Aliarvostetut mustat kissat

Fella la Mowers elämää etsimässä

Mustasta kissasta tulee joko ensimmäisenä mieleen Teininoita Sabrinan puhuva kissimirri, tai ikuisesti pahaa onnea tuova noidan taikaeläin. Entäpä Mustan kissan tango? Se on lastenlaulu josta tulee ikävällä tavalla hyvinkin helposti korvamato. Mikäli laulaisin sitä laulua päivittäin omalle mustalle kissalleni, Fella la Mowersille, niin melko varmasti lelupallon sijaan se olisi poskeni joka saisi hänen tassultaan kyytiä. Ei laulutaitojeni puutteellisuuden takia, vaan sen kappaleen. En myöskään tiedä miten Fella reagoisi siihen, jos ilmestyisin hänen eteensä naamiaisiasussa joka esittäisi häntä – onhan nyt sentään halloween. 

Mustat kissat ovat jääneet niin populaarikulttuurin kuin kodittomuudenkin vangeiksi, sillä mustat kissat viettävät pidemmän ajan eläinsuojeluyhdistyksillä odottamassa omaa loppuelämän kotiaan kuin muunväriset kissat. Amerikassa kyse oli ainakin ennen vanhaan usko pahasta onnesta, nykyään syynä voi olla mm. mustien kissojen huono kuvattavuus sosiaalista mediaa ajatellen. Onneksi kaikkialla mustia kissoja ei pidetä pahoina olentoina. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Japanissa uskotaan mustan kissan tuovan onnea niin avioparillekin kuin sinkkunaisellekin. 

Kezän Must'oi

Dewillä onneksi mustat kissat saavat oman kodin ilman sen suurempia odotteluja, mutta kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä. Tällä hetkellä Dewillä on 10 aikuista kissaa, jotka ovat joko kokonaan mustia tai joissa on erittäin vähän valkoista joukossa, sekä 4 täysin mustaa pentua; Sygyzyn Kuudamin jälkeläiset. Heidän viides sisarus on tosin täysin harmaa, johon yksi sijaiskoti kommentoi vain musteen olleen lopussa. Vaikka meillä onkin Dewillä tilanne hyvä, niin silti aloimme blogitiimissä miettimään mustan kissan adoptoimisen hyötyjä.

Kaikki Dewin aikuiset mustat kissat vaikuttavat melko sosiaalisilta kavereilta, ja he varmasti löytävät itselleen nopeasti uudet kodit. Mustat kissat ovat siis herttaisia karvapalleroita, uteliaita ja aina paikalla, halusit sitä tai et. Jos kotisi sisustus on hyvinkin tummasävytteinen, niin tarvittaessa musta kissasi voi sinne maastoutua ja leikkiä kanssasi piilosta. Esimerkiksi kun meillä käy eräs kissoja pelkäävä ihminen kylässä, niin meidän Fella on sopivasti maastoutunut raapimispuun mökin sisälle, tai lattialla olevan maton päälle. Uskallan väittää, että vieraamme pelko ei ole enää niin suurta kun ei ole kissaa näkyvissä. Kunnes Fella avaa silmänsä. 

Temmuzun Mistik

Jos musta kissa pystyy maastoutumaan mustien huonekalujen joukkoon, niin entäpä ne kissankarvat? Eihän niitä tummissa huonekaluissa näy ollenkaan. Ja jos pukeutuu usein mustiin vaatteisiin, niin sitten mustan kissan adoptoiminen perheenjäseneksi on oikein hyvä ja käytännöllinen päätös. Kissankarvojen läsnäolon muistaa vain aina silloin kun poistuu kodistaan, ja huomaa muistuttavansa käytettyä tarraharjaa, mutta muuten sitä elää kotioloissa melko kissakarvatonta ja stressitöntä elämää.

Mustilla kissoilla on tosin varsinkin kesäisin taipumusta vaihtaa turkkinsa ruskeaksi mikäli he vallan viihtyvät auringon valossa, sillä aurinko haalistaa mustasta väristä pigmenttiä. Mutta et ainakaan voi kyllästyä kissasi ulkonäköön, kun kesällä hän voi olla sävyltään Ikean mustanruskea varjossa kun taas auringossa ihan vain ruskea, ja taas talvella kotonasi asustelee elävä nokipallero. Ja sitten kun kissalle tulee ikää, niin voi hän alkaa harmaantumaan tyylikkäästi ja arvokkaasti, mahdollisesti samaan aikaan omistajansa kanssa. 

Musta kissa on adoption sekä arvokkaan elämän arvoinen lemmikki.

- Jonna, Fella & Anu, blogitiimi

Sijaiskotitoiminta omin sanoin: Sini

Olen Sini, kuusi vuotta Dewillä toiminut sijaiskoti. Häärään myös Dewin tapahtumatiimissä ja hallituksessa, sekä kirjoitan ja kuvaan Instagramiini @kittiediaries-tilille.

Kotonani on asustanut yhteensä 44 sijaiskotikissaa, ja näin monen kissan jälkeen niiden luovutus omaan loppuelämän kotiin tuntuu mukavalta ja helpottavalta. Jotkut kissoista ovat olleet luonani vain joitakin viikkoja, toiset yli vuoden. Jokainen näistä kissoista on ollut rakas ja tärkeä, mutta lähtemättömimmän vaikutuksen tekivät ensimmäiset sijaiskotilaiseni Vili ja Theo, jotka kärsivällisesti opettivat kaiken elämän jakamisesta kissojen kanssa. Näitä kissoja ennen en ollut oikein edes sisäistänyt sitä, että jokainen olento todella on oma persoonansa, johon voi kiintyä syvästi. 

Olen oppinut todella paljon Dewi-vuosieni aikana. Ensimmäisten kissojen kohdalla en edes tiennyt miten kissanhiekka toimii. Ihmettelin aluksi, kun hiekkalaatikolla ei näkynyt jätöksiä. Jossakin kohtaa sitten älysin, että kissat kaivavat hiekkaan kuopan, tekevät asiansa sinne ja sitten peittävät sen. Dewille voi siis tulla, vaikka kokemus kissoista olisi hyvin vähäinen. Asenne oppimiseen ja hyvät kyselytaidot ovat tärkeämpiä.

Nykyään tietämykseni kissojen niin fyysisten kuin psyykkistenkin tarpeiden suhteen on onneksi kehittynyt. Toisaalta, vaikka tiedän nyt enemmän pieniäkin asioita kissojen hoidosta ja terveydestä, osaan myös ottaa rennommin. Kaikki kissat ovat omia persooniaan, ja jotkut sosiaalistuvat hitaasti ja toiset nopeasti. Valitettavasti jotkut populaatiokissoista ovat myös hyvin sairaita, enkä voi pelastaa niitä kaikkia vaikka mitä tekisin. Tämän hyväksyminen on ollut itselleni tärkeää eläinsuojeluyhdistystoiminnassa. Itsensä loppuun ajaminen, ahdistus ja syyllistäminen eivät auta jaksamaan ja jatkamaan.

Vili & Theo

Sijaiskotina toimiminen tarkoittaa, että kotona on käytävä vähintään kerran vuorokaudessa tai kissoille on hankittava hoitaja. Itselleni tämä ei ole ollut ongelma, sillä yhdistykseltä ja lähipiiristäni löytyy paljon innokkaita kissahoitajia lomien ajaksi, enkä kaipaa spontaaneja matkoja. Vaikka sijaiskotitoiminnassa sitoutuu kissojen hoitoon, ei se tarkoita sitä, että mitään muuta ei voisi tehdä – itselläni kun on vaativa työ, paljon harrastuksia ja sosiaalinen elämä eläinsuojelutyön lisäksi. Itselläni on ollut myös opettelemista sen kanssa, että tiettyä sotkuisuutta täytyy sietää lemmikinhoitajana jollei halua tehdä suursiivousta monta kertaa päivässä. Lattioilla on aina kissanhiekkaa sekä kissanleluja, ja ruokakuppeja saa tiskata päivittäin.

Olen asunut viimeisen kuuden vuoden aikana neljässä eri asunnossa, joiden koot ovat vaihdelleen 39 neliömetristä 50:een, ja joiden pohjaratkaisut ovat olleet joskus toimivia ja joskus älyttömiä. Parhaimmillaan kotonani on ollut neljä kissaa kerrallaan. Jos uusi kissa saapuu kotiini suoraan loukutuspaikalta, niin eristän sen aluksi kylpyhuoneeseen, josta mahdolliset vessavahingot saa siivottua helposti. Kylpyhuoneeni on kuitenkin pikkuruinen, joten jo sisäsiistien ja terveiden kissojen kohdalla teen alkueristyksen mieluummin olohuoneessani. Makuuhuoneeni on aina ollut kissavapaata aluetta allergioideni takia. Sijaiskotikissoja voi ottaa siis melko pieniinkin neliöihin, sillä kissat ovat sijaiskodissa vain väliaikaisesti.

Yritän rauhoittaa ensimmäiset päivät uuden kissan kanssa. Käyn erityshuoneessa vain harvoin, en imuroi tai muuten pidä meteliä, ja huolehdin siitä, että kissalla on piiloja, ruokaa, vettä sekä puhdas hiekkalaatikko. Tarkkailen kissaa valvontakameran kautta varmistuakseni, että se syö ja liikkuu normaalisti. Feromonivalmisteet kuten Feliway ja Petremedy toimivat myös hyvin. Pikkuhiljaa alan tutustuttaa kissaa asunnon muihin huoneisiin ja tietenkin itseeni. Jos ongelmia ilmenee, viestitän asiasta heti yhdistykselle, jossa joko minulle nimetty vastuuhenkilö tai joku muu osaaja auttaa ja neuvoo.

Sijaiskotina olemisen hyviä puolia on loputtomasti: saan asua kissojen kanssa, opin jatkuvasti lisää, olen saanut ihania ystäviä, parannan konkreettisesti maailmaa - ja tämä kaikki on ilmaista. Huono puoli on tietenkin se, että joutuu näkemään kärsimystä ja ihmisyyden kauhean puolen. Usein esimerkiksi eläinsuojelurikkomuksiin ja kissojen heitteillejättöön päädytään, koska oma elämä on kohtuutonta, mutta sen todistaminen on silti raskasta.

Upeita kokemuksia ovat myös olleet kissat, joiden sosiaalistamisessa on oikeasti saanut tehdä töitä. Tällainen kissa oli esimerkiksi Tuutikki, joka aluksi hyökki kaikkien samassa huoneessa olevien ihmisten päälle viikkotolkulla, mutta kuukausien myötä kesyyntyi kehrääväksi ja ihmisrakkaaksi sylikissaksi.

Tuutikki

Suosittelen sijaiskotina olemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneita asiasta. Viime kädessä sijaiskotitoimintaan tarvitsee vain vakaan elämäntilanteen, voimavaroja ja kommunikaatiokyvyn. Varsinkin alussa on tärkeää jaksaa omaksua tietoa lukemalla ja kyselemällä mahdollisimman paljon. Apua saa aina ja valmiiksi ei tule koskaan. Itse en osaa kuvitella lopettavani sijaiskotina toimimista, sillä kissoista on tullut osa elämääni, kotiani ja identiteettiäni. 

Mitä heille kuuluu nyt: Pikin ja Herculesin kuulumiset

Piki on vanha kodinvaihtaja, joka oli lopetusuhan alla, mutta hänen onnekseen hän löysi oman loppuelämän kotinsa 7 vuotta sitten. Piki jakaa kotinsa Devin, sekä Dewiltä vuonna 2017 adoptoidun populaatiokissan Herculesin kanssa, ja me saimme kuulla heidän kuulumisensa.

Pojat ovat painikavereita, ja sen lisäksi Hercules tarjoaa asuintovereilleen mielellään päivittäistä pesupalvelua. Herculesin harmiksi Devi eikä Piki ole yhtä innostuneita näistä pesuista. Omistajan kuvaus Herculesista oli seuraavanlainen: ’’Herculesta voi yleisesti parhaiten kuvailla sanalla tyytyväinen: kissan mielestä elämä on ihanaa, paitsi silloin, kun ruoka on myöhässä. Aivosoluja pojalla ei kovin montaa ole, mutta se tekee Herculeksesta helpon ja kivan kaverin.’’

Piki on sen sijaan Herculesin vastakohta mitä tulee älykkyyteen: ’’Kissa kuuluu niihin hyvin älykkäisiin kavereihin, jotka keksivät itse itselleen tekemistä, ellei aivoruokaa ole muutoin tarjolla. Usein tämä tekeminen on jotakin sellaista, mikä ei ole sallittua.’’. Piki on äärimmäisen seurallinen kissa, joka on kirjaimellisesti aina paikalla. Kun ovi käy ja sisään astuu vieraita, niin on tämä herra heitä tervehtimässä. Perheellä on myös ollut viime kuukausina remonttia kodissaan, mutta se ei ole Pikiä haitannut. Piki on auttanut parhaansa mukaan, lähinnä seuraten remonttityyppien tekemisiä. Laadunvalvonta on ammatti jossa kissat ovat erittäin hyviä. Pikin tämän hetken suosikkiaktiviteetti on silti keittiön altaassa istuminen, sillä herra tietää hanasta tulevan tuoretta, puhdasta vettä. Toki myös ihmisten vesikuppien sisältö kelpaa juomiseksi.

Alussa yhteiselo Pikin kanssa oli aika kaoottista, kun herra kuvitteli olevansa talon pomo. Kieltoja hän ei totellut, ja muutenkin oli käytösongelmia joka johti pahimmillaan yritykseen purra ihmistä. Omistajan mukaan ’’tiukalla, mutta kärsivällisen rauhallisella ohjauksella poika oppi kuitenkin aika nopeasti, kuka on perheen pää, ja aggressiivinen käytös jäi pois.’’ Aggressiivinen käytös voi johtua mm. stressistä tai kivusta, jonka takia raivokas kissa pitäisi aina käyttää eläinlääkärillä tarkastuksessa. Kissa ei tunne kaikkia samoja tunteita kuin me ihmiset, eikä Pikin suhteen kyse ollut kostamisesta tai kiusaamisesta uutta perhettään kohtaan. Eläinlääkäri Johanna Lankila on kirjoittanut hyvän artikkelin koskien kissojen rankaisemista, ja syitä miksi sitä ei pitäisi tehdä.

Vaikka Piki on joutunut nielemään tappionsa talon herruuden suhteen, niin kyllä häntä silti kohdellaan kuin kuninkaallista, onhan nyt ihmiset kissojensa alamaisia.

- Jonna P., Dewin blogivastaava sekä jälkihuolto