Kissan FIP – sijaiskodin kokemuksia

Dewin hoitokissoista kaksi on vuosina 2019 ja 2020 kuollut FIP:iin. Olen saanut kyseenalaisen kunnian hoitaa molempia näistä kissoista: Mushu van Pikistä ja Astrid di Vemoa. Mushu oli isosta, yli sadan kissan populaatiosta, pienenä pentuna loukutettu poikakissa, ja Astrid taas pienemmästä populaatiosta aivan viimeisillään tiineenä ollut vain hieman yli puolivuotias kissa. 

FIP tulee sanoista Feline infectious peritonitis, mikä tarkoittaa tarttuvaa vatsakalvon tulehdusta. Nimi on sinällään harhaanjohtava, sillä vatsakalvon tulehdus on vain yksi FIP:in oireista eikä itsessään tartu. Nykyään tiedetään, että FIP saa alkunsa kissojen koronaviruksesta, ja se vaatii viruksen mutaation muuttuakseen FIP:iksi. Kissojen koronavirus on sukua mm. ihmisen koronavirukselle, mutta se ei tartu ihmiseen. Kissoilla korona tarttuu ulosteen välityksellä, ja erityisesti kissapopulaatiot ovat sille alttiita, koska niiden elintilat yleensä mahdollistavat ulosteen siirtymisen kissojen ravintoon ja sitä kautta niiden elimistöön. Koronavirusta tutkittaessa on havaittu sen olevan hyvin yleinen. Kuitenkin, vaikka kissapopulaatio eläisi riskiolosuhteissa, vain alle 5% sairastuisi FIP:iin. Viruskannan lisäksi sairastumiseen vaikuttaa kissan perimä, immuunijärjestelmä ja muut ulkoiset tekijät, kuten stressi.

Mushu van Pikiksellä oli silmätulehdus saapuessaan sijaiskotiin.

Kummastakaan minulle saapuneesta kissasta ei voinut ensin päällepäin sanoa, että niissä olisi ollut jotain muuta vikaa, kuin huonokuntoisuus ja aliravitsemus. Mushun kohdalla myös muut samaan aikaan saapuneet pennut olivat huonossa kunnossa, ja kolme samaan aikaan loukutettua pentua kuoli nopeasti mm. aliravitsemuksesta aiheutuneisiin yleisiin vaivoihin. Mushu ja kolme sen veljeä kuitenkin selvisivät ensimmäisistä viikoista.

Mushua alettiin tutkia sen mahavaivojen takia. Pentu ripuloi, ja sen vatsa oli hurjan pinkeä ja turvonnut. Tämä ei kuitenkaan ole erikoista ulkoa tulleelta pennulta, ja samat oireet voivat tulla myös sisäloisinfektiosta. Mushua alettiin lääkitä, ja se auttoi turvotukseen jonkin verran. Pennulle alkoi kuitenkin ajan kanssa tulla myös muita oireita, kuten ongelmia näön kanssa.

Mushun erittäin turvonnut maha ja tyypillinen lepäilyasento.

FIP on siitä hankala vaiva, ettei sitä pystytä elävästä kissasta luotettavasti tutkimaan. Mushunkin kuoleman jälkeen saimme varmistuksen FIP:istä vasta, kun kissa oli lähetetty tutkittavaksi ruokavirastoon. Mushun oireet olivat moninaiset, ja sen kohdalla FIP oli vaihtoehto alusta saakka. Poissuljettiin FIV/FELV, seurattiin veriarvoja, ultrattiin vatsaontelo nesteen varalta ja tutkittiin silmiä. Kaikki oireet olivat kuitenkin hyvin epämääräisiä, eikä voitu varmaksi sanoa niiden johtuvan FIP:istä. Olimme toiveikkaita siitä, että löytyisi jokin hoidettava vaiva ja pentu saataisiin lopulta kuntoon.

Mushu verikokeissa PetVetissä.

Oireiden epämääräisyys on tyypillistä, kun kyseessä on ns. kuiva FIP eli kun vatsa- tai rintaonteloon ei kerry nestettä. Märkä FIP etenee usein nopeammin, kun taas kuiva FIP voi oireilla epämääräisesti kuukausia niin, että välillä on myös hyviä jaksoja. Monet oireet, joita FIP:ssä voi ilmetä, sopivat myös moneen muuhun tautiin, ja siksi se on niin vaikeasti diagnosoitavissa. Pitkälle ehtineessä FIP:ssä oireet riippuvat siitä, mikä elin on vaurioitunut. Esimerkiksi maksa, aivot tai, kuten Mushulla, silmät voivat olla oireileva elin. Lopulta Mushun kohdalla päädyttiin siihen, että ei ole enää eettistä pitää sitä tutkittavana pidempään, kun seuraava toimenpide olisi ollut molempien silmien poisto. Pentu oli jo kehittänyt ylipainoa ja sen lihaksisto oli surkastunut, koska se ei nähnyt liikkua kunnolla. Nämä päätökset ovat aina vaikeita, mutta niitä ei onneksi tarvitse tehdä yksin. Tässäkin tilanteessa konsultoitiin useampaa eläinlääkäriä, ja päätöksen teki yhdistyksen hallitus.

Mushu rakasti rapsutuksia.

Kävin itse viemässä Mushun lopetettavaksi, vaikka se oli jo siirtynyt toiseen sijaiskotiin tässä vaiheessa. Vietimme viimeiset hetket olohuoneen matolla leikkien, ja Mushu sai rakastamiaan maharapsutuksia reilun määrän. Lähtö eläinlääkärille oli vaikea, ja pakkasin nenäliinapaketin mukaan. Nytkään asiaa muistellessani eivät silmät pysy kuivana. Pois lähdön hetki oli kuitenkin jo helpompi kuin sen odottaminen. Tiesin päätöksen olleen oikea, ja vaikka ruumiinavauksen tulosta odotettiin viikkoja, se viimeistään toi minulle rauhan asian suhteen. Diagnoosi varmistui FIP:iksi.

Mushu ja Astrid olivat sinänsä molemmat tyypillisiä FIP-kissoja, että ne olivat molemmat alle kaksivuotiaita. FIP:iä pidetään paljolti nuorten kissojen tautina, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy. Osittain tämän ajatellaan johtuvan siitä, että nuoren kissan immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt. Sen lisäksi kissan elämässä monet stressiä tuovat asiat sijoittuvat nuoruuteen. Näihin kuuluu esim. uuteen ympäristöön muuttaminen ja etenkin populaatiokissoilla sisäkissan elämään totutteleminen. Astridilla oli lisästressinä vielä tiineys ja synnytyksen jälkeen pennuista huolehtiminen.

Astrid di Vemo saapui sijaiskotiin viimeisillään tiineenä.

Astrid synnytti luonani jo toisena päivänä viisi pentua. Kiinnitin jo aikaisessa vaiheessa huomiota siihen, että kissa välillä läähätti hengittäessään. Tämä on kuitenkin heti synnytyksen jälkeen kohtalaisen normaalia, joten alkuun se ei huolestuttanut kovin paljoa. Kun läähättäminen kuitenkin jatkui, alettiin siihen kokeilla kalsium-lisää ruokaan. Astrid hoiti pentuja hyvin, söi reilusti ja käytti hiekkalaatikkoa esimerkillisesti, joten muita merkkejä sairastamisesta ei ollut. Kalsium vaikutti auttavan alkuun, kunnes tulivat helteet. Astridin läähätys alkoi taas huonontua ja kiinnitin huomiota siihen, ettei sen vatsa ollut lainkaan palautunut synnytyksestä, vaan vaikutti edelleen turpealta. Aloimme olla huolestuneita tilanteesta ja mietimme, olisiko Astridilla mahdollisesti märkäkohtu tai sydänongelmia.

Astridin ainut oire oli läähätys.

Astrid vietiin eläinlääkäriin aamulla 30.6.2020. Katselin vielä aamulla, kun se imetti pentuja ja vilkuili minua verkko-oven lävitse. Kissa lähti eläinlääkärikäyntivastaavan matkaan, ja itse lähdin töihin stressaamaan. Ensin todettiin, että Astridilla on kuumetta, ja että se on kuivunut. Astrid sai näihin ensiapuna hoitoa lääkärillä. Lääkärissä oltiin sitä mieltä, että leikkaus on tarpeellinen, mutta sen voisi suorittaa vasta illalla. Kävin lounaalla ruokkimassa pentuja ja palasin töihin stressaamaan. Olin koko päivän todella rasittava laittaessani jatkuvasti viestiä tiimille. “Joko on tietoa kissasta” “Onko Astrid jo päässyt leikkaukseen?” “Onko kuulunut mitään?” “Eikö vieläkään ole kuulunut mitään?”

Viesti tuli illalla kymmenen aikaan. Astridilla todettiin laajat vauriot sisäelimissä ja leikkaava lääkäri oli varma FIP-diagnoosista löydösten perusteella. Näin jäi viisi pentua orvoksi, kun aamulla lääkäriin lähtenyt emo ei palannutkaan illalla takaisin. Näen joskus edelleen mielessäni Astridin katseen, kun se tarkkaili minua pentujensa kanssa. Jaetusta vastuusta tuli minun vastuuni.

Astrid hoiti pentuja viimeiseen asti.

Mushua ja Astridia ei olisi voitu pelastaa. FIP:iin ei ole olemassa tutkitusti tehokasta hoitoa. Koronaviruksen leviämistä voi kuitenkin ennaltaehkäistä, ja tähän toimivat monet jo muutenkin kissan hyvään hoitoon kuuluvat asiat, esim. hyvä hiekkalaatikkohygienia. Hiekat tulisi vaihtaa säännöllisesti kokonaan uusiin ja laatikot desinfioida aina vaihdon yhteydessä. Normaalisti koronavirus elää ympäristössä vain päiviä, mutta ulosteessa sen uskotaan selviävän jopa 7 viikkoa. Jos tilojen täysidesinfioiminen ei ole mahdollista FIP-kissan jälkeen, on kahden kuukauden varoaika riittävä, jotta virus ei voi tarttua enää FIP-kissan käyttämistä tiloista. Kun sijoittaa ruoka- ja vesiastiat kauas hiekkalaatikoista, se ehkäisee ulosteiden siirtymistä ruokaan. Myös kissojen stressitilanteita tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää tai ajoittaa mieluummin pidemmälle aikajänteelle. Esimerkiksi kissan leikkaus ja muutto tulisivat olla eri aikoihin. Muutenkin kissan perusterveydestä huolehtiminen hyvällä ravinnolla ja riittävällä terveydenhuollolla kuuluvat ennaltaehkäisyyn.    

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

Lähteet:

Movet. 2020.FIP/FCoV Feline Coronavirus (qPCR). viitattu 10.9.2020. 

Niemi, Outi. 2009. FIP – perustietoa kasvattajille ja kissanomistajille. Julkaistu Korvalehdessä 2/2009

Ei pelkkää vaaleanpunaista pentuhattaraa

Vaikka kissanpennut ovat suloisia ja niiden kasvua on ihana seurata, vapaaehtoistyö pentujen parissa ei ole ollut mitään ilakointia ja hurraamista. Olemme paljon lohduttautuneet sillä, että ainakin näille kissoille on tarjottu paremmat mahdollisuudet, kun ne ovat päässeet sijaiskoteihimme. Kuolleisuus olisi varmasti ollut paljon suurempaa ja kivuliaampaa, jos kissat olisivat jääneet luonnon armoille.

Toukokuussa Dewin sijaiskoteihin tuli uusia kissoja, joista yhteensä seitsemän oli tiineenä.
19.5. Astrid di Vemo synnytti viisi pentua: Peppi, Mio, Birk, Korppu ja Eemeli.
20.5. Ruska synnytti: ainut pentu, Halla, ei selvinnyt.
24.5. Elli van Pikikselle tehtiin sektio. Valle selvisi, Allu, Vellu ja Illu menehtyivät.
26.5. Claire synnytti kaksi pentua: Jamie ja Angus.
27.5. Rage synnytti kaksi pentua: Loki ja Lilith.
1.6. Omena van Pikis synnytti kolme pentua: Luuna, Samo ja Hava.
25.6. Orvokki synnytti kolme pentua, joista Kuisma menehtyi ja Kielo ja Rölli selvisivät.

Kesäkuussa sijaiskoteihin tuli lisää, ulos syntyneitä, pentuja van Pikis -populaatiosta. Pentujen syntymäpäivistä on vain arviot:
Noin 20.5. syntyneet kolme orpopentua: Venla, Pinja ja Iitu.
Noin 25.5. syntyneet Scarlet van Pikiksen pennut: Minette, Aurora, Nelly ja Poppius.

Ruskan pentu Halla menehtyi synnytyksessä.

Synnytyskomplikaatioita

Ruskalla oli vaikea synnytys ja ainut pentu, Halla, kuoli jo synnytyksessä. Pentu juuttui synnytyskanavaan todennäköisesti siksi, että vain yhden pennun synnyttäminen kissalle on haastavaa, ja stimulaatiota oli liian vähän.

Elli van Pikikselle tuli synnytyskomplikaatioita, minkä takia päädyttiin sektioon. Ellin pennuista vain Valle selvisi ja kolme muuta – Allu, Vellu ja Illu – menehtyivät. Tarve sektiolle ei tullut yllätyksenä, sillä Ellin syöminen oli ollut jo pidempään heikohkoa: se söi vain ihmisen avustuksella.

Orvokin viimeinen pentu syntyi kuolleena, minkä takia emo myös hylkäsi pentunsa välittömästi. Kuismaa yritettiin elvyttää siinä onnistumatta. Yhteensä siis jo synnytyksissä menehtyi viisi pentua.

Elli van Pikiksen menehtyneet pennut: Allu, Vellu ja Illu

Kriisejä emojen kanssa

Elli van Pikis oli heikossa hapessa syömättömyyden, suoliston toimimattomuuden ja sektion takia. Valle sai varaemon Astridista ja sisarukset viikkoa vanhemmista pennuista. Ellin ruokahalu ei palannut. Todennäköisesti pitkään kestänyt aliravitsemus oli jo vaurioittanut sisäelimiäkin, mikä taas oli syynä siihen, ettei Ellillä ollut enää nälkä. Lopulta Elli päästettiin ajasta ikuisuuteen.

Elli van Pikis oli vaikeataustaisesta populaatiosta. Tiineenä emon olisi ehdottoman tärkeää syödä laadukasta ruokaa ja paljon, mutta Elli oli aliravittu ja menettänyt ruokahalunsa. Pitkään jatkuvan syömättömyyden ja suoliston toimimattomuuden takia Elli päästettiin sektion jälkeen ajasta ikuisuuteen.

Scarlet-emo ja tämän neljä pentua saatiin sisätiloihin pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Heti alkuun huomattiin Scarletin pitkäkarvaisen turkin huopaantuneen niin pahasti, että sen iho oli monesta kohtaa revennyt. Yksi haava oli niin tulehtunut, että se nostatti Scarletille kuumeen, ja emo sai antibiootit.

Pitkäkarvaisen Scarlet van Pikiksen turkki oli niin pahasti huopunut ja takkuuntunut, että se oli rikkonut ihoakin. 

Astrid synnytti viisi pentuaan vain 7 kuukauden ikäisenä ja otti vielä hienosti hoivakseen ottolapsi Vallen. Astrid alkoi oireilla läähättämällä, mikä sinäänsä ei ole vaarallista: kissa voi läähättää, kun sillä on kuuma, tai kun esimerkiksi se imettää kuutta pentua, jotka kirjaimellisesti imevät siitä energiaa itseensä. Läähätyksen pitkittyessä lääkäri epäili eklampsiaa eli kalkkivajausta. Astridia lähdettiin hoitamaan kalkkilisällä, ja se näytti auttavan, kunnes annosta pienennettiin ja helteet tulivat. Läähätys palasi, pahempana kuin aiemmin.

Astrid kiidätettiin eläinlääkäriin, sillä tiimissä alkoi herätä epäilyjä sydänoireista. Kukaan ei kuitenkaan osannut edes epäillä, miten vakava tilanne oli: Astrid oli kuitenkin viimeiseen asti ruokkinut ja hoivannut kuutta pentuaan, eikä ollut oireillut mitenkään muutoin.

Astridilla oli kuumetta, ja todennäköisimpänä vaihtoehtona pidettiin kohtutulehdusta. Kissa oli leikkuupöydällä, kun tiimille soitettiin: kyse ei ollutkaan märkäkohdusta. Mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä diagnoosi oli FIP. Vatsakalvontulehdus, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Pennut jäivät orvoiksi, Valle jo toista kertaa.

Astrid di Vemo oireili vain läähättämällä. Lopputuloksena emolta löytyi FIP, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Sateenkaarisilta kutsui Astridia pentujen ollessa 6-viikkoisia.

Jotkut emot muuttuvat hormonien vaikutuksesta hyvinkin ärhäköiksi synnytyksen jälkeen. Samaan tilaan tuleva ihminen saa monesti sähinää ja murinaa osakseen, ja emo voi jopa hyökkiä ihmistä kohti. Omenasta kuoriutui tällainen hormonihirviö. Se oli hyvin stressaantunut ja puolusti pentuja kovasti. Normaalisti pentuja suositellaan punnitsemaan kerran päivässä, mutta Omenan kanssa näin ei voitu toimia. Se olisi stressaantunut tästä operaatiosta, johon tarvittiin kasa pyyheitä, hitsaushanskoja ja pahvista tehty erotin, jonka avulla pennut saatiin pesästä pois muutamaksi minuutiksi. Omena murisi, sähisi ja maiskutti suutaan stressaantuneena. Koska pennuista näki silmämääräisesti, että ne kasvavat ja voivat hyvin, punnituksista luovuttiin.

Mitä enemmän pennut alkoivat liikkua ja laajentaa reviiriään, sitä hermostuneemmaksi Omena tuli. Erityisesti Omena stressaantui siitä, jos ihminen tuli samaan tilaan, eivätkä pennut olleet "emon hellässä huomassa" vaan seikkailemassa ympäri huonetta. Kun sitten pennuille kasvoivat hampaat, ja ne alkoivat käyttää niitä toisiinsa, pentujen kipuhuudot ja -vinkaisut saivat emon jokaisen vaiston terästäytymään entisestään.

Hyökkiminen jatkui ja lisääntyi sitä mukaa, mitä enemmän pentuja yritettiin sosiaalistaa ja mitä aktiivisempia niistä tuli. Tilanne kärjistyi siihen, kun Omena hyökkäsi saunan ovea päin kahdesti saman päivän aikana. Yleensä näin aggressiivinen käytös johtuu kivusta, joten Omena vietiin eläinlääkäriin. Epäiltiin mm. kohtutulehdusta tai kohtuun jäänyttä syntymätöntä pentua. Fyysistä vikaa ei kuitenkaan löytynyt, ja kissa steriloitiin.

Viikkoa myöhemmin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Omena rentoutui. Se murisee hyvin harvakseltaan ihmiselle, maiskutus ja hyökkiminen ovat puolestaan jääneet kokonaan pois. Se kulkee rennosti ihmisen nähden, eikä se hermostu siitä, kun pennut hajaantuvat ympäriinsä.

Omena van Pikiksestä kuoriutui synnytyksen jälkeen stressaantunut ja aggressiivinen emo. Onneksi sen pennut ovat voineet ja kasvaneet hyvin, eikä sijaiskodin tarvinnut stressata emoa koko aikaa esim. lisäruokkimalla pentuja.

Vallen huonot kortit

Valle van Pikis peri Elli-emoltaan huonot kortit: sillä oli heti alkuun silmätulehdus, sitä on pitänyt tukiruokkia ja sen vatsa on ollut usein löysällä. Kun Vallelle kasvoi hampaat, sijaiskoti huomasi Vallen leuan olevan vinossa. Ei tiedetty, olivatko hampaat kasvaneet vinoon ja aiheuttaneet leuan vinoutumisen, vai oliko taustalla jokin suurempi ongelma, joka oli aiheuttanut hampaiden vinoutumisen. Koska Valle oli vain 5-viikkoinen, piti odottaa, että Vallelle tulisi lisää ikää, jotta suuta voitiin operoida. 5-viikkoiselle pennulle pelkkä anestesia olisi ollut jo suuri riski.

Noin 8-viikkoisena Valle vietiin operoitavaksi. Vallella todettiin luojan lykyksi olevan normaali leuka, mutta pennulla on pään luustossa pientä epämuodostumaa. Tämäkään ei ollut tiimille yllätys, koska Valle on van Pikis -populaatiosta. Vallelta poistettiin kaikki maito-kulmahampaat, pari etuhammasta sekä pysyvien alakulmahampaiden aihiot. Ennuste on hyvä.

Valle van Pikis puoliunisena hammasoperaation jälkeen.

Mineten jalka

Minette-pennun toinen takajalka ei toimi. Minette kävi jo muutaman viikon ikäisenä lääkärissä, mutta koska pentu oli niin pieni, jalkaa ei voitu kuvata eikä myöskään operoida vielä mitenkään. Toivoimme, että kyseessä olisi ollut hermoperäinen ongelma, josta olisi päästy tukilastalla ja jumppaamalla, mutta jalkaa ei ole saatu toimimaan. Jalassa kiertää veri, mutta viimeisestä nivelestä alaspäin jalka on veltto. Se ei kuitenkaan Mineten menoa ole haitannut: pentu on pirteä, reipas ja tarpoo eteenpäin jalastaan huolimatta.

Mineten jalka päästiin kuvaamaan pennun ollessa 8-viikkoinen. Tällä hetkellä on todettu, että luustossa ei ole vikaa. Nyt lääkäreillä on pohdinnassa jäykistetäänkö jalka, amputoidaanko se, vai olisiko eettisintä saattaa Minette sateenkaarisillalle. Jalan toimimattomuus vaikeuttaa muun muassa Mineten kiipeilyä ja vessassa asiointia, joten jotain sille on tehtävä. Nyt punnittavana on se, että voidaanko kissalle taata kivuttomuus. Minette on populaatiosta, jossa on tavattu muun muassa pikkuaivojen vajaakehitystä.

Mineten toinen takajalka on veltto viimeisestä nivelestä alaspäin.

Silmä- ja vatsaongelmia

Ei-toivotuilla pennuilla ilmenee usein erilaisia, hoidettavissa olevia, ongelmia. Esimerkiksi niillä esiintyy sisä- ja ulkoloisia, ja niiden suolisto saattaa oireilla herkästi. Erityisesti ulos syntyneillä pennuilla esiintyy paljon silmätulehduksia.

Ulkoa tulleet orpopennut, Venla, Pinja ja Iitu, päädyttiin loukuttamaan ilman emoa. Aktiivimme kävi paikan päällä puhdistamassa pentujen tulehtuneita silmiä, ja niiden emoa yritettiin löytää. Mutta kun silmätulehdukset vain pahenivat, Iitun silmät jopa muurautuivat putsaamisesta huolimatta umpeen, ja kaikki pennut kärsivät rajusta ripulista, pennut otettiin sisätiloihin ilman emoa. Nyt pennut voivat hyvin.

Astridin pentueessa on myös kärsitty ripulista: tätä alkoi esiintyä emon yllättävän poismenon jälkeen. Todennäköisesti pentujen vatsat reagoivat siihen, ettei yhtäkkiä saanetkaan enää emon maitoa ja siitä tulevia vasta-aineita.

Iitu van Pikis kärsi pahasta silmätulehduksesta. Pahimmillaan molemmat silmät olivat muurautuneet umpeen.

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja