28. syyskuuta 2020

Kissan FIP – sijaiskodin kokemuksia

Dewin hoitokissoista kaksi on vuosina 2019 ja 2020 kuollut FIP:iin. Olen saanut kyseenalaisen kunnian hoitaa molempia näistä kissoista: Mushu van Pikistä ja Astrid di Vemoa. Mushu oli isosta, yli sadan kissan populaatiosta, pienenä pentuna loukutettu poikakissa, ja Astrid taas pienemmästä populaatiosta aivan viimeisillään tiineenä ollut vain hieman yli puolivuotias kissa. 

FIP tulee sanoista Feline infectious peritonitis, mikä tarkoittaa tarttuvaa vatsakalvon tulehdusta. Nimi on sinällään harhaanjohtava, sillä vatsakalvon tulehdus on vain yksi FIP:in oireista eikä itsessään tartu. Nykyään tiedetään, että FIP saa alkunsa kissojen koronaviruksesta, ja se vaatii viruksen mutaation muuttuakseen FIP:iksi. Kissojen koronavirus on sukua mm. ihmisen koronavirukselle, mutta se ei tartu ihmiseen. Kissoilla korona tarttuu ulosteen välityksellä, ja erityisesti kissapopulaatiot ovat sille alttiita, koska niiden elintilat yleensä mahdollistavat ulosteen siirtymisen kissojen ravintoon ja sitä kautta niiden elimistöön. Koronavirusta tutkittaessa on havaittu sen olevan hyvin yleinen. Kuitenkin, vaikka kissapopulaatio eläisi riskiolosuhteissa, vain alle 5% sairastuisi FIP:iin. Viruskannan lisäksi sairastumiseen vaikuttaa kissan perimä, immuunijärjestelmä ja muut ulkoiset tekijät, kuten stressi.


Mushu van Pikiksellä oli silmätulehdus saapuessaan sijaiskotiin.

Kummastakaan minulle saapuneesta kissasta ei voinut ensin päällepäin sanoa, että niissä olisi ollut jotain muuta vikaa, kuin huonokuntoisuus ja aliravitsemus. Mushun kohdalla myös muut samaan aikaan saapuneet pennut olivat huonossa kunnossa, ja kolme samaan aikaan loukutettua pentua kuoli nopeasti mm. aliravitsemuksesta aiheutuneisiin yleisiin vaivoihin. Mushu ja kolme sen veljeä kuitenkin selvisivät ensimmäisistä viikoista.

Mushua alettiin tutkia sen mahavaivojen takia. Pentu ripuloi, ja sen vatsa oli hurjan pinkeä ja turvonnut. Tämä ei kuitenkaan ole erikoista ulkoa tulleelta pennulta, ja samat oireet voivat tulla myös sisäloisinfektiosta. Mushua alettiin lääkitä, ja se auttoi turvotukseen jonkin verran. Pennulle alkoi kuitenkin ajan kanssa tulla myös muita oireita, kuten ongelmia näön kanssa.

Mushun erittäin turvonnut maha ja tyypillinen lepäilyasento.

FIP on siitä hankala vaiva, ettei sitä pystytä elävästä kissasta luotettavasti tutkimaan. Mushunkin kuoleman jälkeen saimme varmistuksen FIP:istä vasta, kun kissa oli lähetetty tutkittavaksi ruokavirastoon. Mushun oireet olivat moninaiset, ja sen kohdalla FIP oli vaihtoehto alusta saakka. Poissuljettiin FIV/FELV, seurattiin veriarvoja, ultrattiin vatsaontelo nesteen varalta ja tutkittiin silmiä. Kaikki oireet olivat kuitenkin hyvin epämääräisiä, eikä voitu varmaksi sanoa niiden johtuvan FIP:istä. Olimme toiveikkaita siitä, että löytyisi jokin hoidettava vaiva ja pentu saataisiin lopulta kuntoon.

Mushu verikokeissa PetVetissä.

Oireiden epämääräisyys on tyypillistä, kun kyseessä on ns. kuiva FIP eli kun vatsa- tai rintaonteloon ei kerry nestettä. Märkä FIP etenee usein nopeammin, kun taas kuiva FIP voi oireilla epämääräisesti kuukausia niin, että välillä on myös hyviä jaksoja. Monet oireet, joita FIP:ssä voi ilmetä, sopivat myös moneen muuhun tautiin, ja siksi se on niin vaikeasti diagnosoitavissa. Pitkälle ehtineessä FIP:ssä oireet riippuvat siitä, mikä elin on vaurioitunut. Esimerkiksi maksa, aivot tai, kuten Mushulla, silmät voivat olla oireileva elin. Lopulta Mushun kohdalla päädyttiin siihen, että ei ole enää eettistä pitää sitä tutkittavana pidempään, kun seuraava toimenpide olisi ollut molempien silmien poisto. Pentu oli jo kehittänyt ylipainoa ja sen lihaksisto oli surkastunut, koska se ei nähnyt liikkua kunnolla. Nämä päätökset ovat aina vaikeita, mutta niitä ei onneksi tarvitse tehdä yksin. Tässäkin tilanteessa konsultoitiin useampaa eläinlääkäriä, ja päätöksen teki yhdistyksen hallitus.

Mushu rakasti rapsutuksia.

Kävin itse viemässä Mushun lopetettavaksi, vaikka se oli jo siirtynyt toiseen sijaiskotiin tässä vaiheessa. Vietimme viimeiset hetket olohuoneen matolla leikkien, ja Mushu sai rakastamiaan maharapsutuksia reilun määrän. Lähtö eläinlääkärille oli vaikea, ja pakkasin nenäliinapaketin mukaan. Nytkään asiaa muistellessani eivät silmät pysy kuivana. Pois lähdön hetki oli kuitenkin jo helpompi kuin sen odottaminen. Tiesin päätöksen olleen oikea, ja vaikka ruumiinavauksen tulosta odotettiin viikkoja, se viimeistään toi minulle rauhan asian suhteen. Diagnoosi varmistui FIP:iksi.

Mushu ja Astrid olivat sinänsä molemmat tyypillisiä FIP-kissoja, että ne olivat molemmat alle kaksivuotiaita. FIP:iä pidetään paljolti nuorten kissojen tautina, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy. Osittain tämän ajatellaan johtuvan siitä, että nuoren kissan immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt. Sen lisäksi kissan elämässä monet stressiä tuovat asiat sijoittuvat nuoruuteen. Näihin kuuluu esim. uuteen ympäristöön muuttaminen ja etenkin populaatiokissoilla sisäkissan elämään totutteleminen. Astridilla oli lisästressinä vielä tiineys ja synnytyksen jälkeen pennuista huolehtiminen.

Astrid di Vemo saapui sijaiskotiin viimeisillään tiineenä.

Astrid synnytti luonani jo toisena päivänä viisi pentua. Kiinnitin jo aikaisessa vaiheessa huomiota siihen, että kissa välillä läähätti hengittäessään. Tämä on kuitenkin heti synnytyksen jälkeen kohtalaisen normaalia, joten alkuun se ei huolestuttanut kovin paljoa. Kun läähättäminen kuitenkin jatkui, alettiin siihen kokeilla kalsium-lisää ruokaan. Astrid hoiti pentuja hyvin, söi reilusti ja käytti hiekkalaatikkoa esimerkillisesti, joten muita merkkejä sairastamisesta ei ollut. Kalsium vaikutti auttavan alkuun, kunnes tulivat helteet. Astridin läähätys alkoi taas huonontua ja kiinnitin huomiota siihen, ettei sen vatsa ollut lainkaan palautunut synnytyksestä, vaan vaikutti edelleen turpealta. Aloimme olla huolestuneita tilanteesta ja mietimme, olisiko Astridilla mahdollisesti märkäkohtu tai sydänongelmia.

Astridin ainut oire oli läähätys.

Astrid vietiin eläinlääkäriin aamulla 30.6.2020. Katselin vielä aamulla, kun se imetti pentuja ja vilkuili minua verkko-oven lävitse. Kissa lähti eläinlääkärikäyntivastaavan matkaan, ja itse lähdin töihin stressaamaan. Ensin todettiin, että Astridilla on kuumetta, ja että se on kuivunut. Astrid sai näihin ensiapuna hoitoa lääkärillä. Lääkärissä oltiin sitä mieltä, että leikkaus on tarpeellinen, mutta sen voisi suorittaa vasta illalla. Kävin lounaalla ruokkimassa pentuja ja palasin töihin stressaamaan. Olin koko päivän todella rasittava laittaessani jatkuvasti viestiä tiimille. “Joko on tietoa kissasta” “Onko Astrid jo päässyt leikkaukseen?” “Onko kuulunut mitään?” “Eikö vieläkään ole kuulunut mitään?”

Viesti tuli illalla kymmenen aikaan. Astridilla todettiin laajat vauriot sisäelimissä ja leikkaava lääkäri oli varma FIP-diagnoosista löydösten perusteella. Näin jäi viisi pentua orvoksi, kun aamulla lääkäriin lähtenyt emo ei palannutkaan illalla takaisin. Näen joskus edelleen mielessäni Astridin katseen, kun se tarkkaili minua pentujensa kanssa. Jaetusta vastuusta tuli minun vastuuni.

Astrid hoiti pentuja viimeiseen asti.

Mushua ja Astridia ei olisi voitu pelastaa. FIP:iin ei ole olemassa tutkitusti tehokasta hoitoa. Koronaviruksen leviämistä voi kuitenkin ennaltaehkäistä, ja tähän toimivat monet jo muutenkin kissan hyvään hoitoon kuuluvat asiat, esim. hyvä hiekkalaatikkohygienia. Hiekat tulisi vaihtaa säännöllisesti kokonaan uusiin ja laatikot desinfioida aina vaihdon yhteydessä. Normaalisti koronavirus elää ympäristössä vain päiviä, mutta ulosteessa sen uskotaan selviävän jopa 7 viikkoa. Jos tilojen täysidesinfioiminen ei ole mahdollista FIP-kissan jälkeen, on kahden kuukauden varoaika riittävä, jotta virus ei voi tarttua enää FIP-kissan käyttämistä tiloista. Kun sijoittaa ruoka- ja vesiastiat kauas hiekkalaatikoista, se ehkäisee ulosteiden siirtymistä ruokaan. Myös kissojen stressitilanteita tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää tai ajoittaa mieluummin pidemmälle aikajänteelle. Esimerkiksi kissan leikkaus ja muutto tulisivat olla eri aikoihin. Muutenkin kissan perusterveydestä huolehtiminen hyvällä ravinnolla ja riittävällä terveydenhuollolla kuuluvat ennaltaehkäisyyn.    

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava


Lähteet:

Movet. 2020.FIP/FCoV Feline Coronavirus (qPCR). viitattu 10.9.2020. 

Niemi, Outi. 2009. FIP – perustietoa kasvattajille ja kissanomistajille. Julkaistu Korvalehdessä 2/2009

12. syyskuuta 2020

Kun Haamusta tuli muuta kuin haamu

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina tai sumuisina olentoina, jotka yleensä ovat piilossa ja katoavat monesti näkökentästä nopeasti sinne ilmestyessään. Niitä ei pysty koskettamaan, mutta ne pystyvät siirtämään tavaroita tai kadottamaan niitä. Meille tulee usein kissoja, jotka ovat aluksi kuin haamut. Piilottelevia ja vain vilaukselta nähtäviä olentoja, joiden olemassaolon voi havaita vain siitä, että ruoka katoaa kupeista, vessalaatikkoa käytetään ja tavarat liikkuvat paikoiltaan.

Kun sijaiskotiin saapui kaksi kissaa maaliskuussa 2019, nimettiin ne käytöksensä perusteella sijaiskodin toimesta Hyrräksi ja Haamuksi. Oletusarvo oli se, että ne ovat sisarukset, nuoria populaatiokissoja, joilla on koko elämä vielä edessä. Ikää noin vuosi, maksimissaan puolitoista.

Haamu, tuo kaunis sininen kissa valkoisin merkein oli selkeästi kaksikosta arempi ja vetäytyvämpi. Ensimmäinen eläinlääkärireissu muutama viikko yhdistykselle tulon jälkeen kertoi, että kissat olivat muutenkin hyvin erilaiset. Haamun turkki oli huonommassa kunnossa, sillä ei ollut samalla tavalla lihasmassaa kuin Hyrrällä ja hampaita pitäisi poistaa. Kirsikkana kakun päällä, Haamulla oli vatsassa patteja, mahdollisesti verisuonikasvaimia, jotka harvoin ovat pahanlaatuisia. Tässä kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt soida ja lujaa. Niiden olisi pitänyt kuulua viereiseen kirkonkylään asti.

Kellot eivät soineet, ja vuoden ikäiseltä kissalta alettiin hoitaa suuta. Kahdella kerralla poistettiin yhteensä seitsemän hammasta. Miksi kahdella kerralla? Koska ensimmäisen operaation keskeyttivät vakavat sydämen rytmihäiriöt, joita ei saatu tasaantumaan vaan anestesia piti purkaa. Puhtaan sydänultran jälkeen uskallettiin yrittää uudelleen.

Haamu selvästi piristyi käyntien jälkeen. Kun suu ei ollut enää kipeä, se alkoi olla enemmän näkyvillä. Varsinkin ruoka-aikaan se oli aina paikalla. Se ei kuitenkaan ollut kiinnostunut leluista tai muista kissoista. Ei edes öisin. Aikana, jolloin haamukissat harjoittelevat saalistustaitojaan lattialle lojumaan jätettyihin palloihin ja leluhiiriin. Ei kuulunut ääniä, joista olisi voinut päätellä Haamun leikkivän. Se ei myöskään tuntunut hoitavan turkkiaan juuri lainkaan.

Syyskuussa Haamu pääsi jälleen eläinlääkäriin, jotta patit saataisiin poistettua. Sen vaisu käytös ja turkin huono kunto huolestuttivat edelleen, ja siitä päätettiin ottaa myös verikokeet. Verikokeet paljastivat munuaisten vajaatoiminnan, ja tässä kohtaa nousi esiin se tosiasia, että meillä ei olekaan toimenpiteessä nuori aikuinen kissa vaan veteraani-ikäinen, vähintään kymmenvuotias kissa. Hyvälaatuisiksi oletetut patitkin paljastuivat nisäkasvaimiksi, ja koko nisärivi poistettiin.

Päätökset tehtiin sillä perusteella, että kissalla olisi edessään vielä 15 hyvää vuotta elämää jäljellä. Myöhemmin eläinlääkäri kertoi, ettei näillä munuaisarvoilla voi montaakaan vuotta luvata. Se tuntui iskulta palleaan, suututti ja suretti. Jos ikäarvio olisi mennyt jo alussa kohdalleen Haamu olisi jo ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä siirtynyt FIV-positiivisen ja erittäin huonossa kunnossa olleen populaatiotoverinsa kanssa sateenkaarisillalle.

Haamun elämä on varmasti ollut värikäs ja vuosiin on mahtunut paljon kurjaa. Kylmyyttä, sairauksia ja pentuja  emme halua edes arvata, kuinka monesti Haamu on ollut tiineenä elämänsä aikana. Sen ei olisi tarvinut enää kokea yhtään kipua. Ei kipeistä hampaista, ei hampaiden poistoista eikä nisäkasvainleikkauksesta ja vaikesta toipumisajasta sen jälkeen. Varsinkaan, jos sen loppuelämä mitattaisiin kuukausissa.

Tuosta toimenpiteestä tulee pian vuosi. Sen koko ajan Haamu, meidän old grey lady, on syönyt munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville kissoille tarkoitettua ruokaa ja voinut hyvin. Kun leikkauksesta oli toivuttu, se alkoi selvästi rohkaistua ja ottaa kontaktia muihin kissoihin ja myös ihmiseen. Voitiin aloittaa aran kissan kanssa se varsinainen sosiaalistamis- ja ”kesytystyö”. Ensimmäiset ”Jes!”-henkäykset tiimiltä tulivat, kun sijaiskoti raportoi Haamun pesseen itseään. Sen jälkeen saatiinkin nauttia monista muista ilon hetkistä, kun Haamu tuli ensimmäistä kertaa haistelemaan ihmisen sormia, sitä sai rapsutettua, ja se leikki ihmisen kanssa.

Piilossa nököttävästä kipeästä kissasta on tullut reippaasti liikkuva veikeä kissarouva, joka on osallistunut monien nuorempien Dewi-kissojen sosiaalistamistyöhön. Varsinkin sijaiskodin omien aikuisten kissojen kanssa se nauttii myös erilaisista jahtausleikeistä, joiden aikana tuntuu unohtuvan se, että sen pitäisi olla rauhallisesti ja arvokkaasti käyttäytyvä mummokissa.

Monet niistä ilon hetkistä ovat tuoneet osalle meistä myös haikeutta. Osalle meistä tiimiläisistä Haamu on nimittäin kytkös keskuudestamme poistuneeseen sielunsiskoon, Haamun ensimmäiseen sijaiskotiin, jonka piti olla Haamun loppuelämän koti. Haamu onkin enemmän kuin kissa, joka on meillä ikuisuussijaiskodissa. Se on elävä muisto ihmisestä, jolle Haamu ja yleisesti populaatiokissat merkitsivät todella paljon.

Meidän sijaiskotitiimillämme on Facebook-ryhmä, ja sen kansikuvana on Haamu. Se on toinen kissa, joka poseeraa kyseisellä paikalla. Ensimmäinen oli Myy, yhdistyksellä pisimpään koskaan ollut kissa. Pienellä taikauskolla olemme toivoneet, että kansikuvassa oleva kissa on yhdistyksellä vuosia ja taas vuosia. Toivoimme, ettei meidän tarvitse vielä muutamaan vuoteen korvata Haamun kuvaa toisen kissan kuvalla.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja, adoptio- ja somevastaava


Haamu alkoi kipumaukua 28.5.2021, minkä takia hänet vietiin päivystykseen. Siellä todettiin toisen munuaisen surkastuneen, ja Haamu oli myös laihtunut rajusti. Ikuisuuskissamme nukkui ikiuneen, muutaman kuukauden elinajaodotteen vaihduttua puoleentoista vuoteen. Lue Haamun muistopostaus täältä.