Tyhjän tilan pentuja, osa 4

Populaatioprojekti, joka kantaa nimeä "da Fattoria Vuota", starttasi toukokuun 2019 lopussa. Populaation nimen vapaa suomennos on "tyhjältä tilalta".

Lue myös aikaisemmat osat: osa 1, osa 2 ja osa 3.

Alphonse "Thunder" da Fattoria Vuota

Alphonse oli alkuun tosi poksuva sähinäkissa. Hän oli tosi epäluuloinen ja alkuun myös aika kipeä, mikä on varmaan osaltaan hidastanut sen kesyyntymistä. Nyt on ihan eri ääni kellossa. Jos minulla on kaksi kissaa sylissä, niin toinen niistä on hyvin varmasti Alphonse. Silitykset kelpaavat ja niistä nautiskellaan silmät sirrissä. Alphonse viihtyy yksin ja viihdyttää itseään hepuloimalla lelun kanssa rapinatunnelissa, saalistaen aurinkoläikkää seinältä tai ruuvia kaapinovesta. Hän tykkää myös mähinöidä muiden kanssa ja putsaakin usein sylissä ollessaan toisten pentujen turkkia. Tai puree niitä hännästä.

Alphonse

Gaia "The Eye" da Fattoria Vuota

Gaia on alusta saakka ollut pieni tutkimusmatkailija ja ikiliikkuja. Nykyäänkin hänestä on vaikeaa saada kuvaa, kun tyttö on menossa kokoajan. Syliinkin hän tulee, mutta sitten jokin mielenkiintoinen asia vie taas huomion ja hän lennähtää tutkimaan/leikkimään/mähisemään. Tärkeää on kuitenkin käydä antamassa nenäpusut ruuan jälkeen rapsutusten kera. Sitten voi kiivetä hartialle ja sieltä pöydälle ja sitten kaapin nurkkaan ja takaisin pöydälle ja katsoa mitä pyyhkeen alla on ja ja ja... Gaian lempileluihin on kuulunut nutriplussapurkin korkki ja pörröhiirilelu.

Gaia

Diego "Fastpaws" da Fattoria Vuota (varattu)

Diego oli pennuista ensimmäinen, joka kiipesi hartialle. Nykyään hän on edelleen siellä useammin kuin muut, vaikka jokunen muukin pentu välillä käväisee selässä. Hän on huoleton ja leppoisa olento, paitsi silloin kun saa sulkalelun hampaisiinsa. Sillon kukaan ei saa tulla lähelle sillä hänellä on aarre! Sen kanssa sitten juostaankin ympäri kämppää muita pentuja karkuun, kun ne tietenkin haluaa tietää mikä on noin hieno juttu. Diegon kanssa tulee usein käyttöön lause "Diego, mitä sä oikein teet?" Hän meinaan keksii aina kaikkea pölhöä. Niin kuin kotiehdokkaan pään päälle kiipeämisen ja sinne makailemaan jäämisen, tai pyykinkuivaustelineen päälle kiipeämisen.

Diego ja Alphonse

Salvatore "The Mole" da Fattoria Vuota (varattu)

Salvatoresta on tullut aivan sylipulla. Nenäpusuja jaetaan paljon ja usein, sylissä käydään polkemassa ja kiehnäämässä ja "mulle lisää silityksiä kaikilla käsillä heti" tuntuu olevan Salvatoren teemalause. Keppilelut ovat Salvatoren mieleen, ja hän tykkääkin leikkiä ihmisen kanssa sen lisäksi, että mähinöi toisten pentujen kanssa. Reipas ja rohkea poika.

Salvatore

Pupetta "The Baby" da Fattoria Vuota (varattu)

Jos ulkonäkö hämää, niin Pupetan kohdalla se ainakin pitää paikkansa. Tämä kaunis, pieni tyttökissa tykkää painia. Hetkeäkään epäröimättä on käyty isompien poikien kanssa mähinöimään eikä tämä tyttö jää alakynteen! Hän myös usein käy hakemassa silityksensä ruuan jälkeen ja saattaa asettua syliin lepäilemään ellei ole kiinnostuneempi metsästämään varpaitani.

Pupetta ja Salvatore

Rosetta "Shadowrunner" da Fattoria Vuota (varattu)

Rosetta on toinen sylipulla. Hänellä alkaa olla jo oma paikka sylissä, koska hän on usein ensimmäinen joka siihen parkkeeraa ja viimenen kenet tarvii nostaa pois (ainakin kaksi tai kolme kertaa, koska nopea pirulainen ehtii kiivetä takaisin syliin ennenkun saat pyyllysi ylös lattialta). Pelkkä löhöpallura hän ei kuitenkaan ole vaan kaikenlaiset lelut kiinnostaa ja hän tervehtii toisia kissoja iloisesti häntä pystyssä.

Pupetta ja Rosetta

Pentujen arvioitu syntymäaika on toukokuun loppupuolella. Luovutus loppuelämän koteihin on aikaisintaan 16.9. alkaen.

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

Paksu-Pate

Paksu-Pate on kuvitteellinen kissa, mutta Pateja on Suomi täynnä. Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry ei arvota kissoja loukkukäyttäytymisen perusteella, vaan kaikista arimmillekin ja pelokkaimmille kissoille annetaan mahdollisuus.

*****

Paksu-Pate istui vanhan kaivon päällä, ruostuneen pumpun vieressä. Talo oli liittynyt 9 vuotta aiemmin kunnalliseen vesiverkkoon eikä kaivoa oltu sen jälkeen käytetty. Se oli Paten lempipaikka, siinä se istui monta tuntia päivässä ja katseli ympärillään avautuvaa valtakuntaansa. Pate oli kulmakunnan isoin kolli, ja sillä oli isoin reviiri. Se oli tarkka sen rajoista, kiersi ne vähintään kahdesta päivässä. Nuuhki, merkitsi ja etsi merkkejä uusista alueelleen eksyneistä daameista ja mahdollisista vihamielisistä tunkeilijoista. Nykyään yhä harvemmin tuli tunkeilijoita vastaan ja nekin olivat surkeita pieniä kollinrääpäleitä, niiskuttavia ja rähmäsilmäisiä. Ne Pate hoiteli ja ajoi tiehensä helposti, vaikka ne epätoivoisina kovin koettivat pistää hanttiin.

Nytkin Pate makaili kaivon kannella, auringon lämmittämässä kohdassa. Talon vanha rouva katseli kultapojun päivätorkkuja ikkunasta ja hymyili. Pate tunsi nimensä ja tuli syömään, kun vanha emäntä huusi sitä talon betonisilla portailla seisten. Se tuli aina reippaasti paikalle, kaunis oranssi häntä kohti taivasta sojottaen. Yleensä vanha rouva toi ruokaa sen verran, että kolli kutsui myös daamejaan ruokaseuraksi, ja niitähän Patella riitti. Ohimennen se kävi puskemassa vanhan rouvan jalkaa kiitokseksi ruuasta.

Jos Pate ei ilmestynyt nopeasti paikalle vanha rouva huolestui. Kuten silloin, kun Pate oli taistellut naapurin kollin kanssa kulmakunnan herruudesta ja saanut pahan pureman niskaansa eikä päässyt omin voimin syömään. Vanha rouva oli silloin kulkenut pitkin pihamaata kissanruokaa kupissa heilutellen ja kisutellen etsien Patea. Sieltähän se, karviaispensaan alta, oli löytynyt ja päässyt karjakeittiöön hoidettavaksi.

Joskus taloa vastapäätä, pihan toisella puolella seisova, punaiseksi maalattu navettarakennus oli toiminut lampolana. Sen ylisillä oli ollut heinäsuopa, jossa hiiret olivat pitäneet pitojaan. Siellä myös aiemmin Paten isä sekä isoisä ja myöhemmin Patekin oli pitänyt pitoja, metsästänyt lukemattomia hiiriä. Nyt lampola oli tyhjä, heinistä oli jäljellä pieni homehtunut kasa ja hiiret olivat vilistelleet paremmille ruoka-apajille. Nykyään punainen maali hilseili navetan seinistä, ja yksi ikkunoista oli rikki.

Navetasta oli tullut yksinoikeudella Paten ja sen daamien ja parin lakeijan virkaa toimittavan alistuvaisen kollikissan palatsi. Paten seuraajakunta ei kuitenkaan päässyt kasvamaan valtavan suureksi. Aina joku varomattomista daameista jäi lähimetsässä liikkuvan ketun hampaisiin, ja kevään ja kesän aikana syntyneet pennut harvemmin jäivät heidän luokseen. Osan vanha emäntä luovutti eteenpäin pieninä räkänokkaisina ja sähisevinä karvapalloina, ja osan puolestaan vanha isäntä löi kuolleeksi navetan kivijalkaan.

Pate oli elämäänsä tyytyväinen. Navetta tarjosi säänsuojaa, ja siellä oli myös paukkupakkasilla riittävän lämmin, ettei tassuja ja korvia alkanut palella. Eräänä talvena navettaan oli ilmestynyt pieni naaraskissa, joka oli ollut edeltävän kevään pentu. Sen toinen korva oli paleltunut ja mennyt kuolioon. Se sai jäädä Paten laumaan, ja vanha rouva surkean ilmestyksen nähdessään nimesi sen Siruksi.

Ruokaakin oli tarjolla, ympärillä olevat pellot ja metsät tarjosivat pesäpaikan lukemattomille luonnon eläimille ja varsinkin lintujen maastopoikaset olivat oivaa ja helppoa ruokaa kokeneelle kollille. Sen lisäksi vanha rouva kantoi aina jotain syötävää ulos. Joskus tarjolla oli oikea juhlalounas, kaloja tai lihanrääppeitä. Joskus esiin katettu ruoka sai Paten kääntymään pois kupilta välittömästi, kuten aamuisen kaurapuuron jämät. Yleensä kuitenkin joku lauman kissoista oli sen verran nälkäinen, että puurokin katosi kupista.

Pate oli juuri lähtemässä pois kaivon kannelta, tutkimaan aluettaan, kun pihaan ajoi kovaa vauhtia valkoinen iso auto kovaäänisesti huutaen ja valot vilkkuen. Se vaistosi ihmisten kiireestä ja tohinasta, että nyt oli tapahtunut jotain pahaa, ja pian vanha rouva tuotiinkin talosta pyörin kulkevalla sängyllä ulos. Patea pelotti. Äänet, valot ja vieraat ihmiset.

Vanha rouva ei palannut ja vanha isäntä ei ollut tottunut huolehtimaan kissoista, koska se oli aina ollut vanhan rouvan tehtävä. Pate kävi muutamia kertoja maukumassa oven vieressä, että palvelu alkaisi pelata. Silloin vanha isäntä muisti kissat ja kaatoi niille isosta säkistä kuivia nappuloita useampaan astiaan, mutta sitten meni taas päiviä kun vanha isäntä ei muistanut tuoda heille ruokaa. Vanhan isännän ennestään huono kunto heikkeni, kun vanha emäntä ei ollut pitämässä hänestä huolta. Onneksi hänelle löytyi paikka palvelutalosta, jonne lapset hankkivat hänelle paikan. Vanhan isännän muutettua pois Pate kävi huutamassa ovella monena päivänä. Ei ristin sieluakaan.

*****

Muutaman kuukauden kuluttua lapset muistavat, että vanhalla rouvalla oli kissoja, ja että ne ovat nyt heitteillä. Kukaan heistä ei kuitenkaan voi ottaa kissaa, saati sitten ottaa toistakymmentä kissaa omaan asuntoonsa. Eikä kissoja voi navettaankaan jättää.

Pate ihmettelee pihaan tuotua metallista kapistusta. Se on kuin tehty verkosta, ja sisälle joku on laittanut sardiinia. Se tuoksuu hyvältä, ja Patella on nälkä. Se kiertää outoa kapistusta, ja tätä toimitusta tulee seuraamaan useampi sen daameista. Yksi niistä, pieni ja kaunis vihreäsilmäinen neitokainen pujahtaa sisälle kapineeseen ja astuu metalliselle tasolle, jonne sardiini on laitettu. Kuuluu kamala rämähdys, kun ansa napsahtaa kiinni ja pieni vihreäsilmäinen jähmettyy paikalleen. Muut kissat sinkoavat kauemmas ja piiloutuvat kuka mihinkin ehtii.

”Tämäpä on herttainen, utelias ja nuori, eikä vaikuta lainkaan villiltä. Kyllä siitä lemmikki tulee serkun kahdeksanvuotiaalle tytölle, joka on toivonut kissaa jo pitkään. Otetaan se mukaan.”

Ihmiset ovat ihastuneet pieneen arkaan ja jähmettyvään tyttöseen. Pate kuulee äänensävyn ja näkee ihmisten rennot asennot. Ne eivät vaikuta lainkaan uhkaavilta, vaan jopa ystävällisiltä. Ehkä se metallinen kapistus ei olekaan niin paha.

Metallinen kapistus on palautettu takaisin pihalle, ja sinne on laitettu uusi sardiini. Pate uskaltautuu kapineeseen, ja vaikka se osaa odottaa kolahdusta, se pelästyy. Se on tottunut taistelemaan ja nytkin vaistot lyövät päälle: se hyppii ja pomppii, sähisee ja murisee pitkin loukkua. Kun ihminen lähestyy, se päättää hypätä päin metallista verkkoa ja murista uhkaavasti ihmiselle, ihan vain varmuuden vuoksi.

”Tämä on liian villi, katsokaa vaikka sen käytöstä ja olemusta. Molemmat korvat ihan repaleilla ja muutenkin oikein kujakollin näköinen.”

Pate katsoo peloissaan ihmisiä. Niiden eleet ovat pelottavia ja äänet kaikkea muuta kuin pehmeät.

Yksi loukutusta hoitavista metsästäjistä nostaa loukun maasta, vie sen kauemmas talosta ja kohottaa aseen. Yksi laukaus.

Paten ei tarvitse enää vahtia isoa reviiriään, sen ei tarvitse enää puolustaa sitä tunkeilijoilta eikä sen tarvitse enää näyttää, kuinka se pelkonsa takana on kuitenkin ihmiseen luottava kissa.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja & some- ja adoptiovastaava

Tyhjän tilan pentuja, osa 3

Populaatioprojekti, joka kantaa nimeä "da Fattoria Vuota", starttasi toukokuun 2019 lopussa. Populaation nimen vapaa suomennos on "tyhjältä tilalta".

Lue myös ensimmäinen ja toinen osa

Ensimmäiset viikot oli jännittäviä ja hirvittäviä. Aina, kun näin pennun syömässä, tuli helpotus. Jokainen punnitus jännitti. Onko tullut painoa lisää vai tarvitseeko huolestua? Toisella viikolla alkoikin painojen heittely. Joko paino pysyi samana tai laski entisestään. Ainut, mikä nousi, oli oma stressitasoni.

Pupetta "Baby" da Fattoria Vuota.

Välillä pennuilla oli maha löysällä enemmän tai vähemmän.  Alphonse näytti selkeästi voivan huonosti. Se usein vain nökötti paikoillaan, kun muut leikkivät. Se näytti kärsivältä. Päätimme käyttää sitä eläinlääkärillä nesteytyksessä, kun paino laski alle sen saapumispainon. Samalla pennut saivat reseptin antibiootteihin ja koko tiimillä oli sormet ristissä että painot alkaisivat nousta.

Pikkuhiljaa hoito, hyvä ruoka ja ravintolisät alkoivat tepsiä, ja painot rupesivat nousemaan. Silti jokainen hiekkalaatikkoon saapunut pökäle tutkailtiin tarkkaan, ja aina, kun oli hyvä kakka, tuli helpottunut olo. Pienet asiat tässä kyllä saavat iloiseksi, kuten esimerkiksi se, että pentu syö ja kakkaa kunnolla!

Salvatore "The Mole" da Fattoria Vuota ja Alphonse "Thunder" da Fattoria Vuota.

Pennuista alkoi paljastua melkoisia persoonia. Rosetta maiskuttaa syödessään, Alphonse puolestaan leikkii ruualla. Se siis ottaa yhden lihanpalan lautaselta ja alkaa läiskiä sitä ympäriinsä. Sitten se kuljettaa sitä pitkin ja poikin lattiaa, ja taas lätkii hetken päästä sitä samaa könttiä. Kaverit saavat köniin, jos ne koittavat viedä Alphonsen saaliin!

Rosetta "Shadowrunner" da Fattoria Vuota.

Gaia on aina naama edellä joka paikassa tutkimassa ja melko varmasti, jos kaksi kissaa on pulassa, niin toinen niistä on Gaia. Toinen sitten onkin Diego. Tai siis ensimmäinen, koska se on joukon pöljä. Diego on jo onnistunut jumittamaan päänsä kiipeilypuun koloon (ai jessus, meinasin saada sydärin tullessani pentujen huoneeseen, kun Diego oli päästään jumissa) ja kerran, kun astuin kylppäriin, ihmettelin kummallista ääntä. Arvatenkin löysin Diegon ja Gaian pesukoneen takaa. Olin siis teipannut eteen pahvia, etteivät pennut asuisi siellä, niin eikös nämä olleet päässeet jotenkin pahveista yli yhteen suuntaan ja jääneet sitten sinne jumiin. Diego ja Gaia myös kiipeävät hartioille. Diego saattaa jäädä hengaamaan, ja Gaia käy nuolemassa korvat puhtaaksi. Että sellasia marakatteja mä täällä kasvatan.

Gaia "The Eye" da Fattoria Vuota.

Viikko sitten pentujen viikkokertymä painon suhteen oli 230-250g per pää. Se on paljon! Diego oli pennuista isoin ja Pupetta pienin. Siinä vaiheessa totesin, että taidetaan olla voiton puolella. Jätin päivittäisen punnitsemisen pois ja siirryin viikottaiseen. Tässä alkaa jo miettiä, että kohta voi varmaan tehdä kivojakin asioita pentujen kanssa, kuten esimerkiksi harjotella harjaamista ja kynsien leikkaamista. Ehkä opettaa niille jotain temppujakin. Mutta sitä ennen ohjelmassa on lisää matolääkettä ja korvapunkkien häätö.

Diego "Fastpaws" da Fattoria Vuota.

Juuri ennen korvalääkkeiden aloittamista olin saanut pennut niin luottavaisiksi, että ne tulivat syliini nukkumaan. Jopa Alphonse, joka lämpeni hitaiten. Vähän ehdittiin jo tutustua harjaankin. Diego oli tietenkin sitä mieltä, että harja kuuluu syödä. Voitte arvata miten kävi, kun aloin lääkitä korvia. Pennut pysyvät kaukana tällä hetkellä! Paitsi Gaia. Se on alkanut maistella mun varpaita.

- Ida, sijaiskotivastaava

• Lisää pentujen kuvia ja kuulumisia näkee Instagramista cassuandthekittens-tililtä