Jo joutui armas aika, aika kissanpentujen

Kevät lähenee, ja kohta somen kissaryhmät ovat täynnä toistaan suloisempia pentukuvia. Sinä, joka olet hankkimassa kissanpentua, mitä asioita arvotat tärkeiksi? Pennun terveyttä? Kivaa ulkonäköä, tai sopivaa luonnetta? Millaista roolia määrittelee kissan helppo saatavuus, entä hinta? Onko sinulle painoarvoa sillä, onko emon ja isän taustoja tutkittu, tai onko pentu rokotettu, sirutettu, säännöllisesti madotettu? Onko merkitystä sillä, ellei isästä ole tietoa? Millaisen roolin sinun valinnassasi saa se, millainen on emon terveys, ja kysytkö, miksi pennut on teetetty, ja kuinka monta pentuetta emolla on ollut? 

Pentujen kysyntä on kasvanut parin vuoden aikana, erityisesti koronan aikana, aivan valtavasti. Kissakeskusteluissa on luotu kollektiivinen harha, että pennut loppuvat kesken, ja joka vuosi loppukeväästä nousee yhteisöllinen somepaniikki: missään ei ole enää pentuja. Hysteria nousee yleensä silloin, kun somen kissaryhmissä aletaan jakamaan kevään ensimmäisiä pentukuvia, mutta, jolloin pentuja ei oikeasti ole juuri missään vielä lähelläkään luovutusikää. Ja tähän paniikkiin on helppo tarttua jokaisen, joka tahtoo tehdä pennuilla rahaa: päästetään kissa pihalle tiinehtymään, ja kohta voidaan alkaa ottaa vastaan varauksia vastasyntyneistä. Loppukesästä ollaankin sitten ongelmissa, kun pentuja on, jälleen kerran, joka paikassa aivan liikaa. Silloin niitä alkaa yhdistyksiinkin ylijäämäpentuina päätyä, kun pentueiden viimeisiä ei saatu myytyä. Puhumme tällaisissa tapauksissa aina emon leikkauttamisesta, toisinaan tarjoamme siihen apuakin. Kuitenkin aika usein emo jää silti leikkauttamatta. Tiedätkö miksi? Siksi, että ne muut pennut menivät kuitenkin ihan kivalla rahalla kaupan, ja tää yksi vaan jäi. Ei kannata leikkauttaa, koska niistä saa kuitenkin ihan hyvän taskurahan. Ensi kesänä sitten uudelleen.

Alle viikon ikäisiä kissanpentuja, joilla on vielä kuukausia matkaa luovutusikään.

Seuraava tarina on tosi. Yksittäinen, mutta valitettavan tavallinen. Kotona, lapsiperheessä, perushyvällä hoidolla ja isolla rakkaudella elänyt kissa synnytti yksi, usein kaksi pentuetta joka vuosi yhdentoista vuoden ajan. Koska asuivat maalla ja kissa ulkoili vapaana, löytyi aina kolli, joka nartun astui. Pennut hoivattiin rakkaudella ja huolenpidolla ja etsittiin niille aina uudet kodit, pikkurahalla, eli ei edes eurojen kiilto silmissä. Ihmiset olivat kivoja, kissoista selvästi tykättiin. Pentutehtailua? No ei tulisi mieleenkään, kenellekään, kissoillahan oli hyvä olla. Leikkauttamisesta puhuttiin lukuisia kertoja, mutta koska pennuille löytyi aina kodit, sitä en nähty tarpeelliseksi. Paitsi että kun tekee pennut yhdentoista vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa, on kissa kohtuuttoman kovilla. Ja niin kuoli kovin hoikka, jatkuvasti imettävä emo lopulta viimeiseen tiineyteen, kun jatkuvista tiineyksistä hapertunut kohtu repesi. Sen elämäkään ei kovin luksusta näin kokonaisuudessaan ollut, vaikka se kehräsi silittäessä ja tykkäsi ihmisistään. Lopulta se oli täysipäiväinen synnytystehdas koko elämänsä.

Jos itse olisin pentua hankkimassa, enkä itse toimisi eläinsuojeluyhdistyksessä, mietin vain, ymmärtäisinkö itse, mikä vastuu minulla on osana tällaisen toiminnan jatkumista. Otan pennun, rakastan sitä ja hoidan sen hyvin - mutta millä hinnalla? Tiedänkö oikeasti, haluanko tietää, haluanko selvittää, pystynkö selvittämään, miten sen emo oikeasti voi ja millä hinnalla emo pentuja vuosikausia maailmaan puskee? Tarina oli todellinen, yksittäinen, mutta ei ollenkaan harvinainen. Niin kauan, kun pentuja menee kuumille kiville, niin kauan on myös heitä, ihan tosi hyviä ja kivoja ihmisiä, jotka myös ymmärtämättömyyttään pennuttavat emoja vuodesta toiseen emon kärsimyksestä piittaamatta tai sitä ymmärtämättä. Ja se on niin surullista siinä pentubuumissa, jossa ihmisen on tärkeintä saada se pentu, ei niinkään se, mistä se pentu tulee ja onko itse osa ongelmaa, ehkä tietämättäänkin.

Eläinsuojeluyhdistyksellä hyvässä hoidossa kasvaneita alle luovutusikäisiä pentuja.

Kun tarkastellaan kissan arvoa, ei kyse ole vain siitä, saako ihminen pennun "jostain", ja pitääkö hän itse sitä hyvin. Ongelma on se, että kotikissojen pennuttaminen on aika harvoin kovin vastuullisesti hoidettua. Koirien yleisesti muotoillut pentutehtailun kuvaukset eivät välttämättä osu kissoihin, eikä pentutehtailija ole vain se, joka myy pennun parkkipaikalla takakontista, tai jonka emoa et näe. Yhtä lailla hän, joka tuuppaa kissaryhmät täyteen söpöjä pentukuvia, voi olla pennuttanut kissansa tavalla, joka ei ole kovinkaan eettinen.

Valitettavasti hyvin harva tutkituttaa emoa ja isää millään tavalla ennen pennutusta, ja usein pentujen isää ei edes tiedetä. Sisäsiittoisuus mielletään populaatioiden ongelmaksi, mutta sitä on kyllä varsin paljon myös kotipennutuksissa. Kotipennutusten pentuja erittäin harvoin luovutetaan rokotettuna, ei juuri koskaan fiv/felv –testattuna tai leikattuna, hyvä jos hätinä kertaalleen madotettuna. Lisäksi pennutus on liian usein kuin lasten leikkiä, jossa kananmunista haudotaan tipuja ja mietitään sitten, mitä sille elävälle eläimelle pitää tehdä, jos haudonta onnistuukin. Kissa kyllä saatetaan tiineeksi, mutta liian usein edes perusasioista ei oteta selvää ennen kuin kissa jo synnyttää. Kissaryhmät ovat kesäisin täynnä kysymyksiä siitä, mitä pitää tehdä, kun kissa synnyttää, kauanko synnytys saa kestää, mitä tehdä, kun pentu ei juo, mitä tehdä, kun emo ei hoidakaan. Mitä häh, ei täältä mistään saa äidinmaidonkorviketta, eikä mulla ole rahaa viedä synnytyksen pieleen mennessä kissaa eläinlääkäriin, ei ole kyytiä eikä päivystävää lähimaillakaan. Pentuja kuolee, kun niille ei osata tehdä mitään, ja sitten todetaan sydänten ja itkuemojien kera somepäivityksessä, että kissavauvat eivät olleet elinkelpoisia, vaikka suurin osa olisi todennäköisesti oikeanlaisessa hoidossa hyvin pienellä avulla päässyt elämänsyrjään kiinni.

Joskus pienet pennut tarvitsevat ihmisen apua päästäkseen elämän syrjästä kiinni.

Jos olisin pentua etsimässä, minulle olisi merkittävä arvo se, että hankin kissan toimijalta, jonka toimintamallin näen eettiseksi – oli kyse sitten yksityisestä ihmisestä tai isommasta toimijasta. Ellen sellaisen selvittämiseen pystyisi, olisin mieluummin ilman kissaa kuin tukisin toimintaa, joka saattaa tuottaa kärsimystä jollekin toiselle eläimelle. Jokaisen pennun takana on myös emo ja sisarukset. Miten niille käy? Onko jonkun niiden kohtalo olla sijaiskärsijä siinä, että minä ja pari muuta ihmistä saimme sen niin toivomamme pennun itsellemme? Että minä kissankaipuussani tuin sitä, ettei emoa edes kannata leikata, koska pennuista saa mukavasti euroja kyllä taas jatkossakin, mutta jäljelle jäi se yksi sisarus, jolle ei paikkaa ollutkaan. Joskus sen ylijäämäsisaruksen tarina on onnellinen ja se päätyy yhdistykselle, joskus se taas päätyy jätepentuna kuoppaan. Entä emo? Leikkautettiinko se ehkä sen yhden tai toisen suunnitellun tai vahinkopentueen jälkeen, vai jäikö se tekemään rajattomasti lisää pentueita – ja jos jäi, miten luulen sen voivan jatkuvien tiineyksien jälkeen elävänä synnytyskoneena?

 

Onnekkaita, eläinsuojeluyhdistykselle hyvään hoitoon päässeitä pentuja.

Kysynkin siis uudelleen, mikä sinulle on tärkeää kissanpentua etsiessäsi? Entä, miten pystyt selvittämään, miten eettisesti sinun pentusi on tähän maailmaan tullut? Ihan oikeasti – pyydän: mieti, millaisia valintoja teet, kun kissaa hankit – mistä hankit, milloin hankit ja millaista toimintaa sillä tuet. Pahimmassa pentukuumeessakin pyydän miettimään, haluatko olla osa julmuuden jatkumista. Ole niin kiltti äläkä anna oman kissankaipuusi ajaa etiikan ohi, koska se on isossa kuvassa yhtä kuin jonkun eläimen kärsimys.

 

Kissan arvo syntyy jokaisesta valinnasta. Sinun valintasi saattaa joko olla osa ratkaisua, tai ylläpitää samaa ongelmaa. Millaisen valinnan teet?

 

Elina Kataja

Kirjoittaja toimii Kissankulma ry:n aktiivina ja sijaiskotina. Sijaiskodin arkea pääsee seuraamaan Facebookista Katajankulmalaiset –sivuilta www.facebook.com/katajankulmalaiset

Kissan radiojodihoito - Turvaetäisyyksiä ja kakkasäilöjä

Kun kissalla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi, niin valittavia hoitopolkuja on kaksi. Joko voi valita lääkehoidon, josta löytyy tietoa aiemmasta, aktiivimme Sofian kirjoittamasta blogitekstistä. Tai sitten lähteä radiojodihoitoon, josta tässä tekstissä kertoo oman kokemuksensa kautta Suvi.

Alkuun esittelen tämän tarinan tähden eli Olga-Kissan. Olga on kotoisin Etelä-Virosta, missä se loukutettiin kadulta pienten pentujensa kanssa. Sittemmin kissatarhan kautta Olga saapui luokseni kevättalvella 2013. Olga kotiutui nopeasti ja alusta asti on ollut selvää, että se rakastaa ihmisiä. Olemme olleet siis tiivis kaksikko jo lähes yhdeksän vuotta. Olgan iästä ei ole varmuutta, mutta passiin merkatun syntymäajan perusteella se olisi hieman yli 11-vuotias. Enemmän kuin mitään Olga tykkää viettää aikaa ihmisensä kanssa, joten kaiken liikenevän ajan vietän kotona kissan nukkuma-alustana.

Joulukuussa 2019 vein Olgan eläinlääkärille merkittävästi muuttuneen käytöksen vuoksi: Olga mourusi, oli levoton ja siitä lähti paljon karvaa. Eniten ihmetytti kuitenkin runsas veden juominen ja se, että aiemmin todella nirso märkäruoan syöjä yhtäkkiä kelpuuttikin kaiken, mitä sille antoi. Lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa ja se todettiinkin verikokeilla. Kissallahan kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttaa lähinnä kilpirauhaskasvain/-kasvaimet, jolloin esimerkiksi lääkitys ei poistaisi ongelmaa, se vain keinotekoisesti pitäisi hormonin ylituotannon kurissa. Lisäksi liikatoimintaan määrätyn lääkkeen annosta on vaikeaa saada sopivaksi, minkä vuoksi kissaa täytyisi käyttää jatkuvasti lääkärillä ja verikokeilla. Tämä nostaisi hoitokulut lopulta huimiin lukemiin. Lääkäri ehdottikin radiojodihoitoa, joka toki on kallista lystiä sekin, mutta tulisi lopulta halvemmaksi kuin jatkuvat lääkärikäynnit labroineen ja olisi hoitomuotona huomattavasti tehokkaampikin. Tammikuussa 2020 olikin siis hoitoreissu Tampereelle Vet4Cat-kissaklinikalle, joka on ainoa Suomessa kissoille radiojodihoitoa tarjoava klinikka.

Vaikka itse radiojodi (I-131) on käytännössä yksi kissalle vaaraton piikki, aineen radioaktiivisuuden vuoksi hoitoon liittyy paljon varotoimenpiteitä: kissa on piikin antamisen jälkeen klinikalla 5-7 päivää karanteenissa eikä sitä saa käydä katsomassa tänä aikana. Hoitohenkilökuntakaan ei saa viettää aikaa radioaktiivisten kissojen lähellä 20 minuuttia kauempaa päivässä. Sinne siis jätin Olgan omaan koppiinsa muiden radiojodihoitoa saaneiden kissojen kanssa. Sain onneksi päivittäin hoitajalta Olgasta valokuvan kuulumisineen.

Varotoimenpiteet jatkuivat tietenkin myös klinikallaolon jälkeen. Itselle hoidon vaikein osuus alkoikin kotiinpaluusta. Ennen klinikalta poistumista hoitaja testasi Geiger-mittarilla kissasta turvalliseksi etäisyydeksi kaksi metriä, tälläkään etäisyydellä ei kannattanut viettää pitkiä aikoja kerrallaan. Erityisesti oli varottava lasten ja raskaana olevien altistamista kissan säteilylle, mikä osoittautui esimerkiksi junamatkalla Tampereelta Turkuun vaativaksi tehtäväksi. Niinpä Olga matkusti pyöräpaikalla junavaunun eteisessä ja minä vahdin omalta paikaltani, että kukaan ei jää viettämään aikaa Olgan lähelle.

Radiojodihoidosta kotiutumisen jälkeen kissan sylki, virtsa ja ulosteet ovat radioaktiivisia kaksi viikkoa eli jätökset ja esimerkiksi oksennukset täytyi kerätä talteen suljettuun astiaan ja ne sai hävittää vasta 45 päivän jälkeen. Parvekkeettomassa yksiössä asuvana minun piti keksiä luovia ratkaisuja, ja lopulta ainoa vaihtoehto oli säilyttää jätöksiä ullakolla häkkivarastossa. Suurin haaste oli ehdottomasti kuitenkin sylissä viihtyvän kissani etäällä pitäminen tuon kahden viikon ajan: oli täysi työ pitää minkäänlaista turvaväliä, kun Olga jatkuvasti hakeutui syliin ja silitettäväksi. Säteilevää kissaa ei saa päästää esimerkiksi sänkyyn ollenkaan, joten yöt kuluivat alkuun lähinnä päivystäessä, että Olga ei tule viereeni nukkumaan. Pikku hiljaa se kuitenkin oppi pysymään kauempana ja kaksi viikkoa sujui lopulta yllättävän hyvin.

Radiojodihoidon jälkeen kilpirauhasarvot kontrolloidaan kuukauden, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua hoidosta. Arvot pysyivät hyvinä hoidon jälkeen ja ovat pysyneet sittemminkin. Olgan oireet lievenivät hyvää vauhtia ja pian se olikin rauhallisempi, hiljaisempi ja tietenkin ennen kaikkea tarkka ruokansa suhteen, kuten ennenkin.

Vaikka radiojodihoito vaatii hetkellisesti paljon kärsivällisyyttä sekä kissalta että ihmiseltään, lopputulos on huomattavasti parempi kuin pysyvän lääkityksen kanssa (paranemisprosentti on 99). Kissan olo kohenee nopeasti eikä sitä tarvitse kiusata päivittäisillä lääkityksillä ja toistuvilla lääkärikäynneillä. Radiojodihoidon saamiselle ei muuten ole määritelty yläikärajaa, se on siis turvallinen hoitomuoto myös iäkkäämmille kissoille!

Ps. Vinkki: jos mahdollista, kannattaa ottaa avuksi lähipiiristään joku yli 65-vuotias, joka voi hakea kissan klinikalta (mielellään tietenkin autolla) ja majoittaa kissan hoidon jälkeen kahdeksi viikoksi. Säteilyyn liittyvät varotoimenpiteet eivät nimittäin koske tuon iän ylittäneitä.

Suvi

Kirjoittaja on kissoja, kakkuja ja tanssia rakastava haaveilija, joka toimii auringonvalolla ja jolla on aina aikaa silittää kissaa.

Kissan kopittamisen lyhyt oppimäärä

Kissan kopittamisella tarkoitan siis kissan saamista kantokoppaan. Tässä tekstissä olen kertonut konkreettisia vinkkejä siihen, miten saada erityisesti arka tai ei lainkaan käsiteltävissä oleva kissa kantokoppaan.

Ensiksi korostan, että kissaa ei pidä koskaan jättää käyttämättä eläinlääkärissä siksi, että kissaa on haastava kopittaa tai siksi, että kopittaminen & eläinlääkärikäynti rikkovat kissan & omistajan luottamussuhdetta. Eläinlääkärikäynnin myötä kissa voi taantua ja olla varuillaan omistajaa kohtaan jonkin aikaa, mutta se menee ohi, jos positiivisia kokemuksia on yleisesti ottaen enemmän kuin negatiivisia kokemuksia. Luottamussuhde kissan kanssa on kuin luottokortti, johon kertyy luottoa positiivisilla kokemuksilla. Kun luottoa on kertynyt paljon, luottokortti ei mene miinukselle, vaikka toisinaan kissa pitääkin kopittaa tai esimerkiksi lääkitä.

Dewin sijaiskodeissa kissat yleensä etsivät piiloa lattian rajassa. Jos kissa pyrkii kopitustilanteessa mahdollisimman ylös, se tapahtuu yleensä aivan alkutaipaleella, kun kissaa kopitetaan ensimmäiselle ell-käynnille. Severus van Pikis oli kuitenkin poikkeus sääntöön, sillä hän pyrkii todennäköisesti loppuelämänsä mahdollisimman lähelle kattoa kopitustilanteissa.

Toisekseen mainittakoon, että vapaaehtoistyössäni eläinsuojeluyhdistyksessä kopitan arkoja, ei-käsiteltäviä ja/tai villiintyneitä kissoja harva se viikko. Kirjoitan tekstin kokemustietoni perusteella ja kuvitus on kopitustilanteista, joita olen julkaissut Instagramini storyissa ja jotka on tallennettu Ell-käynnit -kohokohtiin.

Kantokoppatreeni

Ideaaleintahan olisi se, että kantokoppaan liittyisi positiivisia kokemuksia siten, että kissan saisi menemään koppaan herkun tai leikin varjolla. Huom! Jos kissa tarvitsee rauhoittaa eläinlääkärissä, kissa tarvitsee paastottaa. Kuitenkin jos kissan saa parin raksun perässä menemään kantokoppaan, se ei ole vaarallista.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n blogissa aktiivimme Jenny on kirjoittanut vinkkejä tällaiseen kantokoppatreeniin. Ensisijaisen tärkeää onkin, jokaisessa kissakodissa kantokopan tulisi jollain tavalla olla sisustuselementtinä. Jos ei vuoden ympäri, niin tasaisin väliajoin. Siten, että kissa oppisi sen, että kantokopan ilmestyminen esille ei aina tarkottaisi sitä, että eläinlääkärikäynti on taas edessä.

Meillä kotona kantokoppatreeni omien kissojen kanssa on siinä pisteessä, että kaksi kolmesta nukkuu päikkäreitä kopassa ja menevät sinne syömäänkin, jos ruokaa koppaan tarjoillaan. Mutta kun he aistivat sen, että kopassa lähdetään johonkin, suhtautuminen kantokoppaan muuttuu. Olenkin nyt tehnyt esim. sitä, että kun kissa on ollut päikkäreillä boksissa, olen sulkenut oven ja pian tullut avaamaan oven. Tai sulkenut oven, toiminut kissataksina keittiöön, päästänyt kissan kopasta ja antanut ruokaa tai herkkuja.

Joskus kissan kopittamista vältellään, koska se on kissalle (ja usein myös omistajalle) epämiellyttävä kokemus. Useimmiten kissa joutuukin kantokoppaan eläinlääkärin takia, minkä takia kantokoppaan ei liity mitään positiivista tai edes neutraalia muistijälkeä. Jos kissa on perusterve, eikä esim. sairasta idiopaattista kystiittiä, voi kantokoppatreeniä tehdä myös siten, että kissa kopitetaan, sen kanssa käydään vaikka autolla ajelemassa tai istuskelemassa metsässä (tai muussa rauhallisessa ympäristössä), ja sitten mennään kotiin syömään eikä mitään sen kummempaa tapahdu.

Kissanpennun sosiaalistamiseen kannattaakin aina sisällyttää kantokoppa, koska energiset & uteliaat pennut ovat ylivoimaisesti helpoimpia opettaa kantokoppaan. Olenkin sivunnut "Sosiaalisuus ei tee kissasta koiramaista" -tekstissäni kissanpennun sosiaalistamista. Videolla näette, miten hyvin Dewin sijaiskodissa "japanipentue" oli sosiaalistettu: Chibi, Sakura, Nichibotsu, Yuka ja Mizuki menivät kuljetusbokseihin helposti lelujen perässä. Yksi pennuista piti nostaa koppaan, mutta koska pentu oli sosiaalistettu hyvin, se ei ollut moksiskaan siitä, että ventovieras ihminen nappasi sen syliin. Pentujen kohdalla yleensä auttaa myös se, jos kopassa on vähintään yksi sisarus mukana, jotta ei tarvitse olla yksin.

Stressin lievityskeinot

Kopittamisessa tietenkin tähdätään siihen, että tilanne olisi nopeasti ohi ja että kokemus olisi siten mahdollisimman stressitön kissalle. Yleensä kissa alkaa stressata jo sitä, kun tuttu ihminen on hermostunut tulevasta kopituksesta, siksi kannattaakin pitää arki ja oma käyttäytyminen mahdollisimman normaalina. Ja tämän takia myös kantokopan kannattaa olla ajoissa esillä.

Useille kissanomistajille feromoni-haihduttimet ovat jo tuttuja, mutta eläinlääkärikäyntejä varten suosittelen esim. Feliwayn suihkepulloa. Sitä ja vastaavanlaisia suihkeita (esim. Zenifel & Pet Remedy) löytyy mm. eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Tuotetta kannattaa suihkuttaa tekstiiliin, joka on kantokopassa sisällä ja tekstiiliin, jolla kantokoppa peitetään. Kantokopan peittäminen pyyhkeellä tms. yleensä rauhoittaa kissaa. Itse suihkuttelen Feliwayta parit suihkaukset edeltävänä päivänä tai viimeistään aamulla, ja noin vartti ennen kopittamista.

Kissaa voi myös lääkitä luontaistuotteilla, kuten Calmexilla, Zylkenellä tai WeCalmilla. Näitä voi antaa ruuan joukossa ja ne ovat reseptivapaita, eli niitä saa eläintarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista. Valmisteesta riippuen sitä kannattaa yleensä antaa väh. muutamana päivänä ennakkoon. Näissä vaikutus alkaa yleensä 1-7 vuorokauden kuluessa: kannattaa lukea tuoteselosteesta tarkemmat ohjeet. Aptus Relax -purutabletti kannattaa antaa 30-60min ennen stressaavaa tilannetta.

Extreme-keinona voi myös pyytää eläinlääkäristä kissan tulevia ell-käyntejä varten gabapentiiniä. Eläinlääkäri yleensä suostuu parin gabapentiini-kapselin määräämiseen, jos kissa näyttää vielä eläinlääkärissä olevan todella ärhäkkä ja stressaantunut tapaus. Jos kissa kuitenkin kopassaolon ja automatkan myötä muuttuu jäätyneeksi pelkopalloksi, todennäköisemmin eläinlääkäri ei näe syytä määrätä tulevaisuuden käyntiä varten gabapentiiniä. Gabapentiiniä käytetään mm. pitkäaikaisena kipulääkityksenä, ja yksittäisenä annoksena se rauhoittaa ja väsyttää. Pitkäkestoisena lääkityksenä gabapentiini aiheuttaa väsymystä haittavaikutuksena yleensä ensimmäisten viikkojen ajan, kunnes vaikutus tasaantuu.

On myös parempi, jos kissa kopitetaan liian ajoissa kuin kauhealla kiireellä viime tipassa. Jos käy niin, että kissa onkin kopassa jo kaksi tuntia ennen eläinlääkäriaikaa, sitten se on niin. Peitä koppa ja anna kissan rauhoittua.

Eristäminen

Eristä kissa aina ennen kopitusta pienempään tilaan. Mieluiten kylpyhuoneeseen, josta on siivottu/piilotettu irtaimistoa. Kylpyhuone on siitä kätevin, että jos kissa päästää hätäpissat ja/tai -kakat, on tilan siivoaminen myös helpompaa. Kylpyhuoneissa on myös yleensä käteviä piiloja kissalle, mistä se on helppo kopittaa: pesukoneen taus, allaskaapin alunen jne. Paitsi jos allaskaapin alta pääsee allaskaappiin sisälle, se on vähän huono.

Omena van Pikis pyrki kopitustilanteessa allaskaapin sisälle, koska kaapisto oli takaa avonainen. Ahti Kunlaboro oli puolestaan päättänyt jäädä raapimistolpan alapesään, eikä kissa liikahtanutkaan sieltä.

Keinoja eristää kissa

1. Leikitä tai muutoin johdata kissa haluttuun tilaan. Laserlelu on tässä yleensä aika kätevä, jotkut kissat menevät herkun perässä jne.

2. Ruokkimalla kissaa esim. viikon ajan haluttuun tilaan. Jos muutokset yleensä herättävät kissassa epäilyksiä, kannattaa ruokkia kissaa pidempään eristystilaan. Jos lääkäriaika on aamulla, kannattaa iltaruuan perässä johdatella kissa kylppäriin ja antaa tämän yöpyä siellä. Tämä toimii, jos kissa on kunnolla arka. Ihmisläheisemmän kissan kanssa saattaa mennä yö valvomiseksi, jos toinen itkee oven takana.

3. Aran kissan eristäminen on siinä mielessä helppoa, että yleensä kissa menee ihmistä karkuun, jos ihminen on liian lähellä. Eli kannattaa sulkea muut mahdolliset ovet ja jättää auki se ovi, josta haluaa kissan menevän. Ja sitten kiertää kissan taakse saaden sen liikkeelle - jos ei kerta laakista niin ainakin melko nopeasti kissa löytää tiensä haluttuun tilaan.

Vältä eristämistä tilaan, jossa ei ole lainkaan piiloja. Vältä myös eristämistä tilaan, jossa on esimerkiksi parisänky. Jos vaihtoehtoja ei ole, plokkaa pääsy sängyn alle ennen eristämistä. Ja jos eristystilassa on kiipeilypuu, jossa on pesiä tms, plokkaa niihin pääsy tai siirrä koko puu pois.

Eristystilaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan miettiä valmiita "ansoja", jos on todennäköistä, että kissa hakeutuu johonkin tiettyyn paikkaan piiloon.

Pyyhetaktiikka

Aran kissan kopittamiseen tarvitsee siis eristystilan & kantokopan lisäksi vähintään pyyhkeitä tai muita tekstiilejä. Jos mahdollista, ylimääräisestä käsiparista on varmasti apua. Hitsaushanskat ovat myös suotavat: niistä kynnet eivät mene läpi ja hampaatkin vain, jos kissa puree kunnolla ja pitkään. Kopitustilanteissa (huom. oman kokemukseni mukaan), kissa yleensä pyrkii vain näykkimään ja puraisemaan, ei puremaan kunnolla eliminoidakseen ihmisen. Mutta niinkin voi käydä.

Hitsauskäsineet voi tilata esim. Motonetistä tai Suojaintalosta.

Pyyhetaktiikalla tarkoitetaan sitä, että kissan annetaan piiloutua eristystilassa. Joko niin, että odotetaan, että kissa piiloutuu ja sitten aletaan asetella koppaa & pyyhkeitä, tai sitten niin, että koppa on laitettu valmiiksi ainoan/oletetuimman piilon hollille. Kun kissa on piilossa, plokataan kissan muu kulku pois piilosta ja tarjotaan ainoaksi kulkusuunnaksi koppaa. Jos kissa ei liiku, voi kissan takana pitää jotain ääntä tai koskea kissaan jollain kättä pidemmällä, jolloin kissa lähtee karkuun ääntä/kosketusta ja päätyy koppaan. Jos kissa on jarrut päällä, voi hitsaushanskan turvin tuupata kissaan liikettä. Toinen vaihtoehto on esim. kietoa kunnolla pyyhkeitä käden ympärille ja tuuppia.

Kissatyypit kopitustilanteissa

Kopittamista helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti se, jos omistaja tietää edes vähän, miten kissalla on tapana käyttäytyä kopitustilanteessa.

1. Piiloutuja

Piiloutujat pysyvät lattian rajassa. Piiloutujat eivät yleensä sähise, eivätkä juuri koskaan murise. Sähinää saattaa kuulua, jos kopitustilanne kestää pitkään. Piiloutujat ovat yleensä sen verran säikkyjä, että spurttaavat nopeasti koppaan pyyhetaktiikalla. Säikkyherkkyyden ja lattian rajassa pysymisen ansiosta piiloutujat ovat kenties helpoimpia kopitettavia. (Pois lukien täysin luottavat kissat, jotka voi vain nostaa koppaan tai johdattaa koppaan herkulla.) Videolla Desmond Tutu hakeutui piiloon kaapin alle, josta se ohjattiin koppaan:

2. Jäätyjä

Toiseksi helpoimpia tapauksia ovat jäätyjät. Kissa jäätyy kahdella eri tavalla (tai molemmilla tavoilla samanaikaisesti). Kun kissa jäätyy, se ei välttämättä piiloudu, vaan nimensä mukaisesti jäätyy paikoilleen, vaikka olisi ns. avoimessa tilassa. Jäätyvä kissa on myös sellainen, joka on piilossa, mutta ei liiku sitten millään - eikä myöskään osoita juurikaan vastarintaa. Kopittamistani kissoista eniten jäätyneitä ovat olleet sellaiset, jotka olen hitsaushanskojen turvin työntänyt koppaan eikä kissa ole sähissyt, murissut tai mitään. Kissa on vain ollut täysin kaikki jarrut päällä.

Videolla Dennis la Mowers jäätyi saunan ylälauteelle niin totaalisesti, ettei lähtenyt karkuun tai piiloon, vaikka laskin kantokopan hänen eteensä:

3. Kiipeilijä

Kiipeilijät, eli hyppykissat, pyrkivät ylöspäin. He ovat yleensä pelokkaita ja etsivät vain piiloa, johon ihminen ei yltäisi. Kiipeilijöiltä löytyy enemmän temperamenttia kuin piiloutujilta & jäätyjiltä: yleensä he vähintään sähisevät. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuavat, etteivät pääse tarpeeksi ylös. Jos kissa tiedetään kiipeilijäksi, kannattaa mahdollisuuksien mukaan plokata kiipeilymahdollisuuksia kopittamista varten ja mahdollistaa esimerkiksi se, että kissa ennemmin menisi suojaisaan piiloon. Kylppäreissä on kiipeilijöiden kohdalla sellainen ongelma, että yleensä kissa päätyy esim. peilikaapin päälle tai suihkuverhon tangolle.

Odota, että kissa pysähtyy, ja pyri vasta sitten kopittamaan. Kiipeilijä-kissan kanssa ei kannata odottaa, että kissa tulisi alas, ellet ole varannut tunteja kopitukseen. Tämän tyyppiset kissat odottavat yläilmoissa hamaan tappiin asti, kunnes kokevat turvalliseksi vaihtoehdoksi tulla alas. Videolla sain kiipeilijä-Rafaelin kopitettua poikkeuksellisesta paikasta, sillä hän oli niin katon rajassa, ettei päässyt enää ylöspäin. Jos tilaa yläpuolella olisi ollut 5cm enemmän, Rafael olisi todennäköisesti kiivennyt kopan päälle:

4. Ikiliikkuja

Vaikeimpia kopitettavia ovat ikiliikkujat, eli kissat, jotka eivät pysähdy. Nämä kissat ovat mahdollisesti sekä piiloutujaa, jäätyjää että kiipeilijää, ja sen lisäksi ikiliikkuja voi olla sellainen, että se on valmis hyökkimään ihmistä päin. Koska ikiliikkujalla on kuitenkin taipumusta hakeutua myös piiloon, kannattaa sitä hyödyntää. Helpointa on, jos eristystilassa on valmisteluja siten, että kissalle on järjestetty suotuisia piiloja ja koppa (tai koppia) aseteltu valmiiksi. Ikiliikkujan kanssa suurin ongelma on se, että jos koppaa yritetään tuoda kissan lähelle siinä kohtaa, kun se on jo piilossa, kissa lähtee liikkeelle ennen kuin ihminen ehtii sen koommin plokata muita kulkusuuntia.

Jos kissa alkaa säntäillä, pysähdy ja odota paikallasi niin kauan, että kissa on rauhoittunut ja piiloutunut jonnekin. On tärkeää huolehtia myös omasta turvallisuudesta! Kissaa ei kannata yrittää ottaa kiinni paljain käsin eikä silloin, kun se juoksee ohitse tai säntäilee pitkin seiniä.

Ikiliikkujan kanssa on helpompaa, jos kopittajia on vähintään kaksi. Kissan liikkumista voi yrittää rajoittaa siten, että pidetään pyyhkeitä tai vilttejä ns. seininä. Ikiliikkujaa voi myös yrittää saada pysähtymään sillä, että sen näkökentän peittää. Esimerkiksi siis pudottaa viltin kissan päälle. Jotkut jäätyvät, kun "yhtäkkiä tulee pimeää", toisille ikiliikkujille pyyhe päällä on yksi hailee.

Ikiliikkujat ovat myös rohkeampia, ja ainakin niiden kohdalla kannattaa sulkea hitsaushanskan tai muun suojavarustuksen turvin kantokoppa, sillä ikiliikkuja pyrkii suurimmalla todennäköisyydellä boksista pois, kun tajuaa vastassa olevan umpikuja. Para Nenúfar kykeni kopitustilanteessa kiipeämään laattaseinää ylöspäin ja jäi hyväksi toviksi hengailemaan siten, että takatassut olivat peilikaapin päällä ja etutassut suihkuverhon tangolla:

Kiireellä lääkäriin

Joskus eläinlääkäriin on lähdettävä yllättäen tai hyvin lyhyellä varoitusajalla. Siinä kohtaa yleensä kopitussuunnitelmista rapisee pois kaikki stressinlievityskeinot ja muut esivalmistelut. Äkillisiä eläinlääkärireissuja varten on erittäin hyödyllistä, jos kissanomistaja tietää, millainen kissa on kopitustilanteessa. Näin ollen minuutissa ehtii tehdä sellaisia valmisteluja, että plokkaa pääsyn esim. jonnekin kattokruunuun.

Näitä äkkilähtöjä varten hitsaushanskojen on hyvä löytyä kissakodista. Kipeänä kissa voi olla apaattinen, jolloin kopittaminen on ehkä helpompaa, mutta voi myös olla, että kipeyden takia käsiteltäväkin kissa muuttuu aggressiiviseksi.

Kun on kiire saada kissa koppaan, pyydä apua. Kirjoita someen tai käy vaikka naapurin ovella. Apukädeksi voi siinä kohtaa tulla ihan kuka tahansa, jos itse osaat vähääkään kertoa, että mitä haluat toisen tekevän. Yleensä sille tyypille, joka ei ole kissanomistaja tai tottunut kopittamiseen, kannattaa lykkiä ainakin toiseen käteen hitsaushanska ja pyytää tätä plokkaamaan esim. pyyhkeellä jotain kulkusuuntaa.

Siinä kohtaa, kun kissa on yksinkertaisesti saatava eläinlääkäriin, ei kannata murehtia kissan stressiä tai kopituksen kestoa. Kissa voi taantua ja luottamuksella voi kestää eheytyä, mutta se on pieni juttu, jos toisessa vaakakupissa on se, että kissa menehtyy tai että kissa elää vuosia kivuissa.

- Linda alias Villasukkakirjailija

Teksti on alunperin julkaistu Villasukkakirjailijan blogissa