Milloin kissanpentu on valmis uuteen kotiin?

Pentutietoa osa 1

Vuosittain tulee vastaan ihmisten juhlakuvia uusista perheenjäsenistä: kissanpennuista, jotka ovat selvästi liian nuoria muuttamaan pois emon ja sisarusten luota. Osittain tässä on kyse tietämättömyydestä ja osittain välinpitämättömyydestä. Ostajan tulisi aina selvittää, mikä on halutun eläimen sopiva luovutusikä ja millainen ympäristö on sille sopiva. Kissan arvo on kuitenkin vielä niin huono, ettei kissanpentujen kohdalla tulevasta lemmikistä ja sen tarpeista selvitetä välttämättä yhtään mitään. 

Kuvassa olevat kissanpennut ovat noin 8 viikon ikäisiä.

Suomessa kissanpennun suositeltu luovutusikä on vähintään 14 viikkoa. Suositus on tehty 2017 julkaistun tutkimuksen pohjalta, jossa todettiin monien käytöshäiriöiden todennäköisyyden lisääntyvän kissoilla, jotka oli luovutettu ennen 14 viikon ikää. Tässä Milla Salosen tutkimuksessa todettiin mm seuraavaa: Alle 8:n viikon ikäisenä luovutetuilla pennuilla todettiin enemmän aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan. Näillä kissoilla oli myös useammin omistajan raportoimia käytösongelmia kuin 12 viikon iässä luovutetuilla. 14-viikkoisina tai myöhemmin luovutetuilla kissoilla todettiin vähemmän aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan verrattuna 8:n vko iässä luovutettuihin. Eroa käytöksessä syntyi vielä 12 ja 14 viikon luovutusiän välillä. 14 viikon iässä luovutetuilla oli niin ikään vähemmän aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan ja vähemmän pakko-oireita, kuten liiallista nuolemista ja kankaiden tai esimerkiksi ihmisten hiusten imeskelyä.

Kissanpentu oppii vielä paljon emolta ja sisaruksilta 12 viikon jälkeenkin. Esimerkiksi kissojen kieli, eli se miten kissat ymmärtävät toisiaan, kehittyy vain kontaktissa toisiin kissoihin. Liian aikaisin vieroitetuilla pennuilla voi herkemmin tulla ongelmia muiden kissojen kanssa eläessä, sillä ne eivät välttämättä ymmärrä toisten kissojen kommunikaatiota. Ne myös stressaavat herkemmin ja saattavat oireilla virtsaongelmien kautta tai käytöshäiriöillä muita kissoja tai ihmisiä kohtaan.

Salosen tutkimuksen pohjalta kissanpennun luovutusiän suositus on nostettu 14 viikkoon. Tutkimus on kuitenkin sen verran tuore, että netistä löytyy edelleen vanhentunutta tietoa luotettavienkin lähteiden sivuilta. Vanhoissa artikkeleissa saatetaan kertoa oikean luovutusiän olevan 12 viikkoa. On siis oltava tarkkana netissä selatessaan, että huomioi artikkelin kirjoitusvuoden eikä usko vanhentunutta tietoa. 

Tässä kissanpennut ovat luovutusikäisiä ja näyttävät siis minikokoisilta aikuisilta kissoilta.

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ottaa kantaa kissojen luovutusikään: “Kissanpennun luovutusikä on vähintään 14 viikkoa. Sitä nuorempi pentu ei ole valmis jättämään emoa ja sisaruksia. Vaikka pennut söisivät jo kiinteää ravintoa, eikä emo enää ehkä imetäkään, on emolla ja sisaruksilla korvaamaton merkitys pennun henkiselle kehitykselle.”

Huolimatta varsin yhtenäisestä linjauksesta luovutusiän suhteen, valitettavan usein näkee edelleen kuvia aivan liian varhain luovutetuista pennuista. Pahimmillaan pennut ovat alle 8-viikkoisia. Miten sitten tunnistat 14 viikon ikäisen pennun?

• Pentu on painoltaan 1,4 - 2 kg välillä, se painaa siis enemmän kuin litran maitotölkki.

• Pennun silmät eivät ole enää siniset. Sinisilmäisillä roduilla asia on eri, mutta muuten pentujen silmien väri alkaa vaihtua pois sinisestä 7-8 viikon iässä.

• Kissan ruumiinrakenne muistuttaa aikuista kissaa, pentupyöreys on jäänyt pois.

• Kissan turkki vastaa aikuisen kissan turkkia, pentukarva on vaihtunut kokonaan pois.

Tutkimuksen kissojen luovutusiän vaikutuksesta käytökseen voi lukea täältä.

Lähteet:

http://viiruvarpaat.blogspot.com/2017/09/luovutusian-nostamisella-parempaa.html?m=1plop

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kissojen-ja-koirien-kayttaytyminen-on-monen-tekijan-summa-ympariston-ja-periman-vaikutukset-samanlaisia-kummallakin-lajilla-ja-samoja-tuloksia-saatu-myos-ihmisilla?publisherId=3747&releaseId=69893724

https://sey.fi/kissa/kissan-luovutusika-on-kolme-kuukautta/

Kissa Euroopan kulttuurin juurilla

 

Kissa ja uskonnot ovat liittyneet toisiinsa kautta historian. Antiikin Kreikassa kissa yhdistettiin viisauden ja Ateenan suojelija Athene-jumalattareen. Häntä kutsuttiinkin loistavasilmäiseksi Atheneksi. Athene ei ollut ainoa jumalatar, jolla oli yhteys kissaan antiikin Kreikassa. Kissa liitettiin myös Artemikseen. Artemis oli lasten ja synnyttäjien suojelija sekä kuun ja metsästyksen jumalatar. Antiikin kreikkalaiset harjoittivat metsästystä, ja myös Artemis metsästi nymfiensä kanssa antiikin mytologian mukaan. Eläinten pennut ja kissat eivät kuitenkaan olleet Artemiksen metsästyksen kohteita.

Artemiksen nimi vaihtui Dianaksi antiikin Roomassa, ja Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teoksessa Diana muuttuukin kissaksi (1). Lisäksi antiikin Roomassa vaikutti Isis-jumalatar, jonka palvojat käyttivät rituaaleissa sistrum-soitinta, johon oli kaiverrettu ihmiskasvoisia kissoja. Antiikin Roomassa kissa ei liittynyt vain jumalattariin, sillä myös legioonalaiset pitivät kissaa mukana sotamatkoilla. Kissa piti jyrsijät poissa Rooman valtakunnan armeijan varusteista ja kissan uskottiin takaavan menestyksen taisteluissa. Silti ei voida sanoa, että antiikin kulttuureissa kissat tai muut eläimet olisivat tasavertaisessa asemassa ihmisten kanssa, sillä eläinuhraukset olivat yleisiä.

Antiikin kulttuureissa Tarmo -kissasta olisi voinut tulla sopiva tarjoamus uhrialttarille.

Myöskään antiikin Kreikan vaikutusvaltainen ajattelija, Aristoteles, ei nähnyt ihmistä ja muita eläimiä tasavertaisina olentoina. Aristoteles jaotteli ihmiset, eläimet ja kasvit hierarkkiseen järjestykseen, jossa ihmisten jälkeen tulivat eläimet ja niiden jälkeen kasvit. Aristoteleen käsitysten perusteella kaikki olennot olivat yhteydessä toisiinsa luonnollisen hierarkian välityksellä ja alempien olentojen tarkoitus oli palvella niiden yläpuolella olevia olentoja. Antiikin Kreikassa oli myös filosofista ajattelua, jossa argumentoitiin eläinten puolesta. Pythagoras argumentoi, että eläimillä oli oikeus elää rauhassa ihmisten kanssa sekä kasvissyönti johtaisi ihanteelliseen yhteiskuntaan. Pythagoralaisessa ajattelussa eläinten kunnioittaminen perustui sielunvaellusoppiin. Sen perusteella kaikki olennot olivat samankaltaisia, koska sielu saattoi siirtyä eläimeen tai ihmiseen kuoleman jälkeen. Plutarkhos vuorostaan ajatteli, että eläimillä oli rationaalisia kykyjä ja ihmiskunnan moraalinen kehittyminen edellyttäisi, että ihmiset kohtelevat eläimiä paremmin. Plutarkhoksen näkemyksen mukaan eläimiin kohdistuvasta väkivallasta seurasi väkivaltaa myös ihmisiä kohtaan, eli eläinten huono kohtelu eskaloitui ihmisten huonoksi kohteluksi.

Keskiajan kristilliseen ajatteluun vaikuttivat kirkkoisät, jotka muokkasivat kristillistä maailmankuvaa. Kristinuskon negatiiviseen kissa-asenteeseen vaikutti kirkkoisä Athanasios. Athanasios vihastui kissoihin, koska hän ei nähnyt kristinuskon symboleja Isiksen temppelissä, vaan rennosti makaavan kissan tyynyllä. Puolestaan kirkkoisä Augustinuksen opin mukaan ihminen järjellisenä olentona oli ylempi kuin järjettömät eläimet. Keskiajan hierarkkisessa maailmankuvassa heijastui tietysti Aristoteleen ajattelu ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta. Keskiaikaiset auktoriteetit pyrkivät määrittelemään eläimet myös tarkasti rajattuihin joukkoihin. Kirkkoisä Ambrosiuksen määrittely oli laajasti käytössä ja sen mukaan eläimet olivat joko villejä tai kesyjä. Kissan sijoittaminen kesyjen tai villien eläinten joukkoon oli haasteellista keskiaikaisille ajattelijoille, ja he sijoittivat kissan usein villin ja kesyn välimaastoon. Kissan häilyvää luonnetta vahvisti uskomus, että noita tai paholainen saattoi ottaa kissan muodon juonitellakseen ihmisiä vastaan.

Pyhimysten ja naisten ystävä

Keskiajalta löytyy viittauksia kissan ja pyhimysten välisestä vuorovaikutuksesta. Tarinoiden mukaan naispyhimys Pyhä Agatha saattoi muuttua kissaksi. Pyhä Klaara ja Philip Neri olivat pyhimyksiä, jotka rakastivat kissoja. Fransiskaanien perustaja Franciscus Assisilainen tunnetaan eläinten suojelupyhimyksenä. Hän arvosti kaikkia eläinlajeja sekä rukoili niiden puolesta. Pyhimyskertomusten mukaan Assisilainen kutsui elämiä jopa veljiksi ja sisariksi. Pyhimysperinteessä löytyy oma suojeluspyhimys kissoille: Pyhä Gertrud. Pyhimykseksi julistettiin usein munkkeja ja nunnia. Luostareiden asukkailla oli kissoja lemmikkeinä, sillä kissat pitivät jyrsijät pois luostareista ja toimivat luostareiden asukkaiden seuralaisina. 

Korppu ottaa palvonnan kohteena olemisen vakavasti.

Myöhäiskeskiajalla alkoivat noitavainot, ja niillä oli kohtalokas vaikutus kissoihin. Monista kaupungeista hävitettiin kaikki kissat. Noituussyytöksissä kissoille annettiin suuri rooli. Esimerkiksi uskonnollisten vähemmistöryhmien, bogomiilien ja kataarien, väitettiin palvovan mustaa kissaa juhlissansa. Naisia syytettiin monesti noidiksi noitavainoissa, ja syytöksissä kissa mainittiin noitien yleisenä apuolentona. Noidaksi leimautui, jos kissa tai muu eläin oli läheinen naiselle. Muutenkin keskiajalla naiset yhdistettiin kissoihin. Ne symboloivat feminiinisyyttä ja Eevaa. Naisellisuuden symbolina toimiminen ei parantanut kissan asemaa, koska naiset olivat Eevan jälkeläisiä, ja keskiaikaisen maailmankuvan mukaan ihmiset oli karkotettu paratiisista Eevan vuoksi.

Jeesuksen symboleina toimivat lauhkeina ja kesyinä pidetyt eläimet. Esimerkiksi lammas symboloi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Ristiriitaisesti kristillisessä symboliikassa suurempi kissaeläin, leijona, kelpasi vertauskuvaksi Jeesukselle ja Jumalan rajattomalle voimalle (2). 

 

Kissan kategorisoinnista

Sosiologien Arnold Arluken ja Clinton R. Sandersin mukaan ihmiset kategorisoivat eläimet  arvojärjestykseen, joka määrittää, miten eläimiä kohdellaan: eläimet ovat  “hyviä” tai “pahoja”. Ihminen on ylin olento tässä kategorisoivassa arvojärjestelmässä. Aristoteleen ajatukset vaikuttavat siis nykyisinkin. Kesyt ja ihmistä lähellä olevat eläimet pääsevät hyvien eläinten joukkoon, ja pahoiksi eläimiksi valikoidaan eläimiä, jotka ihmiset kokevat vastenmielisiksi tai vaarallisiksi. Edelleen pahojen eläinten määritelmässä on aste-eroja. Demoninen eläin on äärimmäisin ilmaisu, jonka eläimelle voi antaa. Demoninen eläin ei nauti lain suojasta ja joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle. Euroopan menneisyydestä voidaan todeta, että kissaa pidettiin demonisena noitavainojen aikana ja kissoista haluttiin päästä eroon, joten niitä poltettiin elävältä. Toisaalta kissa sai todennäköisesti hyvän eläimen määritelmän legioonalaisten, antiikin kulttuurien jumalattarien palvojien sekä keskiajan pyhimysten keskuudessa. 

Keskiaikaisille ajattelijoille kissan tarkka jaottelu ei ollut helppoa. Samankaltaista määrittelyn ongelmallisuutta tapahtuu nykyisinkin, vaikka kissan määritelmät ovat muuttuneet.  Ulkoa löydetyn kissan pystyy määrittelemään kadonneeksi, kodittomaksi tai villiintyneeksi kissaksi. Kadonneella kissalla on omistaja, joka etsii lemmikkiänsä. Kadonnut kissa muuttuu kodittomaksi kissaksi, kun sen omistajaa ei enää löydy.  Villiintynyt kissa on usein syntynyt luonnossa, ja se saattaa käyttäytyä epäsosiaalisesti ihmistä kohtaan. Villiintynyt kissa ei esimerkiksi anna ihmisen koskea itseänsä. Kuitenkaan kissan kategorisointi villiintyneeksi ei ole aina oikein, koska villiintynyt kissa voi muuttua kesyksi kotikissaksi pitkän sosiaalistamisprosessin aikana. Tässä mielessä ulkoa löydetyn kissan kategorisointi on liukuvaa, ja löydetty kissa on ikään kuin välitilassa, johon vaikuttaa kategorisoinnista päättävän ihmisen näkemykset. Joka tapauksessa kategorian päättämisellä on aina suuria vaikutuksia kissalle itselleen, koska villiintyneen kissan statuksesta saattaa seurata eutanasia. Vastaako villiintyneen kissan status menneisyyden noidan kissan statusta, koska villiintyneen kissan kohtalona voi olla kuolema?

Rage, entinen villiintynyt kissa nauttimassa sisäkissan elämästä kotisohvalla.

Euroopan menneisyyden kulttuurit tarjoavat myös antoisan näkökulman kissan muuttuvaan rooliin. Menneisyydestä löytyi monta roolia kissalle. Kissa oli muun muassa uskonnollinen symboli, noidan apulainen ja jyrsijöiden pyydystäjä. Monet kissaan liitetyistä rooleista ovat hävinneet historian saatossa. Kissaa ei enää syytetä noidan apulaiseksi tai pidetä Eevan symbolina, mutta mielikuva kissasta jyrsijöiden pyydystäjänä elää sitkeästi. Se, että ajatus kissasta jyrsijöiden pyydystäjänä on yhä olemassa, ei tarkoita, että niin pitäisi ajatella. Kissan aseman sitominen jyrsijöiden pyydystämiseen ei vastaa modernin maailman ajatuksia kissasta. Tämänhetkisessä eläinoikeuskeskustelussa, joka koskettaa myös kissaa, puhutaan enemmänkin eläinten itseisarvosta ja ihmisistä eläinten oikeuksien takaajina.

(1) Muodonmuutoksia-teoksessa hahmotetaan myös ihmiskunnan kehitystä ja sen alkuvaiheessa kerrotaan olleen kultainen kausi, jolloin ihmisen ja eläimet elivät sovussa.

(2) Leijona symboloi kuninkaallisuutta kristillisessä ja juutalaisessa perinteessä.

- Pauli Jyrkinewsky, Dewin hallituksen jäsen

Kirjallisuus

Arluke, Arnold & Clinton R. Sanders (1996). Regarding animals. Philadelphia:Temple University Press.

Bremmer, Jan N.(2006).Greek Religion. Cambridge: Cambridge University Press.

Demello, Margo (2012). Animals and Society. An Introduction to Human-Animal Studies. New York: Columbia University Press.

Holmberg, Tora (2014). Wherever I lay my cat? Post-human crowding and the meaning of home.

Kemmerer, Lisa (2011). Animals and World Religions. Oxford: Oxford University Press.

Pietiläinen, Petri (2016). Kissojen maailmanhistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Plutarkhos (2004). Lihansyönnistä. Helsinki: Summa.

Wallace, Mark I. (2019). When God Was A Bird. Christianity, Animism, and the Re-Enchantment of the World. New York: Fordham University Press.

Wogaman, Philip J. (2011). Christian Ethics. A Historical Introduction. Kentucky: Westminster John Knox Press.

Eläimen arvo ja lainsäädännölliset muutostarpeet

Kissan arvo ja kissakriisi

Kissan arvosta tai ennemminkin arvottomuudesta on puhuttu viime vuosina paljon. Kissaa ei arvosteta lemmikkinä niin kuin esimerkiksi koiraa arvostetaan. Kissan aktivointiin, ulkoiluun, liikuntaan tai ruokintaan ei kiinnitetä huomiota samalla tavalla kuin koirien kohdalla. Ei-toivotut kissat hylätään tai tapetaan eikä kissojen hyvinvointia huomioida riittävissä määrin. 

Ajatus kissan arvottomuudesta on osaltaan johtanut vallitsevaan kissakriisiin. Kissakriisi tarkoittaa, että Suomessa hylätään vuosittain yli 20 000 kissaa. Kissakriisiä kuvataan laajaksi, ympärivuotiseksi ja kalliiksi ongelmaksi. Kissakriisin selitetään johtuvan leikkaamattomista, valvomatta ulkoilevista lemmikkikissoista, jotka lisääntyvät luonnossa hallitsemattomasti. Kissakriisi ja ajatus kissan arvottomuudesta voidaan perustellusti liittää myös ihmisten tietämättömyyteen ja välinpitämättömyyteen. 

Kissoja yli sadan kissan populaatiosta. Nämäkin kissat loukutettiin ja hoidettiin vapaaehtoisvoimin neljän yhdistyksen yhteistyönä.

Uskomusten vastaisesti kissa ei selviä Suomen luonnossa, ja kissapopulaatioiden kissat kärsivät pääsääntöisesti sisäsiittoisuudesta, loisista ja erilaisista elämää haittaavista sairauksista. Kissapopulaatioon voi kuulua yli sata kissaa ja populaatiot voivat elää sekä luonnossa että ihmisten asunnoissa. Kissakriisin hoitaminen on käytännössä kokonaan ulkoistettu vapaaehtoistyöntekijöille. Kriisin ratkaisuksi on esitetty muun muassa kissojen leikkaamista ja pakollista tunnistusmerkintää, jotka ovat molemmat erittäin tärkeitä avaimia kissakriisin ratkaisemiseen. 

Kissakriisin voidaan kuitenkin myös väittää olevan vain heijastus suuremmasta rakenteellisesta ongelmasta, jonka ytimessä on ihmisen vääristynyt suhde eläimiin. Perinteisesti eläimet on nähty resursseina, omaisuutena ja alisteisena ihmiseen nähden. Eläimen arvo on ollut riippuvainen siitä taloudellisesta tai muusta arvosta, jonka ihminen on eläimelle suonut. Eläimiä on käytetty ja käytetään ruokana, vaatteina, somisteina, koristeina, harrastusvälineinä ja viihteenä sen sijaan, että ne miellettäisiin tunteviksi olennoiksi, joilla on itseisarvoa. Kissakriisin ratkaisemiseen esitetyt keinot eivät näin ollen poista rakenteellista vääristymää, joka on sidottu syvälle yhteiskuntien historiaan, kulttuuriin ja talouteen. 

Lainsäädännöllinen muutostarve

Voimassa oleva eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan aiheuttamisen eläimelle. Lain kauniista kirjauksesta huolimatta eläimille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa laillisesti ja järjestelmällisesti. Voidaan väittää, ettei eläinsuojelulainsäädäntö kyseenalaista eläinten käyttöä ihmisten tarpeisiin, vaan luo sille puitteet. Valmisteilla on tällä hetkellä uusi eläinsuojelulaki, jonka on kuitenkin kuvattu olevan jo valmistuessaan riittämätön ja vanhentunut. Kriittisimmissä kannanotoissa on lisäksi esitetty, että niin kauan kuin ihmiset asetetaan lainsäädännössä muiden elävien olentojen yläpuolelle, eläinten epäoikeudenmukainen kohtelu tulee jatkumaan. Voidaankin pohtia, josko eläinoikeusongelmien ratkaiseminen edellyttäisi systeemitason läpileikkaavaa muutosta perustuslain tasolla asti.

Perustuslaki on normihierarkiassa muita lakeja korkeammalla eikä tavallinen laki voi olla sen kanssa ristiriidassa. Tästä syystä ihmisten perustuslailliset oikeudet, kuten uskonnonvapaus, elinkeinovapaus ja omaisuudensuoja ohittavat eläinten suojaksi säädetyt lait. Yksi vaihtoehto olisi nostaa eläinten oikeudet perustuslakiin ihmisoikeuksien rinnalle. Tällöin eläinten oikeudet eivät olisi sivuutettavissa jokaisessa intressiristiriitatilanteessa vaan eläinten ja ihmisten oikeuksia tulisi punnita keskenään esimerkiksi suhteellisuus- ja välttämättömyysperiaatteiden näkökulmista. Eläinten oikeuksia voitaisiin edelleen rajoittaa, mutta rajoitusten olisi oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niin vähäisiä kuin mahdollista tavoiteltuun päämäärään nähden. Välttämättömyysperiaate puolestaan tarkoittaisi, ettei eläimen oikeutta elämään saisi rajoittaa, ellei se olisi välttämätöntä esimerkiksi ihmisen tai toisen eläimen suojelemiseksi. Kirjaus eläinten oikeuksista perustuslaissa voisi olla esimerkiksi: ”Eläimillä on oikeus elämään ja vastuu eläinten suojelusta kuuluu kaikille”. Tällainen kirjaus antaisi julkiselle vallalle perustuslaillisen toimintavelvoitteen kehittää lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa tavalla, joka turvaisi jokaiselle eläimelle mahdollisuuden elää. Yksityisen henkilön kohdalla kirjaus voisi merkitä aktiivisia eläinsuojelutoimia sekä pidättäytymistä sellaisesta toiminnasta, jolla eläimille aiheutetaan haittaa. Tuomioistuimissa eläimiä voisi edustaa samalla tavalla kuin nykyäänkin edustetaan sellaisia henkilöitä, jotka eivät voi edustaa itseään oikeudessa. 

Nyytti nauttimassa sijaiskodin rakentamasta catiosta, jossa se sai toteuttaa kissalle lajityypillistä käytöstä kiipeilyn, tarkkailun ja luonnon haistelun muodossa.

Kissa ei selviä luonnossa vaan se on ihmisen hoidosta riippuvainen eläin.  Jos kissoilla olisi perustuslaillisia oikeuksia, oikeuksien toteutuminen edellyttäisi aktiivisia eläinsuojelutoimia sekä kissojen omistajilta että julkiselta vallalta, eikä kissakriisin ratkaiseminen olisi ainoastaan vapaaehtoisten harteilla. Perustuslaillinen muutos vahvistaisi myös niitä eläinten oikeuksia, jotka on jo kirjattu eläinsuojelulakiin. Kissojen kannalta perustuslaillinen oikeus elämään ja siitä johdettavat oikeudet voisivat tarkoittaa oikeutta lajityypilliseen käyttäytymiseen, perustarpeiden tyydyttämiseen, hoivaan, asianmukaiseen ravintoon ja juomaan sekä elinympäristöön ja lepoon. Oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen voisi tarkemmin ottaen tarkoittaa esimerkiksi, että kissoille tulisi taata mahdollisuus leikkiin, kiipeilyyn ja juoksemiseen sekä mahdollisuus viettää aikaa lajitoverin kanssa. Nämä ovat vain esimerkkejä. 

Ajattelutavan muutos

Voidaan myös pohtia, onko perustuslaillinen muutos välttämätöntä vai voitaisiinko ajattelu- ja toimintatapojen muutokset saavuttaa muilla keinoilla tai vain tavallisen lain tasolla. Toisaalta on perusteltua väittää, että lainsäädännön muutokset ohjaavat yleisesti ihmisten arvomaailmaa ja eläinten oikeuksien nostaminen perustuslain tasolle voisi edistää laajemminkin asenteiden muutosta. Yhteiskunnallisen epäkohdan ratkaiseminen vaatii joka tapauksessa pohtimaan perusteluita sille, miksi eläinten käytön tai - kuten kissakriisi osoittaa - väheksymisen nähdään olevan hyväksyttävää. Samassa yhteydessä voisi esimerkiksi arvioida, missä määrin kaupallinen lemmikkieläinten myyntiä koskeva toiminta on kannatettavaa ja hyväksyttävää samalla kun Suomessa on valtavasti kodittomia kissoja ja muita eläimiä. 

Luna von Lojo rentoutumassa sijaiskodissa. Dewillä kissat päätyvät omiin koteihinsa adoption kautta ja kodit pyritään valitsemaan niin, että niissä arvostetaan kissaa perheenjäsenenä.

Mitä tulee yleisesti kissojen asemaan, yksi askel voisi olla vähitellen luopua siitä ajatuksesta, että eläimet ovat omaisuutta. Päinvastoin kissan tai muun eläinkumppanin hankintaan voitaisiin suhtautua adoption tavoin, mikä korostaisi vastuuta toisen tuntevan olennon elämästä. Tämäkin muutos edellyttäisi toki lainsäädännöllisiä muutoksia, sillä laissa eläin on edelleen rinnastettavissa esineeseen. Joka tapauksessa voidaan väittää, että eläimen, kuten kissan, arvo ei ole riippuvainen siitä arvosta, jonka ihmiset ovat perinteisesti eläimelle antaneet. Eläimiin tulisikin suhtautua siten, ettei keskiössä ole eläimen itselle tuoma taloudellinen, viihteellinen tai muu hyöty vaan eläin olentona, jolla on oma, ainutlaatuinen ja arvokas kokemusmaailmansa. 

Venla Mathlein

Oikeustieteen opiskelija