Myyn kirous

Moni Dewiläinen muistaa hyvin erään tietyn paimiolaisen kissapopulaation vuodelta 2015. Tuo populaatio vaati monelta yhdistyksen aktiivilta pitkäjänteisyyttä, lehmän hermoja ja sitoutumista. Turun-Paimion välinen moottoritie tuli tutuksi, samoin tuo yksi pihapiiri.

Paikalta loukutettiin yhdistykselle yhteensä ehkä viisikymmentä kissaa. Tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä, sillä aikaa populaation tyhjentämiseen kului kokonaiset kolme vuotta, eikä kukaan lopulta jaksanut enää pitää lukua. Kissoja asui talon vintillä, vanhassa navetassa ja muissa ulkorakennuksissa. Muutamat kissat ulkoilivat vain talon katolla ja pihapuissa, osa piileskeli pihan liepeillä ja kävi syömässä vain yöaikaan, ja viimeinen kiinni otettava kissa ei vain suostunut kävelemään loukkuun.

Myös luonteita oli kissapopulaatiossa joka sorttia. Oli uteliaita ja melko nopeasti kesyyntyviä nuoria kissoja, joita ruokkijamummo oli kesyttänyt pennusta asti. Oli arpinen, hammasvaivainen Musta-kolli, jota populaatioelämä oli selvästi kolhinut pidemmän aikaa. Kaikki kissat saatiin kuitenkin pikkuhiljaa hienosti sosiaalistettua ja muuttamaan pysyviin koteihin. Paitsi Myy.

Myy oli populaation arempia kissoja, ja se oli ennen kiinnijäämistään tehnyt pennut vanhaan navettaan ja hoitanut ne yhdessä oletetun sisarensa Mymmelin kanssa. Kuten moni populaatiokissa, Myykin sai pennut nuorena, ehkä vain puolivuotiaana. Yhdistykselle tullessaan se arvioitiin vielä alle vuoden ikäiseksi.

Alkuun Myy eteni sijaiskodissa samoin kuin moni muukin samasta paikasta tullut kissa: alkoi syödä, käydä tarpeillaan ja tutustua lähiympäristöönsä. Saunasta tuli Myyn turvapaikka, johon se saattoi paeta, jos ihmisen läheisyys kävi liian ahdistavaksi.

Myyn ajateltiin voivan hyötyä sosiaalisemman kissan mallista, ja siksi Myy saikin pian rohkean kissakaverin seurakseen. Myy vain ei tästä pitänytkään, vaan linnoittautui saunaansa. Kun kaveri koetti tulla tekemään tuttavuutta saunan ovelle, seurauksena oli rähinä. Yhdistysläiset oppivat läksynsä, ja kun kissakaveri hetken päästä muutti pois, Myy sai jatkossa edetä kesyyntymisessä omaan tahtiinsa ainoana kissana.

Toisen kissan poismuuton jälkeen Myyssä tapahtui selvä käänne. Se alkoi nopeaan tahtiin ottaa asunnon haltuunsa. Myy kesyyntyi, mutta omalla tavallaan, ei siten kuin kesyyntymisestä yleisesti ajatellaan. Yleisesti ottaen häneen ei nimittäin saa vielä tänä päivänäkään koskea. Yhteen ihmiseen Myy on matkansa varrella luottanut sen verran, että on antanut tämän muutaman kerran silittää häntä.

Vaikka Myy ei kosketusta hakenutkaan, hänen tapoihinsa alkoi kuulua muun muassa matoilla selällään tassut pystyssä makoilu, ihmisten touhujen tuijottaminen lähietäisyydeltäkin, ruoan äänekäs vaatiminen ja riehakkaat leikit heiteltävien pallojen ja muiden lelujen kanssa.

Myystä tuli oikea yhdistyksen lemmikki, ja kuvaukset sen valloittavista touhuista saivat aina hyvälle mielelle. Ehkei Myytä voinut täysin kesyksi sanoa, mutta ei kyllä millään muotoa enää araksikaan, saati villiintyneeksi. Mutta kotia vain ei löytynyt.

Kului vuosi ja toinenkin. Tuntui hämmentävältä seurata, miten saman populaation kissat yksi toisensa jälkeen muuttivat uusiin koteihinsa, ja Myylle vain ei löytynyt ottajaa. Toki Myy oli väritykseltään mustavalkoinen, tuo maatiaiskissan ”perusväri”, joka ei ole ensimmäisenä kissanetsijöiden toivelistalla. Lisäksi Myyn arkuus tietysti vaikeutti sen kodinsaamista. Mutta silti, samaan aikaan yhdistykseltä adoptoitiin useita muita mustavalkoisia ja/tai arkoja kissoja. Miksei Myy kelvannut? Yhdistyksessä Myystä oli tullut lähes kaikkien aktiivien suosikkikissa persoonallisine tapoineen, mutta adoptiokyselyitä ei kuulunut. Facebookissa sijaiskotitiimin omassa ryhmässä Myy poseerasi kansikuvassa, ei ehkä järin edustavana mutta kuitenkin. Aloimme jo puolivitsillä epäillä, että olimmeko siten asettaneet Myyn ylle jonkin kirouksen!

Myyn kuva, joka on ollut sijaiskotitiimin ryhmän kansikuvana.

Kolmen vuoden kuluttua Myyn saapumisesta tapahtui pieni ihme: Paimion populaation viimeinen kissa saatiin vihdoin kiinni. Ja se kissa sattui olemaan Myyn sisko, Mymmeli. 

Yhdistyksessä riemuittiin, että vihdoin saadaan Myylle kaveri, jonka se kelpuuttaa. No, tavallaan se kelpuutti, jos toisen sietämistä pitkin hampain voidaan kelpuuttamiseksi sanoa. Ehkä sisarrakkaus ei vain tässä perheessä kukoistanut tai eroaikaa oli kulunut liian kauan, mutta ystäviä ei Myystä ja Mymmelistä enää tullut. Jonkin ajan kuluttua Mymmeli muutti toiseen sijaiskotiin, ja Myy sai jälleen hallita valtakuntaansa yksin.

Ensi keväänä olisi tullut täyteen viisi vuotta siitä, kun Myy saapui yhdistyksen hoiviin. Yksikään Dewin kissa ei ole viettänyt sijaiskotiaikaa lähimainkaan niin kauan. Myy on osoitus siitä, että rescuekissojen kotimarkkinat voivat olla oikukkaat. Se on toisaalta myös osoitus siitä, että jokaiselle löytyy lopulta se oikea koti, kun vain malttaa odottaa. Marraskuussa 2019 se nimittäin viimein tapahtui. Löytyi ihminen, joka halusi adoptoida juuri Myyn. 

Nyt sijaiskotitiimimme on myös vaikean päätöksen edessä: kenet kissoista uskallamme laittaa seuraavaksi kansikuvaksi tiimin Facebook-ryhmässä!

Haluamme lähettää Myylle rakkaudentäyteiset jäähyväisterveiset ja toivottaa vain parasta sen elämään uudessa kodissa. Toivottavasti sieltä löytyy runsaasti kelvollisia mattoja saalistusleikkeihin!

Jäät ikuisesti sydämiimme Myy <3

Haikein mutta onnellisin terveisin,

Dewin aktiivit