Kissapopulaation synnystä

Sitä luulee, että kissapopulaatioita on vain jossain syrjäseuduilla. Niin korvessa, että ihmekös, että kissat ovat päässeet lisääntymään hallitsemattomasti. Että kun kissoja alkaa olla kourallinen kasassa, saatika kymmenittäin tai jopa sadan kissan verran, niin kukaan ei ole puuttumassa. Näin minä ajattelin.

Harvemmin kuitenkaan kissapopulaatio elelee siten, etteikö kukaan ihmisistä tietäisi siitä. Usein joku alkaa ruokkia kissoja, kun tajuaa jossain lähistöllä pyörivän kissoja. Tai joskus populaatio löytyy omasta pihapiiristä: ensin sitä on ruokkinut vain yhtä kissaa, ja ruuan perässä pihapiiriin alkaa ilmestyä koko ajan enemmän kissoja. Kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, ja kohta kissoja on kymmenittäin. Klassinen tarina populaation alulle on myös emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta sisätiloihin, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja vain ruokkimalla niitä.

Me Dewillä emme pelasta kissoja, vaikka mielestämme jokaisella kissalla on väliä. Me pyrimme vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, hoitamaan populaatioita ja työskentelemään erityisesti arkojen kissojen kanssa. Kissa kun on yleensä arka siksi, ettei se ole aikaisemmin ollut tekemisissä ihmisten kanssa tai siksi, että sillä on ihmisistä negatiivisia kokemuksia. Kissan arkuus ei siten ole missään nimessä sen vika, vaan täysin ymmärrettävä reaktio.

Dewi auttaa ratkaisemaan kissaongelmia ja tuemme populaation ruokkijaa – vaikka useimmiten ruokkija olisikin saanut ottaa meihin yhteyttä jo aikaisemminkin. Pyrimme ehkäisemään populaation synnyn ja ehkäisemään kissojen kärsimyksiä. Ja koska Dewin tavoite on vaikuttaa kissakriisin lähtökohtaan, yhdistyksemme luovuttaa kissat hyvin hoidettuina ja sellaisille omistajille, jotka varmasti sitoutuvat uuteen perheenjäseneensä. Näin ollen luovutetut kissat eivät pääse muodostamaan uutta eläinsuojelullista ongelmaa.

Populaation loukuttaminen ja hoitaminen on pitkäjänteistä työtä. Vaikka tietenkin olisi kauhean kivaa ottaa kaikki sata kissaa samaan aikaan mukaan. Mutta näin se ei toimi. Voimme ottaa kissoja sen mukaan, miten paljon meillä on vapaita sijaiskoteja ja resursseja. Jokainen kissa käytetään vähintään kahdesti lääkärissä: ensin leikattavana ja rokotettavana, sitten vielä tehosterokotettavana. Lisäksi valitettavan usein pelkästään luonnossa eläneellä kissalla on syntynyt muitakin eläinlääkärillisiä ongelmia, joiden takia tarvitaan lääkäriä ja lääkkeitä. Ja kaiken tämän lisäksi varoja tietenkin kuluu ruokiin, hiekkaan ja madotuksiin.

Ihannetilanne olisi se, että kissapopulaatioita ei pääsisi syntymään. Todenmukaisempi toive puolestaan olisi se, että populaatioiden syntyyn ja kasvuun puututtaisiin aikaisemmin.

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana loukuttamassa. Ajoin paikalle navigaattorin turvin. Navin näyttäessä, että kohteeseen on noin kilometri matkaa, olin vielä asfalttitiellä omakotitaloalueella. Sellaisella alueella, jossa talojen välissä oli vain se 5-10 metriä. Ja kun käännyin tielle, jonka varrella kohtaisisin muita aktiivejamme, ohitin vielä 10 taloa ennen kohtaamispaikkaamme.

Seisoin mäennyppylällä ja laskin vilistäviä kissoja. Koko ajan vähintään 10 oli näkökentälläni, keskimäärin 20 kissaa. Lähistöllä ja lähimetsässä olisi kymmeniä kissoja lisää. Katsoin uuden karheaa omakotitaloa, joka oli kivenheiton matkan päässä. Varmasti jokainen asukas kilometrin säteeltä oli tietoinen tästä kissaongelmasta, mutta näkemäni talo oli sellaisella otollisella paikalla, että sieltä varmasti nähtiin kissoja kuljeksimassa joka ikinen päivä. Joka kerta, kun istuttiin olohuoneen sohvalle. Joka kerta, kun istuttiin keittiön pöydän ääreen aamukahville, päivälliselle, iltapalalle. Ja varmasti leikkaamattomat kissat olivat käyneet heidän pihallaan merkkaamassa reviiriään.

Niin minä olen tätä sumplinut paljon päässäni. Että miksi ihmiset eivät ota yhteyttä eläinsuojeluun aikaisemmin, kun näkevät kissapopulaation? Ehkä heitä ei vain kiinnosta. Tai he pelkäävät kissojen joutuvan lopetettavaksi. Usein syynä on varmasti se, ettei haluta puuttua, koska pelätään, että jää kiinni ilmoituksen tekemisestä ja sitten syntyisi eripuraa naapurin kanssa. Tällaisen ilmoituksen voi kuitenkin tehdä ihan turvallisin mielin: ilmoittajan tietoja ei luovuteta ilmoituksen kohteelle. Minä itse puolestaan pelkään sitä, että kissalaumoista tietävät ihmiset luulevat kissojen voivan ihan hyvin.

Me Dewillä emme lopeta kissoja kuin vain terveydellisistä syistä. Ja silloinkin olemme varmoja, että joko kissaa ei voida auttaa mitenkään muuten tai sen toipumisaika esim. leikkauksesta olisi tuskallinen ja epävarma.

Tällä hetkellä meillä on työn alla muun muassa yksi populaatioprojekti, jonka hoitamiseen meiltä kulunee 2-3 vuotta. Miten paljon parempi alkutilanne olisi ollutkaan, jos tästä kissalaumasta olisi joku ilmoittanut eteenpäin aikaisemmin. 10 kissan populaation olisimme hoitaneet yhdellä loukutuskerralla. Alle 40 kissan populaatiokin olisi ollut vielä melko lyhyessä ajassa hoidettava. Mutta sen sijaan, että kissat ovat eläneet ja lisääntyneet vuosikausien ajan, niiden terveys reistailee myös sisäsiittoisuuden takia. 

Pentuja, joiden suolistot eivät ole kehittyneet. Oireina ripulia, ummetusta, vatsan turpoamista ja kuivumista. Pahimmillaan aikuisia kissoja, joiden selkäranka on luutunut väärästä kohtaa sisäsiittoisuuden takia aiheuttaen sen, ettei kissa taivu pesemään itseään eikä se pysty kunnolla juoksemaan. Tavallisimmin aikuisia kissoja, joilla on ollut heikko ravinto, huono suuhygienia ja tartuntatauteja. Kissoja, joilla kaliki on vienyt suun niin huonoon kuntoon, että useita hampaita joudutaan poistamaan useita – pahimmissa tapauksissa edes kaikkien hampaiden poisto ei tekisi kissan suusta varmuudella kivutonta ja kissa on parempi päästää aurinkoisille hiirestysmaille.

Auta kissoja ja ilmoita näkemisestäsi:

• Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry
• Suomen Löytöeläinten kummit ry
• Turun Eläinsuojeluyhdistys ry
• Turun kaupungin valvontaeläinlääkäri, jonka alueeseen kuuluvat myös Naantali, Raisio ja Rusko
• Oman alueesi valvontaeläinlääkärin yhteystiedot löydät nopeasti googlaamalla

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja

Operaatio Myllymäen kissat

Uudenkaupungin Myllymäen kissapopulaatio ei ollut kenenkään ongelma. Vuosien vatvomisen jälkeen paikalliset ihmiset päättivät puuttua asiaan. Kodittomien kissojen populaatio aivan kaupungin keskustan liepeillä saatiin poistettua vapaaehtoisten ihmisten panoksen ansiosta.

Myllymäki sijaitsee aivan Uudenkaupungin ydinkeskustan vieressä.

Myllymäki sijaitsee Uudenkaupungin keskustassa. Mäen päällä sijaitseva puisto on saanut nimensä siellä sijaitsevien tuulimyllyjen mukaan. Puistoa reunustaa kauniit vanhat puutalot, ja kesäisin siellä kukkivat kauniit istutukset. Puiston laidalla asusteli talvella 2011 myös noin 20 kodittoman kissan populaatio. Kissamäärä oli vaihdellut radikaalisti, kesän pentueet kasvattivat populaatiota, mutta talven pakkaset taas verottivat sitä. Osa menneiden kesien pennuista oli päässyt pois puistosta, kun paikalliset ihmiset ovat käyneet poimimassa pentuja omikseen. Kissoja oli hävinnyt säännöllisesti myös luonnollisen poistuman kautta. Suojaa alueella eläville kissoille tarjosivat rakennusten kivijalat ja ullakot.

Kissat hakivat suojaa talvipakkasilta muun muassa avonaisilta vinteiltä.

Mäellä oli asunut kissoja jo useamman vuoden ajan, ja ongelmaa oli puitu paikallislehteä myöden. Mikään taho ei kuitenkaan kokenut asiakseen puuttua kissojen askeettisiin asuinoloihin ja holtittomaan lisääntymiseen. Vuoden 2011 alussa liikehdintä Myllymäen ja kaikkien Vakka-Suomen eläinten puolesta alkoi. Laitilan ja Uudenkaupungin aktiiviset eläinihmiset päättivät perustaa alueelle uuden yhdistyksen, Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Vsesy:n. Sen ensimmäiseksi tavoitteeksi kirjattiin Myllymäen tyhjentäminen sisäsiittoisesta populaatiosta.

Yksi Myllymäen kissoista sai nimekseen Toope Raitanen.

Vastaperustettu yhdistys ei kuitenkaan kyennyt näin isoon projektiin yksin. Loukutus, kissojen sijoitus, eläinlääkärimaksut ja mahdolliset lopetuskulut vaativat sekä vapaaehtoisia että rahavaroja. Kevään kiimojen ja kissatappeluiden häämöttäessä lähitulevaisuudessa, Dewi päätti lähteä mukaan projektiin. Toisen yhdistyksen tuelle oli tarvetta myös sijoituspaikkojen vuoksi, sillä alueen löytöeläimiä vastaanottanut taho ei ottanut vastaan villiintyneitä populaatioiden kasvatteja. Ainainen sijaiskotipula vaivasi myös Vakka-Suomessa, sillä arkojen hoidokkien ottajia ei ollut jonoksi asti. Käytännössä katsoen tämä valitettavasti johti siihen, että sijaiskotipaikkojen täyttyessä oli jäljelle jääneiden kissojen kohtalo joutua kissojen taivaaseen.

Halla-kissa pelokkaana loukussa jouduttuaan sinne ruuan houkuttelemana.

Lokakuussa 2011 projekti saatiin lopulta päätökseen. Myllymäeltä loukutettiin ja otettiin kiinni projektin aikana yhteensä 35 kissaa, joista 23 päätyi Dewille Turkuun. Lopullinen kissaluku nousi hurjasti talven lukemista, sillä kesän mukana tulivat myös uudet pennut. Projektin aikana jouduttiin lopettamaan vain neljä kissaa, joista yksi oli pahoin loukkaantunut pentu. Lisäksi Dewille tulleista pennuista Aurinkotuuli ja Päivyt joutuivat autuaimmille metsästysmaille pahan, perinnöllisen sydänvian vuoksi.

Kaverukset Lenora ja Parsifal, jotka menivät peräkkäin samaan loukkuun ja pääsivät vielä yhteiseen sijaiskotiin.
Molemmat kissat saivat omat kodit.

Kaikki yhdistyksellä kotia etsineet ”myllymäkeläiset” saivat loppuelämän kodit. Näistä ”villeistä” kissoista tuli tavallisia, kesyjä kotikissoja, vaikka osalla kesyyntyminen kestikin toisia pidempään. Tämäkin projekti osaltaan todisti sitä, että kissat näistä populaatioista eivät aina ole ns. ”menetettyjä tapauksia”, vaan monista saa kärsivällisyydellä ja hyvällä hoidolla kesytettyä rakkaan lemmikin.

Teksti on julkaistu alunperin Dewi ry:n nettisivuilla vuonna 2012.

Maskun loukutus

Me Dewissä olemme todenneet, että monesti joukossa on voimaa eikä esim. populaation purkuun kannata lähteä yhden tai kahden ihmisen voimin.
Maskussa loukutettiin vapaaehtoisporukan voimin elokuusta 2017 helmikuuhun 2019. Dewi oli mukana yhtenä tahona tarjoamassa avuksi välineitä, sijoituspaikkoja kissoille ja henkilöstöäkin.

Siskoni oli töissä Maskussa sijaitsevassa yrityksessä. Hän oli useana aamuna huomannut parkkipaikalla kaksi pentukissaa ja niiden emon. Kun havaintoja tuli monta kertaa viikossa, otin yhteyttä Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n puheenjohtajaan, jolta sain pikaisesti loukun lainaan. Loukutus käynnistyi verkkaiseen tahtiin, eikä hetkeen tapahtunut mitään. Useamman kerran päivässä, muutaman viikon ajan, ajoin Turusta Maskuun vain tarkistaakseni loukun tilanteen. Ei mitään. Aloin tällöin etsimään lisäapua loukutukseen ja sainkin apua Facebookin kautta Dewin omasta loukutusryhmästä sekä koko Suomen kattavasta Eläinten pelastusringistä. Perustin myös Facebookiin oman ryhmän kyseiselle loukutukselle; näin pystyimme yhdessä helpottamaan käytännön asioita.

Kissa menossa loukkuun.

Sitten tapahtui. Eräs loukutustiimin jäsen oli tarkistamassa loukkua parkkipaikalla ja ilmoitti kissan olevan loukussa. Hän kävi naapuritalossa kysymässä, olisiko loukussa oleva kissa mahdollisesti heidän, samalla kun minä lähdin ajamaan Maskuun. Kissa ei ollut naapurin, ja valitettavasti se oli päässyt karkaamaan ruokintaluukun kautta, kun pääsin paikalle. Surullinen takaisku.

Samoihin aikoihin myös pentukissat olivat palanneet ja loukkua siirreltiin mahdollisuuksien mukaan otollisiin paikkoihin. Kunnes löysimme laputuksen yhteydessä paikan, joka kuhisi kissoja. Siinä samassa myös tutustuimme aivan ihanaan eläkeläispariskuntaan, jotka ystävällisesti auttoivat meitä hurjasti loukutuksen suhteen ja saimme käyttää heidän tiluksiaan loukutukseen. He osasivat kertoa, että kissoja on näkynyt useampana vuonna ja ongelma on vain kasvanut. He olivat myös ottaneet yhteyttä Turun Eläinsuojeluyhdistykseen, josta oli järjestetty loukutus. Mutta silloinen loukutus oli valitettavasti keskitetty väärälle sijainnille, ja tulos oli ollut pyöreä nolla.

Alle vuoden ikäinen pentu loukussa.

Koska olimme lähteneet loukuttamaan vain emokissaa ja kahta pentua, populaation suuri koko oli täysin yllätys, joten pyysimme Dewiltä vielä lainaksi toisen loukun ja riistakameran. Apua saatiin myös Maskun Musti ja Mirri -liikkeeltä, joka ystävällisesti lahjoitti meille ruokaa loukutukseen.

Kun oikea sijainti oli vihdoin löytynyt, alkoi kissoja päätyä loukkuun. Ensin saatiin kiinni yksi kissa, sitten kaksi, ja vuosi loukutuksen aloituksesta kissoja oli saatu kiinni jo 40 kappaletta. Operaation aikana pidettiin toki myös taukojakin. Kesällä oli useamman kuukauden tauko, koska kissat saivat ruokaa myös luonnosta, eivätkä ne olisi menneet loukkuihin. Loukutukseen pyhitettiin valtavasti aikaa, rahaa ja organisointia. Talvipakkasilla hankaluuksia tuotti kylmyys, joten käytimme loukun alla makuualustoja ja loukun päällä huopia, avaruuslakanoita ja pressuja. Talvella oli myös tärkeää huolehtia siitä, että aina oli joku tiimin jäsen "hälytysvuorossa", jos riistakamera lähetti kuvan loukussa olevasta kissasta.

Pieni, arka & märkä kissa matkalla turvaan.

Loukutuksen aikana loukkuja pidettiin kymmenissä eri paikoissa. Parhaimmillaan kissoja loukutettiin samanaikaisesti kahdessa eri paikassa – neljällä loukulla ja kahdella riistakameralla. Muutamaan otteeseen supikoirat ja harakat tuottivat ongelmia. Harakoita eksyi ruoan perässä loukkuihin, ja se tietysti tuotti ylimääräistä ajelua Maskuun. Syksyllä 2018 riistakameraan ilmestyi kapinen supi, joka lopulta meni myös ruuan perässä loukkuun. Supi oli todella huonossa kunnossa, ja tiesimme, että se olisi lopetettava. Tästäkin asiasta saisi toisen tarinan, mutta monien puheluiden jälkeen neuvoja asian hoitamiseen saimme muun muassa Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastajalta Emma Kososelta, Turun eläinsuojeluvalvojalta Heidi Leyser-Kopralta ja paikallisen metsästysseuran puheenjohtajalta. Lopulta kapinen supikoira pystyttiin päästämään kärsimyksistään.

Aikuinen kissa tarkkailee loukuttajia.

Kaikki loukutetut kissat toimitettiin Turun kaupungin eläinhoitolaan, ja osa pääsi kesyyntymään Dewin sijaiskoteihin. Yksi loukutetuista kissoista synnytti pennut eläinhoitolalla. Loukutustiimissä oli parhaimmillaan 11 jäsentä sekä Dewin aktiiveja, jotka pitivät loukutusta käynnissä. Ilman tiimityötä oma aika, saatika sitten varat, eivät olisi riittäneet siihen, että loukutusta olisi voitu jatkaa näinkin kauan ja näin mahtavilla tuloksilla.

Kaiken kaikkiaan Maskun populaatiosta loukutettiin 55 kissaa.

- Ansku, loukutuksen alullepanija

Teksti on alun perin julkaistu Dewi ry:n vanhassa blogissa. Teksti on päivitetty 9/2019.

Tyhjän tilan pentuja, osa 1

Populaatioprojekti, joka kantaa nimeä "da Fattoria Vuota", starttasi toukokuun 2019 lopussa. Populaation nimen vapaa suomennos on "tyhjältä tilalta". Kissat nimittäin asustelivat Varsinais-Suomessa tilalla, josta omistajat olivat muuttaneet pois. Ihmiset olivat käyneet ruokkimassa kissoja, ja kissoilla oli ollut kulku sisätiloihin.

Toukokuun lopussa tilalle tehtiin tutustumiskäynti: kartoitettiin, kuinka paljon kissoja suurinpiirtein voisi olla, mikä on populaation ikäjakauma ja kuinka hyväkuntoisilta ne näyttävät ulospäin. Jo tuolloin mukaan lähti kolme kissaa. Arviolta koko tilalla oli muutama kymmenen kissaa, joiden seassa oli ainakin kaksi pentuetta. Tämä tiedettiin siitä, että ainakin kaksi neitikissaa paljastui imeväisikäisten pentujen emoiksi. Emoja ei voitu ottaa vielä mukaan, koska emme tietenkään halunneet pentujen menehtyvän siksi, että emo olisi viety pois.

Gaia "The Eye" da Fattoria Vuota.

Yhdellä mukaan otetuista kissoista todettiin sekä herpes että mykoplasma. Myko on herkästi kissasta toiseen tarttuva, joten oletettavasti koko populaatiolla olisi se. Mykoplasma on kyllä helposti hoidettavissa antibiooteilla, mutta se asetti kriteereitä kissojen majoituksen suhteen: sijaiskodissa ei saisi olla muita eläimiä tai sijaiskodissa pitäisi olla mahdollisuus eristää kissat toisista eläimistä. Niitä ei ollut vapaana ainuttakaan, joten loukuttamista piti viivytellä.

Loukkuja pidettiin tilalla ja kävimme tekemässä tilannekatsauksia. Kesäkuun lopussa yksi aktiiveistamme teki taas tutkailukäynnin loukutuspaikalle: montako kissaa siellä näkyy ja missä kunnossa ne ovat, näkyykö eri kissoja kuin aikaisemmin ja niin edelleen. Kolme pentua oli mennyt loukkuun. Loukku ei ollut vielä lauennut. Harkitsimme, että jätettäisiinkö pennut vielä tilalle, jotta saisimme varmuuden niiden emosta. Sitten saimme kuvia pennuista: todella pahan näköisiä silmätulehduksia. Ne oli otettava mukaan.

Diego "Fastpaws" da Fattoria Vuota

Ennen kuin paikalla ollut aktiivi ehti sulkea loukun, se laukesi pentujen toimesta. Yksi pentu pääsi livahtamaan karkuun. Sitten piti alkaa miettiä pennuille paikkaa: hätämajoitusta, sijaiskotia, jotain. Olisi ollut muutama paikka, minne heidät olisi voinut viedä, jos he eivät olisi olleet juuri tästä populaatiosta. Populaatiosta, jossa oli todettu tartuntatauteja. Meillä ei ollut vieläkään tarjolla ainuttakaan sijaiskotia, jossa olisi ollut eristysmahdollisuus tai jossa ei olisi ollut muita eläimiä.

Mitähän tässä sitten keksisi? No, olinhan itse ajatellut ottaa hoitopentuja syksymmällä, mutta nyt kun tilanne oli mikä oli, tajusin jo lupautuneeni sijaiskodiksi. Katsotaan nyt sitten, miten oma kissa reagoi siihen, kun kylppärin oven taakse tulee vipinää!

Paikan päällä ollut aktiivi yritti löytää vielä kolmannen pennun, mutta sitä ei löytynyt. Varasimme keskiyölle päivystysajan, jotta saisimme lääkitykset alulle. Lähdin toisen yhdistyksen jäsenen, Maijan, kanssa viemään kissoja päivystykseen. Toinen pienistä huusi kopassa koko ajan. Päivystyksessä vaikutti hiljaiselta, ja odottavan aika oli pitkä. Koitin soittaa rauhoittavaa musiikkia pennuille, jos huutaminen lakkaisi. Ei se auttanut. Kello oli jo puoli yksi, ja huomenna oli tiedossa työpäivä. Pentu vain jatkoi huutamista, joten päätin kokeilla ottaa sen syliin. Hän lakkasi huutamasta. Halusi haistella ja tutkia kaiken. Ja kun kaikki oli tutkittu, hän nukahti kyynärtaipeeseeni.

Gaia "The Eye" da Fattoria Vuota yöllä päivystyksen odotusaulassa.

Kello oli yksi yöllä. Piti päästä vessaan. Laitoin pennun takaisin koppaan vessareissun ajaksi, mutta huutaminen alkoi heti uudestaan. Pikavessa, kaakaota automaatista ja pentu takaisin syliin nukkumaan. Taas hiljeni. Koitin itse olla nukahtamatta. Kello oli melkein kaksi, kun hoitaja tuli kertomaan, että heillä alkaisi hätäleikkaus kohta. Hän vilkaisi pennun tilannetta ja totesi, että: "Tulkaa huomenna uudestaan." Hän antoi mukaan recovery-ruokaa, jossa on korkea energiapitoisuus.

Sovimme, että Maija hakisi pennut aamulla eläinlääkärikäynnille mukaan. Toisin sanoen minun tarvitsisi herätä seitsemältä laittamaan pennut valmiiksi. Vein pennut eristykseen, päästin heidät kopasta ja katsoin, kun he söivät. En malttanut mennä heti nukkumaan. Kello oli kolme, kun pääsin sänkyyn. Melkoinen aloitus sijaiskotina.

- Ida, Dewi ry:n sijaiskotivastaava

Lue osa 2 täältä

• Tutustu sijaiskotitoimintaamme
• Lue lisää kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Kissaliiton sivuilta