29. maaliskuuta 2022

Lue tämä ennen kuin ostat kissanpentua netistä!

Pentutehtailulla tarkoitetaan toimintaa, jossa pentuja tuotetaan ja myydään liukuhihnatahtiin

mahdollisimman suuren taloudellisen voiton saavuttamiseksi. Tyypillisesti pentutehtaissa

tuotetaan suosittuja koira- ja kissarotuja, joita myydään muutamia satoja euroja halvemmalla kuin

rekisteröityjä rotukoiria ja -kissoja. Pennuista aiheutuvat kulut pidetään minimissä, joten niiden

hoitoa laiminlyödään eikä niitä esimerkiksi rokoteta, madoteta, siruteta tai ruokita asianmukaisella

tavalla. Pentutehtaissa alkunsa saavat pennut ovat usein sairaita, aliravittuja ja käytöshäiriöisiä.

Tehtailusta on muodostunut bisnes, joka houkuttelee pariinsa myös ammattirikollisia. Toiminnasta

on vaikeaa jäädä kiinni ja toisaalta myös siitä saadut tuomiot ovat yleensä pieniä.

 

Räikeimmän pentutehtailun lisäksi voidaan puhua myös muutoin vastuuttomasta pennutuksesta.

Vastuuttomat pennuttajat eivät useinkaan itse näe toiminnassaan mitään väärää - jokainenhan saa

myydä mitä haluaa ja millä hinnalla haluaa, tyhmä on se, joka maksaa. Siinä missä rekisteröity

kasvattaja pyrkii kehittämään rotua terveempään ja parempaan suuntaan, valitsee jalostukseen

käytettävät yksilöt tarkkaan ja noudattaa oman kattojärjestönsä kasvatussääntöjä, vastuuton

pennuttaja voi vain päästää naaraskissan kiiman aikana ovesta ulos tai antaa omien kissojensa

lisääntyä keskenään. Silti rotukissanpennuista ja vastuuttomasti kasvatetuista pennuista

pyydetään usein täysin samaa hintaa.


Esimerkkejä vastuuttomasti kasvatettujen pentujen myynti-ilmoituksista.

 

Monille ihmisille kissojen kasvatus tuntuu olevan jokamiehenoikeus. Kissat ovat omaisuutta ja

objekteja, joita on helppo teettää halvalla ja myydä kalliilla. Todellisuudessa kissojen

kasvattaminen vaatii paljon tietoa ja taitoa. Täytyy osata valita mahdollisimman erisukuiset ja

terveet vanhemmat, olla tietoinen kissojen veriryhmistä ja niiden yhteensopivuudesta ja olla

perehtynyt emon ja pentujen asianmukaiseen ruokintaan - synnytyksestä puhumattakaan.

Kissanpentujen kanssa täytyy viettää paljon aikaa. Niiden kasvua täytyy seurata tarkasti, ja painot

punnita päivittäin. Toisinaan pentuja voi joutua myös pulloruokkimaan kasvun turvaamiseksi.

Pennut täytyy sosiaalistaa ja totuttaa kodin ääniin, käsittelyyn sekä turkin-, kynsien-, ja hampaiden

hoitoon jne. Pentujen suositeltu luovutusikä on 14 viikkoa, eli niistä täytyy pystyä huolehtimaan yli

3 kuukauden ajan. Joskus pentu tai emo voi sairastua tai loukkaantua, jolloin tarvitaan kallista

eläinlääkärin hoitoa. Kuulostaako vielä helpolta hommalta?

 

Jos kissakriisistä huolimatta haluaa kasvattaa kissanpentuja, tulisi kasvatuksen olla

mahdollisimman eettistä, kissoja kunnioittavaa ja tarkkaan harkittua. Koska pentutehtailijat ja

vastuuttomat pennuttajat eivät jaa tätä näkemystä, vastuu jää ostajan harteille. Ostaja päättää

minkälaista kasvatusta haluaa tukea. Ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa.

Tehdaspentujen myynti tapahtuu tavallisesti netin kauppapaikoilla ja myyntipalstoilla.

Nettikaupoilla ei välttämättä ole minkäänlaisia sääntöjä lemmikkieläinten myynnille, vaan

ilmoituksen voi laatia kuka tahansa ja kirjoittaa siihen mitä tahansa. Vuonna 2018 SEY toimitti

neljälle Suomalaiselle netin kauppapaikalle avoimen kirjeen, jossa vaadittiin kaikkien lemmikkien

myynti-ilmoitusten ennakkotarkastamista, myyjän vahvaa tunnistautumista esimerkiksi

verkkopankkitunnuksilla, lemmikkieläinten myyjälle oikeutta vain yhden käyttäjätilin luomiseen

sekä käyttäjän myynti-ilmoitusten määrän rajoittamista. Näitä vaatimuksia ei kuitenkaan ole

otettu käyttöön.

 

Miten lukuisten ilmoitusten joukosta voidaan tunnistaa vastuuttomat ja epäeettiset myynti-

ilmoitukset? Ohessa muutama seikka, joiden kohdalla hälytyskellojen tulisi soida:

 

  • Kissaa myydään rotukissana, vaikka sitä ei ole rekisteröity.
Rotukissalla on AINA rekisterikirja, rekisteröimätön kissa ei ole rotukissa.

  • Myyjä väittää, että kissa on rekisteröity, mutta kissalla ei ole rekisterikirjaa ja sukutaulua.

Ostajan kuuluu saada kissanpennun rekisterikirja ja sukutaulu mukaansa

ostohetkellä.

  • Myyjä uskottelee, että ostaja voi rekisteröidä pennun itse.

Pennun voi rekisteröidä ainoastaan rekisteröity kasvattaja.

  • Myyjä sanoo, että kissa on rekisteröity, koska sillä on EU-passi.

EU-passin verukkeella kissasta pyritään huijaamaan enemmän rahaa, koska

hyväuskoiset ostajat sekoittavat passin rekisterikirjaan. Passi on kuitenkin vain

asiakirja, jota tarvitaan lemmikin kanssa matkustamiseen.

  • Myyjä väittää, että rekisteröintiä tarvitaan vain, jos aiotaan käydä kissanäyttelyissä.

Rekisterikirja ei ole pääsylippu näyttelyihin, vaan todiste siitä, että pentu on saanut

alkunsa puhdasrotuisista ja terveistä vanhemmista sekä kasvatettu eettisesti

sääntöjä noudattaen. Myös rekisteröimättömän kotikissan kanssa voi halutessaan

osallistua näyttelyihin.

  • Myyjä käyttää rekisterikirjasta ihmeellisiä termejä, kuten rotupassi tai sukukirja.

Rekisterikirja on rekisterikirja, ei sukukirja tai rotupassi. Rekisteröidyltä kasvattajalta

voi ainakin omasta mielestäni odottaa oikeiden termien osaamista.

  • Pentuja myydään epätavallisen kalliilla, vaikka niitä ei ole rekisteröity.

Tavoitteena on rahallinen hyöty eläinten kustannuksella.



  • ”Rotukissanpentuja” myydään epätavallisen halvalla.

Huomattavan halpa hinta tarkoittaa, että myös pentujen hoidossa on takuuvarmasti

menty sieltä, mistä aita on matalin.

  • Myyjä haluaa luovuttaa pennut mahdollisimman nopeasti uusiin koteihin, vaikka pennut

olisivat vielä liian nuoria luovutettaviksi.

Kissanpennun suositeltava luovutusikä on 14 viikkoa. Pentutehtailijat pyrkivät

säästämään kuluissa myymällä kissanpennut uusiin koteihin mahdollisimman

nopeasti. Samalla tehdään tilaa uudelle pentueelle.

  • Myyjä sanoo, että pentueen vanhemmille on teetetty asianmukaiset terveystestit, mutta

hänellä ei ole kirjallista todistetta näistä testeistä ja niiden tuloksista.

Tehdyistä testeistä tulee aina olla kirjallinen todiste.

  • Myyjä ei vastaa kysymyksiin asiallisesti, vaan provosoituu ja suuttuu tai kieltäytyy

vastaamasta.

Provosoituminen on aina merkki siitä, että toiminnassa on jotakin epäilyttävää tai

salattavaa. Vastuullinen kasvattaja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi kissoihin

tai kasvatukseen liittyen.


Esimerkkejä vastauksista, joita kirjoittaja on saanut kissanpentujen myyjiltä.


  • Myyjä ei halua kertoa omaa nimeään tai kasvattajanimeään.

Näiden tietojen ei kuuluisi olla salaisia.

  • Kasvattajalla ei ole omia nettisivuja tai facebook-sivuja, joiden kautta voisi tutustua

kasvatustoimintaan.

Kaikilla rekisteröidyillä kasvattajilla ei välttämättä ole omia kotisivuja/facebook-

sivua. Hyvät sivut ovat kuitenkin tätä päivää ja helpottavat ostajaa kasvattajan

valinnassa, sekä tarjoavat kasvattajalle mahdollisuuden kertoa enemmän itsestään,

kasvatuksestaan ja eettisistä periaatteistaan.

  • Samalla myyjällä on jatkuvasti uusia ilmoituksia myytävistä kissanpennuista.

Kissanpentuja teetetään liukuhihnatahtiin.

  • Myyjä teettää tahallaan sekarotuisia mix-pentueita ja myy niitä rotukissan hinnalla vedoten.

vanhempien ”hyvään taustaan”.

Pennun vanhempien puhdasrotuisuus ei tee kissanpennusta rotukissaa. Kissa on

rotukissa vasta, kun sillä on rekisterikirja.

  • Pentuja ei pääse katsomaan, vaan myyjä haluaa tuoda pennun uuteen kotiin.

Älä ikinä hanki kissaa ennen kuin olet päässyt näkemään kasvattajan ja

kasvatusolosuhteet.

 

Rotukissanpentu maksaa, koska sen kasvatuksessa on suuremmat kulut kuin

kotikissakasvatuksessa. Ei siksi, että se olisi jollakin tapaa parempi tai arvokkaampi kuin

kotikissanpentu. Jotta kasvatustyötä voidaan jatkaa, on pentujen myyntihinnan katettava

kasvatuksesta aiheutuneet kulut. Kotikissanpennuista vastaava hinta ei ole perusteltua, sillä kulut

ovat terveystestien, astutusmaksujen, rekisteröintikulujen jne. puuttumisesta johtuen pienemmät.

Monet myyjät perustelevat kallista myyntihintaa sillä, että hinta karsii automaattisesti pois

vastuuttomat ostajat. Tuon ontuvan perustelun takana on kuitenkin aina ajatus ja toive siitä, että

pennuista jäisi käteen mahdollisimman paljon rahaa. Jokainen osaa varmasti tehdä päässään

seuraavan yhtälön: pienet kulut + suuret myyntihinnat = taloudellinen voitto.

 

Eläinsuojeluyhdistyksellä rokotettu, sirutettu, madotettu, leikattu, FIV- ja FeLV-testattu kissa

maksaa tyypillisesti noin 200-300 euroa. Silti eläinsuojeluyhdistyksetkin pystyvät

haastattelemalla ja tutustumalla löytämään kissoille vastuulliset kodit. Varallisuus ei tarkoita

vastuullisuutta, eikä ostohinnalla pystytä karsimaan pois vastuuttomia ostajia. Vastuullinen

kasvattaja haluaa aina ensin tutustua kotiehdokkaaseen, ja jos moinen kuulostaa liian suurelta

vaivalta, kannattaa jättää kissanpennut kokonaan teettämättä.

 

Ole kissaa hankkiessasi tarkka kissasi kasvuolosuhteista ja terveydestä. Osta rotukissa ainoastaan

rekisteröidyltä kasvattajalta ja pyydä kasvattajalta kirjalliset todisteet kissan terveydestä ja

puhdasrotuisuudesta. Pyydä myös päästä paikan päälle katsomaan pentuja sekä emoa, ja

tutustumaan kasvattajaan. Maatiaiskissa kannattaa hankkia ensisijaisesti eläinsuojelusta.

 

Älä tue pentutehtailua tai vastuutonta pennutusta.


- Lotta Lieskivi

Kirjoittaja ei itse ole rotukissakasvattaja, mutta omistaa kaksi rekisteröityä rotukissaa. Kirjoittaja ylläpitää @aunobengal instagram-sivua, jossa käsitellään hauskojen kissakuvien ohella mm. pentutehtailua, vastuutonta pennuttamista ja rotukissan hankintaa.

15. maaliskuuta 2022

Jo joutui armas aika, aika kissanpentujen

Kevät lähenee, ja kohta somen kissaryhmät ovat täynnä toistaan suloisempia pentukuvia. Sinä, joka olet hankkimassa kissanpentua, mitä asioita arvotat tärkeiksi? Pennun terveyttä? Kivaa ulkonäköä, tai sopivaa luonnetta? Millaista roolia määrittelee kissan helppo saatavuus, entä hinta? Onko sinulle painoarvoa sillä, onko emon ja isän taustoja tutkittu, tai onko pentu rokotettu, sirutettu, säännöllisesti madotettu? Onko merkitystä sillä, ellei isästä ole tietoa? Millaisen roolin sinun valinnassasi saa se, millainen on emon terveys, ja kysytkö, miksi pennut on teetetty, ja kuinka monta pentuetta emolla on ollut? 

Pentujen kysyntä on kasvanut parin vuoden aikana, erityisesti koronan aikana, aivan valtavasti. Kissakeskusteluissa on luotu kollektiivinen harha, että pennut loppuvat kesken, ja joka vuosi loppukeväästä nousee yhteisöllinen somepaniikki: missään ei ole enää pentuja. Hysteria nousee yleensä silloin, kun somen kissaryhmissä aletaan jakamaan kevään ensimmäisiä pentukuvia, mutta, jolloin pentuja ei oikeasti ole juuri missään vielä lähelläkään luovutusikää. Ja tähän paniikkiin on helppo tarttua jokaisen, joka tahtoo tehdä pennuilla rahaa: päästetään kissa pihalle tiinehtymään, ja kohta voidaan alkaa ottaa vastaan varauksia vastasyntyneistä. Loppukesästä ollaankin sitten ongelmissa, kun pentuja on, jälleen kerran, joka paikassa aivan liikaa. Silloin niitä alkaa yhdistyksiinkin ylijäämäpentuina päätyä, kun pentueiden viimeisiä ei saatu myytyä. Puhumme tällaisissa tapauksissa aina emon leikkauttamisesta, toisinaan tarjoamme siihen apuakin. Kuitenkin aika usein emo jää silti leikkauttamatta. Tiedätkö miksi? Siksi, että ne muut pennut menivät kuitenkin ihan kivalla rahalla kaupan, ja tää yksi vaan jäi. Ei kannata leikkauttaa, koska niistä saa kuitenkin ihan hyvän taskurahan. Ensi kesänä sitten uudelleen.


Alle viikon ikäisiä kissanpentuja, joilla on vielä kuukausia matkaa luovutusikään.

Seuraava tarina on tosi. Yksittäinen, mutta valitettavan tavallinen. Kotona, lapsiperheessä, perushyvällä hoidolla ja isolla rakkaudella elänyt kissa synnytti yksi, usein kaksi pentuetta joka vuosi yhdentoista vuoden ajan. Koska asuivat maalla ja kissa ulkoili vapaana, löytyi aina kolli, joka nartun astui. Pennut hoivattiin rakkaudella ja huolenpidolla ja etsittiin niille aina uudet kodit, pikkurahalla, eli ei edes eurojen kiilto silmissä. Ihmiset olivat kivoja, kissoista selvästi tykättiin. Pentutehtailua? No ei tulisi mieleenkään, kenellekään, kissoillahan oli hyvä olla. Leikkauttamisesta puhuttiin lukuisia kertoja, mutta koska pennuille löytyi aina kodit, sitä en nähty tarpeelliseksi. Paitsi että kun tekee pennut yhdentoista vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa, on kissa kohtuuttoman kovilla. Ja niin kuoli kovin hoikka, jatkuvasti imettävä emo lopulta viimeiseen tiineyteen, kun jatkuvista tiineyksistä hapertunut kohtu repesi. Sen elämäkään ei kovin luksusta näin kokonaisuudessaan ollut, vaikka se kehräsi silittäessä ja tykkäsi ihmisistään. Lopulta se oli täysipäiväinen synnytystehdas koko elämänsä.

Jos itse olisin pentua hankkimassa, enkä itse toimisi eläinsuojeluyhdistyksessä, mietin vain, ymmärtäisinkö itse, mikä vastuu minulla on osana tällaisen toiminnan jatkumista. Otan pennun, rakastan sitä ja hoidan sen hyvin - mutta millä hinnalla? Tiedänkö oikeasti, haluanko tietää, haluanko selvittää, pystynkö selvittämään, miten sen emo oikeasti voi ja millä hinnalla emo pentuja vuosikausia maailmaan puskee? Tarina oli todellinen, yksittäinen, mutta ei ollenkaan harvinainen. Niin kauan, kun pentuja menee kuumille kiville, niin kauan on myös heitä, ihan tosi hyviä ja kivoja ihmisiä, jotka myös ymmärtämättömyyttään pennuttavat emoja vuodesta toiseen emon kärsimyksestä piittaamatta tai sitä ymmärtämättä. Ja se on niin surullista siinä pentubuumissa, jossa ihmisen on tärkeintä saada se pentu, ei niinkään se, mistä se pentu tulee ja onko itse osa ongelmaa, ehkä tietämättäänkin.


Eläinsuojeluyhdistyksellä hyvässä hoidossa kasvaneita alle luovutusikäisiä pentuja.


Kun tarkastellaan kissan arvoa, ei kyse ole vain siitä, saako ihminen pennun "jostain", ja pitääkö hän itse sitä hyvin. Ongelma on se, että kotikissojen pennuttaminen on aika harvoin kovin vastuullisesti hoidettua. Koirien yleisesti muotoillut pentutehtailun kuvaukset eivät välttämättä osu kissoihin, eikä pentutehtailija ole vain se, joka myy pennun parkkipaikalla takakontista, tai jonka emoa et näe. Yhtä lailla hän, joka tuuppaa kissaryhmät täyteen söpöjä pentukuvia, voi olla pennuttanut kissansa tavalla, joka ei ole kovinkaan eettinen.

Valitettavasti hyvin harva tutkituttaa emoa ja isää millään tavalla ennen pennutusta, ja usein pentujen isää ei edes tiedetä. Sisäsiittoisuus mielletään populaatioiden ongelmaksi, mutta sitä on kyllä varsin paljon myös kotipennutuksissa. Kotipennutusten pentuja erittäin harvoin luovutetaan rokotettuna, ei juuri koskaan fiv/felv –testattuna tai leikattuna, hyvä jos hätinä kertaalleen madotettuna. Lisäksi pennutus on liian usein kuin lasten leikkiä, jossa kananmunista haudotaan tipuja ja mietitään sitten, mitä sille elävälle eläimelle pitää tehdä, jos haudonta onnistuukin. Kissa kyllä saatetaan tiineeksi, mutta liian usein edes perusasioista ei oteta selvää ennen kuin kissa jo synnyttää. Kissaryhmät ovat kesäisin täynnä kysymyksiä siitä, mitä pitää tehdä, kun kissa synnyttää, kauanko synnytys saa kestää, mitä tehdä, kun pentu ei juo, mitä tehdä, kun emo ei hoidakaan. Mitä häh, ei täältä mistään saa äidinmaidonkorviketta, eikä mulla ole rahaa viedä synnytyksen pieleen mennessä kissaa eläinlääkäriin, ei ole kyytiä eikä päivystävää lähimaillakaan. Pentuja kuolee, kun niille ei osata tehdä mitään, ja sitten todetaan sydänten ja itkuemojien kera somepäivityksessä, että kissavauvat eivät olleet elinkelpoisia, vaikka suurin osa olisi todennäköisesti oikeanlaisessa hoidossa hyvin pienellä avulla päässyt elämänsyrjään kiinni.


Joskus pienet pennut tarvitsevat ihmisen apua päästäkseen elämän syrjästä kiinni.


Jos olisin pentua etsimässä, minulle olisi merkittävä arvo se, että hankin kissan toimijalta, jonka toimintamallin näen eettiseksi – oli kyse sitten yksityisestä ihmisestä tai isommasta toimijasta. Ellen sellaisen selvittämiseen pystyisi, olisin mieluummin ilman kissaa kuin tukisin toimintaa, joka saattaa tuottaa kärsimystä jollekin toiselle eläimelle. Jokaisen pennun takana on myös emo ja sisarukset. Miten niille käy? Onko jonkun niiden kohtalo olla sijaiskärsijä siinä, että minä ja pari muuta ihmistä saimme sen niin toivomamme pennun itsellemme? Että minä kissankaipuussani tuin sitä, ettei emoa edes kannata leikata, koska pennuista saa mukavasti euroja kyllä taas jatkossakin, mutta jäljelle jäi se yksi sisarus, jolle ei paikkaa ollutkaan. Joskus sen ylijäämäsisaruksen tarina on onnellinen ja se päätyy yhdistykselle, joskus se taas päätyy jätepentuna kuoppaan. Entä emo? Leikkautettiinko se ehkä sen yhden tai toisen suunnitellun tai vahinkopentueen jälkeen, vai jäikö se tekemään rajattomasti lisää pentueita – ja jos jäi, miten luulen sen voivan jatkuvien tiineyksien jälkeen elävänä synnytyskoneena?

 

Onnekkaita, eläinsuojeluyhdistykselle hyvään hoitoon päässeitä pentuja.

Kysynkin siis uudelleen, mikä sinulle on tärkeää kissanpentua etsiessäsi? Entä, miten pystyt selvittämään, miten eettisesti sinun pentusi on tähän maailmaan tullut? Ihan oikeasti – pyydän: mieti, millaisia valintoja teet, kun kissaa hankit – mistä hankit, milloin hankit ja millaista toimintaa sillä tuet. Pahimmassa pentukuumeessakin pyydän miettimään, haluatko olla osa julmuuden jatkumista. Ole niin kiltti äläkä anna oman kissankaipuusi ajaa etiikan ohi, koska se on isossa kuvassa yhtä kuin jonkun eläimen kärsimys.

 

Kissan arvo syntyy jokaisesta valinnasta. Sinun valintasi saattaa joko olla osa ratkaisua, tai ylläpitää samaa ongelmaa. Millaisen valinnan teet?

 


Elina Kataja

Kirjoittaja toimii Kissankulma ry:n aktiivina ja sijaiskotina. Sijaiskodin arkea pääsee seuraamaan Facebookista Katajankulmalaiset –sivuilta www.facebook.com/katajankulmalaiset

1. helmikuuta 2022

Kissan radiojodihoito - Turvaetäisyyksiä ja kakkasäilöjä

Kun kissalla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi, niin valittavia hoitopolkuja on kaksi. Joko voi valita lääkehoidon, josta löytyy tietoa aiemmasta, aktiivimme Sofian kirjoittamasta blogitekstistä. Tai sitten lähteä radiojodihoitoon, josta tässä tekstissä kertoo oman kokemuksensa kautta Suvi.

Alkuun esittelen tämän tarinan tähden eli Olga-Kissan. Olga on kotoisin Etelä-Virosta, missä se loukutettiin kadulta pienten pentujensa kanssa. Sittemmin kissatarhan kautta Olga saapui luokseni kevättalvella 2013. Olga kotiutui nopeasti ja alusta asti on ollut selvää, että se rakastaa ihmisiä. Olemme olleet siis tiivis kaksikko jo lähes yhdeksän vuotta. Olgan iästä ei ole varmuutta, mutta passiin merkatun syntymäajan perusteella se olisi hieman yli 11-vuotias. Enemmän kuin mitään Olga tykkää viettää aikaa ihmisensä kanssa, joten kaiken liikenevän ajan vietän kotona kissan nukkuma-alustana.


Joulukuussa 2019 vein Olgan eläinlääkärille merkittävästi muuttuneen käytöksen vuoksi: Olga mourusi, oli levoton ja siitä lähti paljon karvaa. Eniten ihmetytti kuitenkin runsas veden juominen ja se, että aiemmin todella nirso märkäruoan syöjä yhtäkkiä kelpuuttikin kaiken, mitä sille antoi. Lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa ja se todettiinkin verikokeilla. Kissallahan kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttaa lähinnä kilpirauhaskasvain/-kasvaimet, jolloin esimerkiksi lääkitys ei poistaisi ongelmaa, se vain keinotekoisesti pitäisi hormonin ylituotannon kurissa. Lisäksi liikatoimintaan määrätyn lääkkeen annosta on vaikeaa saada sopivaksi, minkä vuoksi kissaa täytyisi käyttää jatkuvasti lääkärillä ja verikokeilla. Tämä nostaisi hoitokulut lopulta huimiin lukemiin. Lääkäri ehdottikin radiojodihoitoa, joka toki on kallista lystiä sekin, mutta tulisi lopulta halvemmaksi kuin jatkuvat lääkärikäynnit labroineen ja olisi hoitomuotona huomattavasti tehokkaampikin. Tammikuussa 2020 olikin siis hoitoreissu Tampereelle Vet4Cat-kissaklinikalle, joka on ainoa Suomessa kissoille radiojodihoitoa tarjoava klinikka.

Vaikka itse radiojodi (I-131) on käytännössä yksi kissalle vaaraton piikki, aineen radioaktiivisuuden vuoksi hoitoon liittyy paljon varotoimenpiteitä: kissa on piikin antamisen jälkeen klinikalla 5-7 päivää karanteenissa eikä sitä saa käydä katsomassa tänä aikana. Hoitohenkilökuntakaan ei saa viettää aikaa radioaktiivisten kissojen lähellä 20 minuuttia kauempaa päivässä. Sinne siis jätin Olgan omaan koppiinsa muiden radiojodihoitoa saaneiden kissojen kanssa. Sain onneksi päivittäin hoitajalta Olgasta valokuvan kuulumisineen.



Varotoimenpiteet jatkuivat tietenkin myös klinikallaolon jälkeen. Itselle hoidon vaikein osuus alkoikin kotiinpaluusta. Ennen klinikalta poistumista hoitaja testasi Geiger-mittarilla kissasta turvalliseksi etäisyydeksi kaksi metriä, tälläkään etäisyydellä ei kannattanut viettää pitkiä aikoja kerrallaan. Erityisesti oli varottava lasten ja raskaana olevien altistamista kissan säteilylle, mikä osoittautui esimerkiksi junamatkalla Tampereelta Turkuun vaativaksi tehtäväksi. Niinpä Olga matkusti pyöräpaikalla junavaunun eteisessä ja minä vahdin omalta paikaltani, että kukaan ei jää viettämään aikaa Olgan lähelle.

Radiojodihoidosta kotiutumisen jälkeen kissan sylki, virtsa ja ulosteet ovat radioaktiivisia kaksi viikkoa eli jätökset ja esimerkiksi oksennukset täytyi kerätä talteen suljettuun astiaan ja ne sai hävittää vasta 45 päivän jälkeen. Parvekkeettomassa yksiössä asuvana minun piti keksiä luovia ratkaisuja, ja lopulta ainoa vaihtoehto oli säilyttää jätöksiä ullakolla häkkivarastossa. Suurin haaste oli ehdottomasti kuitenkin sylissä viihtyvän kissani etäällä pitäminen tuon kahden viikon ajan: oli täysi työ pitää minkäänlaista turvaväliä, kun Olga jatkuvasti hakeutui syliin ja silitettäväksi. Säteilevää kissaa ei saa päästää esimerkiksi sänkyyn ollenkaan, joten yöt kuluivat alkuun lähinnä päivystäessä, että Olga ei tule viereeni nukkumaan. Pikku hiljaa se kuitenkin oppi pysymään kauempana ja kaksi viikkoa sujui lopulta yllättävän hyvin.



Radiojodihoidon jälkeen kilpirauhasarvot kontrolloidaan kuukauden, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua hoidosta. Arvot pysyivät hyvinä hoidon jälkeen ja ovat pysyneet sittemminkin. Olgan oireet lievenivät hyvää vauhtia ja pian se olikin rauhallisempi, hiljaisempi ja tietenkin ennen kaikkea tarkka ruokansa suhteen, kuten ennenkin.

Vaikka radiojodihoito vaatii hetkellisesti paljon kärsivällisyyttä sekä kissalta että ihmiseltään, lopputulos on huomattavasti parempi kuin pysyvän lääkityksen kanssa (paranemisprosentti on 99). Kissan olo kohenee nopeasti eikä sitä tarvitse kiusata päivittäisillä lääkityksillä ja toistuvilla lääkärikäynneillä. Radiojodihoidon saamiselle ei muuten ole määritelty yläikärajaa, se on siis turvallinen hoitomuoto myös iäkkäämmille kissoille!

Ps. Vinkki: jos mahdollista, kannattaa ottaa avuksi lähipiiristään joku yli 65-vuotias, joka voi hakea kissan klinikalta (mielellään tietenkin autolla) ja majoittaa kissan hoidon jälkeen kahdeksi viikoksi. Säteilyyn liittyvät varotoimenpiteet eivät nimittäin koske tuon iän ylittäneitä.










Suvi

Kirjoittaja on kissoja, kakkuja ja tanssia rakastava haaveilija, joka toimii auringonvalolla ja jolla on aina aikaa silittää kissaa.


29. tammikuuta 2022

Kissan kopittamisen lyhyt oppimäärä

Kissan kopittamisella tarkoitan siis kissan saamista kantokoppaan. Tässä tekstissä olen kertonut konkreettisia vinkkejä siihen, miten saada erityisesti arka tai ei lainkaan käsiteltävissä oleva kissa kantokoppaan.


Ensiksi korostan, että kissaa ei pidä koskaan jättää käyttämättä eläinlääkärissä siksi, että kissaa on haastava kopittaa tai siksi, että kopittaminen & eläinlääkärikäynti rikkovat kissan & omistajan luottamussuhdetta. Eläinlääkärikäynnin myötä kissa voi taantua ja olla varuillaan omistajaa kohtaan jonkin aikaa, mutta se menee ohi, jos positiivisia kokemuksia on yleisesti ottaen enemmän kuin negatiivisia kokemuksia. Luottamussuhde kissan kanssa on kuin luottokortti, johon kertyy luottoa positiivisilla kokemuksilla. Kun luottoa on kertynyt paljon, luottokortti ei mene miinukselle, vaikka toisinaan kissa pitääkin kopittaa tai esimerkiksi lääkitä.

Dewin sijaiskodeissa kissat yleensä etsivät piiloa lattian rajassa. Jos kissa pyrkii kopitustilanteessa mahdollisimman ylös, se tapahtuu yleensä aivan alkutaipaleella, kun kissaa kopitetaan ensimmäiselle ell-käynnille. Severus van Pikis oli kuitenkin poikkeus sääntöön, sillä hän pyrkii todennäköisesti loppuelämänsä mahdollisimman lähelle kattoa kopitustilanteissa.

Toisekseen mainittakoon, että vapaaehtoistyössäni eläinsuojeluyhdistyksessä kopitan arkoja, ei-käsiteltäviä ja/tai villiintyneitä kissoja harva se viikko. Kirjoitan tekstin kokemustietoni perusteella ja kuvitus on kopitustilanteista, joita olen julkaissut Instagramini storyissa ja jotka on tallennettu Ell-käynnit -kohokohtiin.

Kantokoppatreeni


Ideaaleintahan olisi se, että kantokoppaan liittyisi positiivisia kokemuksia siten, että kissan saisi menemään koppaan herkun tai leikin varjolla. Huom! Jos kissa tarvitsee rauhoittaa eläinlääkärissä, kissa tarvitsee paastottaa. Kuitenkin jos kissan saa parin raksun perässä menemään kantokoppaan, se ei ole vaarallista.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n blogissa aktiivimme Jenny on kirjoittanut vinkkejä tällaiseen kantokoppatreeniin. Ensisijaisen tärkeää onkin, jokaisessa kissakodissa kantokopan tulisi jollain tavalla olla sisustuselementtinä. Jos ei vuoden ympäri, niin tasaisin väliajoin. Siten, että kissa oppisi sen, että kantokopan ilmestyminen esille ei aina tarkottaisi sitä, että eläinlääkärikäynti on taas edessä.

Meillä kotona kantokoppatreeni omien kissojen kanssa on siinä pisteessä, että kaksi kolmesta nukkuu päikkäreitä kopassa ja menevät sinne syömäänkin, jos ruokaa koppaan tarjoillaan. Mutta kun he aistivat sen, että kopassa lähdetään johonkin, suhtautuminen kantokoppaan muuttuu. Olenkin nyt tehnyt esim. sitä, että kun kissa on ollut päikkäreillä boksissa, olen sulkenut oven ja pian tullut avaamaan oven. Tai sulkenut oven, toiminut kissataksina keittiöön, päästänyt kissan kopasta ja antanut ruokaa tai herkkuja.

Joskus kissan kopittamista vältellään, koska se on kissalle (ja usein myös omistajalle) epämiellyttävä kokemus. Useimmiten kissa joutuukin kantokoppaan eläinlääkärin takia, minkä takia kantokoppaan ei liity mitään positiivista tai edes neutraalia muistijälkeä. Jos kissa on perusterve, eikä esim. sairasta idiopaattista kystiittiä, voi kantokoppatreeniä tehdä myös siten, että kissa kopitetaan, sen kanssa käydään vaikka autolla ajelemassa tai istuskelemassa metsässä (tai muussa rauhallisessa ympäristössä), ja sitten mennään kotiin syömään eikä mitään sen kummempaa tapahdu.

Kissanpennun sosiaalistamiseen kannattaakin aina sisällyttää kantokoppa, koska energiset & uteliaat pennut ovat ylivoimaisesti helpoimpia opettaa kantokoppaan. Olenkin sivunnut "Sosiaalisuus ei tee kissasta koiramaista" -tekstissäni kissanpennun sosiaalistamista. Videolla näette, miten hyvin Dewin sijaiskodissa "japanipentue" oli sosiaalistettu: Chibi, Sakura, Nichibotsu, Yuka ja Mizuki menivät kuljetusbokseihin helposti lelujen perässä. Yksi pennuista piti nostaa koppaan, mutta koska pentu oli sosiaalistettu hyvin, se ei ollut moksiskaan siitä, että ventovieras ihminen nappasi sen syliin. Pentujen kohdalla yleensä auttaa myös se, jos kopassa on vähintään yksi sisarus mukana, jotta ei tarvitse olla yksin.



Stressin lievityskeinot


Kopittamisessa tietenkin tähdätään siihen, että tilanne olisi nopeasti ohi ja että kokemus olisi siten mahdollisimman stressitön kissalle. Yleensä kissa alkaa stressata jo sitä, kun tuttu ihminen on hermostunut tulevasta kopituksesta, siksi kannattaakin pitää arki ja oma käyttäytyminen mahdollisimman normaalina. Ja tämän takia myös kantokopan kannattaa olla ajoissa esillä.

Useille kissanomistajille feromoni-haihduttimet ovat jo tuttuja, mutta eläinlääkärikäyntejä varten suosittelen esim. Feliwayn suihkepulloa. Sitä ja vastaavanlaisia suihkeita (esim. Zenifel & Pet Remedy) löytyy mm. eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Tuotetta kannattaa suihkuttaa tekstiiliin, joka on kantokopassa sisällä ja tekstiiliin, jolla kantokoppa peitetään. Kantokopan peittäminen pyyhkeellä tms. yleensä rauhoittaa kissaa. Itse suihkuttelen Feliwayta parit suihkaukset edeltävänä päivänä tai viimeistään aamulla, ja noin vartti ennen kopittamista.

Kissaa voi myös lääkitä luontaistuotteilla, kuten Calmexilla, Zylkenellä tai WeCalmilla. Näitä voi antaa ruuan joukossa ja ne ovat reseptivapaita, eli niitä saa eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Valmisteesta riippuen sitä kannattaa yleensä antaa väh. muutamana päivänä ennakkoon. Näissä vaikutus alkaa yleensä 1-7 vuorokauden kuluessa: kannattaa lukea tuoteselosteesta tarkemmat ohjeet. Aptus Relax -purutabletti kannattaa antaa 30-60min ennen stressaavaa tilannetta.

Extreme-keinona voi myös pyytää eläinlääkäristä kissan tulevia ell-käyntejä varten gabapentiiniä. Eläinlääkäri yleensä suostuu parin gabapentiini-kapselin määräämiseen, jos kissa näyttää vielä eläinlääkärissä olevan todella ärhäkkä ja stressaantunut tapaus. Jos kissa kuitenkin kopassaolon ja automatkan myötä muuttuu jäätyneeksi pelkopalloksi, todennäköisemmin eläinlääkäri ei näe syytä määrätä tulevaisuuden käyntiä varten gabapentiiniä. Gabapentiiniä käytetään mm. pitkäaikaisena kipulääkityksenä, ja yksittäisenä annoksena se rauhoittaa ja väsyttää. Pitkäkestoisena lääkityksenä gabapentiini aiheuttaa väsymystä haittavaikutuksena yleensä ensimmäisten viikkojen ajan, kunnes vaikutus tasaantuu.

On myös parempi, jos kissa kopitetaan liian ajoissa kuin kauhealla kiireellä viime tipassa. Jos käy niin, että kissa onkin kopassa jo kaksi tuntia ennen eläinlääkäriaikaa, sitten se on niin. Peitä koppa ja anna kissan rauhoittua.

Eristäminen


Eristä kissa aina ennen kopitusta pienempään tilaan. Mieluiten kylpyhuoneeseen, josta on siivottu/piilotettu irtaimistoa. Kylpyhuone on siitä kätevin, että jos kissa päästää hätäpissat ja/tai -kakat, on tilan siivoaminen myös helpompaa. Kylpyhuoneissa on myös yleensä käteviä piiloja kissalle, mistä se on helppo kopittaa: pesukoneen taus, allaskaapin alunen jne. Paitsi jos allaskaapin alta pääsee allaskaappiin sisälle, se on vähän huono.

Omena van Pikis pyrki kopitustilanteessa allaskaapin sisälle, koska kaapisto oli takaa avonainen. Ahti Kunlaboro oli puolestaan päättänyt jäädä raapimistolpan alapesään, eikä kissa liikahtanutkaan sieltä.

Keinoja eristää kissa

1. Leikitä tai muutoin johdata kissa haluttuun tilaan. Laserlelu on tässä yleensä aika kätevä, jotkut kissat menevät herkun perässä jne.

2. Ruokkimalla kissaa esim. viikon ajan haluttuun tilaan. Jos muutokset yleensä herättävät kissassa epäilyksiä, kannattaa ruokkia kissaa pidempään eristystilaan. Jos lääkäriaika on aamulla, kannattaa iltaruuan perässä johdatella kissa kylppäriin ja antaa tämän yöpyä siellä. Tämä toimii, jos kissa on kunnolla arka. Ihmisläheisemmän kissan kanssa saattaa mennä yö valvomiseksi, jos toinen itkee oven takana.

3. Aran kissan eristäminen on siinä mielessä helppoa, että yleensä kissa menee ihmistä karkuun, jos ihminen on liian lähellä. Eli kannattaa sulkea muut mahdolliset ovet ja jättää auki se ovi, josta haluaa kissan menevän. Ja sitten kiertää kissan taakse saaden sen liikkeelle - jos ei kerta laakista niin ainakin melko nopeasti kissa löytää tiensä haluttuun tilaan.

Vältä eristämistä tilaan, jossa ei ole lainkaan piiloja. Vältä myös eristämistä tilaan, jossa on esimerkiksi parisänky. Jos vaihtoehtoja ei ole, plokkaa pääsy sängyn alle ennen eristämistä. Ja jos eristystilassa on kiipeilypuu, jossa on pesiä tms, plokkaa niihin pääsy tai siirrä koko puu pois.

Eristystilaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan miettiä valmiita "ansoja", jos on todennäköistä, että kissa hakeutuu johonkin tiettyyn paikkaan piiloon.

Pyyhetaktiikka

Aran kissan kopittamiseen tarvitsee siis eristystilan & kantokopan lisäksi vähintään pyyhkeitä tai muita tekstiilejä. Jos mahdollista, ylimääräisestä käsiparista on varmasti apua. Hitsaushanskat ovat myös suotavat: niistä kynnet eivät mene läpi ja hampaatkin vain, jos kissa puree kunnolla ja pitkään. Kopitustilanteissa (huom. oman kokemukseni mukaan), kissa yleensä pyrkii vain näykkimään ja puraisemaan, ei puremaan kunnolla eliminoidakseen ihmisen. Mutta niinkin voi käydä.

Hitsauskäsineet voi tilata esim. Motonetistä tai Suojaintalosta.

Pyyhetaktiikalla tarkoitetaan sitä, että kissan annetaan piiloutua eristystilassa. Joko niin, että odotetaan, että kissa piiloutuu ja sitten aletaan asetella koppaa & pyyhkeitä, tai sitten niin, että koppa on laitettu valmiiksi ainoan/oletetuimman piilon hollille. Kun kissa on piilossa, plokataan kissan muu kulku pois piilosta ja tarjotaan ainoaksi kulkusuunnaksi koppaa. Jos kissa ei liiku, voi kissan takana pitää jotain ääntä tai koskea kissaan jollain kättä pidemmällä, jolloin kissa lähtee karkuun ääntä/kosketusta ja päätyy koppaan. Jos kissa on jarrut päällä, voi hitsaushanskan turvin tuupata kissaan liikettä. Toinen vaihtoehto on esim. kietoa kunnolla pyyhkeitä käden ympärille ja tuuppia.



Kissatyypit kopitustilanteissa

Kopittamista helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti se, jos omistaja tietää edes vähän, miten kissalla on tapana käyttäytyä kopitustilanteessa.

1. Piiloutuja

Piiloutujat pysyvät lattian rajassa. Piiloutujat eivät yleensä sähise, eivätkä juuri koskaan murise. Sähinää saattaa kuulua, jos kopitustilanne kestää pitkään. Piiloutujat ovat yleensä sen verran säikkyjä, että spurttaavat nopeasti koppaan pyyhetaktiikalla. Säikkyherkkyyden ja lattian rajassa pysymisen ansiosta piiloutujat ovat kenties helpoimpia kopitettavia. (Pois lukien täysin luottavat kissat, jotka voi vain nostaa koppaan tai johdattaa koppaan herkulla.) Videolla Desmond Tutu hakeutui piiloon kaapin alle, josta se ohjattiin koppaan:


2. Jäätyjä

Toiseksi helpoimpia tapauksia ovat jäätyjät. Kissa jäätyy kahdella eri tavalla (tai molemmilla tavoilla samanaikaisesti). Kun kissa jäätyy, se ei välttämättä piiloudu, vaan nimensä mukaisesti jäätyy paikoilleen, vaikka olisi ns. avoimessa tilassa. Jäätyvä kissa on myös sellainen, joka on piilossa, mutta ei liiku sitten millään - eikä myöskään osoita juurikaan vastarintaa. Kopittamistani kissoista eniten jäätyneitä ovat olleet sellaiset, jotka olen hitsaushanskojen turvin työntänyt koppaan eikä kissa ole sähissyt, murissut tai mitään. Kissa on vain ollut täysin kaikki jarrut päällä.

Videolla Dennis la Mowers jäätyi saunan ylälauteelle niin totaalisesti, ettei lähtenyt karkuun tai piiloon, vaikka laskin kantokopan hänen eteensä:


3. Kiipeilijä

Kiipeilijät, eli hyppykissat, pyrkivät ylöspäin. He ovat yleensä pelokkaita ja etsivät vain piiloa, johon ihminen ei yltäisi. Kiipeilijöiltä löytyy enemmän temperamenttia kuin piiloutujilta & jäätyjiltä: yleensä he vähintään sähisevät. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuavat, etteivät pääse tarpeeksi ylös. Jos kissa tiedetään kiipeilijäksi, kannattaa mahdollisuuksien mukaan plokata kiipeilymahdollisuuksia kopittamista varten ja mahdollistaa esimerkiksi se, että kissa ennemmin menisi suojaisaan piiloon. Kylppäreissä on kiipeilijöiden kohdalla sellainen ongelma, että yleensä kissa päätyy esim. peilikaapin päälle tai suihkuverhon tangolle.

Odota, että kissa pysähtyy, ja pyri vasta sitten kopittamaan. Kiipeilijä-kissan kanssa ei kannata odottaa, että kissa tulisi alas, ellet ole varannut tunteja kopitukseen. Tämän tyyppiset kissat odottavat yläilmoissa hamaan tappiin asti, kunnes kokevat turvalliseksi vaihtoehdoksi tulla alas. Videolla sain kiipeilijä-Rafaelin kopitettua poikkeuksellisesta paikasta, sillä hän oli niin katon rajassa, ettei päässyt enää ylöspäin. Jos tilaa yläpuolella olisi ollut 5cm enemmän, Rafael olisi todennäköisesti kiivennyt kopan päälle:

4. Ikiliikkuja

Vaikeimpia kopitettavia ovat ikiliikkujat, eli kissat, jotka eivät pysähdy. Nämä kissat ovat mahdollisesti sekä piiloutujaa, jäätyjää että kiipeilijää, ja sen lisäksi ikiliikkuja voi olla sellainen, että se on valmis hyökkimään ihmistä päin. Koska ikiliikkujalla on kuitenkin taipumusta hakeutua myös piiloon, kannattaa sitä hyödyntää. Helpointa on, jos eristystilassa on valmisteluja siten, että kissalle on järjestetty suotuisia piiloja ja koppa (tai koppia) aseteltu valmiiksi. Ikiliikkujan kanssa suurin ongelma on se, että jos koppaa yritetään tuoda kissan lähelle siinä kohtaa, kun se on jo piilossa, kissa lähtee liikkeelle ennen kuin ihminen ehtii sen koommin plokata muita kulkusuuntia.

Jos kissa alkaa säntäillä, pysähdy ja odota paikallasi niin kauan, että kissa on rauhoittunut ja piiloutunut jonnekin. On tärkeää huolehtia myös omasta turvallisuudesta! Kissaa ei kannata yrittää ottaa kiinni paljain käsin eikä silloin, kun se juoksee ohitse tai säntäilee pitkin seiniä.

Ikiliikkujan kanssa on helpompaa, jos kopittajia on vähintään kaksi. Kissan liikkumista voi yrittää rajoittaa siten, että pidetään pyyhkeitä tai vilttejä ns. seininä. Ikiliikkujaa voi myös yrittää saada pysähtymään sillä, että sen näkökentän peittää. Esimerkiksi siis pudottaa viltin kissan päälle. Jotkut jäätyvät, kun "yhtäkkiä tulee pimeää", toisille ikiliikkujille pyyhe päällä on yksi hailee.

Ikiliikkujat ovat myös rohkeampia, ja ainakin niiden kohdalla kannattaa sulkea hitsaushanskan tai muun suojavarustuksen turvin kantokoppa, sillä ikiliikkuja pyrkii suurimmalla todennäköisyydellä boksista pois, kun tajuaa vastassa olevan umpikuja. Para Nenúfar kykeni kopitustilanteessa kiipeämään laattaseinää ylöspäin ja jäi hyväksi toviksi hengailemaan siten, että takatassut olivat peilikaapin päällä ja etutassut suihkuverhon tangolla:

Kiireellä lääkäriin

Joskus eläinlääkäriin on lähdettävä yllättäen tai hyvin lyhyellä varoitusajalla. Siinä kohtaa yleensä kopitussuunnitelmista rapisee pois kaikki stressinlievityskeinot ja muut esivalmistelut. Äkillisiä eläinlääkärireissuja varten on erittäin hyödyllistä, jos kissanomistaja tietää, millainen kissa on kopitustilanteessa. Näin ollen minuutissa ehtii tehdä sellaisia valmisteluja, että plokkaa pääsyn esim. jonnekin kattokruunuun.

Näitä äkkilähtöjä varten hitsaushanskojen on hyvä löytyä kissakodista. Kipeänä kissa voi olla apaattinen, jolloin kopittaminen on ehkä helpompaa, mutta voi myös olla, että kipeyden takia käsiteltäväkin kissa muuttuu aggressiiviseksi.

Kun on kiire saada kissa koppaan, pyydä apua. Kirjoita someen tai käy vaikka naapurin ovella. Apukädeksi voi siinä kohtaa tulla ihan kuka tahansa, jos itse osaat vähääkään kertoa, että mitä haluat toisen tekevän. Yleensä sille tyypille, joka ei ole kissanomistaja tai tottunut kopittamiseen, kannattaa lykkiä ainakin toiseen käteen hitsaushanska ja pyytää tätä plokkaamaan esim. pyyhkeellä jotain kulkusuuntaa.

Siinä kohtaa, kun kissa on yksinkertaisesti saatava eläinlääkäriin, ei kannata murehtia kissan stressiä tai kopituksen kestoa. Kissa voi taantua ja luottamuksella voi kestää eheytyä, mutta se on pieni juttu, jos toisessa vaakakupissa on se, että kissa menehtyy tai että kissa elää vuosia kivuissa.



- Linda alias Villasukkakirjailija

Teksti on alunperin julkaistu Villasukkakirjailijan blogissa

12. tammikuuta 2022

Rotukissa vai kotikissa?

Kun huolellinen päätös kissan hankinnasta on tehty, täytyy pohtia, millaisen kissan haluaa ja mistä kissa kannattaa hankkia. Jokainen kissa on rotuun, roduttomuuteen, väriin tai luonteeseen katsomatta aivan yhtä arvokas, ja jokainen kissa ansaitsee rakastavan kodin. Silti kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, mistä ja keneltä kissan hankkii. Epähuomiossaan ostaja saattaa tulla rahoittaneeksi vastuutonta kasvatusta tai pentutehtailua.

Rotukissa


Rotukissaksi kutsutaan kissaa, jolla on rekisterikirja. Vaikka pennun vanhemmat olisivat rotukissoja, pentu ei ole rotukissa, jos siltä puuttuu rekisterikirja. Rekisterikirja sisältää tietoja kissasta, sen terveydestä sekä tiedot kissan vanhemmista ja esivanhemmista neljänteen sukupolveen saakka. Rekisterikirja ei aina ole varsinainen kirja, vaan se voi kattojärjestöstä riippuen näyttää erilaiselta. FIFe:ssä rekisterikirja on nelisivuinen nidottu vihko, kun taas TICA:ssa se on alle puolen sivun kokoinen sertifikaatti (kuva 1). Rekisterikirja toimii todisteena siitä, että kissanpentu on saanut alkunsa suunnitellusti puhdasrotuisista ja terveistä vanhemmista. Rotukissojen kohdalla voidaankin kasvatuksen sijaan puhua jalostuksesta; kissoja pyritään kehittämään haluttuun suuntaan valitsemalla parhaat yksilöt lisääntymään. Jalostustyön tarkoituksena on teettää rodunomaisia, terveitä, hyväluontoisia ja kauniita kissoja. Rotukissoja voi kasvattaa ainoastaan rekisteröity kasvattaja. Rotukissakasvattajat kuuluvat aina johonkin kansalliseen ja sitä kautta myös kansainväliseen rotukissojen kasvatusta säätelevään ja valvovaan organisaatioon. Rekisteröidyllä kasvattajalla on oma kasvattajanimi ja hän on sitoutunut noudattamaan kasvatustyössään oman kansainvälisen- ja alueellisen rotukissaorganisaationsa sääntöjä.


Kuva 1. Esimerkkejä kissan rekisterikirjasta.


Suomen kissaliitto, rotukissayhdistys ja rotuyhdistys – mitä ne ovat?


Rotukissaorganisaatioiden ylimmällä tasolla on kansainvälinen rotukissaorganisaatio WCC (World Cat Congress), joka kokoaa yhteen yhdeksän eri alueellista rotukissaorganisaatiota, eli niin sanottua kattojärjestöä. Suomen kannalta tunnetuimmat kattojärjestöt ovat FIFe (Federation International Feline), CFA (Cat Fanciers’ Association), TICA (The International Cat Association), ja
WCF (World Cat Federation). Kaikki rotukissakasvattajat toimivat jonkun kattojärjestönalaisuudessa. Kattojärjestöt saattavat erota toisistaan esimerkiksi hyväksyttyjen rotujen, rotumääritelmien ja näyttelysääntöjen suhteen. Jokaisella kattojärjestöllä on myös omat kasvatustoimintaa koskevat säännöt. Kattojärjestöt tekevät yhteistyötä keskenään, ja esimerkiksi
FIFe:n rekisteröidy kissat voivat osallistua TICA:n järjestämiin kissanäyttelyihin, ja toisinpäin.

Suurin ja tunnetuin Suomessa toimiva kattojärjestö on FIFe (Federation International Feline). Kaikki FIFe:n kanssa yhteistyötä tekevät jäsenliitot noudattavat yhteisiä rotumääritelmiä ja näyttelysääntöjä. Suomessa FIFe:n jäsenliittona toimii Suomen kissaliitto.

Suomen kissaliiton tehtävänä on edistää ja valvoa rotukissakasvatusta. Valvontaa varten Suomen Kissaliitto ylläpitää koko maan kattavaa rotukissarekisteriä (OmaKissa-järjestelmä). Suomen kissaliitoon itsessään ei voi kuulua henkilöjäsenenä, vaan Kissaliittoon liitytään rotukissayhdistyksen kautta. Suomen Kissaliitolla on tällä hetkellä yhteensä 14 rotukissayhdistystä (mm. Suomen rotukissayhdistys ry, eli SUROK ja Turun rotukissayhdistys ry, eli TUROK). Kasvattaja tai kissanomistaja voi päättää itse, mihin rotukissayhdistykseen kuuluu.

Voidakseen toimia FIFe:n alaisena kasvattajana, kasvattajan on kuuluttava johonkin rotukissayhdistykseen, ja lisäksi suoritettava Suomen Kissaliiton velvoittamat vaatimukset (mm. maksullinen kasvattajakurssi). Viralliset kasvattajat sitoutuvat noudattamaan FIFe:n ja Kissaliiton sääntöjä ja lupaavat, ettei kasvatustoiminta ole ristiriidassa näiden sääntöjen kanssa. Suomen
Kissaliiton sääntöihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat kohdat: 
  • Kasvattaja antaa todenmukaista tietoa kissoistaan ja kasvatuksestaan 
  • Luovutettavan kissanpennun täytyy painaa vähintään yksi kilo, oltava vähintään 12 viikon ikäinen (*), oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla ja sillä tulee olla asianmukainen rokotussuoja 
  • Naaraalla ei saa olla enempää kuin kolme pentuetta 24 kuukauden sisällä, kuitenkin 12 kuukauden sisällä enintään kaksi pentuetta 
  • Jalostukseen käytettävät kissat täytyy testata tiettyjen sairauksien varalta, jos sairaus on tappava tai aiheuttaa kroonista kärsimystä, esiintyy merkittävässä osassa kyseistä rotua ja luotettava testi on olemassa

Suomen Kissaliitto valvoo sekä rotukissayhdistyksen että kasvattajien toimintaa. Mikäli kasvattaja rikkoo kasvatus- ja rekisteröintisääntöjä tai kasvattajasitoumusta, hän voi menettää kasvatusoikeutensa tai joutua toimintakieltoon. Toimintakieltoon määrätty kasvattaja ei saa kiellon aikana astuttaa naaraita, antaa uroskissaansa astutettavaksi tai luovuttaa kissoja edelleen. Kiellon aikana kasvattaja ei myöskään saa osallistua näyttelyihin.

Kissaliiton ja rotukissayhdistysten lisäksi on vielä olemassa rotuyhdistyksiä (esim. Ocicat ry ja Suomen bengalikissat ry). Rotuyhdistysten tarkoituksena on koota yhteen rodun harrastajia ja kasvattajia, esitellä rotua ja tehdä sitä tunnetuksi esimerkiksi jäsenlehtien ja tapahtumien avulla. Rotuyhdistys voi solmia Suomen Kissaliiton kanssa yhteistyösopimuksen, jonka kautta yhdistys voi saada paremmin ääntään kuuluviin omaa rotua koskevissa asioissa sekä saada esimerkiksi omaa rotua koskevia materiaaleja Suomen Kissaliitolta. Rotuyhdistykset eivät ole virallisesti sidoksissa mihinkään kattojärjestöön. Kukin rotuyhdistys voi määritellä oman yhdistyksensä säännöt, eikä niillä ole velvoitetta noudattaa ylempien tahojen sääntöjä. Pelkkä rotuyhdistykseen kuuluminen ei siis oikeuta kasvattamaan kissoja FIFe:n alaisuudessa. (kuva 2.)

Rekisterikirja on paljon muutakin, kuin pääsylippu näyttelyihin. Sen myötä varmistut, että kissanpentu on kasvatettu sääntöjen mukaisesti sekä saanut alkunsa puhdasrotuisista ja terveistä vanhemmista. Rotukissalla on AINA rekisterikirja.


Kuva 2. Yhdistysten hierarkiaa.


Kotikissat


Kotikissa on yläkäsite, jonka alle lukeutuvat kaikki muut paitsi rekisteröidyt rotukissat. Maatiaiskissat, sekarotuiset kissat ja rekisteröimättömät ”rotukissat” ovat kaikki kotikissoja.


Maatiaiskissojen kasvatus


Maatiaiskissakanta on jollakin alueella itsekseen kehittynyt kissakanta, johon ei ole sekoittunut jalostettuja kissarotuja. Maatiaiskissat voivat olla väriltään ja turkin pituudeltaan lähes minkälaisia tahansa eikä niillä ole rotukissoille tyypillisiä jalostettuja ulkonäköpiirteitä. Maatiaiskissojen määrittelyssä pyritään siis välttämään kaikenlaisia ulkomuotoon liittyviä rajoituksia.

Maatiaiskissoja voi teettää ja myydä kuka tahansa, joka omistaa leikkaamattoman naaraskissan. Toiminnalla ei ole erillisiä sääntöjä tai vaatimuksia, eikä ole olemassa maatiaisten kasvatusta valvovaa organisaatiota. Pentueen vanhempien terveyttä ja perimää on harvemmin tutkittu, eikä pentueen isästä ole välttämättä lainkaan tietoa. Myös pentueen vanhempien sukulaissuhde on usein kysymysmerkki. Vapaana ulkoilevat, leikkaamattomat maatiaiskissat lisääntyvät myös valvomatta ja hallitsemattomasti. Tämän seurauksena on kehittynyt lukuisia villiintyneitä kissapopulaatioita, joista kukaan ei ole vastuussa.

Maatiaiskissojen kasvatukseen ja pennutukseen liittyy monia erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Monet puoltavat maatiaiskissojen vastuullista pennutusta, jossa kissanomistaja etsii kissalleen mahdollisimman erisukuisen kumppanin, perehtyy kissan tiineyteen, synnytykseen ja pentujen hoitoon, luovuttaa pennut aikaisintaan 12-viikkoisina (*), rokotettuina, madotettuina sekä sirutettuina ja tämän kaiken lisäksi etsii pennuille vastuulliset kodit. Maatiaiskissojen vastuullinen kasvatus olisi varmasti omiaan nostamaan maatiaiskissojen arvostusta. Ongelma on kuitenkin se, että harvat ostajat ovat valmiita maksamaan maatiaiskissanpennusta hintaa, joka kattaisi vastuullisen kasvatuksen aiheuttamat kulut. Yhteiskunnassamme vallitsee näkemys, jonka mukaan maatiaiskissanpentuja pitäisi olla tarjolla nyt, heti ja mieluiten ilmaiseksi. Kissoja luonnehditaan halvoiksi ja helpoiksi lemmikeiksi, joita voi kasvattaa kuka tahansa ilman sen kummempaa asiantuntijuutta tai perehtyneisyyttä. Kissojen hallitsematon lisääntyminen on johtanut siihen, että kissoja on tarjolla enemmän kuin ostajia. Monet ostajat eivät ole halukkaita maksamaan vastuullisesti kasvatetusta pennusta, tai hankkimaan kissaa eläinsuojeluyhdistykseltä, koska naapurilta pennun voi hakea ilmaiseksi. Kun otetaan huomioon kodittomista kissoista täyttyvät eläinsuojat sekä vallitseva kissanpitokulttuuri voidaan pohtia, onko maatiaisten tahallinen pennutus tämänhetkisessä tilanteessamme järkevää tai kannattavaa? Kuten todettu, aiheesta on monia erilaisia mielipiteitä.


Mix-kissojen ja rekisteröimättömien ”rotukissojen” kasvatus


Maatiaiskissojen ja rotukissojen lisäksi voidaan puhua sekarotuisista mix-kissoista sekä rekisteröimättömistä ”rotukissoista”. Sekarotuiset kissat ovat joko kahden eri rodun, tai yhden rodun ja maatiaiskissan risteytyksiä. Rekisteröimättömät ”rotukissat” puolestaan ovat kissoja, joiden vanhemmat saattavat olla puhdasrotuisia saman rodun edustajia, mutta rekisteröinnin puuttuessa niiden pentuja ei voida lukea rotukissoiksi. Sekä mix-kissat että rekisteröimättömät ”rotukissat” ovat kotikissoja.

Sekarotuiset ja rekisteröimättömät kissat ovat monen ostajan silmissä erikoisempia kuin maatiaiskissat, mutta kuitenkin halvempia kuin puhdasrotuiset, rekisteröidyt rotukissat. Miksi siis ostaa ”tavallinen” maatiaiskissa tai maksaa maltaita rotukissasta, kun tarjolla on rotukissaa ulkomuodoltaan muistuttava halvempi versio? Paitsi että sekarotuisten ja rekisteröimättömien kissanpentujen teettäminen uhkaa maatiaiskissan asemaa, se mahdollistaa valitettavasti myös kissanpennuilla rahastamisen. Sekarotuisesta kissasta ollaan usein valmiita maksamaan suuriakin summia, koska kissan perimässä on (mahdollisesti) jotakin rotua. Pentutehtailijat ja vastuuttomat pennuttajat ovat haistaneet bisnesraon sekarotuisten ja paperittomien kissanpentujen teettämisessä, ja nettimarkkinat ovatkin täynnä kotikissanpentuja, joiden hintapyynti on jopa yli 1000 euroa. Toisin kuin rekisteröityjen rotukissojen kohdalla, hintaan ei useinkaan sisälly minkäänlaisia terveystestejä, sukutauluihin tai genetiikkaan perehtymistä, etiikkaa tai sääntöjen noudattamista. Motiivina on varsin usein pelkkä taloudellisen voiton tavoittelu. Pentutehtailu on vaarallista peliä kissojen terveydellä, ja jokainen pentutehtailijalta pennun hankkiva rahoittaa joko tiedostaen tai tietämättään tätä epäeettistä toimintaa.


Kissojen terveydestä


Kissaa hankkiessa terveyden tulisi olla ensimmäinen hankintakriteeri; kukapa ei haluaisi, että oma perheenjäsen on terve ja hyvinvoiva? Suosittu näkemys on, että maatiaiskissa on rotukissaa terveempi. Vuonna 2016 tehdyn suomalaisten kissojen terveydentilaa käsittelevän kyselyn mukaan kummatkaan eivät ole terveydeltään parempia kuin toiset. Niin maatiaiskissojen kuin rotukissojenkin joukosta löytyy sekä terveempiä että sairaampia yksilöitä. Maatiaiskissojen terveyteen vaikuttavat erilaiset ympäristöön liittyvät tekijät kuten liian aikainen vieroitus ja liian vähäinen ravinto. Rotukissojen terveyttä uhkaavat erilaiset ylijalostukseen liittyvät ongelmat. Myös geenipohjan kapeutuminen on uhkana monen kissarodun kohdalla. Useat kissarodut ovat alun perin rakentuneet muutaman yksilön ympärille. Näiden huippuyksilöiden sisäsiitoksella halutut ominaisuudet ja ulkonäkö on pyritty yleistämään rotuun. Rotukissojen kasvatus vaatii siis kasvattajalta genetiikan tuntemista, sukutaulujen tutkimista ja parhaiden mahdollisten yhdistelmien selvittämistä. Siitoskissoja tuodaan myös ulkomailta, jotta kasvatukseen saadaan uutta verta ja uusia sukulinjoja. Sisäsiittoisuus on ongelma myös maatiaiskissojen kohdalla. Pienillä alueilla vapaana kulkevat leikkaamattomat maatiaiskissat lisääntyvät keskenään, jonka jälkeen niiden jälkeläiset lisääntyvät keskenään, ja niin edelleen. Vaikka maatiaiskissan geenipohja on laajemmalla mittakaavalla tarkasteltuna rotukissaa monimuotoisempi, yksittäisen maatiaiskissan sukutaulu voi olla hyvinkin kapea.

Sekarotuisten kissojen myyjät vakuuttelevat usein kissojensa olevan paljon terveempiä kuin puhdasrotuiset rotukissat. Totuus on kuitenkin se, että kissan terveydestä ei ole mitään tietoa tai takeita. Myyjä on risteyttänyt keskenään kaksi kissaa, joiden terveyttä ei ole tutkittu tai testattu. Pahimmillaan tällaisella toiminnalla saadaan aikaan suuria terveydellisiä ongelmia, joiden selvitys ja hoito jää pennunostajan maksettavaksi ja murehdittavaksi. Esimerkiksi PRA on verkkokalvon aistinsolujen rappeutumista aiheuttava geeni. Geeni aiheuttaa kissalle asteittaisen sokeutumisen. Hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) on useilla roduilla perinnöllinen sydänsairaus. Sairaus voi olla alkuun oireeton, mutta ilmenee myöhemmin sydämen vajaatoimintana tai jopa kissan äkillisenä kuolemana. Molemmissa tapauksissa pennut voivat syntyä terveinä, ja sairaus kehittyy vasta myöhemmin. Molempiin edellä kuvattuihin perinnöllisiin sairauksiin on olemassa geenitesti. Vastuullisessa rotukissakasvatuksessa pentueen vanhemmat on testattu rodulle tyypillisten tai yleisten sairauksien varalta, ja kasvatukseen käytetään ainoastaan terveitä yksilöitä. Sekarotuisen pennun ostaja puolestaan hankkii sikaa säkissä, kissanpennun terveydestä ole mitään takeita.

Rotukissa ei ole millään tavalla arvokkaampi tai parempi kuin kotikissa. Ihan jokainen kissa on arvokas. Rotukissa on hinnaltaan kalliimpi, koska rotukissakasvatuksessa kulut ovat suuremmat kuin kotikissakasvatuksessa; kukaan ei varmaankaan kasvattaisi rotukissoja, jos jokaisesta pentueesta jäisi useita satoja euroja miinukselle? Hanki rotukissa aina luotettavalta ja rekisteröidyltä kasvattajalta. Pieni säästö kissan ostohinnassa voi kostautua nopeasti suurina eläinlääkärikuluina, tai jopa kissan menehtymisenä. Maatiaiskissa kannattaa hankkia ensisijaisesti eläinsuojelusta.

Älä tue pentutehtailua.














-Lotta Lieskivi
Kirjoittaja ei itse ole rotukissakasvattaja, mutta omistaa kaksi rekisteröityä rotukissaa. Kirjoittaja ylläpitää @aunobengal instagram-sivua, jossa käsitellään hauskojen kissakuvien ohella mm. pentutehtailua, vastuutonta pennuttamista ja rotukissan hankintaa.

Lämmin kiitos Anniina Kovalaiselle avusta kattojärjestöjä ja yhdistyksiä koskevan kappaleen kirjoittamisessa, sekä hierarkia-kuvan laatimisesta!

(*) Dewi suosittelee käytettäväksi 14 viikon luovutusikää, perustuen uusimpaan tutkittuun tietoon aiheesta. 

Lähteitä:

http://incat.fi/kissatietoa/kasvatus/genetiikkaa/jalostuspohjan-kapeus-ja-synnynnaiset-
sairaudet/#
https://www.kissaliitto.fi/wpolku/media/2016/03/Miksi-kuulua-Kissaliittoon-2-8.pdf
http://www.porok.info/uploads/l%C3%A4%20tue%20pentutehtailua_yleinen.pdf
https://yle.fi/uutiset/3-9137203
http://www.porok.info/uploads/l%C3%A4%20tue%20pentutehtailua_yleinen.pdf
http://incat.fi/kissatietoa/kissaa-hankkimassa/miksi-rotukissa-maksaa/
https://www.nietosten.com/miksi-rotukissa-1
https://www.kissaliitto.fi/wpolku/media/2017/04/Hyvinvointi-ja-tehtailu.pdf
http://kissantassutblogi.blogspot.com/2015/09/paat-pois-puskista-ajatuksia.html
http://incat.fi/kissatietoa/kasvatus/kuka-on-kasvattaja/
https://www.kissaliitto.fi/wpolku/media/2020/12/Rekister%C3%B6intis%C3%A4%C3%A4nn%C3%
B6t-18122020.pdf
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.476094
https://yle.fi/uutiset/3-10177811
https://www.bengalikissat.com/kattojarjestot