Mitä heille kuuluu nyt: Harmi-Ilonan kuulumiset

💚🏠 Ei nimi miestä pahenna, ei vaikka nimenä olisi Harmi-Ilona. Harmi-Ilona löysi oman loppuelämän kotinsa vuonna 2014, ja me saimme kuulla hänen kuulumisensa.

Harmi-Ilona jakoi kotinsa usean vuoden ajan Riesa-Lempin kanssa, joka jouduttiin valitettavasti viime vuoden marraskuussa lopettamaan syövän takia. Muutos on ollut iso, ja niin Harmilla kuin hänen omistajallaan on ollut sopeutumista uuteen tilanteeseen. Riesan poismenon jälkeen Harmi on muuttunut entistä enemmän hellyydenkipeäksi mammanpojaksi, joka on vallannut Riesa-Lempin nukkumapaikan sängyssä; pää tyynyn päällä, ja keho peiton alla lämpimässä. Hyvä lepopaikka on myös nojatuolin käsinojalla omistajan vieressä, tai kissoille hyvin perinteisessä paikassa, nimittäin tietokoneen näppäimistön päällä.

Harmi-Ilona oikealla, Riesa-Lempi vasemmalla

Harmi-Ilonalla on rakkautta jaettavaksi vain tietyille, erityisille persoonille; Riesa-Lempiä hän kovasti yritti leperrellä omaksi tyttöystäväkseen, mutta Riesa piti välit korrekteina, joten heidän suhteensa jäi vain kaveruudeksi. Aamuisin Harmi-Ilona antoi Riesalle naaman pesupalvelua, mutta noin viidennen nuolaisun jälkeen Riesalle riitti lähentely. Kaverukset söivät yhdessä ja tutkailivat ikkunalaudalla vierekkäin maailman menoa. Hippaleikit päättyivät usein siihen kun Riesa muisti olevansa hieno lady. Mitä tulee ihmisiin, niin omistajansa lisäksi Harmi suostuu palvelijansa vanhempia puskemaan heidät tavatessaan, mahdollisesti kylläkin vain sen takia, että se suo hyvän mahdollisuuden saada nameja. Omistajaa lainaten ’’satunnaiset vieraat saavat olla kiitollisia jos hän vaivautuu näyttäytymään’’.

Harmi-Ilonan sekä Riesa-Lempin nimet ovat omistajan mukaan sanaleikkejä, mutta harmia on Harmi-Ilona perheelle oikeasti tuottanut, sillä tämä herra on eläinlääkärin mukaan ’’perusterve kissa, mutta tapaturma-altis’’. Mökkielämä voi välillä olla vaarallista, varsinkin jos kissa päättää tehdä enemmän tuttavuutta puuhellan kanssa, tai muuten vain satuttamalla tassunsa aitauksessa johonkin. Vaikka pienet onnettomuudet ovat aiheuttaneet perheen elämään jännitystä, niin Harmi on hyvinvoiva. Kopittaminen tuottaa hänen tapauksessaan ihmisille tuskaa, ja se onkin ainut hetki kun herran rescuetausta tulee esiin, mutta muuten Harmi-Ilonasta ei sitä huomaa. Kaikesta huolimatta Harmi-Ilonan asiat ovat hyvin, ja hän on omistajalleen ’’harmi ilonani’’.

- Jonna P., Dewin blogivastaava sekä jälkihuolto

Myyn kirous

Moni Dewiläinen muistaa hyvin erään tietyn paimiolaisen kissapopulaation vuodelta 2015. Tuo populaatio vaati monelta yhdistyksen aktiivilta pitkäjänteisyyttä, lehmän hermoja ja sitoutumista. Turun-Paimion välinen moottoritie tuli tutuksi, samoin tuo yksi pihapiiri.

Paikalta loukutettiin yhdistykselle yhteensä ehkä viisikymmentä kissaa. Tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä, sillä aikaa populaation tyhjentämiseen kului kokonaiset kolme vuotta, eikä kukaan lopulta jaksanut enää pitää lukua. Kissoja asui talon vintillä, vanhassa navetassa ja muissa ulkorakennuksissa. Muutamat kissat ulkoilivat vain talon katolla ja pihapuissa, osa piileskeli pihan liepeillä ja kävi syömässä vain yöaikaan, ja viimeinen kiinni otettava kissa ei vain suostunut kävelemään loukkuun.

Myös luonteita oli kissapopulaatiossa joka sorttia. Oli uteliaita ja melko nopeasti kesyyntyviä nuoria kissoja, joita ruokkijamummo oli kesyttänyt pennusta asti. Oli arpinen, hammasvaivainen Musta-kolli, jota populaatioelämä oli selvästi kolhinut pidemmän aikaa. Kaikki kissat saatiin kuitenkin pikkuhiljaa hienosti sosiaalistettua ja muuttamaan pysyviin koteihin. Paitsi Myy.

Myy oli populaation arempia kissoja, ja se oli ennen kiinnijäämistään tehnyt pennut vanhaan navettaan ja hoitanut ne yhdessä oletetun sisarensa Mymmelin kanssa. Kuten moni populaatiokissa, Myykin sai pennut nuorena, ehkä vain puolivuotiaana. Yhdistykselle tullessaan se arvioitiin vielä alle vuoden ikäiseksi.

Alkuun Myy eteni sijaiskodissa samoin kuin moni muukin samasta paikasta tullut kissa: alkoi syödä, käydä tarpeillaan ja tutustua lähiympäristöönsä. Saunasta tuli Myyn turvapaikka, johon se saattoi paeta, jos ihmisen läheisyys kävi liian ahdistavaksi.

Myyn ajateltiin voivan hyötyä sosiaalisemman kissan mallista, ja siksi Myy saikin pian rohkean kissakaverin seurakseen. Myy vain ei tästä pitänytkään, vaan linnoittautui saunaansa. Kun kaveri koetti tulla tekemään tuttavuutta saunan ovelle, seurauksena oli rähinä. Yhdistysläiset oppivat läksynsä, ja kun kissakaveri hetken päästä muutti pois, Myy sai jatkossa edetä kesyyntymisessä omaan tahtiinsa ainoana kissana.

Toisen kissan poismuuton jälkeen Myyssä tapahtui selvä käänne. Se alkoi nopeaan tahtiin ottaa asunnon haltuunsa. Myy kesyyntyi, mutta omalla tavallaan, ei siten kuin kesyyntymisestä yleisesti ajatellaan. Yleisesti ottaen häneen ei nimittäin saa vielä tänä päivänäkään koskea. Yhteen ihmiseen Myy on matkansa varrella luottanut sen verran, että on antanut tämän muutaman kerran silittää häntä.

Vaikka Myy ei kosketusta hakenutkaan, hänen tapoihinsa alkoi kuulua muun muassa matoilla selällään tassut pystyssä makoilu, ihmisten touhujen tuijottaminen lähietäisyydeltäkin, ruoan äänekäs vaatiminen ja riehakkaat leikit heiteltävien pallojen ja muiden lelujen kanssa.

Myystä tuli oikea yhdistyksen lemmikki, ja kuvaukset sen valloittavista touhuista saivat aina hyvälle mielelle. Ehkei Myytä voinut täysin kesyksi sanoa, mutta ei kyllä millään muotoa enää araksikaan, saati villiintyneeksi. Mutta kotia vain ei löytynyt.

Kului vuosi ja toinenkin. Tuntui hämmentävältä seurata, miten saman populaation kissat yksi toisensa jälkeen muuttivat uusiin koteihinsa, ja Myylle vain ei löytynyt ottajaa. Toki Myy oli väritykseltään mustavalkoinen, tuo maatiaiskissan ”perusväri”, joka ei ole ensimmäisenä kissanetsijöiden toivelistalla. Lisäksi Myyn arkuus tietysti vaikeutti sen kodinsaamista. Mutta silti, samaan aikaan yhdistykseltä adoptoitiin useita muita mustavalkoisia ja/tai arkoja kissoja. Miksei Myy kelvannut? Yhdistyksessä Myystä oli tullut lähes kaikkien aktiivien suosikkikissa persoonallisine tapoineen, mutta adoptiokyselyitä ei kuulunut. Facebookissa sijaiskotitiimin omassa ryhmässä Myy poseerasi kansikuvassa, ei ehkä järin edustavana mutta kuitenkin. Aloimme jo puolivitsillä epäillä, että olimmeko siten asettaneet Myyn ylle jonkin kirouksen!

Myyn kuva, joka on ollut sijaiskotitiimin ryhmän kansikuvana.

Kolmen vuoden kuluttua Myyn saapumisesta tapahtui pieni ihme: Paimion populaation viimeinen kissa saatiin vihdoin kiinni. Ja se kissa sattui olemaan Myyn sisko, Mymmeli. 

Yhdistyksessä riemuittiin, että vihdoin saadaan Myylle kaveri, jonka se kelpuuttaa. No, tavallaan se kelpuutti, jos toisen sietämistä pitkin hampain voidaan kelpuuttamiseksi sanoa. Ehkä sisarrakkaus ei vain tässä perheessä kukoistanut tai eroaikaa oli kulunut liian kauan, mutta ystäviä ei Myystä ja Mymmelistä enää tullut. Jonkin ajan kuluttua Mymmeli muutti toiseen sijaiskotiin, ja Myy sai jälleen hallita valtakuntaansa yksin.

Ensi keväänä olisi tullut täyteen viisi vuotta siitä, kun Myy saapui yhdistyksen hoiviin. Yksikään Dewin kissa ei ole viettänyt sijaiskotiaikaa lähimainkaan niin kauan. Myy on osoitus siitä, että rescuekissojen kotimarkkinat voivat olla oikukkaat. Se on toisaalta myös osoitus siitä, että jokaiselle löytyy lopulta se oikea koti, kun vain malttaa odottaa. Marraskuussa 2019 se nimittäin viimein tapahtui. Löytyi ihminen, joka halusi adoptoida juuri Myyn. 

Nyt sijaiskotitiimimme on myös vaikean päätöksen edessä: kenet kissoista uskallamme laittaa seuraavaksi kansikuvaksi tiimin Facebook-ryhmässä!

Haluamme lähettää Myylle rakkaudentäyteiset jäähyväisterveiset ja toivottaa vain parasta sen elämään uudessa kodissa. Toivottavasti sieltä löytyy runsaasti kelvollisia mattoja saalistusleikkeihin!

Jäät ikuisesti sydämiimme Myy <3

Haikein mutta onnellisin terveisin,

Dewin aktiivit

Tassu-herran kuulumisia

Tassu tuli yhdistykselle kodinvaihtajana elokuussa 2011.

Uutta kotia jouduttiin etsimään aiemman kodin kissanelikon

tulehtuneiden laumahierarkioiden vuoksi, kun Tassun ja

muiden kissojen kemiat eivät enää kohdanneet. Tassu ei

kuitenkaan jäänyt huushollin ainoaksi kissaksi, koska

kissakaverin kaipuu syntyi sijaiskotitoiminnan myötä.

Noin viisivuotias Tassu valloitti sydämeni syksyllä 2011 ja adoptoin kisuherran 29.9. samana vuonna. Aluksi eleltiin kaksistaan useampi vuosi, kunnes ryhdyttiin Dewin sijaiskodiksi kissanpentusisaruksille Manuelille ja Cecilialle tammikuussa 2015. Sijaiskotiaikana Tassusta

kuoriutui esiin mitä mainioin isähahmo ja laumanjohtaja. Erityisen

hyvin Tassu tuli toimeen ihmistä vierastavan Cecilian kanssa, ja usein
nämä kaksi ottivat päiväunet sillä aikaa, kun Manuel nautti ihmisen
tarjoamasta sylistä. Yhteisten päiväunien lisäksi myös pentujen
puhtaus tuntui olevan Tassulle sydämen asia, sillä välillä
pentutoverit otettiin enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti pesuun.

Sisarusten saatua oma koti myöhemmin syksyllä jäikin meidän kotimme
aika tyhjäksi ja Tassusta paistoi kauas kissakaverin kaipuu. Onneksi
Tassun ei tarvinnut kauaa olla ilman kissakaveria, sillä vanhempieni
kissan vahinkopentueesta (sivuhuomautus: älkää aliarvioiko kasvavan
tyttöpennun sukukypsyyttä, etenkään ulkoilevan kissan kohdalla!)
meille muutti Elmo-poika lokakuussa 2015. Alun tutustumisten ja
kyräilyjen  jälkeen kisupojat ovat olleet erottamattomat, ja Tassun
kissapesulalla on innokas vakioasiakas ja Tassulla oma
päikkärikissakaveri. Välillä toki on rankkaa, kun ihmissylejä on
vain yksi tarjolla, mutta sopu sijaa antaa.

Tassun lempitouhuja pötköttelyn, nukkumisen, ikkunassa kyyläämisen
ja syömisen lisäksi on erilaiset leikit. Muutoin ehkä laiskan
habituksen omaavaan kissaan tulee hurjasti virtaa, kun hän vain
kuuleekin laserosoitinavaimenperän ketjun helähtävän tai pienten
foliopallojen rapinan, sillä punaisen täplän jahtaaminen ja
foliopallojen ilmasta kiinniottaminen ovat Tassu-pojan lempipuuhaa.
Lempilelu taitaa kuitenkin olla ongennokassa roikkuva pehmolintu, jonka
Tassu osaa omatoimisesti hakea lelukorista ja jota "pitää vähän
rankaista" aina silloin tällöin.

Sylittely ja paijaus kelpaavat Tassulle aina, ja palkintonameja
tarjoavat lelut ovat kisuherralle helppoja nakkeja. Tassun muisti
herkkujen sijainnin suhteen on erehtymätön, ja ihminen jää usein
kakkoseksi, kun kisataan siitä, ehtiikö Tassu avonaiseen kaappiin
(vaatekaapit ovat parhaita, mutta myös keittiönkaapit kelpaavat,
niistä kun voi löytyä niitä herkkuja) ennen kuin ovi menee kiinni.
Tästä johtuen Tassu on kerran jos toisen jäänyt ihmisen huomaamatta
kaappiin, mutta onneksi vanhaherra osaa käyttää ääntään ja
tassujaan, kun ei enää huvita olla oven väärällä puolella.

Tassun adoptoiminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Itselleni koti ei ole koti ilman kissaa, ja Tassu on ollut mitä parhain
kämppis, unikaveri ja paijauskohde. Yhteistä elämää meillä on
takana nyt reilu kahdeksan vuotta ja toivottavasti vielä monta edessä!
Tassu on vallannut oman osansa sydämestäni (ja myös iholtani, kiitos
siitä Turku Tattoo Parlourin Jonille!), ja olen siitä enemmän kuin
onnellinen! Kiitos Dewi, kun mahdollistitte tämänkin rakkaustarinan!

#adoptdontshop

- Tassun palvelija Sanni

Terveisiä neiti Oselotilta!

Oselotti saapui helmikuussa 2018 Turun kaupungin eläinhoitolalta Dewin sijaiskotiin kesyyntymään. Alkuun Oselotti oli arka, epäileväinen, ihmisiä välttelevä ja kiinnostunut lähinnä vain lajitoverin seurasta. Parin kuukauden jälkeen Oselotista alkoi kuoriutua rapsutuksista tykkäävä neiti, ja oli selvää, että hän tarvitsisi energisen leikkikaverin.

Neiti Oselotista tuli perheenjäsenemme heinäkuussa 2018. Tuolloin Oselotti oli arviolta 1,5-vuotias. Viikon parin ajan Oselotti – tai tuttavallisemmin "Osse" – asusteli vierashuoneessa ja totutteli uuden kodin haju- ja äänimaailmaan.

Alkuarastelun jälkeen uuden kodin ihmiset osoittautuivat ihan hyviksi tyypeiksi: saihan niiltä ruokaa ja osasivat ne leikkiäkin. Jännempi juttu oli kissakaveri, josta ei aluksi tiennyt, mikä se oikein oli kissojaan. Nopeasti yhteinen sävel vanhemman kissaherran kanssa kuitenkin löytyi. Pian tarkkailu- ja torkkupaikat jaettiin yhdessä.

Oselotista huomasi hyvin nopeasti, että hän on todella hyväntahtoinen, ystävällinen ja ihana kissa, vaikka varovaisuutensa onkin säilyttänyt. Siinä missä Osse hakee kontaktia ihmisperheenjäseniin ja rakastaa silittämistä ja hellittelyhetkiä, vieraat ihmiset ovat tuntuneet pelottavilta. Vaan mistäpä pieni kissa voi tietää, ehkä vieraat ihmiset ovatkin kissannappaajia ja aikovat viedä pienen kissaparan pois... Kissakaverin esimerkki on kuitenkin rauhoittanut Ossea merkittävästi, ja vaikka Oselotti ei menekään päätäpahkaa tapaamaan tulijoita, hiipii hän kuitenkin jossain vaiheessa tarkistamaan ainakin vieraiden varpaat. Sen sijaan omat ihmiset tullaan toivottamaan aina työpäivän jälkeen tervetulleiksi kotiin.

Mallioppimista onkin ollut ilo seurata monessakin Oselotin kissanelämän alueessa. Se mitä kissakaveri tekee tai miten se reagoi tilanteisiin ja tapahtumiin, sen Osse omaksuu omaan käytökseensä – toki yksilöllisellä vivahteella. Onpa Oselotti oppinut myös vanhemman kissan esimerkin voimalla ojentamaan tassunsa silloin, kun ihminen tarjoaa ruokaa.

Oselotin lempiasioita:

• Lämpö – oli kyseessä sitten aurinko, patteri tai sauna. Siellä missä huushollissa on auringonvalon läikkä, siellä on myös Osse lataamassa omia aurinkokennojaan. Syksyllä ja talvella pienen kissan luottopaikka on patterin kyljessä ja saunan alku- tai jälkilämmössä.
• Kissakaverin villitseminen ja herättäminen keskellä yötä. Mallioppiminen ei ole aivan vielä ulottunut vuorokausirytmiin, jossa ihmiset ja kissakaveri nukkuvat öisin. Kolmen aikaan yöllä alkaa kiljuminen: "Täällä huutaa Osse ja mää olen täällä alakerrassaaaa, missä sää ooooot?"
• Erilaiset huiska- ja narulelut. Leikki ylipäätään on asia, jolla Ossen ystäväksi pääsee todella nopeasti.
• Ihminen aamulla vessassa. Hänen mielestä on aina yhtä iloinen asia huomata, että ihminen on hereillä: "Ihanaa ihminen, kun olet elossa, huolestuin jo, kun nukuit 7 tuntia yhteen putkeen, ja vaikka olenkin näin pieni, pusken sinut silti nurin!"
• Lintujen, ötököiden ja kaiken kumman liikkuvaisen tarkkailu raapimispuusta käsin, ja niistä vikisemällä ilmoittaminen.

- Maria ja Teemu, Oselotin perheenjäsenet