Kun kissalla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi, niin valittavia hoitopolkuja on kaksi. Joko voi valita lääkehoidon, josta löytyy tietoa aiemmasta, aktiivimme Sofian kirjoittamasta blogitekstistä. Tai sitten lähteä radiojodihoitoon, josta tässä tekstissä kertoo oman kokemuksensa kautta Suvi.
Alkuun esittelen tämän tarinan tähden eli Olga-Kissan. Olga on kotoisin Etelä-Virosta, missä se loukutettiin kadulta pienten pentujensa kanssa. Sittemmin kissatarhan kautta Olga saapui luokseni kevättalvella 2013. Olga kotiutui nopeasti ja alusta asti on ollut selvää, että se rakastaa ihmisiä. Olemme olleet siis tiivis kaksikko jo lähes yhdeksän vuotta. Olgan iästä ei ole varmuutta, mutta passiin merkatun syntymäajan perusteella se olisi hieman yli 11-vuotias. Enemmän kuin mitään Olga tykkää viettää aikaa ihmisensä kanssa, joten kaiken liikenevän ajan vietän kotona kissan nukkuma-alustana.
Joulukuussa 2019 vein Olgan eläinlääkärille merkittävästi muuttuneen käytöksen vuoksi: Olga mourusi, oli levoton ja siitä lähti paljon karvaa. Eniten ihmetytti kuitenkin runsas veden juominen ja se, että aiemmin todella nirso märkäruoan syöjä yhtäkkiä kelpuuttikin kaiken, mitä sille antoi. Lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa ja se todettiinkin verikokeilla. Kissallahan kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttaa lähinnä kilpirauhaskasvain/-kasvaimet, jolloin esimerkiksi lääkitys ei poistaisi ongelmaa, se vain keinotekoisesti pitäisi hormonin ylituotannon kurissa. Lisäksi liikatoimintaan määrätyn lääkkeen annosta on vaikeaa saada sopivaksi, minkä vuoksi kissaa täytyisi käyttää jatkuvasti lääkärillä ja verikokeilla. Tämä nostaisi hoitokulut lopulta huimiin lukemiin. Lääkäri ehdottikin radiojodihoitoa, joka toki on kallista lystiä sekin, mutta tulisi lopulta halvemmaksi kuin jatkuvat lääkärikäynnit labroineen ja olisi hoitomuotona huomattavasti tehokkaampikin. Tammikuussa 2020 olikin siis hoitoreissu Tampereelle Vet4Cat-kissaklinikalle, joka on ainoa Suomessa kissoille radiojodihoitoa tarjoava klinikka.
Vaikka itse radiojodi (I-131) on käytännössä yksi
kissalle vaaraton piikki, aineen radioaktiivisuuden vuoksi hoitoon liittyy
paljon varotoimenpiteitä: kissa on piikin antamisen jälkeen klinikalla 5-7
päivää karanteenissa eikä sitä saa käydä katsomassa tänä aikana.
Hoitohenkilökuntakaan ei saa viettää aikaa radioaktiivisten kissojen lähellä 20
minuuttia kauempaa päivässä. Sinne siis jätin Olgan omaan koppiinsa muiden
radiojodihoitoa saaneiden kissojen kanssa. Sain onneksi päivittäin hoitajalta
Olgasta valokuvan kuulumisineen.
Varotoimenpiteet jatkuivat tietenkin myös
klinikallaolon jälkeen. Itselle hoidon vaikein osuus alkoikin kotiinpaluusta.
Ennen klinikalta poistumista hoitaja testasi Geiger-mittarilla kissasta
turvalliseksi etäisyydeksi kaksi metriä, tälläkään etäisyydellä ei kannattanut
viettää pitkiä aikoja kerrallaan. Erityisesti oli varottava lasten ja raskaana
olevien altistamista kissan säteilylle, mikä osoittautui esimerkiksi
junamatkalla Tampereelta Turkuun vaativaksi tehtäväksi. Niinpä Olga matkusti
pyöräpaikalla junavaunun eteisessä ja minä vahdin omalta paikaltani, että
kukaan ei jää viettämään aikaa Olgan lähelle.
Radiojodihoidosta kotiutumisen jälkeen kissan
sylki, virtsa ja ulosteet ovat radioaktiivisia kaksi viikkoa eli jätökset ja
esimerkiksi oksennukset täytyi kerätä talteen suljettuun astiaan ja ne sai
hävittää vasta 45 päivän jälkeen. Parvekkeettomassa yksiössä asuvana minun piti
keksiä luovia ratkaisuja, ja lopulta ainoa vaihtoehto oli säilyttää jätöksiä
ullakolla häkkivarastossa. Suurin haaste oli ehdottomasti kuitenkin sylissä
viihtyvän kissani etäällä pitäminen tuon kahden viikon ajan: oli täysi työ
pitää minkäänlaista turvaväliä, kun Olga jatkuvasti hakeutui syliin ja
silitettäväksi. Säteilevää kissaa ei saa päästää esimerkiksi sänkyyn ollenkaan,
joten yöt kuluivat alkuun lähinnä päivystäessä, että Olga ei tule viereeni
nukkumaan. Pikku hiljaa se kuitenkin oppi pysymään kauempana ja kaksi viikkoa
sujui lopulta yllättävän hyvin.
Radiojodihoidon jälkeen kilpirauhasarvot
kontrolloidaan kuukauden, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua
hoidosta. Arvot pysyivät hyvinä hoidon jälkeen ja ovat pysyneet sittemminkin.
Olgan oireet lievenivät hyvää vauhtia ja pian se olikin rauhallisempi,
hiljaisempi ja tietenkin ennen kaikkea tarkka ruokansa suhteen, kuten ennenkin.
Vaikka radiojodihoito vaatii hetkellisesti paljon kärsivällisyyttä sekä kissalta että ihmiseltään, lopputulos on huomattavasti parempi kuin pysyvän lääkityksen kanssa (paranemisprosentti on 99). Kissan olo kohenee nopeasti eikä sitä tarvitse kiusata päivittäisillä lääkityksillä ja toistuvilla lääkärikäynneillä. Radiojodihoidon saamiselle ei muuten ole määritelty yläikärajaa, se on siis turvallinen hoitomuoto myös iäkkäämmille kissoille!
Ps. Vinkki: jos mahdollista, kannattaa ottaa avuksi lähipiiristään joku yli 65-vuotias, joka voi hakea kissan klinikalta (mielellään tietenkin autolla) ja majoittaa kissan hoidon jälkeen kahdeksi viikoksi. Säteilyyn liittyvät varotoimenpiteet eivät nimittäin koske tuon iän ylittäneitä.
Suvi
Kirjoittaja on kissoja, kakkuja ja tanssia rakastava haaveilija, joka toimii auringonvalolla ja jolla on aina aikaa silittää kissaa.