1. heinäkuuta 2021

Kannanotto Aluehallintoviraston julkaisuun 114/2021

Aluehallintovirasto on julkaissut ohjeen 114/2021 “Kissapopulaation hävittämisen hallintomenettely kunnallisessa viranomaisessa”. Jo itse otsikko kertoo karua kieltä niistä asenteista, joita vastaan Dewikin on taistellut 20 vuotta. Puhutaan “hävittämisestä” sen sijaan, että voitaisiin puhua vaikkapa hoitamisesta.

On hyvä, että virallisella taholla on herätty kissakriisiin ja koetettu kehittää ratkaisuja. Ohjeessa on kuitenkin monia virheitä ja kissoille vahingollisia kohtia. Julkaisussa puhutaan virheellisesti villikissoista, vaikka Suomessa ei sellaisia ole. Villikissa (esim. Felis silvestris) on oma lajinsa, ja Suomesta löytyy villiintyneitä lemmikkikissoja (Felis catus), jotka ovat päässeet villiintymään ihmisten välinpitämättömyyden takia.

AVI:n julkaisu on myös hyvin ristiriitainen, sillä samassa ohjeistuksessa puhutaan sekä siitä, miten sairaita kissapopulaatiot ovat, että siitä, miten kissa menestyy luonnossa. Ilman ihmisen apua noin puolet luontoon syntyneistä kissoista (Felis catus) kuolee ensimmäisen elinvuoden aikana.¹²³ Mikäli kissa (Felis catus) selviää pentuajasta, sen elinikäodote on silti alle kaksi vuotta, jos kissa elää täysin ilman ihmisen apua.⁴ Suomessa kissapopulaatioista löydetään jatkuvasti yli 2-vuotiaita kissoja (Felis catus), sillä usein populaatiokissoilla on ruokkija tai ruokkijoita, ja kissat saavat suojaa ulkorakennuksista.

Julkaisu ei huomioi sitä, miten valvomatta ulkoilevat kissat altistuvat suurilta osin samoille sairauksille ja riskeille kuin mitä populaatiokissat. Sen sijaan julkaisussa kehotetaan loukuttamaan populaatiokissoja kohtalaisen lyhyen ajan sisään, jotta valvomatta ulkoilevia kissoja ei jouduta pitämään liian kauaa "suljettuna sisätiloihin".


Leni, Dewiltä adoptoitu, entinen villiintynyt populaatiokissa

Raha vai itseisarvo

“Kissat ovat rahalliselta arvoltaan vähäisiä ja niiden hoitamisesta koituu kustannuksia. Mikäli kissa ei ole terve, kissan laajamittainen sairauden hoito ei tyypillisesti ole tarkoituksenmukaista.”

Aluehallintoviraston julkaisussa kissan arvo nähdään vain rahallisen mittarin kautta, eikä elämällä ole lainkaan itseisarvoa. Meidän näkökulmastamme tämä on täysin väärä lähestymistapa. Kissaa ei missään tapauksessa tule jättää hoitamatta vain siksi, että sen hoito maksaa tai siksi että edelleen osan mielestä 20€ on kissasta sopiva summa.

Niin kauan kuin valtio ja kunnat eivät hoida villiintyneiden kissojen hoitokuluja, päätösvaltaa siitä, kuinka arvokkaita kissat ovat ja kuinka paljon yksittäisiin kissoihin laitetaan rahaa tulee olla hoitokulut maksavalla taholla. Se taho on yleensä eläinsuojeluyhdistys, vaikka kissat otettaisiin vastaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. 

Ohjeistus selkeästi nimittäin puhuu myös siitä, että viranomaisten omat resurssit eivät riitä, vaan apuun kannattaa ottaa eläinsuojeluyhdistykset. Tämä on yksi julkaisun harvoista positiivisista asioista: yhteistyön lisäämiseen kannustaminen.

Fella la Mowers, populaatiokissa, joka on loukutettu 6-7 viikkoa sitten ja jota ei voi enää kutsua villiintyneeksi. Fella leikkii ihmisen kanssa ja syö ruokaa, vaikka ihmisen käsi olisi ruokakipon vieressä.

Kriteerit kissan hengelle ja kaikille muille kissoille sen ympärillä

Materiaalissa määritetään mm. millaisilla kriteereillä yksittäiset kissat voidaan "säästää" ja myös mistä syistä koko populaatio tulee lopettaa.

Julkaisun mukaan "yksittäisen kissan tulee olla käsiteltävissä ja riittävän terve". Missään ei kuitenkaan määritellä, mitä tarkoittaa käsiteltävissä ja riittävän terve. Täysin kesy sylikissakin voi olla mahdoton käsitellä esim. eläinlääkärissä, ja toisaalta eläinsuojeluyhdistyksillä on jakaa tuhansittain kertomuksia siitä, kuinka villiintyneestä kissasta kuoriutuu silitettävä kissa.

Arviolta jopa 70% kaikista kissoista, ei siis vain villiintyneistä populaatiokissoista, kärsii elämänsä aikana hammasongelmista. Koituuko siis kolmen hampaan poisto 4-vuotiaan populaatiokissan kohtaloksi, kun samaan aikaan 3-vuotias rotukissa omistaa enää puolet hampaistaan?

Populaatioiden kohdalla AVI suosittelee mm. lopettamaan kissapopulaation kaikki kissat, jos populaatiossa on tavattu FIV- tai FeLV-positiivinen kissa, sen sijaan, että ohjestettaisiin tahoja testauttamaan kissoja. Ilmeisesti AVI näkee rahan tuhlauksena sen, että kaikki yksilöt testattaisiin ja seulottaisiin.

Dewi ry testauttaa kaikki yhdistykselle tulevat kissat FIV:n ja FeLV:n varalta ja maksamme tästä 24-31€ per kissa. Dewillä ei ole todettu ainakaan 12 vuoteen yhtäkään FeLV-positiivista kissaa, FIV-positiivisia kissoja on ollu kaksi viimeisen kolmen vuoden aikana, eivätkä ne ole tulleet edes samalta paikkakunnalta.

Me emme lopeta FIV- tai FeLV-positiivisia kissoja, koska sisäkissoina yksin tai kaverinaan toinen FIV/FeLV-positiivinen kissa, ne eivät levitä tautia eteenpäin. Ja kun kissa on hyvin hoidettu, FIV ei välttämättä lyhennä kissan elinikää ollenkaan. 

Lumo von Lojo ja Kaino, Dewiltä adoptoidut, entiset villiintyneet populaatiokissat. Lumo adoptoitiin ensin, ja myöhemmin hoitoon tullut sijaiskissa Kaino jäi myös pysyväksi perheenjäseneksi.

Kissan kokema stressi

Kun puhutaan villiintyneistä kissoista, monesti vedotaan myös niiden kokemaan stressiin ja siitä johtuvaan kärsimykseen. Olemme eri mieltä ohjeen kohdasta: "Pelokkaan ja käsittelyyn tottumattoman kissan tutkiminen, kuljettaminen ja hoito aiheuttaa sille turhaa ja pitkittynyttä kärsimystä."

Luonnollisesti kissan kuljettaminen ja tutkiminen eläinlääkärissä luo stressiä. Kyse on kuitenkin lyhytaikaisesta stressistä, josta kissa toipuu tunneissa. Myös täysin kesy kotikissa voi stressaantua näistä asioista suunnattomasti. Kukaan ei kuitenkaan ehdota, että tällainen kotikissa jäisi rokottamatta tai sitä ei vietäisi eläinlääkärin hoitoon, kun se sitä tarvitsee. 

Dewillä aina pitkäaikaisessa sairaanhoidossa arvioidaan tilanne myös stressin kannalta, mutta kokemus on opettanut, että esim. hammashoidot eivät lisää keskimäärin kissan kokemaa stressiä enempää pelokkailla kissoilla kuin kesymmillä lajitovereilla. Yleensä kissa ottaakin kesyyntymisessä harppauksia eteenpäin, kun se ei ole enää kivuissa esimerkiksi hammasongelmien takia.

Kun pelokas ja arka kissa sijoitetaan oikeanlaiseen ympäristöön, sen kokema stressi laukeaa yleensä alle vuorokaudessa kiinniotosta ja kissa alkaa toimittaa normaalisti perustoimia: syödä, käydä hiekkalaatikolla ja liikkua tilassa, kun se on yksin. Stressaantuneena kissa ei pysty syömään, joten se on hyvä mittari tähän.

Perushoito - ruuan antaminen ja vessan siivoaminen - eivät tällaisessa ympäristössä aiheuta “turhaa kärsimystä” kissalle. Lyhytaikaisella stressillä saavutetaan pitkäaikaista hyötyä, kun pelokkaan kissan kanssa toimitaan kissan ehdoilla, eikä aiheuteta sille esim. turhalla pakkokäsittelyllä lisästressiä. Kissa rentoutuu ja pystyy ensin viettämään aikaa, leikkimään ja nukkumaan samassa tilassa ihmisen kanssa ilman stressiä. Sen jälkeen, sitä mukaan kun luottamussuhde ihmiseen kasvaa, kissan pelokkuuden alta tulevat esiin muut luonteenpiirteet ja sen omat tarpeet liittyen mm. koskettamiseen. Monesti muutaman viikon vaihtelevalla stressillä saavutetaan vuosien rento arki.


Puikko la Letala, Dewilä adoptoitu, entinen villiintynyt populaatiokissa

Vaikuttaako AVI:n ohje kissakriisiin?

AVI:n julkaisu heikentää kissojen tilannetta Suomessa ja osittain voi jopa lisätä viranomaisten kuormaa. Se vaikeuttaa juuri niiden eläinsuojeluyhdistysten työtä, jotka auttavat kiinteistöjen omistajia ratkaisemaan yhteistyöllä villiintyneen kissapopulaation ongelman muilla keinoilla kuin lopettamalla. Moni empii yhteydenottoa eläinsuojeluyhdistykseen, sillä pelkona on kissojen joukkohävitys, koska kissat eivät ole sillä hetkellä käsiteltäviä ja niillä saattaa olla jotain vaivaa.

AVI:n ohjeistus ei siis suinkaan ratkaise kissakriisiä, joka on syntynyt kissan vähäisestä arvostuksesta, vaan suurella todennäköisyydellä pahentaa sitä, kun populaatioista ei lopettamisuhan takia haluta enää ilmoittaa. 

Selkeä kissakriisiin ehkäisyyn vaikuttava asia on julkaisussa esitetty suositus, että  uudelleensijoitettavat kissat ovat tunnistusmerkittyjä sekä leikattuja. Tätähän kaikki Dewiltä eteenpäin lähtevät kissat ovat. Osittain tämän takia Dewillä kissanpentujen luovutusikä on 16 viikkoa, jotta myös pennut lähtevät uusiin koteihin leikattuina.

Dewi aikoo jatkossakin auttaa villiintyneitä kissoja ja käyttää niihin aikaa ja rahaa. Meille jokainen kissa on arvokas. Esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden aikana yhdistykseltä on adoptoitu 370 kissaa, jotka AVI:n mielestä olisi pitänyt hävittää, koska ne ovat alunperin villiintyneitä (populaatio)kissoja. 

- Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n hallitus


Lähteet:

¹ https://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/javma.2003.222.42

² https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12523478/

³ https://www.semanticscholar.org/paper/Evaluation-of-the-effect-of-a-long-term-and-program-Levy-Gale/cfcf78a325e92bd552d51383b8aefb7342235ae5

⁴ https://www.aspca.org/helping-people-pets/shelter-intake-and-surrender/closer-look-community-cats

https://en.wikipedia.org/wiki/Feral_cat

16. kesäkuuta 2021

Kissan eristämisen tärkeys


Kissan eristäminen on tärkeää, kun kissa muuttaa uuteen ympäristöön, ja varsinkin silloin, kun kissa tulee suoraan ulkoa sijaiskotiin. Tässä blogitekstissä kerromme, mitä eristäminen tarkoittaa, miten eristäminen toteutetaan, milloin eristetään, ja miksi niin tehdään.

Meillä Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:ssä eristämisen laiminlyönti on vakava asia, ja sijaiskoti kantaa itse vastuun, jos laiminlyönnin vuoksi esim. sijaiskodin omat kissat sairastuvat.

Mitä tarkoittaa eristäminen?

Eristämisellä tarkoitetaan tilannetta, kun kissan liikkumatilaa rajoitetaan alussa, ja se on täysin erossa asunnon mahdollisista muista eläimistä. Dewin kissa eristetään lähtökohtaisesti aina, kun kissa muuttaa uuteen ympäristöön. Kissa eristetään, kun se tulee sijaiskotiin suoraan populaatiopaikalta, hoitolalta, toisesta sijaiskodista tai vanhasta kodista. 

Ainoastaan silloin eristämistä ei välttämättä tarvita, kun kissa on täysin kesy eikä stressaannu muutoksista JA kun asunnossa ei ole muita eläimiä. Tosin täysin käsikesy ja ihmisrakas kissakin voi muutoksen myötä stressaantua aluksi, jolloin eristäminen on silloinkin tärkeää. Siksi ohjeistammekin jokaista kissan adoptoijaa ensiksi eristämään uuden tulokkaan, jotta kotiutuminen ja asunnon muihin eläimiin tutustuminen sujuisi mahdollisimman hyvin.

Mitä tarkoittaa täyseristys?

Täyseristys tehdään silloin, kun kissa tulee suoraan ulkoa sijaiskotiin tai kun tiedetään, että kissalla on jokin tartuntauti. On oleellista pestä kädet aina, kun eristystilasta poistutaan, ja ettei eläimiä käsitellä perätysten täyseristyksen aikana ilman, että kädet pestään välissä. Eristysaikana myöskään tekstiilejä, kuten pyyheitä tai tyynyjä ei tule siirtää tilojen välillä ilman, että niitä pestään välillä. Myöskin ruoka- ja juomakupit ovat eristyksessä olevalla omat ja kuppeja ei vaihdeta keskenään ilman huolellista pesua.

Mihin eristetään?

Ulkoa ja hoitolalta tulevan kissan kohdalla Dewi suosittelee aina eristämistä kylpyhuoneeseen tilan pestävyyden vuoksi. Muutto on aina kissalle stressi, ja stressi saattaa oireilla ohipissailuilla. Kuitenkin joissain sijaiskodeissa kylpyhuone on sen verran pienempi, että jos oletus eristyksen pituudesta on pitkä, eristystilana voidaan käyttää muuta tilaa. Eristystilan on kuitenkin hyvä olla sen kokoinen, että sinne saa mahtumaan kissanvessan, ruokakipot ja piilopaikkoja.

Miten eristetään?

Helpoiten kissalle saadaan luotua turvallisuuden tunnetta rajaamalla se pienehköön tilaan. (Huom: 22 neliöinen yksiö on jo aivan liian iso tila.) Tilassa tulee olla perustarpeet (vessa ja ruokaa) sekä piilopaikkoja. Pienessä tilassa kissa uskaltaa lähteä liikkeelle nopeammin ja pystyy näin tehokkaammin toteamaan paikan turvalliseksi, kun ihminen ei ole siellä.

Kuljetusboksin tai kangaspesän voi jättää kissalle piilopaikaksi, mutta myös lavuaarikaapin alunen tai pesukoneen taus ovat hyviä piilopaikkoja kissan näkökulmasta. Oleellista on, että ainoana piilopaikkana ei ole katettu vessa, ettei kissan tarvitse kököttää ulosteiden keskellä.

Tilan tulisi olla sellainen, ettei ihminen käy siellä jatkuvasti eikä viivy siellä pidempiä aikoja. Jos tila on kylpyhuone, kannattaa miettiä, onko pakko päästä suihkuun tai pestä pyykkiä heti seuraavana aamuna kissan saapumisesta vai voiko se odottaa hieman pidempään, varsinkin jos kissa ei ole syönyt.

Eristys on myös hyvä paikka seurata kissan syömistä ja kissa löytää ruokakupin takuulla. Jos kissa on todella stressaantunut, se voi näännyttää itsensä.

Kuinka pitkään eristetään?

Kuinka pitkään kissaa eristetään riippuu siitä, mitkä ovat kissan lähtökohdat ja onko asunnossa ennestään kissoja. 

          1. Kissa tulee ulkoa/hoitolalta eikä sijaiskodissa ole muita eläimiä

Ulkoa tai häkkioloista tuleva kissa on erittäin peloissaan uudesta tilanteesta, eikä se välttämättä osaa käydä hiekkalaatikolla, tai se saattaa paastota. Eristystä voidaan alkaa purkaa siinä kohtaa, kun kissa syö, pissaa ja kakkaa normaalisti, on saanut ensimmäisen matokuurin eikä se ripuloi.

          2. Kissa tulee ulkoa/hoitolalta ja sijaiskodissa on muita eläimiä

Ulkoa tai häkkioloista tuleva kissa on erittäin peloissaan uudesta tilanteesta, eikä se välttämättä osaa käydä hiekkalaatikolla, tai se saattaa paastota. Jos sijaiskodissa on jo ennestään muita eläimiä, eristystä jatketaan, kunnes kissa on käynyt ensimmäisen kerran eläinlääkärissä, saanut ensimmäisen rokotteen ja toipunut käynnistä viikon. Tässä kohtaa voidaan aloittaa tutustuttaminen hajujen vaihdolla edeten näkökontaktiin kissojen reaktioita kuunnellen.

          3. Hoidettu kissa tulee toisesta sijaiskodista eikä sijaiskodissa ole muita eläimiä

Tällaisessa tilanteessa kissa on käynyt jo eläinlääkärissä, siltä on testattu FIV/FeLV, ja se on saanut tarvittavat tehosterokotteet. Jos kissalla on ripulia, oireilun taustasyistä suljetaan pois sisäloiset ja tartuntataudit. Kissa pidetään eristyksissä, kunnes se on rentoutunut sen verran, että se alkaa syödä ja käydä vessassa. Sen jälkeen oven voi jättää raolleen illalla niin, että kissa pääsee tutustumaan uuteen paikkaan. 

          4. Hoidettu kissa tulee toisesta sijaiskodista/hätämajoituksesta ja sijaiskodissa on muita eläimiä

Kissa on tässä kohtaa käynyt jo eläinlääkärissä, siltä on testattu FIV/FeLV, ja se on saanut tarvittavat tehosterokotteet. Jos kissalla on ripulia, oireilun taustasyistä suljetaan pois sisäloiset ja tartuntataudit. Eläimiä eristetään toisistaan, kunnes tullut kissa syö kunnolla ja käy vessassa. Tässä kohtaa voidaan aloittaa tutustuttaminen hajujen vaihdolla edeten näkökontaktiin kissojen reaktioita kuunnellen.

Miksi eristetään?

Pääsyitä eristämiseen on neljä; stressi, sisäsiisteys, tartuntataudit ja eläinten väliset konfliktit.

          1. Stressi

Muutto paikasta toiseen on kissalle stressi, stressin määrä vain vaihtelee kissayksilöiden välillä. Osa kissoista oirehtii stressistä syömättömyydellä tai pissailemalla vääriin paikkoihin. Täysin kesylle kissallekin muutto voi olla sen verran stressaava, ettei se syö heti kunnolla.

Kissalle, joka tulee ulkoa ja/tai joka ei luota ihmiseen, muutto uuteen ympäristöön ja vieraiden ihmisten luokse on valtava stressitekijä. Sijaiskodin ensimmäinen tehtävä onkin tehdä uudesta tilanteesta kissalle siedettävä ja sellainen, että kissan stressitasot lähtevät laskemaan.

          2. Sisäsiisteys

Osa populaatiokissoista, ovat ne sitten ulko- tai sisäpopulaatiosta, ei ole koskaan nähnyt kissanvessaa tavallisella sisällöllä. Kissa on saattanut tehdä tarpeensa aina ulos tai esim. vatiin, jossa on sanomalehtisilppua. Vaikka suurin osa aikuisista kissoista tajuaa heti vessalaatikon tarkoituksen tulee välillä vastaan kissoja, joille vessalaatikon löytäminen vie aikaa.
Pentujen kohdalla riski siihen, että tarpeet ovat muualla kuin laatikossa on suurempi.
Oman lukunsa aiheuttavat ripuloivat kissat. Ohipissojen ja -kakkojen paikallistaminen ja siivoaminen onnistuu paljon helpommin kylpyhuoneen lattialta kuin esimerkiksi olohuoneen nukkamatolta.

          3. Tartuntataudit

Populaatiokissoilla on enemmän ja vähemmän tartuntatauteja, joista osat leviävät erittäin helposti ja osa taas hyvinkin heikosti.  Eristyksellä ei saada kaikkia taudinaiheuttajia pysäytettyä, kissarutto esim. kulkee hyvin tehokkaasti ihmisten mukana ja osan, kuten FIV-viruksen leviämisen, eristys pysäyttää kokonaan. Eristyksen lisäksi onkin tärkeää pitää kaikkien asunnossa olevien kissojen rokotteet kissaflunssien ja kissaruton osalta ajan tasalla ja huolehtia tehosterokotteista huolella.

Jos kissa oireilee (ripuloi, yskii, sen silmät rähmivät, tai se on räkäinen) eristystä ei pureta ennen kuin oireilu on loppunut tai kissasta on otettu asianmukaiset laboratorionäytteet ja niiden tulokset on saatu. Jos kissalla todetaan jokin lääkehoidolla hoidettava tartuntatauti, se hoidetaan ennen eristyksen purkamista.

Eristys helpottaa sijaiskodin elämää eniten silloin, kun kissalla todetaan tartuntatauti, joka jää elämään pinnoille ja jonka vuoksi kaikki pinnat, mihin kissa tai sen karvat ovat voineet koskea, täytyy desinfioida.

          4. Eläinten väliset konfliktit

Yksi syy, miksi kissoja palaa yhdistyksille ja miksi kissat joutuvat vaihtamaan sijaiskotia, ovat eläinten väliset konfliktit. Parhaimmassa tapauksessa kissat eivät ole moksiskaan toisistaan vaan kohtelevat toisiaan kuin olisivat olleet erossa olleet parhaat kaverukset. Pahimmillaan meillä on yksi tai useampi pahasti loukkaantunut kissa ja verillä oleva ihminen, joka on mennyt väliin, ja kissojen välit ovat pilalla ikuisesti. 

Yllättävä uuden kissan tuleminen reviirille nostaa kuitenkin lähes poikkeuksetta kissojen stressitasoja. Se voi johtaa siihen, että yksi tai useampi kissoista ei syö, panttaa tarpeitaan tai/ja kyhjöttää jossain nurkassa tekeytyen mahdollisimman pieneksi. Kun ensin eristämme kissat toisistaan ja sen jälkeen alamme totuttaa niitä rauhallisesti toisiinsa, on todennäköisempää, että vältymme niiden välisiltä konflikteilta.

Hyviä ohjeita tutustuttamiseen: 

- Mira, Dewi ry:n varapuheenjohtaja, adoptio- ja somevastaava

26. toukokuuta 2021

Ihmisen toiminnalla on suuri vaikutus kissan mahdollisuuksiin ilmaista tunteitaan

Kissa, ihmisen paras ystävä, osa 4

Ihmisen toiminta voi rajoittaa kissan luontaista kommunikointia tai pahimmillaan estää sen kokonaan. Toisinaan kissa kyllä yrittää kommunikoida meille parhaansa mukaan, mutta me emme vain hoksaa sitä, ennen kuin on liian myöhäistä. Kissan luontaista kommunikointia rajoittavat tai sen jopa kokonaan estävät tekijät saattavat pahimmillaan johtaa sekä fyysisiin että henkisiin hyvinvointiongelmiin.


Ulkomuotojalostus saattaa rajoittaa kissan mahdollisuuksia kommunikoida ja ilmaista tunteitaan kasvojen ilmeillä. Brakykefaalisen scottish fold -kissan (kuvassa) neutraali perusilme muistuttaa niin voimakkaasti kipuilmettä, että sitä voi olla vaikea erottaa todellisesta kipuilmeestä.


Ulkomuotojalostuksen monet kasvot

Ihminen on harjoittamansa ulkomuotojalostuksen myötä vaikuttanut voimakkaasti kissojen ja koirien anatomiaan ja rakenteeseen.

Ulkomuotojalostuksen aiheuttamien anatomisten ja rakenteellisten muutosten tiedetään hankaloittavan koirien välistä kommunikaatiota: tavanomaisesta poikkeavat kasvot ja korvat rajoittavat eläimen mahdollisuuksia ilmaista tunteitaan ja koira saattaa antaa itsestään ja tunnetiloistaan lajitoverilleen tahattomasti väärää kuvaa. Myös tavanomaista lyhyempi häntä rajoittaa koiran mahdollisuuksia kommunikoida ja ilmaista tunteitaan. Myös pitkä, esimerkiksi suun, silmät tai jalat peittävä turkki saattaa heikentää koiran mahdollisuuksia sekä tunteidensa ilmaisuun, että lajitovereidensa eleiden havainnointiin ja tulkintaan.

Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös kissoilla: kallon ja kuonon ääripiirteet voivat terveysongelmien lisäksi myös heikentää eläimen kykyä kommunikoida ja ilmaista itseään kasvon ilmeillä. Esimerkiksi brakykefaalisilla, eli lyhytkalloisilla, kissoilla on havaittu olevan kasvoillaan kipuilmettä muistuttava neutraali perusilme. Etenkin scottish fold -kissojen kipuilmettä muistuttavat perusilmeet ovat merkittäviä jopa sellaisiin maatiaiskissoihin verrattuna, joiden tiedetään kärsivän kivuista. 

Kissan kasvoista löytyy tietyt “kiintopisteet”, jotka vaihtavat paikkaa tunnetilojen ja niihin liittyvien ilmeiden mukaan. Kallonmuodon tiedetään vaikuttavan näiden alueiden sijaintiin. Kissojen kallonmuodoissa esiintyy suuria rotujen välisiä eroja, joten brakykefaaliset rodut eivät välttämättä ole ainoita, joiden kasvojen ilmeisiin kallon muoto vaikuttaa. Brakykefaalisilla kissoilla esiintyy kuitenkin sekä dolio- että mesokefaalisiin, eli pitkällä ja keskimittaisella kallolla varustettuihin, rotuihin verrattuna eniten kipuilmettä muistuttavaa perusilmettä.

Ilmeet, jotka voidaan maatiaiskissojen kohdalla yhdistää melko luotettavasti kipuun, eivät sellaisenaan välttämättä päde muunrotuisiin kissoihin. Kissan kipuilmettä muistuttava neutraali perusilme saattaakin heikentää mahdollisuuksiamme havaita ja tunnistaa kissan todellista kipua. Kissan kipua ei siis välttämättä voikaan luotettavasti arvioida pelkkien kasvon ilmeiden perusteella.

Kissana olemisen aakkoset hukassa

Kissanpennun liian aikaisella vierottamisella ja pentuajan puutteellisella sosiaalistamisella tiedetään olevan negatiivisia vaikutuksia kissan sosiaaliseen kehitykseen, käyttäytymiseen ja kommunikointikykyihin.

Kissa, jolla menee leikki lajitovereidensa kanssa jatkuvasti överiksi, saattaa olla vieroitettu emostaan ja pentuesisaruksistaan liian varhain. Samaan pentueeseen kuuluvat pentuesisarukset muodostavat keskenään “vertaisryhmän”, jonka jäsenet opettelevat yhdessä kissana olemisen aakkosia ja opettavat toisiaan puhumaan kissaa. Tähän kissana olon elämänkouluun kuuluu muun muassa sopivan leikki-intensiteetin oppiminen. Liian rajusta kynsien tai hampaiden käytöstä tulee siskolta tai veljeltä välitön palaute, jonka myötä kissa oppii hallitsemaan voimiaan ja lukemaan lajitovereitansa leikin tiimellyksessä.


Pentuesisarukset opettavat toisilleen kissana olemisen aakkoset. Kissanpennun liian aikainen vierottaminen emostaan ja sisaruksistaan saattaa johtaa sosiaalisten taitojen kehittymisen häiriintymiseen ja konflikteihin sekä ihmisen että lajitovereiden kanssa.

Liian aikaisin vieroitetulla kissalla nämä taidot jäävät oppimatta, jolloin se saattaa esimerkiksi olla leikkiotteissaan toisen kissan näkökulmasta liian raju tai jatkaa toisen niskaan hyppimistä silloinkin, kun toinen on jo ilmaissut halunsa viheltää pelin poikki. Liian aikaisin emostaan ja pentuesisaruksistaan erotettu kissa on siis toisin sanoen sosiaalisesti kömpelö, ei hallitse leikkietikettiä, eikä osaa sen enempää ilmaista itseään kuin tulkita lajitovereidensakaan signaaleja.

Liian aikaisin vierotettu tai orvoksi pentuna jäänyt kissa saattaa kohdistaa leikki- tai “saalisaggressiota” myös ihmiseen. Tällöin kissa saattaa esimerkiksi vaania ohi kulkevaa ihmistä, hyökätä hänen jalkojensa kimppuun tai ilmentää muuta ihmisen kannalta kiusallista ja kivuliastakin saalistuskäyttäytymistä. Myös tylsä ja virikkeetön elämä saattaa johtaa kissan aggressiiviseen leikkikäyttäytymiseen ja ihmisen joutumiseen sen kohteeksi. Lisäksi kissat, joita on leikitetty pentuna kädellä, saattavat jatkaa ihmisen käsien kimppuun hyökkäilyä aikuisenakin.

Kissanpennun huolellisen totuttamisen käsittelyyn ja erilaisiin ihmisiin varhaispentuajan 2-7 ikäviikoille sijoittuvan sosiaalisen herkkyyskauden aikana tiedetään lisäävän kissan myönteistä suhtautumista ihmiseen myöhemmissä elämänvaiheissa sekä parantavan kissan ja ihmisen välisen kiintymyssuhteen muodostumisen todennäköisyyttä.

On siis tärkeää sosiaalistaa kissanpentu huolella ja antaa sen viettää riittävän pitkä aika emonsa ja pentuesisarustensa kanssa. Näin voidaan tarjota kissalle parhaat mahdolliset eväät elämään ja mahdollisuus täyspainoiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä toisten kissojen että ihmisen kanssa.

Kommunikaatio-ongelmat ajavat kissan aggressioon

Kissan silitys- ja rapsutustilanteisiin liittyvä aggressio lienee ilmiönä meille kaikille ainakin jossain määrin tuttu. Puhutaan siis siitä, kun kissa kehrää ensin tyytyväisenä ihmisen rapsutettavana, mutta käykin sitten yhtäkkiä rapsuttavan käden kimppuun. 

Tämän käyttäytymisen taustasyitä ei vielä tunneta kunnolla, mutta tämän hetkisten valistuneiden arvausten mukaan siihen saattaa olla montakin syytä. 

Aluksikin, kissojen välillä on yksilöllisiä eroja siinä, kuinka kauan ne pystyvät ottamaan vastaan silityksiä ja rapsutuksia, ennen kuin ne alkavat tuntua epämukavilta. Lisäksi kissalla saattaa olla kehossaan erityisen herkkiä paikkoja, joihin se ei halua koskettavan. 


Kissan hienovaraisten ilmeiden ja eleiden huomiotta jättäminen saattaa johtaa rapsutustilanteen kärjistymiseen aggressiiviseksi hyökkäämiseksi.

On myös esitetty, että ihmisen suorittama silittäminen ja rapsuttaminen eroaisivat merkittävästi niistä tavoista, jolla kissat pesevät ja nuolevat toisiaan. Kissat nimittäin pesevät toisiaan useimmiten pään ja niskan alueelta. Kissojen väliset kokovartalopesut ovat huomattavasti harvinaisempia. Kissoilla saattaa olla myös oma käsityksensä siitä, kuka saa huoltaa ja paijata ja ketä, eikä ihmisen käsitys asiasta välttämättä käy sen kanssa lainkaan yksiin.

Usein tällaista kissan käyttäytymistä kuulee luonnehdittavan arvaamattomaksi ja äkilliseksi. Kaikkihan oli äsken aivan hyvin, ja sitten kissa vaan yhtäkkiä hyökkää rapsuttajansa kimppuun ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Todellisuudessa kissat turvautuvat aniharvoin ensisijaisesti aggressioon, vaan yrittävät ensin ratkaista tilanteen kaikilla muilla mahdollisilla keinoilla. Useimmiten kissan rapsutustilanteisiin liittyvä ärsyyntyneistyys näkyykin monella tavalla, kuten kehräämisen loppumisena, hännän heiluttamisena, korvien luimuun vetämisenä, pupillien laajenemisena, nykivänä ihona ja hetkellisinä jähmettymisinä. Meiltä nämä hienovaraiset signaalit jäävät helposti huomaamatta, jolloin hyökkäys on kissan ainoa keino päästä pois epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Meille ihmisille tämä näyttäytyy yllättävänä ja äärimmäisenä reaktiona, vaikka on todellisuudessa kaikkea muuta kuin sitä.

On myös esitetty, että kissat, jotka ovat eläneet pentuaikansa vailla ihmiskontakteja, ovat muutoin puutteellisesti sosiaalistettuja tai joilla on huonoja aikaisempia kokemuksia ihmisistä, saattaisivat myös olla keskimääräistä herkempiä reagoimaan silityksiin aggressiolla.  

Ihmisen toiminnalla on suuri vaikutus kissan mahdollisuuksiin viestiä ja ilmaista tunteitaan. Meidän olisikin hyvä opetella tulkitsemaan kissojemme meille välittämiä signaaleja, kuten ilmeitä, eleitä ja ääniä. Lisäksi meidän on ehdottomasti kannettava vastuumme siitä, ettemme tule omalla toiminnallamme, kuten äärimmäisellä ulkomuotojalostuksella tai kissanpentujen liian varhaisella vierottamisella, heikentäneeksi kissan mahdollisuuksia kommunikointiin ja tunteiden ilmaisuun. 

P.S. Testaa täällä,erotatko luovutusikäisen pennun alaikäistä.  

Sari Toivola
Kirjoittaja on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.


Lähteet:

Allaboutpurrs.com (n.d.) Petting-Induced Aggression. https://allaboutpurrs.com/petting-induced-aggression/

Aspca.org (n.d.) Aggression in Cats. https://www.aspca.org/pet-care/cat-care/common-cat-behavior-issues/aggression-cats

Bennett, Valerie, Gourkow, Nadine, Mills, Daniel S., Facial correlates of emotional behaviour in the domestic cat (Felis catus).Behavioural Processes.

http://dx.doi.org/10.1016/j.beproc.2017.03.011 

Catexpert.com - Celia Haddon (n.d.). The petting and biting syndrome

https://www.catexpert.co.uk/?s=petting+and+biting+syndrome

Marina C. Evangelista, Ryota Watanabe, Vivian S. Y. Leung, Beatriz P. Monteiro, Elizabeth O’Toole, Daniel S. J. Pang & Paulo V. Steagall (2019). Facial expressions of pain in cats: the development and validation of a Feline Grimace Scale. Sci Rep 9, 19128 (2019). https://doi.org/10.1038/s41598-019-55693-8

Finka Lauren R., Luna Stelio P. L., Mills Daniel S. & Farnworth Mark J. (2020). The Application of Geometric Morphometrics to Explore Potential Impacts of Anthropocentric Selection on Animals' Ability to Communicate via the Face: The Domestic Cat as a Case Study. Front. Vet. Sci., 21 December 2020. doi.org/10.3389/fvets.2020.606848

Vitale Shreve, K. R. & Udell, M. A. R.. (2015). What’s inside your cat’s head? A review of cat (Felis silvestris catus) cognition research past, present and future. [Article in Press]. Animal Cognition. doi:10.1007/s10071-015-0897-6

Siniscalchi, M., d'Ingeo, S., Minunno, M., & Quaranta, A. (2018). Communication in Dogs. Animals: an open access journal from MDPI, 8(8), 131. https://doi.org/10.3390/ani8080131

Theconversation.com - Lauren Flinka (2021). Cats with round faces and big eyes might be cute, but you can’t tell how they’re feeling – new research. Julkaistu: 6.1.2021. https://theconversation.com/cats-with-round-faces-and-big-eyes-might-be-cute-but-you-cant-tell-how-theyre-feeling-new-research-152637

Vetwest.com.au (2021). Feline Aggression. Julkaistu: 11.2.2021

https://www.vetwest.com.au/news/feline-aggression

6. toukokuuta 2021

Osaavatko kissat tulkita meitä ihmisiä?

Kissa, ihmisen paras ystävä osa 3

Me ihmiset emme loista kyvyillämme tulkita kissojemme ilmeitä ja eleitä, mutta meillä näyttäisi kuitenkin olevan melko hyvät edellytykset tulkita niiden ääniviestejä. Entä miten on kissojen laita, osaavatko ne tulkita meitä? 

Kissan kykyä tulkita ihmisen ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä on tutkittu vielä toistaiseksi verrattain vähän, mutta joitain tiedonmurusia meillä aiheesta kuitenkin jo on.

Omistajan käyttäytyminen ja tunnetilat vaikuttavat kissaan. Kissojen esimerkiksi tiedetään välttelevän vihaisen omistajansa seuraa.

Sormen osoitus ja paljonpuhuva katse

Katsetta on tyypillisesti totuttu pitämään koiran ja ihmisen välisen voimakkaan kiintymyksen ja sanattoman viestinnän ilmentymänä, mutta entä kissat? Onko kissan ja ihmisen välisellä katsekontaktilla merkitystä? Kyllä, ihmisen katseella vaikuttaisi olevan merkitystä kissalle, mutta se, millaiseksi merkitys milloinkin muodostuu, vaihtelee.

Kissa esimerkiksi tuntuu välttelevän samassa huoneessa olevan itselleen tutun ihmisen tuijotusta. Kissa siis katsoo kohti tuijottavaa ihmistä huomattavasti lyhytkestoisimmissa jaksoissa, kuin ihmisen katsellessa muualle. Tämä voidaan tulkita kissan taholta välttelykäyttäytymiseksi: kissat siis haluavat vältellä suoraa katsekontaktia tuijottavan ihmisen kanssa. Kenties kissa haluaa vältellä ihmisen suoraa katsetta siksi, että sillä on kissalle sama merkitys kuin lajitoverin katseella: mahdollinen uhka ilman minkäänlaista palkkiota tai hedelmällistä päämäärää?

Kissat saattavat kuitenkin ottaa ruokaa mieluummin vastaan sellaisilta ihmiseltä, joka katsoo kissaa kutsuessaan sitä luokseen, kuin sellaiselta, joka kutsuu, muttei katso. Se, miten kissa kokee ihmisen katseen ja "tuijotuksen" saattaakin siis riippua tilanteesta.

Kissat osaavat myös seurata ihmisen katsetta, sormen osoitusta ja liikettä, ja suunnistaa niiden tarjoamien vihjeiden avulla ruokakulhon luokse. Ehkä kissat ovatkin aikojen saatossa harjaantuneet seuraamaan ihmisen ruokatilanteisiin liittyvää toimintaa, sillä alkujaan itsenäinen ja ihmisestä riippumaton eläin on yhteiselon tiimellyksessä tullut ruokaresurssiensa osalta ainakin joissain määrin riippuvaiseksi ihmisestä. On siis toisin sanoen ollut kissalle hyödyksi olla skarppina ja osata ottaa mahdollinen ilo ja hyöty irti sellaisista ihmisen ilmentämistä signaaleista, jotka saattoivat merkitä ateriaa. 

On myös olemassa tilanteita, joissa kissa hakee katseellaan aktiivisesti tietoa ja tukea ihmiseltä. Kissojen esimerkiksi tiedetään vilkuilevan omistajiaan oudoissa ja epävarmuutta herättävissä tilanteissa, ja omistajan ilmentämän tunnereaktion vaikuttavan kissan käyttäytymiseen. Jos kissa ei ole aivan varma miten oudossa, vieraassa, yllättävässä tai pelottavassa tilanteessa tulisi toimia, se kääntyy siis omistajansa puoleen ja yrittää hänen reaktioitaan tarkkailemalla päästä jyvälle siitä, mitä on meneillään. 

Kissa, ihmistunteiden tulkki?

Kissan tiedetään muodostavan sosiaalisia suhteita sekä lajitovereidensa että meidän ihmisten kanssa. Sekä toisten yksilöiden tunteiden tunnistaminen että yksilöiden erottaminen toisistaan äänten ja ilmeiden perusteella on siis kissalle hyödyksi näiden lajinsisäisten ja lajienvälisten suhteiden muodostamisessa. 

Mitä tulee kissan ja ihmisen väliseen toimintaan, kissa näyttäisi erottavan omistajansa vieraista ihmisistä ja painavan yksittäisistä ihmisistä mieleensä sellaisia muistikuvia, jotka vaikuttavat kissan suhtautumiseen myöhemmissä kissan ja tämän nimenomaisen ihmisen välisissä kohtaamisissa.

Kissalta näyttäisi löytyvän myös kyky tunnistaa ihmisiä yhdistelemällä heidän äänensä ja kasvojensa tarjoamaa tietoa. Moniin muihin eläinlajeihin verrattuna kissan kyky tunnistaa ihmisiä äänen ja kasvojen perusteella on kuitenkin rajallinen ja vaikuttaisi pätevän vain omistajaan, ei vieraisiin ihmisiin. Lisäksi kissan tiedetään tunnistavan oman nimensä muun puheen joukosta sekä tutun että vieraan ihmisen lausumana. 

Kissan on havaittu ilmentävän enemmän stressikäyttäytymistä altistuessaan lajitoverinsa tai ihmisen ilmentämille aggressiivisille ääni- tai näköärsykkeille kuin silloin, kun kyseessä oli iloisuutta tai tyytyväisyyttä ilmentävät vastaavat ärsykkeet. Tämä puhunee sen puolesta, että kissalla olisi kyky tunnistaa ja tulkita sekä sosiaaliseen lähipiiriinsä kuuluvien lajitovereiden että itselleen tuttujen ja läheisten ihmisten tunnetiloja äänensävyjen perusteella. Lisäksi kissan tiedetään ilmentävän enemmän positiivisiin tunnetiloihin liittyvää käyttäytymistä ja viihtyvän paremmin omistajansa seurassa silloin, kun omistaja vaikuttaa iloiselta. Vastaavasti kissa ilmentää vähemmän positiivisiin tunnetiloihin liittyvää käyttäytymistä omistajansa vaikuttaessa vihaiselta.

Lajienvälisen tunteiden tulkinnan voidaan nähdä olevan hyödyksi ihmisen ja kissan välisen suhteen muodostamisessa ja ylläpidossa. Siksi onkin mahdollista, että kissoille on domestikaation myötä kehittynyt sosiokognitiivinen kyky tunnistaa ja tulkita ihmisten tunnetiloja ja mukauttaa omaa käyttäytymistään niiden mukaan. Tätä teoriaa tukevat muiden domestikoituneiden ja tiiviissä kanssakäymisessä ihmisen kanssa elävien lajien, etunenässä koirien ja hevosten, tiimoilta tehdyt vastaavanlaisista kyvyistä kertovat havainnot. Lieneekin mahdollista, että kyseessä on näille kesyeläimille yhteinen, lajienvälisten sosiaalisten suhteiden muodostamisen ja ylläpidon kannalta välttämätön kyky, jonka avulla eläimet voivat esimerkiksi välttää ihmisen vihaisuudesta mahdollisesti koituvat negatiiviset seuraukset.

Lisätutkimusta kuitenkin vielä tarvitaan, että kissan kyvyistä tulkita ihmisen ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä voidaan päästä kunnolla jyvälle.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kissoilla vaikuttaisi olevan kyky tulkita ihmisen ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja tunnetiloja sekä muuttaa käyttäytymistään tekemiensä tulkintojen perusteella. 

Onko olemassa asioita, jotka rajoittavat tai jopa estävät kissayksilön mahdollisuuksia ilmaista omia tunteitaan lajitovereilleen tai ihmiselle? Se selviää seuraavassa, ja samalla tämän juttusarjan viimeisessä osassa.

Sari Toivola
Kirjoittaja on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.

Lähteet: 

Hikari Koyasu, Takefumi Kikusui, Saho Takagi & Miho Nagasawa (2020). The Gaze Communications Between Dogs/Cats and Humans: Recent Research Review and Future Directions. Front. Psychol., 18 December 2020 | https://doi.org/10.3389/fpsyg.2020.613512

Miklosi, Adam & Pongracz, Peter & Lakatos, Gabriella & Topál, József & Csányi, Vilmos. (2005). A Comparative Study of the Use of Visual Communicative Signals in Interactions Between Dogs (Canis familiaris) and Humans and Cats (Felis catus) and Humans.. Journal of comparative psychology (Washington, D.C. : 1983). 119. 179-86. 10.1037/0735-7036.119.2.179.

Angelo Quaranta, Serenella d’Ingeo, Rosaria Amoruso & Marcello Siniscalchi (2020). Emotion Recognition in Cats. Animals 2020, 10(7), 1107; https://doi.org/10.3390/ani10071107


21. huhtikuuta 2021

Osaammeko me ihmiset tulkita kissoja?

Kissa, ihmisen paras ystävä, osa 2

Kissa kommunikoi meille muun muassa ilmeillään, eleillään ja äänellään, mutta kuinka hyvin me ihmiset osaamme tulkita kissojen meille välittämiä sanattomia viestejä? Otetaan selvää!

Me emme ole synnynnäisiä kissakuiskaajia

Ihmiset eivät lähtökohtaisesti tunnu olevan kovinkaan hyviä tunnistamaan kissan tunnetiloja ilmeiden perusteella.

Kissanomistajatkaan eivät automaattisesti ole muita parempia tunnistamaan kissojen ilmeitä ja niiden taustalla vaikuttavia tunnetiloja. Itseasiassa, tutkimuksissa kissanomistajuudella ei havaittu olevan vaikutusta suuntaan tai toiseen. Myöskään henkilön kissahistorialla, kissakokemuksella tai omistamiensa kissojen lukumäärällä ei vaikuttaisi olevan merkitystä hänen kykyynsä tulkita kissan ilmeitä.

Naiset näyttäisivät olevan miehiä taitavampia lukemaan ja tulkitsemaan sekä kissojen, koirien että toisten ihmisten ilmeitä. Ilmiön selittäjäksi on esitetty ensisijaisen hoivaajan hypoteesia. Sen mukaan luonnonvalinta suosii sellaisia hoivaajia, jotka tunnistavat sekä hoivattaviensa negatiiviset että positiiviset tunnetilat ja pystyvät reagoimaan niihin mahdollisimman nopeasti. Tämä luonnonvalinnan suosima ensisijaisen hoivaajan herkkyys tunnistaa hoivattavansa tunnetiloja saattaa mahdollisesti heijastua oman lajin lisäksi myös muiden lajien edustajiin. Naisten on myös havaittu olevan miehiä kiintyneempiä kissoihinsa. 

Mitä syvempää kiintymystä henkilö kokee eläintään kohtaan, sitä taitavampi hän on tulkitsemaan kissan positiivisia tunnetiloja. Samalla syvä kiintymys tosin myös heikentää ihmisen kykyä tunnistaa negatiivisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä. Vastaava ilmiö on tutkimuksissa havaittu myös koiranomistajilla. 

Ammatillisen osaamisen voidaan puolestaan nähdä parantavan ihmisen kykyä tulkita kissan ilmeitä kautta linjan, sillä eläinlääkärit ja eläintenhoitajat ovat selkeästi keskimääräistä taitavampia tulkitsemaan kissojen ilmeitä ja niihin liittyviä tunnetiloja.


Harva meistä ihmisistä on synnynnäinen kissakuiskaaja, mutta on mahdollista, että sellaiseksi voi opetella tulemaan.

Me kehitämme kissojemme kanssa oman yhteisen ”kielen”

Kissalle tyypillisillä, verrattain hienovaraisilla kasvon ilmeillä on vaikea, ellei mahdoton, kiinnittää ihmisen huomiota. Ihminen ei myöskään ole kovinkaan vastaanottavainen kissan lähettämille hajuviesteille, joten ääni on eittämättä kissan repertuaarista löytyvistä tunneilmaisun keinoista tehokkain. 

Naukumalla kommunikointi perustuu melko pitkälle opittuun käyttäytymiseen. Ihmisen kanssa elävä kissa opettelee yrityksen ja erehdyksen kautta ääntelemään tavalla, joka kiinnittää omistajan huomion parhaiten ja johtaa suurimmalla todennäköisyydellä toivottuun lopputulokseen. Kissa saattaa naukuessaan jopa yrittää imitoida omistajansa ääntä tai puhetta. Ihmisetkin tapaavat puhua lemmikeilleen tietyllä, vain niille kohdistetulle puheelle ominaisella tavalla. Tämän tiiviin vuorovaikutuksen myötä kissalle ja omistajalle näyttäisi kehittyvän oma yhteinen tapa kommunikoida keskenään.

Ihmisen kyky tunnistaa kissan äänensävyjä ei kuitenkaan välttämättä ole yksioikoisen universaali. Kissojen positiivisiin ja negatiivisiin tunnetiloihin liittyviin naukuihin tiedetään liittyvän joitain sellaisia ominaispiirteitä, jotka auttavat ihmistä tunnistamaan erilaisia naukuääniä ja yhdistämään ne oikeisiin tunnetiloihin. Kissanomistajat näyttäisivät pystyvän arvioimaan luotettavasti omien kissojensa naukuäänensävyjen merkityksiä, mutta tuntemattomien kissojen naukumalla välittämät viestit eivät välttämättä aukea heille. 

Yleisellä tasolla ihmiset tuntuvatkin siis erottavan kissojen positiiviset ja negatiiviset äänensävyt toisistaan, mutta syvempi ymmärrys äänensävyjen merkityksistä muodostuu kuitenkin todennäköisesti ennen kaikkea oman kissan ääntelystä yksilökohtaisesti.

Meidän on vaikea tunnistaa kissan kipua

Kissan kipukäyttäytymistä voi olla vaikea havaita. Saatamme kyllä panna merkille kissamme muuttuneen käyttäytymisen, mutta emme välttämättä osaa yhdistää sitä kipuun tai heikentyneeseen elämänlaatuun. 

Sen lisäksi, että kissaa kohtaan koetun kiintymyksen tiedetään heikentävän ihmisen kykyä tunnistaa kissan negatiivisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä, voi kivun tai muun epämukavuuden aiheuttamat käyttäytymismuutoksetkin olla omistajan näkökulmasta vaikeita tiedostaa.

Suomessa on tutkittu kissan lonkkadysplasiaa. Kyseisen tutkimuksen osana toteutettiin kyselytutkimus, jonka avulla haluttiin selvittää, tunnistavatko omistajat kissojensa kipukäyttäytymisen ja osaavatko he yhdistää havaitsemansa oireet kipuun. 

Tutkimuksen mukaan noin puolet lonkkavikaisten kissojen omistajista oli huomannut muutoksia kissan käytöksessä, mutta esimerkiksi hyppäämisvaikeuksia, vetäytymistä tai lisääntynyttä nukkumista ei pidetty merkkeinä kivusta. Omistajat eivät myöskään kokeneet oireiden heikentävän kissojensa elämänlaatua. Jopa 81,3 % tutkimukseen osallistuneiden ja röntgenkuvien perusteella nivelrikkoisiksi todettujen kissojen omistajista oli kissojensa käytöksen perusteella sitä mieltä, että heidän kissojensa elämänlaatu on hyvä. 

Samansuuntaisia havaintoja tehtiin myös eräässä brittiläisessä raaja-amputoitujen kissojen omistajille teetetyssä kyselytutkimuksessa, jossa omistajat kertoivat havainneensa jalan amputoinnin vaikuttavan kissoihinsa liikkumisen hidastumisena, aktiivisuustason laskemisena ja nopeampana väsymisenä. Saman kyselytutkimuksen mukaan 90 % omistajista oli sitä mieltä, ettei jalan amputointi ole huonontanut kissan elämänlaatua, tai oikeastaan vaikuttanut siihen millään tavalla.

Me ihmiset emme lähtökohtaisesti loista kyvyillämme tulkita kissojen ilmeitä tai eleitä. Emme myöskään välttämättä huomaa viiksekkään ystävämme kokemaa kipua tai osaa yhdistää havaitsemiamme käyttäytymismuutoksia kipuun ja heikentyneeseen elämänlaatuun.

Mutta onko tilanne täysin lohduton? Asiaa ei liene toistaiseksi juurikaan kissoilla tutkittu, mutta esimerkiksi hevosten osalta on saatu lupaavia tuloksia kipuilmeiden tunnistamisen opettamisesta aivan tavallisille hevosenomistajille. Lisäksi meillä näyttäisi olevan melko hyvät edellytykset tulkita omien kissojemme äänensävyjä ja erilaisten naukuäänten merkityksiä, joten tilanne ei ole täysin toivoton.

Ja hei, vaikkei olisikaan synnynnäinen kissakuiskaaja, sellaiseksi voi todennäköisesti opetella tulemaan. 

Entä kissat, osaavatko ne tulkita meidän ihmisten ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä? Se selviää seuraavassa osassa!

P.S. Testaa tutkijoiden laatimalla testillä, kuinka hyvin erotat kissan ilmentämät tunnetilat toisistaan! Testi löytyy täältä.

Sari Toivola
Kirjoittaja on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija


Lähteet: 

L.C. Dawson, J. Cheal, L. Niel & G. Mason (2019). Humans can identify cats’ affective states from subtle facial expressions. Animal Welfare, Volume 28, Number 4, November 2019, pp. 519-531(13)

Minna Haataja (2013). Suomalaisten rotukissojen röntgenkuvauksella diagnosoitujen lonkkien kasvuhäiriöiden kartoitustutkimus. Eläinlääketieteen lisensiaatintyö

Internationalcatcare.com (2018). Amputation in cats. Julkaistu: 26.7.2018.
https://icatcare.org/advice/amputee-cats/

Nicholas Nicastro & Michael J. Owren (2003). Classification of Domestic Cat (Felis catus) Vocalizations by Naive and Experienced Human Listeners. Journal of Comparative Psychology 2003, Vol. 117, No. 1, 44–52. DOI: 10.1037/0735-7036.117.1.44

Emanuela Prato-Previde, Simona Cannas, Clara Palestrini, Sara Ingraffia, Monica Battini, Luca Andrea Ludovico, Stavros Ntalampiras, Giorgio Presti & Silvana Mattiello 3 (2020). What’s in a Meow? A Study on Human Classification and Interpretation of Domestic Cat Vocalizations. Animals 2020, 10, 2390; doi:10.3390/ani10122390

R. Price, S.J. Dyson, D.S. Gardner & J.H. Kydd (n.d.)
Can horse owners be trained to evaluate facial expressions in photographs of ridden horses

Schötz, Susanne & van de Weijer, Joost. (2014). A Study of Human Perception of Intonation in Domestic Cat Meows. Proceedings of the International Conference on Speech Prosody. 10.21437/SpeechProsody.2014-163.


2. huhtikuuta 2021

Kissa kommunikoi ja ilmaisee tunteitaan monella eri tavalla

Kissa, ihmisen paras ystävä, osa 1

Kissaa on tyypillisesti totuttu pitämään itsekkäänä ja tunteettomana eläimenä, jota ei ihmisen kotkotukset liiemmälti kiinnosta.

Kissa ei kuitenkaan välttämättä ole niin itsenäinen ja introvertti eläin kuin olemme tavanneet ajatella. Se muodostaa sosiaalisia suhteita sekä lajitovereidensa että esimerkiksi meidän ihmisten kanssa. Kissan tiedetään myös kiintyvän ihmiseen ja osoittavan kiintymystään aktiivisesti. 

Kissa viestii ilmeillään, eleillään ja kehollaan, sekä äänillä, hajuilla ja kosketuksella. Kissalla on siis monta tapaa ilmaista tunteitaan ja tahtoaan. Osa näistä tavoista on saattanut kehittyä meitä ihmisiä varten.

Kissa kommunikoi ilmeillä, eleillä ja kehollaan

Kissan ilmeet, eleet ja kehonkieli ovat hienovaraisia, mutta moninaisia. Kissa ilmentää tunnetilojaan muun muassa silmillään, katseellaan, pupilleillaan, viiksillään, suullaan ja korvillaan sekä pään, selän ja hännän asennoilla.

Kissa viestii tunteistaan myös ihmiselle.

Esimerkiksi iloisen “kur”-äänen siivittämä, häntä pystyssä, selkä koholla esitetty ja puskemalla viimeistelty tervehdys lienee meille kaikille kissaihmisille tuttu osoitus siitä, että olemme kissoillemme tärkeitä.

Kissan katsoessa sinua silmiään hitaasti vuoron perään avaten ja sulkien, se kertoo sinulle haluavansa olla ystäväsi. Voit tehdä kissan kanssa sinunkaupat vastaamalla sille samoin, eli katsomalla sitä takaisin silmiäsi hitaasti räpytellen.

Kun kissa kellahtaa viereesi selälleen ja paljastaa sinulle mahansa, on käsillä yksi suurimmista kohteliaisuuksista mitä voit kissaltasi saada. Mahan paljastaminen tarkoittaa, että kissasi luottaa sinuun 100 % ja tietää, ettet halua vahingoittaa sitä. Mahan paljastaminen ei kuitenkaan automaattisesti ole kutsu maharapsutuksiin, joten selällään pötköttelevää kissaa kannattaa lähestyä varovaisesti ja harkiten.


Puskeminen on yksi kissan tavoista osoittaa kiintymystään.


Kissa kommunikoi naukumalla

Kissa ääntelee sekä kommunikoidakseen toisten yksilöiden kanssa että ilmaistakseen tunteitaan ja sisäistä olotilaansa. Kissalta on tähän mennessä tunnistettu 12 erilaista ääntelytyyppiä, mutta todellisuudessa niitä on todennäköisesti enemmän. Kissalla onkin carnivora-suvun petoeläimistä kaikista kehittynein ja monimutkaisin ääntelyrepertuaari. 

Ääntelemällä kissa voi pyytää ihmiseltä ruokaa tai huomiota, mutta se voi olla osoitus myös esimerkiksi sairaudesta, stressistä, yksinäisyydestä, ikääntymisestä tai lisääntymiskäyttäytymisestä. 

Pennut naukuvat emoilleen, mutta aikuisten kissojen keskinäisessä kanssakäymisessä naukuminen on erittäin harvinaista. Kissan ja ihmisen välisissä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa naukuminen sen sijaan on yleisin kissan tuottama ääni. Aikuisen kissan naukuminen onkin todennäköisesti domestikaation myötä kehittynyt tapa kiinnittää ihmisen huomio.

Villiintyneissä kissapopulaatioissa naukumista kuulee tuskin koskaan. Villiintyneet aikuiset kissat eivät juurikaan nau’u ihmiselle ja niiden ääntelyn tiedetään olevan erilaista kuin lemmikkikissoilla. Naukuminen vaikuttaisikin olevan osittain yksilöllistä ja opittua, eli ihmisen ja kissan läheisen vuorovaikutussuhteen muokkaamaa käyttäytymistä. Villiintynyt populaatiokissakin voi ihmisen kanssa tarpeeksi kauan elettyään kuitenkin oppia naukumaan koko ikänsä ihmisten keskellä asuneen lajitoverinsa tavoin.


Pentukissa maukuu emolleen, mutta aikuinen kissa lähestulkoon yksinomaan ihmiselle.


Kissa kommunikoi kehräämällä

Kehräys on kissaeläimille tyypillinen ja ainutlaatuinen ääntelyn muoto, jonka tarkoitusta ei vielä täysin tunneta. Kehrääminen liittyy moniin erilaisiin tilanteisiin, kuten sekä emon ja pentujen että kissan ja ihmisen väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Kissan kehräämistä on olemassa kahta eri tyyppiä: vaativa ja ei-vaativa. Kissa kehrää ei-vaativasti ollessaan rauhallinen ja tyytyväinen. Vaativa kehräys astuu puolestaan kehiin kissan ollessa jotain, kuten ruokaa tai huomiota, vailla. Vaativa kehräys kohdistuu useimmiten ihmiseen.

Kissanomistajien tiedetäänkin kokevan ruokaa pyytävän kissan kehräysäänen vaativampana ja epämiellyttävämpänä kuin rauhallisen ja tyytyväisen kissan kehräyksen. Tämä voi johtua siitä, että ruokaa haluavien kissojen kehräyksessä on normaalin matalaäänisen hurinan lisäksi ylimääräinen korkea taajuus. Tämä ylimääräinen korkea ääni saa kissan kehräyksen muistuttamaan ihmisvauvan itkua, joka, sattuneesta syystä, on meille ihmisille sangen voimakas ja huomiota herättävä signaali.

Sitä ei kuitenkaan vielä tiedetä, onko kissan vaativa kehrääminen olemassa vain ja ainoastaan meitä ihmisiä silmällä pitäen, vai onko sillä mahdollisesti muitakin, esimerkiksi lajinsisäiseen kommunikaatioon liittyviä merkityksiä.

Kissa voi kehrätä myös kärsiessään kovista kivuista. Tällöin se saattaa joko yrittää rauhoittaa tai parantaa itseään matalataajuisella hyrinällä.

Kissa ei ole niin ilmeetön ja tunteeton eläin, kuin olemme pitkään luulleet. Kissa ilmaisee tunteitaan ja tahtoaan monilla eri tavoilla, mutta ymmärrämmekö me ihmiset, mitä kissat yrittävät meille kertoa? Entä osaako kissa tulkita meidän ihmisten lajtyypillistä viestintää? Lue toinen osa täältä!

- Sari Toivola
Kirjoittaja on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija


Lähteet:

American Association of Feline Practitioners (AAFP) (2004). Feline Behavior Guidelines from the American Association of Feline Practitioners, 11-12.
https://catvets.com/public/PDFs/PracticeGuidelines/FelineBehaviorGLS.pdf

Trudi Atkinson, Fellowships of Animal Behaviour Clinicians (n.d.). Cat Communication. https://fabclinicians.org/wp-content/uploads/2020/01/Cat-Communication-Article.pdf

Bennett, Valerie, Gourkow, Nadine, Mills, Daniel S. (2017). Facial correlates of emotional behaviour in the domestic cat (Felis catus).Behavioural Processes http://dx.doi.org/10.1016/j.beproc.2017.03.011

Tasmin Humphrey, Leanne Proops, Jemma Forman, Rebecca Spooner & Karen McComb (2020). The role of cat eye narrowing movements in cat–human communication. Sci Rep 10, 16503 (2020). https://doi.org/10.1038/s41598-020-73426-0

Karen McComb, Anna M.Taylor, Christian Wilson & Benjamin D. Charlton (2009). The cry embedded within the purr. Current Biology Volume 19, Issue 13, 14 July 2009, Pages R507-R508

Emanuela Prato-Previde, Simona Cannas, Clara Palestrini, Sara Ingraffia, Monica Battini, Luca Andrea Ludovico, Stavros Ntalampiras, Giorgio Presti & Silvana Mattiello (2020). What’s in a Meow? A Study on Human Classification and Interpretation of Domestic Cat Vocalizations. Animals 2020, 10, 2390; doi:10.3390/ani10122390

Vitale Shreve, K. R. & Udell, M. A. R.. (2015). What’s inside your cat’s head? A review of cat (Felis silvestris catus) cognition research past, present and future. [Article in Press]. Animal Cognition. doi:10.1007/s10071-015-0897-6

Chloé Tavernier, Sohail Ahmed, Katherine Albro Houpt & Seong Chan Yeon (2020). Feline vocal communication. J Vet Sci. 2020 Mar;21(2):e18 https://doi.org/10.4142/jvs.2020.21.e18 pISSN 1229-845X·eISSN 1976-555X

todaysveterinarypractice.com, Ilona Rodan (n.d.).
https://todaysveterinarypractice.com/understanding-the-cat/


18. maaliskuuta 2021

Kissan naksutinkoulutus

Eläimen ja ihmisen suhde rakentuu arjen pienistä vuorovaikutustilanteista, jotka eläin voi kokea joko positiivisena tai negatiivisena. Jokainen kissan seuralaisekseen valinnut kokee takuulla olevansa se positiivisia kokemuksia luova, herkkuja ja mukavia leikkihetkiä tarjoava ihminen, mutta joskus aran kissan kanssa tuntemukset voivat olla erilaiset. Kun arka kissa piilottelee sängyn alla tai kyyristyy huolestuneen näköisenä ihmisen liikkuessa asunnossa, voi helposti tuntua siltä, että kissa ei saa kohtaamisista itselleen mitään positiivista. Miten rakentaa suhdetta, jos kohtaamiset ovat jatkuvasti kissalle negatiivisia, tai korkeintaan neutraaleja?

Siinä vaiheessa, kun kissa on uudessa kodissaan tarpeeksi rentoutunut vastaanottaakseen ruokaa tai muita positiivisia vahvistuksia, apuna voidaan käyttää koulutustekniikoita. Kouluttamisen avulla negatiivispainotteiseen suhteeseen voidaan lisätä positiivisia, suhdetta parantavia vuorovaikutuksia. Kun positiivisia vuorovaikutuksia alkaa kertyä negatiivisia enemmän, suhde voi kokonaisuudessaan muuttua kissalle miellyttäväksi. Ja tällöin yksittäiset kielteiset tapahtumat, kuten mahdollisesti koppaan sulkeminen, eivät enää välttämättä romuta luottamusta suhteenne alta; yksi negatiivinen kokemus ei vaikuta paljoa, jos olet yleisesti hyvä tyyppi.

Miten sitten aloittaa kouluttaminen, tai valita oikea tapa kouluttaa? Netti on täynnä erilaisia koulutusohjeita, ja on totta, että sitä voi tehdä monella eri tavalla. Nykytutkimuksen valossa kuitenkin positiiviseen vahvistamiseen pohjautuva kouluttaminen on selkeästi tehokkain ja eläimelle mieluisin tapa oppia uusia asioita. Helpoin ja aloittajaystävällisin tapa tutustua positiiviseen vahvistamiseen on naksutinkoulutus, jota toteutetaan naksuttimen, tai toiselta nimeltään klikkerin, kanssa.

Naksuttimia tulee monissa eri muodoissa ja väreissä, mutta sen pääidea on tuottaa helposti tunnistettava, samankaltaisena toistuva naksahtava ääni, joka eroaa merkittävästi ympäröivästä äänimaisemasta.

Tämä ääni on tarkoitus yhdistää kissan mielessä positiivisiin kokemuksiin (= ruoan saamiseen), minkä jälkeen sitä on mahdollista käyttää palkitsevana tekijänä. Kokemukseni mukaan monet arat kissat saattavat ensi alkuun pelätä naksuttimen lujaa ja hieman omituistakin ääntä, mutta tähän on onneksi kehitetty vaihtoehtoja. Joissain naksuttimissa pystyy kätevästi säätämään äänen voimakkuutta, jonka lisäksi ääntä voi yrittää vaimentaa kietomalla naksuttimen esimerkiksi pyyhkeen sisään. Kannattaa myös kokeilla erilaisia naksuttimia, sillä joissain ääni saattaa olla pehmeämpi. Mikäli mikään näistä ei toimi, äänen voi tehdä myös omalla kielellä; taikasana tässä ei ole niinkään naksutin, vaan tuo helposti tunnistettava, tavanomaisesta eroava ääni. Omalla kielellä toteutettu naksautus tai muu omalle suullesi sopiva äännähdys voi toimia aivan yhtä hyvin, kunhan sen saa pysymään mahdollisimman samankaltaisena kerrasta toiseen. Ja nykymaailmassa tekniikka tulee onneksi aina avuksi; kännykkään on saatavilla lukuisia ilmaisia appeja klikkerin äänellä!

Naksutinkoulutus alkaa ehdollistamalla kissa naksuttimen ääneen. Tämä tapahtuu klikkaamalla naksutinta ja palkkaamalla kissaa herkulla välittömästi sen jälkeen. Oleellista tässä on ajoitus, ja yleisenä sääntönä on, että herkun pitäisi tulla noin sekunnin sisään naksautuksesta. Prosessia toistetaan pienissä hetkissä muutaman päivän ajan, jotta kissalla on aikaa tajuta äänen ja herkun välillä oleva yhteys. Voi olla haastavaa määrittää tarkasti, milloin kissa on ymmärtänyt asioiden välisen yhteyden, mutta omakohtaisesti olen huomannut kissojen muuttuvan naksahduksen aikaan tarkkaavaisemmiksi, kun ne ovat ymmärtäneet asian.

Kun yhteys on muodostettu, voi kissaa alkaa kouluttaa. Tällöin kissaa palkataan oikeasta käytöksestä naksahduksella, jota seuraa herkku. Herkut kannattaa pilkkoa pieniksi palasiksi, joita pystyy syöttämään nopeasti monta peräkkäin. Erittäin ruokamotivoituneille kissoille normiraksut saattavat toimia tarpeeksi hyvinä motivaattoreina, kun taas toiset vaativat jotain maistuvampaa; toisille paras palkinto saattaa olla taas leikki. Palkkioiden toimivuus voi vaihdella kissakohtaisesti ja mielialan mukaan, eikä sama palkkio toimi aina välttämättä yhtä hyvin. 



Mikäli haluat opettaa kissalle jonkin tietyn toiminnon, kannattaa koulutustuokio suunnitella jo etukäteen ja jakaa haluttu toiminto pienempiin väliaskeliin; jos esimerkiksi haluat kissan menevän koppaan, voit palkata kissaa ensin jo pelkästään siitä, että se katsoo koppaa kohti. Kriteerit kannattaa asettaa tarpeeksi mataliksi niin, että kissalla on mahdollisuus onnistua. Vähitellen, kun edellinen väliaskel onnistuu jo suurimman osan ajasta, voidaan kriteeriä nostaa esimerkiksi niin, että palkitaan kissaa silloin, kun se ottaa askeleen koppaa kohti, tai edes muuttaa painoaan lievästi eteenpäin. Tärkeää on yrittää naksuttaa juuri halutun toiminnon aikana, ja palkata kissaa tarpeeksi usein. Tämä saattaa vaatia hieman harjoitusta, mutta naksutinkoulutuksella on onneksi hyvin vaikeaa saada vahinkoa aikaan; mikäli naksutat väärään aikaan ja palkitset väärästä käytöksestä, kissallasi on todennäköisesti silti yhä hauskaa. Todennäköisesti pahinta, mitä voi käydä, on se, että joudut itse kuluttamaan enemmän aikaa halutun käytöksen vahvistamiseen. 

Sen sijaan että opettaisit kissalle mitään tiettyä, voit myös antaa kissan ehdottaa itse haluamiaan käytösmalleja. Tämä on hauska leikki, jossa ei voi epäonnistua, ja joka siten saattaa kasvattaa sekä omaasi, että kissan itsevarmuutta. Voit poimia kissan käytöksestä tiettyjä käyttäytymispiirteitä ja lähteä jalostamaan niitä eteenpäin; useilla kissoilla on esimerkiksi luontainen reaktio koettaa uusia asioita varovaisesti tassullaan. Tästä tutkivasta käytösmallista on helppo jalostaa kissa antamaan läpyä naksauttamalla silloin, kun kissa hipaisee kättäsi tassullaan. Toinen hauska keino harjoitella naksutinkoulutusta on testata sitä ihmisiin; sovi kaverisi kanssa niin, että kaverisi päättää mielessään käyttäytymismallin, jonka haluaa sinun suorittavan, ja naksauttaa aina sinun osuessasi tarpeeksi lähelle!

Entä sitten, jos kissoja on kaksi, ja haluat kouluttaa vain yhtä kerrallaan? Tässä tilanteessa voit joko opettaa molemmille kissoille oman naksuäänen, jonka kautta ne tietävät kummalle tehtävä on tarkoitettu, tai vaihtoehtoisesti palkata molempia kissoja siitä huolimatta, että treenaat vain toisen kanssa. Jälkimmäisessä tilanteessa voit hyvin palkata toista kissaa siitä, että se odottaa rauhallisesti vieressä.

Positiivisen kouluttamisen kautta on myös hyvä lähestyä erilaisia epätoivottuja käyttäytymismalleja. Kieltäminen tai kissan säikyttely epätoivotun toiminnan lopettamiseksi voivat tulla meiltä ihmisiltä joskus jopa melkein luonnostaan – olemmehan kovin tottuneita kieltämään toisiamme – mutta eläimien kohdalla tämä on harvoin onnistunut ratkaisu. Kissa on osittain myös saaliseläin, joten vaaralla uhittelu voi nopeasti murentaa välillenne muodostunutta suhdetta. Suotuisampaa olisikin kieltämisen sijaan opettaa kissalle, mikä käytösmalli on halutumpi nykyisen käytöksen sijaan. Vakavien käytösongelmien kanssa kannattaa kuitenkin aina konsultoida myös osaavaa käytösneuvojaa sekä eläinlääkäriä.

Lue lisää kissan käytösongelmista blogitekstistämme "Kissa ei vittuile"


Voi olla, että mietit silti, miksi käyttää naksutinta. Eikö olisi helpompaa palkita kissaa pelkillä kehuilla tai ruoalla, ilman tällaisia turhia härpäkkeitä? Kouluttaminen onnistuu toki niinkin, mutta naksuttimella on ylimääräinen ässä hihassaan; se nopeuttaa oppimista. Nopeasta oppimisesta vastaa dopamiiniksi nimetty välittäjäaine, jonka on oppimisen lisäksi todettu parantavan myös keskittymiskykyä. Naksutinkoulutus vapauttaa dopamiinia aktivoimalla aivoissa erityisen järjestelmän, jota neurotieteilijä Jaak Panksepp kutsuu nimellä SEEKING. Järjestelmä saa aikaan odottavan ja positiivisen, jopa euforiaan verrattavan mielentilan – vähän kuin innostus joululahjojen avaamista odottaessa. Järjestelmän alaisuudessa ihmiset ovat kuvanneet tuntevansa olonsa luottavaiseksi, kuin he pystyisivät mihin vain. Toisin sanoen kouluttaminen on siis hauskaa! Lisäksi naksuttimen välittämä informaatio kulkee aivokuoren sijaan suoraan muistista ja tunteista vastaaville aivoalueille, ja vaikuttaa siellä mantelitumakkeeseen, joka vastaa ehdollistettujen vasteiden oppimisesta. Tällaista vaikutusta ei olla todettu ruoalla tai kehuilla.

Lisäksi naksutinkoulutus tukee eläimen oma-aloitteisuutta ja auttaa luomaan suhdetta eläimeen, joka stressaantuu helposti ihmisen läsnäollessa. Kouluttaaksesi sinun ei tarvitse olla kissan lähellä, vaan voit naksuttaa myös vaikka huoneen toiselta puolelta, mistä kissa ei välttämättä koe sinua yhtä suureksi uhaksi. Ja mikäli kouluttaminen saa sinut innostumaan, voit viedä taitojasi edemmäs ja alkaa kysyä kissan mielipidettä. Voit esimerkiksi lisätä kissan kokemaa hallinnan tunnetta opettamalla tämän antamaan suostumuksen tekemiisi hoitotoimenpiteisiin, kuten korvien puhdistukseen; tähän koulutusmetodiin voit tutustua nimellä startbutton behaviors. Kaiken kaikkiaan kouluttaminen voi siis olla sekä ihmiselle että eläimelle hauska työkalu hyvän ja kunnioittavan suhteen rakentamiseen.

- Alisa, Dewin sijaiskoti

Lue lisää Kissan aktivoinnista täältä