13. elokuuta 2026

Kissan epilepsia – Mantelin sairauskertomus

Varoitus! Tämä blogiteksti sisältää kuvauksia ja videoita kissan epileptisesta kohtauksesta. Niiden lukeminen tai katsominen voi järkyttää herkimpiä lukijoita. 

Blogitekstin kirjoittaja ei ole eläinlääketieteen ammattilainen, vaan epileptisen kissan omistaja, joka kertoo oman kissansa sairaudesta. Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry, tai sen vapaaehtoiset, eivät suosittele hoitopäätöksen tekemistä tämän tekstin perusteella. Huom! Kissan epilepsian toteaminen ja diagnosointi vaatii aina eläinlääkäriä. Tässä tekstissä mainitut lääkkeet eivät ole lääkesuosituksia.  

Kissan epilepsia


Kissojen epilepsia eli feline epilepsy on kissojen neurologinen sairaus, joka on koirien epilepsiaa harvinaisempaa. Kissojen epilepsiaa on tutkittu paljon vähemmän kuin koirien epilepsiaa. Myöskään kissojen epilepsian lääkehoidosta ei ole yhtä paljon tutkimusta kuin koirien; Euroopan alueella ei ole myynnissä yhtäkään kissoille lisensoitua epilepsialääkettä. 

Kissoilla esiintyy kaikkein tyypillisintä epilepsiaa (generalisoitunut epilepsia), joka aiheuttaa koko kehon kouristelukohtauksia sekä paikallisalkuista eli fokaalista epilepsiaa (partial epilepsy, focal epilepsy), jossa kohtaus vaikuttaa vain osaan aivoista. Journal of Veterinary Internal Medicinessa julkaistussa tutkimuksessa osoitetaan, että kumpikin kohtaustyyppi voi olla sairausperäistä tai idiopaattista eli kohtauksen aiheuttajaa ei tiedetä tai siitä ei ole varmuutta.

Kissojen epilepsian diagnoosiin tarvitaan ainakin kaksi kohtausta, joiden välissä on vähintään 24 tunnin jakso ilman kohtauksia. Kohtausten taustalla voi olla aivovamma, rakenteelliset syyt, myrkytys, kasvaimet, infektiot tai muut elimistölliset sairaudet, kuten maksa- ja munuaissairaudet. 

Siinä missä generalisoituneen epilepsialle tyypilliset grand mal -kohtaukset aiheuttavat tajuttomuutta ja koko kehon hallitsematonta kouristelua, paikallisalkuiset kohtaukset ja petit mal -kohtaukset voivat olla vaikeammin tunnistettavia. Paikallisalkuiset kohtaukset voivat aiheuttaa käytösmuutoksia, kuten aggressiota tai muutaman raajan kouristelua, ja ne voivat tapahtua kissan ollessa hereillä tai tajuttomana. Petit mal -kohtaukset ovat usein lyhyitä poissaolokohtauksia, joiden aikana kissa saattaa vaikuttaa vain "tuijottavan tyhjään" hetkellisesti. 

Epileptiset kohtaukset jaetaan usein kohtausta edeltävään (preiktaaliin), kohtauksen aikaiseen (iktaaliin) ja kohtauksen jälkeiseen (post iktaaliin) vaiheeseen. Kaikkien näiden vaiheiden oireet ja kesto voivat vaihdella.

Kesäyön Nymeria aka Manteli sairastaa epilepsiaa, mutta elää siitä huolimatta onnellista ja leppoisaa kissanelämää rakastavan kodin ja kissaystäviensä tukemana.

Mantelin sairauskertomus


Kesäyön Nymeria eli tuttavallisemmin Manteli on Dewiltä vuonna 2023 adoptoitu noin 6-vuotias kolli. Mantelilla on epilepsia, jonka syytä ei ilman magneettikuvia tunneta tarkasti, eikä Mantelin neurologi ole kokenut aivojen magneettikuvausta vielä tarpeelliseksi. Mantelin epilepsiaa arvioidaan paikallisalkuiseksi, tarkemmin vestibulaariseksi epilepsiaksi. 

Vestibulaarinen epilepsia (vestibular epilepsy) on epilepsian harvinainen alamuoto, jossa aivojen sähköhäiriö paikallistuu aivojen tasapainojärjestelmän sisälle. Oirekuva on melko samanlainen kuin vestibulaarisyndroomassa, jossa eläimen tasapainoelimen häiriö voi aiheuttaa kohtausmaista käytöstä. Mantelin tapauksessa neurologi on kuitenkin sitä mieltä, että hänen kohtauksensa ovat aivoperäisiä.

Mantelin epilepsiakohtaukset ovat yöpainotteisia, ja oireilevat lähinnä tasapainon, silmien ja pään alueella. Mantelin silmät kääntyvät pakonomaisesti oikealta vasemmalle samalla kun hän kääntelee päätänsä nykivästi sivulta toiselle. Mantelin tapauksessa kohtaukset ovat visuaalisesti vähemmän rajuja kuin klassiset grand mal -kohtaukset, mutta vaarallisen pitkiä – jokainen Mantelin kohtaus on kestänyt yli 20 minuuttia. Yli 5 minuutin pituinen grand mal -epilepsiakohtaus (status epilepticus) on kissalle hengenvaarallinen.

Manteli epilepsiakohtausta edeltävässä vaiheessa.

Mantelin onneksi kohtausten paikallisalkuisuus vaikuttaa suojelevan häntä hiukan, sillä hänen lämpötilansa ei nouse pitkittyneiden kohtausten aikana vaarallisen korkeaksi, joka saattaa suojella hänen aivojaan. Mantelilla on kuitenkin valitettavasti myös taipumusta rypäskohtauksiin eli kahteen tai useampaan kohtaukseen vuorokauden aikana. Myös toistuvat rypäskohtaukset, erityisesti nopeasti toistuvat kohtaukset, voivat olla hengenvaarallisia.

Mantelin kohtaukset alkavat yleensä varsinaista kohtausta edeltävässä vaiheessa, tasapainohäiriönä ja huomionhakuisuutena. Manteli hakeutuu ihmisten ja muiden kissojen seuraan päättäväisesti, vaikkei kykenekään enää esim. hyppäämään sohvalle. Omistajansa noudettua Manteli hoipertelee kohti jotain turvalliseksi kokemaansa paikkaa – usein tämä on olohuoneen kukkapöydän alla – pitäen silmällä sitä, että häntä seurataan. Asetuttuaan makaamaan, Mantelin ilme muuttuu, aivan kuin kaikki hänen piirteensä valuisivat alaspäin. Surkean ilmeen kanssa makoilu kestää joitain minuutteja, välillä päätä maassa pitäen. 

Mantelin oireet preiktaalivaiheen aikana.

Iktaalivaihe eli varsinainen kohtaus alkaa ilman selkeämpää "nyt"-hetkeä. Mantelin silmät alkavat heilua ja Manteli menettää tajuntansa. Manteli ei kaadu kyljelleen, mutta ei myöskään ole enää tietoisesti läsnä eikä kykene reagoimaan ympärillään tapahtuviin asioihin. Manteli ei myöskään oletettavasti näe näiden kohtausten ajan. Mantelin aktiivinen osa kohtausta ei sisällä tyypillisiä koko kehon kouristuskohtauksia, vaan oireet keskittyvät vahvasti vain pään ja kaulan alueelle.

Kohtauksen edetessä kohti kohtauksen jälkeistä vaihetta Manteli alkaa hitaasti palata tajuihinsa. Tämä on oikeastaan kohtauksen vaikein vaihe, koska hän alkaa usein vaeltamaan yrittäen löytää tiensä toisen kissamme, Ninnyn luokse. Ninny ja Manteli ovat ns. bonded pair eli erottamaton ystäväpari. Mantelin tasapaino on kuitenkin tässä vaiheessa kohtausta todella heikko, eikä hän vielä pysty näkemään (päätellen siitä, että hän voi esimerkiksi kävellä seinää päin), joten hänen ei ole turvallista vaeltaa ympäriinsä. Tässä vaiheessa kohtausta olen joutunut pitämään Mantelia hellästi paikoillaan, ettei hän loukkaa itseään. Jos heilutan kättäni hänen edessään, hän ei reagoi siihen. Tämä vaihe voi kestää hyvinkin pitkään.

Mantelin epileptisen kohtauksen aikana silmät heiluvat.

Vaikka Mantelia voi koskea kohtauksen aikana, on tärkeä muistaa, että useimmiten epileptisessä kohtauksessa olevaa kissaa ei kannata koskea, sillä kissa ei kohtauksessa ymmärrä mitään ympärillään tapahtuvasta. On täten mahdollista, että hyvin kesykin kissa voi purra omistajaansa kesken kohtauksen. 

Kohtauksen loputtua perheen kaksi muuta kissaa kävelevät Mantelin luo kujertaen ja nuollen hänen päätään. Manteli on yleensä väsynyt kohtauksen jälkeen, mutta puskee ystäviään muutaman kerran. Yleensä hän tahtoo tämän jälkeen nukkumaan jonnekin korkealle, mutta olemme joutuneet rajoittamaan pääsyä korkeiden hyllyjen päälle, kunnes Mantelin tasapaino on palautunut normaaliksi. Tässä voi mennä pahimmillaan reilusti yli vuorokauden ajan.

Manteli epilepsian post iktaali-vaiheessa.

Mantelin lääkitys


Turvallisuussyistä tässä tekstissä ei ole mainittu Mantelin tarkkaa painoa eikä lääkeannosta. Keskustele aina kissasi eläinlääkärin kanssa, ennen kuin säädät tai aloitat kissan epilepsialääkitystä.
 
Epilepsian hoito Mantelin tapauksessa tarkoittaa fenobarbitaalilääkitystä aamuin illoin. Fenobarbitaali on yleinen epilepsialääke lemmikeille, mutta siitä – tai muista eläinten epilepsialääkkeistä – ei ole Euroopassa kissoille omaa versioita. Siksi Manteli käyttää koirien epilepsialääkettä Barbivet vet. Siitä ei ole markkinoilla tarpeeksi pientä annoskokoa, minkä vuoksi joudumme pilkkomaan tabletit itse, mikä vaikeuttaa annoksen tasaisena pitämistä. Fenobarbitaali voi olla maksalle raskas lääke, joten Manteli maksa-arvoja pitää seurata hänen loppuelämänsä ajan 6-12 kk välein. 

Fenobarbitaali on tuoreen tutkimuksen (Charalambous et al. 2026) mukaan kissoille tehokas lääkitys ainakin idiopaattisen epilepsian kohdalla, vähentäen kohtausten määrää 90 %:lla kissoista, mutta aiheuttaen myös lievästä kohtalaisia sivuvaikutuksia (väsymys, ataksia) 90 %:lla testiryhmän kissoista. Toisessa tutkimuksessa (Marsh et al. 2020) fenobarbitaali aiheutti kuitenkin sivuvaikutuksia vain 47 %:lla kissoista. 

Mantelin painon mukaan laskettu aloitusannos fenobarbitaalia aiheutti sekä uneliaisuutta, että anoreksiaa. Uneliaisuus on 89 %:lla kissoista fenobarbitaalilääkityksen yleinen sivuvaikutus, anoreksian ollessa taas huomattavasti harvinaisempi, noin 6 %:lla (Marsh et al. 2020). Mantelin tapauksessa lääkkeen annoksen alentaminen auttoi minimoimaan sivuvaikutukset, ja hän on hitaasti saanut takaisin menettämäänsä painoa. Manteli menetti anoreksian takia yli puoli kiloa painoa, joka on hurja määrä melko pienelle kissalle, joka oli jo valmiiksi hiukan liian laiha. 

Manteli saa apua eläinlääkärin määräämästä epilepsialääkkeestä.

Paljonko epileptisen kissan hoito maksaa? 


Mantelin hoidon hinta on tämän postauksen julkaisuun mennessä ollut seuraava:
    1. Päivystyskäynti 255,80 €
    2. Lääkkeet 68,21 €
    3. Neurologin etäaika 130 €
    4. Lääkärinaika + laboratoriokokeet 304,34 €
= 758,35 €

Yllä laskettu summa ei sisällä kissanruokia eikä lisäravinteita, joita olemme joutuneet ostamaan koettaessamme hoitaa Mantelin anoreksian oireita. (Kissoilla anoreksia-käsite viittaa syömättömyyteen, johon liittyy ruokahalun puute.) Arvelisin käyttäneeni siihen noin 200 €. Siihen ei myöskään sisälly toisen kissan lääkärikäynti pissatulehduksen takia, joka aiheutui siitä kun Mantelin kohtaukset ja jatkuvat lääkärikäynnit stressasivat toista kissaamme (reilu 500 €). Mantelin lääkärit ovat myös neuvoneet lääkityksen säädössä puhelimen välityksellä ilman erillistä maksua.

Jos Mantelin kohtaukset pahentuvat ajan kanssa, on seuraava askel vähintään 1200 € kustantava magneettikuvaus (esim. Hinnasto – Eläinsairaala Aisti Oy), jossa selvitettäisiin erilaisten aivokasvainten ja leesioiden eli vaurioiden mahdollisuutta. Tällä hetkellä Turusta lähin eläinsairaala, jossa on sekä neurologi että magneettikuvaus, on Vantaalla sijaitseva Eläinsairaala Aisti. Tilanteen pitäisi kuitenkin helpottua lähivuosina, kun Kaarinan eläinlääkärikeskus laajentaa keväällä 2026 alkaneita neurologisia palveluitaan myös magneettikuvaukseen, arviolta vuoden 2027 aikana (Sttinfo.fi 2026).

Mantelin seikkailuja voi seurata Instagramissa @trilogyofpurrs, jossa ylläpidän mm. juoksevaa listaa epilepsian aiheuttamista kuluista. Varsinaista opastusta epileptisen kissan kanssa elämisestä en jaa, mutta toivon, että toisen epileptisen kissan arjen näkeminen voi auttaa vasta diagnosoidun kissan omistajaa uuden diagnoosin kanssa.

Hellän hoivan ja oikean lääkityksen avulla Manteli pystyy elämään tasapainoista kissanelämää.


Lähteet:









– Neva, Dewi ry:n vapaaehtoinen




28. toukokuuta 2026

Aran kissan kesyyntyminen sijaiskodissa – Fete Venete Okra

Monet Dewille tulevista kissoista on todella arkoja, eikä kissoilla ole välttämättä ollut aiemmin kontaktia ihmisiin tai sitä on ollut hyvin vähän. Arat kissat viettävät aluksi aikansa piilossa ihmisten silmiltä, eikä sijaiskoti juurikaan pääse ensimmäisten viikkojen aikana kontaktiin kissan kanssa. Kesyyntymisen tahti on toki yksilöllistä ja riippuu hieman populaation taustasta sekä kissan luonteesta.

Kesyyntymisprosessi voidaan jakaa tyypillisesti kolmeen osaan: tottuminen, kesyyntyminen ja luottamussuhteen syventäminen. Tottuminen tarkoittaa sitä, että kissa ei enää pelkää ihmistä ja liikkuu rennosti myös ihmisen ollessa kotona. Kesyyntymisvaiheessa kissa puolestaan alkaa jo kiinnostua ihmisestä ja hakeutuu seuraan esimerkiksi leikkimään. Viimeinen vaihe eli luottamuksen syventäminen tapahtuu useimmiten vasta adoptiokodissa, kun kissa alkaa hakeutua oma-aloitteisesti ihmisen seuraan ja hakea kosketusta. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kaikista kissoista ei tule kesyyntymisestä huolimatta koskaan sylikissoja, sillä kissat ovat erilaisia persoonia.

Okra lepäilee pesässä katsoen kameraan
Fete Venete Okralla oli pehmeä pesä saunan lauteilla.

Vuonna 2025 Dewiltä adoptoitu Fete Venete Okra on hyvä esimerkki kesyyntymisen kaaresta. Okra loukutettiin Fete Venete -populaatiosta maaliskussa 2025, ja heti alkuun hän sai lempinimen Äksyilijä, sillä kissa oli ensimmäiseen majoitukseen saapuessaan äreällä päällä. Aamulla hänet siirrettiin varsinaiseen sijaiskotiinsa, mutta ihmiset ja uusi ympäristö stressasivat kissaa yhä niin paljon, että ensimmäiset kaksi vuorokautta kuluivat paikoilleen jäätyneenä.

Aluksi uuteen paikkaan tultaessa on tärkeä antaa kissan olla omassa rauhassa, jotta kissan stressitilat laskevat. Stressaantunut kissa ei syö eikä käy tarpeillaan ja ensimmäinen prioriteetti kissan saapuessa populaatiopaikalta onkin saada kissa toimimaan, sillä useamman päivän paasto voi aiheuttaa sisäelinvaurioita. Varsinkin uroskissan kohdalla on erittäin tärkeää, että kissa virtsaisi 24 h sisällä, koska virtsatietukos voi olla äkkiä hengenvaarallinen. Kissan stressiä voidaan vähentää lisäämällä eristystilaan tarpeeksi piiloja, jotta kissa löytää itselleen turvallisen paikan. Ruokakupit kannattaa sijoitella kissan piilon lähelle, ja huoneen pitäminen hämäränä tekee ympäristöstä vähemmän pelottavan kissalle.

Ensimmäisessä sijaiskodissaan Okra alkoi pikkuhiljaa syödä ja käydä säännöllisesti vessassa, mutta pysyi ihmisiltä visusti piilossa. Kaksi viikkoa myöhemmin ensimmäisen lääkärikäyntinsä yhteydessä Okra siirtyi seuraavaan sijaiskotiin ja reagoi jälleen muutokseen jäätymällä ensimmäisenä päivänä eristystilana toimivan saunan lauteelle. Tällä kertaa hän kuitenkin rentoutui aiempaa nopeammin ja tutki lauteita jo saman vuorokauden aikana. Toinen eristystilan vessoista päädyttiin siirtämään seuraavana päivänä Okran turvapaikkaan lauteille ja se rohkaisi kissaa käyttämään hiekkalaatikkoa. Lauteille nostetut ruokakupit alkoivat myös tyhjentyä hyvää tahtia.

Arkaa kissaa, kuten tässä Fete Venete Okraa, voi tarkkailla eristyksessä kameran kautta. Näin saadaan tietoa kissan liikkeistä ja hyvinvoinnista stressaamatta kissaa.

Sijaiskodin ihmiset kävivät ensimmäiset päivät eristystilassa vain viemässä ruokaa ja tarkastamassa hiekkalaatikot. Kamera oli kätevä apuväline tarkkailemaan Okran liikuskelua ja ensimmäisen viikon kuluessa sijaiskodin väki näkikin sen välityksellä, että hän alkoi liikkua yhä rohkeammin. Ensimmäiset tutkimusmatkat Äksyilijä-Okra teki saunan lattialle ja myöhemmin muualle kylpyhuoneeseen. Ensimmäisen viikon hän kuitenkin liikkui vain silloin, kun sijaiskoti nukkui tai oli poissa kotoa. 

Seuraava askel rentoutumisessa oli Okran kohdalla se, että hän alkoi sähistä ihmisen tullessa lähelle. Vaikka ihmiselle sähinä voikin tuntua uhkaavalta, niin kissalle se on vain tapa sanoa, että olet liian lähellä. Erityisesti jos kyseessä on stressistä jäätyvä kissa, sähinä on positiivinen merkki ja osoittaa, että kissa uskaltaa asettaa rajansa.

Kun Okra alkoi olla yhä rohkeampi ja viettää aikaa piilonsa ulkopuolella myös ihmisen ollessa kotona, alkoivat sijaiskodin ihmiset viettää aikaa eristystilassa. Vielä tässä kohtaa kissaan ei kannata välttämättä hakea kontaktia, vaan esimerkiksi rauhassa istuminen kirjaa lukien voi rohkaista kissaa olemaan rennosti samassa tilassa.

Lopulta Okra alkoi näyttää kesyyntymisen merkkejä.

Ensimmäiset askeleet kesyyntymisvaiheeseen tapahtuvat yleensä kun tapahtuu jotain miellyttävää, esimerkiksi kun kissa ymmärtää ihmisen tuovan ruuan ja leikittävän. Ensimmäinen kerta, kun Okra poistui piilosta ihmisen ollessa eristystilassa, oli kun Okralle tuotiin ruokaa. Kun hän tämän myötä hoksasi, ettei ihminen ole niin pelottava, Okra uskalsi seuraavaksi tulla leikkimään ihmisen heiluttamalla huiskalelulla. Tähän vaiheeseen pääsy kesti viikkoja, mutta läpimurto leikin suhteen rohkaisi Okraa niin, että hän alkoi jo myöhemmin samana päivänä tulla puskemaan ihmistä ja hakemaan rapsutuksia.

Fete Venete Okra oli Dewillä yhteensä noin kolme kuukautta ennen kuin pääsi viimein adoptiokotiinsa. Tässä ajassa hän ehti kesyyntyä niin, että välillä hyppäsi jopa ihmisen viereen sohvalle rapsuteltavaksi, eikä Okraa voinut enää edes tunnistaa lempinimensä mukaiseksi Äksyilijäksi. Luottamuksen syventyminen jatkuu kuitenkin Okran loppuelämän kodissa.

Kun kissalle valkenee, että ihmiseen voi luottaa ja että ihmiseltä saa säännöllisesti ruokaa, kissa rohkaistuu olemaan enemmän esillä ja tulemaan lähemmäs ihmistä.

Muutos kesyyntymisen ja luottamuksen syventymisen välillä voi tapahtua nopeasti kuten Okrallakin tai viedä reilusti enemmän aikaa. Tärkeintä on, että ihminen omilla teoillaan mahdollistaa sen, että kissan rajoja kunnioitetaan ja hänellä on itsevarma ja turvallinen olo

Lisää kissan kesyyntymisestä voi lukea blogitekstistä Arka kissa ja kesyyntyminen.


Lähteet

Dewin sijaiskotiopas


– Emilia ja Oona, Okran sijaiskoti








11. huhtikuuta 2026

Elävä Legenda – Saariston Mika

Omenapuut tuoksuivat hieman kanelilta, kun niiden vierestä käveli. Kukat kukkivat, ja kasvimaa näytti tuottoisalta. Oli hiirenhiljaista, sillä linnut eivät pihalle lentäneet lukuisista puista tai linnunruokintapaikoista huolimatta. Kaikki näytti siistiltä, siltä, kuin ei olisi mitään ongelmaa missään. Todellisuudessa kuitenkin oli; kissoja oli kaikkialla minne uskalsi vilkaista.

Saariston populaatio oli iso urakka Dewille ja Dewin vapaaehtoisille, sillä kaikkien panosta tarvittiin. Piti saada ison populaation eläinlääkärikulut maksettua, ja jokaisen elossa pysyneen kissan piti saada katto pään päälleen ja tarvittavaa hoitoa. 

Saariston populaatio oli niin merkittävä, että jopa oman kissani lääkäri muisti tapahtuman; hän oli ollut töissä eräässä eläinsairaalassa, jonne vietiin usein kissoja päivystykseen suoraan loukutuspaikalta. Saariston populaation aiheuttamat vaikeat tunteet eivät rajoittuneet pelkästään Dewin vapaaehtoisiin, sillä varmasti eläinlääkäreilläkin oli työpäivän jälkeen kotiin palattuaan voimaton olo, tai vähintääkin huolta siitä, miten tämä kaikki tulisi päättymään.

Kissat viettivät aikaa piharakennuksessa, jossa oli elävien lisäksi kuolleiden kissojen luurankoja ja muumioita.


Haastava loukutettava 

Kaikki kuitenkin päättyi pitkän uurastuksen jälkeen hyvin. Paikalle ei jäänyt yhtään kissaa, vaan saimme kiinni kaikki 68 kissaa, joista jouduimme laskemaan ikiuneen huimat 50 kissaa. 

Populaatio ehti olla olemassa kymmeniä vuosia, naapurin mukaan yli 50 vuotta, ja me loukuttajat kohtasimmekin niin kissojen luurankoja kuin muumioitakin. Yksi vanhimmista henkiin jääneistä kissoista oli Saariston Mika

Saariston populaatiota loukutettiin puolisen vuotta, josta 5 kuukautta omistettiin täysin Mikan kiinnisaamiselle, hän kun oli enää ainut kissa tontilla. Me loukuttajat olimme erityisen turhautuneita, sillä pelkästään käynti populaatiopaikalla kesti useita tunteja, vaikka olisikin vain loukut ladannut ja lähtenyt sitten pois. Mika myös liikkui avoimesti tontilla, vaikka me olimmekin paikalla. Muistan olleeni pihalla katsomassa riistakameroita, kaukana kaikista tarvikkeista kuten haavista tai loukuista.

Näen kamerasta, että Mika on juuri poistumassa ladosta, jonne olin ladannut loukun. Käännyn hitaasti ympäri, ja nostaessani katseeni puhelimestani näen Mikan lampsivan hitaasti eteenpäin arviolta 5-6 metrin päässä minusta. Siinä tilanteessa en voinut muuta kuin viestittää toiselle loukuttajalle, että Mika on tulossa sinnepäin, napataan se. 

Mikaa ei kuitenkaan saatu sillä reissulla kiinni. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Aluksi Mika oli epäluuloinen loukun suhteen.

Lopulta Mika ei voinut vastustaa herkkuja.


Saariston viimeisen kissan nimeäminen

Saariston populaation viimeinen kissa Mika tassutteli lopulta loukkuun 11.4.2024. Eläinlääkärin arvioiman iän mukaan Mika oli yli 10-vuotias suuri kolli, jota ensimmäisessä sijaiskodissa kutsuttiinkin ’’körilääksi’’ koonsa vuoksi. 

Oikeasti Mika nimettiin Mika ’’Skanneri’’ Rantasen mukaan. Eräänä päivänä Dewin pankkitilille alkoi tipahdella runsaasti lahjoituksia melkein 500 euron edestä. Saimmekin yhteydenoton, missä kerrottiin, että poisnukkunut Mika oli suuri kissojen ystävä:

”Yhteisömme pitkäaikainen aktiivijäsen, sairaanhoitaja ja entinen rauhanturvaaja Mika Rantanen on poistunut keskuudestamme. Hän oli luova ja huumorintajuinen ihminen, jonka menettäminen on muuttanut foorumiamme pysyvästi. Mikaa jäivät kaipaamaan myös hänen kissansa Napoleon ja Wellington, jotka ehtivät tulla tutuiksi yhteisöllemme. Mikan rakkaus kissoja kohtaan oli merkittävä ja näkyvä osa keskustelufoorumiamme. Useat meistä halusivat kunnioittaa hänen muistoaan tekemällä lahjoituksen hänen kotikaupungissaan toimivalle ja kissoista huolehtivalle yhdistykselle.

Uskomme, että lahjoituksemme menevät hyvään käyttöön ja että Mika olisi niitä suuresti arvostanut.

Mikan muistoa kunnioittaen,

Pelit-lehden tilaajayhteisö”

Mikan nimen taustalta löytyy kaunis tarina.


Mikan vuosipäivä

Tänään tulee täyteen 2 vuotta siitä, kun Mika-kissa saatiin kiinni, joten haluamme muistella hänen yhdistyksellä ollutta aikaansa sekä jakaa hänen uusimpia kuulumisiaan.

Ensimmäiseen sijaiskotiin saapuessaan Mika ei tiennyt, miten toimia niin ihmisten kuin perustoimintojen suhteen. Mika vietiin jo ihan alussa päivystykseen, sillä hän ei ollut pissannut eikä syönyt vuorokauteen. 

Lääkärissä selvisi, että moneen muuhun Saariston kissaan verrattuna tämä seniori oli huippukunnossa verikokeiden mukaan. Mikalla oli sydän- ja hengitysäänet normaalit, syke tasainen, iho ja turkki normaalit, sekä palpoitavat imusolmukkeet ja kivekset olivat normaalit. Tosin hampaissa oli hammaskiveä ja vasemmassa silmässä oli tulehdus, mikä vaati viikon lääkekuurin. 

Sijaiskoti joutui lopettamaan silmän hoitamisen, sillä hoito aiheutti valtavaa stressiä Mikalle, jonka takia hänet jouduttiin viemään jo parin päivän päästä uudestaan eläinlääkäriin virtsaamattomuuden takia. Onneksi Mika oli sentään alkanut syömään ja juomaan. 

Käynnillä selvisi myös, että Mikalta puuttui useita hampaita, sekä oikean etujalan kannuskynsi oli revennyt ja tulehtunut. Mika saikin tötterön päähänsä nopeasti, sillä tämä nuoli tassuaan ja näin ollen ylläpiti kynnen tulehdusta. Mikasta poistettiin myös yksi punkki kaulasta samalla reissulla.

Mikaa jouduttiin viemään eläinlääkäriin useamman kerran.

Koska eläinlääkäri epäili Mikan pissattomuuden syynä olevan se, että Mika ei tiennyt minne tehdä tarpeensa; olihan kissa viettänyt koko elämänsä ulkona. Sijaiskodin oli alettava luovaksi. Ennen eläinlääkärinkäyntiä Mikalla oli jo tarjolla perinteistä, paakkuntuvaa kissanhiekkaa sekä pellettiä. Lopulta hänellä oli vielä kokeilussa niin sanomalehteä kuin metsän antia multaa, käpyjä ja risuja. 

Valitettavasti Mika vietiin jo kolmannen kerran eläinlääkäriin perustoimintojensa takia: vaikka Mika oli alkanut käymään pissalla, niin kakkaa ei kuulunut. Mikan oloa helpotettiin lääkärissä, minkä seurauksena Mika lopulta päätyi laatikolle perinteisen kissanhiekan pariin, ja tuotti yhden isoimmista kakkakasoista, mitä on viime vuosina Dewillä nähty. Mika aiheutti paljon harmaita hiuksia monelle, ja yksi loukuttaja kommentoikin ’’vaikea oli saada kiinni, ja vaikea pitää hengissä’’.

Ensimmäisessä sijaiskodissa ollessaan Mika oli arka, mutta tuli ainakin kerran syömään sijaisihmisen eteen. Mika oli kiltti, häntä oli helppo hoitaa sekä pakkokäsitellä. 

Mika oli luonteeltaan viihdyttäjä, sillä hän huvitti vapaaehtoisia kiipeämällä seinää vasten nojaavaa verkko-ovea pitkin, sekä muiluttamalla kameraa niin paljon, että hän sai kameran irti seinästä. Häntä kuvailtiinkin mm. ’’kokoonsa nähden yllättävän ketteräksi kaveriksi’’

Lopulta Mika vaihtoi sijaiskotia sijaiskodin reissun sekä jatkuvan pakkokäsittelyn vuoksi. Nykyään kissat siirretäänkin herkästi toiseen sijaiskotiin pakkokäsittelyn ajaksi, jotta kissa ei muodosta negatiivisia tunteita hoitajaansa kohtaan. Mikan tiedettiin myös haisevan, ei kovinkaan hyvälle vaan aika pahalle. 

Mika alkoi rentoutumaan toisessa sijaiskodissaan.


Vaikeuksista voiton puolelle

Toisessa sijaiskodissaan Mika yllätti kaikki, ja ’’alkoi toimimaan’’ alusta alkaen: hän söi, pissasi ja kakkasi kuten kuuluukin. Myös hänen löyhkänsä, eli toisin sanoen charmanttinen myskituoksu, oli alkanut selkeästi lieventymään. 

Charmanttinen tämä herra tosin oli, sillä hänellä oli pientä romanssinalkua sijaiskodin oman kissan kanssa, mutta valitettavasti heidän suhteensa ei edennyt minnekään. Mahdollisista sydänsuruista huolimatta Mika alkoi rohkaistumaan. Mika saattoi olla esillä, kun hänelle tuotiin ruokaa, ja välillä Mika odottelikin jo oven takana ruokalähetyksen saapuvan. 

Mikalle myös hankittiin hiekkalaatikoksi lopulta raksapalju, sillä tämä ’’kaivurimiäs’’ tykkäsi todellakin hiekkaa kaivaa sekä levittää sitä ympärilleen. Lopulta Mika siirtyi vielä kerran toiseen sijaiskotiin hänestä riippumattomista syistä.

Kolmannessa sijaiskodissaan Mika ottikin todella isoja harppauksia kesyyntymisen suhteen. Mika oli talouden ainut eläin, ja alkueristyksen jälkeen hän pääsi vapaasti tutkimaan asuntoa. Aluksi herra uskalsi liikkua öisin, kunnes alle kuukauden sisällä muutosta hän tuli ihmisen eteen patsastelemaan aivan yllättäen. Mika alkoi myös syömään keittiössä ihmisen läsnäollessa, ja Mikan lempipaikaksi muodostuikin nopeasti keittiön tuoli.

Sitten alkoi tapahtumaan!

Lokakuussa sijaiskoti kuuli pienen, heleän ja ystävällisen maukaisun. Pari viikkoa maukaisun jälkeen Mika puski jo ihmistä jalkaan, ja seuraavana kuukautena Mika puski ihmisen kättä, ja antoi itseään silittää. Lopulta, noin neljän kuukauden päästä muutosta Mika vietti aikaa ihmisen kanssa samalla sohvalla, ja eleli kuin mikäkin talon isäntä.

Mika pääsi vuonna 2025 muuttamaan omaan loppuelämän kotiinsa.

Perjantaina 10. tammikuuta vuonna 2025 Mikan viimeinen sijaiskoti hyvästeli Mikan, ja kirjoitti Dewin discord-kanavalle näin: ’’Ja niin tämä maailman reippain kissa lähti kotimatkalleen. Sydämeen jäi suuri Mikan muotoinen aukko.’ Mika pääsi loppuelämän kotiinsa toiselle puolelle Suomea, kauas populaatiopaikasta, joka kerran oli ollut hänelle jaettu koti yhdessä 67 muun kissan kanssa.


Mikan uusimmat kuulumiset

Mikan adoptoija kertoi meille Mikan vuosipäivän kunniaksi herran uusimmat kuulumiset:

”Saariston Mika täyttää pian 12 vuotta ja tämän herran elämään on kyllä paljon mahtunut. Mika loukutettiin 11.4.2024 ja hän saapui 10 vuoden Turun saaristossa seikkailun jälkeen 10.1.2025 asumaan kanssani Joensuuhun. Tänä aikana on ollut mitä hämmästyttävintä seurata tämän kollin kehittymistä. Tällä hetkellä Mikalle kuuluu oikein hyvää, mutta hän oli saapuessaan luokseni peloissaan ja stressaantunut, mutta onko ihmekään kun sijaiskodista lähdetään kopassa useamman tunnin automatkalle Pohjois-Karjalaan. 

Mika on tässä vuoden ja muutaman kuukauden aikana kehittynyt uskomattoman reippaaksi kissaksi. Vuosi sitten hän lähti vieraita peloissaan karkuun sängyn alle, minkä lisäksi hän oli juuri ja juuri alkanut tottumaan minun olemassaolooni. Tällä hetkellä kuitenkin Mika tulee reippaasti tervehtimään vieraita, huutaa minulle rapsujen ja ruoan perään sekä temmeltää ja leikkii ympäri asuntoa. 

Nykyään Mika tykkää rapsutuksista.

Ihan ongelmitta yhteiselo ei ole kuitenkaan ollut. Mattojen repimisen ja puussa pomppimisen lisäksi herralla huomattiin senioritarkastuksessa munuaisarvojen nousseen ja myöhemmin pohdittiin, onko herralla astmaa. Munuaisarvot saatiin kuntoon erityisruokavaliolla, kun taas astma vaikuttaa pysyvän kurissa lääkityksellä, josta Mika ei tykkää sitten yhtään ellei anna samalla herkkutahnaa. 

Joulun aikoihin Mika pääsi tutustumaan myös vanhempieni koiraan. Hieman jänniteltiin, millainen yhteiselo näillä kahdella tulisi olemaan, mutta viikon toistensa välttelyn jälkeen Yoda-koira ja Mika alkoivat sietämään toisiaan. Mika uskalsi haistella koiran tassuja ja molemmat suostuivat rapsuteltavaksi samaan aikaan. Minun piti vain olla molempien välissä kun hieman jänniteltiin. On hankala laittaa sanoiksi, kuinka reipas ja rohkea Mika on ollut kuluneen vuoden aikana. Alkuun oli hieman jännitystä siitä, kuoriutuuko Mikasta sylikissa vai millaiseksi tämä vanha herra muuttuu.

Enää yhteiselo ihmisen kanssa ei jännitä, Mika on huomannut sen olevan jopa aika mukavaa!

Tällä hetkellä hän kuitenkin romahtaa viereeni matolla ja vaatii vatsarapsutuksia, pikkuhiljaa hän uskaltaa myös tulla syliin istumaan sekä ylipäätään makoilemaan sohvalla samalla kun istun siinä. Ehkä tämän vuoden aikana hän suostuu nukkumaan sängyssä samaan aikaan minun kanssani. Pitkälle hän on tullut ja olen niin ylpeä hänestä. Tässä vanhassa mukavuudenhaluisessa herrassa on mitä suurimpia määriä energiaa leikkiä ja temmeltää sekä ottaa vastaan rapsuja. Ehkä myöhemmin tänä vuonna lähdetään valjaat päälle ulos ja hän voi nostalgiapöhinässä näyttää minulle, kuinka Turun saaristossa puihin kiipeiltiinkään. Mielenkiinnolla odotan tämän vuoden hengailua tämän upean otuksen kanssa.”

Me toivomme Mikalle kaikkea hyvää. Hyvää loukutusvuosipäivää köriläs!


– Jonna P., sometiimivastaava sekä entinen loukuttaja, jonka matatabin avulla Mika lopulta meni loukkuun


27. maaliskuuta 2026

💚 Dewin vapaaehtoiset kertovat

 💚Arkea, tunteita ja kissojen pelastamista

Dewin toiminta rakentuu yhdistyksessä toimivien aktiivien varaan, jotka haluavat käyttää aikaansa ja osaamistaan kissojen auttamiseen. Jokaisella vapaaehtoisella on oma polkunsa yhdistykselle, ja usein se alkaa yhdestä kissasta, tietystä hetkestä tai tarpeesta tehdä jotain merkityksellistä.

Katri ja Iitu ovat kaksi tällaista vapaaehtoista. Heidän tarinansa kuvaavat, miten monella tavalla voi tulla mukaan ja miten vahvaksi osaksi Dewin yhteisöä voi kasvaa.

Katri aloitti sijaiskotina kesällä 2022 ja siitä lähtien hänen luonaan on asustellut parisen kymmentä hoitokissaa. Hän on ollut mukana myös hallituksessa, sihteerinä, sijaiskotivastaavana ja kissatiimiläisenä. Katrin mukaan hän tarvitsi elämäänsä merkityksellisyyttä.

“Kaipasin elämääni jotain merkityksellistä tekemistä ja harrastusta.”

Iitu puolestaan tuli mukaan loppuvuodesta 2020. Ensimmäinen oma kissa, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoitu Hilda sai hänet rakastumaan eläinsuojeluun ja johdatti Dewin vapaaehtoiseksi. Sittemmin Iitu on ollut mukana lähes kaikessa Dewin toiminnassa.

“Hilda oli populaatiokissa, joka sai rakastumaan eläinsuojeluun.”

Katrin ja Iitun kokemuksista näkee, että vapaaehtoistoiminnan toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Jokainen voi tulla mukaan omalla tavallaan, omalla ajallaan ja omalla osaamisellaan. Jokaisen panos on tärkeä.  

Iitu pitelee hymyillen molempia kissoja sylissään.
Iitu syksyllä 2020 ensimmäisten sijaiskotilaistensa Talvikin ja Mielikin kanssa.


🐾 Arki sijaiskotina – mitä vapaaehtoinen oikeastaan tekee?

Sijaiskotitoiminta on yksi Dewin vapaaehtoistyön kulmakivistä. Sijaiskoti on paikka, jossa kissa saa rauhoittua, toipua ja opetella luottamaan ihmiseen. Katrin ja Iitun kokemukset näyttävät, miten monimuotoista ja vaihtelevaa arki voi olla.

Katrin mukaan tavallinen päivä ei juuri eroa elämästä ilman sijaiskissoja, rutiinit ovat samat kuin omien kissojen kanssa. Suurin muutos tulee silloin, kun talossa on pentuja, sillä niiden aiheuttaman sotkun määrä on ihan tolkuton.

Katrin koti on muokkautunut kissaystävälliseksi vuosien varrella: aluksi käytössä oli kokonainen kissahuone ja myöhemmin erillinen työhuone, jossa hoitokissat saavat olla rauhassa. Useimmat kissat oppivat kuitenkin nopeasti, millaista arki ihmisen kanssa on.

Iitulla arki puolestaan rytmittyy usein kissan lääkityksen mukaan, sillä hän ottaa usein vastaan kissoja, jotka tarvitsevat erityisiä hoitotoimenpiteitä ja lääkinnällistä apua.

Vaikka arki voi olla sotkuista, aikataulutettua ja joskus raskastakin, molemmat kuvaavat sitä ennen kaikkea palkitsevaksi. Jokainen pieni edistysaskel on voitto, sekä kissalle että vapaaehtoiselle. 


💚 Luottamuksen rakentuminen – vapaaehtoistyön sydän

Luottamuksen syntyminen on yksin niistä asioista, joiden vuoksi moni vapaaehtoinen jatkaa eläinsuojelutyötä vuodesta toiseen. Se on konkreettinen muistutus siitä, miksi vapaaehtoistyötä tehdään: jotta kissa, joka ei ehkä ole koskaan saanut kokea turvaa, voi vihdoin elää rauhassa ja turvassa. 

Katrille luottamus näyttäytyy usein leikin kautta, kun näkee, että kissa kerää rohkeutta ja saa ehkä elämänsä ensimmäisiä positiivisia kokemuksia ihmisestä.

Iitulle puolestaan silloin kun pelon alta paljastuu kissan oma persoona. 

"Melkein ratkeaa ilosta, kun näkee kissan oman persoonan pelon alta.”

Nämä tilanteet eivät synny tyhjästä. Ne ovat seurausta vapaaehtoisen tekemästä työstä ja niistä lukemattomista pienistä teoista, joita kukaan ulkopuolinen ei näe: rauhallisista hetkistä lattialla, hitaista lähestymisistä, toistuvista rutiineista, lempeistä sanoista ja siitä, että joku jaksaa yrittää uudelleen päivä toisensa jälkeen. 

Juuri tällaiset hetket muistuttavat, että vapaaehtoistyö ei muodostu vain käytännön tehtävistä, vaan myös turvan rakentamisesta, luottamuksen ansaitsemisesta ja mahdollisuuden antamisesta. Ja siksi sellaiset hetket tuntuvat niin suurilta. 

Iitun kissa maireannäköisenä ja taustalla linna
  Sijaiskotielämän pieniä iloja: poseeraushetki linnan valtiaana.


🐾 Luopuminen – osa vapaaehtoisen matkaa

Sijaiskotitoimintaan kuuluu myös luopuminen, joka on yksi niistä hetkistä, joissa vapaaehtoistyön merkitys konkretisoituu. Kun kissa on saanut sijaiskodissa turvaa, hoitoa ja aikaa toipua, vapaaehtoinen pääsee näkemään työnsä tuloksen: terveen kissan, joka on valmis omaan kotiin. 

Katrille luopuminen on ennen kaikkea iloinen hetki, sillä työ on ikään kuin saatu päätökseen.

“Adoptiot ovat olleet iloisia ja helpottavia. On ihanaa palata normaaliin arkeen ja alkaa odottaa seuraavaa hoitokissaa.”

Iitulle sen sijaan tunnesiteet ovat suuria, mutta tieto oikeasta kodista tekee irti päästämisestä kevyempää.

“Tunnesiteet ovat isoja, mutta kun tietää että kissa pääsee juuri oikeaan kotiin, se helpottaa.”

Luopuminen ei kuitenkaan ole vain henkilökohtainen kokemus, vaan osa vapaaehtoistyön ketjua. Adoptiotiimi tekee huolellista työtä ja sijaiskodit tietävät, että jokaiselle kissalle etsitään koti, joka vastaa juuri sen kyseisen kissan tarpeita. Siksi luopuminen ei tunnu menettämiseltä, vaan pikemminkin yhteiseltä onnistumiselta. Se on hetki, jolloin vapaaehtoinen näkee, että omalla panoksella on ollut merkitys. Juuri se antaa voimaa ottaa vastaan seuraavan kissan, seuraavan tarinan ja mahdollisuuden auttaa. 


💚 Haasteet, jotka eivät näy ulos päin

Eläinsuojelutyö ei ole pelkkiä onnistumisia tai suloisia kissavideoita. Vapaaehtoisten arjessa on myös hetkiä, jotka eivät aina päädy sosiaalisen mediaan: epävarmuutta, huolta ja tilanteita, joissa ei tiedä miten kaikki tulee päättymään. Juuri näissä hetkissä vapaaehtoistyön todellinen luonne näkyy kaikkein kirkkaimmin. 

Katri on kohdannut niin sairaita kuin synnyttäviä kissoja sekä pentujen menetyksiä. Yksi mieleenpainuvimmista öistä oli se, kun hän ja toinen vapaaehtoinen syöttivät pentuja aamukolmelta, uupuneina mutta päättäväisinä.

“Pimein hetki ennen aamunkoittoa, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.”

Iitulla on ollut hoidossaan kissoja, jotka ovat avanneet haavoja, hyökänneet kivun vuoksi tai tarvinneet intensiivistä hoitoa. Joskus se tuntuu vaikealtakin.

“Vaikeinta on, kun kissa ei ymmärrä, että yrität auttaa.”

Nämä tilanteet ovat raskaita, mutta ne ovat myös osa vapaaehtoistyötä. Sitä puolta, jonka vain harva näkee. Jokainen vaikea tilanne on osoitus siitä, miten paljon vapaaehtoiset antavat itsestään, ajastaan ja tunteistaan kissojen vuoksi. 

Sen vuoksi yhteisö on niin tärkeä. Dewissä kukaan ei jää yksin, sillä aina on joku, jolle voi soittaa, joka tulee avuksi, joka ymmärtää ja osaa toimia tilanteessa. Vapaaehtoistyö ei ole yksinäistä taistelua, vaan yhdessä kannattelemista: voimaa, joka syntyy ihmisistä, jotka haluavat auttaa silloinkin kun on kaikkein vaikeinta. 

kissa makoilee lattialla ja katsoo yläviistoon kameran yli
   “Forget me not Sussu, yksi monista Dewillä olleista kissoista, jotka ovat saaneet uuden alun.


🐾 Vapaaehtoistyö – Mikä saa jatkamaan?

Kun kysyy vapaaehtoisilta, mikä saa heidät jatkamaan vuodesta toiseen, vastaukset palaavat yhä uudelleen samoihin teemoihin: yhteisöön, onnistumisiin ja siihen tunteeseen, että omalla panoksella on merkitystä. Katri kiteyttää asian yksinkertaisesti:

“Dewin voima on yhteisössä. Kukaan ei tee tätä yksin.”

Iitulle jokainen kotiin päässyt kissa on muistutus siitä, miksi vapaaehtoistyötä tehdään, jokainen oman kodin saanut kissa kannustaa jatkamaan eläinsuojelutyötä. 

Vapaaehtoistyö Dewissä ei ole yksinäistä puurtamista, vaan yhdessä rakentamista. Se on sitä, että joku vastaa viestiin keskellä yötä, joku tulee auttamaan eläinlääkärikäynnille, joku kuuntelee kun on ollut raskas päivä. Se on oppimista, jaksamista ja toisten tukemista ja juuri tämä yhteisöllisyys tekee eläinsuojelutyöstä niin erityislaatuista.

Kun vapaaehtoinen näkee, että kissa saa uuden alun tai kun vaikea tilanne ratkeaa yhdessä, syntyy tunne joka kantaa pitkälle.


💚 Mitä kaikkea vapaaehtoistyö voi olla?

Dewissä vapaaehtoistyö ei ole vain sijaiskotina toimimista. Yhdistyksen arki rakentuu monista erilaisista tehtävistä ja jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan oman palasensa kokonaisuuteen. Katrin ja Iitun kokemukset osoittavat, että mukaan voi tulla hyvin monella tavalla. 

Katri on vuosien aikana ollut useassa roolissa ja hän kuvaa vapaaehtoistyötä näin: “Aina saa apua ja neuvoja, yksin ei tarvitse jäädä.” 

Iitu puolestaan on tehnyt kaikkea kissojen loukutuksista eläinlääkärikäynteihin. Hänelle vapaaehtoistyö on ollut tapa oppia ja kasvaa: “Sijaiskoteilu vaatii aikaa, jaksamista ja halua oppia.”

Eläinsuojelutyö näkyy monessa muussakin muodossa kuin sijaiskoteiluna. Loukutustiimi tekee työtä ulkona elävien kissojen parissa; sometiimin vapaaehtoiset kertovat kissojen tarinoita eteenpäin ja tiedottavat yhdistyksen tapahtumista. Tapahtuma- ja varainhankintatiimi suunnittelee kannatustuotteita ja järjestää tempauksia ja keräyksiä, jotka tuottavat varoja ja näkyvyyttä. Autoapulaiset auttavat kissojen ja kissantarvikkeiden kuljetuksissa. Sijaiskotien tukena toimii kissatiimi, joka vastaa kysymyksiin, neuvoo ja auttaa arjen tilanteissa. Taustalla Dewin hallitus pitää huolta siitä, että toiminta rullaa ja pysyy vakaana.

Dewin vapaaehtoistoiminta rakentuu ihmisistä, jotka haluavat antaa kissoille mahdollisuuden parempaan elämään. Jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan jotakin ainutlaatuista. 

Jos joskus mietit, voisiko sinulle olla paikka tässä joukossa, älä epäröi lähteä kokeilemaan. Dewissä jokaiselle löytyy oma tapa auttaa. 

kissa nukkuu levollisen näköisenä
 Rauha, turva ja uni. Sitä vapaaehtoistyö mahdollistaa.


 – Omppu, Dewin aktiivi

21. helmikuuta 2026

Estivoiden ensikäynti eläinlääkärillä

Tässä blogitekstissä kerromme kuuden Estivo-kissan eläinlääkärikäynnistä: Estivot Chianti, Edda, Ennio, Lorenzo, Minore ja Santo vietiin ensikäynnille 10.9.2025. Tosin Chianti, Lorenzo ja Minore olivat tavanneet eläinlääkärin jo aikaisemmin. Chiantin päivystyskäynnistä voi lukea edellisestä postauksesta Chiantin päivystyskäynti.

"Nyt Lorenzo lääkäriin!"

Mitä tarkoittaa kissan ensikäynti?

Kun Dewi loukuttaa kissapopulaation, kissoille pyritään saamaan ensimmäinen eläinlääkärikäynti viimeistään 1-3 viikon kuluttua kissan loukutuksesta

Ensikäynnillä tehtävät toimenpiteet riippuvat kissan voinnista ja tarpeista sekä siitä, mitä toimenpiteitä kissalle on jo aikaisemmin tehty. Kissat ovat kaikki yksilöitä, ja siksi niiden terveydentilakin vaihtelee. 

Joskus kaikkia toimenpiteitä ei voida suorittaa jollekin kissalle, minkä vuoksi kissa tarvitsee myöhemmin viedä uudestaan eläinlääkäriin. 

Eddaa tutkittiin käynnillä kopasta käsin.

Ensikäynti ei välttämättä siis tarkoita kirjaimellisesti kissan ensimmäisestä käyntiä eläinlääkärissä, vaan ennemminkin tiettyjä ensimmäisiä perustarkastuksia ja -toimenpiteitä, joita kissalle tehdään. Aivan ihka ensimmäinen eläinlääkärikäynti tämä oli oikeastaan vain Enniolle, Eddalle ja Santolle. Siksi he saivat myös ikäarviot samalla käynnillä.


Kissan rauhoittaminen eläinlääkärissä

Yleensä kissat rauhoitetaan ensikäynnillä toimenpiteitä varten, sillä ne ovat usein niin arkoja, että eivät anna koskea puhumattakaan sellaisissa epämiellyttävissä toimenpiteissä kuin lääkärikäynnillä. Aina rauhoitusta ei kuitenkaan tarvita. 

Jos kissa on hyvin arka, niin se rauhoitetaan häkistä käsin. Ensin kissa kipataan kantokopasta häkkiin, jonka raosta eläinlääkäri tuikkaa rauhoitteen. Kissan annetaan odottaa häkissä, kunnes rauhoittava aine vaikuttaa, ja vasta sitten aloitetaan toimenpiteet. Aineen vaikutusta odotellessa häkin päälle laitetaan pyyhe kissan stressitasojen minimoimiseksi.

Ennio rauhoitettavana häkissä.

Pakkohäkki on stressittömämpi vaihtoehto kissalle, sillä rauhoituspiikki saadaan sen avulla niin nopeasti laitettua. Lisäksi se on turvallisempi vaihtoehto eläinlääkärille, jonka ei tarvitse häkkiä käytettäessä varoa kissanpuremia.


Perustoimenpiteet

Ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä tutkitaan sijaiskodissa tai populaatiossa mahdollisesti ilmenneitä oireita, esimerkiksi Estivoiden ensikäynneillä otettiin korvanäytteet jokaisesta kissasta, sillä kaikilla Estivo-populaation kissoilla oli esiintynyt korvapunkkia tai muita korvaongelmia. 

Eläinlääkärissä tarkastetaan Santon suun kuntoa.

Käynnillä mukana olevat dewiläiset voivat halutessaan osallistua hoitotoimenpiteisiin, kuten korvien puhdistukseen ja korvanäytteiden ottamiseen. Otoskoopin käyttö ei varsinaisesti kuulu peruskorvatarkastukseen, mutta korvaongelmista kärsivien Estivoiden korvat oli aiheellista tutkia tavallista tarkemmin. 

Chianti korvatarkastuksessa.

Ensikäynnillä eläinlääkäri tunnustelee ja tarkastelee kissan läpikotaisin, tarkistaa ennen kaikkea suun ja korvien kunnon. Tarkastuksessa kävi ilmi, että Ennio, Edda, Lorenzo ja Santo olivat kaikki hammashoidon tarpeessa. 

Perustarkastukseen kuuluu myös, että jokainen kissa punnitaan, sillä on tärkeä seurata painon kehittymistä. 

Eddalta otetaan korvanäyte.


Rokotus

Dewillä huolehditaan, että jokaisella kissalla on perusrokotukset kunnossa. Perusrokotteista kerrotaan tarkemmin postauksessa Kissan perusrokotukset. Ensimmäiset rokotteet kissoille pyritään antamaan juuri ensikäynneillä, minkä vuoksi on tärkeää, että kissa on ehditty madottamaan sijaiskodissa ainakin kerran ennen käyntiä. Rokotteen teho voi nimittäin kärsiä sisäloisten vuoksi. 

Tällä käynnillä muut kissat saivat perusrokotteen Chiantia lukuun ottamatta, joka oli rokotettu jo aikaisemmin. Minore sai kolmannen rokotteen eli tehosterokotteen siksi, että oli saanut aikaisemmat rokotteet niin nuorena.

Dewiläiset auttavat pienissä hoitotoimenpiteissä, kuten tässä Chiantin punnituksessa.

FIVin ja FeLVin testaus

Kaikilta kissoilta testataan ensikäynnillä FIV/FeLV. FIV tarkoittaa kissan immuunikatovirusta ja FeLV puolestaan kissan leukemiavirusta. Kumpaankaan virukseen ei ole parannuskeinoa. Siksi on tärkeä testata kissat ja minimoida tartunnan saaneiden kissojen kontaktit muihin kissoihin, joilla ei ole tartuntaa

Lisätietoa FIV-positiivisuudesta löytyy artikkelista Kissan FIV-positiivisuus. Kuten kaikki muutkin Estivot, olivat tämänkin käynnin Estivot kaikki FIV/FeLV-negatiivisia.

FIV/FeLV-testiä varten kissasta otetaan verinäyte.

Leikkaus

Kaikki Dewin kissat leikataan eli steriloidaan tai kastroidaan. Tarkempaa tietoa kissan leikkauksesta ja syitä toimenpiteeseen löytyy blogipostauksessa Kissan leikkauksen hyödyt ja tarkoitus

Tällä käynnillä leikattiin vain Edda, Ennio ja Santo. Leikkausta varten vatsan alueen karvat ajellaan. Eläinlääkäri suorittaa leikkauksen toiseessa huoneessa, jonne vapaaehtoiset eivät pääse mukaan.

Edda rauhoitettuna ja ajeltuna leikkauspöydällä. 


Sirutus

Miksi kaikki Dewin kissat sirutetaan? Mikrosiru toimii ikään kuin kissan henkilöllisyystodistuksena: sen avulla voidaan selvittää kadonneen kissan koti. Lisää mikrosirun käytöstä voi lukea artikkelista Mikrosirun ABC

Ennen sirutuksen aloittamista tarkastetaan sirunlukijalla, onko kissassa ennestään mikrosirua. Jos ei ole, sirunlukijalla tarkastetaan vielä kissaan tulevan sirun toimivuus. Sitten osaava siruttaja laittaa mikrosirun kissan niskaan, ja testaa vielä toisen kerran, että siru toimii

Sirutuksen voi tehdä eläinlääkäri, klinikkahoitaja tai jopa Dewin vapaaehtoinen, jolla on siihen vaadittava osaaminen. Lopuksi yhdistyksen siruvastaava rekisteröi kissoihin laitetut sirut Turvasiru-palveluun. Ilman rekisteröintiä mikrosirusta ei nimittäin ole hyötyä. 

Minore on tyytyväinen, kun toimenpiteitä seuraa lempeät silitykset.


Lähteet

Dewin sijaiskotiopas 2025

Vapaaehtoisten muistiinpanot lääkärikäynniltä


– Petra, Dewin aktiivi ja hallituslainen & Ruu, sometiimi ja sijaiskoti




27. syyskuuta 2025

Chiantin päivystyskäynti

Juhannuksen 2025 jälkeen loukutetusta Estivo-populaatiosta saapui yhdistykselle kissanpentu Estivo Chianti, joka kävi suunnitellusti eläinlääkärissä kastroitavana kauniina heinäkuun loppupuolen päivänä. Eläinlääkärikäynnillä olivat mukana myös hänen sisaruksensa ja muutama muu Estivo-kissa. Tällä käynnillä Chianti rokotettiin, sirutettiin ja kastroitiin eli hänen kiveksensä poistettiin.


Chianti ja hänen sisaruksensa Etna ja Tiber.

Uroskissan kastroinnissa kastrointihaavat jätetään auki, jotta kiveksistä mahdollisesti erittyvä neste pääsee ulos. Pentujen kastraatioviillot ovat noin 10-15 millimetrin pituisia. Kastrointihaavat alkavat yleensä umpeutumaan parissa päivässä. Kastroinnin syistä voi lukea lisää postauksesta Kissan leikkauksen hyödyt ja tarkoitus.

Pari seuraavaa päivää pentujen leikkauksen jälkeen sujuivat hyvin, vaikka pennut olivat ymmärrettävästi eläinlääkärikäyntiä seuraavana päivänä vielä hieman väsyneitä. Sijaiskoti oli päättänyt tarkistaa kaikkien kolmen pennun haavat kahdesti päivässä varmistuakseen niiden paranemisesta.

Lauantai-illan tarkistuksen yhteydessä toinen Chiantin kastraatiohaavoista punoitti hieman, mutta näytti olevan osittain ummessa, eikä haavasta erittynyt mitään. Kissa oli virkeä, leikkisä ja söi hyvin. Sijaiskoti ilmoitti kuitenkin punotuksesta kissavastaavaalleen, ja yhdessä sovittiin, että tilannetta tarkkaillaan.

Chianti, kuten monet Estivot jo yhdistykselle saapuessaan, on aivan kesy ja tykkää silityksistä.

Sunnuntain aikana tapahtui kuitenkin muutos: Chiantin käytös muuttui apaattiseksi, kissa makoili paikoillaan paljon enemmän ja pesi itseään turhan usein. Lisäksi vessassa käyminen kesti tavanomaista kauemmin, ja kissa aristeli takapäätään.

Kun sunnuntai-iltana sijaiskoti tarkisti haavaa, Chianti ei olisi millään halunnut ihmisen ottavan häntä kiinni, vaikka tavallisesti tykkäsikin kosketuksesta. Sijaiskoti otti kissanpennun syliinsä, mutta Chianti veti häntänsä tiukasti haaravälinsä suojaksi, mitä ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Samassa sijaiskoti huomasi Chiantilla merkkejä kivusta: kissan korvat kääntyivät ulospäin, ja kissa piti silmiään kiinni aika ajoin. Silti haava oli pakko tarkistaa.

Haavan tarkistus sekä kissanpennun käytös paljastivat, että kaikki ei ole kunnossa. 

Sijaiskoti huomasi haavaan tarttuneen huomattavasti karvoja, ja se oli kostea sekä voimakkaasti turvonnut. Sijaiskodin tutkiessa haavaa lähemmin sieltä erittyi myös keltaista nestettä eli haava alkoi märkiä. Toiseen kastrointihaavaan verrattuna tämä haava ei ollut ummessa oikeastaan lainkaan ja siksi varmasti todella kipeä. Sijaiskoti myös vertasi kastrointihaavaa Chiantin veljen haavoihin, jotka olivat jo täysin parantuneet ja lähes huomaamattomat.

Klo 21.02: Sijaiskoti otti välittömästi yhteyttä kissavastaavaansa, joka välitti tilannetiedon muille kissatiimin jäsenille. 

Klo 21.04: Kissatiimistä kehotettiin soittamaan päivystykseen saman tien. Päivystyksessä oli onneksi rauhallinen ilta, joten sijaiskotia ohjeistettiin tuomaan kissa tarkistettavaksi, sillä oireiden perusteella kastrointihaava oli hyvin todennäköisesti päässyt tulehtumaan. Kastrointihaava oli tulehtunut todennäköisesti siksi, että kissa oli nuollut haavaa.

Klo 21.19: Chianti oli siirtynyt kantokoppaan ja sijaiskodin auton kyytiin kohti Raision Papuvetia, jossa päivystys oli. Sijaiskoti rauhoitteli ja supatteli mukavia takapenkillä hiljaa matkustaneelle kissanpennulle.

Klo 22.02: Chianti saapui Papuvetiin sijaiskodin ihmisen kanssa. Sijaiskoti kertoi vielä lyhyesti päivystyksen vastaanoton mukavalle klinikkaeläinhoitajalle kissan oireista ja niiden kestosta. Päivystyksessä jouduttiin hetki odottamaan, sillä ennen Chiantia muina asiakkaina olivat vanha koira ja siimaan sotkeutunut vesilintu.

Chianti pysyi paikoillaan pistosten ajan.

Klo 22.15: Chianti otettiin sisään toimenpidehuoneeseen, jossa eläinlääkäri tutki kissan tämän ollessa ensin sijaiskodin tutun ihmisen sylissä ja sitten hieman jännittyneenä toimenpidepöydällä. Eläinlääkäri ja hoitaja lähtivät hakemaan kipulääkettä ja tarvikkeita kastraatiohaavan puhdistamiseen. Tällä välin kissa kehräsi ja kuikuili ympärilleen tutkien toimenpidehuonetta.

Eläinlääkäri ja hoitaja palasivat, antoivat Chiantille opioidipohjaista kipulääkettä sekä tulehduskipulääkettä pistoksena. Sen jälkeen he tyhjensivät ja puhdistivat märkivän kastraatiohaavan.

 Koko toimenpiteen ajan Chianti oli tiukasti sijaiskodin ihmisen sylissä ja antoi eläinlääkärin sekä hoitajan hoitaa haavan vastaan panematta. Kissan rauhallisuuteen syinä olivat todennäköisesti jo vaikuttamaan alkaneet saadut kipulääkkeet, mutta myös tutun ihmisen läsnäolo.

Klo 22.37: Chianti ja sijaiskodin ihminen pääsivät siirtymään takaisin vastaanottoaulaan odottamaan lääkärin papereita.

Klo 22.41: Eläinlääkäri sai paperit valmiiksi: Chiantille määrättiin kipulääkettä, antibioottikuuri, haava-alueen puhdistus 2-3 kertaa päivässä ja kauluri nuolemisen estämiseksi, kunnes haava on täysin parantunut. 

Chiantilla ei ollut helppoa kaulurin kanssa, mutta sen käyttö oli välttämätöntä kastraatiohaavan paranemisen kannalta.

Klo 23.25: Chianti ja sijaiskodin ihminen olivat viimein kotona, jossa eristystilassa eli isossa kylpyhuoneessa Chiantia olivat vastassa sisarukset ja sijaiskodin toinen ihminen. Ennen nukkumaanmenoa Chiantille täytyi vielä eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti asettaa kauluri, joka ensi alkuun tuntui Chiantista hyvin oudolta ja liikkumista rajoittavalta. Sijaiskodin ihmisten onneksi Chianti alkoi kuitenkin heti kotiin päästyään syömään ja juomaan normaalisti. 

Chianti sai suurta tukea sisaruksiltaan päivystyksestä palaamisen jälkeen, sillä sisarukset ottivat Chiantin avosylin vastaan, haistelivat ja pesivät häntä. Ensialkuun kaulurin käyttö kömpelöitti kissanpennun elämää ja liikkumista, mutta parin päivän käytön jälkeen alkoi se lopulta sujua. Loppujen lopuksi Chiantin tulehtunut kastraatiohaava parani kymmenessä päivässä, minkä jälkeen kaulurin käytön sai lopettaa.

Edessä Tiber, takana vasemmalla Etna ja takana oikealla Chianti.


 – Sijaiskoti & kissavastaava Anna


31. heinäkuuta 2025

Kissan hampaiden hoito – miksi se on tärkeää?

Kissan suun terveyttä on usein aliarvostettu; kuitenkin sillä on valtava vaikutus lemmikin hyvinvointiin. Kissat ovat mestareita piilottamaan kipunsa, mikä pätee erityisesti hammassairauksiin. Moni kissanomistaja ei tule ajatelleeksi lemmikkinsä suun terveyttä. Hammaskivi, ientulehdus ja kivuliaat hammassyöpymät voivat vaikuttaa kissan hyvinvointiin merkittävästi.

Hammaskivi ei vain piilota hymyä, vaan voi aiheuttaa myös kipua. Fete Venete Linuksen hampaat vaativat hoitoa hammaskiven takia. 


Mistä tunnistaa hammassairauden merkit? 


Kissa ei välttämättä ilmaise hammaskipua suoraan, mutta seuraavat oireet voivat olla merkki suun terveysongelmista: 
  • Pahanhajuinen hengitys: terveen kissan hengitys ei pitäisi haista voimakkaalle.
  • Ruokahalun heikkeneminen tai vaikeus pureskella: kissa saattaa pureskella vain suun toisella puolella tai jopa välttää syömistä. 
  • Lisääntynyt kuolaaminen. (Huom! Tämä voi olla kipureaktio!)
  • Punaiset tai turvonneet ikenet, jotka voivat myös vuotaa verta.
  • Suun kutiaminen: kissa saattaa raapia suutaan tai hieroa sitä esim. huonekaluja vasten.
Jos huomaat kissallasi jotain näistä oireista, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Hammassairaudet eivät parane itsestään, ja niiden hoitamatta jättäminen voi johtaa vakaviin terveysongelmiin. 


Minkälaisia ongelmia suusta voi siis löytyä?


Hammaskivi – hiljainen uhka

  • Hammaskivi muodostuu plakista, joka on pehmeää bakteerimassaa, ja sitä syntyy ruokailun jälkeen. Plakki irtoaa hampaiden harjauksessa. Kun plakki kovettuu syljen mineraalien vaikutuksesta, syntyy hammaskiveä. 
  • Hammaskiveä ei voi poistaa kotikonstein, vaan sen poistaminen vaatii eläinlääkärikäynnin.
  • Hammaskiven ehkäisyyn suositellaan säännöllistä harjausta.

Ientulehdus – punaiset ja arat ikenet

  • Ientulehdus johtuu yleensä hampaiden pinnalle kertyneestä plakista ja hammaskivestä. 
  • Tulehdus voi johtaa jopa parodontiittiin, jos sitä ei hoideta ajoissa, ja sitä kautta lopulta hampaiden poistamiseen. 


Hammassyöpymä (TR) – kivulias sairaus

  • Hammassyöpymä eli TR on yksi kissojen yleisimmistä hammassairauksista. TR on lyhenne englanninkielisestä termistä Tooth Resorption, joka tarkoittaa hampaan rakenteen asteittaista tuhoutumista. 
  • Hammasyöpymässä hampaan kiille alkaa hajota ja hammasluu syöpyy, mikä aiheuttaa kissalle voimakasta kipua. 
  • Hoitona on yleensä vaurioituneiden hampaiden poisto, sillä sairauteen ei ole parannuskeinoa. 

Hammastapaturmat – lohjenneet tai murtuneet

  • Kissat voivat kärsiä hammastapaturmista esim. tappelemisen, onnettomuuksien tai kovien esineiden puremisen seurauksena. Murtunut hammas voi aiheuttaa kipua ja tulehduksen, ja se voi vaatia eläinlääkärin hoitoa. 

Parodontiitti – kun plakki menee liian pitkälle

  • Parodontiitti on etenevä suun sairaus, joka syntyy hoitamattomasta ientulehduksesta. Aluksi tulehdus rajoittuu ikeniin, mutta ajan myötä se voi levitä hampaan kiinnityskudoksiin aiheuttaen ikenen vetäytymistä, kudosvaurioita ja pahimmillaan tilanteen, jossa hammas alkaa heilua tai irtoaa kokonaan.
 
Kuvassa on Estivo Monza, jonka vasen yläkulmahammas on katki. Lohjennut hammas voi olla kivulias  säännöllinen hammastarkastus auttaa välttämään ongelmia!


Miten kissan hampaita voi hoitaa kotona?


Kissan hampaiden hoito voi kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. (“Kuka muka saa harjattua pienen saalistajan hampaita ilman taistelua?”) Kuitenkin kun rutiinit rakennetaan oikein, hammashoito voi olla osa kissan ja omistajan rauhallista hetkeä: ei pakkopullaa, vaan lempeää huolenpitoa.

Hampaiden harjaus 

  • Kissa kannattaa totuttaa hampaiden harjaukseen jo pentuna. Jos kissa ei kuitenkaan ole tottunut hampaiden harjaukseen, aloita harjaus vähitellen ja lempeästi. 
  • Totuttele ensin harjaan ja tahnan makuun (Huom! Käytä vain eläimille tarkoitettua tahnaa!). Anna kissan haistella ja leikkiä harjalla. 
  • Harjaa hellästi ja lyhyesti pikkuhiljaa kohti koko suuta. Harjaus vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopulta kissasi kiittää.

Hammasterveyttä tukeva ruoka

  • Erikoisvalmisteiset hammasterveys kuivaruoat on suunniteltu niin, että nappulat puhdistavat hampaita pureskeltaessa. 
  • Näillä tuotteilla on usein VOHC-hyväksyntä. VOHC tulee sanoista Veterinary Oral Health Council eli eläinlääketieteellinen suunterveysneuvosto. Se on riippumaton asiantuntijaryhmä, joka arvioi lemmikkien hammasterveyttä edistäviä tuotteita. Kun tuote saa VOHC:n Seal of Acceptance -hyväksynnän, se tarkoittaa, että sen teho plakin ja hammaskiven vähentämisessä on tieteellisesti todistettu
  • On hyvä muistaa, että pelkkä hammasterveyttä tukeva ruoka ei riitä: vaikka ne tukevat suun terveyttä, ne eivät korvaa harjausta. Vain hammasharja poistaa plakin kunnolla. 

Eläinlääkäri ei ole pelottava sana 

  • Vaikka eläinlääkärikäynti ei aina ole kissan tai omistajan lempipuuhaa, vuosittainen hammastarkastus on kullanarvoinen. Ammattilainen voi löytää piileviä ongelmia ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa kipua tai pahenevat. 
  • Jos kissan kopituksessa on ongelmia, tutustu vinkkeihin postauksessa Kissa ja kantokoppa.

Röntgenkuva kissan hampaista apuna tilanteen arvioinnissa: tässä poskihampaassa näkyy, mitä syöpymä voi hampaille tehdä. Se on tuhonnut kokonaan hampaan toisen juuren.


Pieni vaiva, suuri vaikutus


Kissat eivät kerro, että jokin on vialla, siksi omistajan huolenpito on korvaamatonta. Hammastarkastus, harjaus ja terveellinen ravinto ovat pieniä tekoja, joilla voi ehkäistä kipua ja lisätä kissan hyvinvointia.
 
Kun kissan suu voi hyvin, kissa voi elää täysillä: se syö, leikkii ja kehrää. Parhaimmillaan asianmukainen hoito pidentää kissan elinikää ja parantaa elämänlaatua. Kissasi ei ehkä osaa pyytää apua, mutta sinä osaat huomata ja huolehtia. Juuri siksi, sinä olet sen sankari.


Lähteet



– Oona, Dewin aktiivi