Estivoiden ensikäynti eläinlääkärillä

Tässä blogitekstissä kerromme kuuden Estivo-kissan eläinlääkärikäynnistä: Estivot Chianti, Edda, Ennio, Lorenzo, Minore ja Santo vietiin ensikäynnille 10.9.2025. Tosin Chianti, Lorenzo ja Minore olivat tavanneet eläinlääkärin jo aikaisemmin. Chiantin päivystyskäynnistä voi lukea edellisestä postauksesta Chiantin päivystyskäynti.

"Nyt Lorenzo lääkäriin!"

Mitä tarkoittaa kissan ensikäynti?

Kun Dewi loukuttaa kissapopulaation, kissoille pyritään saamaan ensimmäinen eläinlääkärikäynti viimeistään 1-3 viikon kuluttua kissan loukutuksesta. 

Ensikäynnillä tehtävät toimenpiteet riippuvat kissan voinnista ja tarpeista sekä siitä, mitä toimenpiteitä kissalle on jo aikaisemmin tehty. Kissat ovat kaikki yksilöitä, ja siksi niiden terveydentilakin vaihtelee. 

Joskus kaikkia toimenpiteitä ei voida suorittaa jollekin kissalle, minkä vuoksi kissa tarvitsee myöhemmin viedä uudestaan eläinlääkäriin. 

Eddaa tutkittiin käynnillä kopasta käsin.

Ensikäynti ei välttämättä siis tarkoita kirjaimellisesti kissan ensimmäisestä käyntiä eläinlääkärissä, vaan ennemminkin tiettyjä ensimmäisiä perustarkastuksia ja -toimenpiteitä, joita kissalle tehdään. Aivan ihka ensimmäinen eläinlääkärikäynti tämä oli oikeastaan vain Enniolle, Eddalle ja Santolle. Siksi he saivat myös ikäarviot samalla käynnillä.

Kissan rauhoittaminen eläinlääkärissä

Yleensä kissat rauhoitetaan ensikäynnillä toimenpiteitä varten, sillä ne ovat usein niin arkoja, että eivät anna koskea puhumattakaan sellaisissa epämiellyttävissä toimenpiteissä kuin lääkärikäynnillä. Aina rauhoitusta ei kuitenkaan tarvita. 

Jos kissa on hyvin arka, niin se rauhoitetaan häkistä käsin. Ensin kissa kipataan kantokopasta häkkiin, jonka raosta eläinlääkäri tuikkaa rauhoitteen. Kissan annetaan odottaa häkissä, kunnes rauhoittava aine vaikuttaa, ja vasta sitten aloitetaan toimenpiteet. Aineen vaikutusta odotellessa häkin päälle laitetaan pyyhe kissan stressitasojen minimoimiseksi.

Ennio rauhoitettavana häkissä.

Pakkohäkki on stressittömämpi vaihtoehto kissalle, sillä rauhoituspiikki saadaan sen avulla niin nopeasti laitettua. Lisäksi se on turvallisempi vaihtoehto eläinlääkärille, jonka ei tarvitse häkkiä käytettäessä varoa kissanpuremia.

Perustoimenpiteet

Ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä tutkitaan sijaiskodissa tai populaatiossa mahdollisesti ilmenneitä oireita, esimerkiksi Estivoiden ensikäynneillä otettiin korvanäytteet jokaisesta kissasta, sillä kaikilla Estivo-populaation kissoilla oli esiintynyt korvapunkkia tai muita korvaongelmia. 

Eläinlääkärissä tarkastetaan Santon suun kuntoa.

Käynnillä mukana olevat dewiläiset voivat halutessaan osallistua hoitotoimenpiteisiin, kuten korvien puhdistukseen ja korvanäytteiden ottamiseen. Otoskoopin käyttö ei varsinaisesti kuulu peruskorvatarkastukseen, mutta korvaongelmista kärsivien Estivoiden korvat oli aiheellista tutkia tavallista tarkemmin. 

Chianti korvatarkastuksessa.

Ensikäynnillä eläinlääkäri tunnustelee ja tarkastelee kissan läpikotaisin, tarkistaa ennen kaikkea suun ja korvien kunnon. Tarkastuksessa kävi ilmi, että Ennio, Edda, Lorenzo ja Santo olivat kaikki hammashoidon tarpeessa. 

Perustarkastukseen kuuluu myös, että jokainen kissa punnitaan, sillä on tärkeä seurata painon kehittymistä. 

Eddalta otetaan korvanäyte.

Rokotus

Dewillä huolehditaan, että jokaisella kissalla on perusrokotukset kunnossa. Perusrokotteista kerrotaan tarkemmin postauksessa Kissan perusrokotukset. Ensimmäiset rokotteet kissoille pyritään antamaan juuri ensikäynneillä, minkä vuoksi on tärkeää, että kissa on ehditty madottamaan sijaiskodissa ainakin kerran ennen käyntiä. Rokotteen teho voi nimittäin kärsiä sisäloisten vuoksi. 

Tällä käynnillä muut kissat saivat perusrokotteen Chiantia lukuun ottamatta, joka oli rokotettu jo aikaisemmin. Minore sai kolmannen rokotteen eli tehosterokotteen siksi, että oli saanut aikaisemmat rokotteet niin nuorena.

Dewiläiset auttavat pienissä hoitotoimenpiteissä, kuten tässä Chiantin punnituksessa.

FIVin ja FeLVin testaus

Kaikilta kissoilta testataan ensikäynnillä FIV/FeLV. FIV tarkoittaa kissan immuunikatovirusta ja FeLV puolestaan kissan leukemiavirusta. Kumpaankaan virukseen ei ole parannuskeinoa. Siksi on tärkeä testata kissat ja minimoida tartunnan saaneiden kissojen kontaktit muihin kissoihin, joilla ei ole tartuntaa. 

Lisätietoa FIV-positiivisuudesta löytyy artikkelista Kissan FIV-positiivisuus. Kuten kaikki muutkin Estivot, olivat tämänkin käynnin Estivot kaikki FIV/FeLV-negatiivisia.

FIV/FeLV-testiä varten kissasta otetaan verinäyte.

Leikkaus

Kaikki Dewin kissat leikataan eli steriloidaan tai kastroidaan. Tarkempaa tietoa kissan leikkauksesta ja syitä toimenpiteeseen löytyy blogipostauksessa Kissan leikkauksen hyödyt ja tarkoitus. 

Tällä käynnillä leikattiin vain Edda, Ennio ja Santo. Leikkausta varten vatsan alueen karvat ajellaan. Eläinlääkäri suorittaa leikkauksen toiseessa huoneessa, jonne vapaaehtoiset eivät pääse mukaan.

Edda rauhoitettuna ja ajeltuna leikkauspöydällä. 

Sirutus

Miksi kaikki Dewin kissat sirutetaan? Mikrosiru toimii ikään kuin kissan henkilöllisyystodistuksena: sen avulla voidaan selvittää kadonneen kissan koti. Lisää mikrosirun käytöstä voi lukea artikkelista Mikrosirun ABC. 

Ennen sirutuksen aloittamista tarkastetaan sirunlukijalla, onko kissassa ennestään mikrosirua. Jos ei ole, sirunlukijalla tarkastetaan vielä kissaan tulevan sirun toimivuus. Sitten osaava siruttaja laittaa mikrosirun kissan niskaan, ja testaa vielä toisen kerran, että siru toimii. 

Sirutuksen voi tehdä eläinlääkäri, klinikkahoitaja tai jopa Dewin vapaaehtoinen, jolla on siihen vaadittava osaaminen. Lopuksi yhdistyksen siruvastaava rekisteröi kissoihin laitetut sirut Turvasiru-palveluun. Ilman rekisteröintiä mikrosirusta ei nimittäin ole hyötyä. 

Minore on tyytyväinen, kun toimenpiteitä seuraa lempeät silitykset.

Lähteet

Dewin sijaiskotiopas 2025

Vapaaehtoisten muistiinpanot lääkärikäynniltä

– Petra, Dewin aktiivi ja hallituslainen & Ruu, sometiimi ja sijaiskoti

Kissapopulaatio omassa pihapiirissä

90-luvun alkupuolella maatilalla oleva kissapopulaatio ei ollut lainkaan ihmetystä herättävä asia. Se oli normaalia, ja niissä asuvat kissat olivat pääosin työkissoja. Siitä ajasta on jo 30 vuotta, mutta yhä edelleen osa ihmisistä on jäänyt kissanpidon sekä kissatiedon suhteen sinne menneisyyteen. Heille kissapopulaatio pihapiirissä ei ole edelleenkään mitenkään negatiivinen asia, vaikka sitä sen pitäisi ehdottomasti olla.

Standardit kissanpitoon ovat muuttuneet. Se mikä aiemmin nähtiin eläinrakkautena ja huolenpitona on nykyisen tiedon, ymmärryksen, eläinten arvostuksen ja eläinlääketieteen kehityttyä eläinsuojelullisesti kestämätöntä.

Ollaan 80- ja 90-lukujen taitteessa. Isoäitini koki olevansa eläinrakas ihminen, ja niin ajattelivat myös muut hänen ympärillään olleet ihmiset. Hän halusi vastuullaan oleville eläimille pelkkää hyvää. Hän kosketti eläimiä hellästi, valvoi mahdollisuuksien mukaan synnyttävien ja sairaana olevien eläinten vierellä. Lopetuskuntoisia eläimien ei annettu kärsiä vaivoissaan, ja eläinlääkäri kävi paikalla säännöllisesti. Myös eläimet saivat sellaista hoitoa mikä siinä ajassa oli vakio - kannattaa muistaa, että eläinlääketiede ja toimenpiteet, joita eläimille tehdään ovat muuttuneet valtavasti 30-35 vuodessa. Esim. kissa oli monille eläinlääkäreillekin monesti “eksoottinen” hoidettava.

Eläimet myös pitivät isoäidistäni. Isoäitini ollessa lomalla eläimet eivät selkeästi olleet tyytyväisiä vaihtuneeseen ruokkijaan ja huolehtijaan. Isoäitini ääni yhdistettynä ruoka-astian ääneen sai eläimet saapumaan paikalle, minun ruoka-aikakuulutukseen vastattiin ihan eri innolla. 

Isoäitini oli myös kissapopulaation ruokkija. Eli nykymielipiteen mukaan uhkailua ansaitseva eläinrääkkääjä, jos lukee eläinsuojeluyhdistysten somepostausten kommetteja. (Dewi ei hyväksy uhkailua, se ei edistä asioita tai paranna yhdenkään kissan oloja.)

Isoäitini pihapiirissä eli arviolta 15-20 kissaa, pentujen kanssa enemmänkin. Kissojen määrää ei rajoitettu esim. leikkauttamalla isoa osaa kissoista. 90-luvulla kissojen leikkauttaminen maaseudulla ei ollut yleistä, sillä se koettiin monesti kalliiksi ja uskottiin laajasti, että leikattu kissa olisi huonompi hiirikissa. Myös uskomukset siitä ettei alle vuoden ikäistä kissaa voi leikata ja että kissan olisi hyvä saada ainakin yhdet pennut elivät voimakkaasti. Isoäitinikin perheessä enemmänkin kissojen määrään pyrittiin vaikuttamaan pentujen myymisellä sekä pentujen ja selkeästi kipeiden kissojen lopettamisella.

Silloin tällaiselle kissanpidolle oli laaja hyväksyntä niin sukulaisten, naapureiden ja tuttujen kesken, maalla kun oltiin ja navettakissoja tarvittiin. Kun pennuille alettiin etsiä koteja moni halusi juuri maalla kasvaneen reippaan kissanpennun, jos haussa ei ollut rotukissaa. Nykyään monet kissoja etsivät ovat onneksi valveutuneempia. 

Aina osa pennuista jäi löytymättä luonnosta, tai ne villiintyivät niin, ettei niiden kiinni saaminen ollut mahdollista. Jäljelle jääneet pennut pitivät populaation elinvoimaisena. Muistan yhdenkin kesän kuinka seurasimme ulkovarastossa olleeseen halkopinoon syntynyttä pentuetta. Ne olivat äärettömän uteliaita karvakeriä, mutta ilman jatkuvaa ihmisen läsnäoloa niistä tuli epäileväisiä ihmistä kohtaan ja luovutusikäisinä (tuohon aikaan 8 viikkoa) niitä oli turha edes yrittää saada kiinni käsipelillä. 

Samaan aikaan sisätiloissa yksi isoäitini lempikissoista hoiti kollin kanssa yhteisiä pentujaan, ja ne madotettiin ja sosiaalistettiin viimeisen päälle. Lapsena en edes kiinnittänyt huomiota tähän eriarvoisuuteen eikä se selkeästi vaivannut myöskään aikuisia, vaan se oli normaalia ja luonnollista.

Saariston Vihtori

Ruokkijalla, kuten isoäidilläni oli, saattaa olla kahdenlaisia kissoja – niitä, jotka asuvat selkeästi ulkona ja pihapiirin rakennuksissa ja sitten niitä, jotka pääsevät myös sisälle asuinrakennukseen tai ovat vallan sisäkissoja. Sisällä olevia kissoja ei välttämättä edes päästetä ulos siinä vaiheessa kun ne ovat selkeästi tiineinä, jolloin niiden pennuilla on paljon paremmat mahdollisuudet selvitä. Sen lisäksi ne saattavat olla nykyään leikattuja, madotettuja ja rokotettuja. Näillä kissoilla on yleensä myös nimet - isoäidinkin valokuvakansioista löytyy valokuvia monesta kissasta, ja niiden kuvien vierestä kissojen nimiä. 

Navettakissat taasen - ei niitä nähty silloin 90-luvulla sateessa ja pakkasessa värjöttävinä kissoina. Koettiin, että karja piti navetan talvellakin mukavan lämpiminä, ja kissoille oli tarjolla pehmeitä makuupaikkoja, joten niillä oli hyvät oltavat. Koska tilat olivat aktiivikäytössä ne myös pidettiin siisteinä ja turvallisina. Kissoille oli tehty oviin kulkuaukkoja, joista pääsi kulkemaan navettaan ja lämpimään pannuhuoneeseen vapaasti. Monissa vanhoissa piharakennuksissa voikin ympäri Suomea nähdä näitä navettakissoille tehtyjä kulkuaukkoja.

Monesti populaatiopaikat nykypäivänäkin ovat paikoissa, joissa joskus on ollut karjaa. Yleensä kun karja poistetaan kuviosta, katoaa rakennuksesta lämmöstä osa ja myös karjan ruokinnan paikalle houkuttelevien jyrsijöiden määrä laskee. Paikkojen kunnossapito jää myös rempalleen ja monesti tiloista tulee romuvarastoja. Tämä hankaloittaa kissojen ja niiden jälkipolvien oloa merkittävästi. 

Luonnollisesti niistä navetassakin olevista kissoista huolehdittiin. Tarvitsivathan ne ruokaa ruokavalion täydennykseksi - se oli monesti ainoa hoito, jota kissojen oletettiin 90-luvulla tarvitsevan (valitettavasti yhä edelleen osa ihmisistä olettaa näin). Ruokaa kannettiinkin isoäitini luona ulos isoja määriä useamman kerran päivässä. Pääasiallisesti kissat saivat ruuaksi ihan kissoille suunnattuja kuiva- ja märkäruokia, lisänä meni mm. itse ongittuja kaloja, eivätkä ne joutuneet tyytymään biojätteisiin (esim. puuron syöttäminen kissoille ei ollut mitenkään tavatonta niihin aikoihin). Siihen aikaan melkein jokainen kissa, joka söi kissanruokaa söi Whiskasia ja Latzia, kuten isoäidinkin kissat. 90-luvuilla niitä pidettiin laajasti hyvinä ruokina kissoille ja kuivaruokaa monesti suositeltiin ensisijaisena ruokana jos ihminen täytti kissan ruokakuppia. Nykyään, useamman populaation perusteella voin todeta, että määrä mitä isoäidin kissat saivat ruokaa oli riittämätön. 

Harvalla ruokkijalla on todenmukaista kuvaa siitä kuinka paljon kissoja on. Tähän vaikuttaa se, että samannäköiset kissat menevät helposti sekaisin keskenään. Varsinkin jos porukassa on monta yksiväristä kissaa - ne kahdeksan mustaa kissaa näyttävät hyvin samanlaisilta ja ruokkija voi olettaa, että niitä on vain neljä. Itsekin olen kuullut tarinan kasvaimesta kärsineestä kissasta, joka piti lopettaa. Harmi vain, että ensin lopetettiin se lapsen hyvin identtisen näköinen lempikissa ja sitten vasta se oikea. Molempia kissoja surtiin kovasti. 

Saariston Veikko. Vai onko hän sittenkin Vihtori? Saariston populaatiosta olemme loukuttaneet monta harmaata kissaa, jotka näyttävät hyvinkin samanlaisilta.

Kun isoäiti menehtyi, järjestettiin yhdessä eläinsuojelutahon kanssa kaikkien kissojen loukutus. Tämä ei olisi onnistunut isoäidin elinaikana, koska hänelle olisi ollut kova paikka joutua eroon rakkaista kissoistaan.

Monesti eläinsuojeluyhdistystä lähestytäänkin siinä kohtaa kun ruokkijan kunto huononee niin ettei hän enää pysty huolehtimaan eläimistä tai hän menehtyy ja omaiset eivät halua ottaa kissapopulaatiota vastuulleen. Ruokkija ei välttämättä suostu aiemmin luopumaan tärkeiksi muodostuneista seuralaisistaan ja puuhailusta mitä kissat tuovat. Heistä osa myös pelkää, että kaikki kissat vain lopetetaan ilman harkintaa.

Itse haluan uskon, että isoäitini eläinrakkaana ihmisenä olisi tehnyt muutoksia kissojen pitoon vuosien saatossa samalla kuin ymmärrys asioista yleisesti on lisääntynyt, ja jos lähipiirissä olisi ollut ihmisiä, jotka valistaisivat häntä ja tukisivat viemään kissanpitoa oikeaan suuntaan. Itselleni tämän puolen näkeminen on vaikuttanut haluun tehdä eläinsuojelutyötä ja toisaalta tapaan miten haluan tehdä sitä - kommunikoimalla, kannustamalla muutokseen ja tietoa levittämällä.

Minä, tai kukaan Dewissä, ei hyväksy kuvatunlaista kissojen pitoa ja toivomme, että se olisi jäänyt historiaan. Valitettavasti näin ei ole. Näiltä kissoilta puuttuu kattava terveydenhoito ja nykytiedon valossa hoidossa on useita asioita pielessä.

Itse kuitenkin uskon, että yhä useampi ruokkija on valmis ottamaan apua vastaan, koska tietoa on enemmän ja se tarjoillaan asiallisesti ilman räyhäämistä. Samoin kuin yhä useampi kissanomistaja rokottaa, siruttaa ja leikkauttaa kissansa. Tai on alkanut viime vuosina hoitamaan esim. kissansa hammasterveyttä. 

Jakamalla tietoa ja tarjoamalla apua voidaan ongelmiin puuttua tehokkaammin kuin huutamalla, että ihminen pitäisi lukita alasti kylmään ulkorakennukseen nukkumaan.

- Tekstin kirjoittaja on anonyymina pysyvä Dewin vapaaehtoinen

---

30 vuotta sitten mitä luultavammin ei ruokkijoita kohtaan olisi kohdistettu niin paljon suurta vihaa mitä nykypäivänä, kiitos internetin sekä tiedon leviämisen. Aina kun julkaisemme postauksen koskien populaatiopaikalla olevia huonoja olosuhteita, tai kuvia missä näkyy erittäin huonokuntoisia kissoja saamme seuraavat päivät erittäinkin aktiivisesti seurata kommenttiosioita. Pääosin kommentit ovat meitä vapaaehtoisia rohkaisevia: meitä kiitetään hyvästä työstä, kehutaan olevan kultaakin kalliimpia, ja voivotellaan miten tilanteet ovat noin pitkälle edenneet. Positiivisten kommenttien lukemisen ohella saammekin poistella niitä erittäin huonoja kommentteja, esim. tälläisiä:

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry ei hyväksy minkäänlaista uhkailua, loukkaamista, syrjintää tai kuoleman toivomista ketään ihmistä kohtaan, ei edes kissapopulaation ruokkijaa kohtaan. Pahimmassa tapauksessa erittäin epäasialliset kommentit aiheuttavat sen, että ruokkija kieltäytyy yhteistyöstä ja näin ollen loukutus jää kesken. 

Anonyymina pysyvä Dewin vapaaehtoinen haluaakin tuoda ilmi ruokkijan lähimmäisen näkökulmaa vaikka tapauksesta onkin jo todella pitkä aika, sekä nostaa esille sen miten vanhoillista tietoa vieläkin ihmisillä voi kissoista olla. Ruokkijat ovat ihmisiä siinä missä me muutkin eivätkä ansaitse kommentteja joissa heitä uhkaillaan tai toivotaan kuolevan. 

- Jonna P., sometiimivastaava sekä loukuttaja

Mikä on kissakriisi?

Ylöjärven yli satapäinen kissapopulaatio on nostanut somessa paljon kysymyksiä. Noin viikkoa myöhemmin Etelä-Kymenlaaksossa paljastui vielä järkyttävämpi kissapopulaation kohtalo. Miten tällaista voi tapahtua, miksei kukaan ole ilmoittanut aikaisemmin? Miksei joku naapuri tai metsästäjä ole vähentänyt kissamäärää? Onko kissoilla ollut omistaja, mitä kissojen omistajan päässä on liikkunut, mitä kissojen omistajalle nyt tapahtuu? Ja mitä tapahtuu kissoille, voiko niistä tulla lemmikeitä? Pureudun tässä blogitekstissä näihin aiheisiin.

Käsittelen aiheita omien kokemusteni kautta ja sen perusteella, mitä olen saanut tietää eläinsuojelutyötä tehdessäni. Ylöjärven populaatio on ollut Kissankulma ry:n projekti, ja kissoja on sijoitettu useisiin eri eläinsuojeluyhdistyksiin. Dewi ei ole ollut tässä mukana. Toinen otsikoissa ollut populaatio on ollut Etelä-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistyksen eli Ekey ry:n projekti. En käsittele tässä tekstissä varsinaisesti kumpaakaan näistä tietyistä populaatioista vaan tätä ilmiötä yleisesti.

Mistä johtuu, että tällaisia kissalaumoja ylipäänsä pääsee syntymään?

Konkreettisesti sanottuna siksi, koska ihmiset eivät leikkauta kissoja. Mutta syy, miksi kissoja ei leikkauteta tai ylipäänsä hoideta muutoin kuin ruokinnalla, johtuu siitä, että kissan arvo lemmikkinä on mitätön.

Kun puhutaan kissan arvosta lemmikkinä, nousevat herkästi barrikadeille mm. ne kissanomistajat, jotka ovat ensinnäkin maksaneet satoja, jopa tuhansia, euroja kissasta. On kissoja, joilla on eläinvakuutus ja joiden ell-kuluihin uppoaa vuosittain tuhansia euroja. On kissoja, joille on ostettu kaikki välttämätön ja kaikki ei-niin-tarpeellinenkin. Mutta yleisesti ottaen kissan arvo lemmikkinä on heikko, sillä Suomessa on tuhansia kissoja, joista ei huolehdita.

Siinä, missä koira otettiin sisätiloihin noin vuosisata takaperin, kissa jäi pihalle. Kissan koetaan olevan itsenäinen eläin, joka pärjää omillaan ja joka ei tarvitse ihmistä. Näin ei suinkaan ole. Mikäli kissa - nimenomaan siis felis catus - kuuluisi Suomen luontoon, sehän olisi vuosisatojen kuluessa kehittynyt niin, että se selviäisi luonnossa. Nyt kissan selviytymismahdollisuudet luonnossa on 50%, ja pentuajasta selvinneet elävät keskimäärin 2-vuotiaiksi, mikäli ihminen ei hoida niitä lainkaan. Hyvin hoidettuna lemmikkinä kissan elinikäodote on kuitenkin 15 vuotta, ja jopa 20 vuotta voi paukkua rikki.

Mistä johtuu, että kissapopulaatio syntyy?

Kissapopulaatiolla on lähes aina - tai kenties jopa aina - ruokkija. Joskus koko naapurusto saattaa ruokkia kissoja, mutta kissoja ei välttämättä pidetä edes villiintyneinä populaatiokissoina, vaan luullaan niitä jonkun naapurin valvomatta ulkoileviksi kissoiksi.

Joskus populaatio syntyy ruokkijan omista leikkaamattomista kissoista, joskus oma kissa on leikkaamaton ja naapurin kissa on leikkaamaton. Joskus aletaan ruokkia toistuvasti pihalla käyvää kissaa tai useampaa kissaa. Joskus pihaan ilmestyy emo pentuineen, ja loukuttamisen sijaan kissoja aletaan ruokkia.

Usein taustalla on ajatus siitä, että kissan luullaan kuuluvan ulos tai että ulos syntyneistä kissoista ei voisi saada normaaleja lemmikkejä. Joskus ruokkija ei ole varautunut tai valmistautunut kissanomistajaksi, mutta päättää jatkaa ruokintaa, koska ajattelee tilanteessa olevan vain kaksi vaihtoehtoa: kissojen ruokkiminen tai kissojen lopettaminen. Toiset ruokkijat ovat kiintyneitä kissoihin, eivätkä halua niiden kuolevan. Toiset ruokkijat eivät ole kiintyneitä, mutta silti kokevat kissojen asioiden olevan paremmin, kun ne ovat elossa eivätkä kuolleina.

Joillekin kissojen ruokinta on verrattavissa lintujen talviruokintaan: ajatellaan, että kyllä ne ilman ihmisen hoivaakin pärjäävät, mutta ruokinnalla voi vähän edesauttaa niiden elämistä. Usein myös ruokkija saattaa olla siinä uskossa, ettei ole itse kissojen ns. pääpiste, vaan että kissat ovat naapurin tai naapureiden valvomatta ulkoilevia kissoja. Tai että ainakaan hän itse ei ole se, joka olisi mitenkään vastuussa kissoista.

Miten tilanne pääsee etenemään niin pahaksi, että lopputuloksena on jopa yli 100 kissan lauma?

Kissapopulaatio ehtii jopa muutamassa vuodessa kasvaa yli sadan kissan laumaksi, mikäli pentukuolleisuus ei ole järin suurta. Yleensä ainakin jonkin verran pentuja kuolee esim. synnytyksissä tai ensimmäisten viikkojen aikana esim. kylmään, nälkään tai tartuntatauteihin.

On yleistä, että kissamäärää hallitaan – joko ruokkijan tai naapureiden toimesta. Toisin sanoen pentuja annetaan eteenpäin tai kissoja tapetaan. Ruokkija tappaa yleensä vähentääkseen kissamäärää. Tähän syynä on esim. se, että on halvempaa ja vaivattomampaa kolautella kissanpentujen päitä kivijalkaan, kuin etsiä niille koteja tai viedä naaraskissoja leikkuulle. Harvemmin ruokkija on edes varma, montako kissaa tontilla pyörii, saatika siitä, mitkä kissoista ovat naaraita. Naapurin motivaationa ampua kissoja saattaa olla se, että on lopunkyllästynyt siihen, miten kissat tuhoavat omaisuutta pissaamalla tai raapimalla tai miten kissat aiheuttavat stressiä omissa lemmikeissä tai miten kissat käyvät tappamassa pikkulintuja tms. Eräällä tietämälläni populaatiopaikalla naapuri oli kalautellut lapiolla kissoja päähän ja haudannut ne - tarkistamatta, hengittääkö kissa vielä.

Jos alueella liikkuu suuri määrä kissoja, usein lähialueen naapurit siitä tietävät. Harvemmin kuitenkaan lähimmilläkään naapureilla on käsitystä siitä, montako kissaa lähistöllä oikeasti asuu. Usein kissojen ajatellaan olevan juurikin valvomatta ulkoilevia lemmikkejä. Ja vaikka joku kissa olisi silminnähden huonokuntoinen, sairas ja ontuva räkänenä, ei naapuri yleensä halua puuttua siihen: naapurisopu menee lähes poikkeuksetta eläinten hyvinvoinnin edelle.

Joskus naapurisopua uhmataan, ja populaatiosta ilmoitetaan eteenpäin: joko eläinsuojeluyhdistykselle tai valvontaeläinlääkärille. Riippuu täysin eläinsuojeluyhdistyksen resursseista, pystytäänkö populaatiota lähteä hoitamaan, ja sitten on aivan eri asia, pääseekö eläinsuojeluyhdistys yhteistyöhön ruokkijan kanssa. Otollisinta on loukuttaa kissoja siellä, missä niitä ruokitaan. Mikäli ruokkija on vastahakoinen, eläinsuojeluyhdistys voi pyytää viranomaisapua, jota on yleensä haasteellista saada. Valvontaeläinlääkärinkin kädet ovat sidotut, mikäli hänen käydessä paikan päällä näkyy hallittu määrä kissoja ja päällisin puolin kissat näyttävät perusterveiltä. Jos valvontaeläinlääkärin tietoon saadaan populaatiosta kissoja, joilla on hoitamattomia terveysongelmia, on tilanteeseen jo huomattavasti helpompi puuttua. Harvemmin kuitenkaan valvontaeläinlääkäri määrää aluetta tyhjennettäväksi ja kissoja lopetettavaksi.

Miten joku voi elää kissanpissan hajussa ja kymmenien kissojen keskellä?

Joskus ruokkija tiedostaa, ettei tilanne ole normaali ja että kissoja on liikaa, mutta avun pyytäminen on vaikeaa. Useimmiten ei edes tiedetä, mistä apua voisi pyytää. Omien kokemusteni perusteella ruokkijat, jotka ovat halunneet saada apua, eivät ole sitä pyytäneet, koska ovat olleet siinä uskossa, että kissat vain lopetettaisiin. Joskus toki eutanasia on armollisempi vaihtoehto, mutta tarkoitankin tässä sitä, että ihmisillä ei ole järin yleisesti tietoa siitä, miten eläinsuojeluyhdistykset voivat auttaa.

Joskus ruokkija itsekään ei voi hyvin, kuten esim. Ekey ry:n jakamista kuvista on käynyt ilmi. Olen itsekin ollut populaatiopaikoilla, joissa ihmisen/ihmisten jaksamisen loppuminen on näkynyt esim. siten, että tontille on alkanut muodostua kaatopaikkaa. On populaation ruokkijoita, joiden tilanne on luisunut siihen pisteeseen niin varkain, että siihen on vain totuttu. On totuttu kissanpissan hajuun, roskiin, ulosteisiin, kissamäärään.

On helppo heristellä sormea ja todeta, että kai ihmisellä on silmät päässään ja eikö nyt voisi edes kissoja ajatella. Erityisesti tienvarsiin dumpatut kissanpennut säkeissä herättävät yleensä tämänkaltaisen viha-aallon: "Millainen ihminen oikein tekee näin eläimille!?" Aina taustalla ei ole kuitenkaan kylmä, paha ihminen.

Itse loppuunpalamisen läpikäyneenä tiedän, miten vaikeaa pelkästään kissanvessojen siivoamisesta voi tulla. Tarkalleen ottaen en kyennyt ruokkimaan edes itseäni, joten avopuolisoni hoiti kissamme tuolloin melkeinpä kokonaan.

Ennen kuin toivot ruokkijalle eutanasiaa tai päivittelet, miten paska ihminen voi olla, muistathan, että joskus kissapopulaation takaa löytyy erittäin huonosti voiva ihminen. Ihminen, joka on saattanut pyytää ja hakea apua saamatta sitä ajoissa. Sen sijaan, että keräämme palkkiosummaa siihen, että saisimme kiinni ihmisen, joka on jättänyt bussipysäkille tai tienvarteen kissanpentuja muovikassissa, meidän tulisi keskittyä siihen, mikä tätä aiheuttaa vuodesta toiseen ja mitä itse ongelmalle voisimme tehdä.

Tuleeko villiintyneestä kissasta lemmikki?

Tulee.

Osa alkaa luottaa ihmiseen nopeasti, toisilla kestää vähän kauemmin. Yleensä kesyyntymistä edistää se, että kissa hoidetaan kuntoon: kipeitä hampaita poistetaan, flunssaoireet hoidetaan, ihottumat puhdistetaan jne. Toki villiintynyt kissa on aluksi arka ja stressaantunut, mutta ymmärtävässä ympäristössä stressitasot laskevat melko nopeasti. Kissa kun ei ole kuitenkaan villieläin, vaan villiintynyt lemmikkieläin. Siinä on merkittävä ero.

Voiko valvomatta ulkoileva kissa tulla loukutetuksi populaation yhteydessä?

Eläinsuojeluyhdistysten välillä on eroavaisuuksia loukuttamisen suhteen. Dewillä kartoitetaan alue aina käymällä ainakin lähimpien naapureiden oven takana kertomassa loukutuksesta ja kysymässä, onko naapureilla omia kissoja. Sen lisäksi alue laajemmin laputetaan, ja lapuissa lukee mm. mistä on kyse ja kenelle voi ilmoittaa omasta valvomatta ulkoilevasta kissasta.

Dewin loukutuksissa tuppaa olemaan siis hyvin pieni mahdollisuus siihen, että valvomatta ulkoileva lemmikki päätyisi yhdistykselle. Loukkuun niitä napsahtelee tuon tuosta, mutta palautamme ne aina omistajilleen suoraan loukusta. Ensimmäisen kerran jälkeen saamme yleensä luvan omistajalta vain päästää kissan ulos loukusta. Me Dewillä emme keskity populaatioloukutuksissa kissojen valvomatta ulkoiluun ja toivommekin pääsevämme naapurienkin kanssa yhteistyöhön, sillä populaatiokissat levittävät herkästi erilaisia tauteja myös niille lemmikeille, jotka kulkevat samalla alueella.

On huomattavasti suurempi riski, että yksityishenkilö loukuttaa (ja mahdollisesti myös lopettaa) valvomatta ulkoilevan kissan, kuin että eläinsuojeluyhdistys tekisi niin.

Vas. kuvassa näkyy kissojen reitti ulkorakennuksen sisälle, oik. kuvassa on jätökset hangella epätoivoisesti peiteltyinä

Ovatko kissat sisäsiittoisia ja onko niitä eettisesti oikein luovuttaa uusiin koteihin?

Sisäsiittoisuus vaatii yleensä toistuvaa sukurutsausta. Sisäsiittoisuus on kyllä mahdollista, varsinkin, jos populaatio on elänyt vuosikymmeniä. Dewillä on tällainen populaatio tullut vastaan, mutta vain pienellä prosentilla todettiin mahdollisesti sisäsiittoisuudesta aiheutuneita muutoksia. Joillakin mahdollinen sisäsiittoisuus näkyi terveysongelmina, esim. rakenteellisena vikana. Joillakin sisäsiittoisuudesta kertoi pään epäsymmetrisyys tai kiharakarvaisuus.

Populaatiokissojen luovuttaminen uusiin koteihin on eettistä, sillä niillä ei ole tarkoitus teettää pentuja. Moni eläinsuojeluyhdistys luovuttaakin kissat leikattuina eteenpäin, jotta leikkautus on varmasti tehty. Toki kissalla voi olla jokin piilevä sairaus tai se voi kuolla yhtäkkiä johonkin. Mutta sama riski on myös silloin, kun kissa on valvomatta ulkoilevan kissan pentu tai kun kissa on ylipäänsä syntynyt vanhemmille, joista ei ole tehty ennakkoon terveystarkastuksia ja -tutkimuksia.

Mitä kissapopulaation kissoille tapahtuu?

Kissat hoidetaan kuntoon ja niille etsitään loppuelämänkodit. Esimerkiksi Dewillä jokainen kissa leikataan, sirutetaan, madotetaan väh. kolmesti, rokotetaan kahdesti ja testataan FIV:n ja FeLV:n varalta. Dewi myös hoitaa kuntoon kissan hampaat ja muut yhdistyksellätodetut – hoidettavissa olevat – terveysongelmat.

Kun populaatiosta uutisoidaan isosti, yhdistys saa yleensä roppakaupalla kyselyitä kissoista ja yhtäkkiä ihmisten auttamisenhalu herää, kun joka toinen haluaa antaa kissalle kodin. Lainaan tähän Kissankulma ry:n Facebook-postausta:

"Kissoja kotiutuu koko ajan, ja uusia tulee koko ajan sisään. Meillä ei ole nyt mitkään alennusmyyntipäivät siksi, että meillä olisi kuin hirvittävä kriisi päällä – se kriisi on pysyvä, niin pitkään, kunnes ihmiset oppivat leikkauttamaan kissansa ja miettivät, minne omat kissansa luovuttavat, ettei vastaavia populaatioita jatkuvasti syntyisi."

Miksi Dewin populaatioloukutuksista kerrotaan niin vähän?

Me Dewissä olemme olleet ilahtuneita siitä, että Kissankulma ry ja Ekey ry ovat saaneet median kiinnostumaan aiheesta ja että he ovat pystyneet tietosuojan puitteissa kertomaan populaatiosta ja sen lähtökohdista. Dewi hoitaa pääsääntöisesti 10-30 kissan populaatioita, ja pyrimme aina loukuttamaan yhteistyössä ruokkijan kanssa. Haluamme tietenkin saada loukutettua kissat mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti, koska teemme tätä täysin vapaaehtoisvoimin. Usein pystymme jakamaan jotain tietoa populaation lähtökohdista ja sen loukuttamisesta loukkaamatta ruokkijan yksityisyyttä. Onnistuneen yhteistyön takaamiseksi lupaamme ruokkijalle pitävämme matalaa profiilia loukuttamisesta, sillä mikäli loukutuksesta tulee ns. liian julkinen ja ruokkija alkaa saada sontaa niskaansa, saattaa tämä kieltää loukuttamisen tontillaan.

Lain silmissä ruokkija katsotaan kissojen omistajaksi, joten ilman hänen tai viranomaisen lupaa emme voi vain naapurin tontin kautta käydä loukuttamassa kissoja. Ja on muuten huomattavasti helpompaa päästä ruokkijan kanssa yhteistyöhön, kuin saada byrokratian rattaat siten, että saisimme viranomaiselta luvan tai määräyksen tyhjentää populaatiopaikka. Eläinsuojeluyhdistys voi toki pyytää valvontaeläinlääkärin tai jopa poliisin apua, mutta apua ei välttämättä saa, ellei yhdistyksellä ole antaa perusteellisia todisteita siitä, että kissojen hoitoa on selvästi laiminlyöty.

- Linda Elmroos, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

Kannanotto Aluehallintoviraston julkaisuun 114/2021

Aluehallintovirasto on julkaissut ohjeen 114/2021 “Kissapopulaation hävittämisen hallintomenettely kunnallisessa viranomaisessa”. Jo itse otsikko kertoo karua kieltä niistä asenteista, joita vastaan Dewikin on taistellut 20 vuotta. Puhutaan “hävittämisestä” sen sijaan, että voitaisiin puhua vaikkapa hoitamisesta.

On hyvä, että virallisella taholla on herätty kissakriisiin ja koetettu kehittää ratkaisuja. Ohjeessa on kuitenkin monia virheitä ja kissoille vahingollisia kohtia. Julkaisussa puhutaan virheellisesti villikissoista, vaikka Suomessa ei sellaisia ole. Villikissa (esim. Felis silvestris) on oma lajinsa, ja Suomesta löytyy villiintyneitä lemmikkikissoja (Felis catus), jotka ovat päässeet villiintymään ihmisten välinpitämättömyyden takia.

AVI:n julkaisu on myös hyvin ristiriitainen, sillä samassa ohjeistuksessa puhutaan sekä siitä, miten sairaita kissapopulaatiot ovat, että siitä, miten kissa menestyy luonnossa. Ilman ihmisen apua noin puolet luontoon syntyneistä kissoista (Felis catus) kuolee ensimmäisen elinvuoden aikana.¹²³ Mikäli kissa (Felis catus) selviää pentuajasta, sen elinikäodote on silti alle kaksi vuotta, jos kissa elää täysin ilman ihmisen apua.⁴ Suomessa kissapopulaatioista löydetään jatkuvasti yli 2-vuotiaita kissoja (Felis catus), sillä usein populaatiokissoilla on ruokkija tai ruokkijoita, ja kissat saavat suojaa ulkorakennuksista.

Julkaisu ei huomioi sitä, miten valvomatta ulkoilevat kissat altistuvat suurilta osin samoille sairauksille ja riskeille kuin mitä populaatiokissat. Sen sijaan julkaisussa kehotetaan loukuttamaan populaatiokissoja kohtalaisen lyhyen ajan sisään, jotta valvomatta ulkoilevia kissoja ei jouduta pitämään liian kauaa "suljettuna sisätiloihin".

Leni, Dewiltä adoptoitu, entinen villiintynyt populaatiokissa

Raha vai itseisarvo

“Kissat ovat rahalliselta arvoltaan vähäisiä ja niiden hoitamisesta koituu kustannuksia. Mikäli kissa ei ole terve, kissan laajamittainen sairauden hoito ei tyypillisesti ole tarkoituksenmukaista.”

Aluehallintoviraston julkaisussa kissan arvo nähdään vain rahallisen mittarin kautta, eikä elämällä ole lainkaan itseisarvoa. Meidän näkökulmastamme tämä on täysin väärä lähestymistapa. Kissaa ei missään tapauksessa tule jättää hoitamatta vain siksi, että sen hoito maksaa tai siksi että edelleen osan mielestä 20€ on kissasta sopiva summa.

Niin kauan kuin valtio ja kunnat eivät hoida villiintyneiden kissojen hoitokuluja, päätösvaltaa siitä, kuinka arvokkaita kissat ovat ja kuinka paljon yksittäisiin kissoihin laitetaan rahaa tulee olla hoitokulut maksavalla taholla. Se taho on yleensä eläinsuojeluyhdistys, vaikka kissat otettaisiin vastaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. 

Ohjeistus selkeästi nimittäin puhuu myös siitä, että viranomaisten omat resurssit eivät riitä, vaan apuun kannattaa ottaa eläinsuojeluyhdistykset. Tämä on yksi julkaisun harvoista positiivisista asioista: yhteistyön lisäämiseen kannustaminen.

Fella la Mowers, populaatiokissa, joka on loukutettu 6-7 viikkoa sitten ja jota ei voi enää kutsua villiintyneeksi. Fella leikkii ihmisen kanssa ja syö ruokaa, vaikka ihmisen käsi olisi ruokakipon vieressä.

Kriteerit kissan hengelle ja kaikille muille kissoille sen ympärillä

Materiaalissa määritetään mm. millaisilla kriteereillä yksittäiset kissat voidaan "säästää" ja myös mistä syistä koko populaatio tulee lopettaa.

Julkaisun mukaan "yksittäisen kissan tulee olla käsiteltävissä ja riittävän terve". Missään ei kuitenkaan määritellä, mitä tarkoittaa käsiteltävissä ja riittävän terve. Täysin kesy sylikissakin voi olla mahdoton käsitellä esim. eläinlääkärissä, ja toisaalta eläinsuojeluyhdistyksillä on jakaa tuhansittain kertomuksia siitä, kuinka villiintyneestä kissasta kuoriutuu silitettävä kissa.

Arviolta jopa 70% kaikista kissoista, ei siis vain villiintyneistä populaatiokissoista, kärsii elämänsä aikana hammasongelmista. Koituuko siis kolmen hampaan poisto 4-vuotiaan populaatiokissan kohtaloksi, kun samaan aikaan 3-vuotias rotukissa omistaa enää puolet hampaistaan?

Populaatioiden kohdalla AVI suosittelee mm. lopettamaan kissapopulaation kaikki kissat, jos populaatiossa on tavattu FIV- tai FeLV-positiivinen kissa, sen sijaan, että ohjestettaisiin tahoja testauttamaan kissoja. Ilmeisesti AVI näkee rahan tuhlauksena sen, että kaikki yksilöt testattaisiin ja seulottaisiin.

Dewi ry testauttaa kaikki yhdistykselle tulevat kissat FIV:n ja FeLV:n varalta ja maksamme tästä 24-31€ per kissa. Dewillä ei ole todettu ainakaan 12 vuoteen yhtäkään FeLV-positiivista kissaa, FIV-positiivisia kissoja on ollu kaksi viimeisen kolmen vuoden aikana, eivätkä ne ole tulleet edes samalta paikkakunnalta.

Me emme lopeta FIV- tai FeLV-positiivisia kissoja, koska sisäkissoina yksin tai kaverinaan toinen FIV/FeLV-positiivinen kissa, ne eivät levitä tautia eteenpäin. Ja kun kissa on hyvin hoidettu, FIV ei välttämättä lyhennä kissan elinikää ollenkaan. 

Lumo von Lojo ja Kaino, Dewiltä adoptoidut, entiset villiintyneet populaatiokissat. Lumo adoptoitiin ensin, ja myöhemmin hoitoon tullut sijaiskissa Kaino jäi myös pysyväksi perheenjäseneksi.

Kissan kokema stressi

Kun puhutaan villiintyneistä kissoista, monesti vedotaan myös niiden kokemaan stressiin ja siitä johtuvaan kärsimykseen. Olemme eri mieltä ohjeen kohdasta: "Pelokkaan ja käsittelyyn tottumattoman kissan tutkiminen, kuljettaminen ja hoito aiheuttaa sille turhaa ja pitkittynyttä kärsimystä."

Luonnollisesti kissan kuljettaminen ja tutkiminen eläinlääkärissä luo stressiä. Kyse on kuitenkin lyhytaikaisesta stressistä, josta kissa toipuu tunneissa. Myös täysin kesy kotikissa voi stressaantua näistä asioista suunnattomasti. Kukaan ei kuitenkaan ehdota, että tällainen kotikissa jäisi rokottamatta tai sitä ei vietäisi eläinlääkärin hoitoon, kun se sitä tarvitsee. 

Dewillä aina pitkäaikaisessa sairaanhoidossa arvioidaan tilanne myös stressin kannalta, mutta kokemus on opettanut, että esim. hammashoidot eivät lisää keskimäärin kissan kokemaa stressiä enempää pelokkailla kissoilla kuin kesymmillä lajitovereilla. Yleensä kissa ottaakin kesyyntymisessä harppauksia eteenpäin, kun se ei ole enää kivuissa esimerkiksi hammasongelmien takia.

Kun pelokas ja arka kissa sijoitetaan oikeanlaiseen ympäristöön, sen kokema stressi laukeaa yleensä alle vuorokaudessa kiinniotosta ja kissa alkaa toimittaa normaalisti perustoimia: syödä, käydä hiekkalaatikolla ja liikkua tilassa, kun se on yksin. Stressaantuneena kissa ei pysty syömään, joten se on hyvä mittari tähän.

Perushoito - ruuan antaminen ja vessan siivoaminen - eivät tällaisessa ympäristössä aiheuta “turhaa kärsimystä” kissalle. Lyhytaikaisella stressillä saavutetaan pitkäaikaista hyötyä, kun pelokkaan kissan kanssa toimitaan kissan ehdoilla, eikä aiheuteta sille esim. turhalla pakkokäsittelyllä lisästressiä. Kissa rentoutuu ja pystyy ensin viettämään aikaa, leikkimään ja nukkumaan samassa tilassa ihmisen kanssa ilman stressiä. Sen jälkeen, sitä mukaan kun luottamussuhde ihmiseen kasvaa, kissan pelokkuuden alta tulevat esiin muut luonteenpiirteet ja sen omat tarpeet liittyen mm. koskettamiseen. Monesti muutaman viikon vaihtelevalla stressillä saavutetaan vuosien rento arki.

Puikko la Letala, Dewilä adoptoitu, entinen villiintynyt populaatiokissa

Vaikuttaako AVI:n ohje kissakriisiin?

AVI:n julkaisu heikentää kissojen tilannetta Suomessa ja osittain voi jopa lisätä viranomaisten kuormaa. Se vaikeuttaa juuri niiden eläinsuojeluyhdistysten työtä, jotka auttavat kiinteistöjen omistajia ratkaisemaan yhteistyöllä villiintyneen kissapopulaation ongelman muilla keinoilla kuin lopettamalla. Moni empii yhteydenottoa eläinsuojeluyhdistykseen, sillä pelkona on kissojen joukkohävitys, koska kissat eivät ole sillä hetkellä käsiteltäviä ja niillä saattaa olla jotain vaivaa.

AVI:n ohjeistus ei siis suinkaan ratkaise kissakriisiä, joka on syntynyt kissan vähäisestä arvostuksesta, vaan suurella todennäköisyydellä pahentaa sitä, kun populaatioista ei lopettamisuhan takia haluta enää ilmoittaa. 

Selkeä kissakriisiin ehkäisyyn vaikuttava asia on julkaisussa esitetty suositus, että  uudelleensijoitettavat kissat ovat tunnistusmerkittyjä sekä leikattuja. Tätähän kaikki Dewiltä eteenpäin lähtevät kissat ovat. Osittain tämän takia Dewillä kissanpentujen luovutusikä on 16 viikkoa, jotta myös pennut lähtevät uusiin koteihin leikattuina.

Dewi aikoo jatkossakin auttaa villiintyneitä kissoja ja käyttää niihin aikaa ja rahaa. Meille jokainen kissa on arvokas. Esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden aikana yhdistykseltä on adoptoitu 370 kissaa, jotka AVI:n mielestä olisi pitänyt hävittää, koska ne ovat alunperin villiintyneitä (populaatio)kissoja. 

- Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n hallitus

Lähteet:

¹ https://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/javma.2003.222.42

² https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12523478/

³ https://www.semanticscholar.org/paper/Evaluation-of-the-effect-of-a-long-term-and-program-Levy-Gale/cfcf78a325e92bd552d51383b8aefb7342235ae5

⁴ https://www.aspca.org/helping-people-pets/shelter-intake-and-surrender/closer-look-community-cats

https://en.wikipedia.org/wiki/Feral_cat

Kissalla ei ole lemmikin arvoa

Mikä on kissapopulaatio? Miksi väitetään, että kissalla on heikko arvo? Mikä on tämä paljon puhuttu kissakriisi?

Me Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:ssä olemme erikoistuneet nimenomaan kissapopulaatioihin. Emme siis lähtökohtaisesti vastaanota löytökissoja tai kodinvaihtajia. Esimerkiksi täällä Turussa löytökissat menevät lähtökohtaisesti aina Turun Eläinhoitolalle, ja mikäli kissan omistajaa ei tavoiteta, kissa siirtyy Turun Eläinsuojeluyhdistykselle.

Kissapopulaatiot ovat kissalaumoja, jotka lisääntyvät hallitsemattomasti. Kissat voivat elää maaseudulla talon pihapiirissä, hylätyn rakennuksen suojissa tai vaikka kerrostaloasunnossa. Kissapopulaatio syntyy ihmisten välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kissapopulaatio voi saada alkunsa, kun kaksi leikkaamatonta kissaa löytää toisensa. Tämän vuoksi eläinsuojeluyhdistykset ovat erityisesti sitä vastaan, että lemmikkikissojen annetaan ulkoilla vapaasti leikkaamattomina. Vapaana ulkoileva leikkaamaton kolli voi antaa alun sadoille ei-toivotuille kissoille, mikäli leikkaamattomia naaraita vain löytyy. Ja valitettavan usein niitä löytyy.

Klassinen tarina populaation alulle on emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja vain ruokkimalla niitä. Joskus syntyy sisäpopulaatioita, kun kissanomistaja ei leikkauta kissojaan, vaan antaa niiden lisääntyä keskenään. Usein myös tapahtuu niin, että kun tajutaan jossain lähistöllä pyörivän kissoja, niitä aletaan ruokkia. Mutta kissa ei kuulu luontoon, ja pelkkä ruokkiminen ei riitä. Lopputuloksena kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, kohta kissoja on kymmenittäin, tartuntataudit leviävät ja sisäloiset jylläävät. Pahimmillaan ja jossain vaiheessa väistämättömästi sisäsiittoisuus alkaa näkyä.

Käytännössä aina kissapopulaatiolla on ruokkija, jolle kissojen ruokkiminen on verrattavissa lintujen talviruokintaan. Tämä on yksi asia, mikä kertoo juurikin siitä kissan heikosta arvosta: sitä ei nähdä lemmikkinä. Kuitenkin lain puitteissa kissojen ruokkija nähdään kissojen omistajana, minkä takia kissat eivät ole löytökissoja. Tosiasiassa kissojen ruokkija ei välttämättä ole edes tietoinen, montako kissaa ruokittavana on, eikä kissojen muusta hyvinvoinnista huolehdita. 

Ruokkija voi lahjoittaa pentuja eteenpäin ilmaiseksi tai kahvipakettia vastaan. Ruokkija voi itse lopettaa syntyneitä pentuja. Ruokkija voi jossain kohtaa hahmottaa, että hän tarvitsee apua kissojen kanssa, mutta siinä kohtaa varat eivät riitä esimerkiksi kymmenen kissan leikkauttamiseen & perusterveydenhuoltoon. Toisinaan ruokkija voi tajuta tarvitsevansa apua kissojen kanssa, mutta sitä ei haeta, koska pelätään, mitä muut ajattelevat tai pelätään, että kissat vain lopetetaan. Ruokkijan todellisuus voi myös alkaa hämärtyä, ja sadankin kissan pyöriminen omalla tontilla alkaa tuntua normaalilta. 

Kissapopulaation kissoista puhutaan “populaatiokissoina”. Ne kärsivät monista terveydellisistä ongelmista, koska niitä ei ole koskaan rokotettu, harvemmin myöskään madotettu. Ruokkijat, jotka tietävät kissanhoidosta vähän enemmän, voivat yrittää epätoivoisesti madottaa kissoja, mutta matolääkkeen annostelu esimerkiksi 30 kissalle, saatika 100 kissalle, on aika mahdotonta. Sisäloistartunnat, silmätulehdukset, tartuntataudit, suolisto-oireet ja hoitamattomat hammasongelmat ovat populaatioissa erittäin yleisiä.

Tällaisia kissapopulaatioita löytyy joka kunnasta. Ja valitettavasti ei-toivottuja kissoja syntyy koko ajan lisää. Kuvittele, jos jokaisessa Suomen kunnassa olisi vähintään yksi koirapopulaatio, jossa olisi 20-100 sairasta koiraa, jotka eläisivät oman onnensa nojassa? Niin. Sellaista ei pysty edes kuvittelemaan, koska koiran elämällä on arvoa. Koirahan on ihmisen paras kaveri. Koira tarvitsee ihmistä.

Se, että Suomessa on näin valtavasti kissapopulaatioita, todistaa sen, ettei kissalla ole oikeaa lemmikin arvoa. Suomessa jyllää kissakriisi.

Eri eläinsuojeluyhdistysten välillä vallitsee eriäviä mielipiteitä sen suhteen, miten populaatiokissojen ja villiintyneiden kissojen kanssa tulisi toimia. Joissakin eläinsuojeluyhdistyksissä villiintyneet kissat lopetetaan. Joissakin yhdistyksissä ei ole resursseja tai ymmärrystä auttaa populaatiokissoja.

Luonnon armoilla eläneet populaatiokissat eivät ole juuri koskaan käsiteltävissä, koska ne eivät ole tottuneet ihmiseen, vaikka ihminen onkin se, joka jättää niille ruokaa. Luottamus pitää rakentaa nollasta.

Me Dewi ry:ssä autamme parhaamme mukaan jokaista loukuttamaamme kissaa. Hoidamme kissoja eettisesti niin pitkälle kun voimme ja annamme niille aikaa ja tilaa sijaiskodeissa, joissa kissat voivat elää kotiolosuhteissa. Ohjeistamme ja autamme aktiivisesti sijaiskoteja ja etsimme kissoille vastuulliset loppuelämän kodit.

Toisinaan saamme kritiikkiä siitä, että miksi esimerkiksi hoidamme suurempia terveysongelmia, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt, munuaisvaivat, diabetes ja pentujen hammasongelmat, kun voisimme vain lopettaa kissan ja auttaa samalla rahalla 1-3 perustervettä kissaa. Yhdistyksen päätavoitteena ei ole kuitenkaan “pelastaa” mahdollisimman montaa kissaa, vaan parantaa kissojen arvoa ja asemaa Suomessa auttamalla mahdollisimman montaa kissaa. Olemme vastuussa niistä kissoista, jotka ovat hoidossamme, emmekä voi ottaa harteillemme koko Suomen kissakriisiä. 

Dewi ry:n hallitus haluaa kiittää kaikkia Dewin vapaaehtoisia ja Dewiltä kissan adoptoineita: te olette mukana parantamassa kissan arvoa ja asemaa. Kiitos, että annatte kissoille mahdollisuuden ja aikaa. Kissan luottamusta ei saada, se ansaitaan.

Niin kauan, kun ei-toivottuja kissoja tapetaan, kun kissojen hyvinvoinnista ei huolehdita ja kun kissapopulaatioita pääsee syntymään, kissalla ei ole oikeaa lemmikin arvoa.

- Linda, Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tiedottaja

Kissapopulaation synnystä

Sitä luulee, että kissapopulaatioita on vain jossain syrjäseuduilla. Niin korvessa, että ihmekös, että kissat ovat päässeet lisääntymään hallitsemattomasti. Että kun kissoja alkaa olla kourallinen kasassa, saatika kymmenittäin tai jopa sadan kissan verran, niin kukaan ei ole puuttumassa. Näin minä ajattelin.

Harvemmin kuitenkaan kissapopulaatio elelee siten, etteikö kukaan ihmisistä tietäisi siitä. Usein joku alkaa ruokkia kissoja, kun tajuaa jossain lähistöllä pyörivän kissoja. Tai joskus populaatio löytyy omasta pihapiiristä: ensin sitä on ruokkinut vain yhtä kissaa, ja ruuan perässä pihapiiriin alkaa ilmestyä koko ajan enemmän kissoja. Kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, ja kohta kissoja on kymmenittäin. Klassinen tarina populaation alulle on myös emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta sisätiloihin, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja vain ruokkimalla niitä.

Me Dewillä emme pelasta kissoja, vaikka mielestämme jokaisella kissalla on väliä. Me pyrimme vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, hoitamaan populaatioita ja työskentelemään erityisesti arkojen kissojen kanssa. Kissa kun on yleensä arka siksi, ettei se ole aikaisemmin ollut tekemisissä ihmisten kanssa tai siksi, että sillä on ihmisistä negatiivisia kokemuksia. Kissan arkuus ei siten ole missään nimessä sen vika, vaan täysin ymmärrettävä reaktio.

Dewi auttaa ratkaisemaan kissaongelmia ja tuemme populaation ruokkijaa – vaikka useimmiten ruokkija olisikin saanut ottaa meihin yhteyttä jo aikaisemminkin. Pyrimme ehkäisemään populaation synnyn ja ehkäisemään kissojen kärsimyksiä. Ja koska Dewin tavoite on vaikuttaa kissakriisin lähtökohtaan, yhdistyksemme luovuttaa kissat hyvin hoidettuina ja sellaisille omistajille, jotka varmasti sitoutuvat uuteen perheenjäseneensä. Näin ollen luovutetut kissat eivät pääse muodostamaan uutta eläinsuojelullista ongelmaa.

Populaation loukuttaminen ja hoitaminen on pitkäjänteistä työtä. Vaikka tietenkin olisi kauhean kivaa ottaa kaikki sata kissaa samaan aikaan mukaan. Mutta näin se ei toimi. Voimme ottaa kissoja sen mukaan, miten paljon meillä on vapaita sijaiskoteja ja resursseja. Jokainen kissa käytetään vähintään kahdesti lääkärissä: ensin leikattavana ja rokotettavana, sitten vielä tehosterokotettavana. Lisäksi valitettavan usein pelkästään luonnossa eläneellä kissalla on syntynyt muitakin eläinlääkärillisiä ongelmia, joiden takia tarvitaan lääkäriä ja lääkkeitä. Ja kaiken tämän lisäksi varoja tietenkin kuluu ruokiin, hiekkaan ja madotuksiin.

Ihannetilanne olisi se, että kissapopulaatioita ei pääsisi syntymään. Todenmukaisempi toive puolestaan olisi se, että populaatioiden syntyyn ja kasvuun puututtaisiin aikaisemmin.

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana loukuttamassa. Ajoin paikalle navigaattorin turvin. Navin näyttäessä, että kohteeseen on noin kilometri matkaa, olin vielä asfalttitiellä omakotitaloalueella. Sellaisella alueella, jossa talojen välissä oli vain se 5-10 metriä. Ja kun käännyin tielle, jonka varrella kohtaisisin muita aktiivejamme, ohitin vielä 10 taloa ennen kohtaamispaikkaamme.

Seisoin mäennyppylällä ja laskin vilistäviä kissoja. Koko ajan vähintään 10 oli näkökentälläni, keskimäärin 20 kissaa. Lähistöllä ja lähimetsässä olisi kymmeniä kissoja lisää. Katsoin uuden karheaa omakotitaloa, joka oli kivenheiton matkan päässä. Varmasti jokainen asukas kilometrin säteeltä oli tietoinen tästä kissaongelmasta, mutta näkemäni talo oli sellaisella otollisella paikalla, että sieltä varmasti nähtiin kissoja kuljeksimassa joka ikinen päivä. Joka kerta, kun istuttiin olohuoneen sohvalle. Joka kerta, kun istuttiin keittiön pöydän ääreen aamukahville, päivälliselle, iltapalalle. Ja varmasti leikkaamattomat kissat olivat käyneet heidän pihallaan merkkaamassa reviiriään.

Niin minä olen tätä sumplinut paljon päässäni. Että miksi ihmiset eivät ota yhteyttä eläinsuojeluun aikaisemmin, kun näkevät kissapopulaation? Ehkä heitä ei vain kiinnosta. Tai he pelkäävät kissojen joutuvan lopetettavaksi. Usein syynä on varmasti se, ettei haluta puuttua, koska pelätään, että jää kiinni ilmoituksen tekemisestä ja sitten syntyisi eripuraa naapurin kanssa. Tällaisen ilmoituksen voi kuitenkin tehdä ihan turvallisin mielin: ilmoittajan tietoja ei luovuteta ilmoituksen kohteelle. Minä itse puolestaan pelkään sitä, että kissalaumoista tietävät ihmiset luulevat kissojen voivan ihan hyvin.

Me Dewillä emme lopeta kissoja kuin vain terveydellisistä syistä. Ja silloinkin olemme varmoja, että joko kissaa ei voida auttaa mitenkään muuten tai sen toipumisaika esim. leikkauksesta olisi tuskallinen ja epävarma.

Tällä hetkellä meillä on työn alla muun muassa yksi populaatioprojekti, jonka hoitamiseen meiltä kulunee 2-3 vuotta. Miten paljon parempi alkutilanne olisi ollutkaan, jos tästä kissalaumasta olisi joku ilmoittanut eteenpäin aikaisemmin. 10 kissan populaation olisimme hoitaneet yhdellä loukutuskerralla. Alle 40 kissan populaatiokin olisi ollut vielä melko lyhyessä ajassa hoidettava. Mutta sen sijaan, että kissat ovat eläneet ja lisääntyneet vuosikausien ajan, niiden terveys reistailee myös sisäsiittoisuuden takia. 

Pentuja, joiden suolistot eivät ole kehittyneet. Oireina ripulia, ummetusta, vatsan turpoamista ja kuivumista. Pahimmillaan aikuisia kissoja, joiden selkäranka on luutunut väärästä kohtaa sisäsiittoisuuden takia aiheuttaen sen, ettei kissa taivu pesemään itseään eikä se pysty kunnolla juoksemaan. Tavallisimmin aikuisia kissoja, joilla on ollut heikko ravinto, huono suuhygienia ja tartuntatauteja. Kissoja, joilla kaliki on vienyt suun niin huonoon kuntoon, että useita hampaita joudutaan poistamaan useita – pahimmissa tapauksissa edes kaikkien hampaiden poisto ei tekisi kissan suusta varmuudella kivutonta ja kissa on parempi päästää aurinkoisille hiirestysmaille.

Auta kissoja ja ilmoita näkemisestäsi:

• Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry
• Suomen Löytöeläinten kummit ry
• Turun Eläinsuojeluyhdistys ry
• Turun kaupungin valvontaeläinlääkäri, jonka alueeseen kuuluvat myös Naantali, Raisio ja Rusko
• Oman alueesi valvontaeläinlääkärin yhteystiedot löydät nopeasti googlaamalla

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja

Operaatio Myllymäen kissat

Uudenkaupungin Myllymäen kissapopulaatio ei ollut kenenkään ongelma. Vuosien vatvomisen jälkeen paikalliset ihmiset päättivät puuttua asiaan. Kodittomien kissojen populaatio aivan kaupungin keskustan liepeillä saatiin poistettua vapaaehtoisten ihmisten panoksen ansiosta.

Myllymäki sijaitsee aivan Uudenkaupungin ydinkeskustan vieressä.

Myllymäki sijaitsee Uudenkaupungin keskustassa. Mäen päällä sijaitseva puisto on saanut nimensä siellä sijaitsevien tuulimyllyjen mukaan. Puistoa reunustaa kauniit vanhat puutalot, ja kesäisin siellä kukkivat kauniit istutukset. Puiston laidalla asusteli talvella 2011 myös noin 20 kodittoman kissan populaatio. Kissamäärä oli vaihdellut radikaalisti, kesän pentueet kasvattivat populaatiota, mutta talven pakkaset taas verottivat sitä. Osa menneiden kesien pennuista oli päässyt pois puistosta, kun paikalliset ihmiset ovat käyneet poimimassa pentuja omikseen. Kissoja oli hävinnyt säännöllisesti myös luonnollisen poistuman kautta. Suojaa alueella eläville kissoille tarjosivat rakennusten kivijalat ja ullakot.

Kissat hakivat suojaa talvipakkasilta muun muassa avonaisilta vinteiltä.

Mäellä oli asunut kissoja jo useamman vuoden ajan, ja ongelmaa oli puitu paikallislehteä myöden. Mikään taho ei kuitenkaan kokenut asiakseen puuttua kissojen askeettisiin asuinoloihin ja holtittomaan lisääntymiseen. Vuoden 2011 alussa liikehdintä Myllymäen ja kaikkien Vakka-Suomen eläinten puolesta alkoi. Laitilan ja Uudenkaupungin aktiiviset eläinihmiset päättivät perustaa alueelle uuden yhdistyksen, Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Vsesy:n. Sen ensimmäiseksi tavoitteeksi kirjattiin Myllymäen tyhjentäminen sisäsiittoisesta populaatiosta.

Yksi Myllymäen kissoista sai nimekseen Toope Raitanen.

Vastaperustettu yhdistys ei kuitenkaan kyennyt näin isoon projektiin yksin. Loukutus, kissojen sijoitus, eläinlääkärimaksut ja mahdolliset lopetuskulut vaativat sekä vapaaehtoisia että rahavaroja. Kevään kiimojen ja kissatappeluiden häämöttäessä lähitulevaisuudessa, Dewi päätti lähteä mukaan projektiin. Toisen yhdistyksen tuelle oli tarvetta myös sijoituspaikkojen vuoksi, sillä alueen löytöeläimiä vastaanottanut taho ei ottanut vastaan villiintyneitä populaatioiden kasvatteja. Ainainen sijaiskotipula vaivasi myös Vakka-Suomessa, sillä arkojen hoidokkien ottajia ei ollut jonoksi asti. Käytännössä katsoen tämä valitettavasti johti siihen, että sijaiskotipaikkojen täyttyessä oli jäljelle jääneiden kissojen kohtalo joutua kissojen taivaaseen.

Halla-kissa pelokkaana loukussa jouduttuaan sinne ruuan houkuttelemana.

Lokakuussa 2011 projekti saatiin lopulta päätökseen. Myllymäeltä loukutettiin ja otettiin kiinni projektin aikana yhteensä 35 kissaa, joista 23 päätyi Dewille Turkuun. Lopullinen kissaluku nousi hurjasti talven lukemista, sillä kesän mukana tulivat myös uudet pennut. Projektin aikana jouduttiin lopettamaan vain neljä kissaa, joista yksi oli pahoin loukkaantunut pentu. Lisäksi Dewille tulleista pennuista Aurinkotuuli ja Päivyt joutuivat autuaimmille metsästysmaille pahan, perinnöllisen sydänvian vuoksi.

Kaverukset Lenora ja Parsifal, jotka menivät peräkkäin samaan loukkuun ja pääsivät vielä yhteiseen sijaiskotiin.
Molemmat kissat saivat omat kodit.

Kaikki yhdistyksellä kotia etsineet ”myllymäkeläiset” saivat loppuelämän kodit. Näistä ”villeistä” kissoista tuli tavallisia, kesyjä kotikissoja, vaikka osalla kesyyntyminen kestikin toisia pidempään. Tämäkin projekti osaltaan todisti sitä, että kissat näistä populaatioista eivät aina ole ns. ”menetettyjä tapauksia”, vaan monista saa kärsivällisyydellä ja hyvällä hoidolla kesytettyä rakkaan lemmikin.

Teksti on julkaistu alunperin Dewi ry:n nettisivuilla vuonna 2012.