Arka kissa ja kesyyntyminen

Kun aran kissan kesytyksestä puhutaan, oletetaan helposti sen olevan jotain hyvin aktiivista toimintaa, ja että kissa opetetaan käsiteltäväksi ja silitettäväksi ihmisen toimesta. "Sen kuin vain nappaan kissan syliin ja alan silittää sitä." Ei, silloin on kyse pakkokäsittelystä, joka voi olla erittäin vahingollista kissan luottamussuhteelle.

Kissan pakkokäsittelyn tulisikin olla niitä historiaan jääviä negatiivisia koulutusmenetelmiä, joita arkojen kissojen kanssa on käytetty. On tärkeää, ettei kissaa pakoteta kosketettavaksi ja pakkosilittelyt ja -sylittelyt poistetaan kesyttämisprosessista. Osa oppii sitä kautta sietämään ihmistä ja tämän kosketusta, mutta harvemmin luottamaan ihmiseen saati itse omaehtoisesti hakemaan koskettamista. Suurelle osalle kissoista pakkokäsittely luo vain lukkoja, stressiä ja sitä kautta terveydellisiä ongelmia. Lisäksi kissan luottamus ihmiseen kärsii.

Yksi selvä pelkäämisen merkki on se, että kissan korvat "katoavat", kuten tässä Luikurilla.

Aran kissan kanssa toimivan ihmisen, sijaiskodin tai uuden omistajan, tärkein tehtävä on saada kissa luottamaan ihmiseen. Luottamuksen saavuttaminen on pohja sille, että kissa kesyyntyy. Stressaantunut kissa ei opi, ja kesyyntyäkseen, sosiaalistuakseen ja luottaakseen ihmiseen sen pitää pystyä oppimaan. Meidän ihmisten puolestaan tulisi oppia, että silittäminen ja käsitteleminen on monesti meitä ihmisiä varten, eikä se kerro koko totuutta kissan kesyydestä tai sen sosiaalisuudesta ihmistä kohtaan. Osalla kissoista kesyyntymisen viimeinen vaihe on, kun se on rentoutunut ja viettää päivisin aikaa esillä, touhuaa ja hakee kontaktia ihmiseen.

Dagmar van Pikis näyttää kantokopassa hyvinkin tavalliselta lemmikkikissalta. Todellisuudessa Dagmar pelkää ihmisiä, eikä hievahdakaan, kun sijaiskodin ihmiset ovat valveilla.

Voidaan puhua kuvitteellisesta näkymättömästä rajasta, jonka kissa piirtää ympärilleen, ja sitä tulisi ihmisen kunnioittaa saadakseen kissan luottamuksen. Alkuun se alue on isompi ja mitä enemmän kissa alkaa luottaa ihmiseen, sitä pienemmäksi alue menee. Parhaassa tapauksessa alue pienenee sellaiseksi, että kissaa saa silittää ja kissa hakeutuu ihmisen luokse hakemaan kosketusta.

Karkeasti arat kissat voidaan jakaa kahteen pelkotyyppiin, jäätyviin/pakeneviin ja sähiseviin/muriseviin/aggressiivisiin. Jälkimmäiset varsinkin ovat niitä, joista virheellisesti monesti puhutaan villikissoina ja joiden ei uskota kesyyntyvän. Todellisuudessa pelkotyypillä ei ole mitään merkitystä sen kannalta kuinka helposti tai vaikeasti kissa alkaa luottaa ihmiseen ja käymään ihmisen kanssa sosiaalista kanssakäymistä.

Grace kuuluu niihin kissoihin, jotka ilmoittavat rajan ylittämisestä sähinällä.

Sähisevää kissaa harvemmin ihminen haluaa mennä käpälöimään, koska se puolustaa itseään siinä kohtaa kynsin ja hampain. Sähinä on myös loistava merkki, kissa viestittää sillä, että: ”Olet nyt liian lähellä, minua pelottaa.” Raja on ylitetty.

Jäätyvä kissa taas on viestinnässään täysin erilainen ja sitä eivät kaikki malta kuunnella ja päädytään tilanteisiin, jossa hyvin stressaantunutta kissaa kosketaan ja luodaan noidankehä, jossa kissa on lukossa. Vaikka kissa olisi paikallaan ja antaisi koskea, se ei välttämättä nauti siitä. Onkin oleellista pitää mielessä, että kissat rauhoittelevat itseään ja purkavat stressiä kehräämällä. Se ei siis aina ole merkki siitä, että kissa nauttisi. Jos kissa makaa lamaantuneena paikallaan ja kehrää olet mahdollisesti ylittänyt rajan, pakkokäsittelet kissaa. Jos kissa on täysin lamaantuneen oloinen ja silmät tuijottavat isoina kaukaisuuteen, olet ylittänyt sen rajan. Niin kauan, kun kissa on rentoutunut ja tarkkailee puuhiasi, olet sen mielestä tarpeeksi kaukana.

Joillakin kissoilla tulee "huuhkajakorvat" pelätessään, kuten esimerkiksi Lenillä.

Huom!! Helppo tapa testata kissan stressi- ja rentoustasoa on herkut ja ruoka. Kissa ei syö ollessaan stressaantunut. Suurinkaan herkku ei mene alas, jos olet kissan mukavuusalueen sisällä.

Miten sitten arkaa kissaa aluksi kohdataan, että se oppisi luottamaan ihmiseen. Aran kissan tilan rajaaminen pienemmäksi on aina järkevämpää, kuin antaa sen huidella pitkin asuntoa. Kun kissa on eristyksissä, kissan näkymätöntä rajaa voidaan joutua ylittämään useinkin, koska vessalaatikko ja ruokakuppi voivat olla sen sisällä. Kuitenkin, kun pakolliset hommat on hoidettava, niitä tehdessä ei kiinnitetä suoraan katseella huomiota kissaan. Jutellaan kissalle ja samaan aikaan tyhjennetään vessa ja annetaan ruokaa. Sitten poistutaan rajan ulkopuolelle.

Toisilla kissoilla, kuten Menni van Pikiksellä, pelkotila näkyy koko olemuksesta.

Kun kissa alkaa rentoutua, aletaan sitä kissan mukavuusaluetta pienentää ja kommunikoida kissan kanssa mm. silmien siristelyllä. Mukavuusaluetta voidaan pienentää esim. siirtämällä kättä tai jalkaa lähemmäs, kun kissa on rauhallisessa tilassa, jäädään lähelle sitä rajaa puuhailemaan (vaikka istuskelemaan ja lukemaan kirjaa) ja pikkuhiljaa tehdään asioita lähempänä kissaa kuitenkin aina sen verran etäällä, että kun kissa jännittyy tai alkaa sähistä lopetetaan lähestyminen ja pysähdytään. Rajaa voi hyvin pienentää ihan silläkin, että kävelee piilopaikan tai lepopaikan ohitse – kissa oppii, ettet ole pakottamassa sitä vaan vain ohikulkumatkalla.

Esimerkiksi Fiina on rennosti ja pötköttelee vatsa pystyssä ihmisten läsnäollessa, mutta häntä ei saa tulla metriä lähemmäksi.

Kissan koskettamista kannattaa alkaa kokeilla vasta siinä kohtaa, kun olet kissan mielestä kiinnostava ja luotettava. Eli se joko antaa tulla ilman säpsähtämistä viereen, tai se tulee itse sinun lähellesi, esim. ruoka-aikaan. Onkin järkevintä opettaa ensin kissa hakemaan herkkuja tai ruokaa kädestä tai läheltä ihmistä, ennen kuin pyritään koskettamaan. Kun kesytyksessä on päästy siihen pisteeseen, että kissaa voi yrittää silittää, lähestyminen aloitetaan päästä. Käsi ojennetaan kissalle haisteltavaksi. Osalle kissoista toimii se, että käsi ojennetaan nyrkissä ja sitä voi puskea.

Jos kissa koskettaessa vetäytyy, jäätyy, räppäisee kynsillä tai sähisee kannattaa siltä kerralta harjoittelu keskeyttää ja jatkaa myöhemmin uudelleen samasta kohtaa. Alkujaan arkaa kissaa ei missään tapauksessa kannata yrittääkään tehdä sylikesyksi, vaan sitä hellitään rapsuttelemalla ja silittelemällä, kunhan koskettaminen on alkanut tuntua hyvältä.

Eedi oli samaan sijaiskotiin menneistä pennuista arin, mutta pikkuhiljaa hänestäkin on kuoriutunut reipas pikkuneiti.

Se, kuinka nopeasti kissa alkaa rentoutua ja luottaa ihmiseen on kissakohtaista. Samoin kuinka nopeasti sen kesyyntyminen lähtee etenemään. Osalla kestää kuukausia siirtyä vaiheesta toiseen, kun taas osa rentoutuu ihan parissa kuukaudessa kiukaan alla lymyävästä kissasta silitettäväksi kissaksi.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja & some- ja adoptiovastaava

Terveisiä neiti Oselotilta!

Oselotti saapui helmikuussa 2018 Turun kaupungin eläinhoitolalta Dewin sijaiskotiin kesyyntymään. Alkuun Oselotti oli arka, epäileväinen, ihmisiä välttelevä ja kiinnostunut lähinnä vain lajitoverin seurasta. Parin kuukauden jälkeen Oselotista alkoi kuoriutua rapsutuksista tykkäävä neiti, ja oli selvää, että hän tarvitsisi energisen leikkikaverin.

Neiti Oselotista tuli perheenjäsenemme heinäkuussa 2018. Tuolloin Oselotti oli arviolta 1,5-vuotias. Viikon parin ajan Oselotti – tai tuttavallisemmin "Osse" – asusteli vierashuoneessa ja totutteli uuden kodin haju- ja äänimaailmaan.

Alkuarastelun jälkeen uuden kodin ihmiset osoittautuivat ihan hyviksi tyypeiksi: saihan niiltä ruokaa ja osasivat ne leikkiäkin. Jännempi juttu oli kissakaveri, josta ei aluksi tiennyt, mikä se oikein oli kissojaan. Nopeasti yhteinen sävel vanhemman kissaherran kanssa kuitenkin löytyi. Pian tarkkailu- ja torkkupaikat jaettiin yhdessä.

Oselotista huomasi hyvin nopeasti, että hän on todella hyväntahtoinen, ystävällinen ja ihana kissa, vaikka varovaisuutensa onkin säilyttänyt. Siinä missä Osse hakee kontaktia ihmisperheenjäseniin ja rakastaa silittämistä ja hellittelyhetkiä, vieraat ihmiset ovat tuntuneet pelottavilta. Vaan mistäpä pieni kissa voi tietää, ehkä vieraat ihmiset ovatkin kissannappaajia ja aikovat viedä pienen kissaparan pois... Kissakaverin esimerkki on kuitenkin rauhoittanut Ossea merkittävästi, ja vaikka Oselotti ei menekään päätäpahkaa tapaamaan tulijoita, hiipii hän kuitenkin jossain vaiheessa tarkistamaan ainakin vieraiden varpaat. Sen sijaan omat ihmiset tullaan toivottamaan aina työpäivän jälkeen tervetulleiksi kotiin.

Mallioppimista onkin ollut ilo seurata monessakin Oselotin kissanelämän alueessa. Se mitä kissakaveri tekee tai miten se reagoi tilanteisiin ja tapahtumiin, sen Osse omaksuu omaan käytökseensä – toki yksilöllisellä vivahteella. Onpa Oselotti oppinut myös vanhemman kissan esimerkin voimalla ojentamaan tassunsa silloin, kun ihminen tarjoaa ruokaa.

Oselotin lempiasioita:

• Lämpö – oli kyseessä sitten aurinko, patteri tai sauna. Siellä missä huushollissa on auringonvalon läikkä, siellä on myös Osse lataamassa omia aurinkokennojaan. Syksyllä ja talvella pienen kissan luottopaikka on patterin kyljessä ja saunan alku- tai jälkilämmössä.
• Kissakaverin villitseminen ja herättäminen keskellä yötä. Mallioppiminen ei ole aivan vielä ulottunut vuorokausirytmiin, jossa ihmiset ja kissakaveri nukkuvat öisin. Kolmen aikaan yöllä alkaa kiljuminen: "Täällä huutaa Osse ja mää olen täällä alakerrassaaaa, missä sää ooooot?"
• Erilaiset huiska- ja narulelut. Leikki ylipäätään on asia, jolla Ossen ystäväksi pääsee todella nopeasti.
• Ihminen aamulla vessassa. Hänen mielestä on aina yhtä iloinen asia huomata, että ihminen on hereillä: "Ihanaa ihminen, kun olet elossa, huolestuin jo, kun nukuit 7 tuntia yhteen putkeen, ja vaikka olenkin näin pieni, pusken sinut silti nurin!"
• Lintujen, ötököiden ja kaiken kumman liikkuvaisen tarkkailu raapimispuusta käsin, ja niistä vikisemällä ilmoittaminen.

- Maria ja Teemu, Oselotin perheenjäsenet

Arka ei ole mörkö

Dewin toiminta on alusta alkaen keskittynyt arkojen ja villiintyneiden kissojen hoitoon, sillä näiden mahdollisuudet löytää uusi koti perinteisten löytöeläintalojen kautta ovat todella vähäiset. Arka luonne kuvastuu myös monen kissan nimessä: jos Dewi-kissojen nimistä koottaisiin tilasto, Mörkö olisi luultavasti nimilistan kärkikolmikossa. Myös Arka, Tuittu, Myrtti, Rölli, Jörö, Mörri ja Varjo löytyvät nimikokoelmista. 

Haluamme näyttää, että arka kissa ei ole mikään todellinen mörkö, talon tuhoava villipeto: se tarvitsee vain tavallista enemmän aikaa ja ymmärrystä uskaltaakseen luottaa ihmiseen. 

Eräs entinen Mörkö, nykyinen Eetu.

Mörkö on tyypillisesti musta kissa, joka sijaiskotiin tultuaan piiloutuu ensimmäisiksi viikoiksi visusti sängyn, sohvan tai saunan lauteiden alle. Jos sängyn alle kurkistaa, tuijottavat sieltä kiiluvan keltaiset silmät, jotka eivät värähdäkään. Joskus saattaa kuulua matalaa murinaa. Hoitokissat nimetään yleensä näiden parin ensimmäisten viikkojen aikana, eikä siis ole mikään ihme, että monelle juolahtaa mieleen nimi Mörkö. Nimi on osuva myös siksi, että ensimmäiset elonmerkit Möröistä alkavat kuulua yleensä öisin: ihmisten mentyä nukkumaan Mörkö uskaltautuu esiin piilostaan, tassuttelee hiljaa ympäri asuntoa, innostuu ehkä leikkimäänkin aiheuttaen satunnaisia kolahduksia.

Yksi Mörkö-niminen kissa ansaitsi nimensä jo ennen yhdistykselle tuloaan. Se jäi kiinni ison kissapopulaation loukutuksen yhteydessä, mutta populaatiota ruokkinut vanha rouva ei muistanut nähneensä sitä koskaan aikaisemmin. Mörön ulkonäkö kuitenkin kertoi pitkästä heitteilläolosta ja kohtaamisista muiden kissojen kanssa: sen korvat olivat vekeillä, hampaita puuttui ja vanhoja arpia löytyi ympäri kehoa. Se oli todennäköisesti ollut kissapopulaatiossakin näkymätön mörkö: muut urokset hätistivät sitä jatkuvasti pois pihapiiristä, mutta rauhallisina hetkinä se kävi ruokakupeilla syömässä pois nälkäänsä ja livisti sitten tiehensä ennen kuin sai taas selkäänsä.

Yli kuukauden päivät Mörkö piileskeli saunassa. Sillä oli valtava ruokahalu: kenties ensimmäistä kertaa sen elämässä kukaan ei tullut häätämään sitä pois ruokakupilta. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin Mörkö oppi luottamaan ruuan tuloon, ja yleensä se hotki kupin tyhjäksi välittömästi sen täytyttyä. Ruoasta tulikin oiva väline Mörön kesyttämisessä: herkkujen perässä se uskaltautui viimein itse lähestymään ihmistä. Syödessään kissa kokee mielihyvän tunnetta, ja kun se syö ihmisen läheisyydessä, se liittää positiivisen tunteen myös ihmiseen. Tämä onkin ensimmäinen askel lähes jokaisen aran Dewi-kissan kesyttämisessä.

Mörön perusilme johtuu alapurennasta ja puuttuvista etuhampaista.

Kun ihmisarkuus alkoi hiljalleen väistyä, Möröstä kuoriutui sangen seurallinen otus. Vaikka se ei edelleenkään oikein nauttinut silityksistä, se tuli usein hoitajaansa ovelle vastaan tämän tullessa kotiin. Mörkö oppi myös leikkimään ihmisen kanssa, ja leikin tuoksinnassa Mörkö saattoi jopa kiivetä ihmisen päälle. Lepohetkinään se ei suinkaan enää mököttänyt lauteiden alla, vaan valtasi talon pehmeimmän sohvan tai nojatuolin ja katseli sieltä raukeana ihmisten touhuja tai nukkui sikeästi. Mörön hupsuin piirre on sen jatkuvasti raollaan oleva suu ja ulostyöntyvä kieli, mikä johtuu alapurennasta ja puuttuvista etuhampaista.

Aran kissan sairastuessa, voi sen arkuudesta muodostua todellinen ongelma. Kaikki tuntevat legendan siitä, miten vaikeaa kissalle on syöttää matolääke. Entä sitten, kun käsittelyyn tottumattomalle kissalle pitäisi antaa silmätippoja tai antibiootti monta kertaa päivässä? Ikävän usein ongelma saattaa tulla vastaan jo eläinlääkärien asenteissa: aran kissan kohdalla ehdotetaan lopettamista jo ennen kuin sitä on edes yritetty hoitaa. Tämä oli koitua Mörön kohtaloksi, kun se sai vakavan suolistoreaktion hammasoperaation jälkeisestä lääkityksestä:

Yhdessä yössä Mörkö oli mennyt niin apaattiseksi, että se kiidätettiin eläinlääkäriin heti aamupäivällä. Pian eläinlääkäristä soitettiin ja ehdotettiin Mörön lopettamista, sillä sen suun leikkaushaavat olivat tulehtuneet, ja lääkkeitä ei voinut antaa ärtyneen suoliston takia. Onneksi puhelimen toisessa päässä ollut Dewin toimija tiesi, että sekä antibioottia että kipulääkettä voi antaa myös pistoksena. Lääkäri tuntui muistavan nämä hoitokeinot vasta toimijan mainittua niistä, ja lopulta Mörkö sai näiden lisäksi myös ruokahalua parantavaa ja suolistoa rauhoittavaa lääkettä. On outoa, että lääkärin mielessä ensimmäinen vaihtoehto oli lopettaminen, vaikka hoitomahdollisuuksia oli olemassa paljonkin. Ehkä taustalla oli juuri se edelleen ikävän yleinen asenne, että aran kissan elämä ei ole yhtä arvokas kuin kesyn ja rohkean lemmikin.

Useimmilta eläinlääkäreiltä löytyy pakko- eli rauhoitushäkki aroille ja/tai eläinlääkäriä kammoksuville kissoille. Häkin avulla kissalle saadaan annettua rokote tai rauhoituspiikki ilman stressaavaa kiinnipitoa ja käsittelyä.

Arka oli saanut nimensä jo sitä ruokkineelta vanhalta pariskunnalta, jonka pihapiiriin oli kehittynyt kissapopulaatio ruokinnan seurauksena. Joukossa oli melko rohkeitakin kissoja, jotka tulivat välillä jopa sisälle taloon, mutta Arka pysytteli aina visusti kauempana ja varoi tulemasta ihmisten lähelle. Arkuus jatkui myös sijaiskodissa, joten hoitajakin jatkoi kissan kutsumista sen alkuperäisellä nimellä. Parissa kuukaudessa Arka kuitenkin alkoi liikuskella asunnossa vapautuneemmin ja viettää aikaansa ikkunasta ulos katsellen ja itsekseen leikkien. Se ei kuitenkaan antanut tutunkaan ihmisen koskea itseensä ja luikki herkästi pakoon, kun sitä lähestyttiin. Kotihoitajan mielestä se oli liian arka etsimään pysyvää kotia, ja siksi kestikin tavallista pidempään, yli puoli vuotta, ennen kuin Arka saatiin yhdistyksen nettisivuille kotia etsimään. Kaikkien yllätykseksi Arasta tuli tiedustelu alle viikko sen jälkeen, kun ilmoitus oli julkaistu. Sovittiin tutustumiskäynti, ja pian tyttö jo muuttikin uuteen kotiin kahden kollikissan kaveriksi.

Aran kesyyntyminen otti harppauksia sen muutettua loppuelämän kotiin.

Suurimman yllätyksen järjesti kuitenkin Arka itse. Jonkin ajan kuluttua uudet omistajat lähettivät terveisiä, jotka saivat satoja kesyyntymistarinoita kokeneen sijaiskotivastaavankin silmät pyöristymään: vain pari viikkoa muuton jälkeen Arka oli antanut ensimmäisen kerran rapsuttaa itseään. Sen jälkeen hellyydestä ei ollut tullut loppua, ja terveisten kirjoittamisen aikaan Arka tuli jo tottuneesti itse kiehnäämään omistajiensa jalkoihin hakemaan huomiota.

Ilmiö on sinänsä dewiläisille tuttu, mutta harvoin siitä näkee yhtä konkreettista esimerkkiä kuin Aran kohdalla. On todennäköistä, että ulkoa loukutettu villiintynyt kissa liittää ensimmäiseen kotihoitajaansa muistoja alkuaikojen pelon tunteistaan eikä siksi välttämättä pysty koskaan rakentamaan kunnollista luottamussuhdetta tähän hoitajaan. 

Uudessa kodissa kissa pääsee tavallaan aloittamaan ”puhtaalta pöydältä”, sillä pahin pelko on jo väistynyt, eikä uusiin ihmisiin ja asuntoon liity samanlaisia muistoja kuin ensimmäiseen sijoituspaikkaan. Tämä ei suinkaan päde kaikkien kissojen kohdalla, mutta erityisesti kaikista arimmat yksilöt ottavat usein isojakin harppauksia kesyyntymisessä muuton jälkeen. Myös kesyjen kissakaverien näyttämä malli on hyvin voinut auttaa Arkaa rohkaistumaan. Sen takia arkoja kissoja luovutetaankin mieluusti sellaisiin koteihin, joissa on ennestään kesy kissa seurana ja roolimallina.

Arkuudestaan huolimatta Mörölle ja Aralle löytyi kotiehdokkaita suhteellisen lyhyessä ajassa. Arkakin kissa saa helpommin kodin, jos sen ulkonäössä on jokin puoleensavetävä piirre. Möröllä se on ehkä ollut hupsu ilme, Aralla kaunis kilpikonnaväritys. Dewin pitkäaikaisimmilla hoitolaisilla on puolestaan yksi yhdistävä piirre: ne ovat kaikki mustavalkoisia, ”tavallisen maatiaiskissan” näköisiä. Ne ovat yleensä jo muutaman vuoden ikään ehtineitä, ja ne ovat kaikki arkoja. Jos kissa täyttää nämä ehdot, se etsii yleensä kotiaan paljon pidempään kuin muut. 

Myy ottaa rennosti tuttujen ihmisten nähden, vaikka silityksiä hän ei kaipaakkaan. 

Myy on Dewin pitkäaikaisin asukas, sillä se on tullut yhdistykselle jo keväällä 2015. Dewissä ei kuitenkaan aseteta kissoille takarajaa, sillä luotamme siihen, että jokainen kissa löytää lopulta ihmisensä.

Alkujaan Myy oli hyvin arka ja hiippaili asunnossa ainoastaan öisin. Jonkin ajan kuluttua sijaiskotiin muutti toinen hoitokissa, mutta tämäpä ei Myytä miellyttänyt laisinkaan, ja pienikokoinen neiti linnoittautui saunaan. Toinen kissa löysi onneksi nopeasti pysyvän kodin, minkä jälkeen Myy päätti näyttää kaikille, että tämä on HÄNEN kotinsa. Kissa otti nopeasti asunnon takaisin haltuun ja alkoi ensimmäistä kertaa näyttäytyä myös päiväsaikaan. Sittemmin Myy on kehittänyt mitä hullunkurisimpia tapoja: tyttöön ei edelleenkään saa koskea, mutta jokailtaisena rutiininaan se kellahtaa olohuoneen matolle esittelemään hoitajilleen vatsaansa kuin kiusoitellen. Pikkuhiljaa tutut ihmiset ovat myös päässeet lähempään kontaktiin kissan kanssa: Myy on perso nameille, mutta ei mielellään syö niitä kädestä. Sen sijaan se on oppinut läpsäisemään namit pehmeällä tassulla kädestä lattialle. Ajan myötä tästä on kehittynyt kissan ja sen hoitajien välille molempia viihdyttävä ”high five” -leikki.

Jos kotihoitaja sattuu olemaan hereillä yöaikaan, se saa todistaa Myyn riehakkaampia leikkihetkiä: oma häntä on mitä mainioin jahdattava, leluhiiret saavat kyytiä ja olohuoneen rahi soveltuu esimerkiksi potkunyrkkeilyyn ja ylösalaisin roikkumiseen. Jos joku on kissamaailman Pikku Myy niin tämä neiti!

Vieläkö arka kissa on mielestäsi mörkö? Jos tämä teksti ei saanut päätäsi kääntymään, niin jatka blogimme seuraamista tulevaisuudessakin. Aiomme antaa äänen aroille ja hyljeksityille kissoille ja kertoa niiden tarinoita maailmalle, jotta nekin saisivat ihmisten silmissä sen arvon, jonka jokainen kissa ansaitsee.

- Anna, Dewi ry:n puheenjohtaja

Blogiteksti julkaistu alunperin 10.2.2017  Dewin vanhassa blogissa, kun Myy oli etsinyt kotia vasta noin puolentoista vuoden ajan.

Lue Myyn kodinetsintäilmoitus täältä!