Kissan radiojodihoito - Turvaetäisyyksiä ja kakkasäilöjä

Kun kissalla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi, niin valittavia hoitopolkuja on kaksi. Joko voi valita lääkehoidon, josta löytyy tietoa aiemmasta, aktiivimme Sofian kirjoittamasta blogitekstistä. Tai sitten lähteä radiojodihoitoon, josta tässä tekstissä kertoo oman kokemuksensa kautta Suvi.

Alkuun esittelen tämän tarinan tähden eli Olga-Kissan. Olga on kotoisin Etelä-Virosta, missä se loukutettiin kadulta pienten pentujensa kanssa. Sittemmin kissatarhan kautta Olga saapui luokseni kevättalvella 2013. Olga kotiutui nopeasti ja alusta asti on ollut selvää, että se rakastaa ihmisiä. Olemme olleet siis tiivis kaksikko jo lähes yhdeksän vuotta. Olgan iästä ei ole varmuutta, mutta passiin merkatun syntymäajan perusteella se olisi hieman yli 11-vuotias. Enemmän kuin mitään Olga tykkää viettää aikaa ihmisensä kanssa, joten kaiken liikenevän ajan vietän kotona kissan nukkuma-alustana.

Joulukuussa 2019 vein Olgan eläinlääkärille merkittävästi muuttuneen käytöksen vuoksi: Olga mourusi, oli levoton ja siitä lähti paljon karvaa. Eniten ihmetytti kuitenkin runsas veden juominen ja se, että aiemmin todella nirso märkäruoan syöjä yhtäkkiä kelpuuttikin kaiken, mitä sille antoi. Lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa ja se todettiinkin verikokeilla. Kissallahan kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttaa lähinnä kilpirauhaskasvain/-kasvaimet, jolloin esimerkiksi lääkitys ei poistaisi ongelmaa, se vain keinotekoisesti pitäisi hormonin ylituotannon kurissa. Lisäksi liikatoimintaan määrätyn lääkkeen annosta on vaikeaa saada sopivaksi, minkä vuoksi kissaa täytyisi käyttää jatkuvasti lääkärillä ja verikokeilla. Tämä nostaisi hoitokulut lopulta huimiin lukemiin. Lääkäri ehdottikin radiojodihoitoa, joka toki on kallista lystiä sekin, mutta tulisi lopulta halvemmaksi kuin jatkuvat lääkärikäynnit labroineen ja olisi hoitomuotona huomattavasti tehokkaampikin. Tammikuussa 2020 olikin siis hoitoreissu Tampereelle Vet4Cat-kissaklinikalle, joka on ainoa Suomessa kissoille radiojodihoitoa tarjoava klinikka.

Vaikka itse radiojodi (I-131) on käytännössä yksi kissalle vaaraton piikki, aineen radioaktiivisuuden vuoksi hoitoon liittyy paljon varotoimenpiteitä: kissa on piikin antamisen jälkeen klinikalla 5-7 päivää karanteenissa eikä sitä saa käydä katsomassa tänä aikana. Hoitohenkilökuntakaan ei saa viettää aikaa radioaktiivisten kissojen lähellä 20 minuuttia kauempaa päivässä. Sinne siis jätin Olgan omaan koppiinsa muiden radiojodihoitoa saaneiden kissojen kanssa. Sain onneksi päivittäin hoitajalta Olgasta valokuvan kuulumisineen.

Varotoimenpiteet jatkuivat tietenkin myös klinikallaolon jälkeen. Itselle hoidon vaikein osuus alkoikin kotiinpaluusta. Ennen klinikalta poistumista hoitaja testasi Geiger-mittarilla kissasta turvalliseksi etäisyydeksi kaksi metriä, tälläkään etäisyydellä ei kannattanut viettää pitkiä aikoja kerrallaan. Erityisesti oli varottava lasten ja raskaana olevien altistamista kissan säteilylle, mikä osoittautui esimerkiksi junamatkalla Tampereelta Turkuun vaativaksi tehtäväksi. Niinpä Olga matkusti pyöräpaikalla junavaunun eteisessä ja minä vahdin omalta paikaltani, että kukaan ei jää viettämään aikaa Olgan lähelle.

Radiojodihoidosta kotiutumisen jälkeen kissan sylki, virtsa ja ulosteet ovat radioaktiivisia kaksi viikkoa eli jätökset ja esimerkiksi oksennukset täytyi kerätä talteen suljettuun astiaan ja ne sai hävittää vasta 45 päivän jälkeen. Parvekkeettomassa yksiössä asuvana minun piti keksiä luovia ratkaisuja, ja lopulta ainoa vaihtoehto oli säilyttää jätöksiä ullakolla häkkivarastossa. Suurin haaste oli ehdottomasti kuitenkin sylissä viihtyvän kissani etäällä pitäminen tuon kahden viikon ajan: oli täysi työ pitää minkäänlaista turvaväliä, kun Olga jatkuvasti hakeutui syliin ja silitettäväksi. Säteilevää kissaa ei saa päästää esimerkiksi sänkyyn ollenkaan, joten yöt kuluivat alkuun lähinnä päivystäessä, että Olga ei tule viereeni nukkumaan. Pikku hiljaa se kuitenkin oppi pysymään kauempana ja kaksi viikkoa sujui lopulta yllättävän hyvin.

Radiojodihoidon jälkeen kilpirauhasarvot kontrolloidaan kuukauden, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua hoidosta. Arvot pysyivät hyvinä hoidon jälkeen ja ovat pysyneet sittemminkin. Olgan oireet lievenivät hyvää vauhtia ja pian se olikin rauhallisempi, hiljaisempi ja tietenkin ennen kaikkea tarkka ruokansa suhteen, kuten ennenkin.

Vaikka radiojodihoito vaatii hetkellisesti paljon kärsivällisyyttä sekä kissalta että ihmiseltään, lopputulos on huomattavasti parempi kuin pysyvän lääkityksen kanssa (paranemisprosentti on 99). Kissan olo kohenee nopeasti eikä sitä tarvitse kiusata päivittäisillä lääkityksillä ja toistuvilla lääkärikäynneillä. Radiojodihoidon saamiselle ei muuten ole määritelty yläikärajaa, se on siis turvallinen hoitomuoto myös iäkkäämmille kissoille!

Ps. Vinkki: jos mahdollista, kannattaa ottaa avuksi lähipiiristään joku yli 65-vuotias, joka voi hakea kissan klinikalta (mielellään tietenkin autolla) ja majoittaa kissan hoidon jälkeen kahdeksi viikoksi. Säteilyyn liittyvät varotoimenpiteet eivät nimittäin koske tuon iän ylittäneitä.

Suvi

Kirjoittaja on kissoja, kakkuja ja tanssia rakastava haaveilija, joka toimii auringonvalolla ja jolla on aina aikaa silittää kissaa.

Tassu-herran kuulumisia

Tassu tuli yhdistykselle kodinvaihtajana elokuussa 2011.

Uutta kotia jouduttiin etsimään aiemman kodin kissanelikon

tulehtuneiden laumahierarkioiden vuoksi, kun Tassun ja

muiden kissojen kemiat eivät enää kohdanneet. Tassu ei

kuitenkaan jäänyt huushollin ainoaksi kissaksi, koska

kissakaverin kaipuu syntyi sijaiskotitoiminnan myötä.

Noin viisivuotias Tassu valloitti sydämeni syksyllä 2011 ja adoptoin kisuherran 29.9. samana vuonna. Aluksi eleltiin kaksistaan useampi vuosi, kunnes ryhdyttiin Dewin sijaiskodiksi kissanpentusisaruksille Manuelille ja Cecilialle tammikuussa 2015. Sijaiskotiaikana Tassusta

kuoriutui esiin mitä mainioin isähahmo ja laumanjohtaja. Erityisen

hyvin Tassu tuli toimeen ihmistä vierastavan Cecilian kanssa, ja usein
nämä kaksi ottivat päiväunet sillä aikaa, kun Manuel nautti ihmisen
tarjoamasta sylistä. Yhteisten päiväunien lisäksi myös pentujen
puhtaus tuntui olevan Tassulle sydämen asia, sillä välillä
pentutoverit otettiin enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti pesuun.

Sisarusten saatua oma koti myöhemmin syksyllä jäikin meidän kotimme
aika tyhjäksi ja Tassusta paistoi kauas kissakaverin kaipuu. Onneksi
Tassun ei tarvinnut kauaa olla ilman kissakaveria, sillä vanhempieni
kissan vahinkopentueesta (sivuhuomautus: älkää aliarvioiko kasvavan
tyttöpennun sukukypsyyttä, etenkään ulkoilevan kissan kohdalla!)
meille muutti Elmo-poika lokakuussa 2015. Alun tutustumisten ja
kyräilyjen  jälkeen kisupojat ovat olleet erottamattomat, ja Tassun
kissapesulalla on innokas vakioasiakas ja Tassulla oma
päikkärikissakaveri. Välillä toki on rankkaa, kun ihmissylejä on
vain yksi tarjolla, mutta sopu sijaa antaa.

Tassun lempitouhuja pötköttelyn, nukkumisen, ikkunassa kyyläämisen
ja syömisen lisäksi on erilaiset leikit. Muutoin ehkä laiskan
habituksen omaavaan kissaan tulee hurjasti virtaa, kun hän vain
kuuleekin laserosoitinavaimenperän ketjun helähtävän tai pienten
foliopallojen rapinan, sillä punaisen täplän jahtaaminen ja
foliopallojen ilmasta kiinniottaminen ovat Tassu-pojan lempipuuhaa.
Lempilelu taitaa kuitenkin olla ongennokassa roikkuva pehmolintu, jonka
Tassu osaa omatoimisesti hakea lelukorista ja jota "pitää vähän
rankaista" aina silloin tällöin.

Sylittely ja paijaus kelpaavat Tassulle aina, ja palkintonameja
tarjoavat lelut ovat kisuherralle helppoja nakkeja. Tassun muisti
herkkujen sijainnin suhteen on erehtymätön, ja ihminen jää usein
kakkoseksi, kun kisataan siitä, ehtiikö Tassu avonaiseen kaappiin
(vaatekaapit ovat parhaita, mutta myös keittiönkaapit kelpaavat,
niistä kun voi löytyä niitä herkkuja) ennen kuin ovi menee kiinni.
Tästä johtuen Tassu on kerran jos toisen jäänyt ihmisen huomaamatta
kaappiin, mutta onneksi vanhaherra osaa käyttää ääntään ja
tassujaan, kun ei enää huvita olla oven väärällä puolella.

Tassun adoptoiminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Itselleni koti ei ole koti ilman kissaa, ja Tassu on ollut mitä parhain
kämppis, unikaveri ja paijauskohde. Yhteistä elämää meillä on
takana nyt reilu kahdeksan vuotta ja toivottavasti vielä monta edessä!
Tassu on vallannut oman osansa sydämestäni (ja myös iholtani, kiitos
siitä Turku Tattoo Parlourin Jonille!), ja olen siitä enemmän kuin
onnellinen! Kiitos Dewi, kun mahdollistitte tämänkin rakkaustarinan!

#adoptdontshop

- Tassun palvelija Sanni

Terveisiä neiti Oselotilta!

Oselotti saapui helmikuussa 2018 Turun kaupungin eläinhoitolalta Dewin sijaiskotiin kesyyntymään. Alkuun Oselotti oli arka, epäileväinen, ihmisiä välttelevä ja kiinnostunut lähinnä vain lajitoverin seurasta. Parin kuukauden jälkeen Oselotista alkoi kuoriutua rapsutuksista tykkäävä neiti, ja oli selvää, että hän tarvitsisi energisen leikkikaverin.

Neiti Oselotista tuli perheenjäsenemme heinäkuussa 2018. Tuolloin Oselotti oli arviolta 1,5-vuotias. Viikon parin ajan Oselotti – tai tuttavallisemmin "Osse" – asusteli vierashuoneessa ja totutteli uuden kodin haju- ja äänimaailmaan.

Alkuarastelun jälkeen uuden kodin ihmiset osoittautuivat ihan hyviksi tyypeiksi: saihan niiltä ruokaa ja osasivat ne leikkiäkin. Jännempi juttu oli kissakaveri, josta ei aluksi tiennyt, mikä se oikein oli kissojaan. Nopeasti yhteinen sävel vanhemman kissaherran kanssa kuitenkin löytyi. Pian tarkkailu- ja torkkupaikat jaettiin yhdessä.

Oselotista huomasi hyvin nopeasti, että hän on todella hyväntahtoinen, ystävällinen ja ihana kissa, vaikka varovaisuutensa onkin säilyttänyt. Siinä missä Osse hakee kontaktia ihmisperheenjäseniin ja rakastaa silittämistä ja hellittelyhetkiä, vieraat ihmiset ovat tuntuneet pelottavilta. Vaan mistäpä pieni kissa voi tietää, ehkä vieraat ihmiset ovatkin kissannappaajia ja aikovat viedä pienen kissaparan pois... Kissakaverin esimerkki on kuitenkin rauhoittanut Ossea merkittävästi, ja vaikka Oselotti ei menekään päätäpahkaa tapaamaan tulijoita, hiipii hän kuitenkin jossain vaiheessa tarkistamaan ainakin vieraiden varpaat. Sen sijaan omat ihmiset tullaan toivottamaan aina työpäivän jälkeen tervetulleiksi kotiin.

Mallioppimista onkin ollut ilo seurata monessakin Oselotin kissanelämän alueessa. Se mitä kissakaveri tekee tai miten se reagoi tilanteisiin ja tapahtumiin, sen Osse omaksuu omaan käytökseensä – toki yksilöllisellä vivahteella. Onpa Oselotti oppinut myös vanhemman kissan esimerkin voimalla ojentamaan tassunsa silloin, kun ihminen tarjoaa ruokaa.

Oselotin lempiasioita:

• Lämpö – oli kyseessä sitten aurinko, patteri tai sauna. Siellä missä huushollissa on auringonvalon läikkä, siellä on myös Osse lataamassa omia aurinkokennojaan. Syksyllä ja talvella pienen kissan luottopaikka on patterin kyljessä ja saunan alku- tai jälkilämmössä.
• Kissakaverin villitseminen ja herättäminen keskellä yötä. Mallioppiminen ei ole aivan vielä ulottunut vuorokausirytmiin, jossa ihmiset ja kissakaveri nukkuvat öisin. Kolmen aikaan yöllä alkaa kiljuminen: "Täällä huutaa Osse ja mää olen täällä alakerrassaaaa, missä sää ooooot?"
• Erilaiset huiska- ja narulelut. Leikki ylipäätään on asia, jolla Ossen ystäväksi pääsee todella nopeasti.
• Ihminen aamulla vessassa. Hänen mielestä on aina yhtä iloinen asia huomata, että ihminen on hereillä: "Ihanaa ihminen, kun olet elossa, huolestuin jo, kun nukuit 7 tuntia yhteen putkeen, ja vaikka olenkin näin pieni, pusken sinut silti nurin!"
• Lintujen, ötököiden ja kaiken kumman liikkuvaisen tarkkailu raapimispuusta käsin, ja niistä vikisemällä ilmoittaminen.

- Maria ja Teemu, Oselotin perheenjäsenet

Maskun loukutus

Me Dewissä olemme todenneet, että monesti joukossa on voimaa eikä esim. populaation purkuun kannata lähteä yhden tai kahden ihmisen voimin.
Maskussa loukutettiin vapaaehtoisporukan voimin elokuusta 2017 helmikuuhun 2019. Dewi oli mukana yhtenä tahona tarjoamassa avuksi välineitä, sijoituspaikkoja kissoille ja henkilöstöäkin.

Siskoni oli töissä Maskussa sijaitsevassa yrityksessä. Hän oli useana aamuna huomannut parkkipaikalla kaksi pentukissaa ja niiden emon. Kun havaintoja tuli monta kertaa viikossa, otin yhteyttä Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n puheenjohtajaan, jolta sain pikaisesti loukun lainaan. Loukutus käynnistyi verkkaiseen tahtiin, eikä hetkeen tapahtunut mitään. Useamman kerran päivässä, muutaman viikon ajan, ajoin Turusta Maskuun vain tarkistaakseni loukun tilanteen. Ei mitään. Aloin tällöin etsimään lisäapua loukutukseen ja sainkin apua Facebookin kautta Dewin omasta loukutusryhmästä sekä koko Suomen kattavasta Eläinten pelastusringistä. Perustin myös Facebookiin oman ryhmän kyseiselle loukutukselle; näin pystyimme yhdessä helpottamaan käytännön asioita.

Kissa menossa loukkuun.

Sitten tapahtui. Eräs loukutustiimin jäsen oli tarkistamassa loukkua parkkipaikalla ja ilmoitti kissan olevan loukussa. Hän kävi naapuritalossa kysymässä, olisiko loukussa oleva kissa mahdollisesti heidän, samalla kun minä lähdin ajamaan Maskuun. Kissa ei ollut naapurin, ja valitettavasti se oli päässyt karkaamaan ruokintaluukun kautta, kun pääsin paikalle. Surullinen takaisku.

Samoihin aikoihin myös pentukissat olivat palanneet ja loukkua siirreltiin mahdollisuuksien mukaan otollisiin paikkoihin. Kunnes löysimme laputuksen yhteydessä paikan, joka kuhisi kissoja. Siinä samassa myös tutustuimme aivan ihanaan eläkeläispariskuntaan, jotka ystävällisesti auttoivat meitä hurjasti loukutuksen suhteen ja saimme käyttää heidän tiluksiaan loukutukseen. He osasivat kertoa, että kissoja on näkynyt useampana vuonna ja ongelma on vain kasvanut. He olivat myös ottaneet yhteyttä Turun Eläinsuojeluyhdistykseen, josta oli järjestetty loukutus. Mutta silloinen loukutus oli valitettavasti keskitetty väärälle sijainnille, ja tulos oli ollut pyöreä nolla.

Alle vuoden ikäinen pentu loukussa.

Koska olimme lähteneet loukuttamaan vain emokissaa ja kahta pentua, populaation suuri koko oli täysin yllätys, joten pyysimme Dewiltä vielä lainaksi toisen loukun ja riistakameran. Apua saatiin myös Maskun Musti ja Mirri -liikkeeltä, joka ystävällisesti lahjoitti meille ruokaa loukutukseen.

Kun oikea sijainti oli vihdoin löytynyt, alkoi kissoja päätyä loukkuun. Ensin saatiin kiinni yksi kissa, sitten kaksi, ja vuosi loukutuksen aloituksesta kissoja oli saatu kiinni jo 40 kappaletta. Operaation aikana pidettiin toki myös taukojakin. Kesällä oli useamman kuukauden tauko, koska kissat saivat ruokaa myös luonnosta, eivätkä ne olisi menneet loukkuihin. Loukutukseen pyhitettiin valtavasti aikaa, rahaa ja organisointia. Talvipakkasilla hankaluuksia tuotti kylmyys, joten käytimme loukun alla makuualustoja ja loukun päällä huopia, avaruuslakanoita ja pressuja. Talvella oli myös tärkeää huolehtia siitä, että aina oli joku tiimin jäsen "hälytysvuorossa", jos riistakamera lähetti kuvan loukussa olevasta kissasta.

Pieni, arka & märkä kissa matkalla turvaan.

Loukutuksen aikana loukkuja pidettiin kymmenissä eri paikoissa. Parhaimmillaan kissoja loukutettiin samanaikaisesti kahdessa eri paikassa – neljällä loukulla ja kahdella riistakameralla. Muutamaan otteeseen supikoirat ja harakat tuottivat ongelmia. Harakoita eksyi ruoan perässä loukkuihin, ja se tietysti tuotti ylimääräistä ajelua Maskuun. Syksyllä 2018 riistakameraan ilmestyi kapinen supi, joka lopulta meni myös ruuan perässä loukkuun. Supi oli todella huonossa kunnossa, ja tiesimme, että se olisi lopetettava. Tästäkin asiasta saisi toisen tarinan, mutta monien puheluiden jälkeen neuvoja asian hoitamiseen saimme muun muassa Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastajalta Emma Kososelta, Turun eläinsuojeluvalvojalta Heidi Leyser-Kopralta ja paikallisen metsästysseuran puheenjohtajalta. Lopulta kapinen supikoira pystyttiin päästämään kärsimyksistään.

Aikuinen kissa tarkkailee loukuttajia.

Kaikki loukutetut kissat toimitettiin Turun kaupungin eläinhoitolaan, ja osa pääsi kesyyntymään Dewin sijaiskoteihin. Yksi loukutetuista kissoista synnytti pennut eläinhoitolalla. Loukutustiimissä oli parhaimmillaan 11 jäsentä sekä Dewin aktiiveja, jotka pitivät loukutusta käynnissä. Ilman tiimityötä oma aika, saatika sitten varat, eivät olisi riittäneet siihen, että loukutusta olisi voitu jatkaa näinkin kauan ja näin mahtavilla tuloksilla.

Kaiken kaikkiaan Maskun populaatiosta loukutettiin 55 kissaa.

- Ansku, loukutuksen alullepanija

Teksti on alun perin julkaistu Dewi ry:n vanhassa blogissa. Teksti on päivitetty 9/2019.