Kissa ei ole villikissa - Dewin teema vuonna 2024

“Kyllä nuo villikissat nyt luonnossa pärjää, kerta villejä ovat”, lausahti tuttavani ihmeissään kertoessani vapaaehtoistyöstäni Dewissä. “Kun ei niitä sitten vaan tapeta kaikkia? Jos on niin villejä ettei koskaan ole nähneet ihmistä?”, jatkoi hän. 

Niin, villejä. Mitä teille tulee mieleen sanasta villi? Bengalin armottomat tiikerit, savannin pelätyimmät pedot eli leijonat? Uhkaavat saalistajat? Hurjat tappajat? 

Kielitoimiston sanakirjan mukaan määritelmä sanalle ‘villi’ eläinten kohdalla on “vapaana luonnossa elävä, kesyttämätön”. Senhän mukaan populaatiokissat ovat villejä, eikö? Nehän elävät vapaana luonnossa, luonnon varassa jopa. Ja ovat kesyttämättömiä kuin mitkä!

Kuvassa esiintyvä Saariston Antero eli ''vapaana luonnossa''

Asia ei ole aivan niin mustavalkoinen. Toki populaatiokissat elävät “vapaana” luonnossa ja osittain luonnonvaraisinakin, vaikka suuri osa saa ruokansa ihmisten, ruokkijoiden tarjoilemana. Populaatiokissat eivät kuitenkaan selviä luonnon varassa, sillä keskimääräinen elinikä on siellä 2-4 vuoden tietämillä. Valvomatta ulkoileva kotikissa elää helposti yli 15-vuotiaaksi, myös ulkoilevat kotikissat elävät populaatiokissoja pidempään.

Populaatiokissat voivat yksilöinä olla kesyttämättömiä, sillä joillain ei ole yhtäkään ihmiskontaktia elämänsä aikana. Kissat joista kissoina puhumme, toiselta nimeltään kesy- tai kotikissat, eivät kuitenkaan lajina ole kesyttämättömiä. Ihminen on aloittanut kissojen kesyttämisen yli 10 tuhatta vuotta sitten, mikä on johtanut täälläkin kotikissana tunnetun lajin kehittymiseen. Ja kyllä, sellainen kissalaji on olemassa kuin villikissa, toisilta nimiltään euroopanvillikissa ja metsäkissa. Miten se eroaa kotikissasta? No, villikissa voi esim. kaataa ja syödä saksanhirven vasan päivälliseksi.

Kuvassa olevat Saariston kissat, Auri, Eevaliisa, Antero ja Pirjo, saatettiin viimeiselle matkalle.

Populaatiokissat eivät ole kesyttämättömiä villikissoja, vaan ihmisistä vieraantuneita, villiintyneitä kissoja. Tämä fraasi opetetaan jokaiselle dewiläiselle heti ensimmäisessä perehdytyksessä, sillä termin “villikissa” käyttäminen populaatiokissojen kohdalla on kaikin tavoin väärin, niin biologian kuin semantiikan osalta. 

Puhumalla villikissoista ylläpidämme vahingollista kulttuuria, joka esittää meille niin rakkaat, ainoastaan hieman arat, ihmisestä vieraantuneet populaatiokissat jopa vaarallisina ja uhkaavina vieraslajin edustajina, jotka pitäisi metsästää pois. Me sen sijaan näemme aitiopaikalta populaatiokissojen kesyyntymisen rakkaudenjanoisiksi sylivauvoiksi, kun olemme kärsivällisellä työllä saaneet herätettyä kissan ihmistä rakastavan puolen esiin, joka on toden totta kissojen geeneihin sidottu evoluution ja vuosituhansia kestäneen kesytystyön seurauksena.

Kuvassa esiintyy 10 Saariston populaation kissaa. Löydätkö kaikki?

Pyydämme, älkää puhutko villikissoista vaan villiintyneistä tai ihmisistä vieraantuneista kissoista puhuessanne Suomen kissakriisistä ja populaatiokissoista. Suomessa ei ole villikissoja, ainoastaan yksi villikissalaji ja senkin nimi on ilves. 

Kissa ei ole villikissa.

Saariston Sulo päätti eräänä päivänä ottaa päivänunet sijaisihmelön (@kittiediaries) vieressä, vaikka joidenkin mielestä hänet olisi pitänyt ampua villiintyneisyytensä takia.

Lähteet: A revised taxonomy of the Felidae -teos (2017)

- Sofia, vuoden 2024 hallituslainen, kissavastaava sekä sometiimiläinen

Eläimen arvo ja lainsäädännölliset muutostarpeet

Kissan arvo ja kissakriisi

Kissan arvosta tai ennemminkin arvottomuudesta on puhuttu viime vuosina paljon. Kissaa ei arvosteta lemmikkinä niin kuin esimerkiksi koiraa arvostetaan. Kissan aktivointiin, ulkoiluun, liikuntaan tai ruokintaan ei kiinnitetä huomiota samalla tavalla kuin koirien kohdalla. Ei-toivotut kissat hylätään tai tapetaan eikä kissojen hyvinvointia huomioida riittävissä määrin. 

Ajatus kissan arvottomuudesta on osaltaan johtanut vallitsevaan kissakriisiin. Kissakriisi tarkoittaa, että Suomessa hylätään vuosittain yli 20 000 kissaa. Kissakriisiä kuvataan laajaksi, ympärivuotiseksi ja kalliiksi ongelmaksi. Kissakriisin selitetään johtuvan leikkaamattomista, valvomatta ulkoilevista lemmikkikissoista, jotka lisääntyvät luonnossa hallitsemattomasti. Kissakriisi ja ajatus kissan arvottomuudesta voidaan perustellusti liittää myös ihmisten tietämättömyyteen ja välinpitämättömyyteen. 

Kissoja yli sadan kissan populaatiosta. Nämäkin kissat loukutettiin ja hoidettiin vapaaehtoisvoimin neljän yhdistyksen yhteistyönä.

Uskomusten vastaisesti kissa ei selviä Suomen luonnossa, ja kissapopulaatioiden kissat kärsivät pääsääntöisesti sisäsiittoisuudesta, loisista ja erilaisista elämää haittaavista sairauksista. Kissapopulaatioon voi kuulua yli sata kissaa ja populaatiot voivat elää sekä luonnossa että ihmisten asunnoissa. Kissakriisin hoitaminen on käytännössä kokonaan ulkoistettu vapaaehtoistyöntekijöille. Kriisin ratkaisuksi on esitetty muun muassa kissojen leikkaamista ja pakollista tunnistusmerkintää, jotka ovat molemmat erittäin tärkeitä avaimia kissakriisin ratkaisemiseen. 

Kissakriisin voidaan kuitenkin myös väittää olevan vain heijastus suuremmasta rakenteellisesta ongelmasta, jonka ytimessä on ihmisen vääristynyt suhde eläimiin. Perinteisesti eläimet on nähty resursseina, omaisuutena ja alisteisena ihmiseen nähden. Eläimen arvo on ollut riippuvainen siitä taloudellisesta tai muusta arvosta, jonka ihminen on eläimelle suonut. Eläimiä on käytetty ja käytetään ruokana, vaatteina, somisteina, koristeina, harrastusvälineinä ja viihteenä sen sijaan, että ne miellettäisiin tunteviksi olennoiksi, joilla on itseisarvoa. Kissakriisin ratkaisemiseen esitetyt keinot eivät näin ollen poista rakenteellista vääristymää, joka on sidottu syvälle yhteiskuntien historiaan, kulttuuriin ja talouteen. 

Lainsäädännöllinen muutostarve

Voimassa oleva eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan aiheuttamisen eläimelle. Lain kauniista kirjauksesta huolimatta eläimille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa laillisesti ja järjestelmällisesti. Voidaan väittää, ettei eläinsuojelulainsäädäntö kyseenalaista eläinten käyttöä ihmisten tarpeisiin, vaan luo sille puitteet. Valmisteilla on tällä hetkellä uusi eläinsuojelulaki, jonka on kuitenkin kuvattu olevan jo valmistuessaan riittämätön ja vanhentunut. Kriittisimmissä kannanotoissa on lisäksi esitetty, että niin kauan kuin ihmiset asetetaan lainsäädännössä muiden elävien olentojen yläpuolelle, eläinten epäoikeudenmukainen kohtelu tulee jatkumaan. Voidaankin pohtia, josko eläinoikeusongelmien ratkaiseminen edellyttäisi systeemitason läpileikkaavaa muutosta perustuslain tasolla asti.

Perustuslaki on normihierarkiassa muita lakeja korkeammalla eikä tavallinen laki voi olla sen kanssa ristiriidassa. Tästä syystä ihmisten perustuslailliset oikeudet, kuten uskonnonvapaus, elinkeinovapaus ja omaisuudensuoja ohittavat eläinten suojaksi säädetyt lait. Yksi vaihtoehto olisi nostaa eläinten oikeudet perustuslakiin ihmisoikeuksien rinnalle. Tällöin eläinten oikeudet eivät olisi sivuutettavissa jokaisessa intressiristiriitatilanteessa vaan eläinten ja ihmisten oikeuksia tulisi punnita keskenään esimerkiksi suhteellisuus- ja välttämättömyysperiaatteiden näkökulmista. Eläinten oikeuksia voitaisiin edelleen rajoittaa, mutta rajoitusten olisi oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niin vähäisiä kuin mahdollista tavoiteltuun päämäärään nähden. Välttämättömyysperiaate puolestaan tarkoittaisi, ettei eläimen oikeutta elämään saisi rajoittaa, ellei se olisi välttämätöntä esimerkiksi ihmisen tai toisen eläimen suojelemiseksi. Kirjaus eläinten oikeuksista perustuslaissa voisi olla esimerkiksi: ”Eläimillä on oikeus elämään ja vastuu eläinten suojelusta kuuluu kaikille”. Tällainen kirjaus antaisi julkiselle vallalle perustuslaillisen toimintavelvoitteen kehittää lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa tavalla, joka turvaisi jokaiselle eläimelle mahdollisuuden elää. Yksityisen henkilön kohdalla kirjaus voisi merkitä aktiivisia eläinsuojelutoimia sekä pidättäytymistä sellaisesta toiminnasta, jolla eläimille aiheutetaan haittaa. Tuomioistuimissa eläimiä voisi edustaa samalla tavalla kuin nykyäänkin edustetaan sellaisia henkilöitä, jotka eivät voi edustaa itseään oikeudessa. 

Nyytti nauttimassa sijaiskodin rakentamasta catiosta, jossa se sai toteuttaa kissalle lajityypillistä käytöstä kiipeilyn, tarkkailun ja luonnon haistelun muodossa.

Kissa ei selviä luonnossa vaan se on ihmisen hoidosta riippuvainen eläin.  Jos kissoilla olisi perustuslaillisia oikeuksia, oikeuksien toteutuminen edellyttäisi aktiivisia eläinsuojelutoimia sekä kissojen omistajilta että julkiselta vallalta, eikä kissakriisin ratkaiseminen olisi ainoastaan vapaaehtoisten harteilla. Perustuslaillinen muutos vahvistaisi myös niitä eläinten oikeuksia, jotka on jo kirjattu eläinsuojelulakiin. Kissojen kannalta perustuslaillinen oikeus elämään ja siitä johdettavat oikeudet voisivat tarkoittaa oikeutta lajityypilliseen käyttäytymiseen, perustarpeiden tyydyttämiseen, hoivaan, asianmukaiseen ravintoon ja juomaan sekä elinympäristöön ja lepoon. Oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen voisi tarkemmin ottaen tarkoittaa esimerkiksi, että kissoille tulisi taata mahdollisuus leikkiin, kiipeilyyn ja juoksemiseen sekä mahdollisuus viettää aikaa lajitoverin kanssa. Nämä ovat vain esimerkkejä. 

Ajattelutavan muutos

Voidaan myös pohtia, onko perustuslaillinen muutos välttämätöntä vai voitaisiinko ajattelu- ja toimintatapojen muutokset saavuttaa muilla keinoilla tai vain tavallisen lain tasolla. Toisaalta on perusteltua väittää, että lainsäädännön muutokset ohjaavat yleisesti ihmisten arvomaailmaa ja eläinten oikeuksien nostaminen perustuslain tasolle voisi edistää laajemminkin asenteiden muutosta. Yhteiskunnallisen epäkohdan ratkaiseminen vaatii joka tapauksessa pohtimaan perusteluita sille, miksi eläinten käytön tai - kuten kissakriisi osoittaa - väheksymisen nähdään olevan hyväksyttävää. Samassa yhteydessä voisi esimerkiksi arvioida, missä määrin kaupallinen lemmikkieläinten myyntiä koskeva toiminta on kannatettavaa ja hyväksyttävää samalla kun Suomessa on valtavasti kodittomia kissoja ja muita eläimiä. 

Luna von Lojo rentoutumassa sijaiskodissa. Dewillä kissat päätyvät omiin koteihinsa adoption kautta ja kodit pyritään valitsemaan niin, että niissä arvostetaan kissaa perheenjäsenenä.

Mitä tulee yleisesti kissojen asemaan, yksi askel voisi olla vähitellen luopua siitä ajatuksesta, että eläimet ovat omaisuutta. Päinvastoin kissan tai muun eläinkumppanin hankintaan voitaisiin suhtautua adoption tavoin, mikä korostaisi vastuuta toisen tuntevan olennon elämästä. Tämäkin muutos edellyttäisi toki lainsäädännöllisiä muutoksia, sillä laissa eläin on edelleen rinnastettavissa esineeseen. Joka tapauksessa voidaan väittää, että eläimen, kuten kissan, arvo ei ole riippuvainen siitä arvosta, jonka ihmiset ovat perinteisesti eläimelle antaneet. Eläimiin tulisikin suhtautua siten, ettei keskiössä ole eläimen itselle tuoma taloudellinen, viihteellinen tai muu hyöty vaan eläin olentona, jolla on oma, ainutlaatuinen ja arvokas kokemusmaailmansa. 

Venla Mathlein

Oikeustieteen opiskelija

Kissalla ei ole lemmikin arvoa

Mikä on kissapopulaatio? Miksi väitetään, että kissalla on heikko arvo? Mikä on tämä paljon puhuttu kissakriisi?

Me Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:ssä olemme erikoistuneet nimenomaan kissapopulaatioihin. Emme siis lähtökohtaisesti vastaanota löytökissoja tai kodinvaihtajia. Esimerkiksi täällä Turussa löytökissat menevät lähtökohtaisesti aina Turun Eläinhoitolalle, ja mikäli kissan omistajaa ei tavoiteta, kissa siirtyy Turun Eläinsuojeluyhdistykselle.

Kissapopulaatiot ovat kissalaumoja, jotka lisääntyvät hallitsemattomasti. Kissat voivat elää maaseudulla talon pihapiirissä, hylätyn rakennuksen suojissa tai vaikka kerrostaloasunnossa. Kissapopulaatio syntyy ihmisten välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kissapopulaatio voi saada alkunsa, kun kaksi leikkaamatonta kissaa löytää toisensa. Tämän vuoksi eläinsuojeluyhdistykset ovat erityisesti sitä vastaan, että lemmikkikissojen annetaan ulkoilla vapaasti leikkaamattomina. Vapaana ulkoileva leikkaamaton kolli voi antaa alun sadoille ei-toivotuille kissoille, mikäli leikkaamattomia naaraita vain löytyy. Ja valitettavan usein niitä löytyy.

Klassinen tarina populaation alulle on emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja vain ruokkimalla niitä. Joskus syntyy sisäpopulaatioita, kun kissanomistaja ei leikkauta kissojaan, vaan antaa niiden lisääntyä keskenään. Usein myös tapahtuu niin, että kun tajutaan jossain lähistöllä pyörivän kissoja, niitä aletaan ruokkia. Mutta kissa ei kuulu luontoon, ja pelkkä ruokkiminen ei riitä. Lopputuloksena kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, kohta kissoja on kymmenittäin, tartuntataudit leviävät ja sisäloiset jylläävät. Pahimmillaan ja jossain vaiheessa väistämättömästi sisäsiittoisuus alkaa näkyä.

Käytännössä aina kissapopulaatiolla on ruokkija, jolle kissojen ruokkiminen on verrattavissa lintujen talviruokintaan. Tämä on yksi asia, mikä kertoo juurikin siitä kissan heikosta arvosta: sitä ei nähdä lemmikkinä. Kuitenkin lain puitteissa kissojen ruokkija nähdään kissojen omistajana, minkä takia kissat eivät ole löytökissoja. Tosiasiassa kissojen ruokkija ei välttämättä ole edes tietoinen, montako kissaa ruokittavana on, eikä kissojen muusta hyvinvoinnista huolehdita. 

Ruokkija voi lahjoittaa pentuja eteenpäin ilmaiseksi tai kahvipakettia vastaan. Ruokkija voi itse lopettaa syntyneitä pentuja. Ruokkija voi jossain kohtaa hahmottaa, että hän tarvitsee apua kissojen kanssa, mutta siinä kohtaa varat eivät riitä esimerkiksi kymmenen kissan leikkauttamiseen & perusterveydenhuoltoon. Toisinaan ruokkija voi tajuta tarvitsevansa apua kissojen kanssa, mutta sitä ei haeta, koska pelätään, mitä muut ajattelevat tai pelätään, että kissat vain lopetetaan. Ruokkijan todellisuus voi myös alkaa hämärtyä, ja sadankin kissan pyöriminen omalla tontilla alkaa tuntua normaalilta. 

Kissapopulaation kissoista puhutaan “populaatiokissoina”. Ne kärsivät monista terveydellisistä ongelmista, koska niitä ei ole koskaan rokotettu, harvemmin myöskään madotettu. Ruokkijat, jotka tietävät kissanhoidosta vähän enemmän, voivat yrittää epätoivoisesti madottaa kissoja, mutta matolääkkeen annostelu esimerkiksi 30 kissalle, saatika 100 kissalle, on aika mahdotonta. Sisäloistartunnat, silmätulehdukset, tartuntataudit, suolisto-oireet ja hoitamattomat hammasongelmat ovat populaatioissa erittäin yleisiä.

Tällaisia kissapopulaatioita löytyy joka kunnasta. Ja valitettavasti ei-toivottuja kissoja syntyy koko ajan lisää. Kuvittele, jos jokaisessa Suomen kunnassa olisi vähintään yksi koirapopulaatio, jossa olisi 20-100 sairasta koiraa, jotka eläisivät oman onnensa nojassa? Niin. Sellaista ei pysty edes kuvittelemaan, koska koiran elämällä on arvoa. Koirahan on ihmisen paras kaveri. Koira tarvitsee ihmistä.

Se, että Suomessa on näin valtavasti kissapopulaatioita, todistaa sen, ettei kissalla ole oikeaa lemmikin arvoa. Suomessa jyllää kissakriisi.

Eri eläinsuojeluyhdistysten välillä vallitsee eriäviä mielipiteitä sen suhteen, miten populaatiokissojen ja villiintyneiden kissojen kanssa tulisi toimia. Joissakin eläinsuojeluyhdistyksissä villiintyneet kissat lopetetaan. Joissakin yhdistyksissä ei ole resursseja tai ymmärrystä auttaa populaatiokissoja.

Luonnon armoilla eläneet populaatiokissat eivät ole juuri koskaan käsiteltävissä, koska ne eivät ole tottuneet ihmiseen, vaikka ihminen onkin se, joka jättää niille ruokaa. Luottamus pitää rakentaa nollasta.

Me Dewi ry:ssä autamme parhaamme mukaan jokaista loukuttamaamme kissaa. Hoidamme kissoja eettisesti niin pitkälle kun voimme ja annamme niille aikaa ja tilaa sijaiskodeissa, joissa kissat voivat elää kotiolosuhteissa. Ohjeistamme ja autamme aktiivisesti sijaiskoteja ja etsimme kissoille vastuulliset loppuelämän kodit.

Toisinaan saamme kritiikkiä siitä, että miksi esimerkiksi hoidamme suurempia terveysongelmia, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt, munuaisvaivat, diabetes ja pentujen hammasongelmat, kun voisimme vain lopettaa kissan ja auttaa samalla rahalla 1-3 perustervettä kissaa. Yhdistyksen päätavoitteena ei ole kuitenkaan “pelastaa” mahdollisimman montaa kissaa, vaan parantaa kissojen arvoa ja asemaa Suomessa auttamalla mahdollisimman montaa kissaa. Olemme vastuussa niistä kissoista, jotka ovat hoidossamme, emmekä voi ottaa harteillemme koko Suomen kissakriisiä. 

Dewi ry:n hallitus haluaa kiittää kaikkia Dewin vapaaehtoisia ja Dewiltä kissan adoptoineita: te olette mukana parantamassa kissan arvoa ja asemaa. Kiitos, että annatte kissoille mahdollisuuden ja aikaa. Kissan luottamusta ei saada, se ansaitaan.

Niin kauan, kun ei-toivottuja kissoja tapetaan, kun kissojen hyvinvoinnista ei huolehdita ja kun kissapopulaatioita pääsee syntymään, kissalla ei ole oikeaa lemmikin arvoa.

- Linda, Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tiedottaja

Ei pelkkää vaaleanpunaista pentuhattaraa

Vaikka kissanpennut ovat suloisia ja niiden kasvua on ihana seurata, vapaaehtoistyö pentujen parissa ei ole ollut mitään ilakointia ja hurraamista. Olemme paljon lohduttautuneet sillä, että ainakin näille kissoille on tarjottu paremmat mahdollisuudet, kun ne ovat päässeet sijaiskoteihimme. Kuolleisuus olisi varmasti ollut paljon suurempaa ja kivuliaampaa, jos kissat olisivat jääneet luonnon armoille.

Toukokuussa Dewin sijaiskoteihin tuli uusia kissoja, joista yhteensä seitsemän oli tiineenä.
19.5. Astrid di Vemo synnytti viisi pentua: Peppi, Mio, Birk, Korppu ja Eemeli.
20.5. Ruska synnytti: ainut pentu, Halla, ei selvinnyt.
24.5. Elli van Pikikselle tehtiin sektio. Valle selvisi, Allu, Vellu ja Illu menehtyivät.
26.5. Claire synnytti kaksi pentua: Jamie ja Angus.
27.5. Rage synnytti kaksi pentua: Loki ja Lilith.
1.6. Omena van Pikis synnytti kolme pentua: Luuna, Samo ja Hava.
25.6. Orvokki synnytti kolme pentua, joista Kuisma menehtyi ja Kielo ja Rölli selvisivät.

Kesäkuussa sijaiskoteihin tuli lisää, ulos syntyneitä, pentuja van Pikis -populaatiosta. Pentujen syntymäpäivistä on vain arviot:
Noin 20.5. syntyneet kolme orpopentua: Venla, Pinja ja Iitu.
Noin 25.5. syntyneet Scarlet van Pikiksen pennut: Minette, Aurora, Nelly ja Poppius.

Ruskan pentu Halla menehtyi synnytyksessä.

Synnytyskomplikaatioita

Ruskalla oli vaikea synnytys ja ainut pentu, Halla, kuoli jo synnytyksessä. Pentu juuttui synnytyskanavaan todennäköisesti siksi, että vain yhden pennun synnyttäminen kissalle on haastavaa, ja stimulaatiota oli liian vähän.

Elli van Pikikselle tuli synnytyskomplikaatioita, minkä takia päädyttiin sektioon. Ellin pennuista vain Valle selvisi ja kolme muuta – Allu, Vellu ja Illu – menehtyivät. Tarve sektiolle ei tullut yllätyksenä, sillä Ellin syöminen oli ollut jo pidempään heikohkoa: se söi vain ihmisen avustuksella.

Orvokin viimeinen pentu syntyi kuolleena, minkä takia emo myös hylkäsi pentunsa välittömästi. Kuismaa yritettiin elvyttää siinä onnistumatta. Yhteensä siis jo synnytyksissä menehtyi viisi pentua.

Elli van Pikiksen menehtyneet pennut: Allu, Vellu ja Illu

Kriisejä emojen kanssa

Elli van Pikis oli heikossa hapessa syömättömyyden, suoliston toimimattomuuden ja sektion takia. Valle sai varaemon Astridista ja sisarukset viikkoa vanhemmista pennuista. Ellin ruokahalu ei palannut. Todennäköisesti pitkään kestänyt aliravitsemus oli jo vaurioittanut sisäelimiäkin, mikä taas oli syynä siihen, ettei Ellillä ollut enää nälkä. Lopulta Elli päästettiin ajasta ikuisuuteen.

Elli van Pikis oli vaikeataustaisesta populaatiosta. Tiineenä emon olisi ehdottoman tärkeää syödä laadukasta ruokaa ja paljon, mutta Elli oli aliravittu ja menettänyt ruokahalunsa. Pitkään jatkuvan syömättömyyden ja suoliston toimimattomuuden takia Elli päästettiin sektion jälkeen ajasta ikuisuuteen.

Scarlet-emo ja tämän neljä pentua saatiin sisätiloihin pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Heti alkuun huomattiin Scarletin pitkäkarvaisen turkin huopaantuneen niin pahasti, että sen iho oli monesta kohtaa revennyt. Yksi haava oli niin tulehtunut, että se nostatti Scarletille kuumeen, ja emo sai antibiootit.

Pitkäkarvaisen Scarlet van Pikiksen turkki oli niin pahasti huopunut ja takkuuntunut, että se oli rikkonut ihoakin. 

Astrid synnytti viisi pentuaan vain 7 kuukauden ikäisenä ja otti vielä hienosti hoivakseen ottolapsi Vallen. Astrid alkoi oireilla läähättämällä, mikä sinäänsä ei ole vaarallista: kissa voi läähättää, kun sillä on kuuma, tai kun esimerkiksi se imettää kuutta pentua, jotka kirjaimellisesti imevät siitä energiaa itseensä. Läähätyksen pitkittyessä lääkäri epäili eklampsiaa eli kalkkivajausta. Astridia lähdettiin hoitamaan kalkkilisällä, ja se näytti auttavan, kunnes annosta pienennettiin ja helteet tulivat. Läähätys palasi, pahempana kuin aiemmin.

Astrid kiidätettiin eläinlääkäriin, sillä tiimissä alkoi herätä epäilyjä sydänoireista. Kukaan ei kuitenkaan osannut edes epäillä, miten vakava tilanne oli: Astrid oli kuitenkin viimeiseen asti ruokkinut ja hoivannut kuutta pentuaan, eikä ollut oireillut mitenkään muutoin.

Astridilla oli kuumetta, ja todennäköisimpänä vaihtoehtona pidettiin kohtutulehdusta. Kissa oli leikkuupöydällä, kun tiimille soitettiin: kyse ei ollutkaan märkäkohdusta. Mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä diagnoosi oli FIP. Vatsakalvontulehdus, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Pennut jäivät orvoiksi, Valle jo toista kertaa.

Astrid di Vemo oireili vain läähättämällä. Lopputuloksena emolta löytyi FIP, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Sateenkaarisilta kutsui Astridia pentujen ollessa 6-viikkoisia.

Jotkut emot muuttuvat hormonien vaikutuksesta hyvinkin ärhäköiksi synnytyksen jälkeen. Samaan tilaan tuleva ihminen saa monesti sähinää ja murinaa osakseen, ja emo voi jopa hyökkiä ihmistä kohti. Omenasta kuoriutui tällainen hormonihirviö. Se oli hyvin stressaantunut ja puolusti pentuja kovasti. Normaalisti pentuja suositellaan punnitsemaan kerran päivässä, mutta Omenan kanssa näin ei voitu toimia. Se olisi stressaantunut tästä operaatiosta, johon tarvittiin kasa pyyheitä, hitsaushanskoja ja pahvista tehty erotin, jonka avulla pennut saatiin pesästä pois muutamaksi minuutiksi. Omena murisi, sähisi ja maiskutti suutaan stressaantuneena. Koska pennuista näki silmämääräisesti, että ne kasvavat ja voivat hyvin, punnituksista luovuttiin.

Mitä enemmän pennut alkoivat liikkua ja laajentaa reviiriään, sitä hermostuneemmaksi Omena tuli. Erityisesti Omena stressaantui siitä, jos ihminen tuli samaan tilaan, eivätkä pennut olleet "emon hellässä huomassa" vaan seikkailemassa ympäri huonetta. Kun sitten pennuille kasvoivat hampaat, ja ne alkoivat käyttää niitä toisiinsa, pentujen kipuhuudot ja -vinkaisut saivat emon jokaisen vaiston terästäytymään entisestään.

Hyökkiminen jatkui ja lisääntyi sitä mukaa, mitä enemmän pentuja yritettiin sosiaalistaa ja mitä aktiivisempia niistä tuli. Tilanne kärjistyi siihen, kun Omena hyökkäsi saunan ovea päin kahdesti saman päivän aikana. Yleensä näin aggressiivinen käytös johtuu kivusta, joten Omena vietiin eläinlääkäriin. Epäiltiin mm. kohtutulehdusta tai kohtuun jäänyttä syntymätöntä pentua. Fyysistä vikaa ei kuitenkaan löytynyt, ja kissa steriloitiin.

Viikkoa myöhemmin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Omena rentoutui. Se murisee hyvin harvakseltaan ihmiselle, maiskutus ja hyökkiminen ovat puolestaan jääneet kokonaan pois. Se kulkee rennosti ihmisen nähden, eikä se hermostu siitä, kun pennut hajaantuvat ympäriinsä.

Omena van Pikiksestä kuoriutui synnytyksen jälkeen stressaantunut ja aggressiivinen emo. Onneksi sen pennut ovat voineet ja kasvaneet hyvin, eikä sijaiskodin tarvinnut stressata emoa koko aikaa esim. lisäruokkimalla pentuja.

Vallen huonot kortit

Valle van Pikis peri Elli-emoltaan huonot kortit: sillä oli heti alkuun silmätulehdus, sitä on pitänyt tukiruokkia ja sen vatsa on ollut usein löysällä. Kun Vallelle kasvoi hampaat, sijaiskoti huomasi Vallen leuan olevan vinossa. Ei tiedetty, olivatko hampaat kasvaneet vinoon ja aiheuttaneet leuan vinoutumisen, vai oliko taustalla jokin suurempi ongelma, joka oli aiheuttanut hampaiden vinoutumisen. Koska Valle oli vain 5-viikkoinen, piti odottaa, että Vallelle tulisi lisää ikää, jotta suuta voitiin operoida. 5-viikkoiselle pennulle pelkkä anestesia olisi ollut jo suuri riski.

Noin 8-viikkoisena Valle vietiin operoitavaksi. Vallella todettiin luojan lykyksi olevan normaali leuka, mutta pennulla on pään luustossa pientä epämuodostumaa. Tämäkään ei ollut tiimille yllätys, koska Valle on van Pikis -populaatiosta. Vallelta poistettiin kaikki maito-kulmahampaat, pari etuhammasta sekä pysyvien alakulmahampaiden aihiot. Ennuste on hyvä.

Valle van Pikis puoliunisena hammasoperaation jälkeen.

Mineten jalka

Minette-pennun toinen takajalka ei toimi. Minette kävi jo muutaman viikon ikäisenä lääkärissä, mutta koska pentu oli niin pieni, jalkaa ei voitu kuvata eikä myöskään operoida vielä mitenkään. Toivoimme, että kyseessä olisi ollut hermoperäinen ongelma, josta olisi päästy tukilastalla ja jumppaamalla, mutta jalkaa ei ole saatu toimimaan. Jalassa kiertää veri, mutta viimeisestä nivelestä alaspäin jalka on veltto. Se ei kuitenkaan Mineten menoa ole haitannut: pentu on pirteä, reipas ja tarpoo eteenpäin jalastaan huolimatta.

Mineten jalka päästiin kuvaamaan pennun ollessa 8-viikkoinen. Tällä hetkellä on todettu, että luustossa ei ole vikaa. Nyt lääkäreillä on pohdinnassa jäykistetäänkö jalka, amputoidaanko se, vai olisiko eettisintä saattaa Minette sateenkaarisillalle. Jalan toimimattomuus vaikeuttaa muun muassa Mineten kiipeilyä ja vessassa asiointia, joten jotain sille on tehtävä. Nyt punnittavana on se, että voidaanko kissalle taata kivuttomuus. Minette on populaatiosta, jossa on tavattu muun muassa pikkuaivojen vajaakehitystä.

Mineten toinen takajalka on veltto viimeisestä nivelestä alaspäin.

Silmä- ja vatsaongelmia

Ei-toivotuilla pennuilla ilmenee usein erilaisia, hoidettavissa olevia, ongelmia. Esimerkiksi niillä esiintyy sisä- ja ulkoloisia, ja niiden suolisto saattaa oireilla herkästi. Erityisesti ulos syntyneillä pennuilla esiintyy paljon silmätulehduksia.

Ulkoa tulleet orpopennut, Venla, Pinja ja Iitu, päädyttiin loukuttamaan ilman emoa. Aktiivimme kävi paikan päällä puhdistamassa pentujen tulehtuneita silmiä, ja niiden emoa yritettiin löytää. Mutta kun silmätulehdukset vain pahenivat, Iitun silmät jopa muurautuivat putsaamisesta huolimatta umpeen, ja kaikki pennut kärsivät rajusta ripulista, pennut otettiin sisätiloihin ilman emoa. Nyt pennut voivat hyvin.

Astridin pentueessa on myös kärsitty ripulista: tätä alkoi esiintyä emon yllättävän poismenon jälkeen. Todennäköisesti pentujen vatsat reagoivat siihen, ettei yhtäkkiä saanetkaan enää emon maitoa ja siitä tulevia vasta-aineita.

Iitu van Pikis kärsi pahasta silmätulehduksesta. Pahimmillaan molemmat silmät olivat muurautuneet umpeen.

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja