Arka kissa ja kesyyntyminen

Kun aran kissan kesytyksestä puhutaan, oletetaan helposti sen olevan jotain hyvin aktiivista toimintaa, ja että kissa opetetaan käsiteltäväksi ja silitettäväksi ihmisen toimesta. "Sen kuin vain nappaan kissan syliin ja alan silittää sitä." Ei, silloin on kyse pakkokäsittelystä, joka voi olla erittäin vahingollista kissan luottamussuhteelle.

Kissan pakkokäsittelyn tulisikin olla niitä historiaan jääviä negatiivisia koulutusmenetelmiä, joita arkojen kissojen kanssa on käytetty. On tärkeää, ettei kissaa pakoteta kosketettavaksi ja pakkosilittelyt ja -sylittelyt poistetaan kesyttämisprosessista. Osa oppii sitä kautta sietämään ihmistä ja tämän kosketusta, mutta harvemmin luottamaan ihmiseen saati itse omaehtoisesti hakemaan koskettamista. Suurelle osalle kissoista pakkokäsittely luo vain lukkoja, stressiä ja sitä kautta terveydellisiä ongelmia. Lisäksi kissan luottamus ihmiseen kärsii.

Yksi selvä pelkäämisen merkki on se, että kissan korvat "katoavat", kuten tässä Luikurilla.

Aran kissan kanssa toimivan ihmisen, sijaiskodin tai uuden omistajan, tärkein tehtävä on saada kissa luottamaan ihmiseen. Luottamuksen saavuttaminen on pohja sille, että kissa kesyyntyy. Stressaantunut kissa ei opi, ja kesyyntyäkseen, sosiaalistuakseen ja luottaakseen ihmiseen sen pitää pystyä oppimaan. Meidän ihmisten puolestaan tulisi oppia, että silittäminen ja käsitteleminen on monesti meitä ihmisiä varten, eikä se kerro koko totuutta kissan kesyydestä tai sen sosiaalisuudesta ihmistä kohtaan. Osalla kissoista kesyyntymisen viimeinen vaihe on, kun se on rentoutunut ja viettää päivisin aikaa esillä, touhuaa ja hakee kontaktia ihmiseen.

Dagmar van Pikis näyttää kantokopassa hyvinkin tavalliselta lemmikkikissalta. Todellisuudessa Dagmar pelkää ihmisiä, eikä hievahdakaan, kun sijaiskodin ihmiset ovat valveilla.

Voidaan puhua kuvitteellisesta näkymättömästä rajasta, jonka kissa piirtää ympärilleen, ja sitä tulisi ihmisen kunnioittaa saadakseen kissan luottamuksen. Alkuun se alue on isompi ja mitä enemmän kissa alkaa luottaa ihmiseen, sitä pienemmäksi alue menee. Parhaassa tapauksessa alue pienenee sellaiseksi, että kissaa saa silittää ja kissa hakeutuu ihmisen luokse hakemaan kosketusta.

Karkeasti arat kissat voidaan jakaa kahteen pelkotyyppiin, jäätyviin/pakeneviin ja sähiseviin/muriseviin/aggressiivisiin. Jälkimmäiset varsinkin ovat niitä, joista virheellisesti monesti puhutaan villikissoina ja joiden ei uskota kesyyntyvän. Todellisuudessa pelkotyypillä ei ole mitään merkitystä sen kannalta kuinka helposti tai vaikeasti kissa alkaa luottaa ihmiseen ja käymään ihmisen kanssa sosiaalista kanssakäymistä.

Grace kuuluu niihin kissoihin, jotka ilmoittavat rajan ylittämisestä sähinällä.

Sähisevää kissaa harvemmin ihminen haluaa mennä käpälöimään, koska se puolustaa itseään siinä kohtaa kynsin ja hampain. Sähinä on myös loistava merkki, kissa viestittää sillä, että: ”Olet nyt liian lähellä, minua pelottaa.” Raja on ylitetty.

Jäätyvä kissa taas on viestinnässään täysin erilainen ja sitä eivät kaikki malta kuunnella ja päädytään tilanteisiin, jossa hyvin stressaantunutta kissaa kosketaan ja luodaan noidankehä, jossa kissa on lukossa. Vaikka kissa olisi paikallaan ja antaisi koskea, se ei välttämättä nauti siitä. Onkin oleellista pitää mielessä, että kissat rauhoittelevat itseään ja purkavat stressiä kehräämällä. Se ei siis aina ole merkki siitä, että kissa nauttisi. Jos kissa makaa lamaantuneena paikallaan ja kehrää olet mahdollisesti ylittänyt rajan, pakkokäsittelet kissaa. Jos kissa on täysin lamaantuneen oloinen ja silmät tuijottavat isoina kaukaisuuteen, olet ylittänyt sen rajan. Niin kauan, kun kissa on rentoutunut ja tarkkailee puuhiasi, olet sen mielestä tarpeeksi kaukana.

Joillakin kissoilla tulee "huuhkajakorvat" pelätessään, kuten esimerkiksi Lenillä.

Huom!! Helppo tapa testata kissan stressi- ja rentoustasoa on herkut ja ruoka. Kissa ei syö ollessaan stressaantunut. Suurinkaan herkku ei mene alas, jos olet kissan mukavuusalueen sisällä.

Miten sitten arkaa kissaa aluksi kohdataan, että se oppisi luottamaan ihmiseen. Aran kissan tilan rajaaminen pienemmäksi on aina järkevämpää, kuin antaa sen huidella pitkin asuntoa. Kun kissa on eristyksissä, kissan näkymätöntä rajaa voidaan joutua ylittämään useinkin, koska vessalaatikko ja ruokakuppi voivat olla sen sisällä. Kuitenkin, kun pakolliset hommat on hoidettava, niitä tehdessä ei kiinnitetä suoraan katseella huomiota kissaan. Jutellaan kissalle ja samaan aikaan tyhjennetään vessa ja annetaan ruokaa. Sitten poistutaan rajan ulkopuolelle.

Toisilla kissoilla, kuten Menni van Pikiksellä, pelkotila näkyy koko olemuksesta.

Kun kissa alkaa rentoutua, aletaan sitä kissan mukavuusaluetta pienentää ja kommunikoida kissan kanssa mm. silmien siristelyllä. Mukavuusaluetta voidaan pienentää esim. siirtämällä kättä tai jalkaa lähemmäs, kun kissa on rauhallisessa tilassa, jäädään lähelle sitä rajaa puuhailemaan (vaikka istuskelemaan ja lukemaan kirjaa) ja pikkuhiljaa tehdään asioita lähempänä kissaa kuitenkin aina sen verran etäällä, että kun kissa jännittyy tai alkaa sähistä lopetetaan lähestyminen ja pysähdytään. Rajaa voi hyvin pienentää ihan silläkin, että kävelee piilopaikan tai lepopaikan ohitse – kissa oppii, ettet ole pakottamassa sitä vaan vain ohikulkumatkalla.

Esimerkiksi Fiina on rennosti ja pötköttelee vatsa pystyssä ihmisten läsnäollessa, mutta häntä ei saa tulla metriä lähemmäksi.

Kissan koskettamista kannattaa alkaa kokeilla vasta siinä kohtaa, kun olet kissan mielestä kiinnostava ja luotettava. Eli se joko antaa tulla ilman säpsähtämistä viereen, tai se tulee itse sinun lähellesi, esim. ruoka-aikaan. Onkin järkevintä opettaa ensin kissa hakemaan herkkuja tai ruokaa kädestä tai läheltä ihmistä, ennen kuin pyritään koskettamaan. Kun kesytyksessä on päästy siihen pisteeseen, että kissaa voi yrittää silittää, lähestyminen aloitetaan päästä. Käsi ojennetaan kissalle haisteltavaksi. Osalle kissoista toimii se, että käsi ojennetaan nyrkissä ja sitä voi puskea.

Jos kissa koskettaessa vetäytyy, jäätyy, räppäisee kynsillä tai sähisee kannattaa siltä kerralta harjoittelu keskeyttää ja jatkaa myöhemmin uudelleen samasta kohtaa. Alkujaan arkaa kissaa ei missään tapauksessa kannata yrittääkään tehdä sylikesyksi, vaan sitä hellitään rapsuttelemalla ja silittelemällä, kunhan koskettaminen on alkanut tuntua hyvältä.

Eedi oli samaan sijaiskotiin menneistä pennuista arin, mutta pikkuhiljaa hänestäkin on kuoriutunut reipas pikkuneiti.

Se, kuinka nopeasti kissa alkaa rentoutua ja luottaa ihmiseen on kissakohtaista. Samoin kuinka nopeasti sen kesyyntyminen lähtee etenemään. Osalla kestää kuukausia siirtyä vaiheesta toiseen, kun taas osa rentoutuu ihan parissa kuukaudessa kiukaan alla lymyävästä kissasta silitettäväksi kissaksi.

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja & some- ja adoptiovastaava

Arka ei ole mörkö

Dewin toiminta on alusta alkaen keskittynyt arkojen ja villiintyneiden kissojen hoitoon, sillä näiden mahdollisuudet löytää uusi koti perinteisten löytöeläintalojen kautta ovat todella vähäiset. Arka luonne kuvastuu myös monen kissan nimessä: jos Dewi-kissojen nimistä koottaisiin tilasto, Mörkö olisi luultavasti nimilistan kärkikolmikossa. Myös Arka, Tuittu, Myrtti, Rölli, Jörö, Mörri ja Varjo löytyvät nimikokoelmista. 

Haluamme näyttää, että arka kissa ei ole mikään todellinen mörkö, talon tuhoava villipeto: se tarvitsee vain tavallista enemmän aikaa ja ymmärrystä uskaltaakseen luottaa ihmiseen. 

Eräs entinen Mörkö, nykyinen Eetu.

Mörkö on tyypillisesti musta kissa, joka sijaiskotiin tultuaan piiloutuu ensimmäisiksi viikoiksi visusti sängyn, sohvan tai saunan lauteiden alle. Jos sängyn alle kurkistaa, tuijottavat sieltä kiiluvan keltaiset silmät, jotka eivät värähdäkään. Joskus saattaa kuulua matalaa murinaa. Hoitokissat nimetään yleensä näiden parin ensimmäisten viikkojen aikana, eikä siis ole mikään ihme, että monelle juolahtaa mieleen nimi Mörkö. Nimi on osuva myös siksi, että ensimmäiset elonmerkit Möröistä alkavat kuulua yleensä öisin: ihmisten mentyä nukkumaan Mörkö uskaltautuu esiin piilostaan, tassuttelee hiljaa ympäri asuntoa, innostuu ehkä leikkimäänkin aiheuttaen satunnaisia kolahduksia.

Yksi Mörkö-niminen kissa ansaitsi nimensä jo ennen yhdistykselle tuloaan. Se jäi kiinni ison kissapopulaation loukutuksen yhteydessä, mutta populaatiota ruokkinut vanha rouva ei muistanut nähneensä sitä koskaan aikaisemmin. Mörön ulkonäkö kuitenkin kertoi pitkästä heitteilläolosta ja kohtaamisista muiden kissojen kanssa: sen korvat olivat vekeillä, hampaita puuttui ja vanhoja arpia löytyi ympäri kehoa. Se oli todennäköisesti ollut kissapopulaatiossakin näkymätön mörkö: muut urokset hätistivät sitä jatkuvasti pois pihapiiristä, mutta rauhallisina hetkinä se kävi ruokakupeilla syömässä pois nälkäänsä ja livisti sitten tiehensä ennen kuin sai taas selkäänsä.

Yli kuukauden päivät Mörkö piileskeli saunassa. Sillä oli valtava ruokahalu: kenties ensimmäistä kertaa sen elämässä kukaan ei tullut häätämään sitä pois ruokakupilta. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin Mörkö oppi luottamaan ruuan tuloon, ja yleensä se hotki kupin tyhjäksi välittömästi sen täytyttyä. Ruoasta tulikin oiva väline Mörön kesyttämisessä: herkkujen perässä se uskaltautui viimein itse lähestymään ihmistä. Syödessään kissa kokee mielihyvän tunnetta, ja kun se syö ihmisen läheisyydessä, se liittää positiivisen tunteen myös ihmiseen. Tämä onkin ensimmäinen askel lähes jokaisen aran Dewi-kissan kesyttämisessä.

Mörön perusilme johtuu alapurennasta ja puuttuvista etuhampaista.

Kun ihmisarkuus alkoi hiljalleen väistyä, Möröstä kuoriutui sangen seurallinen otus. Vaikka se ei edelleenkään oikein nauttinut silityksistä, se tuli usein hoitajaansa ovelle vastaan tämän tullessa kotiin. Mörkö oppi myös leikkimään ihmisen kanssa, ja leikin tuoksinnassa Mörkö saattoi jopa kiivetä ihmisen päälle. Lepohetkinään se ei suinkaan enää mököttänyt lauteiden alla, vaan valtasi talon pehmeimmän sohvan tai nojatuolin ja katseli sieltä raukeana ihmisten touhuja tai nukkui sikeästi. Mörön hupsuin piirre on sen jatkuvasti raollaan oleva suu ja ulostyöntyvä kieli, mikä johtuu alapurennasta ja puuttuvista etuhampaista.

Aran kissan sairastuessa, voi sen arkuudesta muodostua todellinen ongelma. Kaikki tuntevat legendan siitä, miten vaikeaa kissalle on syöttää matolääke. Entä sitten, kun käsittelyyn tottumattomalle kissalle pitäisi antaa silmätippoja tai antibiootti monta kertaa päivässä? Ikävän usein ongelma saattaa tulla vastaan jo eläinlääkärien asenteissa: aran kissan kohdalla ehdotetaan lopettamista jo ennen kuin sitä on edes yritetty hoitaa. Tämä oli koitua Mörön kohtaloksi, kun se sai vakavan suolistoreaktion hammasoperaation jälkeisestä lääkityksestä:

Yhdessä yössä Mörkö oli mennyt niin apaattiseksi, että se kiidätettiin eläinlääkäriin heti aamupäivällä. Pian eläinlääkäristä soitettiin ja ehdotettiin Mörön lopettamista, sillä sen suun leikkaushaavat olivat tulehtuneet, ja lääkkeitä ei voinut antaa ärtyneen suoliston takia. Onneksi puhelimen toisessa päässä ollut Dewin toimija tiesi, että sekä antibioottia että kipulääkettä voi antaa myös pistoksena. Lääkäri tuntui muistavan nämä hoitokeinot vasta toimijan mainittua niistä, ja lopulta Mörkö sai näiden lisäksi myös ruokahalua parantavaa ja suolistoa rauhoittavaa lääkettä. On outoa, että lääkärin mielessä ensimmäinen vaihtoehto oli lopettaminen, vaikka hoitomahdollisuuksia oli olemassa paljonkin. Ehkä taustalla oli juuri se edelleen ikävän yleinen asenne, että aran kissan elämä ei ole yhtä arvokas kuin kesyn ja rohkean lemmikin.

Useimmilta eläinlääkäreiltä löytyy pakko- eli rauhoitushäkki aroille ja/tai eläinlääkäriä kammoksuville kissoille. Häkin avulla kissalle saadaan annettua rokote tai rauhoituspiikki ilman stressaavaa kiinnipitoa ja käsittelyä.

Arka oli saanut nimensä jo sitä ruokkineelta vanhalta pariskunnalta, jonka pihapiiriin oli kehittynyt kissapopulaatio ruokinnan seurauksena. Joukossa oli melko rohkeitakin kissoja, jotka tulivat välillä jopa sisälle taloon, mutta Arka pysytteli aina visusti kauempana ja varoi tulemasta ihmisten lähelle. Arkuus jatkui myös sijaiskodissa, joten hoitajakin jatkoi kissan kutsumista sen alkuperäisellä nimellä. Parissa kuukaudessa Arka kuitenkin alkoi liikuskella asunnossa vapautuneemmin ja viettää aikaansa ikkunasta ulos katsellen ja itsekseen leikkien. Se ei kuitenkaan antanut tutunkaan ihmisen koskea itseensä ja luikki herkästi pakoon, kun sitä lähestyttiin. Kotihoitajan mielestä se oli liian arka etsimään pysyvää kotia, ja siksi kestikin tavallista pidempään, yli puoli vuotta, ennen kuin Arka saatiin yhdistyksen nettisivuille kotia etsimään. Kaikkien yllätykseksi Arasta tuli tiedustelu alle viikko sen jälkeen, kun ilmoitus oli julkaistu. Sovittiin tutustumiskäynti, ja pian tyttö jo muuttikin uuteen kotiin kahden kollikissan kaveriksi.

Aran kesyyntyminen otti harppauksia sen muutettua loppuelämän kotiin.

Suurimman yllätyksen järjesti kuitenkin Arka itse. Jonkin ajan kuluttua uudet omistajat lähettivät terveisiä, jotka saivat satoja kesyyntymistarinoita kokeneen sijaiskotivastaavankin silmät pyöristymään: vain pari viikkoa muuton jälkeen Arka oli antanut ensimmäisen kerran rapsuttaa itseään. Sen jälkeen hellyydestä ei ollut tullut loppua, ja terveisten kirjoittamisen aikaan Arka tuli jo tottuneesti itse kiehnäämään omistajiensa jalkoihin hakemaan huomiota.

Ilmiö on sinänsä dewiläisille tuttu, mutta harvoin siitä näkee yhtä konkreettista esimerkkiä kuin Aran kohdalla. On todennäköistä, että ulkoa loukutettu villiintynyt kissa liittää ensimmäiseen kotihoitajaansa muistoja alkuaikojen pelon tunteistaan eikä siksi välttämättä pysty koskaan rakentamaan kunnollista luottamussuhdetta tähän hoitajaan. 

Uudessa kodissa kissa pääsee tavallaan aloittamaan ”puhtaalta pöydältä”, sillä pahin pelko on jo väistynyt, eikä uusiin ihmisiin ja asuntoon liity samanlaisia muistoja kuin ensimmäiseen sijoituspaikkaan. Tämä ei suinkaan päde kaikkien kissojen kohdalla, mutta erityisesti kaikista arimmat yksilöt ottavat usein isojakin harppauksia kesyyntymisessä muuton jälkeen. Myös kesyjen kissakaverien näyttämä malli on hyvin voinut auttaa Arkaa rohkaistumaan. Sen takia arkoja kissoja luovutetaankin mieluusti sellaisiin koteihin, joissa on ennestään kesy kissa seurana ja roolimallina.

Arkuudestaan huolimatta Mörölle ja Aralle löytyi kotiehdokkaita suhteellisen lyhyessä ajassa. Arkakin kissa saa helpommin kodin, jos sen ulkonäössä on jokin puoleensavetävä piirre. Möröllä se on ehkä ollut hupsu ilme, Aralla kaunis kilpikonnaväritys. Dewin pitkäaikaisimmilla hoitolaisilla on puolestaan yksi yhdistävä piirre: ne ovat kaikki mustavalkoisia, ”tavallisen maatiaiskissan” näköisiä. Ne ovat yleensä jo muutaman vuoden ikään ehtineitä, ja ne ovat kaikki arkoja. Jos kissa täyttää nämä ehdot, se etsii yleensä kotiaan paljon pidempään kuin muut. 

Myy ottaa rennosti tuttujen ihmisten nähden, vaikka silityksiä hän ei kaipaakkaan. 

Myy on Dewin pitkäaikaisin asukas, sillä se on tullut yhdistykselle jo keväällä 2015. Dewissä ei kuitenkaan aseteta kissoille takarajaa, sillä luotamme siihen, että jokainen kissa löytää lopulta ihmisensä.

Alkujaan Myy oli hyvin arka ja hiippaili asunnossa ainoastaan öisin. Jonkin ajan kuluttua sijaiskotiin muutti toinen hoitokissa, mutta tämäpä ei Myytä miellyttänyt laisinkaan, ja pienikokoinen neiti linnoittautui saunaan. Toinen kissa löysi onneksi nopeasti pysyvän kodin, minkä jälkeen Myy päätti näyttää kaikille, että tämä on HÄNEN kotinsa. Kissa otti nopeasti asunnon takaisin haltuun ja alkoi ensimmäistä kertaa näyttäytyä myös päiväsaikaan. Sittemmin Myy on kehittänyt mitä hullunkurisimpia tapoja: tyttöön ei edelleenkään saa koskea, mutta jokailtaisena rutiininaan se kellahtaa olohuoneen matolle esittelemään hoitajilleen vatsaansa kuin kiusoitellen. Pikkuhiljaa tutut ihmiset ovat myös päässeet lähempään kontaktiin kissan kanssa: Myy on perso nameille, mutta ei mielellään syö niitä kädestä. Sen sijaan se on oppinut läpsäisemään namit pehmeällä tassulla kädestä lattialle. Ajan myötä tästä on kehittynyt kissan ja sen hoitajien välille molempia viihdyttävä ”high five” -leikki.

Jos kotihoitaja sattuu olemaan hereillä yöaikaan, se saa todistaa Myyn riehakkaampia leikkihetkiä: oma häntä on mitä mainioin jahdattava, leluhiiret saavat kyytiä ja olohuoneen rahi soveltuu esimerkiksi potkunyrkkeilyyn ja ylösalaisin roikkumiseen. Jos joku on kissamaailman Pikku Myy niin tämä neiti!

Vieläkö arka kissa on mielestäsi mörkö? Jos tämä teksti ei saanut päätäsi kääntymään, niin jatka blogimme seuraamista tulevaisuudessakin. Aiomme antaa äänen aroille ja hyljeksityille kissoille ja kertoa niiden tarinoita maailmalle, jotta nekin saisivat ihmisten silmissä sen arvon, jonka jokainen kissa ansaitsee.

- Anna, Dewi ry:n puheenjohtaja

Blogiteksti julkaistu alunperin 10.2.2017  Dewin vanhassa blogissa, kun Myy oli etsinyt kotia vasta noin puolentoista vuoden ajan.

Lue Myyn kodinetsintäilmoitus täältä!

Tyhjän tilan pentuja, osa 3

Populaatioprojekti, joka kantaa nimeä "da Fattoria Vuota", starttasi toukokuun 2019 lopussa. Populaation nimen vapaa suomennos on "tyhjältä tilalta".

Lue myös ensimmäinen ja toinen osa

Ensimmäiset viikot oli jännittäviä ja hirvittäviä. Aina, kun näin pennun syömässä, tuli helpotus. Jokainen punnitus jännitti. Onko tullut painoa lisää vai tarvitseeko huolestua? Toisella viikolla alkoikin painojen heittely. Joko paino pysyi samana tai laski entisestään. Ainut, mikä nousi, oli oma stressitasoni.

Pupetta "Baby" da Fattoria Vuota.

Välillä pennuilla oli maha löysällä enemmän tai vähemmän.  Alphonse näytti selkeästi voivan huonosti. Se usein vain nökötti paikoillaan, kun muut leikkivät. Se näytti kärsivältä. Päätimme käyttää sitä eläinlääkärillä nesteytyksessä, kun paino laski alle sen saapumispainon. Samalla pennut saivat reseptin antibiootteihin ja koko tiimillä oli sormet ristissä että painot alkaisivat nousta.

Pikkuhiljaa hoito, hyvä ruoka ja ravintolisät alkoivat tepsiä, ja painot rupesivat nousemaan. Silti jokainen hiekkalaatikkoon saapunut pökäle tutkailtiin tarkkaan, ja aina, kun oli hyvä kakka, tuli helpottunut olo. Pienet asiat tässä kyllä saavat iloiseksi, kuten esimerkiksi se, että pentu syö ja kakkaa kunnolla!

Salvatore "The Mole" da Fattoria Vuota ja Alphonse "Thunder" da Fattoria Vuota.

Pennuista alkoi paljastua melkoisia persoonia. Rosetta maiskuttaa syödessään, Alphonse puolestaan leikkii ruualla. Se siis ottaa yhden lihanpalan lautaselta ja alkaa läiskiä sitä ympäriinsä. Sitten se kuljettaa sitä pitkin ja poikin lattiaa, ja taas lätkii hetken päästä sitä samaa könttiä. Kaverit saavat köniin, jos ne koittavat viedä Alphonsen saaliin!

Rosetta "Shadowrunner" da Fattoria Vuota.

Gaia on aina naama edellä joka paikassa tutkimassa ja melko varmasti, jos kaksi kissaa on pulassa, niin toinen niistä on Gaia. Toinen sitten onkin Diego. Tai siis ensimmäinen, koska se on joukon pöljä. Diego on jo onnistunut jumittamaan päänsä kiipeilypuun koloon (ai jessus, meinasin saada sydärin tullessani pentujen huoneeseen, kun Diego oli päästään jumissa) ja kerran, kun astuin kylppäriin, ihmettelin kummallista ääntä. Arvatenkin löysin Diegon ja Gaian pesukoneen takaa. Olin siis teipannut eteen pahvia, etteivät pennut asuisi siellä, niin eikös nämä olleet päässeet jotenkin pahveista yli yhteen suuntaan ja jääneet sitten sinne jumiin. Diego ja Gaia myös kiipeävät hartioille. Diego saattaa jäädä hengaamaan, ja Gaia käy nuolemassa korvat puhtaaksi. Että sellasia marakatteja mä täällä kasvatan.

Gaia "The Eye" da Fattoria Vuota.

Viikko sitten pentujen viikkokertymä painon suhteen oli 230-250g per pää. Se on paljon! Diego oli pennuista isoin ja Pupetta pienin. Siinä vaiheessa totesin, että taidetaan olla voiton puolella. Jätin päivittäisen punnitsemisen pois ja siirryin viikottaiseen. Tässä alkaa jo miettiä, että kohta voi varmaan tehdä kivojakin asioita pentujen kanssa, kuten esimerkiksi harjotella harjaamista ja kynsien leikkaamista. Ehkä opettaa niille jotain temppujakin. Mutta sitä ennen ohjelmassa on lisää matolääkettä ja korvapunkkien häätö.

Diego "Fastpaws" da Fattoria Vuota.

Juuri ennen korvalääkkeiden aloittamista olin saanut pennut niin luottavaisiksi, että ne tulivat syliini nukkumaan. Jopa Alphonse, joka lämpeni hitaiten. Vähän ehdittiin jo tutustua harjaankin. Diego oli tietenkin sitä mieltä, että harja kuuluu syödä. Voitte arvata miten kävi, kun aloin lääkitä korvia. Pennut pysyvät kaukana tällä hetkellä! Paitsi Gaia. Se on alkanut maistella mun varpaita.

- Ida, sijaiskotivastaava

• Lisää pentujen kuvia ja kuulumisia näkee Instagramista cassuandthekittens-tililtä

Tyhjän tilan pentuja, osa 2

Populaatioprojekti, joka kantaa nimeä "da Fattoria Vuota", starttasi toukokuun 2019 lopussa. Populaation nimen vapaa suomennos on "tyhjältä tilalta".

Lue ensimmäinen osa täältä

Seuraavan viikon aikana luokseni muutti neljä kissanpentua lisää. Loukuttaja kävi ahkerasti etsimässä pentuja, jotta saisimme mahdollisimman monen sieltä pois. Välillä siellä oltiin kahden hengen voimin, välillä yksin. Kytiksellä vietettiin tunteja ja samalla kartoitettiin muiden kissojen tilannetta. 

Rosetta "Shadowrunner" da Fattoria Vuota. Pennulla on kuonossa Nutri Plus -geeliä, joka toimii lisäravinteena muun muassa heikkokuntoisille pennuille.

Ensin saapui yksi hyvin pieni yksilö, jota kutsuin Shadowrunneriksi, koska se luikki varjoissa ja sihisi minulle. Hän paljastui tytöksi ja sai nimen Rosetta "Shadowrunner" da Fattoria Vuota. Sitten saapui kaksi raidallista kaveria, jotka alkuun vain piileksivät nurkassa. Toinen niistä oli nätein kissa, jonka olen nähnyt, ja toinen oli selvästi toista isompi. Molemmilla oli hienot kuviot. Raitakissat taitavat olla heikkouteni... Nämä olivat tyttö ja poika. Tytöstä tuli Pupetta "Baby" da Fattoria Vuota. Lisänimeä mietin jonkin aikaa, mutta päädyin tähän, koska hän oli niin nättinaamainen. Pojasta tuli Salvatore, ja hänen lisänimessä vasta kestikin. Vasta viikkoa myöhemmin päädyin lisäämään "The Mole" hänen nimeensä. Hieno kaksoismerkitys: osittain naamassa olevan laikun mukaan, osittain siksi, että hän näyttää viattomalta, mutta oli ainoa, joka oli uskaltautunut lavuaaritasolle seikkailemaan.

Pupetta "Bady" da Fattoria Vuota.

Salvatore "The Mole" da Fattoria Vuota.

Viimeisenä saapui sähinkäinen. Hän sai lempinimekseen Thunder, koska oli kovin luonteikas tapaus. Nimeksi tuli Alphonse (Al Capone/scarface) luonteikkuuden, muiden pentujen yhteenkeräämistaipumuksen sekä naaman kuvioinnin mukaan.

Jokaisen uuden pennun jälkeen sai heittää kakkaisia pyyhkeitä ja pesänä toimivia pahvilaatikoita pois, ennen kuin he tajusivat hiekkalaatikot. Ensimmäisten päivien jälkeen 
laatikot löytyivät helposti.

Alphonse "Thunder" da Fattoria Vuota.

Ekat viikot olivat tosi raskaita. Piti opetella kaikki alusta. Miten teen vastiketta, mitä ruokaa pennut syövät, kuinka usein niille kannattaa laittaa ruokaa, mitä lisäravinteita tarvitsee antaa, miten annan matolääkkeen, miten annan mahan toiminnan edistämisen lääkkeen, miten saan aikataulutettua 6 x silmätippoja vuorokaudessa kahdelle pennulle, miten otan pentuja kiinni ilman, että ne alkavat pelätä käsiä jne jne jne. Kaikki aika töiden jälkeen meni tähän, ennen kuin alkoi syntyä rutiini. Pennut alkoivat tottua minuun, ja minä niihin ja niiden hoitorutiineihin.

Ensimmäiset positiiviset kesytyskontaktit tulivat yllättävän nopeasti. Ensimmäisenä tulleet Gaia ja Diego ylensivät minut aika nopeasti kiipeilypuuksi. Lisäksi yhtenä päivänä Diego rohkeana tuli kiehnäämään, ja sain silittää sitä. Yllättäen pentu alkoi kehrätä! Shadowrunner, eli Rosetta, tuli kiinnostuneena katsomaan, että mistä tuollainen ääni tulee, ja sitten sekin antoi silittää! Eikä olisi antanut lainkaan lopettaa vaan tuli viereen tuijottamaan ja maukumaan äänettömästi, jos lopetin. Joten eiköhän tämä tästä ala sujua, luulen 😻

Pupetta (vas.), Salvatore (ylhäällä) ja Rosetta (oik.)

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

Lue osa 3 täältä

• Tutustu sijaiskotitoimintaamme
• Lue lisää täältä, miten voit auttaa Dewin kissojen hoito- ja ruokakustannuksissa