasta luotettavasti tutkimaan. Mushunkin kuoleman jälkeen saimme varmistuksen FIP:istä vasta, kun kissa oli lähetetty tutkittavaksi ruokavirastoon. Mushun oireet olivat moninaiset, ja sen kohdalla FIP oli vaihtoehto alusta saakka. Poissuljettiin FIV/FELV, seurattiin veriarvoja, ultrattiin vatsaontelo nesteen varalta ja tutkittiin silmiä. Kaikki oireet olivat kuitenkin hyvin epämääräisiä, eikä voitu varmaksi sanoa niiden johtuvan FIP:istä. Olimme toiveikkaita siitä, että löytyisi jokin hoidettava vaiva ja pentu saataisiin lopulta kuntoon.

Mushu verikokeissa PetVetissä.

Oireiden epämääräisyys on tyypillistä, kun kyseessä on ns. kuiva FIP eli kun vatsa- tai rintaonteloon ei kerry nestettä. Märkä FIP etenee usein nopeammin, kun taas kuiva FIP voi oireilla epämääräisesti kuukausia niin, että välillä on myös hyviä jaksoja. Monet oireet, joita FIP:ssä voi ilmetä, sopivat myös moneen muuhun tautiin, ja siksi se on niin vaikeasti diagnosoitavissa. Pitkälle ehtineessä FIP:ssä oireet riippuvat siitä, mikä elin on vaurioitunut. Esimerkiksi maksa, aivot tai, kuten Mushulla, silmät voivat olla oireileva elin. Lopulta Mushun kohdalla päädyttiin siihen, että ei ole enää eettistä pitää sitä tutkittavana pidempään, kun seuraava toimenpide olisi ollut molempien silmien poisto. Pentu oli jo kehittänyt ylipainoa ja sen lihaksisto oli surkastunut, koska se ei nähnyt liikkua kunnolla. Nämä päätökset ovat aina vaikeita, mutta niitä ei onneksi tarvitse tehdä yksin. Tässäkin tilanteessa konsultoitiin useampaa eläinlääkäriä, ja päätöksen teki yhdistyksen hallitus.

Mushu rakasti rapsutuksia.

Kävin itse viemässä Mushun lopetettavaksi, vaikka se oli jo siirtynyt toiseen sijaiskotiin tässä vaiheessa. Vietimme viimeiset hetket olohuoneen matolla leikkien, ja Mushu sai rakastamiaan maharapsutuksia reilun määrän. Lähtö eläinlääkärille oli vaikea, ja pakkasin nenäliinapaketin mukaan. Nytkään asiaa muistellessani eivät silmät pysy kuivana. Pois lähdön hetki oli kuitenkin jo helpompi kuin sen odottaminen. Tiesin päätöksen olleen oikea, ja vaikka ruumiinavauksen tulosta odotettiin viikkoja, se viimeistään toi minulle rauhan asian suhteen. Diagnoosi varmistui FIP:iksi.

Mushu ja Astrid olivat sinänsä molemmat tyypillisiä FIP-kissoja, että ne olivat molemmat alle kaksivuotiaita. FIP:iä pidetään paljolti nuorten kissojen tautina, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy. Osittain tämän ajatellaan johtuvan siitä, että nuoren kissan immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt. Sen lisäksi kissan elämässä monet stressiä tuovat asiat sijoittuvat nuoruuteen. Näihin kuuluu esim. uuteen ympäristöön muuttaminen ja etenkin populaatiokissoilla sisäkissan elämään totutteleminen. Astridilla oli lisästressinä vielä tiineys ja synnytyksen jälkeen pennuista huolehtiminen.

Astrid di Vemo saapui sijaiskotiin viimeisillään tiineenä.

Astrid synnytti luonani jo toisena päivänä viisi pentua. Kiinnitin jo aikaisessa vaiheessa huomiota siihen, että kissa välillä läähätti hengittäessään. Tämä on kuitenkin heti synnytyksen jälkeen kohtalaisen normaalia, joten alkuun se ei huolestuttanut kovin paljoa. Kun läähättäminen kuitenkin jatkui, alettiin siihen kokeilla kalsium-lisää ruokaan. Astrid hoiti pentuja hyvin, söi reilusti ja käytti hiekkalaatikkoa esimerkillisesti, joten muita merkkejä sairastamisesta ei ollut. Kalsium vaikutti auttavan alkuun, kunnes tulivat helteet. Astridin läähätys alkoi taas huonontua ja kiinnitin huomiota siihen, ettei sen vatsa ollut lainkaan palautunut synnytyksestä, vaan vaikutti edelleen turpealta. Aloimme olla huolestuneita tilanteesta ja mietimme, olisiko Astridilla mahdollisesti märkäkohtu tai sydänongelmia.

Astridin ainut oire oli läähätys.

Astrid vietiin eläinlääkäriin aamulla 30.6.2020. Katselin vielä aamulla, kun se imetti pentuja ja vilkuili minua verkko-oven lävitse. Kissa lähti eläinlääkärikäyntivastaavan matkaan, ja itse lähdin töihin stressaamaan. Ensin todettiin, että Astridilla on kuumetta, ja että se on kuivunut. Astrid sai näihin ensiapuna hoitoa lääkärillä. Lääkärissä oltiin sitä mieltä, että leikkaus on tarpeellinen, mutta sen voisi suorittaa vasta illalla. Kävin lounaalla ruokkimassa pentuja ja palasin töihin stressaamaan. Olin koko päivän todella rasittava laittaessani jatkuvasti viestiä tiimille. “Joko on tietoa kissasta” “Onko Astrid jo päässyt leikkaukseen?” “Onko kuulunut mitään?” “Eikö vieläkään ole kuulunut mitään?”

Viesti tuli illalla kymmenen aikaan. Astridilla todettiin laajat vauriot sisäelimissä ja leikkaava lääkäri oli varma FIP-diagnoosista löydösten perusteella. Näin jäi viisi pentua orvoksi, kun aamulla lääkäriin lähtenyt emo ei palannutkaan illalla takaisin. Näen joskus edelleen mielessäni Astridin katseen, kun se tarkkaili minua pentujensa kanssa. Jaetusta vastuusta tuli minun vastuuni.

Astrid hoiti pentuja viimeiseen asti.

Mushua ja Astridia ei olisi voitu pelastaa. FIP:iin ei ole olemassa tutkitusti tehokasta hoitoa. Koronaviruksen leviämistä voi kuitenkin ennaltaehkäistä, ja tähän toimivat monet jo muutenkin kissan hyvään hoitoon kuuluvat asiat, esim. hyvä hiekkalaatikkohygienia. Hiekat tulisi vaihtaa säännöllisesti kokonaan uusiin ja laatikot desinfioida aina vaihdon yhteydessä. Normaalisti koronavirus elää ympäristössä vain päiviä, mutta ulosteessa sen uskotaan selviävän jopa 7 viikkoa. Jos tilojen täysidesinfioiminen ei ole mahdollista FIP-kissan jälkeen, on kahden kuukauden varoaika riittävä, jotta virus ei voi tarttua enää FIP-kissan käyttämistä tiloista. Kun sijoittaa ruoka- ja vesiastiat kauas hiekkalaatikoista, se ehkäisee ulosteiden siirtymistä ruokaan. Myös kissojen stressitilanteita tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää tai ajoittaa mieluummin pidemmälle aikajänteelle. Esimerkiksi kissan leikkaus ja muutto tulisivat olla eri aikoihin. Muutenkin kissan perusterveydestä huolehtiminen hyvällä ravinnolla ja riittävällä terveydenhuollolla kuuluvat ennaltaehkäisyyn.    

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava


Lähteet:

Movet. 2020.FIP/FCoV Feline Coronavirus (qPCR). viitattu 10.9.2020. 

Niemi, Outi. 2009. FIP – perustietoa kasvattajille ja kissanomistajille. Julkaistu Korvalehdessä 2/2009

12. syyskuuta 2020

Kun Haamusta tuli muuta kuin haamu

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina tai sumuisina olentoina, jotka yleensä ovat piilossa ja katoavat monesti näkökentästä nopeasti sinne ilmestyessään. Niitä ei pysty koskettamaan, mutta ne pystyvät siirtämään tavaroita tai kadottamaan niitä. Meille tulee usein kissoja, jotka ovat aluksi kuin haamut. Piilottelevia ja vain vilaukselta nähtäviä olentoja, joiden olemassaolon voi havaita vain siitä, että ruoka katoaa kupeista, vessalaatikkoa käytetään ja tavarat liikkuvat paikoiltaan.

Kun sijaiskotiin saapui kaksi kissaa maaliskuussa 2019, nimettiin ne käytöksensä perusteella sijaiskodin toimesta Hyrräksi ja Haamuksi. Oletusarvo oli se, että ne ovat sisarukset, nuoria populaatiokissoja, joilla on koko elämä vielä edessä. Ikää noin vuosi, maksimissaan puolitoista.

Haamu, tuo kaunis sininen kissa valkoisin merkein oli selkeästi kaksikosta arempi ja vetäytyvämpi. Ensimmäinen eläinlääkärireissu muutama viikko yhdistykselle tulon jälkeen kertoi, että kissat olivat muutenkin hyvin erilaiset. Haamun turkki oli huonommassa kunnossa, sillä ei ollut samalla tavalla lihasmassaa kuin Hyrrällä ja hampaita pitäisi poistaa. Kirsikkana kakun päällä, Haamulla oli vatsassa patteja, mahdollisesti verisuonikasvaimia, jotka harvoin ovat pahanlaatuisia. Tässä kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt soida ja lujaa. Niiden olisi pitänyt kuulua viereiseen kirkonkylään asti.

Kellot eivät soineet, ja vuoden ikäiseltä kissalta alettiin hoitaa suuta. Kahdella kerralla poistettiin yhteensä seitsemän hammasta. Miksi kahdella kerralla? Koska ensimmäisen operaation keskeyttivät vakavat sydämen rytmihäiriöt, joita ei saatu tasaantumaan vaan anestesia piti purkaa. Puhtaan sydänultran jälkeen uskallettiin yrittää uudelleen.

Haamu selvästi piristyi käyntien jälkeen. Kun suu ei ollut enää kipeä, se alkoi olla enemmän näkyvillä. Varsinkin ruoka-aikaan se oli aina paikalla. Se ei kuitenkaan ollut kiinnostunut leluista tai muista kissoista. Ei edes öisin. Aikana, jolloin haamukissat harjoittelevat saalistustaitojaan lattialle lojumaan jätettyihin palloihin ja leluhiiriin. Ei kuulunut ääniä, joista olisi voinut päätellä Haamun leikkivän. Se ei myöskään tuntunut hoitavan turkkiaan juuri lainkaan.

Syyskuussa Haamu pääsi jälleen eläinlääkäriin, jotta patit saataisiin poistettua. Sen vaisu käytös ja turkin huono kunto huolestuttivat edelleen, ja siitä päätettiin ottaa myös verikokeet. Verikokeet paljastivat munuaisten vajaatoiminnan, ja tässä kohtaa nousi esiin se tosiasia, että meillä ei olekaan toimenpiteessä nuori aikuinen kissa vaan veteraani-ikäinen, vähintään kymmenvuotias kissa. Hyvälaatuisiksi oletetut patitkin paljastuivat nisäkasvaimiksi, ja koko nisärivi poistettiin.

Päätökset tehtiin sillä perusteella, että kissalla olisi edessään vielä 15 hyvää vuotta elämää jäljellä. Myöhemmin eläinlääkäri kertoi, ettei näillä munuaisarvoilla voi montaakaan vuotta luvata. Se tuntui iskulta palleaan, suututti ja suretti. Jos ikäarvio olisi mennyt jo alussa kohdalleen Haamu olisi jo ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä siirtynyt FIV-positiivisen ja erittäin huonossa kunnossa olleen populaatiotoverinsa kanssa sateenkaarisillalle.

Haamun elämä on varmasti ollut värikäs ja vuosiin on mahtunut paljon kurjaa. Kylmyyttä, sairauksia ja pentuja  emme halua edes arvata, kuinka monesti Haamu on ollut tiineenä elämänsä aikana. Sen ei olisi tarvinut enää kokea yhtään kipua. Ei kipeistä hampaista, ei hampaiden poistoista eikä nisäkasvainleikkauksesta ja vaikesta toipumisajasta sen jälkeen. Varsinkaan, jos sen loppuelämä mitattaisiin kuukausissa.

Tuosta toimenpiteestä tulee pian vuosi. Sen koko ajan Haamu, meidän old grey lady, on syönyt munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville kissoille tarkoitettua ruokaa ja voinut hyvin. Kun leikkauksesta oli toivuttu, se alkoi selvästi rohkaistua ja ottaa kontaktia muihin kissoihin ja myös ihmiseen. Voitiin aloittaa aran kissan kanssa se varsinainen sosiaalistamis- ja ”kesytystyö”. Ensimmäiset ”Jes!”-henkäykset tiimiltä tulivat, kun sijaiskoti raportoi Haamun pesseen itseään. Sen jälkeen saatiinkin nauttia monista muista ilon hetkistä, kun Haamu tuli ensimmäistä kertaa haistelemaan ihmisen sormia, sitä sai rapsutettua, ja se leikki ihmisen kanssa.

Piilossa nököttävästä kipeästä kissasta on tullut reippaasti liikkuva veikeä kissarouva, joka on osallistunut monien nuorempien Dewi-kissojen sosiaalistamistyöhön. Varsinkin sijaiskodin omien aikuisten kissojen kanssa se nauttii myös erilaisista jahtausleikeistä, joiden aikana tuntuu unohtuvan se, että sen pitäisi olla rauhallisesti ja arvokkaasti käyttäytyvä mummokissa.

Monet niistä ilon hetkistä ovat tuoneet osalle meistä myös haikeutta. Osalle meistä tiimiläisistä Haamu on nimittäin kytkös keskuudestamme poistuneeseen sielunsiskoon, Haamun ensimmäiseen sijaiskotiin, jonka piti olla Haamun loppuelämän koti. Haamu onkin enemmän kuin kissa, joka on meillä ikuisuussijaiskodissa. Se on elävä muisto ihmisestä, jolle Haamu ja yleisesti populaatiokissat merkitsivät todella paljon.

Meidän sijaiskotitiimillämme on Facebook-ryhmä, ja sen kansikuvana on Haamu. Se on toinen kissa, joka poseeraa kyseisellä paikalla. Ensimmäinen oli Myy, yhdistyksellä pisimpään koskaan ollut kissa. Pienellä taikauskolla olemme toivoneet, että kansikuvassa oleva kissa on yhdistyksellä vuosia ja taas vuosia. Toivoimme, ettei meidän tarvitse vielä muutamaan vuoteen korvata Haamun kuvaa toisen kissan kuvalla.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja, adoptio- ja somevastaava

9. elokuuta 2020

Kissanpentukoulutus

Kun lähtee sijaiskodiksi tiineelle emolle tai orpopennuille, tarvitaan paljon enemmän tietoa ja taitoa, kun aikuisten kissojen kanssa. Mitä tiine emo tarvitsee, miten synnytykseen valmistaudutaan? Mikä synnytyksessä voi mennä pieleen? Mikä on normaalia, mikä ei? Mitä tehdään, jos emo ei hoida pentuja tai jos emo menehtyy? Miten ihminen voi auttaa emoa, ja miten tukea pentujen kasvua ja kehitystä?

Me Dewillä haluamme, että sijaiskotimme ovat varautuneet tilanteisiin, mitä tiineen emon ja pienten kissanpentujen kanssa voi tulla vastaan. Dewi järjesti yhdessä Tesy ry:n kanssa kissanpentukoulutuksen vapaaehtoisilleen. PESU ry:n kissakoordinaattori Riikka "Riksu" Ala-Hulkko vieraili Turussa pitämässä luennon Kissanpennut 101, eli kissan matka ihan alkumetreiltä siihen, kun on aika alkaa etsiä kissalle oma loppuelämän koti. Luento oli yhden illan mittainen ja järjestettiin kahdessa ryhmässä 22-23.7 Panimoravintola Koulussa, Turussa.

Pentukoulutus pidettiin Panimoravintola Koulun historian luokassa.

Kissanpennut ovat ihania. Kaikki tietävät sen. Pehmeitä ja pörröisiä. Kirkassilmäisiä ja suloisia. Tai ainakin silloin, jos kaikki menee paremmin kuin hyvin ja jos näillä pennuilla on parhaimmat mahdolliset lähtökohdat elämän alkutaipaleelle.

Liian usein niin ei kuitenkaan ole. Se kannattaa jokaisen pitää mielessä, kun selailee suloisen siirappisia pentukuvia. Kaikilla kissoilla ei ole hyvät lähtökohdat elämään. On tärkeää tiedostaa tässä asiassa se kuuluisa kolikon kääntöpuoli, vaikka sitä ei näkisikään - tai haluaisi nähdä. Tiedostaminen on se ensimmäinen askel muutokselle. Sitä seuraa puheet ja teot. Lopulta ehkä muutos. Ehkä joskus voimme todeta, että yhä harvempi kissa saa onnettomat kortit elämän arpapelissä jo ennen syntymäänsä.

Vaikka kissanpentu saisi elämässä hyvät kortit, niin mitä tahansa voi tapahtua. Riskit ovat toki korkeammat populaatiopentujen kohdalla johtuen erinäisistä tekijöistä, kuten esimerkiksi sisäsiittoisuudesta. Se, että tiedostamme sen, mitä kaikkea se "mitä tahansa" pitää sisällään valmistaa vapaaehtoisia sijaiskoteja siihen, kun "jotain" tapahtuu. Juuri tätä Kissanpentu 101 käsitteli ja toimii hyvänä valmistautumispakettina, jos miettii sijaiskotina olemista tiinelle emolle tai orpopennuille.

Mikään ei kuitenkaan koskaan valmista siihen menetyksen tunteeseen, jos sellaisen joutuu kohtaamaan. Luennolla painotettiinkin siis alussa sitä, että edes me ihmiset emme ole kaikkivoipia. Emme pysty ihmeisiin. Voimme vain tehdä parhaamme - ja se riittää. Valmistaudu pahimpaan. Laadi mielessäsi toimintaohjeet kriisin varalle. Toivo parasta ja tee parhaasi. Ne riittävät. Älä anna itsesyytöksille sijaa.

Emo on kissanpennulle pääsääntöisesti se paras vaihtoehto. Jopa silloin, kun emo on villiintynyt. Kissanpennun henkisen kehityksen kannalta emon ja sisarusten läsnäolo on välttämätöntä. Näin pentu oppii kissan sosiaalisia taitoja. Tämän vuoksi Dewillä kissanpennun luovutusikä on 16 viikkoa, jotta voimme taata pennulle parhaat mahdolliset eväät elämään. Mikäli kissanpentujen emo on hormonien takia aggressiivinen ihmisiä kohtaan, pentuja käsitellään eri huoneessa. Siten pennuille voidaan antaa turvallisia ihmiskontakteja ilman emon stressantumista.

Loki-pentu pesälaatikossa Lilith-siskonsa ja Rage-emonsa kanssa

Kun taloon tulee tiine emo, alkaa valmistautuminen konkreettisesti. Emolle pitää järjestää turvallinen ympäristö synnytystä ajatellen. Kissat ovat kekseliäitä, mutta joskus se paras piilopaikka ei olekaan synnytykselle se paras vaihtoehto. On tarinoita siitä, kuinka kissa on esimerkiksi synnyttänyt kiipeilypuun pesään. Koulutuksen pitäjälle Riksulle sydämentykytyksiä on puolestaan aiheuttanut emo, joka alkoi synnyttää saunan erikorkuisille lauteille, ja Riksun piti nappailla putoilevia pentuja kiinni. Kissat ovat ovelia. Ihmisen pitää olla ovelampi ja järjestellä kissan ympäristö turvalliseksi, niin kissaa kuin ihan itseään ajatellen. Vai kuinka moni olisi vapaaehtoinen tunkemaan kätensä vaikkapa kissanpesään, jossa on pentujaan puolustava emo? Pentuja kun pitää päästä myös käsittelemään, jotta tiedetään pentujen voivan hyvin.

Laadukasta ruokaa, pyyhkeitä, maidonvastiketta, digitaalinen vaaka, matolääkeet, maitohappobakteerit, lisälämmönlähde, mahdollisesti kissakamera... Nämä ovat esimerkkejä siitä, millaisita varustusta tarvitaan sen tiedon lisäksi.

Sotkua, sotkua. Synnytys on sotkuista puuhaa. Eikä se sotku siihen jää. Ensimmäiset viikot emo pissattaa ja kakattaa pennut, mutta laatikolle opettelu alkaa jo varhain. Sijaiskodin on hyvä varautua siihen, että pissaa ja kakkaa saattaa löytyä kaikkialta muualta kuin laatikosta. Ja kun pentue alkaa totutella kiinteään ruokaan, ripuliin kannattaa valmistautua. Pennuilla voi muutenkin esiintyä ripulia, jos esimerkiksi niillä on sisäloisia tai jos niiden emo on ollut sairaana ja/tai heikolla ravinnolla tiineyden ajan. Yleensä ulkona elänyt kissa ei ole saanut kunnollista ruokaa ja se kärsii erilaisista taudeista.

Jahka kissanpentujen jalat alkavat kantaa, vaisto vie maailmaa tutkimaan. Ja sitten sitä mennään. Jokaiseen koloon, mihin pää vain mahtuu, tai verhoihin killumaan, jos niitä ei ole otettu jo ennakointina pois. Energiaa niillä viikareilla riittää ja kyytiä saavat välillä niin ruokakipot kuin sisustuskin. Kissanpentutaloudessa ei siis kannata sotkua kavahtaa.

Dewin sijaiskotilainen Petra, otti hoiviinsa tiinen emon. Kaikista valmisteluista huolimatta tämä tarina sai surullisen käänteen, kun pentu juuttui synnytyskanavaan. Apua oli heti saatavilla, mutta pentu menehtyi. Hopeareunus tapaukselle on se, että kyseinen emo selviytyi ja voi hyvin. Luonnossa myös emon tarina olisi päättynyt siihen hetkeen. Petralle kokemus oli esimerkki siitä, ettei eläinsuojelutyössä tule aina onnellisia loppuja, vaikka niitä toivoisi. Kokemuksesta huolimatta Petra kuitenkin kokee voivansa alkaa tiinen emon kotihoitajaksi.

Miten sitten selviytyä, jos omalle kohdalle osuu vastaavanlainen tragedia? Petra antaa meille vinkin omasta kokemuksestaan:

"Puhuin tosi paljon tapahtuneesta läheisille ystävilleni, mikä myös auttoi asian käsittelyssä. Itselleni puhuminen on olennainen keino käsitellä ikäviä asioita. Jos niitä vaan vatvoo liikaa oman pään sisällä, niin helposti ne vaan paisuu, eikä niihin saa mitään järkevää ratkaisua. Suosittelen oman kokemukseni pohjalta lämpimästi keskustelemaan ikävistä kokemuksista jonkun Dewin aktiivin ja/tai itselle läheisten ihmisten kanssa. Tai jos puhuminen ei tunnu luontevalta, niin puhumisen sijaan voi vaikkapa viestitellä/kirjoittaa tuntemuksistaan. Jokainen meistä suree ja käsittelee asioita eri tahtiin, niin on hyvä muistaa antaa itselle riittävästi aikaa toipua ikävistä kokemuksista. Ja se on myös hyvä muistaa, että eläinsuojelutyössä joutuu väistämättä kohtaamaan ikäviä ja surullisia asioita, joten niihin täytyy varautua."

Dewin toisessa sijaiskodissa Saanan luona majailee tällä hetkellä emo kahden pentunsa kanssa. Synnytys oli sujunut hyvin eikä sijaiskodin väki joutunut tarkkailua enemmän tilanteeseen puuttumaan. Pentujen emo suhtautui suojelevasti pentuihinsa, ja ensimmäiset viikot pentujen punnitus oli jännitysnäytemä. Emo suojeli pentujaan niin raivokkaasti, että päivittäisestä punnituksesta piti pitää taukoa. Kunnes sitten yllättäin emo päätti, että ihmiset ovat ihan ok, ja nyt viikkoja myöhemmin pelokkaasta emosta on tullut sylikissa.

Pennut ovat nyt liki 10-viikkoisia. Pienistä möngertäjistä on näinä viikkoina kasvanut pieniä kissanalkuja, jotka haastavat energiallaan mutta valloittavat persoonallaan. Vielä on "kissaksi" kasvamisessa matkaa, minkä vuoksi on onni, että nämä saavat mallia emoltaan.

Kun taloon muuttaa tiine emo, on joitain asioita, joita ei voi korostaa liikaa. Ensimmäisenä vastaan tulee emon eristys: sen tärkeyttä ei tule aliarvioida. Jahka pennut laajentavat reviiriään on ajateltava kuin kissanpentu ja ennakoitava kaikki kiipeilypaikat, joihin kissanpentu voi keksiä mennä. Sitä luonnollisesti seuraa niiden paikkojen suojaaminen.

Loki ja Lilith

Kekseliäisyys on myöskin valttia. Saanan luona on jouduttu pentua onkimaan pois pesästä soppakauhalla. Tärkein neuvo Saanalta on kuitenkin tämä:

"Yritä olla stressaamatta. Etukäteen murehtimalla ei voita mitään, sillä lopulta on niin vähän asioita, joihin ihminen voi pennun syntymässä ja pentujen kehityksessä vaikuttaa."

Miten sinä voit auttaa? Jos et voi ottaa tiineä emoa tai orpopentuetta hoitoosi, voit toimia sijaiskotina aikuisille kissoille. Tai jos tämä ei tunnu oikealta (kuten allekirjoittanut itsensä tuntien pitäisi kaikki kissat itsellään, mitkä ovesta sisään tulevat), vapaaehtoistoimintaa on kuitenkin monenlaista. Vapaaehtoistyön muodoista voi lukea lisää täältä. Myös lahjoitukset esimerkiksi ruuan ja tarvikkeiden muodossa ovat toivottuja.

Kissanpentu 101 oli luento pakattuna täyteen tietoa. Luennoitsijan omakohtaiset kokemukset värittivät ja koskettivat. Riksulla on ihanan nokkela tapa kertoa faktaa ja iskeä tarinaa samaan aikaan. Asiaa olisi varmasti riittänyt yömyöhälle - ja sellaisesta tunnistaa kissaihmisen. Kun puhutaan kissoista, asiaa riittäisi vaikka huomiselle. Toivon, että Riikka saa useampiakin kutsuja puhumaan eri puolille Suomea tällaisesta tärkeästä asiasta. Faktat ja omakohtaiset kokemukset (ja kuuntelijoiden kokemusten jakaminen luennolla) ovat mainio tietolähde sellaiselle, joka miettii, että ryhtyisikö sijaiskodiksi ja ottaisi kotiinsa tiinen emon.

Mikäli luento ei säikäyttänyt kuulijaa ja teille muuttaa tiine emo, toivon teille kaikkea parasta ja ihania kokemuksia kissanpentujen ja näiden emojen kanssa.

Luennolla olleiden sijaiskotilaisten ajatuksia:

Petra: "Mielestäni luento oli todella monipuolinen tietopaketti siitä, mitä kaikkea tulee huomioida, kun ottaa tiineen emon hoiviin. Luennolla käytiin läpi tärkeitä asioita muun muassa tiineen emon hoidosta, synnytyksestä, mahdollisista synnytysongelmista, pentujen hoidosta ja sairasteluista. Itse ainakin opin luennolla paljon uutta ja tärkeää asiaa. Suosittelen luentoa kaikille sijaiskodeille, jotka harkitsevat ottavansa tiineen emon kotihoitolaiseksi."

Saana: "Luento oli hyvä ja tiivis tietopaketti siitä, mihin kaikkeen kannattaa varautua ja mitä kannattaa ottaa huomioon tiineyden, synnytyksen ja kehityksen aikana. Erityisesti osio, missä kerrottiin useimmat ongelmat synnytyksessä ja pentujen kehityksessä olivat mielestäni hyvät. Kun tietopaketin sisäistää ennen kuin tilanne on käsillä, voi sitten tarpeen tullen toimia alusta asti mahdollisimman oikein."


Riksu on Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistyksen (Pesu ry:n) puheenjohtaja. Riksulla on blogi nimeltä Pissasirkus. Sitä kannattaa vilkaista jo ihan vertaistuen vuoksi, jos joskus löytää itsensä (ja kissansa) siitä pissasirkuksesta. Blogi valaa uskoa siihen, että kyseinen haaste ei ole toivoton. Tämä blogi on kehitetty tiedonlevittämiseen ja sisältääkin tietoa mm. sairauksista ja kissanpennun koulutuksesta. 

Kiitokset Dewille ja Tesylle, jotka kutsuivat Riikan jakamaan meille tietoaan. Kiitokset myös Petralle ja Saanalle, jotka antoivat aikaansa kertomalla sijaiskodin arjesta. Ennen kaikkea kiitokset Riksulle kattavasta luennosta.

- Jenna, Dewin kirjoittajavapaaehtoinen