Aran kissan kesyyntyminen sijaiskodissa – Fete Venete Okra

Monet Dewille tulevista kissoista on todella arkoja, eikä kissoilla ole välttämättä ollut aiemmin kontaktia ihmisiin tai sitä on ollut hyvin vähän. Arat kissat viettävät aluksi aikansa piilossa ihmisten silmiltä, eikä sijaiskoti juurikaan pääse ensimmäisten viikkojen aikana kontaktiin kissan kanssa. Kesyyntymisen tahti on toki yksilöllistä ja riippuu hieman populaation taustasta sekä kissan luonteesta.

Kesyyntymisprosessi voidaan jakaa tyypillisesti kolmeen osaan: tottuminen, kesyyntyminen ja luottamussuhteen syventäminen. Tottuminen tarkoittaa sitä, että kissa ei enää pelkää ihmistä ja liikkuu rennosti myös ihmisen ollessa kotona. Kesyyntymisvaiheessa kissa puolestaan alkaa jo kiinnostua ihmisestä ja hakeutuu seuraan esimerkiksi leikkimään. Viimeinen vaihe eli luottamuksen syventäminen tapahtuu useimmiten vasta adoptiokodissa, kun kissa alkaa hakeutua oma-aloitteisesti ihmisen seuraan ja hakea kosketusta. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kaikista kissoista ei tule kesyyntymisestä huolimatta koskaan sylikissoja, sillä kissat ovat erilaisia persoonia.

Fete Venete Okralla oli pehmeä pesä saunan lauteilla.

Vuonna 2025 Dewiltä adoptoitu Fete Venete Okra on hyvä esimerkki kesyyntymisen kaaresta. Okra loukutettiin Fete Venete -populaatiosta maaliskussa 2025, ja heti alkuun hän sai lempinimen Äksyilijä, sillä kissa oli ensimmäiseen majoitukseen saapuessaan äreällä päällä. Aamulla hänet siirrettiin varsinaiseen sijaiskotiinsa, mutta ihmiset ja uusi ympäristö stressasivat kissaa yhä niin paljon, että ensimmäiset kaksi vuorokautta kuluivat paikoilleen jäätyneenä.

Aluksi uuteen paikkaan tultaessa on tärkeä antaa kissan olla omassa rauhassa, jotta kissan stressitilat laskevat. Stressaantunut kissa ei syö eikä käy tarpeillaan ja ensimmäinen prioriteetti kissan saapuessa populaatiopaikalta onkin saada kissa toimimaan, sillä useamman päivän paasto voi aiheuttaa sisäelinvaurioita. Varsinkin uroskissan kohdalla on erittäin tärkeää, että kissa virtsaisi 24 h sisällä, koska virtsatietukos voi olla äkkiä hengenvaarallinen. Kissan stressiä voidaan vähentää lisäämällä eristystilaan tarpeeksi piiloja, jotta kissa löytää itselleen turvallisen paikan. Ruokakupit kannattaa sijoitella kissan piilon lähelle, ja huoneen pitäminen hämäränä tekee ympäristöstä vähemmän pelottavan kissalle.

Ensimmäisessä sijaiskodissaan Okra alkoi pikkuhiljaa syödä ja käydä säännöllisesti vessassa, mutta pysyi ihmisiltä visusti piilossa. Kaksi viikkoa myöhemmin ensimmäisen lääkärikäyntinsä yhteydessä Okra siirtyi seuraavaan sijaiskotiin ja reagoi jälleen muutokseen jäätymällä ensimmäisenä päivänä eristystilana toimivan saunan lauteelle. Tällä kertaa hän kuitenkin rentoutui aiempaa nopeammin ja tutki lauteita jo saman vuorokauden aikana. Toinen eristystilan vessoista päädyttiin siirtämään seuraavana päivänä Okran turvapaikkaan lauteille ja se rohkaisi kissaa käyttämään hiekkalaatikkoa. Lauteille nostetut ruokakupit alkoivat myös tyhjentyä hyvää tahtia.

Arkaa kissaa, kuten tässä Fete Venete Okraa, voi tarkkailla eristyksessä kameran kautta. Näin saadaan tietoa kissan liikkeistä ja hyvinvoinnista stressaamatta kissaa.

Sijaiskodin ihmiset kävivät ensimmäiset päivät eristystilassa vain viemässä ruokaa ja tarkastamassa hiekkalaatikot. Kamera oli kätevä apuväline tarkkailemaan Okran liikuskelua ja ensimmäisen viikon kuluessa sijaiskodin väki näkikin sen välityksellä, että hän alkoi liikkua yhä rohkeammin. Ensimmäiset tutkimusmatkat Äksyilijä-Okra teki saunan lattialle ja myöhemmin muualle kylpyhuoneeseen. Ensimmäisen viikon hän kuitenkin liikkui vain silloin, kun sijaiskoti nukkui tai oli poissa kotoa. 

Seuraava askel rentoutumisessa oli Okran kohdalla se, että hän alkoi sähistä ihmisen tullessa lähelle. Vaikka ihmiselle sähinä voikin tuntua uhkaavalta, niin kissalle se on vain tapa sanoa, että olet liian lähellä. Erityisesti jos kyseessä on stressistä jäätyvä kissa, sähinä on positiivinen merkki ja osoittaa, että kissa uskaltaa asettaa rajansa.

Kun Okra alkoi olla yhä rohkeampi ja viettää aikaa piilonsa ulkopuolella myös ihmisen ollessa kotona, alkoivat sijaiskodin ihmiset viettää aikaa eristystilassa. Vielä tässä kohtaa kissaan ei kannata välttämättä hakea kontaktia, vaan esimerkiksi rauhassa istuminen kirjaa lukien voi rohkaista kissaa olemaan rennosti samassa tilassa.

Lopulta Okra alkoi näyttää kesyyntymisen merkkejä.

Ensimmäiset askeleet kesyyntymisvaiheeseen tapahtuvat yleensä kun tapahtuu jotain miellyttävää, esimerkiksi kun kissa ymmärtää ihmisen tuovan ruuan ja leikittävän. Ensimmäinen kerta, kun Okra poistui piilosta ihmisen ollessa eristystilassa, oli kun Okralle tuotiin ruokaa. Kun hän tämän myötä hoksasi, ettei ihminen ole niin pelottava, Okra uskalsi seuraavaksi tulla leikkimään ihmisen heiluttamalla huiskalelulla. Tähän vaiheeseen pääsy kesti viikkoja, mutta läpimurto leikin suhteen rohkaisi Okraa niin, että hän alkoi jo myöhemmin samana päivänä tulla puskemaan ihmistä ja hakemaan rapsutuksia.

Fete Venete Okra oli Dewillä yhteensä noin kolme kuukautta ennen kuin pääsi viimein adoptiokotiinsa. Tässä ajassa hän ehti kesyyntyä niin, että välillä hyppäsi jopa ihmisen viereen sohvalle rapsuteltavaksi, eikä Okraa voinut enää edes tunnistaa lempinimensä mukaiseksi Äksyilijäksi. Luottamuksen syventyminen jatkuu kuitenkin Okran loppuelämän kodissa.

Kun kissalle valkenee, että ihmiseen voi luottaa ja että ihmiseltä saa säännöllisesti ruokaa, kissa rohkaistuu olemaan enemmän esillä ja tulemaan lähemmäs ihmistä.

Muutos kesyyntymisen ja luottamuksen syventymisen välillä voi tapahtua nopeasti kuten Okrallakin tai viedä reilusti enemmän aikaa. Tärkeintä on, että ihminen omilla teoillaan mahdollistaa sen, että kissan rajoja kunnioitetaan ja hänellä on itsevarma ja turvallinen olo. 

Lisää kissan kesyyntymisestä voi lukea blogitekstistä Arka kissa ja kesyyntyminen.

Lähteet

Dewin sijaiskotiopas

– Emilia ja Oona, Okran sijaiskoti

Elävä Legenda – Saariston Mika

Omenapuut tuoksuivat hieman kanelilta, kun niiden vierestä käveli. Kukat kukkivat, ja kasvimaa näytti tuottoisalta. Oli hiirenhiljaista, sillä linnut eivät pihalle lentäneet lukuisista puista tai linnunruokintapaikoista huolimatta. Kaikki näytti siistiltä, siltä, kuin ei olisi mitään ongelmaa missään. Todellisuudessa kuitenkin oli; kissoja oli kaikkialla minne uskalsi vilkaista.

Saariston populaatio oli iso urakka Dewille ja Dewin vapaaehtoisille, sillä kaikkien panosta tarvittiin. Piti saada ison populaation eläinlääkärikulut maksettua, ja jokaisen elossa pysyneen kissan piti saada katto pään päälleen ja tarvittavaa hoitoa. 

Saariston populaatio oli niin merkittävä, että jopa oman kissani lääkäri muisti tapahtuman; hän oli ollut töissä eräässä eläinsairaalassa, jonne vietiin usein kissoja päivystykseen suoraan loukutuspaikalta. Saariston populaation aiheuttamat vaikeat tunteet eivät rajoittuneet pelkästään Dewin vapaaehtoisiin, sillä varmasti eläinlääkäreilläkin oli työpäivän jälkeen kotiin palattuaan voimaton olo, tai vähintääkin huolta siitä, miten tämä kaikki tulisi päättymään.

Kissat viettivät aikaa piharakennuksessa, jossa oli elävien lisäksi kuolleiden kissojen luurankoja ja muumioita.

Haastava loukutettava 

Kaikki kuitenkin päättyi pitkän uurastuksen jälkeen hyvin. Paikalle ei jäänyt yhtään kissaa, vaan saimme kiinni kaikki 68 kissaa, joista jouduimme laskemaan ikiuneen huimat 50 kissaa. 

Populaatio ehti olla olemassa kymmeniä vuosia, naapurin mukaan yli 50 vuotta, ja me loukuttajat kohtasimmekin niin kissojen luurankoja kuin muumioitakin. Yksi vanhimmista henkiin jääneistä kissoista oli Saariston Mika. 

Saariston populaatiota loukutettiin puolisen vuotta, josta 5 kuukautta omistettiin täysin Mikan kiinnisaamiselle, hän kun oli enää ainut kissa tontilla. Me loukuttajat olimme erityisen turhautuneita, sillä pelkästään käynti populaatiopaikalla kesti useita tunteja, vaikka olisikin vain loukut ladannut ja lähtenyt sitten pois. Mika myös liikkui avoimesti tontilla, vaikka me olimmekin paikalla. Muistan olleeni pihalla katsomassa riistakameroita, kaukana kaikista tarvikkeista kuten haavista tai loukuista.

Näen kamerasta, että Mika on juuri poistumassa ladosta, jonne olin ladannut loukun. Käännyn hitaasti ympäri, ja nostaessani katseeni puhelimestani näen Mikan lampsivan hitaasti eteenpäin arviolta 5-6 metrin päässä minusta. Siinä tilanteessa en voinut muuta kuin viestittää toiselle loukuttajalle, että Mika on tulossa sinnepäin, napataan se. 

Mikaa ei kuitenkaan saatu sillä reissulla kiinni. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Aluksi Mika oli epäluuloinen loukun suhteen.

Lopulta Mika ei voinut vastustaa herkkuja.

Saariston viimeisen kissan nimeäminen

Saariston populaation viimeinen kissa Mika tassutteli lopulta loukkuun 11.4.2024. Eläinlääkärin arvioiman iän mukaan Mika oli yli 10-vuotias suuri kolli, jota ensimmäisessä sijaiskodissa kutsuttiinkin ’’körilääksi’’ koonsa vuoksi. 

Oikeasti Mika nimettiin Mika ’’Skanneri’’ Rantasen mukaan. Eräänä päivänä Dewin pankkitilille alkoi tipahdella runsaasti lahjoituksia melkein 500 euron edestä. Saimmekin yhteydenoton, missä kerrottiin, että poisnukkunut Mika oli suuri kissojen ystävä:

”Yhteisömme pitkäaikainen aktiivijäsen, sairaanhoitaja ja entinen rauhanturvaaja Mika Rantanen on poistunut keskuudestamme. Hän oli luova ja huumorintajuinen ihminen, jonka menettäminen on muuttanut foorumiamme pysyvästi. Mikaa jäivät kaipaamaan myös hänen kissansa Napoleon ja Wellington, jotka ehtivät tulla tutuiksi yhteisöllemme. Mikan rakkaus kissoja kohtaan oli merkittävä ja näkyvä osa keskustelufoorumiamme. Useat meistä halusivat kunnioittaa hänen muistoaan tekemällä lahjoituksen hänen kotikaupungissaan toimivalle ja kissoista huolehtivalle yhdistykselle.

Uskomme, että lahjoituksemme menevät hyvään käyttöön ja että Mika olisi niitä suuresti arvostanut.

Mikan muistoa kunnioittaen,

Pelit-lehden tilaajayhteisö”

Mikan nimen taustalta löytyy kaunis tarina.

Mikan vuosipäivä

Tänään tulee täyteen 2 vuotta siitä, kun Mika-kissa saatiin kiinni, joten haluamme muistella hänen yhdistyksellä ollutta aikaansa sekä jakaa hänen uusimpia kuulumisiaan.

Ensimmäiseen sijaiskotiin saapuessaan Mika ei tiennyt, miten toimia niin ihmisten kuin perustoimintojen suhteen. Mika vietiin jo ihan alussa päivystykseen, sillä hän ei ollut pissannut eikä syönyt vuorokauteen. 

Lääkärissä selvisi, että moneen muuhun Saariston kissaan verrattuna tämä seniori oli huippukunnossa verikokeiden mukaan. Mikalla oli sydän- ja hengitysäänet normaalit, syke tasainen, iho ja turkki normaalit, sekä palpoitavat imusolmukkeet ja kivekset olivat normaalit. Tosin hampaissa oli hammaskiveä ja vasemmassa silmässä oli tulehdus, mikä vaati viikon lääkekuurin. 

Sijaiskoti joutui lopettamaan silmän hoitamisen, sillä hoito aiheutti valtavaa stressiä Mikalle, jonka takia hänet jouduttiin viemään jo parin päivän päästä uudestaan eläinlääkäriin virtsaamattomuuden takia. Onneksi Mika oli sentään alkanut syömään ja juomaan. 

Käynnillä selvisi myös, että Mikalta puuttui useita hampaita, sekä oikean etujalan kannuskynsi oli revennyt ja tulehtunut. Mika saikin tötterön päähänsä nopeasti, sillä tämä nuoli tassuaan ja näin ollen ylläpiti kynnen tulehdusta. Mikasta poistettiin myös yksi punkki kaulasta samalla reissulla.

Mikaa jouduttiin viemään eläinlääkäriin useamman kerran.

Koska eläinlääkäri epäili Mikan pissattomuuden syynä olevan se, että Mika ei tiennyt minne tehdä tarpeensa; olihan kissa viettänyt koko elämänsä ulkona. Sijaiskodin oli alettava luovaksi. Ennen eläinlääkärinkäyntiä Mikalla oli jo tarjolla perinteistä, paakkuntuvaa kissanhiekkaa sekä pellettiä. Lopulta hänellä oli vielä kokeilussa niin sanomalehteä kuin metsän antia multaa, käpyjä ja risuja. 

Valitettavasti Mika vietiin jo kolmannen kerran eläinlääkäriin perustoimintojensa takia: vaikka Mika oli alkanut käymään pissalla, niin kakkaa ei kuulunut. Mikan oloa helpotettiin lääkärissä, minkä seurauksena Mika lopulta päätyi laatikolle perinteisen kissanhiekan pariin, ja tuotti yhden isoimmista kakkakasoista, mitä on viime vuosina Dewillä nähty. Mika aiheutti paljon harmaita hiuksia monelle, ja yksi loukuttaja kommentoikin ’’vaikea oli saada kiinni, ja vaikea pitää hengissä’’.

Ensimmäisessä sijaiskodissa ollessaan Mika oli arka, mutta tuli ainakin kerran syömään sijaisihmisen eteen. Mika oli kiltti, häntä oli helppo hoitaa sekä pakkokäsitellä. 

Mika oli luonteeltaan viihdyttäjä, sillä hän huvitti vapaaehtoisia kiipeämällä seinää vasten nojaavaa verkko-ovea pitkin, sekä muiluttamalla kameraa niin paljon, että hän sai kameran irti seinästä. Häntä kuvailtiinkin mm. ’’kokoonsa nähden yllättävän ketteräksi kaveriksi’’. 

Lopulta Mika vaihtoi sijaiskotia sijaiskodin reissun sekä jatkuvan pakkokäsittelyn vuoksi. Nykyään kissat siirretäänkin herkästi toiseen sijaiskotiin pakkokäsittelyn ajaksi, jotta kissa ei muodosta negatiivisia tunteita hoitajaansa kohtaan. Mikan tiedettiin myös haisevan, ei kovinkaan hyvälle vaan aika pahalle. 

Mika alkoi rentoutumaan toisessa sijaiskodissaan.

Vaikeuksista voiton puolelle

Toisessa sijaiskodissaan Mika yllätti kaikki, ja ’’alkoi toimimaan’’ alusta alkaen: hän söi, pissasi ja kakkasi kuten kuuluukin. Myös hänen löyhkänsä, eli toisin sanoen charmanttinen myskituoksu, oli alkanut selkeästi lieventymään. 

Charmanttinen tämä herra tosin oli, sillä hänellä oli pientä romanssinalkua sijaiskodin oman kissan kanssa, mutta valitettavasti heidän suhteensa ei edennyt minnekään. Mahdollisista sydänsuruista huolimatta Mika alkoi rohkaistumaan. Mika saattoi olla esillä, kun hänelle tuotiin ruokaa, ja välillä Mika odottelikin jo oven takana ruokalähetyksen saapuvan. 

Mikalle myös hankittiin hiekkalaatikoksi lopulta raksapalju, sillä tämä ’’kaivurimiäs’’ tykkäsi todellakin hiekkaa kaivaa sekä levittää sitä ympärilleen. Lopulta Mika siirtyi vielä kerran toiseen sijaiskotiin hänestä riippumattomista syistä.

Kolmannessa sijaiskodissaan Mika ottikin todella isoja harppauksia kesyyntymisen suhteen. Mika oli talouden ainut eläin, ja alkueristyksen jälkeen hän pääsi vapaasti tutkimaan asuntoa. Aluksi herra uskalsi liikkua öisin, kunnes alle kuukauden sisällä muutosta hän tuli ihmisen eteen patsastelemaan aivan yllättäen. Mika alkoi myös syömään keittiössä ihmisen läsnäollessa, ja Mikan lempipaikaksi muodostuikin nopeasti keittiön tuoli.

Sitten alkoi tapahtumaan!

Lokakuussa sijaiskoti kuuli pienen, heleän ja ystävällisen maukaisun. Pari viikkoa maukaisun jälkeen Mika puski jo ihmistä jalkaan, ja seuraavana kuukautena Mika puski ihmisen kättä, ja antoi itseään silittää. Lopulta, noin neljän kuukauden päästä muutosta Mika vietti aikaa ihmisen kanssa samalla sohvalla, ja eleli kuin mikäkin talon isäntä.

Mika pääsi vuonna 2025 muuttamaan omaan loppuelämän kotiinsa.

Perjantaina 10. tammikuuta vuonna 2025 Mikan viimeinen sijaiskoti hyvästeli Mikan, ja kirjoitti Dewin discord-kanavalle näin: ’’Ja niin tämä maailman reippain kissa lähti kotimatkalleen. Sydämeen jäi suuri Mikan muotoinen aukko.’’ Mika pääsi loppuelämän kotiinsa toiselle puolelle Suomea, kauas populaatiopaikasta, joka kerran oli ollut hänelle jaettu koti yhdessä 67 muun kissan kanssa.

Mikan uusimmat kuulumiset

Mikan adoptoija kertoi meille Mikan vuosipäivän kunniaksi herran uusimmat kuulumiset:

”Saariston Mika täyttää pian 12 vuotta ja tämän herran elämään on kyllä paljon mahtunut. Mika loukutettiin 11.4.2024 ja hän saapui 10 vuoden Turun saaristossa seikkailun jälkeen 10.1.2025 asumaan kanssani Joensuuhun. Tänä aikana on ollut mitä hämmästyttävintä seurata tämän kollin kehittymistä. Tällä hetkellä Mikalle kuuluu oikein hyvää, mutta hän oli saapuessaan luokseni peloissaan ja stressaantunut, mutta onko ihmekään kun sijaiskodista lähdetään kopassa useamman tunnin automatkalle Pohjois-Karjalaan. 

Mika on tässä vuoden ja muutaman kuukauden aikana kehittynyt uskomattoman reippaaksi kissaksi. Vuosi sitten hän lähti vieraita peloissaan karkuun sängyn alle, minkä lisäksi hän oli juuri ja juuri alkanut tottumaan minun olemassaolooni. Tällä hetkellä kuitenkin Mika tulee reippaasti tervehtimään vieraita, huutaa minulle rapsujen ja ruoan perään sekä temmeltää ja leikkii ympäri asuntoa. 

Nykyään Mika tykkää rapsutuksista.

Ihan ongelmitta yhteiselo ei ole kuitenkaan ollut. Mattojen repimisen ja puussa pomppimisen lisäksi herralla huomattiin senioritarkastuksessa munuaisarvojen nousseen ja myöhemmin pohdittiin, onko herralla astmaa. Munuaisarvot saatiin kuntoon erityisruokavaliolla, kun taas astma vaikuttaa pysyvän kurissa lääkityksellä, josta Mika ei tykkää sitten yhtään ellei anna samalla herkkutahnaa. 

Joulun aikoihin Mika pääsi tutustumaan myös vanhempieni koiraan. Hieman jänniteltiin, millainen yhteiselo näillä kahdella tulisi olemaan, mutta viikon toistensa välttelyn jälkeen Yoda-koira ja Mika alkoivat sietämään toisiaan. Mika uskalsi haistella koiran tassuja ja molemmat suostuivat rapsuteltavaksi samaan aikaan. Minun piti vain olla molempien välissä kun hieman jänniteltiin. On hankala laittaa sanoiksi, kuinka reipas ja rohkea Mika on ollut kuluneen vuoden aikana. Alkuun oli hieman jännitystä siitä, kuoriutuuko Mikasta sylikissa vai millaiseksi tämä vanha herra muuttuu.

Enää yhteiselo ihmisen kanssa ei jännitä, Mika on huomannut sen olevan jopa aika mukavaa!

Tällä hetkellä hän kuitenkin romahtaa viereeni matolla ja vaatii vatsarapsutuksia, pikkuhiljaa hän uskaltaa myös tulla syliin istumaan sekä ylipäätään makoilemaan sohvalla samalla kun istun siinä. Ehkä tämän vuoden aikana hän suostuu nukkumaan sängyssä samaan aikaan minun kanssani. Pitkälle hän on tullut ja olen niin ylpeä hänestä. Tässä vanhassa mukavuudenhaluisessa herrassa on mitä suurimpia määriä energiaa leikkiä ja temmeltää sekä ottaa vastaan rapsuja. Ehkä myöhemmin tänä vuonna lähdetään valjaat päälle ulos ja hän voi nostalgiapöhinässä näyttää minulle, kuinka Turun saaristossa puihin kiipeiltiinkään. Mielenkiinnolla odotan tämän vuoden hengailua tämän upean otuksen kanssa.”

Me toivomme Mikalle kaikkea hyvää. Hyvää loukutusvuosipäivää köriläs!

– Jonna P., sometiimivastaava sekä entinen loukuttaja, jonka matatabin avulla Mika lopulta meni loukkuun

💚 Dewin vapaaehtoiset kertovat

 💚Arkea, tunteita ja kissojen pelastamista

Dewin toiminta rakentuu yhdistyksessä toimivien aktiivien varaan, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan kissojen auttamiseen. Jokaisella vapaaehtoisella on oma polkunsa yhdistykselle, ja usein se alkaa yhdestä kissasta, tietystä hetkestä tai tarpeesta tehdä jotain merkityksellistä.

Katri ja Iitu ovat kaksi tällaista vapaaehtoista. Heidän tarinansa kuvaavat, miten monella tavalla voi tulla mukaan ja miten vahvaksi osaksi Dewin yhteisöä voi kasvaa.

Katri aloitti sijaiskotina kesällä 2022 ja siitä lähtien hänen luonaan on asustellut parisen kymmentä hoitokissaa. Hän on ollut mukana myös hallituksessa, sihteerinä, sijaiskotivastaavana ja kissatiimiläisenä. Katrin mukaan hän tarvitsi elämäänsä merkityksellisyyttä.

“Kaipasin elämääni jotain merkityksellistä tekemistä ja harrastusta.”

Iitu puolestaan tuli mukaan loppuvuodesta 2020. Ensimmäinen oma kissa, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoitu Hilda sai hänet rakastumaan eläinsuojeluun ja johdatti Dewin vapaaehtoiseksi. Sittemmin Iitu on ollut mukana lähes kaikessa Dewin toiminnassa.

“Hilda oli populaatiokissa, joka sai rakastumaan eläinsuojeluun.”

Katrin ja Iitun kokemuksista näkee, että vapaaehtoistoiminnan toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Jokainen voi tulla mukaan omalla tavallaan, omalla ajallaan ja omalla osaamisellaan. Jokaisen panos on tärkeä.  

Iitu syksyllä 2020 ensimmäisten sijaiskotilaistensa Talvikin ja Mielikin kanssa.

🐾 Arki sijaiskotina – mitä vapaaehtoinen oikeastaan tekee?

Sijaiskotitoiminta on yksi Dewin vapaaehtoistyön kulmakivistä. Sijaiskoti on paikka, jossa kissa saa rauhoittua, toipua ja opetella luottamaan ihmiseen. Katrin ja Iitun kokemukset näyttävät, miten monimuotoista ja vaihtelevaa arki voi olla.

Katrin mukaan tavallinen päivä ei juuri eroa elämästä ilman sijaiskissoja, rutiinit ovat samat kuin omien kissojen kanssa. Suurin muutos tulee silloin, kun talossa on pentuja, sillä niiden aiheuttaman sotkun määrä on ihan tolkuton.

Katrin koti on muokkautunut kissaystävälliseksi vuosien varrella: aluksi käytössä oli kokonainen kissahuone ja myöhemmin erillinen työhuone, jossa hoitokissat saavat olla rauhassa. Useimmat kissat oppivat kuitenkin nopeasti, millaista arki ihmisen kanssa on.

Iitulla arki puolestaan rytmittyy usein kissan lääkityksen mukaan, sillä hän ottaa usein vastaan kissoja, jotka tarvitsevat erityisiä hoitotoimenpiteitä ja lääkinnällistä apua.

Vaikka arki voi olla sotkuista, aikataulutettua ja joskus raskastakin, molemmat kuvaavat sitä ennen kaikkea palkitsevaksi. Jokainen pieni edistysaskel on voitto, sekä kissalle että vapaaehtoiselle. 

💚 Luottamuksen rakentuminen – vapaaehtoistyön sydän

Luottamuksen syntyminen on yksin niistä asioista, joiden vuoksi moni vapaaehtoinen jatkaa eläinsuojelutyötä vuodesta toiseen. Se on konkreettinen muistutus siitä, miksi vapaaehtoistyötä tehdään: jotta kissa, joka ei ehkä ole koskaan saanut kokea turvaa, voi vihdoin elää rauhassa ja turvassa. 

Katrille luottamus näyttäytyy usein leikin kautta, kun näkee, että kissa kerää rohkeutta ja saa ehkä elämänsä ensimmäisiä positiivisia kokemuksia ihmisestä.

Iitulle puolestaan silloin kun pelon alta paljastuu kissan oma persoona. 

"Melkein ratkeaa ilosta, kun näkee kissan oman persoonan pelon alta.”

Nämä tilanteet eivät synny tyhjästä. Ne ovat seurausta vapaaehtoisen tekemästä työstä ja niistä lukemattomista pienistä teoista, joita kukaan ulkopuolinen ei näe: rauhallisista hetkistä lattialla, hitaista lähestymisistä, toistuvista rutiineista, lempeistä sanoista ja siitä, että joku jaksaa yrittää uudelleen päivä toisensa jälkeen. 

Juuri tällaiset hetket muistuttavat, että vapaaehtoistyö ei muodostu vain käytännön tehtävistä, vaan myös turvan rakentamisesta, luottamuksen ansaitsemisesta ja mahdollisuuden antamisesta. Ja siksi sellaiset hetket tuntuvat niin suurilta. 

  Sijaiskotielämän pieniä iloja: poseeraushetki linnan valtiaana.

🐾 Luopuminen – osa vapaaehtoisen matkaa

Sijaiskotitoimintaan kuuluu myös luopuminen, joka on yksi niistä hetkistä, joissa vapaaehtoistyön merkitys konkretisoituu. Kun kissa on saanut sijaiskodissa turvaa, hoitoa ja aikaa toipua, vapaaehtoinen pääsee näkemään työnsä tuloksen: terveen kissan, joka on valmis omaan kotiin. 

Katrille luopuminen on ennen kaikkea iloinen hetki, sillä työ on ikään kuin saatu päätökseen.

“Adoptiot ovat olleet iloisia ja helpottavia. On ihanaa palata normaaliin arkeen ja alkaa odottaa seuraavaa hoitokissaa.”

Iitulle sen sijaan tunnesiteet ovat suuria, mutta tieto oikeasta kodista tekee irti päästämisestä kevyempää.

“Tunnesiteet ovat isoja, mutta kun tietää että kissa pääsee juuri oikeaan kotiin, se helpottaa.”

Luopuminen ei kuitenkaan ole vain henkilökohtainen kokemus, vaan osa vapaaehtoistyön ketjua. Adoptiotiimi tekee huolellista työtä ja sijaiskodit tietävät, että jokaiselle kissalle etsitään koti, joka vastaa juuri sen kyseisen kissan tarpeita. Siksi luopuminen ei tunnu menettämiseltä, vaan pikemminkin yhteiseltä onnistumiselta. Se on hetki, jolloin vapaaehtoinen näkee, että omalla panoksella on ollut merkitys. Juuri se antaa voimaa ottaa vastaan seuraavan kissan, seuraavan tarinan ja mahdollisuuden auttaa. 

💚 Haasteet, jotka eivät näy ulos päin

Eläinsuojelutyö ei ole pelkkiä onnistumisia tai suloisia kissavideoita. Vapaaehtoisten arjessa on myös hetkiä, jotka eivät aina päädy sosiaalisen mediaan: epävarmuutta, huolta ja tilanteita, joissa ei tiedä miten kaikki tulee päättymään. Juuri näissä hetkissä vapaaehtoistyön todellinen luonne näkyy kaikkein kirkkaimmin. 

Katri on kohdannut niin sairaita kuin synnyttäviä kissoja sekä pentujen menetyksiä. Yksi mieleenpainuvimmista öistä oli se, kun hän ja toinen vapaaehtoinen syöttivät pentuja aamukolmelta, uupuneina mutta päättäväisinä.

“Pimein hetki ennen aamunkoittoa, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.”

Iitulla on ollut hoidossaan kissoja, jotka ovat avanneet haavoja, hyökänneet kivun vuoksi tai tarvinneet intensiivistä hoitoa. Joskus se tuntuu vaikealtakin.

“Vaikeinta on, kun kissa ei ymmärrä, että yrität auttaa.”

Nämä tilanteet ovat raskaita, mutta ne ovat myös osa vapaaehtoistyötä. Sitä puolta, jonka vain harva näkee. Jokainen vaikea tilanne on osoitus siitä, miten paljon vapaaehtoiset antavat itsestään, ajastaan ja tunteistaan kissojen vuoksi. 

Sen vuoksi yhteisö on niin tärkeä. Dewissä kukaan ei jää yksin, sillä aina on joku, jolle voi soittaa, joka tulee avuksi, joka ymmärtää ja osaa toimia tilanteessa. Vapaaehtoistyö ei ole yksinäistä taistelua, vaan yhdessä kannattelemista: voimaa, joka syntyy ihmisistä, jotka haluavat auttaa silloinkin kun on kaikkein vaikeinta. 

   “Forget me not Sussu, yksi monista Dewillä olleista kissoista, jotka ovat saaneet uuden alun.

🐾 Vapaaehtoistyö – Mikä saa jatkamaan?

Kun kysyy vapaaehtoisilta, mikä saa heidät jatkamaan vuodesta toiseen, vastaukset palaavat yhä uudelleen samoihin teemoihin: yhteisöön, onnistumisiin ja siihen tunteeseen, että omalla panoksella on merkitystä. Katri kiteyttää asian yksinkertaisesti:

“Dewin voima on yhteisössä. Kukaan ei tee tätä yksin.”

Iitulle jokainen kotiin päässyt kissa on muistutus siitä, miksi vapaaehtoistyötä tehdään, jokainen oman kodin saanut kissa kannustaa jatkamaan eläinsuojelutyötä. 

Vapaaehtoistyö Dewissä ei ole yksinäistä puurtamista, vaan yhdessä rakentamista. Se on sitä, että joku vastaa viestiin keskellä yötä, joku tulee auttamaan eläinlääkärikäynnille, joku kuuntelee kun on ollut raskas päivä. Se on oppimista, jaksamista ja toisten tukemista ja juuri tämä yhteisöllisyys tekee eläinsuojelutyöstä niin erityislaatuista.

Kun vapaaehtoinen näkee, että kissa saa uuden alun tai kun vaikea tilanne ratkeaa yhdessä, syntyy tunne joka kantaa pitkälle.

💚 Mitä kaikkea vapaaehtoistyö voi olla?

Dewissä vapaaehtoistyö ei ole vain sijaiskotina toimimista. Yhdistyksen arki rakentuu monista erilaisista tehtävistä ja jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan oman palasensa kokonaisuuteen. Katrin ja Iitun kokemukset osoittavat, että mukaan voi tulla hyvin monella tavalla. 

Katri on vuosien aikana ollut useassa roolissa ja hän kuvaa vapaaehtoistyötä näin: “Aina saa apua ja neuvoja, yksin ei tarvitse jäädä.” 

Iitu puolestaan on tehnyt kaikkea kissojen loukutuksista eläinlääkärikäynteihin. Hänelle vapaaehtoistyö on ollut tapa oppia ja kasvaa: “Sijaiskoteilu vaatii aikaa, jaksamista ja halua oppia.”

Eläinsuojelutyö näkyy monessa muussakin muodossa kuin sijaiskoteiluna. Loukutustiimi tekee työtä ulkona elävien kissojen parissa; sometiimin vapaaehtoiset kertovat kissojen tarinoita eteenpäin ja tiedottavat yhdistyksen tapahtumista. Tapahtuma- ja varainhankintatiimi suunnittelee kannatustuotteita ja järjestää tempauksia ja keräyksiä, jotka tuottavat varoja ja näkyvyyttä. Autoapulaiset auttavat kissojen ja kissantarvikkeiden kuljetuksissa. Sijaiskotien tukena toimii kissatiimi, joka vastaa kysymyksiin, neuvoo ja auttaa arjen tilanteissa. Taustalla Dewin hallitus pitää huolta siitä, että toiminta rullaa ja pysyy vakaana.

Dewin vapaaehtoistoiminta rakentuu ihmisistä, jotka haluavat antaa kissoille mahdollisuuden parempaan elämään. Jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan jotakin ainutlaatuista. 

Jos joskus mietit, voisiko sinulle olla paikka tässä joukossa, älä epäröi lähteä kokeilemaan. Dewissä jokaiselle löytyy oma tapa auttaa. 

 Rauha, turva ja uni. Sitä vapaaehtoistyö mahdollistaa.

 – Omppu, Dewin aktiivi