19. marraskuuta 2019

Tassu-herran kuulumisia


Tassu tuli yhdistykselle kodinvaihtajana elokuussa 2011.
Uutta kotia jouduttiin etsimään aiemman kodin kissanelikon
tulehtuneiden laumahierarkioiden vuoksi, kun Tassun ja
muiden kissojen kemiat eivät enää kohdanneet. Tassu ei
kuitenkaan jäänyt huushollin ainoaksi kissaksi, koska
kissakaverin kaipuu syntyi sijaiskotitoiminnan myötä.

Noin viisivuotias Tassu valloitti sydämeni syksyllä 2011 ja adoptoin kisuherran 29.9. samana vuonna. Aluksi eleltiin kaksistaan useampi vuosi, kunnes ryhdyttiin Dewin sijaiskodiksi kissanpentusisaruksille Manuelille ja Cecilialle tammikuussa 2015. Sijaiskotiaikana Tassusta
kuoriutui esiin mitä mainioin isähahmo ja laumanjohtaja. Erityisen
hyvin Tassu tuli toimeen ihmistä vierastavan Cecilian kanssa, ja usein
nämä kaksi ottivat päiväunet sillä aikaa, kun Manuel nautti ihmisen
tarjoamasta sylistä. Yhteisten päiväunien lisäksi myös pentujen
puhtaus tuntui olevan Tassulle sydämen asia, sillä välillä
pentutoverit otettiin enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti pesuun.


Sisarusten saatua oma koti myöhemmin syksyllä jäikin meidän kotimme
aika tyhjäksi ja Tassusta paistoi kauas kissakaverin kaipuu. Onneksi
Tassun ei tarvinnut kauaa olla ilman kissakaveria, sillä vanhempieni
kissan vahinkopentueesta (sivuhuomautus: älkää aliarvioiko kasvavan
tyttöpennun sukukypsyyttä, etenkään ulkoilevan kissan kohdalla!)

meille muutti Elmo-poika lokakuussa 2015. Alun tutustumisten ja
kyräilyjen  jälkeen kisupojat ovat olleet erottamattomat, ja Tassun
kissapesulalla on innokas vakioasiakas ja Tassulla oma
päikkärikissakaveri. Välillä toki on rankkaa, kun ihmissylejä on
vain yksi tarjolla, mutta sopu sijaa antaa.

Tassun lempitouhuja pötköttelyn, nukkumisen, ikkunassa kyyläämisen
ja syömisen lisäksi on erilaiset leikit. Muutoin ehkä laiskan
habituksen omaavaan kissaan tulee hurjasti virtaa, kun hän vain
kuuleekin laserosoitinavaimenperän ketjun helähtävän tai pienten
foliopallojen rapinan, sillä punaisen täplän jahtaaminen ja
foliopallojen ilmasta kiinniottaminen ovat Tassu-pojan lempipuuhaa.
Lempilelu taitaa kuitenkin olla ongennokassa roikkuva pehmolintu, jonka
Tassu osaa omatoimisesti hakea lelukorista ja jota "pitää vähän
rankaista" aina silloin tällöin.


Sylittely ja paijaus kelpaavat Tassulle aina, ja palkintonameja
tarjoavat lelut ovat kisuherralle helppoja nakkeja. Tassun muisti
herkkujen sijainnin suhteen on erehtymätön, ja ihminen jää usein
kakkoseksi, kun kisataan siitä, ehtiikö Tassu avonaiseen kaappiin
(vaatekaapit ovat parhaita, mutta myös keittiönkaapit kelpaavat,
niistä kun voi löytyä niitä herkkuja) ennen kuin ovi menee kiinni.
Tästä johtuen Tassu on kerran jos toisen jäänyt ihmisen huomaamatta
kaappiin, mutta onneksi vanhaherra osaa käyttää ääntään ja
tassujaan, kun ei enää huvita olla oven väärällä puolella.

Tassun adoptoiminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Itselleni koti ei ole koti ilman kissaa, ja Tassu on ollut mitä parhain
kämppis, unikaveri ja paijauskohde. Yhteistä elämää meillä on
takana nyt reilu kahdeksan vuotta ja toivottavasti vielä monta edessä!
Tassu on vallannut oman osansa sydämestäni (ja myös iholtani, kiitos
siitä Turku Tattoo Parlourin Jonille!)
, ja olen siitä enemmän kuin
onnellinen! Kiitos Dewi, kun mahdollistitte tämänkin rakkaustarinan!
#adoptdontshop


- Tassun palvelija Sanni

5. marraskuuta 2019

Kissojen tutustuttaminen toisiinsa

Leijonat liikkuvat laumassa, mutta kotikissa viihtyy usein yksinkin. Ystävystyminen voi olla verkkaista ja siihen tarvittiin paitsi kärsivällisyyttä, myös apuvälineitä. Dewi vastaanottaa mielellään lahjoituksena kissojen tutustuttamiseen käytettäviä turvaportteja tai häkkiovia.

Dewin sijaiskodeissa viiden kilon villipetoja joudutaan tuon tuosta tutustuttamaan toisiinsa, esimerkiksi vapaiden sijaiskotien puutteen takia. Arka kissa saattaa myös tarvita kaveria näyttämään kesyyntymisen mallia ja ylienerginen seinillä juoksija voi tarvita painikaverin, jonka kanssa käyttää pahimmat hepulienergiat. Tutustuttamisen aika voi koittaa myös adoption jälkeen, mikäli uudessa kodissa odottaa toinen kissa.

Vaikka Dewin kissat ovat usein populaatiotaustaisia ja tottuneita lajitoverien läsnäoloon, se ei takaa kissojen ongelmatonta ystävystymistä rajatuissa kotiolosuhteissa. Kissat eivät ystävysty kuten koirat, eikä niitä voi päästää selvittämään välejään keskenään. Kissojen tutustuttamiseen kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa, erityisesti mikäli kissan/kissojen temperamentti ei ole tuttu ja suhtautuminen lajitovereihin ei ole tiedossa. Rauhassa etenemällä saavutetaan todennäköisemmin rauha reviirille, vältytään pahemmilta pöllytyksiltä, eikä mahdollinen huono ensivaikutelma jää pysyväksi.




Tässä viisiportainen ohjelma, jota seuraamalla on saatu yrmyimmätkin kattimukset sietämään toisiaan:

Uuteen ympäristöön saapuminen

Kissojen tutustuttamisessa kärsivällisyys on kaiken a ja o. Kissa on luonnostaan saaliseläin ja reviiritietoinen sellainen, eikä usein mukisematta hyväksy alueelleen toista samanmoista. Kuten missä tahansa kissan elämään vaikuttavissa suurissa muutoksissa, myös uuden kissan taloon tutustuttamisessa on edettävä rauhassa ja kissaa kuunnellen. Tuotaessa kissa uuteen paikkaan, tulisi aina tutustuttaa se uuteen ympäristöön pala palalta, esimerkiksi huone kerrallaan. Dewillä kissa tuodaan usein ensimmäisenä sijaiskodin kylpyhuoneeseen tai muuhun helposti rajattuun ja suljettavaan tilaan, jossa kissan annetaan rauhassa tutustua uuden paikaan ääniin ja hajuihin, ja löytää piilot sekä sallitut vessapaikat.

Hajujen vaihto

Ennen ensimmäistä näköhavaintoa kaverista, kissat tutustutetaan toistensa hajuihin. Tarkkanenäisinä ne luultavasti haistavat toisensa suljetun oven läpi, mutta toisen hajua on hyvä tuoda tutuksi ja yhdistää se positiivisiin asioihin. Aloittaa voi esimerkiksi vaihtamalla kissojen lempilelut, seuraavaksi ruokakupit, makuupaikat ja ehkä lopulta kissojen vessat. Tärkeää on, että jokaiseen uuteen esineeseen ja hajuun kissat saavat tutustua rauhassa ja uusi tilanne esitellään vasta kun aiempaan on jo totuttu. Tämä voi kestää päivistä viikkoihin. Ruoan voi esimerkiksi tarjoilla toisen kissan lempityynyn päältä, jotta syödessään kissa yhdistää positiivisen kokemuksen toisen hajuun. Jos kissat ovat siliteltävissä ja hajujen vaihto on jo hyvällä mallilla, tehokas keino voi olla sujauttaa vanha sukka käteen, silitellä sillä ensin toista ja sitten toista.

Reviirien vaihto

Kun toisen kissan hajut eivät enää arveluta, voi olla paikallaan vaihtaa kissojen reviirit. Kissa, joka hallitsi kylpyhuoneen ja eteisen valtakuntaa pääsee vuorollaan tutustumaan olohuoneen ja makuuhuoneen valtakuntaan eli toisen kissan reviiriin. Kaikkien asuntojen pohjapiirustukset eivät aina salli ihanteellista tilannetta, jossa kissojen reviirejä pääsisi sekoittelemaan, mutta jonkinasteista vaihtoa kannattaa kokeilla. Asuntoon muuttavan kissan olisi hyvä päästä tutkimaan asunnon muita alueita rauhassa ja aikaisemman kissa-asukkaan tulisi päästä tutkimaan tulokkaan reviiriä. Mikäli reviirien vaihtelu onnistuu vaivatta kannattaa se tehdä useampaan kertaan, ja samoin kuin hajujen kanssa, kissojen annetaan rauhassa tottua uuteen paikkaan. Kissoista riippuen tähänkin vaiheeseen voi mennä viikkoja.

Ensimmäiset näköhavainnot

Tähän mennessä kissat ovat jo tietoisia toisistaan ja on aika aloittaa varsinainen tutustuttaminen. Kissojen reviirin välisen oven voi raottaa juuri sen verran, että kissat näkevät vilaukselta toisensa. Tässä edetään samalla kärsivällisyydellä eli näköhavainnon kestoa ja laajuutta nostetaan asteittain. Ruokailu kannattaa alkaa järjestää raotetun oven molemmin puolin, liikuttaen ruokakuppeja päivittäin hiukkasen lähemmäs ovea ja toista kissaa. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kissat ruokailevat tottuneesti lähes nokakkain oven molemmin puolin, auttaa hurjasti, jos käyttöön voidaan ottaa häkkiovi tai turvaportti. Tällöin kissat saavat kokonaisen näköhavainnon kaverista, pääsemättä kuitenkaan varsinaisesti kosketusetäisyydelle. Häkkiovien ja turvaporttien kanssa on AINA MUISTETTAVA, etteivät ne ole kissankestäviä, vaan innokas yksilö saattaa saada häkkioven auki ja hypätä vaivatta turvaportin yli. Kissojen sosialisointia on siis aina oltava vahtimassa. Kissoja kannattaa leikittää oven molemmin puolin, siliteltäviä kissoja silittää, antaa nameja ja muutenkin sosialisoida kissojen kanssa tässä reviirien rajapinnalla. Kissat näkevät, ettei toisesta ole vaaraa ja hyviä asioita (ruokaa, leikkiä ja huomiota) tapahtuu aina toisen kissan läsnäollessa.

Reviirien yhdistäminen

Tämä onkin tutustuttamisen vaihe, jossa kissanomistajalta vaaditaan hyvää tuntemusta omasta kissastaan ja kissan kehonkielen lukutaitoa. Joillain kissoilla reviirien yhdistäminen sujuu vaivatta, joidenkin kohdalla se kestää pitkäänkin. Kuten kaikessa muussakin, tässä on hyvä edetä rauhassa päästäen kissat samoihin tiloihin aina vähän aikaa kerrallaan, eikä koskaan valvomatta. Jos asunnossa on kissoille kiipeilyhyllyjä tai kissapuita, on hyvä keino koittaa pitää kissojen välillä etäisyyttä korkeuseroille eli pitää toinen kissa korkealla, toisen tutkiessa lattiatasoa. Leikitystä, ruokkimista ja silityksiä on hyvä jatkaa aina toisen läsnäollessa ja koittaa esimerkiksi onkilelulla saada kissat leikkimään samalla lelulla, vaikka olisivatkin vastakkaisilla puolilla huonetta tai toinen korkeammalla. Kun kissat alkavat tulla toimeen keskenään voi olla hyödyllistä aluksi erottaa ne yön tai työpäivän ajaksi ja jatkaa sosialisointia vain valvotusti.


Millä tahansa tutustuttamisen vaiheessa voi esiintyä sähinöitä, murinoita ja pörhentelyä. Tällöin kannattaa yleensä hidastaa tai ottaa jopa askel taaksepäin tutustuttamisen vaiheissa. Jokainen kissa on yksilö ja etenee omaa tahtiaan ja ongelmia usein tuottaakin se, että toinen haluaisi edetä toista nopeammin. Jotkin kissat ovat todellisia kissakuiskaajia ja tulevat toimeen kenen kanssa tahansa ja olisivat jo ensimmäisenä päivänä valmiita hyppäämään uuden kaverin kylkeen leipomaan. Tulokas on usein se, joka on enemmän peloissaan ja aikaisemman kissa-asukkaan tuttavallisuudesta huolimatta, kannattaa tulokkaallekin antaa aikaa tottua tilanteisiin.

Jotkin kissat taas eivät millään tahtoisi löytää yhteistä säveltä. Jotkin kissat oppivat jakamaan reviirin tulematta kuitenkaan koskaan kunnolla leikkikavereiksi. Jos tappeluita, hutipissailua tai muuta käytöshäiriötä esiintyy, voi tutustuttamisessa aina palata edelliselle askelmalle tai aloittaa alusta ja edetä entistä rauhallisemmin. Kissojen naamaferomonia huoneilmaan suhauttelevat haihduttimet voivat auttaa tutustuttamisessa. Kannattaa myös miettiä millaista kissakaveria on hankkimassa, sillä yleensä parhaiten juttuun tulevat eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat kissat, sillä ne eivät koe toisiaan uhaksi tai kilpailijaksi reviirillään.

Kissan kehonkielen kuuntelu, sen rajojen kunnioittaminen ja kärsivällisyys auttavat eteenpäin. Palkintona pitkällisestä tutustuttamisprosessista voi päästä näkemään, miten arka kissa sosiaalistuu kesyn kaverin esimerkistä tai kinttuihin käyvän villipeto rauhoittuu saadessaan toisesta kissasta paini- ja rallikaverin.
Parasta on, kun pääsee todistamaan elinikäisen ystävyyssuhteen syntyä.

- Laura, Dewi ry:n sihteeri



14. lokakuuta 2019

Terveisiä neiti Oselotilta!


Oselotti saapui helmikuussa 2018 Turun kaupungin eläinhoitolalta Dewin sijaiskotiin kesyyntymään. Alkuun Oselotti oli arka, epäileväinen, ihmisiä välttelevä ja kiinnostunut lähinnä vain lajitoverin seurasta. Parin kuukauden jälkeen Oselotista alkoi kuoriutua rapsutuksista tykkäävä neiti, ja oli selvää, että hän tarvitsisi energisen leikkikaverin.

Neiti Oselotista tuli perheenjäsenemme heinäkuussa 2018. Tuolloin Oselotti oli arviolta 1,5-vuotias. Viikon parin ajan Oselotti  tai tuttavallisemmin "Osse"  asusteli vierashuoneessa ja totutteli uuden kodin haju- ja äänimaailmaan.


Alkuarastelun jälkeen uuden kodin ihmiset osoittautuivat ihan hyviksi tyypeiksi: saihan niiltä ruokaa ja osasivat ne leikkiäkin. Jännempi juttu oli kissakaveri, josta ei aluksi tiennyt, mikä se oikein oli kissojaan. Nopeasti yhteinen sävel vanhemman kissaherran kanssa kuitenkin löytyi. Pian tarkkailu- ja torkkupaikat jaettiin yhdessä.

Oselotista huomasi hyvin nopeasti, että hän on todella hyväntahtoinen, ystävällinen ja ihana kissa, vaikka varovaisuutensa onkin säilyttänyt. Siinä missä Osse hakee kontaktia ihmisperheenjäseniin ja rakastaa silittämistä ja hellittelyhetkiä, vieraat ihmiset ovat tuntuneet pelottavilta. Vaan mistäpä pieni kissa voi tietää, ehkä vieraat ihmiset ovatkin kissannappaajia ja aikovat viedä pienen kissaparan pois... Kissakaverin esimerkki on kuitenkin rauhoittanut Ossea merkittävästi, ja vaikka Oselotti ei menekään päätäpahkaa tapaamaan tulijoita, hiipii hän kuitenkin jossain vaiheessa tarkistamaan ainakin vieraiden varpaat. Sen sijaan omat ihmiset tullaan toivottamaan aina työpäivän jälkeen tervetulleiksi kotiin.


Mallioppimista onkin ollut ilo seurata monessakin Oselotin kissanelämän alueessa. Se mitä kissakaveri tekee tai miten se reagoi tilanteisiin ja tapahtumiin, sen Osse omaksuu omaan käytökseensä  toki yksilöllisellä vivahteella. Onpa Oselotti oppinut myös vanhemman kissan esimerkin voimalla ojentamaan tassunsa silloin, kun ihminen tarjoaa ruokaa.

Oselotin lempiasioita:
  • Lämpö – oli kyseessä sitten aurinko, patteri tai sauna. Siellä missä huushollissa on auringonvalon läikkä, siellä on myös Osse lataamassa omia aurinkokennojaan. Syksyllä ja talvella pienen kissan luottopaikka on patterin kyljessä ja saunan alku- tai jälkilämmössä.
  • Kissakaverin villitseminen ja herättäminen keskellä yötä. Mallioppiminen ei ole aivan vielä ulottunut vuorokausirytmiin, jossa ihmiset ja kissakaveri nukkuvat öisin. Kolmen aikaan yöllä alkaa kiljuminen: "Täällä huutaa Osse ja mää olen täällä alakerrassaaaa, missä sää ooooot?"
  • Erilaiset huiska- ja narulelut. Leikki ylipäätään on asia, jolla Ossen ystäväksi pääsee todella nopeasti.
  • Ihminen aamulla vessassa. Hänen mielestä on aina yhtä iloinen asia huomata, että ihminen on hereillä: "Ihanaa ihminen, kun olet elossa, huolestuin jo, kun nukuit 7 tuntia yhteen putkeen, ja vaikka olenkin näin pieni, pusken sinut silti nurin!"
  • Lintujen, ötököiden ja kaiken kumman liikkuvaisen tarkkailu raapimispuusta käsin, ja niistä vikisemällä ilmoittaminen.

- Maria ja Teemu, Oselotin perheenjäsenet


4. lokakuuta 2019

Vammautunut sijaiskotina


Olin kuullut jo vuosia puhuttavan epätodellisen suurista luvuista. Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuodessa. Päivittelyjen sijaan päätin vihdoin toimia ja vuosi sitten lähestyin sähköpostitse Dewin silloista sijaiskotivastaavaa. Sähköpostissa kerroin avoimesti elämäntilanteestani, ja pohdin olenko aivovammani vuoksi sopiva sijaiskodiksi.

Vammauduin keväällä 2016 jäädessäni kevyenliikenteenväylällä auton alle ja olen siitä lähtien ollut sairaslomalla kemiantekniikan insinöörin opiskeluistani. Minun vammani ei näy ulospäin, ja harva ensimmäisellä tapaamisella huomaakaan minussa mitään poikkeavaa. Liikun ja puhun normaalisti, ja kuolaankin vain päikkäreillä. Oireitani kuvatessa käytän usein esimerkkejä: muistini on kuin varhaisdementikolla, keskittymiskyky kuin ADHD:lla, uuvun kuin masentunut ja olen aistiherkkä kuin autisti. Lisäksi kuormitus usein laukaisee migreenin, ja kärsin raajasäryistä ja krampeista.

Ensimmäiset kuvat Leonasta, Leosta, Lunasta ja Lumosta.

Sijaiskotivastaava ei oirelistaani hätkähtänyt ja ehdotti minun toimivan alkuun hätämajoituksena, jotta alkuun voimme tarkkailla jaksamistani. Sain myös vapautuksen sijaiskotiperehdytyksestä ja sain materiaalin luettavakseni omassa rauhassa. Vaikka tilanteeni aiheutti erikoisjärjestelyitä, koin heti oloni tervetulleeksi. Koin, ettei minun tarvitse piilotella mahdollista uupumistani. Jos uuvun, niin sitten lähdetään yhdessä ratkomaan tilannetta. Minua ei jätetä yksin.

Olin aiemminkin pohtinut useasti kissan hankintaa. "Ehkä sitten jos olisi isompi asunto? Mihin yksiöön saa edes mahtumaan kissanvessan? Voisiko kissa edes viihtyä pienessä asunnossa? Voiko kissa viihtyä kerrostalossa?" No, eräänä iltana sitten niitä kissanvessoja tuotiin kolme, ja kissoja poikkeuksellisesti jopa neljä. Pian jo kävi selväksi, ettei tämä nelikko jää vain hätämajoitukseen, sillä meidän viiden arki yksiössä lähti heti sujumaan loistavasti. Kissanvessatkin löysivät paikkansa, eivätkä ne ole missään vaiheessa olleet tiellä tai häirinneet tiivistä eloa.

Yhteiselo opetti entiselle maalaistytölle, että kyllä, kissa voi olla onnellinen myös kerrostalossa. Vapaan ulkoilun aiheuttamien vaarojen ja kissan ympäristölle aiheuttamien tuhojen minimoinnin lisäksi yhteys kissaan tuntuu myös huomattavasti tiiviimmältä. Parvekeulkoilu on tuntunut riittävän kissoille vallan mainiosti. Ehkä loppujen lopuksi asuntoni pieni koko loikin kissoille turvallisuuden tunnetta ja vähensi niiden stressiä, kun reviiri oli rajattu eikä se ollut mahdottoman iso. Reviirin tarkkailu ei ollutkaan heille enää stressaava "kokopäivätyö".

Pienen asunnon haasteen olen selättänyt luovuudella. Olen pitänyt huolta, että kissoille on tarpeeksi piilopaikkoja: 37 neliön yksiössäni niitä on noin 12 lattiantasossa. Äkkiä huomasin, ettei alkuun murehtimani asunnon kasvipaljouskaan ollut ongelma, päinvastoin. Kissat ovat viihtyneet kasvien keskellä, ja huolehtimalla, että kissoille on aina oma tarkkailupaikkansa kukkien keskellä, on säästytty ruukkujen rikkomiselta.

Pienellä vaivalla itsetehdyt kiipeilypuut pieneen asuntoon.

Asunnon aiheuttamien haasteiden vuoksi päätin askarrella itse kiipeilypuut. Yhdistykselle lahjoitetut kiipeilytasot olivat väkisinkin liian suuret käytettävään tilaan nähden. Olen myös aina pitänyt projekteista ja nikkaroinnista, joten tällainen askartelu tuntui mukavalle tehtävälle. Ja niin nousi kaksi puiden katkenneita oksia hyödyntävää kissapuuta asuntooni. Ja niistä tulikin aika söpöt!

En ole vielä päivääkään katunut sijaiskodiksi ryhtymistä. Kissojen kanssa syntyneet rutiinit rytmittävät myös omaa arkeani. Ennen unohdin usein syödä ja saatoin olla päiviä syömättä ja löytää mikrosta ruokia, jotka luulin jo syöneeni. Kissojen ruokintaa en ole vielä kertaakaan unohtanut, ja tällöin olen syönyt myös itse ja ottanut tarvittavat lääkkeet. Elämäni on saanut myös lisää merkityksellisyyden tuntua.

Väkisinkin normaalia, aktiivista elämää elänyt ja yhtäkkiä 26-vuotiaana vammautunut joutuu rakentamaan itsetuntoaan uudelleen ja etsimään paikkaansa. Tiedän tekeväni jotain tärkeää, ja antavani mahdollisuuden näille kissoille. Sosiaalinen piirini on myös laajentunut ja olen tutustunut muihin sijaiskoteihin ja aktiiveihin. Heiltä olen saanut vertaistukea, apua ongelmiin ja olemme antaneet puolin ja toisin kissanhoitoapua. Sijaiskotiryhmässä on ihmisiä eri elämäntilanteista. Opiskelijoita ja perheellisiä. On ihmisiä seksuaalivähemmistöistä, ja on ihmisiä, jotka kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa. Ryhmässä vallitsee lämpö, ketään ei tuomita. Kaikkia autetaan, ja kaikki hyväksytään omina itsenään.

Jos pyydettäisiin sanalla kuvaamaan, mitä sijaiskotina olosta on jäänyt käteen, se olisi onnellisuus. On mahtava tunne, kun kotiin tullessa ei ole edes saanut avainta lukkoon ja sisältä alkaa kuulua jo kehräys. Tai jo ennen tuohon pisteeseen pääsemistä, arkojen kissojen kanssa jokainen pieni edistysaskel tuntuu tajunnanräjäyttävältä. Ja tuntuu, että niitä edistymisaskeleita tulee päivittäin, kun ovat kerran vauhtiin päässeet.


Kun hetken päästä kissalle aletaan etsiä kotia, luopuminen tuntuu katkeransuloiselta. Tietysti kissaan ehtii kiintyä, ja luopuminen surettaa. Mutta kun se oikea koti tulee vastaan, suru katoaa ja ilo valtaa mielen. Silti jäähyväisiä tehdessä saan nieleksiä kyyneleitä. Eniten siksi, että olen rakentanut kissaan luottamusta pitkään, ja sitten petin sen. Suljin häkkiin, nyt se on ymmällään, ja se joutuu vieraaseen ympäristöön, se on varmasti peloissaan. Kuitenkin uusista kodeista on tullut jo pian viestiä, että kissa on lähes heti lähtenyt kiinnostuneena tutkimaan uutta kotia. Ne eivät siis kerenneetkään traumatisoitua niin pahasti, mitä mielessäni kuvittelin. Ne eivät traumatisoituneet lainkaan.

Auttamisen lisäksi hyvä syy ryhtyä sijaiskodiksi on se, että jos harkitsee kissan ottamista, mutta ei ole varma, kuinka oma elämäntilanne soveltuu lemmikin ottamiseen. Sijaiskotina pääsee kokeilemaan kissa-arkea ilman 20 vuoden sitoutumista kissaan. Tietysti myös sijaiskotikissaan on sitouduttava ja taattava sille turvallinen ympäristö. Itse kuitenkin kuulun siihen ylianalysoivaan ihmisryhmään, jotka puntaroivat estääkö esim. urheiluharrastus iltaisin lemmikin pitämiseen. Kanssastressaajille: tämä on hyvä paikka kokeilla. Ja todeta stressinsä turhaksi.

Mielestäni sijaiskotina toimiminen sopii myös iäkkäämmille ihmisille ja ihmisille, jotka haluavat pitää tulevaisuuden suunnitelmat avoimena, ilman lemmikin vaatimaa sitoutumista. Olen harmitellut usein, kuinka sijaiskotitoiminta ei tullut mieleen, kun mummuni muutti maatilalta palveluasumisen yksikköön omaan asuntoon ja koko ikänsä kissojen kanssa viettäneenä oli nyt arjessaan kovin yksinäinen. Kissa olisi tuonut arkeen suunnatonta iloa, mutta vanhempi ihminen ei uskaltanut sitoutua lemmikkiin, kun ei tiennyt kuinka pitkäksi aikaa voisi kodin tarjota. Yhteisvoimin olisimme varmasti onnistuneet kunnialla hiekkojen vaihdosta, eläinlääkärikäynneistä ja esittelyn tekemisestä.

Jo kotiutuneet ja rentoutuneet von Lojot: Lumo, Luna, Leo ja Leona.

Luokseni vuosi sitten muuttaneet, upeat, neljä kissaa löysivät loppuelämän kodit. Kaikille tuntui löytyvän juuri täydellinen perhe. Yhden kanssa kävi hupsusti, ja sen loppuelämän koti löytyikin minun luotani. Se oli arin kaikista neljästä, ja niin mahdottoman kummallinen, että se sai jo heti alkuunsa lempinimen ”Creepy cat”. Ystäväni ja perheeni kummastelivat, että tuohonko sitten päädyit. Mutta me olemme sopivan outoja ja hassuja toisillemme, ja nykyään erottamattomat. Nyt tuntuukin, että mikä olisikaan parempi tapa hankkia kissa kuin ryhtyä alkuun sijaiskodiksi. Kesyyntymisprojektissa saa olla mukana alusta saakka, ja pidempi tutustumisaika ei ole haitaksi. Ja kun täytät adoptiosopimuksen, olet jo luonut luottamus- ja tunnesiteen kissaan.

Lumo ja Kaino

Tällä hetkellä keskitymme sylikissani Lumon kanssa kesyttämään KaunaKainoksi ristimäämme arkapyllyä. Meidän sijaiskodin arkea voi seurata Instagramissa.

Jos kiinnostuksesi sijaiskotitoimintaa kohtaan heräsi, käy lukemassa lisää Dewin kotisivuilta. Tulevista sijaiskotiperehdytyksistä voi lukea esimerkiksi Dewin Facebookista.

Toivottavasti kokemuksemme valaisi lukijoita ja herätti ajatuksia sijaiskotitoiminnasta.

Mukavaa syksyä!

Terveisin VammaJenny, CreepyLumo ja KaunaKaino


29. syyskuuta 2019

Maskun loukutus


Me Dewissä olemme todenneet, että monesti joukossa on voimaa eikä esim. populaation purkuun kannata lähteä yhden tai kahden ihmisen voimin.
Maskussa loukutettiin vapaaehtoisporukan voimin elokuusta 2017 helmikuuhun 2019. Dewi oli mukana yhtenä tahona tarjoamassa avuksi välineitä, sijoituspaikkoja kissoille ja henkilöstöäkin.

Siskoni oli töissä Maskussa sijaitsevassa yrityksessä. Hän oli useana aamuna huomannut parkkipaikalla kaksi pentukissaa ja niiden emon. Kun havaintoja tuli monta kertaa viikossa, otin yhteyttä Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n puheenjohtajaan, jolta sain pikaisesti loukun lainaan. Loukutus käynnistyi verkkaiseen tahtiin, eikä hetkeen tapahtunut mitään. Useamman kerran päivässä, muutaman viikon ajan, ajoin Turusta Maskuun vain tarkistaakseni loukun tilanteen. Ei mitään. Aloin tällöin etsimään lisäapua loukutukseen ja sainkin apua Facebookin kautta Dewin omasta loukutusryhmästä sekä koko Suomen kattavasta Eläinten pelastusringistä. Perustin myös Facebookiin oman ryhmän kyseiselle loukutukselle; näin pystyimme yhdessä helpottamaan käytännön asioita.

Kissa menossa loukkuun.

Sitten tapahtui. Eräs loukutustiimin jäsen oli tarkistamassa loukkua parkkipaikalla ja ilmoitti kissan olevan loukussa. Hän kävi naapuritalossa kysymässä, olisiko loukussa oleva kissa mahdollisesti heidän, samalla kun minä lähdin ajamaan Maskuun. Kissa ei ollut naapurin, ja valitettavasti se oli päässyt karkaamaan ruokintaluukun kautta, kun pääsin paikalle. Surullinen takaisku.

Samoihin aikoihin myös pentukissat olivat palanneet ja loukkua siirreltiin mahdollisuuksien mukaan otollisiin paikkoihin. Kunnes löysimme laputuksen yhteydessä paikan, joka kuhisi kissoja. Siinä samassa myös tutustuimme aivan ihanaan eläkeläispariskuntaan, jotka ystävällisesti auttoivat meitä hurjasti loukutuksen suhteen ja saimme käyttää heidän tiluksiaan loukutukseen. He osasivat kertoa, että kissoja on näkynyt useampana vuonna ja ongelma on vain kasvanut. He olivat myös ottaneet yhteyttä Turun Eläinsuojeluyhdistykseen, josta oli järjestetty loukutus. Mutta silloinen loukutus oli valitettavasti keskitetty väärälle sijainnille, ja tulos oli ollut pyöreä nolla.

Alle vuoden ikäinen pentu loukussa.

Koska olimme lähteneet loukuttamaan vain emokissaa ja kahta pentua, populaation suuri koko oli täysin yllätys, joten pyysimme Dewiltä vielä lainaksi toisen loukun ja riistakameran. Apua saatiin myös Maskun Musti ja Mirri -liikkeeltä, joka ystävällisesti lahjoitti meille ruokaa loukutukseen.

Kun oikea sijainti oli vihdoin löytynyt, alkoi kissoja päätyä loukkuun. Ensin saatiin kiinni yksi kissa, sitten kaksi, ja vuosi loukutuksen aloituksesta kissoja oli saatu kiinni jo 40 kappaletta. Operaation aikana pidettiin toki myös taukojakin. Kesällä oli useamman kuukauden tauko, koska kissat saivat ruokaa myös luonnosta, eivätkä ne olisi menneet loukkuihin. Loukutukseen pyhitettiin valtavasti aikaa, rahaa ja organisointia. Talvipakkasilla hankaluuksia tuotti kylmyys, joten käytimme loukun alla makuualustoja ja loukun päällä huopia, avaruuslakanoita ja pressuja. Talvella oli myös tärkeää huolehtia siitä, että aina oli joku tiimin jäsen "hälytysvuorossa", jos riistakamera lähetti kuvan loukussa olevasta kissasta.

Pieni, arka & märkä kissa matkalla turvaan.

Loukutuksen aikana loukkuja pidettiin kymmenissä eri paikoissa. Parhaimmillaan kissoja loukutettiin samanaikaisesti kahdessa eri paikassa  neljällä loukulla ja kahdella riistakameralla. Muutamaan otteeseen supikoirat ja harakat tuottivat ongelmia. Harakoita eksyi ruoan perässä loukkuihin, ja se tietysti tuotti ylimääräistä ajelua Maskuun. Syksyllä 2018 riistakameraan ilmestyi kapinen supi, joka lopulta meni myös ruuan perässä loukkuun. Supi oli todella huonossa kunnossa, ja tiesimme, että se olisi lopetettava. Tästäkin asiasta saisi toisen tarinan, mutta monien puheluiden jälkeen neuvoja asian hoitamiseen saimme muun muassa Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastajalta Emma Kososelta, Turun eläinsuojeluvalvojalta Heidi Leyser-Kopralta ja paikallisen metsästysseuran puheenjohtajalta. Lopulta kapinen supikoira pystyttiin päästämään kärsimyksistään.

Aikuinen kissa tarkkailee loukuttajia.

Kaikki loukutetut kissat toimitettiin Turun kaupungin eläinhoitolaan, ja osa pääsi kesyyntymään Dewin sijaiskoteihin. Yksi loukutetuista kissoista synnytti pennut eläinhoitolalla. Loukutustiimissä oli parhaimmillaan 11 jäsentä sekä Dewin aktiiveja, jotka pitivät loukutusta käynnissä. Ilman tiimityötä oma aika, saatika sitten varat, eivät olisi riittäneet siihen, että loukutusta olisi voitu jatkaa näinkin kauan ja näin mahtavilla tuloksilla.

Kaiken kaikkiaan Maskun populaatiosta loukutettiin 55 kissaa.

- Ansku, loukutuksen alullepanija

Teksti on alun perin julkaistu Dewi ry:n vanhassa blogissa. Teksti on päivitetty 9/2019.