13. joulukuuta 2019

Operaatio Myllymäen kissat


Uudenkaupungin Myllymäen kissapopulaatio ei ollut kenenkään ongelma. Vuosien vatvomisen jälkeen paikalliset ihmiset päättivät puuttua asiaan. Kodittomien kissojen populaatio aivan kaupungin keskustan liepeillä saatiin poistettua vapaaehtoisten ihmisten panoksen ansiosta.

Myllymäki sijaitsee aivan Uudenkaupungin ydinkeskustan vieressä.

Myllymäki sijaitsee Uudenkaupungin keskustassa. Mäen päällä sijaitseva puisto on saanut nimensä siellä sijaitsevien tuulimyllyjen mukaan. Puistoa reunustaa kauniit vanhat puutalot, ja kesäisin siellä kukkivat kauniit istutukset. Puiston laidalla asusteli talvella 2011 myös noin 20 kodittoman kissan populaatio. Kissamäärä oli vaihdellut radikaalisti, kesän pentueet kasvattivat populaatiota, mutta talven pakkaset taas verottivat sitä. Osa menneiden kesien pennuista oli päässyt pois puistosta, kun paikalliset ihmiset ovat käyneet poimimassa pentuja omikseen. Kissoja oli hävinnyt säännöllisesti myös luonnollisen poistuman kautta. Suojaa alueella eläville kissoille tarjosivat rakennusten kivijalat ja ullakot.

Kissat hakivat suojaa talvipakkasilta muun muassa avonaisilta vinteiltä.

Mäellä oli asunut kissoja jo useamman vuoden ajan, ja ongelmaa oli puitu paikallislehteä myöden. Mikään taho ei kuitenkaan kokenut asiakseen puuttua kissojen askeettisiin asuinoloihin ja holtittomaan lisääntymiseen. Vuoden 2011 alussa liikehdintä Myllymäen ja kaikkien Vakka-Suomen eläinten puolesta alkoi. Laitilan ja Uudenkaupungin aktiiviset eläinihmiset päättivät perustaa alueelle uuden yhdistyksen, Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Vsesy:n. Sen ensimmäiseksi tavoitteeksi kirjattiin Myllymäen tyhjentäminen sisäsiittoisesta populaatiosta.

Yksi Myllymäen kissoista sai nimekseen Toope Raitanen.

Vastaperustettu yhdistys ei kuitenkaan kyennyt näin isoon projektiin yksin. Loukutus, kissojen sijoitus, eläinlääkärimaksut ja mahdolliset lopetuskulut vaativat sekä vapaaehtoisia että rahavaroja. Kevään kiimojen ja kissatappeluiden häämöttäessä lähitulevaisuudessa, Dewi päätti lähteä mukaan projektiin. Toisen yhdistyksen tuelle oli tarvetta myös sijoituspaikkojen vuoksi, sillä alueen löytöeläimiä vastaanottanut taho ei ottanut vastaan villiintyneitä populaatioiden kasvatteja. Ainainen sijaiskotipula vaivasi myös Vakka-Suomessa, sillä arkojen hoidokkien ottajia ei ollut jonoksi asti. Käytännössä katsoen tämä valitettavasti johti siihen, että sijaiskotipaikkojen täyttyessä oli jäljelle jääneiden kissojen kohtalo joutua kissojen taivaaseen.

Halla-kissa pelokkaana loukussa jouduttuaan sinne ruuan houkuttelemana.

Lokakuussa 2011 projekti saatiin lopulta päätökseen. Myllymäeltä loukutettiin ja otettiin kiinni projektin aikana yhteensä 35 kissaa, joista 23 päätyi Dewille Turkuun. Lopullinen kissaluku nousi hurjasti talven lukemista, sillä kesän mukana tulivat myös uudet pennut. Projektin aikana jouduttiin lopettamaan vain neljä kissaa, joista yksi oli pahoin loukkaantunut pentu. Lisäksi Dewille tulleista pennuista Aurinkotuuli ja Päivyt joutuivat autuaimmille metsästysmaille pahan, perinnöllisen sydänvian vuoksi.

Kaverukset Lenora ja Parsifal, jotka menivät peräkkäin samaan loukkuun ja pääsivät vielä yhteiseen sijaiskotiin.
Molemmat kissat saivat omat kodit.

Kaikki yhdistyksellä kotia etsineet ”myllymäkeläiset” saivat loppuelämän kodit. Näistä ”villeistä” kissoista tuli tavallisia, kesyjä kotikissoja, vaikka osalla kesyyntyminen kestikin toisia pidempään. Tämäkin projekti osaltaan todisti sitä, että kissat näistä populaatioista eivät aina ole ns. ”menetettyjä tapauksia”, vaan monista saa kärsivällisyydellä ja hyvällä hoidolla kesytettyä rakkaan lemmikin.


Teksti on julkaistu alunperin Dewi ry:n nettisivuilla vuonna 2012.

8. joulukuuta 2019

Myyn kirous


Moni Dewiläinen muistaa hyvin erään tietyn paimiolaisen kissapopulaation vuodelta 2015. Tuo populaatio vaati monelta yhdistyksen aktiivilta pitkäjänteisyyttä, lehmän hermoja ja sitoutumista. Turun-Paimion välinen moottoritie tuli tutuksi, samoin tuo yksi pihapiiri.

Paikalta loukutettiin yhdistykselle yhteensä ehkä viisikymmentä kissaa. Tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä, sillä aikaa populaation tyhjentämiseen kului kokonaiset kolme vuotta, eikä kukaan lopulta jaksanut enää pitää lukua. Kissoja asui talon vintillä, vanhassa navetassa ja muissa ulkorakennuksissa. Muutamat kissat ulkoilivat vain talon katolla ja pihapuissa, osa piileskeli pihan liepeillä ja kävi syömässä vain yöaikaan, ja viimeinen kiinni otettava kissa ei vain suostunut kävelemään loukkuun.


Myös luonteita oli kissapopulaatiossa joka sorttia. Oli uteliaita ja melko nopeasti kesyyntyviä nuoria kissoja, joita ruokkijamummo oli kesyttänyt pennusta asti. Oli arpinen, hammasvaivainen Musta-kolli, jota populaatioelämä oli selvästi kolhinut pidemmän aikaa. Kaikki kissat saatiin kuitenkin pikkuhiljaa hienosti sosiaalistettua ja muuttamaan pysyviin koteihin. Paitsi Myy.

Myy oli populaation arempia kissoja, ja se oli ennen kiinnijäämistään tehnyt pennut vanhaan navettaan ja hoitanut ne yhdessä oletetun sisarensa Mymmelin kanssa. Kuten moni populaatiokissa, Myykin sai pennut nuorena, ehkä vain puolivuotiaana. Yhdistykselle tullessaan se arvioitiin vielä alle vuoden ikäiseksi.


Alkuun Myy eteni sijaiskodissa samoin kuin moni muukin samasta paikasta tullut kissa: alkoi syödä, käydä tarpeillaan ja tutustua lähiympäristöönsä. Saunasta tuli Myyn turvapaikka, johon se saattoi paeta, jos ihmisen läheisyys kävi liian ahdistavaksi.

Myyn ajateltiin voivan hyötyä sosiaalisemman kissan mallista, ja siksi Myy saikin pian rohkean kissakaverin seurakseen. Myy vain ei tästä pitänytkään, vaan linnoittautui saunaansa. Kun kaveri koetti tulla tekemään tuttavuutta saunan ovelle, seurauksena oli rähinä. Yhdistysläiset oppivat läksynsä, ja kun kissakaveri hetken päästä muutti pois, Myy sai jatkossa edetä kesyyntymisessä omaan tahtiinsa ainoana kissana.


Toisen kissan poismuuton jälkeen Myyssä tapahtui selvä käänne. Se alkoi nopeaan tahtiin ottaa asunnon haltuunsa. Myy kesyyntyi, mutta omalla tavallaan, ei siten kuin kesyyntymisestä yleisesti ajatellaan. Yleisesti ottaen häneen ei nimittäin saa vielä tänä päivänäkään koskea. Yhteen ihmiseen Myy on matkansa varrella luottanut sen verran, että on antanut tämän muutaman kerran silittää häntä.

Vaikka Myy ei kosketusta hakenutkaan, hänen tapoihinsa alkoi kuulua muun muassa matoilla selällään tassut pystyssä makoilu, ihmisten touhujen tuijottaminen lähietäisyydeltäkin, ruoan äänekäs vaatiminen ja riehakkaat leikit heiteltävien pallojen ja muiden lelujen kanssa.


Myystä tuli oikea yhdistyksen lemmikki, ja kuvaukset sen valloittavista touhuista saivat aina hyvälle mielelle. Ehkei Myytä voinut täysin kesyksi sanoa, mutta ei kyllä millään muotoa enää araksikaan, saati villiintyneeksi. Mutta kotia vain ei löytynyt.

Kului vuosi ja toinenkin. Tuntui hämmentävältä seurata, miten saman populaation kissat yksi toisensa jälkeen muuttivat uusiin koteihinsa, ja Myylle vain ei löytynyt ottajaa. Toki Myy oli väritykseltään mustavalkoinen, tuo maatiaiskissan ”perusväri”, joka ei ole ensimmäisenä kissanetsijöiden toivelistalla. Lisäksi Myyn arkuus tietysti vaikeutti sen kodinsaamista. Mutta silti, samaan aikaan yhdistykseltä adoptoitiin useita muita mustavalkoisia ja/tai arkoja kissoja. Miksei Myy kelvannut? Yhdistyksessä Myystä oli tullut lähes kaikkien aktiivien suosikkikissa persoonallisine tapoineen, mutta adoptiokyselyitä ei kuulunut. Facebookissa sijaiskotitiimin omassa ryhmässä Myy poseerasi kansikuvassa, ei ehkä järin edustavana mutta kuitenkin. Aloimme jo puolivitsillä epäillä, että olimmeko siten asettaneet Myyn ylle jonkin kirouksen!

Myyn kuva, joka on ollut sijaiskotitiimin ryhmän kansikuvana.

Kolmen vuoden kuluttua Myyn saapumisesta tapahtui pieni ihme: Paimion populaation viimeinen kissa saatiin vihdoin kiinni. Ja se kissa sattui olemaan Myyn sisko, Mymmeli. 

Yhdistyksessä riemuittiin, että vihdoin saadaan Myylle kaveri, jonka se kelpuuttaa. No, tavallaan se kelpuutti, jos toisen sietämistä pitkin hampain voidaan kelpuuttamiseksi sanoa. Ehkä sisarrakkaus ei vain tässä perheessä kukoistanut tai eroaikaa oli kulunut liian kauan, mutta ystäviä ei Myystä ja Mymmelistä enää tullut. Jonkin ajan kuluttua Mymmeli muutti toiseen sijaiskotiin, ja Myy sai jälleen hallita valtakuntaansa yksin.


Ensi keväänä olisi tullut täyteen viisi vuotta siitä, kun Myy saapui yhdistyksen hoiviin. Yksikään Dewin kissa ei ole viettänyt sijaiskotiaikaa lähimainkaan niin kauan. Myy on osoitus siitä, että rescuekissojen kotimarkkinat voivat olla oikukkaat. Se on toisaalta myös osoitus siitä, että jokaiselle löytyy lopulta se oikea koti, kun vain malttaa odottaa. Marraskuussa 2019 se nimittäin viimein tapahtui. Löytyi ihminen, joka halusi adoptoida juuri Myyn. 

Nyt sijaiskotitiimimme on myös vaikean päätöksen edessä: kenet kissoista uskallamme laittaa seuraavaksi kansikuvaksi tiimin Facebook-ryhmässä!

Haluamme lähettää Myylle rakkaudentäyteiset jäähyväisterveiset ja toivottaa vain parasta sen elämään uudessa kodissa. Toivottavasti sieltä löytyy runsaasti kelvollisia mattoja saalistusleikkeihin!

Jäät ikuisesti sydämiimme Myy <3

Haikein mutta onnellisin terveisin,
Dewin aktiivit


3. joulukuuta 2019

Tyhjän tilan pentuja, osa 5



Kaikki kuusi pentua ovat löytäneet oman kotinsa. Tässä vähän kuulumisia jokaiselta.

Salvatore ja Pupetta lähtivät ensin kahdestaan loppuelämän kotiin. Alkuun piiloteltiin hetki sohvan alla, mutta pitkään siellä ei jaksettu kykkiä. Salvatore lähti tutkimaan paikkoja, ja Pupetta kohta perässä. Nykyään pennut seuraavat joka paikkaan, jopa suihkuun ja vessaan. Etenkin Salvatorea kiehtoo liikkuva vesi ja sitä pitääkin käydä ihmettelemässä aina, kun on mahdollista. Pupetta ei ole siitä niinkään kiinnostunut, mutta hän on tästä kaksikosta se, joka määrää! 

Salvatore ja Pupetta
Pupetta ja Salvatore

Rosetta liittyi kaksikon seuraan hieman myöhemmin, ja alkutotuttelun jälkeen hän on jo ihan osa laumaa. Lattialämmityksen päällä on hyvä löhöillä, ja etenkin Rosetta on varsinainen sylikissa. Rosetta on oppinut avaamaan uudessa kodissa liukuoven, ja Salvatore ja Pupetta kiipeävät parvelle. Myös lasten legoleikit kelpaavat seurattavaksi, ja uloskin on valjaiden kanssa päästy. Kyllä kelpaa! 


Rosetta
Gaia ja Milou

Gaia löysi kodin toisen adhd-kisun, Miloun, kaverina. Pienen tottumisen uusi kissakaveri vaati, mutta nyt on jo yhteiset leikit ja kainalokaveri löytynyt tästä seuralaisesta. Kodin ihmisiä tullaan ovelle vastaan ja haistellaan tarkkaan, missä sitä ollaan oltu. Iltaisin nukutaan kasassa, viihdytään sylissä ja rapsutuksetkin kelpaa. Gaia on päässyt vähän jyvälle mökkeilystä ja valjasulkoilusta, ja vaikka hiekkatiellä autoilu alkoikin ottaa pidemmän päälle päähän, niin saunominen hyvitti asian.

Gaia ja Milou.

Diego pääsi vanhemman Pikseli-kissan kaveriksi. Pikseli on myös Dewiltä adoptoitu kissa ja näyttäisi siltä, että Diegolla on ollut häneen positiivinen vaikutus. Hän on rohkaistunut hurjasti ja jotenkin muuttunut luonteeltaan aikuisemmaksi. Diego taas on oppinut noutamaan. Hän tuo lelujaan luokse, tiputtaa viereen tai käteen, sitten niitä pitää heittää ja hän tuo ne takaisin, ja tämä vain jatkuu ja jatkuu. Niin ja vesi on kova juttu, aina pitää möyriä suihkun lattialla, kun se on märkä. Myös sijaiskodista mukaan saatu leluhiiri pitää aina uittaa vesikipossa.


Diego

Diego

Alphonse pääsi Enni-pennun kaveriksi. Heistä on tullut niin sylikavereita, että on vaikea saada edes kuvaa vain toisesta. Entinen rapsutustenvälttäjä kiehnää nykyään hurjasti ja kehrää kuin suihkuturbiini. Alphonsesta omistajallakin on parempaa tekemistä nykyään kuin lukea kirjaa, niin kuin vaikka huomioida häntä! Omistaja on kovasti näiden kahden hurmurin tassun alla. Taloon piti meinaan hankkia isompi sänky kissojen saavuttua.


Alphonse
Enni ja Alphonse.

Kaiken kaikkiaan da Fattoria Vuota -pennuilla menee erittäin hyvin ja tämä sijaiskotimamma on hyvin tyytyväinen. <3

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

19. marraskuuta 2019

Tassu-herran kuulumisia


Tassu tuli yhdistykselle kodinvaihtajana elokuussa 2011.
Uutta kotia jouduttiin etsimään aiemman kodin kissanelikon
tulehtuneiden laumahierarkioiden vuoksi, kun Tassun ja
muiden kissojen kemiat eivät enää kohdanneet. Tassu ei
kuitenkaan jäänyt huushollin ainoaksi kissaksi, koska
kissakaverin kaipuu syntyi sijaiskotitoiminnan myötä.

Noin viisivuotias Tassu valloitti sydämeni syksyllä 2011 ja adoptoin kisuherran 29.9. samana vuonna. Aluksi eleltiin kaksistaan useampi vuosi, kunnes ryhdyttiin Dewin sijaiskodiksi kissanpentusisaruksille Manuelille ja Cecilialle tammikuussa 2015. Sijaiskotiaikana Tassusta
kuoriutui esiin mitä mainioin isähahmo ja laumanjohtaja. Erityisen
hyvin Tassu tuli toimeen ihmistä vierastavan Cecilian kanssa, ja usein
nämä kaksi ottivat päiväunet sillä aikaa, kun Manuel nautti ihmisen
tarjoamasta sylistä. Yhteisten päiväunien lisäksi myös pentujen
puhtaus tuntui olevan Tassulle sydämen asia, sillä välillä
pentutoverit otettiin enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti pesuun.


Sisarusten saatua oma koti myöhemmin syksyllä jäikin meidän kotimme
aika tyhjäksi ja Tassusta paistoi kauas kissakaverin kaipuu. Onneksi
Tassun ei tarvinnut kauaa olla ilman kissakaveria, sillä vanhempieni
kissan vahinkopentueesta (sivuhuomautus: älkää aliarvioiko kasvavan
tyttöpennun sukukypsyyttä, etenkään ulkoilevan kissan kohdalla!)

meille muutti Elmo-poika lokakuussa 2015. Alun tutustumisten ja
kyräilyjen  jälkeen kisupojat ovat olleet erottamattomat, ja Tassun
kissapesulalla on innokas vakioasiakas ja Tassulla oma
päikkärikissakaveri. Välillä toki on rankkaa, kun ihmissylejä on
vain yksi tarjolla, mutta sopu sijaa antaa.

Tassun lempitouhuja pötköttelyn, nukkumisen, ikkunassa kyyläämisen
ja syömisen lisäksi on erilaiset leikit. Muutoin ehkä laiskan
habituksen omaavaan kissaan tulee hurjasti virtaa, kun hän vain
kuuleekin laserosoitinavaimenperän ketjun helähtävän tai pienten
foliopallojen rapinan, sillä punaisen täplän jahtaaminen ja
foliopallojen ilmasta kiinniottaminen ovat Tassu-pojan lempipuuhaa.
Lempilelu taitaa kuitenkin olla ongennokassa roikkuva pehmolintu, jonka
Tassu osaa omatoimisesti hakea lelukorista ja jota "pitää vähän
rankaista" aina silloin tällöin.


Sylittely ja paijaus kelpaavat Tassulle aina, ja palkintonameja
tarjoavat lelut ovat kisuherralle helppoja nakkeja. Tassun muisti
herkkujen sijainnin suhteen on erehtymätön, ja ihminen jää usein
kakkoseksi, kun kisataan siitä, ehtiikö Tassu avonaiseen kaappiin
(vaatekaapit ovat parhaita, mutta myös keittiönkaapit kelpaavat,
niistä kun voi löytyä niitä herkkuja) ennen kuin ovi menee kiinni.
Tästä johtuen Tassu on kerran jos toisen jäänyt ihmisen huomaamatta
kaappiin, mutta onneksi vanhaherra osaa käyttää ääntään ja
tassujaan, kun ei enää huvita olla oven väärällä puolella.

Tassun adoptoiminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Itselleni koti ei ole koti ilman kissaa, ja Tassu on ollut mitä parhain
kämppis, unikaveri ja paijauskohde. Yhteistä elämää meillä on
takana nyt reilu kahdeksan vuotta ja toivottavasti vielä monta edessä!
Tassu on vallannut oman osansa sydämestäni (ja myös iholtani, kiitos
siitä Turku Tattoo Parlourin Jonille!)
, ja olen siitä enemmän kuin
onnellinen! Kiitos Dewi, kun mahdollistitte tämänkin rakkaustarinan!
#adoptdontshop


- Tassun palvelija Sanni

5. marraskuuta 2019

Kissojen tutustuttaminen toisiinsa

Leijonat liikkuvat laumassa, mutta kotikissa viihtyy usein yksinkin. Ystävystyminen voi olla verkkaista ja siihen tarvittiin paitsi kärsivällisyyttä, myös apuvälineitä. Dewi vastaanottaa mielellään lahjoituksena kissojen tutustuttamiseen käytettäviä turvaportteja tai häkkiovia.

Dewin sijaiskodeissa viiden kilon villipetoja joudutaan tuon tuosta tutustuttamaan toisiinsa, esimerkiksi vapaiden sijaiskotien puutteen takia. Arka kissa saattaa myös tarvita kaveria näyttämään kesyyntymisen mallia ja ylienerginen seinillä juoksija voi tarvita painikaverin, jonka kanssa käyttää pahimmat hepulienergiat. Tutustuttamisen aika voi koittaa myös adoption jälkeen, mikäli uudessa kodissa odottaa toinen kissa.

Vaikka Dewin kissat ovat usein populaatiotaustaisia ja tottuneita lajitoverien läsnäoloon, se ei takaa kissojen ongelmatonta ystävystymistä rajatuissa kotiolosuhteissa. Kissat eivät ystävysty kuten koirat, eikä niitä voi päästää selvittämään välejään keskenään. Kissojen tutustuttamiseen kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa, erityisesti mikäli kissan/kissojen temperamentti ei ole tuttu ja suhtautuminen lajitovereihin ei ole tiedossa. Rauhassa etenemällä saavutetaan todennäköisemmin rauha reviirille, vältytään pahemmilta pöllytyksiltä, eikä mahdollinen huono ensivaikutelma jää pysyväksi.




Tässä viisiportainen ohjelma, jota seuraamalla on saatu yrmyimmätkin kattimukset sietämään toisiaan:

Uuteen ympäristöön saapuminen

Kissojen tutustuttamisessa kärsivällisyys on kaiken a ja o. Kissa on luonnostaan saaliseläin ja reviiritietoinen sellainen, eikä usein mukisematta hyväksy alueelleen toista samanmoista. Kuten missä tahansa kissan elämään vaikuttavissa suurissa muutoksissa, myös uuden kissan taloon tutustuttamisessa on edettävä rauhassa ja kissaa kuunnellen. Tuotaessa kissa uuteen paikkaan, tulisi aina tutustuttaa se uuteen ympäristöön pala palalta, esimerkiksi huone kerrallaan. Dewillä kissa tuodaan usein ensimmäisenä sijaiskodin kylpyhuoneeseen tai muuhun helposti rajattuun ja suljettavaan tilaan, jossa kissan annetaan rauhassa tutustua uuden paikaan ääniin ja hajuihin, ja löytää piilot sekä sallitut vessapaikat.

Hajujen vaihto

Ennen ensimmäistä näköhavaintoa kaverista, kissat tutustutetaan toistensa hajuihin. Tarkkanenäisinä ne luultavasti haistavat toisensa suljetun oven läpi, mutta toisen hajua on hyvä tuoda tutuksi ja yhdistää se positiivisiin asioihin. Aloittaa voi esimerkiksi vaihtamalla kissojen lempilelut, seuraavaksi ruokakupit, makuupaikat ja ehkä lopulta kissojen vessat. Tärkeää on, että jokaiseen uuteen esineeseen ja hajuun kissat saavat tutustua rauhassa ja uusi tilanne esitellään vasta kun aiempaan on jo totuttu. Tämä voi kestää päivistä viikkoihin. Ruoan voi esimerkiksi tarjoilla toisen kissan lempityynyn päältä, jotta syödessään kissa yhdistää positiivisen kokemuksen toisen hajuun. Jos kissat ovat siliteltävissä ja hajujen vaihto on jo hyvällä mallilla, tehokas keino voi olla sujauttaa vanha sukka käteen, silitellä sillä ensin toista ja sitten toista.

Reviirien vaihto

Kun toisen kissan hajut eivät enää arveluta, voi olla paikallaan vaihtaa kissojen reviirit. Kissa, joka hallitsi kylpyhuoneen ja eteisen valtakuntaa pääsee vuorollaan tutustumaan olohuoneen ja makuuhuoneen valtakuntaan eli toisen kissan reviiriin. Kaikkien asuntojen pohjapiirustukset eivät aina salli ihanteellista tilannetta, jossa kissojen reviirejä pääsisi sekoittelemaan, mutta jonkinasteista vaihtoa kannattaa kokeilla. Asuntoon muuttavan kissan olisi hyvä päästä tutkimaan asunnon muita alueita rauhassa ja aikaisemman kissa-asukkaan tulisi päästä tutkimaan tulokkaan reviiriä. Mikäli reviirien vaihtelu onnistuu vaivatta kannattaa se tehdä useampaan kertaan, ja samoin kuin hajujen kanssa, kissojen annetaan rauhassa tottua uuteen paikkaan. Kissoista riippuen tähänkin vaiheeseen voi mennä viikkoja.

Ensimmäiset näköhavainnot

Tähän mennessä kissat ovat jo tietoisia toisistaan ja on aika aloittaa varsinainen tutustuttaminen. Kissojen reviirin välisen oven voi raottaa juuri sen verran, että kissat näkevät vilaukselta toisensa. Tässä edetään samalla kärsivällisyydellä eli näköhavainnon kestoa ja laajuutta nostetaan asteittain. Ruokailu kannattaa alkaa järjestää raotetun oven molemmin puolin, liikuttaen ruokakuppeja päivittäin hiukkasen lähemmäs ovea ja toista kissaa. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kissat ruokailevat tottuneesti lähes nokakkain oven molemmin puolin, auttaa hurjasti, jos käyttöön voidaan ottaa häkkiovi tai turvaportti. Tällöin kissat saavat kokonaisen näköhavainnon kaverista, pääsemättä kuitenkaan varsinaisesti kosketusetäisyydelle. Häkkiovien ja turvaporttien kanssa on AINA MUISTETTAVA, etteivät ne ole kissankestäviä, vaan innokas yksilö saattaa saada häkkioven auki ja hypätä vaivatta turvaportin yli. Kissojen sosialisointia on siis aina oltava vahtimassa. Kissoja kannattaa leikittää oven molemmin puolin, siliteltäviä kissoja silittää, antaa nameja ja muutenkin sosialisoida kissojen kanssa tässä reviirien rajapinnalla. Kissat näkevät, ettei toisesta ole vaaraa ja hyviä asioita (ruokaa, leikkiä ja huomiota) tapahtuu aina toisen kissan läsnäollessa.

Reviirien yhdistäminen

Tämä onkin tutustuttamisen vaihe, jossa kissanomistajalta vaaditaan hyvää tuntemusta omasta kissastaan ja kissan kehonkielen lukutaitoa. Joillain kissoilla reviirien yhdistäminen sujuu vaivatta, joidenkin kohdalla se kestää pitkäänkin. Kuten kaikessa muussakin, tässä on hyvä edetä rauhassa päästäen kissat samoihin tiloihin aina vähän aikaa kerrallaan, eikä koskaan valvomatta. Jos asunnossa on kissoille kiipeilyhyllyjä tai kissapuita, on hyvä keino koittaa pitää kissojen välillä etäisyyttä korkeuseroille eli pitää toinen kissa korkealla, toisen tutkiessa lattiatasoa. Leikitystä, ruokkimista ja silityksiä on hyvä jatkaa aina toisen läsnäollessa ja koittaa esimerkiksi onkilelulla saada kissat leikkimään samalla lelulla, vaikka olisivatkin vastakkaisilla puolilla huonetta tai toinen korkeammalla. Kun kissat alkavat tulla toimeen keskenään voi olla hyödyllistä aluksi erottaa ne yön tai työpäivän ajaksi ja jatkaa sosialisointia vain valvotusti.


Millä tahansa tutustuttamisen vaiheessa voi esiintyä sähinöitä, murinoita ja pörhentelyä. Tällöin kannattaa yleensä hidastaa tai ottaa jopa askel taaksepäin tutustuttamisen vaiheissa. Jokainen kissa on yksilö ja etenee omaa tahtiaan ja ongelmia usein tuottaakin se, että toinen haluaisi edetä toista nopeammin. Jotkin kissat ovat todellisia kissakuiskaajia ja tulevat toimeen kenen kanssa tahansa ja olisivat jo ensimmäisenä päivänä valmiita hyppäämään uuden kaverin kylkeen leipomaan. Tulokas on usein se, joka on enemmän peloissaan ja aikaisemman kissa-asukkaan tuttavallisuudesta huolimatta, kannattaa tulokkaallekin antaa aikaa tottua tilanteisiin.

Jotkin kissat taas eivät millään tahtoisi löytää yhteistä säveltä. Jotkin kissat oppivat jakamaan reviirin tulematta kuitenkaan koskaan kunnolla leikkikavereiksi. Jos tappeluita, hutipissailua tai muuta käytöshäiriötä esiintyy, voi tutustuttamisessa aina palata edelliselle askelmalle tai aloittaa alusta ja edetä entistä rauhallisemmin. Kissojen naamaferomonia huoneilmaan suhauttelevat haihduttimet voivat auttaa tutustuttamisessa. Kannattaa myös miettiä millaista kissakaveria on hankkimassa, sillä yleensä parhaiten juttuun tulevat eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat kissat, sillä ne eivät koe toisiaan uhaksi tai kilpailijaksi reviirillään.

Kissan kehonkielen kuuntelu, sen rajojen kunnioittaminen ja kärsivällisyys auttavat eteenpäin. Palkintona pitkällisestä tutustuttamisprosessista voi päästä näkemään, miten arka kissa sosiaalistuu kesyn kaverin esimerkistä tai kinttuihin käyvän villipeto rauhoittuu saadessaan toisesta kissasta paini- ja rallikaverin.
Parasta on, kun pääsee todistamaan elinikäisen ystävyyssuhteen syntyä.

- Laura, Dewi ry:n sihteeri