1. heinäkuuta 2019

Dewille kylvää kissatietoisuutta


Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry on vuodesta 2001 alkaen edistänyt eläinsuojelua ja löytöeläinten asemaa Turussa ja sen lähialueilla. Kesällä 2019 päätimme kehittää yhdistyksen tiedottamista. Dewin toiminnassa on mukana kymmeniä vapaaehtoisia, joilta löytyy erilaisia historioita kissojen parissa ja joilla on erilaisia kissatarinoita kerrottavanaan. Näin ollen perustimme Dewin blogin, Dewillen, jossa voimme jakaa kissatietoisuutta.

Yhdistykselle saapuvat kissat ovat pääsääntöisesti populaatiokissoja tai yksin vaeltavia kulkurikissoja. Ei kenenkään kissoja siis. (Kissapopulaatiolla tarkoitetaan ”kissalaumaa”, joka lisääntyy hallitsemattomasti ja joka on voinut saada alkunsa esimerkiksi vain kahden leikkaamattoman kissan kohtaamisesta.) Tästä johtuen Dewin vapaaehtoisilla on erityisesti kokemusta kissojen kesyttämisestä ja kissojen tutustuttamisesta toisiinsa.


Blogin tavoite on edistää eläinsuojelua, parantaa kissojen asemaa ja lisätä kissatietoisuutta. Kesyttämisen ja tutustuttamisen lisäksi kirjoitamme myös esimerkiksi kissojen tarvikkeista, hoidosta ja ruokavaliosta, sairastamisesta sekä hoitamisesta. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tuutata vain tietoiskuja, vaan myös kertoa kissojen kuulumisia sekä kirjoittaa esimerkiksi loukutusoperaatioista, pentuarjesta ja sijaiskotina toimimisesta.

Kissat ovat yksilöitä ja reagoivat eri tavalla eri asioihin. Toivomme kuitenkin, että ajan mittaan blogista löytyisi vinkkejä ja vertaistukea kissan omistajille, tietoa kissan hankkimista harkitseville ja apua sijaiskotina toimiville vapaaehtoisille. Sekä tietenkin ohjeita niille ihmisille, joiden pihalle eksyy yksittäinen kulkurikissa tai jotka löytävät kissapopulaation, eivätkä tiedä, miten toimia.

Tervetuloa lukemaan!

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti