Kissa tarvitsee ruokinnan ja leikittämisen lisäksi myös terveydellistä huolenpitoa, sillä kissa ei ole mikään villikissa, joka pärjää itsekseen luonnossa. Jokaisella kissalla tulisi olla voimassaolevat rokotukset, vaikka niitä ei ulkoilutettaisi. Rokottamaton sisäkissa on vaarassa sairastua esimerkiksi silloin, jos ihmisen kenkien mukana kulkeutuu taudinaiheuttajia sisälle asuntoon.
Erityisesti kissarutto ja kissaflunssat voivat olla hengenvaarallisia rokottamattomille kissoille (lue lisää Kissojen yleisimmät hengitystieinfektiot).
Mitkä rokotukset ovat kissalle välttämättömiä?
Kotikissan perusrokotukset ovat rokotteet kissaflunssia ja kissaruttoa vastaan. Kissaflunssarokote, josta usein käytetään nimitystä kolmoisrokote, on yleensä kalikia, herpestä ja kissaruttoa vastaan. (Huom! Kissarutto ei kuitenkaan ole flunssa!) Joskus kolmoisrokote voi olla kahta tai neljääkin taudinaiheuttajaa vastaan.
Edellä mainittujen perusrokotteiden lisäksi suositellaan rabiesrokotetta erityisesti näyttelykissoille ja perheen kanssa matkusteleville kissoille, mutta toki rabiesrokote olisi hyvä olla voimassa kaikilla muillakin kissoilla kaiken varalta. Rabiesrokote on kissaflunssista ja kissarutosta oma erillinen rokotteensa.
Huom! Rabies eli raivotauti johtaa kuolemaan ja voi tarttua myös ihmiseen! Suomessa virusta ei juurikaan esiinny, mutta ulkomailla, kuten Venäjällä ja Baltiassa, sitä esiintyy luonnonvaraisillakin eläimillä. Siksi etenkin lähellä itärajaa ulkoilutettaville kissoille kannattaa hankkia myös rabiesrokote.
Saariston Reijo maiskuttamassa märkäruokaa kolmoisrokotteen saadessaan.
Milloin kissa sitten rokotetaan?
Kissan voi rokottaa, kun se on terve ja hyvin voiva, eikä ole meneillään mitään tautia tai lääkitystä, joka vaikuttaisi kissan immuunijärjestelmään. Jos et ole varma sopivasta rokotusajankohdasta, kysy neuvoa eläinlääkäriltä. Muista, että kissa on syytä rokottaa, vaikka se olisikin joskus aikaisemmin sairastanut kalikin tai herpeksen.
Huom! Rokotukset vanhenevat, minkä vuoksi niitä pitää uusia. Tarkista rokotteen voimassaoloaika rokotekortista tai eläinlääkäriltä!Kissanpennun rokotukset:
- kolmoisrokote > suositusten mukaan pentujen 1. rokote annetaan 12 viikon ja 2. rokote 16 viikon iässä, minkä jälkeen kissa rokotetaan samoin kuin aikuinenkin kissa
- rabiesrokote > aikaisintaan 12–viikkoisena
Aikuisen kissan uusintarokotukset:
- tehosterokote > kissan 1-vuotispäivänä tai vuosi ensimmäisten rokotusten jälkeen riippuen siitä, milloin kissa sai perusrokotteen
- jatkossa > uusi kissasi rokotukset 1–3 vuoden välein (Huom! Kysy neuvoa eläinlääkäriltä!)
Kun kissa on rokotettu
Vaikka rokotettu kissa sairastuisikin tautiin, jota vastaan se on rokotettu, kissa sairastaa sen lievempänä kuin rokottamaton kissa.
Lisäksi rokotetun kissan kanssa voi lähteä matkalle! EU-maiden välillä matkustettaessa tarvitaan lemmikkieläinpassi, jolla voidaan osoittaa voimassa olevat rokotukset.
Jos kissa on kovin arka, stressaantuu matkustamisesta tai jostain muusta syystä kissan kanssa ei tehdä ulkomaan reissuja, ei lemmikkieläinpassille ole tarvetta. Tällöin eläinlääkäri merkitsee kissan saamat rokotukset rokotuskorttiin.
Edesmenneen Saaristolaisen rokotuskortti.
Lähteet:
Musti ja Mirri: Kissan rokotukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti