28. syyskuuta 2022

Sijaiskotitoiminta omin sanoin: Sini

Olen Sini, kuusi vuotta Dewillä toiminut sijaiskoti. Häärään myös Dewin tapahtumatiimissä ja hallituksessa, sekä kirjoitan ja kuvaan Instagramiini @kittiediaries-tilille.

Kotonani on asustanut yhteensä 44 sijaiskotikissaa, ja näin monen kissan jälkeen niiden luovutus omaan loppuelämän kotiin tuntuu mukavalta ja helpottavalta. Jotkut kissoista ovat olleet luonani vain joitakin viikkoja, toiset yli vuoden. Jokainen näistä kissoista on ollut rakas ja tärkeä, mutta lähtemättömimmän vaikutuksen tekivät ensimmäiset sijaiskotilaiseni Vili ja Theo, jotka kärsivällisesti opettivat kaiken elämän jakamisesta kissojen kanssa. Näitä kissoja ennen en ollut oikein edes sisäistänyt sitä, että jokainen olento todella on oma persoonansa, johon voi kiintyä syvästi. 

Olen oppinut todella paljon Dewi-vuosieni aikana. Ensimmäisten kissojen kohdalla en edes tiennyt miten kissanhiekka toimii. Ihmettelin aluksi, kun hiekkalaatikolla ei näkynyt jätöksiä. Jossakin kohtaa sitten älysin, että kissat kaivavat hiekkaan kuopan, tekevät asiansa sinne ja sitten peittävät sen. Dewille voi siis tulla, vaikka kokemus kissoista olisi hyvin vähäinen. Asenne oppimiseen ja hyvät kyselytaidot ovat tärkeämpiä.

Nykyään tietämykseni kissojen niin fyysisten kuin psyykkistenkin tarpeiden suhteen on onneksi kehittynyt. Toisaalta, vaikka tiedän nyt enemmän pieniäkin asioita kissojen hoidosta ja terveydestä, osaan myös ottaa rennommin. Kaikki kissat ovat omia persooniaan, ja jotkut sosiaalistuvat hitaasti ja toiset nopeasti. Valitettavasti jotkut populaatiokissoista ovat myös hyvin sairaita, enkä voi pelastaa niitä kaikkia vaikka mitä tekisin. Tämän hyväksyminen on ollut itselleni tärkeää eläinsuojeluyhdistystoiminnassa. Itsensä loppuun ajaminen, ahdistus ja syyllistäminen eivät auta jaksamaan ja jatkamaan.

Vili & Theo

Sijaiskotina toimiminen tarkoittaa, että kotona on käytävä vähintään kerran vuorokaudessa tai kissoille on hankittava hoitaja. Itselleni tämä ei ole ollut ongelma, sillä yhdistykseltä ja lähipiiristäni löytyy paljon innokkaita kissahoitajia lomien ajaksi, enkä kaipaa spontaaneja matkoja. Vaikka sijaiskotitoiminnassa sitoutuu kissojen hoitoon, ei se tarkoita sitä, että mitään muuta ei voisi tehdä – itselläni kun on vaativa työ, paljon harrastuksia ja sosiaalinen elämä eläinsuojelutyön lisäksi. Itselläni on ollut myös opettelemista sen kanssa, että tiettyä sotkuisuutta täytyy sietää lemmikinhoitajana jollei halua tehdä suursiivousta monta kertaa päivässä. Lattioilla on aina kissanhiekkaa sekä kissanleluja, ja ruokakuppeja saa tiskata päivittäin.

Olen asunut viimeisen kuuden vuoden aikana neljässä eri asunnossa, joiden koot ovat vaihdelleen 39 neliömetristä 50:een, ja joiden pohjaratkaisut ovat olleet joskus toimivia ja joskus älyttömiä. Parhaimmillaan kotonani on ollut neljä kissaa kerrallaan. Jos uusi kissa saapuu kotiini suoraan loukutuspaikalta, niin eristän sen aluksi kylpyhuoneeseen, josta mahdolliset vessavahingot saa siivottua helposti. Kylpyhuoneeni on kuitenkin pikkuruinen, joten jo sisäsiistien ja terveiden kissojen kohdalla teen alkueristyksen mieluummin olohuoneessani. Makuuhuoneeni on aina ollut kissavapaata aluetta allergioideni takia. Sijaiskotikissoja voi ottaa siis melko pieniinkin neliöihin, sillä kissat ovat sijaiskodissa vain väliaikaisesti.

Yritän rauhoittaa ensimmäiset päivät uuden kissan kanssa. Käyn erityshuoneessa vain harvoin, en imuroi tai muuten pidä meteliä, ja huolehdin siitä, että kissalla on piiloja, ruokaa, vettä sekä puhdas hiekkalaatikko. Tarkkailen kissaa valvontakameran kautta varmistuakseni, että se syö ja liikkuu normaalisti. Feromonivalmisteet kuten Feliway ja Petremedy toimivat myös hyvin. Pikkuhiljaa alan tutustuttaa kissaa asunnon muihin huoneisiin ja tietenkin itseeni. Jos ongelmia ilmenee, viestitän asiasta heti yhdistykselle, jossa joko minulle nimetty vastuuhenkilö tai joku muu osaaja auttaa ja neuvoo.

Sijaiskotina olemisen hyviä puolia on loputtomasti: saan asua kissojen kanssa, opin jatkuvasti lisää, olen saanut ihania ystäviä, parannan konkreettisesti maailmaa - ja tämä kaikki on ilmaista. Huono puoli on tietenkin se, että joutuu näkemään kärsimystä ja ihmisyyden kauhean puolen. Usein esimerkiksi eläinsuojelurikkomuksiin ja kissojen heitteillejättöön päädytään, koska oma elämä on kohtuutonta, mutta sen todistaminen on silti raskasta.

Upeita kokemuksia ovat myös olleet kissat, joiden sosiaalistamisessa on oikeasti saanut tehdä töitä. Tällainen kissa oli esimerkiksi Tuutikki, joka aluksi hyökki kaikkien samassa huoneessa olevien ihmisten päälle viikkotolkulla, mutta kuukausien myötä kesyyntyi kehrääväksi ja ihmisrakkaaksi sylikissaksi.

Tuutikki

Suosittelen sijaiskotina olemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneita asiasta. Viime kädessä sijaiskotitoimintaan tarvitsee vain vakaan elämäntilanteen, voimavaroja ja kommunikaatiokyvyn. Varsinkin alussa on tärkeää jaksaa omaksua tietoa lukemalla ja kyselemällä mahdollisimman paljon. Apua saa aina ja valmiiksi ei tule koskaan. Itse en osaa kuvitella lopettavani sijaiskotina toimimista, sillä kissoista on tullut osa elämääni, kotiani ja identiteettiäni. 

27. syyskuuta 2022

Mitä heille kuuluu nyt: Pikin ja Herculesin kuulumiset

Piki on vanha kodinvaihtaja, joka oli lopetusuhan alla, mutta hänen onnekseen hän löysi oman loppuelämän kotinsa 7 vuotta sitten. Piki jakaa kotinsa Devin, sekä Dewiltä vuonna 2017 adoptoidun populaatiokissan Herculesin kanssa, ja me saimme kuulla heidän kuulumisensa.

Pojat ovat painikavereita, ja sen lisäksi Hercules tarjoaa asuintovereilleen mielellään päivittäistä pesupalvelua. Herculesin harmiksi Devi eikä Piki ole yhtä innostuneita näistä pesuista. Omistajan kuvaus Herculesista oli seuraavanlainen: ’’Herculesta voi yleisesti parhaiten kuvailla sanalla tyytyväinen: kissan mielestä elämä on ihanaa, paitsi silloin, kun ruoka on myöhässä. Aivosoluja pojalla ei kovin montaa ole, mutta se tekee Herculeksesta helpon ja kivan kaverin.’’

Piki on sen sijaan Herculesin vastakohta mitä tulee älykkyyteen: ’’Kissa kuuluu niihin hyvin älykkäisiin kavereihin, jotka keksivät itse itselleen tekemistä, ellei aivoruokaa ole muutoin tarjolla. Usein tämä tekeminen on jotakin sellaista, mikä ei ole sallittua.’’. Piki on äärimmäisen seurallinen kissa, joka on kirjaimellisesti aina paikalla. Kun ovi käy ja sisään astuu vieraita, niin on tämä herra heitä tervehtimässä. Perheellä on myös ollut viime kuukausina remonttia kodissaan, mutta se ei ole Pikiä haitannut. Piki on auttanut parhaansa mukaan, lähinnä seuraten remonttityyppien tekemisiä. Laadunvalvonta on ammatti jossa kissat ovat erittäin hyviä. Pikin tämän hetken suosikkiaktiviteetti on silti keittiön altaassa istuminen, sillä herra tietää hanasta tulevan tuoretta, puhdasta vettä. Toki myös ihmisten vesikuppien sisältö kelpaa juomiseksi.

Alussa yhteiselo Pikin kanssa oli aika kaoottista, kun herra kuvitteli olevansa talon pomo. Kieltoja hän ei totellut, ja muutenkin oli käytösongelmia joka johti pahimmillaan yritykseen purra ihmistä. Omistajan mukaan ’’tiukalla, mutta kärsivällisen rauhallisella ohjauksella poika oppi kuitenkin aika nopeasti, kuka on perheen pää, ja aggressiivinen käytös jäi pois.’’ Aggressiivinen käytös voi johtua mm. stressistä tai kivusta, jonka takia raivokas kissa pitäisi aina käyttää eläinlääkärillä tarkastuksessa. Kissa ei tunne kaikkia samoja tunteita kuin me ihmiset, eikä Pikin suhteen kyse ollut kostamisesta tai kiusaamisesta uutta perhettään kohtaan. Eläinlääkäri Johanna Lankila on kirjoittanut hyvän artikkelin koskien kissojen rankaisemista, ja syitä miksi sitä ei pitäisi tehdä.

Vaikka Piki on joutunut nielemään tappionsa talon herruuden suhteen, niin kyllä häntä silti kohdellaan kuin kuninkaallista, onhan nyt ihmiset kissojensa alamaisia.

- Jonna P., Dewin blogivastaava sekä jälkihuolto

8. syyskuuta 2022

Mikä on kissakriisi?

Ylöjärven yli satapäinen kissapopulaatio on nostanut somessa paljon kysymyksiä. Noin viikkoa myöhemmin Etelä-Kymenlaaksossa paljastui vielä järkyttävämpi kissapopulaation kohtalo. Miten tällaista voi tapahtua, miksei kukaan ole ilmoittanut aikaisemmin? Miksei joku naapuri tai metsästäjä ole vähentänyt kissamäärää? Onko kissoilla ollut omistaja, mitä kissojen omistajan päässä on liikkunut, mitä kissojen omistajalle nyt tapahtuu? Ja mitä tapahtuu kissoille, voiko niistä tulla lemmikeitä? Pureudun tässä blogitekstissä näihin aiheisiin.

Käsittelen aiheita omien kokemusteni kautta ja sen perusteella, mitä olen saanut tietää eläinsuojelutyötä tehdessäni. Ylöjärven populaatio on ollut Kissankulma ry:n projekti, ja kissoja on sijoitettu useisiin eri eläinsuojeluyhdistyksiin. Dewi ei ole ollut tässä mukana. Toinen otsikoissa ollut populaatio on ollut Etelä-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistyksen eli Ekey ry:n projekti. En käsittele tässä tekstissä varsinaisesti kumpaakaan näistä tietyistä populaatioista vaan tätä ilmiötä yleisesti.



Mistä johtuu, että tällaisia kissalaumoja ylipäänsä pääsee syntymään?

Konkreettisesti sanottuna siksi, koska ihmiset eivät leikkauta kissoja. Mutta syy, miksi kissoja ei leikkauteta tai ylipäänsä hoideta muutoin kuin ruokinnalla, johtuu siitä, että kissan arvo lemmikkinä on mitätön.

Kun puhutaan kissan arvosta lemmikkinä, nousevat herkästi barrikadeille mm. ne kissanomistajat, jotka ovat ensinnäkin maksaneet satoja, jopa tuhansia, euroja kissasta. On kissoja, joilla on eläinvakuutus ja joiden ell-kuluihin uppoaa vuosittain tuhansia euroja. On kissoja, joille on ostettu kaikki välttämätön ja kaikki ei-niin-tarpeellinenkin. Mutta yleisesti ottaen kissan arvo lemmikkinä on heikko, sillä Suomessa on tuhansia kissoja, joista ei huolehdita.

Siinä, missä koira otettiin sisätiloihin noin vuosisata takaperin, kissa jäi pihalle. Kissan koetaan olevan itsenäinen eläin, joka pärjää omillaan ja joka ei tarvitse ihmistä. Näin ei suinkaan ole. Mikäli kissa - nimenomaan siis felis catus - kuuluisi Suomen luontoon, sehän olisi vuosisatojen kuluessa kehittynyt niin, että se selviäisi luonnossa. Nyt kissan selviytymismahdollisuudet luonnossa on 50%, ja pentuajasta selvinneet elävät keskimäärin 2-vuotiaiksi, mikäli ihminen ei hoida niitä lainkaan. Hyvin hoidettuna lemmikkinä kissan elinikäodote on kuitenkin 15 vuotta, ja jopa 20 vuotta voi paukkua rikki.


Mistä johtuu, että kissapopulaatio syntyy?

Kissapopulaatiolla on lähes aina - tai kenties jopa aina - ruokkija. Joskus koko naapurusto saattaa ruokkia kissoja, mutta kissoja ei välttämättä pidetä edes villiintyneinä populaatiokissoina, vaan luullaan niitä jonkun naapurin valvomatta ulkoileviksi kissoiksi.

Joskus populaatio syntyy ruokkijan omista leikkaamattomista kissoista, joskus oma kissa on leikkaamaton ja naapurin kissa on leikkaamaton. Joskus aletaan ruokkia toistuvasti pihalla käyvää kissaa tai useampaa kissaa. Joskus pihaan ilmestyy emo pentuineen, ja loukuttamisen sijaan kissoja aletaan ruokkia.

Usein taustalla on ajatus siitä, että kissan luullaan kuuluvan ulos tai että ulos syntyneistä kissoista ei voisi saada normaaleja lemmikkejä. Joskus ruokkija ei ole varautunut tai valmistautunut kissanomistajaksi, mutta päättää jatkaa ruokintaa, koska ajattelee tilanteessa olevan vain kaksi vaihtoehtoa: kissojen ruokkiminen tai kissojen lopettaminen. Toiset ruokkijat ovat kiintyneitä kissoihin, eivätkä halua niiden kuolevan. Toiset ruokkijat eivät ole kiintyneitä, mutta silti kokevat kissojen asioiden olevan paremmin, kun ne ovat elossa eivätkä kuolleina.

Joillekin kissojen ruokinta on verrattavissa lintujen talviruokintaan: ajatellaan, että kyllä ne ilman ihmisen hoivaakin pärjäävät, mutta ruokinnalla voi vähän edesauttaa niiden elämistä. Usein myös ruokkija saattaa olla siinä uskossa, ettei ole itse kissojen ns. pääpiste, vaan että kissat ovat naapurin tai naapureiden valvomatta ulkoilevia kissoja. Tai että ainakaan hän itse ei ole se, joka olisi mitenkään vastuussa kissoista.



Miten tilanne pääsee etenemään niin pahaksi, että lopputuloksena on jopa yli 100 kissan lauma?

Kissapopulaatio ehtii jopa muutamassa vuodessa kasvaa yli sadan kissan laumaksi, mikäli pentukuolleisuus ei ole järin suurta. Yleensä ainakin jonkin verran pentuja kuolee esim. synnytyksissä tai ensimmäisten viikkojen aikana esim. kylmään, nälkään tai tartuntatauteihin.

On yleistä, että kissamäärää hallitaan – joko ruokkijan tai naapureiden toimesta. Toisin sanoen pentuja annetaan eteenpäin tai kissoja tapetaan. Ruokkija tappaa yleensä vähentääkseen kissamäärää. Tähän syynä on esim. se, että on halvempaa ja vaivattomampaa kolautella kissanpentujen päitä kivijalkaan, kuin etsiä niille koteja tai viedä naaraskissoja leikkuulle. Harvemmin ruokkija on edes varma, montako kissaa tontilla pyörii, saatika siitä, mitkä kissoista ovat naaraita. Naapurin motivaationa ampua kissoja saattaa olla se, että on lopunkyllästynyt siihen, miten kissat tuhoavat omaisuutta pissaamalla tai raapimalla tai miten kissat aiheuttavat stressiä omissa lemmikeissä tai miten kissat käyvät tappamassa pikkulintuja tms. Eräällä tietämälläni populaatiopaikalla naapuri oli kalautellut lapiolla kissoja päähän ja haudannut ne - tarkistamatta, hengittääkö kissa vielä.

Jos alueella liikkuu suuri määrä kissoja, usein lähialueen naapurit siitä tietävät. Harvemmin kuitenkaan lähimmilläkään naapureilla on käsitystä siitä, montako kissaa lähistöllä oikeasti asuu. Usein kissojen ajatellaan olevan juurikin valvomatta ulkoilevia lemmikkejä. Ja vaikka joku kissa olisi silminnähden huonokuntoinen, sairas ja ontuva räkänenä, ei naapuri yleensä halua puuttua siihen: naapurisopu menee lähes poikkeuksetta eläinten hyvinvoinnin edelle.

Joskus naapurisopua uhmataan, ja populaatiosta ilmoitetaan eteenpäin: joko eläinsuojeluyhdistykselle tai valvontaeläinlääkärille. Riippuu täysin eläinsuojeluyhdistyksen resursseista, pystytäänkö populaatiota lähteä hoitamaan, ja sitten on aivan eri asia, pääseekö eläinsuojeluyhdistys yhteistyöhön ruokkijan kanssa. Otollisinta on loukuttaa kissoja siellä, missä niitä ruokitaan. Mikäli ruokkija on vastahakoinen, eläinsuojeluyhdistys voi pyytää viranomaisapua, jota on yleensä haasteellista saada. Valvontaeläinlääkärinkin kädet ovat sidotut, mikäli hänen käydessä paikan päällä näkyy hallittu määrä kissoja ja päällisin puolin kissat näyttävät perusterveiltä. Jos valvontaeläinlääkärin tietoon saadaan populaatiosta kissoja, joilla on hoitamattomia terveysongelmia, on tilanteeseen jo huomattavasti helpompi puuttua. Harvemmin kuitenkaan valvontaeläinlääkäri määrää aluetta tyhjennettäväksi ja kissoja lopetettavaksi.


Miten joku voi elää kissanpissan hajussa ja kymmenien kissojen keskellä?

Joskus ruokkija tiedostaa, ettei tilanne ole normaali ja että kissoja on liikaa, mutta avun pyytäminen on vaikeaa. Useimmiten ei edes tiedetä, mistä apua voisi pyytää. Omien kokemusteni perusteella ruokkijat, jotka ovat halunneet saada apua, eivät ole sitä pyytäneet, koska ovat olleet siinä uskossa, että kissat vain lopetettaisiin. Joskus toki eutanasia on armollisempi vaihtoehto, mutta tarkoitankin tässä sitä, että ihmisillä ei ole järin yleisesti tietoa siitä, miten eläinsuojeluyhdistykset voivat auttaa.

Joskus ruokkija itsekään ei voi hyvin, kuten esim. Ekey ry:n jakamista kuvista on käynyt ilmi. Olen itsekin ollut populaatiopaikoilla, joissa ihmisen/ihmisten jaksamisen loppuminen on näkynyt esim. siten, että tontille on alkanut muodostua kaatopaikkaa. On populaation ruokkijoita, joiden tilanne on luisunut siihen pisteeseen niin varkain, että siihen on vain totuttu. On totuttu kissanpissan hajuun, roskiin, ulosteisiin, kissamäärään.

On helppo heristellä sormea ja todeta, että kai ihmisellä on silmät päässään ja eikö nyt voisi edes kissoja ajatella. Erityisesti tienvarsiin dumpatut kissanpennut säkeissä herättävät yleensä tämänkaltaisen viha-aallon: "Millainen ihminen oikein tekee näin eläimille!?" Aina taustalla ei ole kuitenkaan kylmä, paha ihminen.

Itse loppuunpalamisen läpikäyneenä tiedän, miten vaikeaa pelkästään kissanvessojen siivoamisesta voi tulla. Tarkalleen ottaen en kyennyt ruokkimaan edes itseäni, joten avopuolisoni hoiti kissamme tuolloin melkeinpä kokonaan.

Ennen kuin toivot ruokkijalle eutanasiaa tai päivittelet, miten paska ihminen voi olla, muistathan, että joskus kissapopulaation takaa löytyy erittäin huonosti voiva ihminen. Ihminen, joka on saattanut pyytää ja hakea apua saamatta sitä ajoissa. Sen sijaan, että keräämme palkkiosummaa siihen, että saisimme kiinni ihmisen, joka on jättänyt bussipysäkille tai tienvarteen kissanpentuja muovikassissa, meidän tulisi keskittyä siihen, mikä tätä aiheuttaa vuodesta toiseen ja mitä itse ongelmalle voisimme tehdä.



Tuleeko villiintyneestä kissasta lemmikki?

Tulee.

Osa alkaa luottaa ihmiseen nopeasti, toisilla kestää vähän kauemmin. Yleensä kesyyntymistä edistää se, että kissa hoidetaan kuntoon: kipeitä hampaita poistetaan, flunssaoireet hoidetaan, ihottumat puhdistetaan jne. Toki villiintynyt kissa on aluksi arka ja stressaantunut, mutta ymmärtävässä ympäristössä stressitasot laskevat melko nopeasti. Kissa kun ei ole kuitenkaan villieläin, vaan villiintynyt lemmikkieläin. Siinä on merkittävä ero.


Voiko valvomatta ulkoileva kissa tulla loukutetuksi populaation yhteydessä?

Eläinsuojeluyhdistysten välillä on eroavaisuuksia loukuttamisen suhteen. Dewillä kartoitetaan alue aina käymällä ainakin lähimpien naapureiden oven takana kertomassa loukutuksesta ja kysymässä, onko naapureilla omia kissoja. Sen lisäksi alue laajemmin laputetaan, ja lapuissa lukee mm. mistä on kyse ja kenelle voi ilmoittaa omasta valvomatta ulkoilevasta kissasta.

Dewin loukutuksissa tuppaa olemaan siis hyvin pieni mahdollisuus siihen, että valvomatta ulkoileva lemmikki päätyisi yhdistykselle. Loukkuun niitä napsahtelee tuon tuosta, mutta palautamme ne aina omistajilleen suoraan loukusta. Ensimmäisen kerran jälkeen saamme yleensä luvan omistajalta vain päästää kissan ulos loukusta. Me Dewillä emme keskity populaatioloukutuksissa kissojen valvomatta ulkoiluun ja toivommekin pääsevämme naapurienkin kanssa yhteistyöhön, sillä populaatiokissat levittävät herkästi erilaisia tauteja myös niille lemmikeille, jotka kulkevat samalla alueella.

On huomattavasti suurempi riski, että yksityishenkilö loukuttaa (ja mahdollisesti myös lopettaa) valvomatta ulkoilevan kissan, kuin että eläinsuojeluyhdistys tekisi niin.


Vas. kuvassa näkyy kissojen reitti ulkorakennuksen sisälle, oik. kuvassa on jätökset hangella epätoivoisesti peiteltyinä


Ovatko kissat sisäsiittoisia ja onko niitä eettisesti oikein luovuttaa uusiin koteihin?

Sisäsiittoisuus vaatii yleensä toistuvaa sukurutsausta. Sisäsiittoisuus on kyllä mahdollista, varsinkin, jos populaatio on elänyt vuosikymmeniä. Dewillä on tällainen populaatio tullut vastaan, mutta vain pienellä prosentilla todettiin mahdollisesti sisäsiittoisuudesta aiheutuneita muutoksia. Joillakin mahdollinen sisäsiittoisuus näkyi terveysongelmina, esim. rakenteellisena vikana. Joillakin sisäsiittoisuudesta kertoi pään epäsymmetrisyys tai kiharakarvaisuus.

Populaatiokissojen luovuttaminen uusiin koteihin on eettistä, sillä niillä ei ole tarkoitus teettää pentuja. Moni eläinsuojeluyhdistys luovuttaakin kissat leikattuina eteenpäin, jotta leikkautus on varmasti tehty. Toki kissalla voi olla jokin piilevä sairaus tai se voi kuolla yhtäkkiä johonkin. Mutta sama riski on myös silloin, kun kissa on valvomatta ulkoilevan kissan pentu tai kun kissa on ylipäänsä syntynyt vanhemmille, joista ei ole tehty ennakkoon terveystarkastuksia ja -tutkimuksia.



Mitä kissapopulaation kissoille tapahtuu?

Kissat hoidetaan kuntoon ja niille etsitään loppuelämänkodit. Esimerkiksi Dewillä jokainen kissa leikataan, sirutetaan, madotetaan väh. kolmesti, rokotetaan kahdesti ja testataan FIV:n ja FeLV:n varalta. Dewi myös hoitaa kuntoon kissan hampaat ja muut yhdistyksellätodetut – hoidettavissa olevat – terveysongelmat.

Kun populaatiosta uutisoidaan isosti, yhdistys saa yleensä roppakaupalla kyselyitä kissoista ja yhtäkkiä ihmisten auttamisenhalu herää, kun joka toinen haluaa antaa kissalle kodin. Lainaan tähän Kissankulma ry:n Facebook-postausta:

"Kissoja kotiutuu koko ajan, ja uusia tulee koko ajan sisään. Meillä ei ole nyt mitkään alennusmyyntipäivät siksi, että meillä olisi kuin hirvittävä kriisi päällä – se kriisi on pysyvä, niin pitkään, kunnes ihmiset oppivat leikkauttamaan kissansa ja miettivät, minne omat kissansa luovuttavat, ettei vastaavia populaatioita jatkuvasti syntyisi."


Miksi Dewin populaatioloukutuksista kerrotaan niin vähän?

Me Dewissä olemme olleet ilahtuneita siitä, että Kissankulma ry ja Ekey ry ovat saaneet median kiinnostumaan aiheesta ja että he ovat pystyneet tietosuojan puitteissa kertomaan populaatiosta ja sen lähtökohdista. Dewi hoitaa pääsääntöisesti 10-30 kissan populaatioita, ja pyrimme aina loukuttamaan yhteistyössä ruokkijan kanssa. Haluamme tietenkin saada loukutettua kissat mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti, koska teemme tätä täysin vapaaehtoisvoimin. Usein pystymme jakamaan jotain tietoa populaation lähtökohdista ja sen loukuttamisesta loukkaamatta ruokkijan yksityisyyttä. Onnistuneen yhteistyön takaamiseksi lupaamme ruokkijalle pitävämme matalaa profiilia loukuttamisesta, sillä mikäli loukutuksesta tulee ns. liian julkinen ja ruokkija alkaa saada sontaa niskaansa, saattaa tämä kieltää loukuttamisen tontillaan.

Lain silmissä ruokkija katsotaan kissojen omistajaksi, joten ilman hänen tai viranomaisen lupaa emme voi vain naapurin tontin kautta käydä loukuttamassa kissoja. Ja on muuten huomattavasti helpompaa päästä ruokkijan kanssa yhteistyöhön, kuin saada byrokratian rattaat siten, että saisimme viranomaiselta luvan tai määräyksen tyhjentää populaatiopaikka. Eläinsuojeluyhdistys voi toki pyytää valvontaeläinlääkärin tai jopa poliisin apua, mutta apua ei välttämättä saa, ellei yhdistyksellä ole antaa perusteellisia todisteita siitä, että kissojen hoitoa on selvästi laiminlyöty.

- Linda Elmroos, Dewi ry:n sijaiskotivastaava


4. syyskuuta 2022

Mitä heille kuuluu nyt: Harmi-Ilonan kuulumiset

💚🏠 Ei nimi miestä pahenna, ei vaikka nimenä olisi Harmi-Ilona. Harmi-Ilona löysi oman loppuelämän kotinsa vuonna 2014, ja me saimme kuulla hänen kuulumisensa.

Harmi-Ilona jakoi kotinsa usean vuoden ajan Riesa-Lempin kanssa, joka jouduttiin valitettavasti viime vuoden marraskuussa lopettamaan syövän takia. Muutos on ollut iso, ja niin Harmilla kuin hänen omistajallaan on ollut sopeutumista uuteen tilanteeseen. Riesan poismenon jälkeen Harmi on muuttunut entistä enemmän hellyydenkipeäksi mammanpojaksi, joka on vallannut Riesa-Lempin nukkumapaikan sängyssä; pää tyynyn päällä, ja keho peiton alla lämpimässä. Hyvä lepopaikka on myös nojatuolin käsinojalla omistajan vieressä, tai kissoille hyvin perinteisessä paikassa, nimittäin tietokoneen näppäimistön päällä.

Harmi-Ilona oikealla, Riesa-Lempi vasemmalla

Harmi-Ilonalla on rakkautta jaettavaksi vain tietyille, erityisille persoonille; Riesa-Lempiä hän kovasti yritti leperrellä omaksi tyttöystäväkseen, mutta Riesa piti välit korrekteina, joten heidän suhteensa jäi vain kaveruudeksi. Aamuisin Harmi-Ilona antoi Riesalle naaman pesupalvelua, mutta noin viidennen nuolaisun jälkeen Riesalle riitti lähentely. Kaverukset söivät yhdessä ja tutkailivat ikkunalaudalla vierekkäin maailman menoa. Hippaleikit päättyivät usein siihen kun Riesa muisti olevansa hieno lady. Mitä tulee ihmisiin, niin omistajansa lisäksi Harmi suostuu palvelijansa vanhempia puskemaan heidät tavatessaan, mahdollisesti kylläkin vain sen takia, että se suo hyvän mahdollisuuden saada nameja. Omistajaa lainaten ’’satunnaiset vieraat saavat olla kiitollisia jos hän vaivautuu näyttäytymään’’.

Harmi-Ilonan sekä Riesa-Lempin nimet ovat omistajan mukaan sanaleikkejä, mutta harmia on Harmi-Ilona perheelle oikeasti tuottanut, sillä tämä herra on eläinlääkärin mukaan ’’perusterve kissa, mutta tapaturma-altis’’. Mökkielämä voi välillä olla vaarallista, varsinkin jos kissa päättää tehdä enemmän tuttavuutta puuhellan kanssa, tai muuten vain satuttamalla tassunsa aitauksessa johonkin. Vaikka pienet onnettomuudet ovat aiheuttaneet perheen elämään jännitystä, niin Harmi on hyvinvoiva. Kopittaminen tuottaa hänen tapauksessaan ihmisille tuskaa, ja se onkin ainut hetki kun herran rescuetausta tulee esiin, mutta muuten Harmi-Ilonasta ei sitä huomaa. Kaikesta huolimatta Harmi-Ilonan asiat ovat hyvin, ja hän on omistajalleen ’’harmi ilonani’’.

- Jonna P., Dewin blogivastaava sekä jälkihuolto



1. syyskuuta 2022

Uuden blogivastaavan tervehdys

 ’’Hello’’ 
’’Mitä sä haluat’’ 
’’Susta dewin blogivastaavan’’ 

Ja tässä sitä ollaan! Tämä blogi on viettänyt tarpeettoman kauan aikaa hiljaiseloa, joten on aika laittaa näppäimistö laulamaan ja sanoja syntymään. Haluaisin luvata teille kuun ja tähdet taivaalta, sekä joka viikko jonkun näppärän julkaisun joko itseltäni tai muilta dewiläisiltä, mutta ollaanpas nyt hetken ajan realistisia; jos vuorokaudessa on 24 tuntia, joista menee yli puolet jo tylsiin asioihin, kuten nukkumiseen ja palkkatyössä käymiseen, niin jäljelle jäävä aika pitää käyttää viisaasti tasapainotellen niin oman jaksamisen, perhe-elämän kuin kodittomien kissojenkin puolesta. Meistä vapaaehtoisista ei ole kenellekään mitään iloa saati hyötyä jos alkava burnout häämöttää jo näköpiirissä, joten en aseta itselleni ainakaan mitään kovaa tavoitetta tämän blogin suhteen. Blogin ylläpidon lisäksi toimin myös adoptiotiimin leivissä, ja olen myös eksynyt hetkellisesti tapahtumatiimin sekä eläinlääkärikäyntivastaavan reviirille, mutta se on Dewissä normaalia – kavereita jeesataan aina tarvittaessa oli se oma tiimi mikä tahansa.

Joillekin onnekkaille olen tuttu sähköpostien kautta, kun taas muut ovat voineet lukea tekstejäni Dewin somesta, sillä olen se tyyppi, joka tekee jälkihuoltoa; kyselen adoptoitujen kissojen kuulumisia, joista välillä kirjoitan pienen tekstin, joka alkaa aina kliseisesti kertomuksella miten kissa on saanut oman loppuelämän kodin. Populaatiokissat ansaitsevat paikkansa valokeilassa, ja haluan osoittaa ihmisille miten arasta kissasta voi saada oikeasti hyvän ystävän ajan kuluessa. Kissojen maine on mielestäni muutenkin heikko vaikkapa koiriin verrattuna, joten vielä sitä suuremmalla syyllä koen tärkeäksi tuoda esille sen, miten seurallisia kissat voivat parhaimmillaan olla. Suurin osa saamistani kuulumisista ovat iloisia viestejä joille nauran ääneen, mutta joukkoon mahtuu myös niitä surullisempia tarinoita kissoista joista on aika jättänyt. Niistä viesteistä paistaa aina läpi puhdas suru, kaipaus ja ikävä, sekä lukuisat muistelut millainen perheenjäsen oli kyseessä. Perheenjäsen, joka oli aikaisemmassa elämässään ulkona asuva kissa, joka hytisi ulkona talvella pakkaslukemien vuoksi, tai kastui läpimäräksi sateen takia. Kissa, joka oli aggressiivinen kipujen takia, mutta myöhemmin muuttui lempeäksi karvapalloksi kun sai hoitoa. Kissa, josta kukaan ei välittänyt ja joka ei merkinnyt kenellekään yhtään mitään. Rakastan niitä viestejä, joista tulee hyvin selkeästi esille se, miten tärkeä kissa on perheelleen taustastaan huolimatta.

Vaikka pidänkin tätä blogia pienenä itsehallintonani, niin mitään kirjoitettavaa ei syntyisi ilman Dewin loistavia vapaaehtoisia, joiden avulla pyörät pyörii, joten heille kiitokset. Ilman kyseisiä vapaaehtoisia ei meidänkään perheessä asuisi pientä populaatiokissaa Fella la Mowersia! Haluan tuoda esille myös muiden vapaaehtoisten kokemuksia Dewillä olemisesta, joten ensimmäiseksi ääneen pääsee sijaiskodit. Sijaiskoteja on Dewillä monta, mutta ei siltikään tarpeeksi. Välillä meidän sijaiskotivastaava Linda joutuu kieltäytymään uusista kissoista, koska tyhjiä sijaiskoteja ei vain ole. Vanhemmissa teksteissä on toki sijaiskotien omia kokemuksia, mutta koska Dewin toiminta on vuosien aikana laajentunut sekä ehkäpä hieman enemmän organisoitunut Discordin myötä, niin haluan tuoda esille vähän päivitettyä näkökulmaa. 

Parhaimmassa tapauksessa saamme laumaamme uuden vapaaehtoisen, ja heistä on suuri tarve tiimissä kuin tiimissä. Mikäli kiinnostuit nyt jo, niin eksypä tänne!


                                         - Jonna P., Dewin blogivastaava sekä adoptiotiimiläinen

29. maaliskuuta 2022

Lue tämä ennen kuin ostat kissanpentua netistä!

Pentutehtailulla tarkoitetaan toimintaa, jossa pentuja tuotetaan ja myydään liukuhihnatahtiin

mahdollisimman suuren taloudellisen voiton saavuttamiseksi. Tyypillisesti pentutehtaissa

tuotetaan suosittuja koira- ja kissarotuja, joita myydään muutamia satoja euroja halvemmalla kuin

rekisteröityjä rotukoiria ja -kissoja. Pennuista aiheutuvat kulut pidetään minimissä, joten niiden

hoitoa laiminlyödään eikä niitä esimerkiksi rokoteta, madoteta, siruteta tai ruokita asianmukaisella

tavalla. Pentutehtaissa alkunsa saavat pennut ovat usein sairaita, aliravittuja ja käytöshäiriöisiä.

Tehtailusta on muodostunut bisnes, joka houkuttelee pariinsa myös ammattirikollisia. Toiminnasta

on vaikeaa jäädä kiinni ja toisaalta myös siitä saadut tuomiot ovat yleensä pieniä.

 

Räikeimmän pentutehtailun lisäksi voidaan puhua myös muutoin vastuuttomasta pennutuksesta.

Vastuuttomat pennuttajat eivät useinkaan itse näe toiminnassaan mitään väärää - jokainenhan saa

myydä mitä haluaa ja millä hinnalla haluaa, tyhmä on se, joka maksaa. Siinä missä rekisteröity

kasvattaja pyrkii kehittämään rotua terveempään ja parempaan suuntaan, valitsee jalostukseen

käytettävät yksilöt tarkkaan ja noudattaa oman kattojärjestönsä kasvatussääntöjä, vastuuton

pennuttaja voi vain päästää naaraskissan kiiman aikana ovesta ulos tai antaa omien kissojensa

lisääntyä keskenään. Silti rotukissanpennuista ja vastuuttomasti kasvatetuista pennuista

pyydetään usein täysin samaa hintaa.


Esimerkkejä vastuuttomasti kasvatettujen pentujen myynti-ilmoituksista.

 

Monille ihmisille kissojen kasvatus tuntuu olevan jokamiehenoikeus. Kissat ovat omaisuutta ja

objekteja, joita on helppo teettää halvalla ja myydä kalliilla. Todellisuudessa kissojen

kasvattaminen vaatii paljon tietoa ja taitoa. Täytyy osata valita mahdollisimman erisukuiset ja

terveet vanhemmat, olla tietoinen kissojen veriryhmistä ja niiden yhteensopivuudesta ja olla

perehtynyt emon ja pentujen asianmukaiseen ruokintaan - synnytyksestä puhumattakaan.

Kissanpentujen kanssa täytyy viettää paljon aikaa. Niiden kasvua täytyy seurata tarkasti, ja painot

punnita päivittäin. Toisinaan pentuja voi joutua myös pulloruokkimaan kasvun turvaamiseksi.

Pennut täytyy sosiaalistaa ja totuttaa kodin ääniin, käsittelyyn sekä turkin-, kynsien-, ja hampaiden

hoitoon jne. Pentujen suositeltu luovutusikä on 14 viikkoa, eli niistä täytyy pystyä huolehtimaan yli

3 kuukauden ajan. Joskus pentu tai emo voi sairastua tai loukkaantua, jolloin tarvitaan kallista

eläinlääkärin hoitoa. Kuulostaako vielä helpolta hommalta?

 

Jos kissakriisistä huolimatta haluaa kasvattaa kissanpentuja, tulisi kasvatuksen olla

mahdollisimman eettistä, kissoja kunnioittavaa ja tarkkaan harkittua. Koska pentutehtailijat ja

vastuuttomat pennuttajat eivät jaa tätä näkemystä, vastuu jää ostajan harteille. Ostaja päättää

minkälaista kasvatusta haluaa tukea. Ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa.

Tehdaspentujen myynti tapahtuu tavallisesti netin kauppapaikoilla ja myyntipalstoilla.

Nettikaupoilla ei välttämättä ole minkäänlaisia sääntöjä lemmikkieläinten myynnille, vaan

ilmoituksen voi laatia kuka tahansa ja kirjoittaa siihen mitä tahansa. Vuonna 2018 SEY toimitti

neljälle Suomalaiselle netin kauppapaikalle avoimen kirjeen, jossa vaadittiin kaikkien lemmikkien

myynti-ilmoitusten ennakkotarkastamista, myyjän vahvaa tunnistautumista esimerkiksi

verkkopankkitunnuksilla, lemmikkieläinten myyjälle oikeutta vain yhden käyttäjätilin luomiseen

sekä käyttäjän myynti-ilmoitusten määrän rajoittamista. Näitä vaatimuksia ei kuitenkaan ole

otettu käyttöön.

 

Miten lukuisten ilmoitusten joukosta voidaan tunnistaa vastuuttomat ja epäeettiset myynti-

ilmoitukset? Ohessa muutama seikka, joiden kohdalla hälytyskellojen tulisi soida:

 

  • Kissaa myydään rotukissana, vaikka sitä ei ole rekisteröity.
Rotukissalla on AINA rekisterikirja, rekisteröimätön kissa ei ole rotukissa.

  • Myyjä väittää, että kissa on rekisteröity, mutta kissalla ei ole rekisterikirjaa ja sukutaulua.

Ostajan kuuluu saada kissanpennun rekisterikirja ja sukutaulu mukaansa

ostohetkellä.

  • Myyjä uskottelee, että ostaja voi rekisteröidä pennun itse.

Pennun voi rekisteröidä ainoastaan rekisteröity kasvattaja.

  • Myyjä sanoo, että kissa on rekisteröity, koska sillä on EU-passi.

EU-passin verukkeella kissasta pyritään huijaamaan enemmän rahaa, koska

hyväuskoiset ostajat sekoittavat passin rekisterikirjaan. Passi on kuitenkin vain

asiakirja, jota tarvitaan lemmikin kanssa matkustamiseen.

  • Myyjä väittää, että rekisteröintiä tarvitaan vain, jos aiotaan käydä kissanäyttelyissä.

Rekisterikirja ei ole pääsylippu näyttelyihin, vaan todiste siitä, että pentu on saanut

alkunsa puhdasrotuisista ja terveistä vanhemmista sekä kasvatettu eettisesti

sääntöjä noudattaen. Myös rekisteröimättömän kotikissan kanssa voi halutessaan

osallistua näyttelyihin.

  • Myyjä käyttää rekisterikirjasta ihmeellisiä termejä, kuten rotupassi tai sukukirja.

Rekisterikirja on rekisterikirja, ei sukukirja tai rotupassi. Rekisteröidyltä kasvattajalta

voi ainakin omasta mielestäni odottaa oikeiden termien osaamista.

  • Pentuja myydään epätavallisen kalliilla, vaikka niitä ei ole rekisteröity.

Tavoitteena on rahallinen hyöty eläinten kustannuksella.



  • ”Rotukissanpentuja” myydään epätavallisen halvalla.

Huomattavan halpa hinta tarkoittaa, että myös pentujen hoidossa on takuuvarmasti

menty sieltä, mistä aita on matalin.

  • Myyjä haluaa luovuttaa pennut mahdollisimman nopeasti uusiin koteihin, vaikka pennut

olisivat vielä liian nuoria luovutettaviksi.

Kissanpennun suositeltava luovutusikä on 14 viikkoa. Pentutehtailijat pyrkivät

säästämään kuluissa myymällä kissanpennut uusiin koteihin mahdollisimman

nopeasti. Samalla tehdään tilaa uudelle pentueelle.

  • Myyjä sanoo, että pentueen vanhemmille on teetetty asianmukaiset terveystestit, mutta

hänellä ei ole kirjallista todistetta näistä testeistä ja niiden tuloksista.

Tehdyistä testeistä tulee aina olla kirjallinen todiste.

  • Myyjä ei vastaa kysymyksiin asiallisesti, vaan provosoituu ja suuttuu tai kieltäytyy

vastaamasta.

Provosoituminen on aina merkki siitä, että toiminnassa on jotakin epäilyttävää tai

salattavaa. Vastuullinen kasvattaja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi kissoihin

tai kasvatukseen liittyen.


Esimerkkejä vastauksista, joita kirjoittaja on saanut kissanpentujen myyjiltä.


  • Myyjä ei halua kertoa omaa nimeään tai kasvattajanimeään.

Näiden tietojen ei kuuluisi olla salaisia.

  • Kasvattajalla ei ole omia nettisivuja tai facebook-sivuja, joiden kautta voisi tutustua

kasvatustoimintaan.

Kaikilla rekisteröidyillä kasvattajilla ei välttämättä ole omia kotisivuja/facebook-

sivua. Hyvät sivut ovat kuitenkin tätä päivää ja helpottavat ostajaa kasvattajan

valinnassa, sekä tarjoavat kasvattajalle mahdollisuuden kertoa enemmän itsestään,

kasvatuksestaan ja eettisistä periaatteistaan.

  • Samalla myyjällä on jatkuvasti uusia ilmoituksia myytävistä kissanpennuista.

Kissanpentuja teetetään liukuhihnatahtiin.

  • Myyjä teettää tahallaan sekarotuisia mix-pentueita ja myy niitä rotukissan hinnalla vedoten.

vanhempien ”hyvään taustaan”.

Pennun vanhempien puhdasrotuisuus ei tee kissanpennusta rotukissaa. Kissa on

rotukissa vasta, kun sillä on rekisterikirja.

  • Pentuja ei pääse katsomaan, vaan myyjä haluaa tuoda pennun uuteen kotiin.

Älä ikinä hanki kissaa ennen kuin olet päässyt näkemään kasvattajan ja

kasvatusolosuhteet.

 

Rotukissanpentu maksaa, koska sen kasvatuksessa on suuremmat kulut kuin

kotikissakasvatuksessa. Ei siksi, että se olisi jollakin tapaa parempi tai arvokkaampi kuin

kotikissanpentu. Jotta kasvatustyötä voidaan jatkaa, on pentujen myyntihinnan katettava

kasvatuksesta aiheutuneet kulut. Kotikissanpennuista vastaava hinta ei ole perusteltua, sillä kulut

ovat terveystestien, astutusmaksujen, rekisteröintikulujen jne. puuttumisesta johtuen pienemmät.

Monet myyjät perustelevat kallista myyntihintaa sillä, että hinta karsii automaattisesti pois

vastuuttomat ostajat. Tuon ontuvan perustelun takana on kuitenkin aina ajatus ja toive siitä, että

pennuista jäisi käteen mahdollisimman paljon rahaa. Jokainen osaa varmasti tehdä päässään

seuraavan yhtälön: pienet kulut + suuret myyntihinnat = taloudellinen voitto.

 

Eläinsuojeluyhdistyksellä rokotettu, sirutettu, madotettu, leikattu, FIV- ja FeLV-testattu kissa

maksaa tyypillisesti noin 200-300 euroa. Silti eläinsuojeluyhdistyksetkin pystyvät

haastattelemalla ja tutustumalla löytämään kissoille vastuulliset kodit. Varallisuus ei tarkoita

vastuullisuutta, eikä ostohinnalla pystytä karsimaan pois vastuuttomia ostajia. Vastuullinen

kasvattaja haluaa aina ensin tutustua kotiehdokkaaseen, ja jos moinen kuulostaa liian suurelta

vaivalta, kannattaa jättää kissanpennut kokonaan teettämättä.

 

Ole kissaa hankkiessasi tarkka kissasi kasvuolosuhteista ja terveydestä. Osta rotukissa ainoastaan

rekisteröidyltä kasvattajalta ja pyydä kasvattajalta kirjalliset todisteet kissan terveydestä ja

puhdasrotuisuudesta. Pyydä myös päästä paikan päälle katsomaan pentuja sekä emoa, ja

tutustumaan kasvattajaan. Maatiaiskissa kannattaa hankkia ensisijaisesti eläinsuojelusta.

 

Älä tue pentutehtailua tai vastuutonta pennutusta.


- Lotta Lieskivi

Kirjoittaja ei itse ole rotukissakasvattaja, mutta omistaa kaksi rekisteröityä rotukissaa. Kirjoittaja ylläpitää @aunobengal instagram-sivua, jossa käsitellään hauskojen kissakuvien ohella mm. pentutehtailua, vastuutonta pennuttamista ja rotukissan hankintaa.

15. maaliskuuta 2022

Jo joutui armas aika, aika kissanpentujen

Kevät lähenee, ja kohta somen kissaryhmät ovat täynnä toistaan suloisempia pentukuvia. Sinä, joka olet hankkimassa kissanpentua, mitä asioita arvotat tärkeiksi? Pennun terveyttä? Kivaa ulkonäköä, tai sopivaa luonnetta? Millaista roolia määrittelee kissan helppo saatavuus, entä hinta? Onko sinulle painoarvoa sillä, onko emon ja isän taustoja tutkittu, tai onko pentu rokotettu, sirutettu, säännöllisesti madotettu? Onko merkitystä sillä, ellei isästä ole tietoa? Millaisen roolin sinun valinnassasi saa se, millainen on emon terveys, ja kysytkö, miksi pennut on teetetty, ja kuinka monta pentuetta emolla on ollut? 

Pentujen kysyntä on kasvanut parin vuoden aikana, erityisesti koronan aikana, aivan valtavasti. Kissakeskusteluissa on luotu kollektiivinen harha, että pennut loppuvat kesken, ja joka vuosi loppukeväästä nousee yhteisöllinen somepaniikki: missään ei ole enää pentuja. Hysteria nousee yleensä silloin, kun somen kissaryhmissä aletaan jakamaan kevään ensimmäisiä pentukuvia, mutta, jolloin pentuja ei oikeasti ole juuri missään vielä lähelläkään luovutusikää. Ja tähän paniikkiin on helppo tarttua jokaisen, joka tahtoo tehdä pennuilla rahaa: päästetään kissa pihalle tiinehtymään, ja kohta voidaan alkaa ottaa vastaan varauksia vastasyntyneistä. Loppukesästä ollaankin sitten ongelmissa, kun pentuja on, jälleen kerran, joka paikassa aivan liikaa. Silloin niitä alkaa yhdistyksiinkin ylijäämäpentuina päätyä, kun pentueiden viimeisiä ei saatu myytyä. Puhumme tällaisissa tapauksissa aina emon leikkauttamisesta, toisinaan tarjoamme siihen apuakin. Kuitenkin aika usein emo jää silti leikkauttamatta. Tiedätkö miksi? Siksi, että ne muut pennut menivät kuitenkin ihan kivalla rahalla kaupan, ja tää yksi vaan jäi. Ei kannata leikkauttaa, koska niistä saa kuitenkin ihan hyvän taskurahan. Ensi kesänä sitten uudelleen.


Alle viikon ikäisiä kissanpentuja, joilla on vielä kuukausia matkaa luovutusikään.

Seuraava tarina on tosi. Yksittäinen, mutta valitettavan tavallinen. Kotona, lapsiperheessä, perushyvällä hoidolla ja isolla rakkaudella elänyt kissa synnytti yksi, usein kaksi pentuetta joka vuosi yhdentoista vuoden ajan. Koska asuivat maalla ja kissa ulkoili vapaana, löytyi aina kolli, joka nartun astui. Pennut hoivattiin rakkaudella ja huolenpidolla ja etsittiin niille aina uudet kodit, pikkurahalla, eli ei edes eurojen kiilto silmissä. Ihmiset olivat kivoja, kissoista selvästi tykättiin. Pentutehtailua? No ei tulisi mieleenkään, kenellekään, kissoillahan oli hyvä olla. Leikkauttamisesta puhuttiin lukuisia kertoja, mutta koska pennuille löytyi aina kodit, sitä en nähty tarpeelliseksi. Paitsi että kun tekee pennut yhdentoista vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa, on kissa kohtuuttoman kovilla. Ja niin kuoli kovin hoikka, jatkuvasti imettävä emo lopulta viimeiseen tiineyteen, kun jatkuvista tiineyksistä hapertunut kohtu repesi. Sen elämäkään ei kovin luksusta näin kokonaisuudessaan ollut, vaikka se kehräsi silittäessä ja tykkäsi ihmisistään. Lopulta se oli täysipäiväinen synnytystehdas koko elämänsä.

Jos itse olisin pentua hankkimassa, enkä itse toimisi eläinsuojeluyhdistyksessä, mietin vain, ymmärtäisinkö itse, mikä vastuu minulla on osana tällaisen toiminnan jatkumista. Otan pennun, rakastan sitä ja hoidan sen hyvin - mutta millä hinnalla? Tiedänkö oikeasti, haluanko tietää, haluanko selvittää, pystynkö selvittämään, miten sen emo oikeasti voi ja millä hinnalla emo pentuja vuosikausia maailmaan puskee? Tarina oli todellinen, yksittäinen, mutta ei ollenkaan harvinainen. Niin kauan, kun pentuja menee kuumille kiville, niin kauan on myös heitä, ihan tosi hyviä ja kivoja ihmisiä, jotka myös ymmärtämättömyyttään pennuttavat emoja vuodesta toiseen emon kärsimyksestä piittaamatta tai sitä ymmärtämättä. Ja se on niin surullista siinä pentubuumissa, jossa ihmisen on tärkeintä saada se pentu, ei niinkään se, mistä se pentu tulee ja onko itse osa ongelmaa, ehkä tietämättäänkin.


Eläinsuojeluyhdistyksellä hyvässä hoidossa kasvaneita alle luovutusikäisiä pentuja.


Kun tarkastellaan kissan arvoa, ei kyse ole vain siitä, saako ihminen pennun "jostain", ja pitääkö hän itse sitä hyvin. Ongelma on se, että kotikissojen pennuttaminen on aika harvoin kovin vastuullisesti hoidettua. Koirien yleisesti muotoillut pentutehtailun kuvaukset eivät välttämättä osu kissoihin, eikä pentutehtailija ole vain se, joka myy pennun parkkipaikalla takakontista, tai jonka emoa et näe. Yhtä lailla hän, joka tuuppaa kissaryhmät täyteen söpöjä pentukuvia, voi olla pennuttanut kissansa tavalla, joka ei ole kovinkaan eettinen.

Valitettavasti hyvin harva tutkituttaa emoa ja isää millään tavalla ennen pennutusta, ja usein pentujen isää ei edes tiedetä. Sisäsiittoisuus mielletään populaatioiden ongelmaksi, mutta sitä on kyllä varsin paljon myös kotipennutuksissa. Kotipennutusten pentuja erittäin harvoin luovutetaan rokotettuna, ei juuri koskaan fiv/felv –testattuna tai leikattuna, hyvä jos hätinä kertaalleen madotettuna. Lisäksi pennutus on liian usein kuin lasten leikkiä, jossa kananmunista haudotaan tipuja ja mietitään sitten, mitä sille elävälle eläimelle pitää tehdä, jos haudonta onnistuukin. Kissa kyllä saatetaan tiineeksi, mutta liian usein edes perusasioista ei oteta selvää ennen kuin kissa jo synnyttää. Kissaryhmät ovat kesäisin täynnä kysymyksiä siitä, mitä pitää tehdä, kun kissa synnyttää, kauanko synnytys saa kestää, mitä tehdä, kun pentu ei juo, mitä tehdä, kun emo ei hoidakaan. Mitä häh, ei täältä mistään saa äidinmaidonkorviketta, eikä mulla ole rahaa viedä synnytyksen pieleen mennessä kissaa eläinlääkäriin, ei ole kyytiä eikä päivystävää lähimaillakaan. Pentuja kuolee, kun niille ei osata tehdä mitään, ja sitten todetaan sydänten ja itkuemojien kera somepäivityksessä, että kissavauvat eivät olleet elinkelpoisia, vaikka suurin osa olisi todennäköisesti oikeanlaisessa hoidossa hyvin pienellä avulla päässyt elämänsyrjään kiinni.


Joskus pienet pennut tarvitsevat ihmisen apua päästäkseen elämän syrjästä kiinni.


Jos olisin pentua etsimässä, minulle olisi merkittävä arvo se, että hankin kissan toimijalta, jonka toimintamallin näen eettiseksi – oli kyse sitten yksityisestä ihmisestä tai isommasta toimijasta. Ellen sellaisen selvittämiseen pystyisi, olisin mieluummin ilman kissaa kuin tukisin toimintaa, joka saattaa tuottaa kärsimystä jollekin toiselle eläimelle. Jokaisen pennun takana on myös emo ja sisarukset. Miten niille käy? Onko jonkun niiden kohtalo olla sijaiskärsijä siinä, että minä ja pari muuta ihmistä saimme sen niin toivomamme pennun itsellemme? Että minä kissankaipuussani tuin sitä, ettei emoa edes kannata leikata, koska pennuista saa mukavasti euroja kyllä taas jatkossakin, mutta jäljelle jäi se yksi sisarus, jolle ei paikkaa ollutkaan. Joskus sen ylijäämäsisaruksen tarina on onnellinen ja se päätyy yhdistykselle, joskus se taas päätyy jätepentuna kuoppaan. Entä emo? Leikkautettiinko se ehkä sen yhden tai toisen suunnitellun tai vahinkopentueen jälkeen, vai jäikö se tekemään rajattomasti lisää pentueita – ja jos jäi, miten luulen sen voivan jatkuvien tiineyksien jälkeen elävänä synnytyskoneena?

 

Onnekkaita, eläinsuojeluyhdistykselle hyvään hoitoon päässeitä pentuja.

Kysynkin siis uudelleen, mikä sinulle on tärkeää kissanpentua etsiessäsi? Entä, miten pystyt selvittämään, miten eettisesti sinun pentusi on tähän maailmaan tullut? Ihan oikeasti – pyydän: mieti, millaisia valintoja teet, kun kissaa hankit – mistä hankit, milloin hankit ja millaista toimintaa sillä tuet. Pahimmassa pentukuumeessakin pyydän miettimään, haluatko olla osa julmuuden jatkumista. Ole niin kiltti äläkä anna oman kissankaipuusi ajaa etiikan ohi, koska se on isossa kuvassa yhtä kuin jonkun eläimen kärsimys.

 

Kissan arvo syntyy jokaisesta valinnasta. Sinun valintasi saattaa joko olla osa ratkaisua, tai ylläpitää samaa ongelmaa. Millaisen valinnan teet?

 


Elina Kataja

Kirjoittaja toimii Kissankulma ry:n aktiivina ja sijaiskotina. Sijaiskodin arkea pääsee seuraamaan Facebookista Katajankulmalaiset –sivuilta www.facebook.com/katajankulmalaiset

1. helmikuuta 2022

Kissan radiojodihoito - Turvaetäisyyksiä ja kakkasäilöjä

Kun kissalla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi, niin valittavia hoitopolkuja on kaksi. Joko voi valita lääkehoidon, josta löytyy tietoa aiemmasta, aktiivimme Sofian kirjoittamasta blogitekstistä. Tai sitten lähteä radiojodihoitoon, josta tässä tekstissä kertoo oman kokemuksensa kautta Suvi.

Alkuun esittelen tämän tarinan tähden eli Olga-Kissan. Olga on kotoisin Etelä-Virosta, missä se loukutettiin kadulta pienten pentujensa kanssa. Sittemmin kissatarhan kautta Olga saapui luokseni kevättalvella 2013. Olga kotiutui nopeasti ja alusta asti on ollut selvää, että se rakastaa ihmisiä. Olemme olleet siis tiivis kaksikko jo lähes yhdeksän vuotta. Olgan iästä ei ole varmuutta, mutta passiin merkatun syntymäajan perusteella se olisi hieman yli 11-vuotias. Enemmän kuin mitään Olga tykkää viettää aikaa ihmisensä kanssa, joten kaiken liikenevän ajan vietän kotona kissan nukkuma-alustana.


Joulukuussa 2019 vein Olgan eläinlääkärille merkittävästi muuttuneen käytöksen vuoksi: Olga mourusi, oli levoton ja siitä lähti paljon karvaa. Eniten ihmetytti kuitenkin runsas veden juominen ja se, että aiemmin todella nirso märkäruoan syöjä yhtäkkiä kelpuuttikin kaiken, mitä sille antoi. Lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa ja se todettiinkin verikokeilla. Kissallahan kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttaa lähinnä kilpirauhaskasvain/-kasvaimet, jolloin esimerkiksi lääkitys ei poistaisi ongelmaa, se vain keinotekoisesti pitäisi hormonin ylituotannon kurissa. Lisäksi liikatoimintaan määrätyn lääkkeen annosta on vaikeaa saada sopivaksi, minkä vuoksi kissaa täytyisi käyttää jatkuvasti lääkärillä ja verikokeilla. Tämä nostaisi hoitokulut lopulta huimiin lukemiin. Lääkäri ehdottikin radiojodihoitoa, joka toki on kallista lystiä sekin, mutta tulisi lopulta halvemmaksi kuin jatkuvat lääkärikäynnit labroineen ja olisi hoitomuotona huomattavasti tehokkaampikin. Tammikuussa 2020 olikin siis hoitoreissu Tampereelle Vet4Cat-kissaklinikalle, joka on ainoa Suomessa kissoille radiojodihoitoa tarjoava klinikka.

Vaikka itse radiojodi (I-131) on käytännössä yksi kissalle vaaraton piikki, aineen radioaktiivisuuden vuoksi hoitoon liittyy paljon varotoimenpiteitä: kissa on piikin antamisen jälkeen klinikalla 5-7 päivää karanteenissa eikä sitä saa käydä katsomassa tänä aikana. Hoitohenkilökuntakaan ei saa viettää aikaa radioaktiivisten kissojen lähellä 20 minuuttia kauempaa päivässä. Sinne siis jätin Olgan omaan koppiinsa muiden radiojodihoitoa saaneiden kissojen kanssa. Sain onneksi päivittäin hoitajalta Olgasta valokuvan kuulumisineen.



Varotoimenpiteet jatkuivat tietenkin myös klinikallaolon jälkeen. Itselle hoidon vaikein osuus alkoikin kotiinpaluusta. Ennen klinikalta poistumista hoitaja testasi Geiger-mittarilla kissasta turvalliseksi etäisyydeksi kaksi metriä, tälläkään etäisyydellä ei kannattanut viettää pitkiä aikoja kerrallaan. Erityisesti oli varottava lasten ja raskaana olevien altistamista kissan säteilylle, mikä osoittautui esimerkiksi junamatkalla Tampereelta Turkuun vaativaksi tehtäväksi. Niinpä Olga matkusti pyöräpaikalla junavaunun eteisessä ja minä vahdin omalta paikaltani, että kukaan ei jää viettämään aikaa Olgan lähelle.

Radiojodihoidosta kotiutumisen jälkeen kissan sylki, virtsa ja ulosteet ovat radioaktiivisia kaksi viikkoa eli jätökset ja esimerkiksi oksennukset täytyi kerätä talteen suljettuun astiaan ja ne sai hävittää vasta 45 päivän jälkeen. Parvekkeettomassa yksiössä asuvana minun piti keksiä luovia ratkaisuja, ja lopulta ainoa vaihtoehto oli säilyttää jätöksiä ullakolla häkkivarastossa. Suurin haaste oli ehdottomasti kuitenkin sylissä viihtyvän kissani etäällä pitäminen tuon kahden viikon ajan: oli täysi työ pitää minkäänlaista turvaväliä, kun Olga jatkuvasti hakeutui syliin ja silitettäväksi. Säteilevää kissaa ei saa päästää esimerkiksi sänkyyn ollenkaan, joten yöt kuluivat alkuun lähinnä päivystäessä, että Olga ei tule viereeni nukkumaan. Pikku hiljaa se kuitenkin oppi pysymään kauempana ja kaksi viikkoa sujui lopulta yllättävän hyvin.



Radiojodihoidon jälkeen kilpirauhasarvot kontrolloidaan kuukauden, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua hoidosta. Arvot pysyivät hyvinä hoidon jälkeen ja ovat pysyneet sittemminkin. Olgan oireet lievenivät hyvää vauhtia ja pian se olikin rauhallisempi, hiljaisempi ja tietenkin ennen kaikkea tarkka ruokansa suhteen, kuten ennenkin.

Vaikka radiojodihoito vaatii hetkellisesti paljon kärsivällisyyttä sekä kissalta että ihmiseltään, lopputulos on huomattavasti parempi kuin pysyvän lääkityksen kanssa (paranemisprosentti on 99). Kissan olo kohenee nopeasti eikä sitä tarvitse kiusata päivittäisillä lääkityksillä ja toistuvilla lääkärikäynneillä. Radiojodihoidon saamiselle ei muuten ole määritelty yläikärajaa, se on siis turvallinen hoitomuoto myös iäkkäämmille kissoille!

Ps. Vinkki: jos mahdollista, kannattaa ottaa avuksi lähipiiristään joku yli 65-vuotias, joka voi hakea kissan klinikalta (mielellään tietenkin autolla) ja majoittaa kissan hoidon jälkeen kahdeksi viikoksi. Säteilyyn liittyvät varotoimenpiteet eivät nimittäin koske tuon iän ylittäneitä.










Suvi

Kirjoittaja on kissoja, kakkuja ja tanssia rakastava haaveilija, joka toimii auringonvalolla ja jolla on aina aikaa silittää kissaa.


29. tammikuuta 2022

Kissan kopittamisen lyhyt oppimäärä

Kissan kopittamisella tarkoitan siis kissan saamista kantokoppaan. Tässä tekstissä olen kertonut konkreettisia vinkkejä siihen, miten saada erityisesti arka tai ei lainkaan käsiteltävissä oleva kissa kantokoppaan.


Ensiksi korostan, että kissaa ei pidä koskaan jättää käyttämättä eläinlääkärissä siksi, että kissaa on haastava kopittaa tai siksi, että kopittaminen & eläinlääkärikäynti rikkovat kissan & omistajan luottamussuhdetta. Eläinlääkärikäynnin myötä kissa voi taantua ja olla varuillaan omistajaa kohtaan jonkin aikaa, mutta se menee ohi, jos positiivisia kokemuksia on yleisesti ottaen enemmän kuin negatiivisia kokemuksia. Luottamussuhde kissan kanssa on kuin luottokortti, johon kertyy luottoa positiivisilla kokemuksilla. Kun luottoa on kertynyt paljon, luottokortti ei mene miinukselle, vaikka toisinaan kissa pitääkin kopittaa tai esimerkiksi lääkitä.

Dewin sijaiskodeissa kissat yleensä etsivät piiloa lattian rajassa. Jos kissa pyrkii kopitustilanteessa mahdollisimman ylös, se tapahtuu yleensä aivan alkutaipaleella, kun kissaa kopitetaan ensimmäiselle ell-käynnille. Severus van Pikis oli kuitenkin poikkeus sääntöön, sillä hän pyrkii todennäköisesti loppuelämänsä mahdollisimman lähelle kattoa kopitustilanteissa.

Toisekseen mainittakoon, että vapaaehtoistyössäni eläinsuojeluyhdistyksessä kopitan arkoja, ei-käsiteltäviä ja/tai villiintyneitä kissoja harva se viikko. Kirjoitan tekstin kokemustietoni perusteella ja kuvitus on kopitustilanteista, joita olen julkaissut Instagramini storyissa ja jotka on tallennettu Ell-käynnit -kohokohtiin.

Kantokoppatreeni


Ideaaleintahan olisi se, että kantokoppaan liittyisi positiivisia kokemuksia siten, että kissan saisi menemään koppaan herkun tai leikin varjolla. Huom! Jos kissa tarvitsee rauhoittaa eläinlääkärissä, kissa tarvitsee paastottaa. Kuitenkin jos kissan saa parin raksun perässä menemään kantokoppaan, se ei ole vaarallista.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n blogissa aktiivimme Jenny on kirjoittanut vinkkejä tällaiseen kantokoppatreeniin. Ensisijaisen tärkeää onkin, jokaisessa kissakodissa kantokopan tulisi jollain tavalla olla sisustuselementtinä. Jos ei vuoden ympäri, niin tasaisin väliajoin. Siten, että kissa oppisi sen, että kantokopan ilmestyminen esille ei aina tarkottaisi sitä, että eläinlääkärikäynti on taas edessä.

Meillä kotona kantokoppatreeni omien kissojen kanssa on siinä pisteessä, että kaksi kolmesta nukkuu päikkäreitä kopassa ja menevät sinne syömäänkin, jos ruokaa koppaan tarjoillaan. Mutta kun he aistivat sen, että kopassa lähdetään johonkin, suhtautuminen kantokoppaan muuttuu. Olenkin nyt tehnyt esim. sitä, että kun kissa on ollut päikkäreillä boksissa, olen sulkenut oven ja pian tullut avaamaan oven. Tai sulkenut oven, toiminut kissataksina keittiöön, päästänyt kissan kopasta ja antanut ruokaa tai herkkuja.

Joskus kissan kopittamista vältellään, koska se on kissalle (ja usein myös omistajalle) epämiellyttävä kokemus. Useimmiten kissa joutuukin kantokoppaan eläinlääkärin takia, minkä takia kantokoppaan ei liity mitään positiivista tai edes neutraalia muistijälkeä. Jos kissa on perusterve, eikä esim. sairasta idiopaattista kystiittiä, voi kantokoppatreeniä tehdä myös siten, että kissa kopitetaan, sen kanssa käydään vaikka autolla ajelemassa tai istuskelemassa metsässä (tai muussa rauhallisessa ympäristössä), ja sitten mennään kotiin syömään eikä mitään sen kummempaa tapahdu.

Kissanpennun sosiaalistamiseen kannattaakin aina sisällyttää kantokoppa, koska energiset & uteliaat pennut ovat ylivoimaisesti helpoimpia opettaa kantokoppaan. Olenkin sivunnut "Sosiaalisuus ei tee kissasta koiramaista" -tekstissäni kissanpennun sosiaalistamista. Videolla näette, miten hyvin Dewin sijaiskodissa "japanipentue" oli sosiaalistettu: Chibi, Sakura, Nichibotsu, Yuka ja Mizuki menivät kuljetusbokseihin helposti lelujen perässä. Yksi pennuista piti nostaa koppaan, mutta koska pentu oli sosiaalistettu hyvin, se ei ollut moksiskaan siitä, että ventovieras ihminen nappasi sen syliin. Pentujen kohdalla yleensä auttaa myös se, jos kopassa on vähintään yksi sisarus mukana, jotta ei tarvitse olla yksin.



Stressin lievityskeinot


Kopittamisessa tietenkin tähdätään siihen, että tilanne olisi nopeasti ohi ja että kokemus olisi siten mahdollisimman stressitön kissalle. Yleensä kissa alkaa stressata jo sitä, kun tuttu ihminen on hermostunut tulevasta kopituksesta, siksi kannattaakin pitää arki ja oma käyttäytyminen mahdollisimman normaalina. Ja tämän takia myös kantokopan kannattaa olla ajoissa esillä.

Useille kissanomistajille feromoni-haihduttimet ovat jo tuttuja, mutta eläinlääkärikäyntejä varten suosittelen esim. Feliwayn suihkepulloa. Sitä ja vastaavanlaisia suihkeita (esim. Zenifel & Pet Remedy) löytyy mm. eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Tuotetta kannattaa suihkuttaa tekstiiliin, joka on kantokopassa sisällä ja tekstiiliin, jolla kantokoppa peitetään. Kantokopan peittäminen pyyhkeellä tms. yleensä rauhoittaa kissaa. Itse suihkuttelen Feliwayta parit suihkaukset edeltävänä päivänä tai viimeistään aamulla, ja noin vartti ennen kopittamista.

Kissaa voi myös lääkitä luontaistuotteilla, kuten Calmexilla, Zylkenellä tai WeCalmilla. Näitä voi antaa ruuan joukossa ja ne ovat reseptivapaita, eli niitä saa eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Valmisteesta riippuen sitä kannattaa yleensä antaa väh. muutamana päivänä ennakkoon. Näissä vaikutus alkaa yleensä 1-7 vuorokauden kuluessa: kannattaa lukea tuoteselosteesta tarkemmat ohjeet. Aptus Relax -purutabletti kannattaa antaa 30-60min ennen stressaavaa tilannetta.

Extreme-keinona voi myös pyytää eläinlääkäristä kissan tulevia ell-käyntejä varten gabapentiiniä. Eläinlääkäri yleensä suostuu parin gabapentiini-kapselin määräämiseen, jos kissa näyttää vielä eläinlääkärissä olevan todella ärhäkkä ja stressaantunut tapaus. Jos kissa kuitenkin kopassaolon ja automatkan myötä muuttuu jäätyneeksi pelkopalloksi, todennäköisemmin eläinlääkäri ei näe syytä määrätä tulevaisuuden käyntiä varten gabapentiiniä. Gabapentiiniä käytetään mm. pitkäaikaisena kipulääkityksenä, ja yksittäisenä annoksena se rauhoittaa ja väsyttää. Pitkäkestoisena lääkityksenä gabapentiini aiheuttaa väsymystä haittavaikutuksena yleensä ensimmäisten viikkojen ajan, kunnes vaikutus tasaantuu.

On myös parempi, jos kissa kopitetaan liian ajoissa kuin kauhealla kiireellä viime tipassa. Jos käy niin, että kissa onkin kopassa jo kaksi tuntia ennen eläinlääkäriaikaa, sitten se on niin. Peitä koppa ja anna kissan rauhoittua.

Eristäminen


Eristä kissa aina ennen kopitusta pienempään tilaan. Mieluiten kylpyhuoneeseen, josta on siivottu/piilotettu irtaimistoa. Kylpyhuone on siitä kätevin, että jos kissa päästää hätäpissat ja/tai -kakat, on tilan siivoaminen myös helpompaa. Kylpyhuoneissa on myös yleensä käteviä piiloja kissalle, mistä se on helppo kopittaa: pesukoneen taus, allaskaapin alunen jne. Paitsi jos allaskaapin alta pääsee allaskaappiin sisälle, se on vähän huono.

Omena van Pikis pyrki kopitustilanteessa allaskaapin sisälle, koska kaapisto oli takaa avonainen. Ahti Kunlaboro oli puolestaan päättänyt jäädä raapimistolpan alapesään, eikä kissa liikahtanutkaan sieltä.

Keinoja eristää kissa

1. Leikitä tai muutoin johdata kissa haluttuun tilaan. Laserlelu on tässä yleensä aika kätevä, jotkut kissat menevät herkun perässä jne.

2. Ruokkimalla kissaa esim. viikon ajan haluttuun tilaan. Jos muutokset yleensä herättävät kissassa epäilyksiä, kannattaa ruokkia kissaa pidempään eristystilaan. Jos lääkäriaika on aamulla, kannattaa iltaruuan perässä johdatella kissa kylppäriin ja antaa tämän yöpyä siellä. Tämä toimii, jos kissa on kunnolla arka. Ihmisläheisemmän kissan kanssa saattaa mennä yö valvomiseksi, jos toinen itkee oven takana.

3. Aran kissan eristäminen on siinä mielessä helppoa, että yleensä kissa menee ihmistä karkuun, jos ihminen on liian lähellä. Eli kannattaa sulkea muut mahdolliset ovet ja jättää auki se ovi, josta haluaa kissan menevän. Ja sitten kiertää kissan taakse saaden sen liikkeelle - jos ei kerta laakista niin ainakin melko nopeasti kissa löytää tiensä haluttuun tilaan.

Vältä eristämistä tilaan, jossa ei ole lainkaan piiloja. Vältä myös eristämistä tilaan, jossa on esimerkiksi parisänky. Jos vaihtoehtoja ei ole, plokkaa pääsy sängyn alle ennen eristämistä. Ja jos eristystilassa on kiipeilypuu, jossa on pesiä tms, plokkaa niihin pääsy tai siirrä koko puu pois.

Eristystilaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan miettiä valmiita "ansoja", jos on todennäköistä, että kissa hakeutuu johonkin tiettyyn paikkaan piiloon.

Pyyhetaktiikka

Aran kissan kopittamiseen tarvitsee siis eristystilan & kantokopan lisäksi vähintään pyyhkeitä tai muita tekstiilejä. Jos mahdollista, ylimääräisestä käsiparista on varmasti apua. Hitsaushanskat ovat myös suotavat: niistä kynnet eivät mene läpi ja hampaatkin vain, jos kissa puree kunnolla ja pitkään. Kopitustilanteissa (huom. oman kokemukseni mukaan), kissa yleensä pyrkii vain näykkimään ja puraisemaan, ei puremaan kunnolla eliminoidakseen ihmisen. Mutta niinkin voi käydä.

Hitsauskäsineet voi tilata esim. Motonetistä tai Suojaintalosta.

Pyyhetaktiikalla tarkoitetaan sitä, että kissan annetaan piiloutua eristystilassa. Joko niin, että odotetaan, että kissa piiloutuu ja sitten aletaan asetella koppaa & pyyhkeitä, tai sitten niin, että koppa on laitettu valmiiksi ainoan/oletetuimman piilon hollille. Kun kissa on piilossa, plokataan kissan muu kulku pois piilosta ja tarjotaan ainoaksi kulkusuunnaksi koppaa. Jos kissa ei liiku, voi kissan takana pitää jotain ääntä tai koskea kissaan jollain kättä pidemmällä, jolloin kissa lähtee karkuun ääntä/kosketusta ja päätyy koppaan. Jos kissa on jarrut päällä, voi hitsaushanskan turvin tuupata kissaan liikettä. Toinen vaihtoehto on esim. kietoa kunnolla pyyhkeitä käden ympärille ja tuuppia.



Kissatyypit kopitustilanteissa

Kopittamista helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti se, jos omistaja tietää edes vähän, miten kissalla on tapana käyttäytyä kopitustilanteessa.

1. Piiloutuja

Piiloutujat pysyvät lattian rajassa. Piiloutujat eivät yleensä sähise, eivätkä juuri koskaan murise. Sähinää saattaa kuulua, jos kopitustilanne kestää pitkään. Piiloutujat ovat yleensä sen verran säikkyjä, että spurttaavat nopeasti koppaan pyyhetaktiikalla. Säikkyherkkyyden ja lattian rajassa pysymisen ansiosta piiloutujat ovat kenties helpoimpia kopitettavia. (Pois lukien täysin luottavat kissat, jotka voi vain nostaa koppaan tai johdattaa koppaan herkulla.) Videolla Desmond Tutu hakeutui piiloon kaapin alle, josta se ohjattiin koppaan:


2. Jäätyjä

Toiseksi helpoimpia tapauksia ovat jäätyjät. Kissa jäätyy kahdella eri tavalla (tai molemmilla tavoilla samanaikaisesti). Kun kissa jäätyy, se ei välttämättä piiloudu, vaan nimensä mukaisesti jäätyy paikoilleen, vaikka olisi ns. avoimessa tilassa. Jäätyvä kissa on myös sellainen, joka on piilossa, mutta ei liiku sitten millään - eikä myöskään osoita juurikaan vastarintaa. Kopittamistani kissoista eniten jäätyneitä ovat olleet sellaiset, jotka olen hitsaushanskojen turvin työntänyt koppaan eikä kissa ole sähissyt, murissut tai mitään. Kissa on vain ollut täysin kaikki jarrut päällä.

Videolla Dennis la Mowers jäätyi saunan ylälauteelle niin totaalisesti, ettei lähtenyt karkuun tai piiloon, vaikka laskin kantokopan hänen eteensä:


3. Kiipeilijä

Kiipeilijät, eli hyppykissat, pyrkivät ylöspäin. He ovat yleensä pelokkaita ja etsivät vain piiloa, johon ihminen ei yltäisi. Kiipeilijöiltä löytyy enemmän temperamenttia kuin piiloutujilta & jäätyjiltä: yleensä he vähintään sähisevät. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuavat, etteivät pääse tarpeeksi ylös. Jos kissa tiedetään kiipeilijäksi, kannattaa mahdollisuuksien mukaan plokata kiipeilymahdollisuuksia kopittamista varten ja mahdollistaa esimerkiksi se, että kissa ennemmin menisi suojaisaan piiloon. Kylppäreissä on kiipeilijöiden kohdalla sellainen ongelma, että yleensä kissa päätyy esim. peilikaapin päälle tai suihkuverhon tangolle.

Odota, että kissa pysähtyy, ja pyri vasta sitten kopittamaan. Kiipeilijä-kissan kanssa ei kannata odottaa, että kissa tulisi alas, ellet ole varannut tunteja kopitukseen. Tämän tyyppiset kissat odottavat yläilmoissa hamaan tappiin asti, kunnes kokevat turvalliseksi vaihtoehdoksi tulla alas. Videolla sain kiipeilijä-Rafaelin kopitettua poikkeuksellisesta paikasta, sillä hän oli niin katon rajassa, ettei päässyt enää ylöspäin. Jos tilaa yläpuolella olisi ollut 5cm enemmän, Rafael olisi todennäköisesti kiivennyt kopan päälle:

4. Ikiliikkuja

Vaikeimpia kopitettavia ovat ikiliikkujat, eli kissat, jotka eivät pysähdy. Nämä kissat ovat mahdollisesti sekä piiloutujaa, jäätyjää että kiipeilijää, ja sen lisäksi ikiliikkuja voi olla sellainen, että se on valmis hyökkimään ihmistä päin. Koska ikiliikkujalla on kuitenkin taipumusta hakeutua myös piiloon, kannattaa sitä hyödyntää. Helpointa on, jos eristystilassa on valmisteluja siten, että kissalle on järjestetty suotuisia piiloja ja koppa (tai koppia) aseteltu valmiiksi. Ikiliikkujan kanssa suurin ongelma on se, että jos koppaa yritetään tuoda kissan lähelle siinä kohtaa, kun se on jo piilossa, kissa lähtee liikkeelle ennen kuin ihminen ehtii sen koommin plokata muita kulkusuuntia.

Jos kissa alkaa säntäillä, pysähdy ja odota paikallasi niin kauan, että kissa on rauhoittunut ja piiloutunut jonnekin. On tärkeää huolehtia myös omasta turvallisuudesta! Kissaa ei kannata yrittää ottaa kiinni paljain käsin eikä silloin, kun se juoksee ohitse tai säntäilee pitkin seiniä.

Ikiliikkujan kanssa on helpompaa, jos kopittajia on vähintään kaksi. Kissan liikkumista voi yrittää rajoittaa siten, että pidetään pyyhkeitä tai vilttejä ns. seininä. Ikiliikkujaa voi myös yrittää saada pysähtymään sillä, että sen näkökentän peittää. Esimerkiksi siis pudottaa viltin kissan päälle. Jotkut jäätyvät, kun "yhtäkkiä tulee pimeää", toisille ikiliikkujille pyyhe päällä on yksi hailee.

Ikiliikkujat ovat myös rohkeampia, ja ainakin niiden kohdalla kannattaa sulkea hitsaushanskan tai muun suojavarustuksen turvin kantokoppa, sillä ikiliikkuja pyrkii suurimmalla todennäköisyydellä boksista pois, kun tajuaa vastassa olevan umpikuja. Para Nenúfar kykeni kopitustilanteessa kiipeämään laattaseinää ylöspäin ja jäi hyväksi toviksi hengailemaan siten, että takatassut olivat peilikaapin päällä ja etutassut suihkuverhon tangolla:

Kiireellä lääkäriin

Joskus eläinlääkäriin on lähdettävä yllättäen tai hyvin lyhyellä varoitusajalla. Siinä kohtaa yleensä kopitussuunnitelmista rapisee pois kaikki stressinlievityskeinot ja muut esivalmistelut. Äkillisiä eläinlääkärireissuja varten on erittäin hyödyllistä, jos kissanomistaja tietää, millainen kissa on kopitustilanteessa. Näin ollen minuutissa ehtii tehdä sellaisia valmisteluja, että plokkaa pääsyn esim. jonnekin kattokruunuun.

Näitä äkkilähtöjä varten hitsaushanskojen on hyvä löytyä kissakodista. Kipeänä kissa voi olla apaattinen, jolloin kopittaminen on ehkä helpompaa, mutta voi myös olla, että kipeyden takia käsiteltäväkin kissa muuttuu aggressiiviseksi.

Kun on kiire saada kissa koppaan, pyydä apua. Kirjoita someen tai käy vaikka naapurin ovella. Apukädeksi voi siinä kohtaa tulla ihan kuka tahansa, jos itse osaat vähääkään kertoa, että mitä haluat toisen tekevän. Yleensä sille tyypille, joka ei ole kissanomistaja tai tottunut kopittamiseen, kannattaa lykkiä ainakin toiseen käteen hitsaushanska ja pyytää tätä plokkaamaan esim. pyyhkeellä jotain kulkusuuntaa.

Siinä kohtaa, kun kissa on yksinkertaisesti saatava eläinlääkäriin, ei kannata murehtia kissan stressiä tai kopituksen kestoa. Kissa voi taantua ja luottamuksella voi kestää eheytyä, mutta se on pieni juttu, jos toisessa vaakakupissa on se, että kissa menehtyy tai että kissa elää vuosia kivuissa.



- Linda alias Villasukkakirjailija

Teksti on alunperin julkaistu Villasukkakirjailijan blogissa