15. joulukuuta 2019

Vapaaehtoistyö eläinsuojeluyhdistyksessä

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin.
Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Minäpä kerron.

Meillä on 8-henkinen hallitus: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sijaiskotivastaava, taloudenhoitaja, sihteeri ja kolme jäsentä. Tehtävänjako ei kuitenkaan ole ihan näin selkeä, sillä esimerkiksi uusi puheenjohtajamme Marju on myös tapahtumavastaava ja pyörittää tapahtumatiimiä  ja mikäli olette huomanneet, Dewillä riittää joka kuukausi jos minkälaista häppeninkiä. Anna, joka on ollut Dewin toiminnassa mukana jo 10 vuotta, siirtyi nyt puheenjohtajan penkiltä sihteerin saappaisiin.

Sijaiskotivastaavamme Ida pyörittää koko kissakaartia ja sijaiskotipalettia. Tarkoittaen sitä, että hän tietää kaikki kissamme, joita on tällä hetkellä tasan sata, ja on yhteyksissä kaikkien sijaiskotiemme kanssa, joita on jopa 59.

Nyt kun Dewin toiminta on vain kasvanut entisestään, Ida on saanut avukseen sijaiskotitiimin. Kaikki kissat on jaettu viiden eläinlääkäri-vastuuhenkilön kesken, ja kaikki sijaiskodit on jaettu viiden"troubleshooterin" kesken. Ell-vastuuhenkilöt vastailevat kissan terveyteen liittyviin kysymyksiin, troubleshooterit puolestaan auttavat kissan käytökseen, kesyttämiseen ja totuttamiseen liittyvissä asioissa.

Myrtti van Pikis

Sijaiskotitiimin keskusteluketjut paukkuvat päivittäin, kun ell-vastaavat ja troubleshooterit kysyvät toisiltaan neuvoja. Yksi troubleshootereista, Jannina, on noussut ryhmän varsinaiseksi "calm-downaajaksi". Toisin sanoen, kun pientä kriiseilyä ja paniikkia on ilmassa, Jannina on kylmän rauhallinen "calm down" -rauhoitteilija. Ja kun joku Dewin kissoista tekee jonkin pienen edistysaskeleen, esimerkiksi siis vaikka tulee iltasella näyttäytymään olohuoneeseen sijaiskodin ihmiselle, koko sijaiskotitiimimme elää mukana tässä ihmeessä. Vaikka eihän se sijaiskotitiimille ihme ole: tiedämme, että niin tapahtuu jossain vaiheessa, mutta se on aina yhtä ihmeellistä!

Sitten on tuo varapuheenjohtajamme Mira, joka on aivan oma lukunsa. Hän nyt muun muassa tuottaa sisällön Dewin some-kanaviin, kirjoittaa ohjeistukset ja päivittää niitä, kehittää koko ajan lisää keinoja varainkeruuseen ja löytää siten itsensä myös vähän väliä tapahtumien suunnittelun puolelta. Mira organisoi myös kannatustuotteiden myyntiä ja niiden varastotilannetta, ja kaiken huipuksi hän on adoptiovastaavamme. Eli haastattelee kotiehdokkaat läpi ja toimii sijaiskodin ja kotiehdokkaan välikätenä tapaamisia sovittaessa.

Nyt kun kissaluku on kasvanut, Mirakin on saanut adoptiotiimin. Tai siis, TerhinEli nykyään Terhi julkaisee nettisivuilla kissojen esittelyitä ja päivittää niitä. Terhi on myös hallituksen uusi jäsen ja yksi troubleshootereista. Elina puolestaan on toinen uusi hallituslainen ja pyörii pääasiassa tapahtumatiimissämme.

Kuva populaatiopaikalta.

Meidän Maija on myös oma lukunsa. Hänen luonaan on niin sanotusti päävarastomme: eli paikka, josta löytyy kissojen tarvikkeita, ruokaa ja hiekkaa. Maija on yksi eläinlääkärivastaavista ja ajaa todella paljon Dewin asioilla: hän kuskaa kissoja eläinlääkäriin, hakee lahjoituksia yhteistyökumppaniliikkeistämme, tekee kierroksia sijaiskodeissa eli käy jakamassa ruokaa ja hiekkaa kissoillemme, ja tarpeen tullen lupautuu käydä tarkistamassa kissan tilanteen, jos sen vointi tai käytös huolestuttaa sijaiskotia. Ja jos yhtäkkiä tarvitsee kissa viedä päivystykseen, 99 prosentin varmuudella se on Maija, joka ilmoittaa, että hän voi viedä  oli kello sitten mitä tahansa. Nyt kaiken lisäksi Maija lähti taloudenhoitajaksi, mikä on kenties yhdistyksen haastavin tehtävä. Hänen nimittäin pitää pysyä realistisena "ilonpilaajana", kun kissoja olisi tulossa Dewille ovista ja ikkunoista resurssien ollessa valitettavan rajalliset.

Ja sitten olen minä, kolmas uusi hallituslainen. Olen samalla Dewin tiedottaja, eli teen joka toinen kuukausi jäsenkirjeen, pyöritän tätä Dewin blogia Dewilleä ja olen myös yksi troubleshootereista.

Hallituslaiset myöskin luovuttavat kissat: eli kun kissa adoptoidaan, joku hallituslaisista käy sijaiskodissa paikan päällä tekemässä paperihommat kissan uuden kodin kanssa. Jokaisen hallituslaisen tehtävissä näkyy vähintään jossain määrin loukutusten suunnittelu ja itse loukuttaminen.


Severus van Pikiksen jännittävä ensimmäinen päivä sijaiskodissa.

Niin ei tämän kokoinen yhdistys pelkällä hallituksella pyöri. On tapahtumien järjestäjiä, tapahtuma-avustajia, autoapulaisia, loukutusavustajia ja kissanhoitajia, jotka auttavat, kun sijaiskoti on esimerkiksi lomalla. Ja kuten jo kerroin, meillä on huikeat 59 sijaiskotia, jotka mahdollistavat tämän toiminnan. Vapaaehtoisia sijaiskotitoiminnassa on tietty vielä enemmän, sillä siinä missä me laskemme, että on yksi sijaiskoti, saattaa sijaiskodissa itsessään asua vaikkapa neljä ihmistä.

Sijaiskotitoiminnassa alkutaival on aina melko samanlainen. Kissa/kissat laitetaan eristyksiin esimerkiksi kylppäriin. (Myös silloin, vaikkei sijaiskodilla olisi omia eläimiä, koska näin hoidokeille syntyy aluksi oma turvallinen pieni reviiri.) Kissat asuvat omassa pienessä tilassaan, heille viedään ruokaa & heidän vessat siivotaan. Sijaiskoti yrittää saada selvyyden siitä, että kaikki kissat syövät, jos kissoja on enemmän kuin yksi. Kun ruoka on ensijärkytyksen jälkeen alkanut maistua, kissat madotetaan, madotuksen jälkeen käytetään eläinlääkärissä steriloitavana ja rokotettavana, madotetaan pari kertaa uudelleen ja sitten vielä käytetään uudestaan eläinlääkärissä tehosterokotettavana. Ja helpoimmillaan, jos kissa on luottavainen tai valmiiksi saanut positiivisia ihmiskokemuksia, kissalle voidaan alkaa jo tässä vaiheessa etsiä kotia. Ja jos kissa on "kivan värinen" ja antaa jopa koskea, se yleensä löytää kodin nopeaan. Jolloinka kissan aika sijaiskodissa on vain kuukauden tai kaksi. Useimmiten kissa on sijaiskodissa yhdestä viikosta viiteen kuukauteen.


Nymphadora "Dora" van Pikis

Parhaimmillaan sijaiskotina toimiminen on palkitsevaa ja alkushow'n jälkeen aivan tavallista kissa-arkea: sijaiskissa elelee asunnossa, tottuu pikkuhiljaa paremmin ihmisiin ja samaan aikaan sille etsitään loppuelämän kotia. Mutta aina sijaiskotitoiminta ei ole ihan auvoista.

Milloin sijaiskodissa valvotaan, kun kissat kylppärissä itkevät ja huhuilevat ensimmäisinä päivinä populaatiokavereidensa perään, milloin kissan ripuliin ei näytä löytyvän syytä eikä hoitokeinoa. Milloin kissan silmä näyttää tulehtuneelta, mutta kissa ei päästä lähelle, jotta ihminen voisi varmistaa näkemänsä. Milloin kokee hirveitä tunnon tuskia siitä, kun säikäyttää vahingossa aran kissan tai kun on pakko pistää pyykinpesukone pyörimään kissan oleillessa vielä kylppärissä. Ja milloin sitä itse kukin putoaa kärryiltä kissan ajatusmaailmasta: juuri, kun ihmissilmään arki on tasaantunut ja kaikilla osa-alueilla pyyhkii hyvin, kissa pissaa väärään paikkaan. Ja seuraavaksi pitää selvittää, että onko kissa kipeä vai stressaantunut, ja jos kyse on stressistä, niin mistä se johtuu.


Mushu van Pikis oli pitkään apaattinen, paino ei tahtonut lähteä nousemaan ja alkuun sillä oli myös silmätulehdus.

Pentuarki vaikuttaisi olevan ehdottomasti stressaavinta (mutta vastapainoksi myös palkitsevinta) aikaa. Milloin sijaiskodissa joudutaan heräämään muutaman tunnin välein ruokkimaan kissanpentuja, ja milloin elämä onkin yhtäkkiä pelkkää punnitsemista: alle luovutusikäiselle pennulle pitäisi tulla 100 grammaa lisää painoa viikossa.

Nyt syksyllä Dewille on tullut poikkeuksellisen paljon huonokuntoisia ja kuivuneita kissanpentuja. Esimerkiksi sijaiskotivastaavamme Ida joutui melkoiselle koetukselle, kun hänen "kissanpentuhuoneeseen" muutti viisi tällaista kaveria. Joka kerta, kun näytti siltä, että jokaisen pennun paino lähtee varovaiseen nousuun, vähintään yhden kunto romahti, ja pentuja käytiin nesteyttämässä eläinlääkärissä  yleensä sopivasti lauantai-sunnuntai-välisenä yönä. Lopulta yksi pennuista piti päästää kärsimyksistään. Se oli hirveää.

Meidän onneksemme sijaiskotina toimivat vapaaehtoisemme ovat eläinrakkaita ja ymmärtäväisiä näitä stressaantuneita, kipeitä, arkoja ja pelokkaita kissoja kohtaan.

Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia Dewin vapaaehtoisia ja muistuttaa teitä siitä, miten tärkeää työtä teette. Te olette edistämässä kissan arvoa ja muuttamassa ihmisten suhtautumista kissoihin, ja te annatte uuden mahdollisuuden vuosittain jopa melkein parille sadalle kissalle. Kiitos.

Oikein ihanaa joulun aikaa!

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja

Etsimme jatkuvasti sijaiskotien lisäksi myös muita vapaaehtoisia! Olisitko kiinnostunut toimimaan adoptiotiimissä, tapahtumatiimissä tai sijaiskotitiimissä? Oletko 
mestari saamaan kissoja kantokoppiin tai olisiko sinulla motivaatiota järjestää ruoka- ja hiekkakeräyksiä? Olisitko elementissäsi myyntipöydän takana tai olisiko sinulla uusia ideoita Dewin tapahtumiin? Onko sinulla auto ja aikaa joskus käyttää kissoja eläinlääkärissä? (Huom. Dewi maksaa bensat kulukorvauksina.) Jos haluat mukaan toimintaan tai olet kiinnostunut kuulemaan lisää vapaaehtoistyöskentelyn mahdollisuuksista, laita sähköpostia osoitteeseen: info@dewi.info



Mushu voi nykyään paljon paremmin! <3

13. joulukuuta 2019

Operaatio Myllymäen kissat


Uudenkaupungin Myllymäen kissapopulaatio ei ollut kenenkään ongelma. Vuosien vatvomisen jälkeen paikalliset ihmiset päättivät puuttua asiaan. Kodittomien kissojen populaatio aivan kaupungin keskustan liepeillä saatiin poistettua vapaaehtoisten ihmisten panoksen ansiosta.

Myllymäki sijaitsee aivan Uudenkaupungin ydinkeskustan vieressä.

Myllymäki sijaitsee Uudenkaupungin keskustassa. Mäen päällä sijaitseva puisto on saanut nimensä siellä sijaitsevien tuulimyllyjen mukaan. Puistoa reunustaa kauniit vanhat puutalot, ja kesäisin siellä kukkivat kauniit istutukset. Puiston laidalla asusteli talvella 2011 myös noin 20 kodittoman kissan populaatio. Kissamäärä oli vaihdellut radikaalisti, kesän pentueet kasvattivat populaatiota, mutta talven pakkaset taas verottivat sitä. Osa menneiden kesien pennuista oli päässyt pois puistosta, kun paikalliset ihmiset ovat käyneet poimimassa pentuja omikseen. Kissoja oli hävinnyt säännöllisesti myös luonnollisen poistuman kautta. Suojaa alueella eläville kissoille tarjosivat rakennusten kivijalat ja ullakot.

Kissat hakivat suojaa talvipakkasilta muun muassa avonaisilta vinteiltä.

Mäellä oli asunut kissoja jo useamman vuoden ajan, ja ongelmaa oli puitu paikallislehteä myöden. Mikään taho ei kuitenkaan kokenut asiakseen puuttua kissojen askeettisiin asuinoloihin ja holtittomaan lisääntymiseen. Vuoden 2011 alussa liikehdintä Myllymäen ja kaikkien Vakka-Suomen eläinten puolesta alkoi. Laitilan ja Uudenkaupungin aktiiviset eläinihmiset päättivät perustaa alueelle uuden yhdistyksen, Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Vsesy:n. Sen ensimmäiseksi tavoitteeksi kirjattiin Myllymäen tyhjentäminen sisäsiittoisesta populaatiosta.

Yksi Myllymäen kissoista sai nimekseen Toope Raitanen.

Vastaperustettu yhdistys ei kuitenkaan kyennyt näin isoon projektiin yksin. Loukutus, kissojen sijoitus, eläinlääkärimaksut ja mahdolliset lopetuskulut vaativat sekä vapaaehtoisia että rahavaroja. Kevään kiimojen ja kissatappeluiden häämöttäessä lähitulevaisuudessa, Dewi päätti lähteä mukaan projektiin. Toisen yhdistyksen tuelle oli tarvetta myös sijoituspaikkojen vuoksi, sillä alueen löytöeläimiä vastaanottanut taho ei ottanut vastaan villiintyneitä populaatioiden kasvatteja. Ainainen sijaiskotipula vaivasi myös Vakka-Suomessa, sillä arkojen hoidokkien ottajia ei ollut jonoksi asti. Käytännössä katsoen tämä valitettavasti johti siihen, että sijaiskotipaikkojen täyttyessä oli jäljelle jääneiden kissojen kohtalo joutua kissojen taivaaseen.

Halla-kissa pelokkaana loukussa jouduttuaan sinne ruuan houkuttelemana.

Lokakuussa 2011 projekti saatiin lopulta päätökseen. Myllymäeltä loukutettiin ja otettiin kiinni projektin aikana yhteensä 35 kissaa, joista 23 päätyi Dewille Turkuun. Lopullinen kissaluku nousi hurjasti talven lukemista, sillä kesän mukana tulivat myös uudet pennut. Projektin aikana jouduttiin lopettamaan vain neljä kissaa, joista yksi oli pahoin loukkaantunut pentu. Lisäksi Dewille tulleista pennuista Aurinkotuuli ja Päivyt joutuivat autuaimmille metsästysmaille pahan, perinnöllisen sydänvian vuoksi.

Kaverukset Lenora ja Parsifal, jotka menivät peräkkäin samaan loukkuun ja pääsivät vielä yhteiseen sijaiskotiin.
Molemmat kissat saivat omat kodit.

Kaikki yhdistyksellä kotia etsineet ”myllymäkeläiset” saivat loppuelämän kodit. Näistä ”villeistä” kissoista tuli tavallisia, kesyjä kotikissoja, vaikka osalla kesyyntyminen kestikin toisia pidempään. Tämäkin projekti osaltaan todisti sitä, että kissat näistä populaatioista eivät aina ole ns. ”menetettyjä tapauksia”, vaan monista saa kärsivällisyydellä ja hyvällä hoidolla kesytettyä rakkaan lemmikin.


Teksti on julkaistu alunperin Dewi ry:n nettisivuilla vuonna 2012.

8. joulukuuta 2019

Myyn kirous


Moni Dewiläinen muistaa hyvin erään tietyn paimiolaisen kissapopulaation vuodelta 2015. Tuo populaatio vaati monelta yhdistyksen aktiivilta pitkäjänteisyyttä, lehmän hermoja ja sitoutumista. Turun-Paimion välinen moottoritie tuli tutuksi, samoin tuo yksi pihapiiri.

Paikalta loukutettiin yhdistykselle yhteensä ehkä viisikymmentä kissaa. Tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä, sillä aikaa populaation tyhjentämiseen kului kokonaiset kolme vuotta, eikä kukaan lopulta jaksanut enää pitää lukua. Kissoja asui talon vintillä, vanhassa navetassa ja muissa ulkorakennuksissa. Muutamat kissat ulkoilivat vain talon katolla ja pihapuissa, osa piileskeli pihan liepeillä ja kävi syömässä vain yöaikaan, ja viimeinen kiinni otettava kissa ei vain suostunut kävelemään loukkuun.


Myös luonteita oli kissapopulaatiossa joka sorttia. Oli uteliaita ja melko nopeasti kesyyntyviä nuoria kissoja, joita ruokkijamummo oli kesyttänyt pennusta asti. Oli arpinen, hammasvaivainen Musta-kolli, jota populaatioelämä oli selvästi kolhinut pidemmän aikaa. Kaikki kissat saatiin kuitenkin pikkuhiljaa hienosti sosiaalistettua ja muuttamaan pysyviin koteihin. Paitsi Myy.

Myy oli populaation arempia kissoja, ja se oli ennen kiinnijäämistään tehnyt pennut vanhaan navettaan ja hoitanut ne yhdessä oletetun sisarensa Mymmelin kanssa. Kuten moni populaatiokissa, Myykin sai pennut nuorena, ehkä vain puolivuotiaana. Yhdistykselle tullessaan se arvioitiin vielä alle vuoden ikäiseksi.


Alkuun Myy eteni sijaiskodissa samoin kuin moni muukin samasta paikasta tullut kissa: alkoi syödä, käydä tarpeillaan ja tutustua lähiympäristöönsä. Saunasta tuli Myyn turvapaikka, johon se saattoi paeta, jos ihmisen läheisyys kävi liian ahdistavaksi.

Myyn ajateltiin voivan hyötyä sosiaalisemman kissan mallista, ja siksi Myy saikin pian rohkean kissakaverin seurakseen. Myy vain ei tästä pitänytkään, vaan linnoittautui saunaansa. Kun kaveri koetti tulla tekemään tuttavuutta saunan ovelle, seurauksena oli rähinä. Yhdistysläiset oppivat läksynsä, ja kun kissakaveri hetken päästä muutti pois, Myy sai jatkossa edetä kesyyntymisessä omaan tahtiinsa ainoana kissana.


Toisen kissan poismuuton jälkeen Myyssä tapahtui selvä käänne. Se alkoi nopeaan tahtiin ottaa asunnon haltuunsa. Myy kesyyntyi, mutta omalla tavallaan, ei siten kuin kesyyntymisestä yleisesti ajatellaan. Yleisesti ottaen häneen ei nimittäin saa vielä tänä päivänäkään koskea. Yhteen ihmiseen Myy on matkansa varrella luottanut sen verran, että on antanut tämän muutaman kerran silittää häntä.

Vaikka Myy ei kosketusta hakenutkaan, hänen tapoihinsa alkoi kuulua muun muassa matoilla selällään tassut pystyssä makoilu, ihmisten touhujen tuijottaminen lähietäisyydeltäkin, ruoan äänekäs vaatiminen ja riehakkaat leikit heiteltävien pallojen ja muiden lelujen kanssa.


Myystä tuli oikea yhdistyksen lemmikki, ja kuvaukset sen valloittavista touhuista saivat aina hyvälle mielelle. Ehkei Myytä voinut täysin kesyksi sanoa, mutta ei kyllä millään muotoa enää araksikaan, saati villiintyneeksi. Mutta kotia vain ei löytynyt.

Kului vuosi ja toinenkin. Tuntui hämmentävältä seurata, miten saman populaation kissat yksi toisensa jälkeen muuttivat uusiin koteihinsa, ja Myylle vain ei löytynyt ottajaa. Toki Myy oli väritykseltään mustavalkoinen, tuo maatiaiskissan ”perusväri”, joka ei ole ensimmäisenä kissanetsijöiden toivelistalla. Lisäksi Myyn arkuus tietysti vaikeutti sen kodinsaamista. Mutta silti, samaan aikaan yhdistykseltä adoptoitiin useita muita mustavalkoisia ja/tai arkoja kissoja. Miksei Myy kelvannut? Yhdistyksessä Myystä oli tullut lähes kaikkien aktiivien suosikkikissa persoonallisine tapoineen, mutta adoptiokyselyitä ei kuulunut. Facebookissa sijaiskotitiimin omassa ryhmässä Myy poseerasi kansikuvassa, ei ehkä järin edustavana mutta kuitenkin. Aloimme jo puolivitsillä epäillä, että olimmeko siten asettaneet Myyn ylle jonkin kirouksen!

Myyn kuva, joka on ollut sijaiskotitiimin ryhmän kansikuvana.

Kolmen vuoden kuluttua Myyn saapumisesta tapahtui pieni ihme: Paimion populaation viimeinen kissa saatiin vihdoin kiinni. Ja se kissa sattui olemaan Myyn sisko, Mymmeli. 

Yhdistyksessä riemuittiin, että vihdoin saadaan Myylle kaveri, jonka se kelpuuttaa. No, tavallaan se kelpuutti, jos toisen sietämistä pitkin hampain voidaan kelpuuttamiseksi sanoa. Ehkä sisarrakkaus ei vain tässä perheessä kukoistanut tai eroaikaa oli kulunut liian kauan, mutta ystäviä ei Myystä ja Mymmelistä enää tullut. Jonkin ajan kuluttua Mymmeli muutti toiseen sijaiskotiin, ja Myy sai jälleen hallita valtakuntaansa yksin.


Ensi keväänä olisi tullut täyteen viisi vuotta siitä, kun Myy saapui yhdistyksen hoiviin. Yksikään Dewin kissa ei ole viettänyt sijaiskotiaikaa lähimainkaan niin kauan. Myy on osoitus siitä, että rescuekissojen kotimarkkinat voivat olla oikukkaat. Se on toisaalta myös osoitus siitä, että jokaiselle löytyy lopulta se oikea koti, kun vain malttaa odottaa. Marraskuussa 2019 se nimittäin viimein tapahtui. Löytyi ihminen, joka halusi adoptoida juuri Myyn. 

Nyt sijaiskotitiimimme on myös vaikean päätöksen edessä: kenet kissoista uskallamme laittaa seuraavaksi kansikuvaksi tiimin Facebook-ryhmässä!

Haluamme lähettää Myylle rakkaudentäyteiset jäähyväisterveiset ja toivottaa vain parasta sen elämään uudessa kodissa. Toivottavasti sieltä löytyy runsaasti kelvollisia mattoja saalistusleikkeihin!

Jäät ikuisesti sydämiimme Myy <3

Haikein mutta onnellisin terveisin,
Dewin aktiivit


3. joulukuuta 2019

Tyhjän tilan pentuja, osa 5



Kaikki kuusi pentua ovat löytäneet oman kotinsa. Tässä vähän kuulumisia jokaiselta.

Salvatore ja Pupetta lähtivät ensin kahdestaan loppuelämän kotiin. Alkuun piiloteltiin hetki sohvan alla, mutta pitkään siellä ei jaksettu kykkiä. Salvatore lähti tutkimaan paikkoja, ja Pupetta kohta perässä. Nykyään pennut seuraavat joka paikkaan, jopa suihkuun ja vessaan. Etenkin Salvatorea kiehtoo liikkuva vesi ja sitä pitääkin käydä ihmettelemässä aina, kun on mahdollista. Pupetta ei ole siitä niinkään kiinnostunut, mutta hän on tästä kaksikosta se, joka määrää! 

Salvatore ja Pupetta
Pupetta ja Salvatore

Rosetta liittyi kaksikon seuraan hieman myöhemmin, ja alkutotuttelun jälkeen hän on jo ihan osa laumaa. Lattialämmityksen päällä on hyvä löhöillä, ja etenkin Rosetta on varsinainen sylikissa. Rosetta on oppinut avaamaan uudessa kodissa liukuoven, ja Salvatore ja Pupetta kiipeävät parvelle. Myös lasten legoleikit kelpaavat seurattavaksi, ja uloskin on valjaiden kanssa päästy. Kyllä kelpaa! 


Rosetta
Gaia ja Milou

Gaia löysi kodin toisen adhd-kisun, Miloun, kaverina. Pienen tottumisen uusi kissakaveri vaati, mutta nyt on jo yhteiset leikit ja kainalokaveri löytynyt tästä seuralaisesta. Kodin ihmisiä tullaan ovelle vastaan ja haistellaan tarkkaan, missä sitä ollaan oltu. Iltaisin nukutaan kasassa, viihdytään sylissä ja rapsutuksetkin kelpaa. Gaia on päässyt vähän jyvälle mökkeilystä ja valjasulkoilusta, ja vaikka hiekkatiellä autoilu alkoikin ottaa pidemmän päälle päähän, niin saunominen hyvitti asian.

Gaia ja Milou.

Diego pääsi vanhemman Pikseli-kissan kaveriksi. Pikseli on myös Dewiltä adoptoitu kissa ja näyttäisi siltä, että Diegolla on ollut häneen positiivinen vaikutus. Hän on rohkaistunut hurjasti ja jotenkin muuttunut luonteeltaan aikuisemmaksi. Diego taas on oppinut noutamaan. Hän tuo lelujaan luokse, tiputtaa viereen tai käteen, sitten niitä pitää heittää ja hän tuo ne takaisin, ja tämä vain jatkuu ja jatkuu. Niin ja vesi on kova juttu, aina pitää möyriä suihkun lattialla, kun se on märkä. Myös sijaiskodista mukaan saatu leluhiiri pitää aina uittaa vesikipossa.


Diego

Diego

Alphonse pääsi Enni-pennun kaveriksi. Heistä on tullut niin sylikavereita, että on vaikea saada edes kuvaa vain toisesta. Entinen rapsutustenvälttäjä kiehnää nykyään hurjasti ja kehrää kuin suihkuturbiini. Alphonsesta omistajallakin on parempaa tekemistä nykyään kuin lukea kirjaa, niin kuin vaikka huomioida häntä! Omistaja on kovasti näiden kahden hurmurin tassun alla. Taloon piti meinaan hankkia isompi sänky kissojen saavuttua.


Alphonse
Enni ja Alphonse.

Kaiken kaikkiaan da Fattoria Vuota -pennuilla menee erittäin hyvin ja tämä sijaiskotimamma on hyvin tyytyväinen. <3

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava